1.7.2015

Vaihteeksi lenkkidokumentointia - lenkillä 29.6.2015

Näin tässä usein käy; vihdoin kun saan aikaiseksi a) ulkoiluttaa kameraa ja b) tyhjentää kameran kortin, tuuppasen parit postaukset pötköön.

Kesäkuu ei mennyt lenkkeilyjen osalta ihan suunnitelmien mukaan. Hyvin usein lenkille lähdettäessä satoi. Usein myös lenkin aikana satoi. Sadetta tuli ylipäänsä aamulla, päivällä ja illalla. Myös yöllä talon peltikatto ropisi ja paukkui sadepisaroista. Maanantaiaamu valkeni yleensä harmaana ja pian alkoikin sataa. Tiistaisin satoi myös. Keskiviikkoisin saattoi sataa vain puoli päivää. Torstait olivat toivoa täynnä ja sadetta tuli esimerkiksi vain iltalenkin aikaan. Perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina yleensä satoi kaatamalla vartin taukoja lukuunottamatta.
Saimme aikaan 154,9 tepastuskilometriä. Se on yli kolmekymmentä kilometriä vähemmän, kuin toukokuussa.

No, maanantainen lenkki on kuitenkin tässä ikuistettuna (ihmeellistä: ei sada!!). Taas mentiin:

 Luxi peesaa (ei siis kuvassa) ja muut keulivat.

"Kuivamuonien hinta nousee jälleen. Toimittaja Sanna Säkki haastatteli tunnetun ruokamerkin myyntijohtaja Ari Audia, joka totesi maailmanmarkkinahintojen nousseen. Maailmanvoittajanäyttelyä anotaan jälleen Suomeen. Siihen menee kuitenkin aikaa, ennen kuin näyttely taas Suomessa nähdään. Autovalmistajat alkavat asentaa farmarimalleihin edullisia kalteriovia, jolloin kesäisin koirien mukanaollessa auton takaluukkua voi kätevästi pitää auki." Jne. Pojat lukevat uutissähkeitä.

Tällainen pienimuotoinen pelto on Kenzolaa hyvin liki. Niilo Niittäjä oli ystävällisesti käynyt ajamassa pellon juoksukuntoiseksi, tosin paikkapaikoin pellolla oli silti rouheaa ja pitkää heinikkoa.

Brindlepojilla on yhteinen sävel. Ketkäs ne siellä spiidailivat menemään, Huima ja Bali tietenkin. Ai missä spiidailukuvat? Ahhahhahhaaa - kysy Canonilta.

 Huiman tuumaustauko.

 Ja tässä mietitään, että vieläkö viitsisi heittää kiekan..

 Kaunis ja soliseva on Tikkurilan väritehtaan edessä oleva puistikko.

 Hupi, Bali ja Huima perehtyvät intensiivisesti paikalliseen uutistarjontaan.

 Joku on keksinyt sanonnan "Veit jalat suustani". Tätä sillä (luultavasti) tarkoitetaan?

 Viri hoivaa Hupia. Kuinka helluista.

Kuten tämäkin. Luxille hyvin tyypillinen tuutuma-asento ja Bali köllii viekussa.

Kävin muuten tänään klinikkaostosten lomassa punnitsemassa koko lauman:
Huima 15,5 kg
Bali 16,5 kg
Luxi 17,8 kg
Viri 18,4 kg
Hupi 18,7 kg

Oikein mukavat kesäpainot.

Ei kommentteja: