Tuo juoksuharrastus.
Miten se onkin niin ottanut otteeseensa. Joskus ammoisina aikoina sitä pläräsi kehäkinkereitä ympäri Suomenmaan ja muistan joskus nuoruudessa laukanneeni parhaimmillaan 25 näyttelyä vuodessa. Nyt sitä hoputtaa koetoimitsijoita antamaan ne perhanan viitenumerot, päästäkseen maksamaan juoksukisat; että ylipäätään muistaa mikä kisa on milloinkin. Merkkaan kisat seinäkalenteriin vasta, kun olen ne maksanut. Tästä syystä en pysty lupautumaan mihinkään kehäsihteerikeikoillekaan, ennen kuin rata- ja maastokisat on maksettuina ja merkattuina. Puuhh.
Tänään Maui suoritti kaikki 19 sekuntia ja 57 sadasosaa.
Innolla, ilolla, itselleen ominaiseen tyyliin ja geenien ja lihassolujen, biorytmien, tuulien ja tähtien asentojen avittamana.
Sitä ennen toki piti kirja kiiruhtaa toimistoon, päivitellä kuulumiset, jonottaa ell-tarkkiin, käskyttää Maukkua, koska JUURI kun Mauin vuoro tuli tarkkiin, alkoi vieheen testaaminen! Lämppäämiseen saimme seuraksi aiemmalta kaudelta tutun Hopun emäntineen, tiimin, jota pienellä porukalla potkimme hellästi eteenpäin kirjojen hankintaan ja tositoimiin. Nyt on Hopullakin pre- ja afterjuomat, kaulanviilennin, sveduvaljaat ja ratakireet trikoot. Hiihtelimme eestaas huomaamatta kilometrin ja pian toisenkin.
Startissa Maui sai valita kopikseen ykkösen, tosin jotain se jäi sinne TAAS tällä kertaa jumittamaan sekunnin sadasosaksi, ehkä. En ihan saanut keilapallokopitusta tällä kertaa, tuuppasin vain persiiseen, sinne, sinne, kalteriin kiinni... Kolmosesta lähti tällä kertaa nuori Mei Dan -tykki, joka sai huikean startin ja viiletti aina sertiajalle asti. Maui kiri kakkoseksi ja Hoppu tuli kolmantena maaliin.
Taas käppäiltiin, juotiin palautusjuomat, pakattiin foliopeitettä ja länkätettiin olevinaan jostain jotain ymmärtäviä kannanottoja muiden aikoihin, serteihin ja treeneihin.
Mitäänhän en (oikeastaan) lajista YMMÄRRÄ kunhan ajelehdin mukana koiran kanssa, joka taas tasan tarkkaan tietää, mitä se tekee! (tähän se hauiksen pullisteluhymiö)
Tästä pitkää aasinsiltaa siihen, että kuinka kulloinenkin koira vie meitä.
Pitäisikö sanoa kuin pässiä narussa? Positiivisella otteella, tietenkin. Lempeän pehmeässä Onega-hihnassa.
Bali hämmästytti aikoinaan sääriluillaan ja luisulla lantiollaan tuomarit aina Baltian perukoilla asti, ja pitihän se heittää löylyä niin kauan kuin kiuas oli kuuma ja pokata Cacibit kotiin jotta saatiin CIB-kruunaus MV-huuman päätteeksi. Maui jahtasi pentutreeneissä viehettä niin suurella intensiteetillä, että hampaat irtosivat ja viehe vereentyi. Kyseessä oli toki pentuhampaiden irtoaminen, ettei nyt joku luule, että pysyvät premolaarit sieltä huojuivat alas ikenistä. Ihmiset tulivat siinä sitten melko pian tökkimään ja tuuppimaan moottorille, kisoihin ja kinkereihin. Mehän menimme, kun koira sinne halusi - ja veti. Samuin kanssa ollaan vielä vähän kahden tai kuuden vaiheilla, että minne sen kanssa oikein kannattaisi suunnata. Sirkukseen varmaankin, koska kaverilla on melkoista personaliteettia ja luovaa otetta elämään. Ja maastoradoille. (tähän iloinen, positiivinen nauruhymiö)
Onneksi kaiken kisailun vastapainoksi koirani VIEVÄT minua myös metsään, neulaspoluille, punkkien, hyttysten ja kuivuneiden, tänä vuonna hyvin pienten, mustikoiden äärelle, kuumalla, sateella, pimeällä - päivästä ja kuukaudesta toiseen, vuosi vuoden perään. 1128 kilometriä so far tälle vuotta.
Mutta se, mikä tässä on mielenkiintoista ja johon olisi hauska kuulla jonkun tilastonikkarin ja tilastoista ammentavan mielipide on Mauin ajat. Radallahan on sekuntikelloihin ja exceleihin perehtyneitä ja olen jopa nähnyt useampia viivatilastoja (joista en ole ymmärtänyt mitään...) missä koiran rata-ajat on piirretty erivärisin ja -paksuisin viivoin ruudukolle jännittävään vuoristomaisemaa karrikoivaan muotoon.
Sillä nyt alkaa hakunilalainen mush-palleroiden syöttäjä pohtia, että miten ajat VOIVATKIN pyöriä niin samojen sekuntien ja -sadasosien ympärillä, vuodesta toiseen?
Onko asia hyvä vai huono ja mitä se kertoo koirasta, sen genetiikasta (?) ja kyvykkyydestä (?) lajiin. Yritin soittaa tuossa viisaammille, mutta ovat näköjään estäneet numeroni, joten ihan heti en saanut tähän vastausta. Haha.
2018:
paras 19,59
huonoin 19,91
2019:
paras 19,49
huonoin 20,29
2020:
paras 19,57
huonoin 20,27 (häirintä)
2021:
paras 19,57
huonoin 19,96 (häirintä)
Maui on siis juossut/juoksee (jo) neljä kautta.
Kisoja on kertynyt kaikkiaan 13 kpl. Kolme kertaa ollaan startattu myös 350 metrillä, mutta ajat ovat olleet sillä matkalla laskevia; 24,67 - 25,01 - 25,37
280 metrillä ajat huonoimmasta parhaimpaan menevät näin; 20,29 (1x) - 20,27 (1x) - 19,98 (1x) - 19,96 (1x) - 19,91 (1x) - 19,78 (1x) - 19,75 (1x) - 19,73 (1x) - 19,64 (1x) - 19,59 (2x) - 19,57 (2x) - 19,49 (1x).
Olen ihan mielettömän iloinen omasta Maukusta, sen myötäsyntyisistä taidoista sekä siitä, että näyttelyihmisiä on alkanut valua radoille enemmässä määrin. Sekalinjaiset tykittävät radoilla parhaimmillaan KV-aikoja ja onpa serttejä onnistunut pokkaamaan ihan näyttelylinjaisetkin. Koira pitää tuntea, siitä tänään radalla puhuttiin. Yhdelle sopii verkkainen treenitahti, toisen kroppa, ligamentit ja lihassyyt huutavat hoosiannan sijaan HURAA, kun saavat monipuolista ärsykettä, venytystä ja vanutusta tiuhempaan tahtiin.
Ja yhdessä olemme kaikki jännän äärellä. Yhdessä oman koiramme kanssa.
Maukkuli on Maukkuli vaikka voissa paistaisi. Samui samoin, Huiman ja Balin pidellessä jo veteraanikerhoa verkkaan.
Anna siis kulloisenkin koiran tulla, yllättää ja viedä sinut mennessään. Pidä hatustasi kiinni, sillä kyyti voi (joskus) olla kovaa!
HURJAN kiitollisena koiristani. Ihania nelijalkaisia eläimiä kaikkine personaallisine piirteineen, geeneineen, sukutauluineen, vietteineen ja vaistoineen. Ihanaa elämää yhdessä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti