27.1.2022

Paheksunnan pimeillä poluilla.

 


Mieltäni alkoi jälleen askarruttaa. Tällä kertaa päätin perehtyä paheksumiseen. Aiheesta löytyykin googlaamalla mittaamattomasti mielenkiintoista mielenruokaa. 
Wikisanakirja kuvaa sanaa "paheksua" näin: pitää pahana, pitää sosiaalisesti ei-hyväksyttävänä. Suomisanakirja taasen kuvaa sanaa näin: Pitää tai ilmaista pitävänsä jotakin pahana, olla hyväksymättä jotakin, olla moraalisesti närkästynyt jostakin, moittia.

Terve.fi-portaalista löytyi alunalkaen Kotivinkissä  julkaistu mielenkiintoinen artikkeli otsikolla:
"Löytyykö sinunkin lähipiiristäsi mielensäpahoittaja? Hän saattaa olla peloissaan".
Juttu on julkaistu 26.5.2020 ja sen on toimittanut Raisa Mattila.

Jos paheksut usein muita, kyse voi olla turvattomuuden tunteesta. Voit oppia tunnistamaan, mistä ärsyyntyminen pohjimmiltaan kertoo.

"Sellaiset ihmiset ärsyttävät, jotka vain tekevät asioita välittämättä muista".
Muiden paheksuminen on pohjimmiltaan sukua inhon tunteelle, kertoo psykologi ja psykoterapeutti Katja Myllyviita
Ihmislajin historiassa fyysiset inhon värähdykset esimerkiksi käärmeitä tai pilaantuneen ruoan hajua kohtaan ovat auttaneet meitä selviytymään. Paheksunta on kuin moraalista inhoa.

- Jos toinen tekee jotakin ärsyttävää, paheksumisen tunne auttaa tavallaan tunnistamaan oman moraalin rajat, Myllyviita kertoo.

Paheksuminen onkin luonnollista ja myös yleistä. (ja yleistymään päin, toim. huom.)
Kotivinkin kyselyssä 80% vastaajista kertoi paheksuneensa jonkun toisen tekemää ratkaisua viimeisen kuukauden aikana. Kotivinkki kysyi "mikä toisen ihmisen valinta on ärsyttänyt" - monen kertoessa tilanteesta, jolla ei ollut vaikutusta ärsyyntyjän elämään. 
- Kuulin henkilön valittavan, että hänen kaikki rahansa menevät lääkkeisiin, vaikka hän pelaa paljon pelikoneilla.
- Yksi hakee sairauslomaa ja lääkärit kirjoittavat jopa viikon pituisia lomia. Sairauslomalla sitten remontoidaan asuntoa, ommellaan uusia verhoja ja juostaan lähipubissa.

Paheksumisesta on hyötyä ja haittaa.
Hyvää paheksumisesta seuraa silloin, jos toisen toiminnasta ärsyyntyminen auttaa toimimaan paremmin omassa elämässä. Naapurin heittäessä sitkeästi bioroskat paperiastiaan - voi paheksunnasta saada buustia omaan kierrätykseen. 

Entä huonot puolet paheksumisessa?
Ärsyyntymiselle voi ikään kuin herkistyä, Myllyviita kertoo. Silloin muiden tekemät ratkaisut saavat näkemään punaista tuon tuosta ja varsinaisesta aiheesta riippumatta.

Kielteisiin asioihin keskittyminen on kuluttavaa omalle mielelle.
Lisäksi jatkuva syvä paheksunta saattaa muuttua pelkästä tunteesta halveksuntaa osoittavaksi teoksi. Sellaisessa tilanteessa ärsyyntymisen vallassa oleva kokee oikeudekseen kertoa toiselle, mikä tässä nyppii. 

Jatkuva paheksuminen voi kertoa paheksujalle ominaisesta mustavalkoisesta ajattelutavasta, jossa asiat ovat jaettavissa selkeisiin hyvän ja pahan lokeroihin.

Virheiden löytäminen toisista tarkoittaa usein myös sitä, että niitä löytää helposti - ja tunnistaa - itsestäänkin.
Kyse voi olla myös paheksujan kokemasta turvattomuuden tunteesta. Niillä ei ole välttämättä suoraa vaikutusta paheksujan elämään, mutta vähintäänkin ne uhkaavat tämän maailmankatsomusta.
Kotivinkin kyselyssä vain 27% vastaajista myönsi, että muissa ärsyttävä piirre ärsyttää myös itsessä.

Jos olo on turvaton omassa elämässä, epäsuorakin uhka voi tuntua niin suurelta, että tunne kääntyy muiden paheksumiseksi.
- Jos kokee olevansa turvassa, ei tarvitse paheksua muita.

Naapureiden aiheuttama ärsytys oli Kotivinkin kyselyssä kokonaan oma lukunsa.
Siitä en lainaa itse jutusta tässä sen enempää (toim. huom.) paitsi:
- Naapureiden paheksuminen voi tuntua toimivalta tavalta vaatia oikeuksiaan. Taustalla voi vaikuttaa myös psykologiassa tunteensiirroksi nimitetty ilmiö, jossa yhden ihmisen tai tilanteen nostattama negatiivinen tunne heijastetaan toiseen ihmiseen.
- Esimerkiksi vaikka työpaikalla jyrätyksi joutunut ihminen saattaa ryhtyä innokkaammin tehtailemaan  naapureista valituksia kuin ihminen, joka luottaa saavansa äänensä kuuluviin myös töissä.

Mustavalkoisen ajattelun ja turvattomuuden tunteen lisäksi jatkuva paheksuminen voi olla myös merkki mielen suojelumekanismeista.
- On esimerkiksi helppo paheksua elämänvalintoja, joita ei pystynyt itse tekemään. Paheksumalla voi ikään kuin lohduttaa itseään. Siten vie valinnoilta arvon oman mielensä sisällä, sanoo psykologi Laura Stenroos. 
Stenroosin mukaan paheksuminen saattaa olla myös opittu tapa. Jos on itse saanut kasvatuksen, jossa on joutunut kokemaan halveksuntaa, muiden kritisointi nivoutuu helposti osaksi omia toimintatapoja.

Jos kielteiset ajatukset valtaavat jatkuvasti mieltä ja tuntuvat vievän tilaa muilta mietteiltä, asiaan on hyvä kiinnittää huomiota, Stenroos neuvoo. Tilanteeseen on hyvä herätä, sillä jatkuva ärsyyntyminen pikkuasioista voi olla myös merkki esimerkiksi masennuksesta.

Mikä neuvoksi, jos jatkuvasti keksii ympäriltään paheksuttavaa? Stenroosin mukaan ensimmäinen askel oman käytöksen muuttamisessa on huomata ryhtyneensä paheksumaan. Sitten kannattaa miettiä, mistä tunne tuli, mistä se kertoo, ja mihin se pohjimmiltaan liittyy. Niin voi onnistua ymmärtämään, ettei tunteella ole tekemistä paheksumisen kohteen vaan oman mielen sisäisten juttujen kanssa.

- Ei paheksuminen tee hyvää myöskään paheksujalle. Jos jatkuvasti ärsyttää, ei varmasti voi hyvin. 
Opi tunnistamaan huonot puolesi - paheksuminen johtuu siitä, että pystyy näkemään huonot valinnat ja ärsyttävät piirteet vain toisissa. Kun pystyt kohtaamaan omat huonot puolesi, et ärsyynny enää niin helposti muiden tekemisistä. 
Myös eristäytyminen usein ylläpitää paheksumisen ja ärsyyntymisen kehää. Hakeudu aktiivisesti muiden seuraan, saat uusia näkökulmia paheksumaasi tilanteeseen - ja ylipäätään elämään.

Artikkeli päättyy Mielitreeniin:
1. Millaisia asioita sinulla on tapana paheksua muissa?
2. Millaisia ikäviä kokemuksia ärsytyksen aiheet tuovat sinulle mieleen?
3. Mitä yhteistä toisen ärsyttävällä piirteellä tai tavalla toimia on omien piirteidesi ja tapojesi kanssa?
4. Millaisia vaikutuksia ärsyyntymisellä on omaan elämääsi?
5. Mikä auttaisi sinua keskittymään arjessa asioihin, joihin sinulla on valta vaikuttaa?

--------------------------------------------------------------------------

Jutun lyhentäminen, stilisointi, boldaukset ja kursivoinnit - allekirjoittaneen.

Paheksumisiin! Not. Sano sinäkin EI paheksunnalle.

Ei kommentteja: