- Kun puolustat itseäsi sinusta sanotaan, että olet vaikea ja liian herkkä. Kun et puolusta itseäsi, ihmiset repivät sinua kappaleiksi niin kauan että murrut. Olitpa sitten laiha, kauneusleikattu tai iso, ihmiset yrittävät aina kanavoida epävarmuuksiaan sinuun.
Sanoi Cardi B. elokuussa tehdyssä haastattelussa.
Tässä oli jännää sanomaa. Itsestäni tuntuu monesti, että kun tuon jonkin valtavirrasta poikkeavan sanoman pöytään, niin peruskilpailuttaja tulee pian paikalle toteamaan, että "mitä läksit, oma vika, että nillität".
Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu niellä, prosessoida yksin ja kulkea kaiken päälle pystypäin. Jos erehtyy tuomaan esiin hikan, halun prosessoida porukassa ja ryhdin menetyksen, joutuu äkkiseltään olemaan oppositiossa yksin. Valtavirta on aina valtavirtaa ja tiivistää äkkiä joukkonsa hokemaan perustotuuksia ja väittämiä. Yritäpä siinä sanoa, että "joo mutta" kun valtavirta on vastassa perustotuuksineen. Minusta tuntuu joskus, että valtavirta haluaakin mennä olemassa olevien, ns. hyväksyttyjen, teesien ja totuuksien mukaan, siellä on suurin taustatuki ja voima. Vastapuolen haasteet ovat hömpötystä, nillitystä ja jonninjoutavaa kateellisten panettelua. Mitä toki varmasti joskus ovatkin, heh-heh.
Syyskuussa on Ilta-Sanomista löytynyt seuraava sitaatti:
"Ehkä me voisimme ajatella asiaa muutama länsimaisen ajatuksenjuoksun hidasta pyrähdystä eteenpäin. Jos tämä älyllinen juoksulenkki töksähtää loppumaan kokonaan ajatukseen siitä, miksi mitään ei saa enää tehdä tai sanoa, ei voi hyvällä tahdollakaan väittää käyneensä itsensä kanssa kovin syvällisiä keskusteluja."
"Ihmisten muuttuminen toisilleen ymmärrettävämmäksi lienee yksi tärkeimpiä asioita nykyaikana. Kaikesta ei luonnollisesti tarvitse olla samaa mieltä. Yhteisymmärrykseen tarvitaan kuitenkin kaikilta osapuolilta paljon töitä."
"Osaammeko ja haluammeko me ymmärtää, miksi joku asia loukkaa toista ihmistä? Osaatko ja haluatko syyllistämättä yrittää selittää, mistä on kyse"?
Tämä. Hiljattain luin jotain haastattelua, jossa ykskantaan todettiin kaikilla ihmisillä olevan itsetunnon kanssa tekemistä ja heikkouksia ja tuotiin ylipäätään esiin sitä, kuinka paljon piilotamme kaikkea minuudessamme. Ja tämän kertoi julkisuuden henkilö, näyttelijä.
Jo varhain, pienenä lapsena opimme miellyttämisen taidon ja peilaamaan ympäristöämme. Kun olemme "kilttejä, siivoamme huoneen ja myötäilemme vanhempiamme" saamme kenties palkintoja, yökyläilyn, viikkorahan korotuksen ja olla discossa myöhempään. Ihan sama jatkuu aikuisuudessa. Pomojen, virkavallan, Kelan, lääkäreiden jne. kanssa. Annamme kiperiin kysymyksiin vastauksia, joita meidän "halutaan antavan".
Onkin usein hankalaa tulla ymmärrettäväksi, varsinkin, jollei edes itse ymmärrä itseään. Tästä minulla on paljon kokemusta. Miten selittää ja nuotittaa omaa käytöstään, kun sitä ei aina ymmärrä edes itse. Me kuitenkin peilaamme itseämme jatkuvasti. Halusimme tai emme. Jokainen tietää somesta sen, että kuinka "mukavaa" on tulla ymmärretyksi ja saada symppauksia ja komppauksia ja taas päinvastoin kuinka kurjaa on kun sanomasi ymmärretään väärin ja väännetään kommenttikentässä asuun, jota et enää edes tunnista omaksi ajatteluksesi.
Ja sitten.
Metsästys Koiramme oli haastatellut monisivuisesti Kennelliiton Koe- ja kilpailutoimikunnan puheenjohtaja Jukka Lindholmia. Voi morjens, etten mitenkään päin voisi olla enempää samaa mieltä haastattelun sanomasta.
"Kun kokeisiin ja kilpailuihin osallistumisen motiivina ei enää ole jalostustiedon keruu vaan omistajan kilpailuvietin tyydyttäminen, yksi lieveilmiö on valitusten lisääntyminen."
- Perinteisissä hirvenhaukku-, linnunhaukku- tai ajokokeissa aivan kaikkia arvostelukohtia ei voida objektiivisesti mitata aikana ja matkana. Osa arvostelusta on niin sanotusti tuomarin silmässä ja jos silloin häviää vaikkapa savusaunan yhdellä pisteellä, niin kismittäähän se.
Vaikka ylivirittynyt kilpailuvietti ei ole mikään ylitsepääsemätön ongelma, niin Lindholm toivoo koeharrastukseen asennemuutosta. Ruotsalaiset kuulemma osaavat ottaa rennommin.
- Ruotsissa hirvikoiraa käytetään kokeissa siihen asti, kunnes se on saavuttanut käyttövalion arvon. Silloin sen katsotaan osoittaneen kykynsä ja kokeiden sijasta keskitytään metsästykseen. Suomessa käyttövalioksi haukuttaminen on vasta kaiken alku. Sen jälkeen koiran kanssa aletaan kilpailla.
Tätäpä tässä mietin.
Olen kisauttanut esimerkiksi maastoissa useaa omistamaani whippetiäni. Rennosti. Vaikka ovat siellä vihellelleet maalialueella, laiskasti tappaneet vieheen, jos ollenkaan, juosseet ylipäätään pisteiltään kovin vaihtelevasti - niin pirun hauskaa on ollut ja on aina ajettu yhdessä koiran ja retkituolin kanssa keskelle "ei mitään" pitämään kivaa yhdessä koiran kanssa.
Mutta tänä päivänä se ei enää riitä. Eikä kukaan ainakaan kiitä.
Maastossa voi olla ~ 70 kokelasta, joista 1-2 on tykkejä, loput laimeita sertistejä.
On maksettu suoritus, 100 euroa bensaa, pizza, pre-, mid- ja after-juomat niin koiralle kuin omistajallekin, on painepuvut, kylmälaukku täynnä Batterya, kassissa on teipit, lämmitysmanttelit ja geelit - panostus on kovaa, joten odotukset samoin. Repussa ei enää juurikaan ole pakattuna rentoutta.
Ja hei - kyllä nautin edelleen.
Koirani ovat erilaisia, eritavoin lahjakkaita ja taitavia - painotus sanalla taitavia - ja päälle päätteeksi hyvin rakkaita KAIKKINE ominaisuuksineen!
Jukka Lindholm jatkaa:
- Yhteispisteiden sijaan pitäisi tarkastella koirien ominaisuuksia. Ei kai ole tarkoitus, että että kaikki rodut (koirat toim. huom.) muuttuisivat käyttöominaisuuksiltaan samanlaisiksi, jolloin ne erottaa toisistaan vain väri ja koko.
Nopeutta ja ketteryyttä vaativissa lajeissa, kuten agilityssä koiran keho joutuu nopeissa, vauhdikkaissa käännöksissä ja spurteissa kovaan rasitukseen. Lindholm vertaa lajia ihmisten salibandyyn ja pohtii, että jos koesäännöt ja kilpailu pakottavat koirat yhä nopeammiksi ja nopeammiksi, todennäköisesti myös loukkaantumisriski kasvaa samaan tahtiin.
Mitä kilpailullisempaan suuntaan koesääntöjä viedään, sitä todennäköisemmin lajin parista karkotetaan myös tavalliset koiranomistajat (!), joiden kilpailuvietti on laimea tai sitä ei ole ollenkaan. On jo nyt olemassa joitakin metsästyskoirien koemuotoja, joista harrastajat jo myöntävät, että hyvin kokeissa ja kilpailuissa pärjäävä koira ei välttämättä ole hyvä metsästyskoira ja päinvastoin. Onko silloin unohdettu käyttökokeiden alkuperäinen tarkoitus tukea jalostusta.
- Olen edelleenkin sitä mieltä, että hirvipuolella koirista voitaisiin tehdä käyttövalioita ilman ainuttakaan pistettä. Tai toki ominaisuuksia voitaisiin pisteyttää ja laskea ne yhteen, mutta lopputulos olisi vain hyväksytty tai hylätty.
- Kilpailullisuuden lisääntyminen on toki tuonut tullessaan kräniä, eikä ihmisten lisääntynyt taipumus hakea virheitä ja ongelmia vähän joka asiassa ole mukava.
Siinä sitä oli sitaattia kerrakseen.
Kiitos aivojumpasta.
Kuva Harri Nurmela: Team Race 9.10. - väkisin tungin Maukkulin kanssa ykkösjoukkueen kuvaussessioon. Ylpeänä. Mauista JA edustamastani rodusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti