Ikää tulee vääjäämättä lisää ja nuoruuden rohkeus ja spontaanius on vaihtunut epäluuloisuuteen ja varovaisuuteen.
Nurmijärven Klaukkalaan muutettuamme kokeilimme muutamia kertoja kukonlaulun aikaisia koirapuistoiluja havaitaksemme, että niin moni muukin. Aikaiset kesäaamut herättivät muutkin koiralliset heti auringon noustessa (noustua) ja huoleton whippetlauman juoksutus muuttui koirillani pienten puolen päivystämiseen (ajoittain) haukkuen ja tuijotellen & varpailla kävellen. Vaikka vastapuoli sanoikin - kännykkä kädessä - että "ei haittaa", niin ei semmoista haukkuraikaamista ollut hauska kuunnella ja toppuutella. Varsinkin, jos aidan toisella puolen oli se kuuluisa puuhkaniskainen husky, joka muljautteli silmänvalkuaisiaan ja värisytteli niskakarvojaan. Omistajan puuttumatta.
Ei siinä. Emme suinkaan ole unohtaneet viljaisaa ja vehmaisaa koirapuistoa.
Piipahtelemme siellä aina silloin tällöin. Toki viimeksi olimme olleet siellä n. 16 sekuntia kun ponteva rottweiler tuli aidan vierelle verkkaisen isäntänsä kanssa meitä tiirailemaan ja herättämään koko lauman mielenkiinnon ja kotvasen kuluttua koko nelikko hälyttikin kuuluvalla haukulla (mahdollisesta) tunkeilijasta. Nelikko pakettiin ja autoon. Johan me ehdimme napsaista hihnojen lukot auki ja samantien kiinni.
Rottweilerisäntä tuumi, että voisivat seistä siinä aidan vieressä vaikka ihan vartinkin ja tuijottaa, mutta me emme jääneet tuijotettaviksi.
Mutta Mummola tarjoaa autuuden.
Varaa oma aika, ole rauhassa ja kuuntele vain Hämeenlinnantien vienoa hälyä.
Melkein tulee omat mummola-ajat mieleen. Kesät olivat lapsuudessa huomattavan pitkiä ja kuumia, aina paistoi aurinko ja kesäloma kesti helteisenä viikkotolkulla.
En yhtään ihmettele, että koirametsiä ja yksityisiä koirapuistoja on noussut kuin sieniä sateella.
Meitä on varmasti muitakin, jotka arvostamme omaa rauhaa. Enkä nyt puhu välttämättä koirista. Ei tarvitse heti lähteä, kun on juuri tullut. Ei tarvitse ottaa muita huomioon, kun sitä tekee jo arjessa välillä joka kadunkulmassa. Ei tarvitse aina väistää ja poistua alta. Voi hetken olla. Vain sinä ja koirat. Ja nauttia.
Olemme siitä onnellisessa asemassa, että Nurmijärvelläkin on oma yksityinen koirapuisto, vain n. 9 km päässä, Mummolan koiraniitty. Piipahdimme taannoin yhdessä koirametsässä ja se kävi ihan työstä. Löytää perille ja tarpoa yhdessä koirien kanssa - kuin jatkuvaan ylämäkeen. Ei siinä, en valita. Metsää ja puistoa ei tietenkään voi olla keskellä ostoskeskusta, mutta en ihan ole vuorikiipeilijätyyppiäkään...
Onneksi löysimme Mummolan.
Tasainen, vehmas, ja aidattu niitty. Sopiva kooltaan pallon heittelyyn - Ibiza on siinä haka. Löytänyt tälle vuotta jo n. 15 tennispalloa läheisestä pusikosta, tenniskentän vierestä. Omavarainen, siis. Juoksee pallo suussa, itseään itsenäisesti hauskuuttaen.
Silmä lepää.
Kuinka rentouttavaa voikaan olla juoksuttaa vinttilaumaa aidatulla alueella ILMAN että tarvitsee pelätä huskyjen ja rottweilerien tulevan seisomaan aidan viereen. Juuri kun olet tullut sisään. Miten ihanaa onkaan tuntea kiireettömyys, oma laatuaika, vain sinä ja koirat. Ei muita. Vinttipimeet saavat juosta sydämen kyllyydestä ja ei tarvitse katsoa edes kelloa. Koirat näyttävät kyllä kun riittää - ja näillähän se terävin juoksukärki taittuu noin +- 20 minuutissa.
Sateisen aamun kuvat oma Honor70
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti