Nyt on totiset paikat edessä.
Kun lähdin tosissani kohti haavettani noin puolisentoista vuotta sitten, sain kuulla, että koirasilmätestissä "vain kuvataan, mitä näkee". Ihan näin yksikertaistahan se ei ole.
Silmätestiä varten on omaksuttava oma sanastonsa; koiraa ei saa kuvailla esim. sanomalla hieno tai hyvä jotakin tai antamalla siitä liian "yksinkertainen" kuvaus. On osattava kuvata muotoja ja kyettävä näkemään tyyppiä "syvemmälle". Erään tuomarin sanoin; "koira on kokonaisuus" ja toisen: "älkää takertuko lillukanvarsiin". Ranteet, tassut, kintereet ja lapakulman asteet voivat olla turhia kliseitä, jollei näe kokonaisuutta ja osaa kuvata koiraa "sen tyyppisenä ja muotoisena, kuin se on".
Äkkiä huomaa, että omissa kuvailuissa mopsi ja whippet on kuvattu samoin sanoin (no ei nyt ihan kuitenkaan) mutta noin karrikoiden.
Yksityiskohdat toki tekevät koiran - ja rodunkin - mutta on osattava nähdä niiden sisään ja taakse - osana kokonaisuutta.
Kuvailu on toki parhaimmillaan yksinkertaista ja tulee kokeneemmille kurssilaisille jo selkäytimestä, mutta omalla kohdallani se vielä hakee muotoaan.
Otan esimerkiksi aiemmin antamani italianvinttikoiran kuvauksen.
Pitkä pää, loivahko otsapenger. Pitkä, ja voimakkaasti kulmautunut lapa, lyhyt ja pysty olkavarsi.
Pitkä kaula, kaareutuva selkälinja. Pitkä lanneosa, putoava lantio. Leveähkö reisi, pitkä sääri.
Korkea kinner. Voimakkaasti kuroutuva alalinja. Suorat ranteet.
Lyhyt, tiivis karvapeite. Punavalkoinen.
Ensinnäkin nuo -hkot ja -hköt on syytä unohtaa.
Lisäksi tyyppiä kuvaavampia sanoja on hyvä oppia ja sisäistää (lisää), niinpä kuvaisin koiran nyt tähän tapaan:
Neliömäinen, korkearaajainen ja siro. Kevytluustoinen, elegantti ja kaarevalinjainen. Keskikokoa pienempi ja kevytrakenteinen.
Pitkä pää, loiva otsapenger.
Muutoin pitäisin aiemman kuvailuni voimassa; korjaisin vielä tuon leveähkön muotoon leveä reisi.
Aloin selata jonkin verran rotumääritelmiä ja niiden Yleisvaikutelma - määritelmiä.
Niistä löytyi hyvin lisää rotuja yleisesti kuvaavia sanoja, joita olenkin kirjoittanut itselleni ylös. Olen myös istunut ulkomuototuomarin kanssa kehän laidalla harjoitellen mittasuhteita ja kokoja. Seuraavaksi tapaan pari kurssilaista ja harjoittelemme yhdessä kuvailuja - mikä on varmasti antoisaa ja avaa toivottavasti VIELÄ lisää silmiä.
Viikon päästä on treffit dalmiskehän laidalla ulkomuototuomarin opastuksella ja vielä sen jälkeen tapaaminen toisen tuomarin luona, missä on tarkoitus käydä jo tekemiäni kuvailuja läpi ja oppia lisää kuvailusanastoa ja ylipäätään koirien kuvailua, saada varmuutta siihen.
Olen menossa vielä myös kehäsihteeritöihin kesän kuluessa ainakin pari-kolme kertaa, ja yritän ammentaa sieltä lisää työkaluja koirien katsomiseen ja analysointiin.
Heinä- ja elokuu mennee nopeasti - ja yritän parhaani mukaan lukea vanhoja kurssimateriaaleja ja käydä läpi rotumääritelmiä - dalmisten etunenässä.
Tie on pitkä - ja hyvä niin.
Jos se omalta kohdaltani tyssää elokuussa, niin tiedän ainakin tehneeni parhaani. Jo alunalkaen tiesin, että tässä - niin kuin ei missään asiassa elämässä - ole koskaan valmis. On oltava aistit avoinna, alati kiinnostunut ja innostunut - näitä avuja minulta onneksi löytyy. Innostus ja kiinnostus ei kuitenkaan yksin riitä, on osattava, tiedettävä ja kyettävä tuottamaan ulos se, minkä tietää, osaa ja näkee.
Varma ei voi olla mistään. Koskaan ei voi. Voi vain yrittää ja tehdä parhaansa. Jollei se riitä, niin ehkäpä sitä voi vielä yrittää uudelleen? Eväät on saatu ja syöty - pureskelu jatkukoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti