Taidettiin tehdä uusi lenkkiennätys huhtikuussa. Kaksisataaseitsemänkymmentäkaksi kilometriä. Jaettuna kolmellakymmenellä huhtikuun päivällä tekee 9,06 km/päivä. Näin se menee, arki meillä.
Uimaan en ole vieläkään päässyt ja vesijumppailukin jäi Klaukkalaan. Elmon uusi uimahalli, tuohon n. 700 metrin päähän, valmistunee 2027 - Hakunilaan olisi 10 kilometriä, vaan uimakortti puuttuu. Ja taitaa puuttua uimapukukin. Viskoin niitä kaksin kappalein muutossa menemään kun toisessa vetoketju ei pysynyt kiinni ja toisessa kannikat jäi paljaiksi.
Lenkkeily on onneksi - toistaiseksi - ilmaista.
Tai vaatiihan se lenkkarit ja grippihihnat joissa on vielä ehjät ja pitävät kumilangat. Ehkä se vaatii vähän hermoakin, sen verran täällä loikkii jäniksiä ja sorsatkin ovat saapuneet lähikulmille vaappumaan. Toisaalta rastaiden jahtaaminen on Ibizalta jäänyt, mutta pulleat sorsat ja oksilla kieppuvat oravat kiljutaan sitäkin kuuluvammin. Huomasin tuossa, että ihanat Addutkin ovat jo pohjasta aivan sileät ja useamman vuotta palvelleen lenkkitakin namitasku on hinkkautunut rikki (ulkopuolelta!!).
Useita lenkkipolkuja ja -teitä on jo täältä löytynyt ja pelkästään aamu- ja iltapäivälenkeistä kertyy helposti yli 8 km.
Siinä sitä saa happea aivoon, jotka runksuttavat ja raksuttavat tauotta.
Näillä (lenkki)kilometreillä huomaa usein miettivänsä menneitä. Kummasti aivo niitä tarjoaa. Yhtäkkiä olet jossain Baltian reissulla ja muistat jonkin yksityiskohdan. Baileys-kakun, joka oli pilattu liialla härpäkkeellä. Kaupan, johon juoksit juuri ennen kiirehtimistä laivaan. Jonkun koiristasi saavuttaman sertin, jossain näyttelyssä, jossain maassa.
Latvia, Riika, 9.-11.6.2023
Capri, Maui, Samui, Bali
Yksityiskohtia velloo muistoissa minkä ehtii.
Matkailu alkoi oikeastaan kohdallani tupakoinnin lopettamisesta! Nyt taidan olla pian ollut 12 vuotta polttamatta. Maksoiko aski tuolloin n. 5 euroa ja nyt yli 10 euroa. Viisas päätös. Nyt kun klikkaan 1g-kuvakansiooni, voin sieltä laskea tehneeni 50 matkaa, alkaen vuodesta 2011. Toki reissuissa on mukana jokunen kotimaanreissukin sekä tuontikoirieni "ostosreissuja". Siinä on joskus Nordean virkailijat olleet ihmeissään kun lainaa on haettu "koiran ostamiseen ulkomailta".
25.-26.11.2023 Narva, Viro
Ibizan ja ruusukkeiden kanssa. Mahtaa olla tippakin meikäläisellä linssissä. Ylpeydestä.
kuva © Eva Suits
1g kertoo, että aktiivisin matkailuvuotemme oli vuosi 2023 jolloin reissasimme 13 kertaa!
Viro, Latvia, Liettua, Ruotsi, Hollanti, Englanti. Siinä sitä on muistelemista kiikkustuolissa! Toiveita tuloksista, joskus pettymyksiä tulosten suhteen, joskus yllättäviäkin menestymisiä. Ennen kaikkea ihania, raskaitakin, reissuja mukavien rodun ihmisten kanssa.
Olisiko Sikupillissä, Virossa?
Jokatapauksessa namnam.
Samuin kanssa Ruotsissa 20.-22.10.2023.
Härregyydendå miten komea oli Samppa Linna(kin).
Kun ikää alkaa kertyä tulee joskus murheen mustaamia hetkiä siitä, että voiko jonkin tai joitakin asioita koskaan enää toistaa?
Koiraharrastusta miettiessä tuleekin ajatelleeksi, että koska kaikkeen mennään "koira edellä" ja kun uusia koiria ei enää jostain syystä/useista syistä voi hankkia, harrastus hiipuu väkisinkin. Niinpä kun näen näyttelyissä "tuttuja naamoja", uusien koirien kanssa, koen kateutta, että he voivat vielä jatkaa, kokea kaiken uudelleen. Sillä eikö koiraharrastus ole juuri sitä; jatkumoa? Uuteen pentuun tutustuminen, uudet odotukset, uudet tulokset. Karuselli tai ikiliikkuja? Ja kun uutta pentua ei ole, eikä tule enää, karuselli pysähtyy.
Luige, Viro 18.-20.8.2023
Maui, Samui, Capri, Ibiza ja Bali. Ja näistä ihanuuksista kaksi jo paremmilla pupustusmailla.
Ja huomaat: sinulta kysytään vielä näyttelyissä, että "mitä koiria sulla vielä on" ja kun vastaat koiriesi nimet ikien kanssa, saat kuulla "onko sekin jo niin vanha". Sitten kerrot pois menneet, kuolemat ja vastoinkäymiset ja katsot tietenkin kadehtien muiden kasvamassa olevia pentusia. Uusia toivoja, uusia elämiä.
Kuvamuistoja selatessa koet mennyttä uudelleen.
Onneksi osasimme/tajusimme siirtyä hotelleista Airbnb-majoituksiin, vaikka niissäkin on ollut suurta tasovaihtelua. Onpa naapurit kilauttaneet asunnon haltijalle jo rapun ovesta mentyämme, että "koiria olikin neljä". Maksa lisää.
Vanhana hotellisiivoojana poimin tietysti kaikki nähtävissä olevat hiekanjyvät jyvä kerrallaan ja kiillotan hanatkin kaupanpäälle. Joskus tulee kiitoksia ("siivooja kertoi, ettei mistään nähnyt koiria olleen niin monta paikalla" joskus muistutetaan palautteessa, että "we are not a dog shelter") En usko kuitenkaan kovin monen majoittujan ostavan omilla rahoillaan siivousvälineitä, haha.
Niin kauan kun olen koirien kanssa harrastanut, olen kuullut joskus hienovaraisempaa joskus voimakkaampaa, tulosdissausta.
Koiria on pitänyt olla kehässä "tietty määrä", tuomarin "alan asiantuntija" ja tuloksen tulleen "oikeasta maasta". Onpa serttejä kuvattu vessanpöntön päällä ja väheksyntää harrastettu muutenkin oikein voimasanoin. Tämä se on jännä.
Oma koira on tietenkin rakkain ja kaunein. Silti, jostain syystä, jotta se tuntuisi rakkaimmalta ja kauneimmalta sen on voitettava kaikki mahdollinen saavutettavissa oleva tiettyjen, tiukkojen kriteerien mukaan. Ilmeisesti muutoin mikään ei tunnu miltään? Onkohan tämäkin joku ikäkysymys? Nuorena ensimmäinen limpparidisco ja jonkun Tietyn Tuijotus oli siis niin kreisii, niin kreisii. Sittemmin tarvittiin vähintään Suomen presidentin myöntämä Suomen valkoisen ruusun ritarimerkki rintapieleen, että olisi ässä olo?
Väheksyntä saapui harrastukseen. Ehkä se oli jo 90-luvulla mutta somen myötä se tietenkin tuli näkyvämmäksi. Jouduit liki pyytämään anteeksi, jos koirasi valioitui Viroon seitsemän kilpakumppanin joukosta. Vaikka ne kuusi olisi saaneet EH:n, niin silti. Jouduit sitten verhoamaan tehdyn reissun esim. Pina Coladan ostoreissuksi tai Onega-hihnojen hankintamatkaksi, että muilla ei olisi niin paha mieli kun koirasi meni ja voitti tittelin.
Tässä yllä olevassa kuvassa olen ostosreissulla Hollannissa, 24.6.2023. Kuvassa on Ibizan isi.
Kyllähän tästäkin moitittavaa löytää. Miksi ostit sieltä, etkä täältä. Enkä muuten edes saanut Eukanubakassia.
Sitä ei vain aina sallita. Monella on kovin tiukat harrastuskriteerit ja vain ne täyttämällä saavuttaa auvon ja maalin heidän silmissään.
Ymmärrän tietenkin, että osa meistä harrastaa hyvin tavoitteellisesti, osa kevyemmin. Mielestäni kaikille on kuitenkin suotava ensinnäkin mahdollisuus harrastaa ja kevyempää harrastamista ei tulisi syyllistää, väheksyä ja mitätöidä.
Koirat suovat ja tuovat meille ihmisille paljon.
Meidän tulisi vain ottaa vastaan?
Elämähän on lopulta yhtä vääntöä ja vaikerrusta. Kuitenkin koirat tuovat elämäämme niin paljon pehmeyttä, lempeyttä, ymmärrystä ja uuden kokemista, vanhentuneiden käsityksien avartamista. Siksi joka kerran kun koiraa ja sen saavuttamaa tulosta dissataan, tekisi mieli antaa sähkölamauttimesta.
On vaikeaa ja joskus raskasta vanheta, katsoa taakse, elää muistoissa.
Koiramme opettavat meitä kuitenkin elämään myös hetkessä - ja joskus se sorsa- ja jänispitoinen seitsemänkilometrinen (hetkittäin raskas) aamulenkki on lopulta virkistävä ja herättää meidät ainutlaatuiseen aamuun ja päivään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti