Alkuperäinen juttu koskee tietenkin ihmistä, mutta pienellä mielikuvituksella juttuun voi kuvitella myös koiran. Alustetaanpa hieman.
Koirien terveystutkimukset ovat olleet jälleen tapetilla. Aihe kirvoittaa keskusteluun herkästi niin lenkkipuhelun aikana kuin näyttelykehän laidallakin. Ihmiset peilaavat tekemisiään toisiinsa, eikä vain tekemisiään vaan myös koiriaan. On olemassa "vanhan kansan uskomukset" ja "innokkaiden nuorten eturintama". Sukupolvien välisestä kuilustakin puhutaan.
Totuushan on se, että meillä, jotka käymme jo lähempänä kuuttakymppiä, on muistissa "vanha hyvä aika", jolloin koiramme söivät perunankuoria ja Luppaa ja veristä, tahnamaista ja haisevaa koiranmakkaraa. Kaikki juoksivat ilman koppia irti ja lystiä oli aamusta illankoittoon.
Rotuyhdistys ja eläinlääkärit kiittävät.
Kuka muistaa vielä haplotutkimuksen? Se oli oman aikansa kiihkeä kannanotto "rodun hyväksi" ja numeroita tuijotettiin fanaattisesti. Onnellisia olivat ne, joiden koirilla oli harvinaisimmat haplot ja pelokkaimpia ne, joiden koirilla oli kaksi samaa haplonumeroa. Sittemmin on tutkimusrintamalla menty suurin harppauksin eteenpäin. Voisi tänäpäivänä jopa sanoa sydänultran olevan "last season" - mitä se ei tietenkään ole, mutta uudet tutkimukset valtaavat alaa. Tietämys lisääntyy ei vain eläinlääkäreillä vaan myös koirien omistajilla koskien "kaikkea mahdollista". Myös tiedonjano kasvaa.
Siinä on meikäläinenkin ollut välillä kuin liisa ihmemaassa, kun alun mielenkiinto ja innostus koiran käyttäytymistä kohtaan, sen metkujen ja tapojen selittely ja ymmärtäminen on vasta viime vuosina siirtynyt kohti koiran anatomiaa, luustoa ja lihaksia - ja mihin kaikkeen viimeksi mainitut pystyvätkään! Olemme nyt LTV-viidakossa ja voin vain yrittää kuvitella, mikä on seuraava kohta koiraa, joka pääsee suurennuslasin alle. Sananmukaisesti.
Harmillista - tavallaan - kaikessa uudessa on se, että ei ole olemassa vielä kovin paljoa selittäviä askelmerkkejä ja tulevaisuuden näkökulmia.
On tutkijoita kyllä, asiaan perehtyneitä, mutta ei ole yksiselitteistä sabluunaa, ei kristallipalloa eikä korkealentoisia standardeja. On olettamuksia ja varovaisia arvioita. Siihen on tyytyminen, kunnes vuosien päästä luustokuvat ovat last season ja tilalle tulee suolistoskannaus. Eikös jossain mainoksessa ollut, että suolisto on "toiset aivomme" ja suoliston hyvinvointi on avain onneen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin?
Jottei kukaan luule, etten olisi (jalostuskoirien) tutkimisen kannalla - niin kyllä vaan. Hyvä, että tutkitaan. Mutta olen silti varovaisen skeptinen. Varsinkin sen kuuluisan, ikuisesti mieleen jääneen tutkija Kirsi Sainion kasvattajakurssitoteamuksen jälkeen; "voimme tehdä laskelmia, laskea todennäköisyyksiä, mutta silti geenit tekevät mitä ne lystäävät". Geenejä ei voi hallita.
Voimme vain toivoa parasta ja pelätä pahinta silloinkin, kun molemmat vanhemmat on skannattu kirsusta hännän päähän.
Sitten itse mielenkiintoiseen artikkeliin:
Suomen Akatemian kliininen tutkija, kliinisen epidemiologian dosentti Kari A.O. Tikkinen nosti kissan pöydälle taannoisessa Lääkärilehden pääkirjoituksessaan: "Terveyden ja sairauden häilyvä raja altistaa ylidiagnostiikalle".
Ylidiagnosointi tarkoittaa, että todetaan sairaus, joka ei olisi koskaan aiheuttanut haittaa. Ylihoidolla taas tarkoitetaan liian kovien tai tehottomien hoitojen käyttämistä. Diagnosointi ja hoito on tasapainottelua. Usein lääkärit, tutkijat ja lääkekehittäjät haluavat löytää ja hoitaa sairaudet mahdollisimman ajoissa. Tarpeettomat diagnoosit, hoidot ja seurannat aiheuttavat kuitenkin yksilöille ja yhteiskunnalle haittoja ja kustannuksia.
Joidenkin arvioiden mukaan jopa 30-50 prosenttia lääketieteen nimissä tehtävistä toimista on turhia tai niiden aiheuttamat mahdolliset haitat ovat suuremmat kuin hyödyt.
"Teknologia kehittyy, joten löydämme potilaista entistä herkemmin poikkeavia asioita, joista suurin osa ei kuitenkaan vaikuta heidän hyvinvointiinsa. Ylidiagnostiikka ja ylihoito ovat polttavia keskustelunaiheita, joihin on vasta herätty Suomessa. Hoidon kaupallistuminen synnyttää parhaillaan kannustimia liialliseen lääketieteeseen", sanoo professori Teppo Järvinen Helsingin yliopistosta.
----------------------------------------------------------------------
Ja vielä omiin ajatuksiin:
kaikella on puolensa. Hymyilin lapsena vanhemmilleni ja heidän vanhemmilleen, jotka sanoivat aina sopivan tilaisuuden tullen "ennen oli kaikki paremmin". Toistelen sitä itsekin nykyisin (!) ja ehkä myös ymmärrän tuon lauseen merkityksen ja soisin, että meidän uusi sukupolvi olisi päässyt nauttimaan huolettomista ja perunankuorien värittämistä 80- ja 90-luvuista koiriensa kanssa. Mahtoiko silloin olla edes matoja? Nyt giardia vaanii about jokaisessa lätäkössä...
Emme luonnollisestikaan tutki koiriamme "löytääksemme vikaa niistä" vaan ikäänkuin hoidamme velvollisuutta rodulle ja noudatamme jalostamiselle asetettuja vähimmäisvaatimuksia. Tutkimuksilla on kuitenkin stigmansa ja ihmiset herkästi peilaavat tuloksia muihin, ympäristöön, mediaaniin - milloin mihinkin ja joutuvat joskus kovienkin päätöksien äärelle, vetämään nuoren koiran kanssa turhan raskaita johtopäätöksiä. Tätä en toivoisi kenellekään. Varsinkaan heille, jotka ottavat "kauniin, virtaviivaisen koiran harrastaakseen sen kanssa lenkkeilyä ja venyttelyä ja antavat sen kerran jalostukseen" - todetakseen 2-vuotiaan koiran kohdalla, että sillä on välimuotoinen lanneristinikama ja epämääräinen kaihipilkku silmässä.
Koira on ihmisen paras ystävä.
Sen "tehtävä" on tuoda iloa omistajalleen ja ympäristölleen. Toiset tykkäävät karvaisista, toiset virtaviivaisista. Koiran kanssa eläminen on parhaimmillaan yhdessäoloa, lenkkeilyä, harrastamista ja sielujen sympatiaa kun oikein luonteet ja synergia toimivat yhteen. Terveystutkimukset ovat valitettavasti tätä päivää - tulevaisuus toivottavasti hioo tutkimuksista pahimmat olettamukset, särmät ja ulokkeet ja asettaa ne mittasuhteisiinsa.
Koira on kokonaisuus. Miljoonien hienojen yksityiskohtien aikaansaannos. Ja meillä jokaisella on se Paras Koira kotona. Ennen tutkimuksia ja myös tutkimuksien jälkeen.
kuva: © Pirjo Muhonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti