21.9.2016

Kertokaa minulle miten ihmismieli toimii?

Oli tultava avautumaan taas ihkaomaan blogiin, josko joku lukija voisi avata minulle ihmismielen mysteerejä.
Nimittäin selvää on, että puolet koiraihmisistä ovat hulluja, puolet muuten vain sekaisin - ja loput ok? Vaiko peräti transsissa?

Olen törmännyt lenkilläni nyt kahdesti n. 60-vuotiaaseen rouvaan, joka ulkoiluttaa erittäin työläästi väkivahvaa uroslabradoria. 
Se iskee maihin samantien meidät nähdessään, eikä rouvalla ole habaa repiä sitä liikenteeseen. Toissapäivänä se jotenkuten saatiin raahattua asvalttia pitkin sivuun mutta eilen, se oli jo aika legendaarista.

Pikaisesti päätin rauhallisella taipaleella mennä ajotien nurkkaan kyyhöttämään, selin rouvaan, joka "kävelee" labbiksen kanssa tieosuuden ainoata jalkakäytävää. 
Ts. jalkakäytävä oli vain yhdellä puolen, toisella puolen oli tarjota ajotie, missä kyyhötin hyvissäajoin. Selin. Naama puskassa, koirien perät osoittivat labbikseen. Jossain vaiheessa vilkaisin taakseni, no, siellä se rouva seisoo jalkakäytävällä, suoraan meidän takana, ja labbis lymyää vaanimisasennossa asvaltilla. Aikani osoitin kaikin mahdollisin tavoin elekielellä, että menkää nyt, mutta rouva seisoo takanani ja alkaa huudella:
- Tämä on täysin harmiton kuusikuinen pentu.
- Miksi ette tule tänne?
- Miksi et kävele tuolta?
- Miksi olet siellä?

Minulta lähtee vakiovastauspatteristo (jolla siis ei ole m i t ä ä n vaikutusta yhteenkään suomalaiseen, ei kehenkään, ei milloinkaan, ei missään. Miksi?)
- Minulla on tässä 82 kiloa hallittavaa.
- Olkaa ystävällisiä ja menkää eteenpäin, että pääsemme pois täältä ajotieltä.
- Voimme toki kokeilla ohitusta myös niin, että minä otan sinun koiran ja sinä nämä viisi.
(rouva seisoo edelleen paikallaan miksi-kysymyksineen)
Hermostumiskynnys on saavutettu.
- Miten tämä on aina tällaista, minä minä minä ja minun koira, miksi et voisi yrittää arvostaa
minua ja minun koiriani? Me väistämme ajotielle ja sinä seisot paikallasi. Miksi sinä et liiku?

Nyt alkoi keittää jo niin kovaa ja yli että en enää muista mitä rouvalle marmatin, joka e d e l l e e n seisoi "harmittoman kuusikuisen koiransa" kanssa paikallaan. Ihmetellen avautumistani. Paikallaan. Olin mielestäni käyttänyt kaikki järkevät argumentit, kertonut ensin rauhallisesti kantani, sitten hieman hermostuen, koska ajotiellä nyt ei ole kovin hauskaa seistä minuuttitolkulla.

Harmittaa, että pitää alkaa huutaa, eikä sekään auta. Pitää ja pitää. Tekisin mitä vain, että saisin ihmiset huomaamaan ja ymmärtämään kaksi asiaa:
- heitä väistetään
- väistäjä toivoo, että jatkaisitte matkaanne. Mahdollisimman pian.

Kuvituskuva Facebookin uutisvirta.

Ei kommentteja: