En ole oikein pitänyt itsestäni viimeaikoina. Olen tehnyt elämässäni muutamia suurehkoja päätöksiä, kuten balettitanssin lopettaminen teini-ikäisenä. Ehdin tehdä spagaatteja ja kauniita niiauksia reilut 8 vuotta, ennen kuin koin, että olen harrasteeseen liian romuluinen. Jossain vaiheessa aikuisikää päätin jättää kosiskelut vastakkaiseen sukupuoleen sikseen, koska siitä tuli vain kaikille paha mieli. Vain pari esimerkkiä mainitakseni.
Koirat veivätkin mennessään jo parikymppisestä.
Spagaatit vaihtuivat eksymisiin metsässä ja taitoluistelu rentoon lenkkeilyyn naapurin kanssa. Harrastaminen oli rentoa ja elämä huoletonta. Aina tuli uusi näyttely, uusi yritys. Jo legendaksi muodostuneet omien koirieni valioittamistahkoukset soljuivat nekin omalla painollaan, vailla huolenhäivää. Ai etkö muista niitä? No minäpä kertaan. Hupi haki viimeistä serttiä 18 kertaa, Hula 14, Viri 10. Bali taisi selvitä kuudella yrittämisellä. Samuin kanssa neljässä (kotimaan) yrityksessä onnistuimme saalistamaan yhden SA:n.
Rentous on poistunut ja tilalle on tullut outoa kireyttä.
Olen kummeksunut omaa pakkomielteisyyttäni ja tuomarien tuomitsemista; se mitä minä näen jää tuomareilta näkemättä. Painotukset ovat muualla. Hiljattain postasin erääseen ryhmään kuvan, jonka ryhmässä näki samoin vain yksi ihminen lisäkseni. Kehottivat ihan optikon käynnille.
Me todellakin voimme nähdä koiran, tuon ihanan elävän olennon, niin monin tavoin ja se koiran merkityskin muuttuu ja elää harrastusvuosien karttuessa.
Me vertailemme jatkuvasti omia koiriamme voittajiin ja itseämme muihin. Ja kun sanon, etten ole pitänyt itsestäni viimeaikoina; niin kyllä; toiveet Samuin valioitumisesta tuntuivat karahtavan kiville jopa useammassakin maassa! Jostain syystä olin luullut ja/tai asettanut Samuille "kovemman aikajanan" kuin yhdellekään aikaisemmista koiristani. Aloin pettyä olosuhteisiin, näyttelyiden vähyyteen, K-alkuiseen sanaan ja sen luomaan ahdistukseen ja niin edelleen, loputtomiin. En pystynyt pysymään rennossa mielentilassa vaan loin itse itselleni ahdistavan kuplan.
Meidän mielestä aina muut ovat onnenpekkoja ja hannuhanhia.
Aina juuri meitä koetellaan. Nostetaan seipään nokkaan ja ilkutaan. Muiden koirat suorittavat priimasti ja saavat jokaikisestä kisasta sertin tai ainakin SA:n. Lonkat ovat Aata, silmät priimaa ja ultrannut ell teki aaltoja samaan tahtiin ultralaitteen kanssa. Polvistuen, tietenkin. Koira saalistaa omasta tuhannen hehtaarin metsästä omat ruokansa, ja on opetettu pyyhkimään tassut eteisessä. Lisäksi käy vielä saunassakin ja kattaa itse itselleen oman aamiaisensa. Instassa emäntä kirjoittaa, että HELPPOO, ei tarvinnut kuin kolme toistoa. Me muut kaikki rämmimme suossa ja meidän koirat ei istu vaikka 1000 kertaa pyytäisi kauniisti broilerin filee kainalossa. Kaikilla muilla on kotona peilisalit ja koirien juoksumatot. Naapurin Annikki teki hohtavan talvitakin tuossa tuokiossa ja maksoi kympin. Kylillä ompelukerho halusi testata TIKKI 1000-konetta ja teki 32 eri versiota pantaa ja valjaita. Eikä edes maksanut mitään.
Viking Linen päällikkö soitti vielä päälle päätteeksi, että olet voittanut 16 ilmaista reittimatkaa ja yksikään hotelli ei laskuta koiristasi. 
Näillä eväillä lähdettiin uskomattoman aikaikkunan osuessa VIELÄ kertaalleen yrittämään Viron Rakvereen, josko osuisi tuulettimeen muutakin kuin ohikiitäviä unelmia.
Lauantain suoritus meni vihkoon, ja tuntui kyllä ihan luissa ja ytimissä asti. Oli ostettava kakkua ja piirasta pahimpaan murheeseen ja seuraava yö olikin pelkkää painajaista. Olin unessa voittanut luokan, mutta kehään tuli jatkuvasti lisää ja lisää uusia ja uusia koiria, luokkia alkoi olla jo miljoona, joiden voittajat kilpailivat sertistä.
Aamulla peilin eteen ja runsasta avokämmenellä läpsimistä naamaan. Johtui ehkä enemmän silmäpusseista, mutta kuitenkin. Rotia ja rentoutta oli nyt saatava koneeseen.
Se on emäntä, jolla aivo jumittaa, ajatusten remmit ovat kireällä.
Samui on aina iloinen, reipas ja sanoinko jo; iloinen. Lauantaina mentiin barwaxania ja sunnuntainakin semisti, ainakin.
Samuita kiinnosti kovasti pienen (hulppean) okt:n terassitiirailu, tähän malliin:
Sunnuntaina meitä sitten onnisti. Samppa saalisti Virosta valioittavan sertin, jolla se valioitui niin Viroon kuin Suomeenkin.
Ja koko matkanhan ajan Samui yritti sanoa minulle; usko minuun, kyllä se tulee. Uskoin kyllä, mutta niin usko kuin lompakkokin olivat koetuksella.
Kerroinko jo, että Samui on reissukoira vailla vertaa? Se on kotonaan kaikkialla. Ruoka, uni ja lenkkeily maistuu. YOLO-henkisyys paistaa siitä. Emäntä stressaa, Samui ei. 
judge: Dina Korna, EE
Kiitollisena. Hyvin kiitollisena, että kaiken takana on Whippet.
Kiitos Taru matkaseurasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti