Tietolaari - kysymyksiä whippetistä (spostilaatikkoni antia)

Sain eräältä whippetistä kiinnostuneelta henkilöltä sähköpostin, jossa hän kysyi sen verran mielenkiintoisia kysymyksiä, että päätin kopioida ne blogiini -vastauksieni kera- josko niistä olisi apua muillekin samoja asioita pähkäileville.

Tässä saamani sposti:

Löysin netistä kennelisi sivut sekä blogisi. Olen kiinnostunut whippeteistä ja ajattelin kysyä muutamaa asiaa koiriin liittyen. Olisi mukava jos viitsit vastata, sillä omakohtaiset kokemukset ovat varmasti valaisevampia kuin yleiset luonnekuvaukset rodusta!

Olen lukenut rodusta todella paljon ihania juttuja, mutta muutama asia mietityttää. Kuinka hyvin whippet sopeutuu olemaan yksin? Monilla sivuilla olen törmännyt eroahdistukseen. Opiskeluni ovat vasta edessä päin, joten yksin oloa koiralle tulisi päivässä useita tunteja. Lisäksi asuinpaikkani tuskin on lopullinen, joten muuttojakin saattaa olla edessä. Stressaantuuko whippet, jos asuinpaikka vaihtuu usein? Kaupungissa asuessani koira ei pääse välttämättä kovin usein juoksemaan vapaana, kärsiikö se siitä? Vanhempani asuvat maaseudulla, joten siellä kävisimme kuitenkin aika ajoin ja whippet voisi olla vapaana. Reissailua paikasta toiseen tulisi varmasti myös, onnistuuko se whippetin kanssa?

Kaipaan pitkäaikaista ystävää ja lenkki- ja löhöilyseuraa, joten toivottavasti tämä kaikki ei kuulostanut aivan mahdottomalta yhtälöltä, mutta mitä mieltä olet, voinko harkita whippetin ottoa vakavasti?

Ja tässä kirjoittamani vastaus:

Oli/on sen verran visaisia kysymyksiä sulla, että en ihan heti ehtinyt vastaamaan.
Tässä nyt joitain pohdintoja kuitenkin.
Ja ihan alkuun, kenneliä minulla ei suinkaan ole, vaan olen ihan vain harrastaja; koirani ovat kaikki uroksia. :)

Whippet sopeutuu olemaan yksin ihan siinä missä mikä muukin rotu; asiaa tule toki treenata pennun kanssa. Mitä tulee eroahdistukseen, niin siitä kärsiviä koiria ikävä kyllä rotumme parissa on; jälleen kuten minkä tahansa muunkin rodun parissa. On hyvin vaikeata sanoa, mistä em. asia aina johtuu. Kuinka paljon eroahdistuksessa on perimän "rasitetta", kuinka paljon omistaja on tehnyt "väärin" tai ympäristö on luonut siihen muuten edellytykset. Joskus toki kaikki nämä voivat altistaa pahaankin eroahdistukseen, joskus taas se ilmenee koirassa hyvinkin lievänä.
Neuvoisin Sinua olemaan pentukyselyissäsi aktiivinen kysymään mm. vanhempien luonteista. Kysy pentua vastuullisista kenneleistä, joilla on hyvä maine ja joista saat asiallisia ja kysymyksiisi paneutuvia vastauksia.
Rodussamme esiintyy kasvattajia, joiden "tavoitteen" voisi katsoa olevan lähinnä määrän lisääminen, eikä niinkään jalostaminen ja järkevien & harkittujen yhdistelmien tekeminen. Ns. aktiivikasvattajat, jotka ovat perehtyneitä rotuun esim. 10-20 vuoden verran, ovat hyvin tietoisia omista linjoistaan ja niissä ilmenneistä ikävistäkin asioista, mm. eroahdistuksesta. Kannattaa kysyä emän luonteesta tarkkaan, kuten myös valitusta isästä. Ihan kaikki mahdollinen!

Whippetin ns. ydinluonne on omistajaansa hyvin paljon kiintyvä, mutta myös reipas, avoin ja leppoisa. Etsi yhdistelmää, jossa sekä emä että isä ovat luonteiltaan vakaita ja "helppoja"; sellaisesta yhdistelmästä saat suuremmalla todennäköisyydellä myös leppoisan pennun, jota on helpompi opettaa itsenäiseksi, kuin sellaisesta yhdistelmästä, jossa emä saattaa olla hieman arka ja isäehdokas esim. ylivilkas tai muutoin "puutteellinen hermorakenteltaan".
Itsellä on laumassa pian 12-vuotias whippet, joka asuu kolmannessa kodissaan, siis on muuttanut kanssani nyt kolmanteen kotiin. Ei mitään ongelmia. Koira, jolla on ns. palikat kohdallaan, ei hätkähdä turhista. Ja koira, jonka hermorakenne on vakaa, on erittäin helppo elinkumppani! Sen kanssa voi mennä minne vain, millä kulkuneuvolla vain ja se osaa myös rauhoittua olemaan yksin.
Vastuullinen kasvattaja osaa myös etsiä pentueesta sen Sinulle sopivimman pennun. Pentueessa kun voi olla pentu, joka on melkoisen rasavilli viikari ja taas toinen, joka vaikuttaa jo muutaman viikon ikäisenä itsenäiseltä ja seesteiseltä!

Mitä tulee siihen, että kärsiikö whippet, jollei se saa juosta vapaana - hmm. koirahan sopeutuu periaatteessa ihan mihin vain. Kun sillä on perusasiat ok, ravintoa, rakkautta & rajoja ja se saa sopivasti liikuntaa, se voi hyvin. Whippet on toki luotu juoksemaan, mutta pitkät lenkit ja metsissä samoilu on sille myös hyvin mieluisaa aktiviteettia. Onneksi pääkaupunkiseudulla on myös paikkoja, joissa koiraa voi pitää irti, joten rohkeasti vain; että koira "oppii siihenkin".

Missään nimessä tuo viimeisin lauseesi; kaipaan ystävää ja lenkkeily- ja löhöilyseuraa ei kuulostanut siltä, että "harkitset väärää rotua", päinvastoin, whippetistä on kaikkeen tuohon ja vielä paljon muuhunkin!

Toivottavasti sait kaipaamiasi vastauksia. Kysy lisää, jos mieltäsi jäi vielä vaivaamaan jokin.

Haluaisitko ulkoiluttaa koiriani?

Haussa tehtävään mielellään kuvan kaksoisolento. Jos katsot omaavasi yhtä intensiivisen ja läpitunkevan katseen kuten Adam Rayner, pistähän hakemus vetämään!

Jos OLET Adam Rayner, niin vielä parempi. Et edes tarvitse hakemusta.

Mutta en ole turhan kranttu, Adamin kaksoisolentokin käy.

Photo by Chris Casserly

Any snacks for me?

Hupi, Ch Twyborn Philadelphia is always there where someone is eating.

This time my roommate was having some snacks beside TV and Hupi was (once again) asking; "any leftovers for me"?

Special pictures; Viri nose!

I managed to take this beautiful picture about sleeping Viri, Ch Scheik´s Comando, who was not disturbed about camera at all.

What a beautiful nose, what a beautiful moment.

Estäminen. (kun koirasi tekee sellaista, mitä et halua sen tekevän)

Ulkoilutin tänään kameraani sisätiloissa -kyllä, ulkoilukuvien ottaminen on nyt pitkältä ajalta jäänyt; syiden ollessa mm. "väärät ulkoiluajat" (pimeää ja sitten taas pimeää) tai "kameran unohtuminen kotiin". Tai sitten sekäettä.

Osui sitten kotosalla kameran etsimeen oheinen kuva. Siinä on lattialla pidettävä kasvi ja tarkemmin sanoen sen kiviä täynnä oleva ruukku. Mikälie pitkävartinen palmu, mutta sen multa alkoi maistua Hupille. Aiemmin ei mullan pupellusta ollut esiintynyt, mutta uudessa kämpässä "keksittiin" moinen ajanviete.

Tässä kelpo vinkki, miten estää mullan evästys; estä se! Lado kiviä kasvin juurelle, limittäin ja lomittain, ripirinnan, eipä mahdu kirsu enää joukkoon, eikä multaa häviä ns. parempiin suihin!

"Paha tapa" monesti koiralla jää ja unohtuu estämällä se!

Olisiko tästä vinkiksi ihan Niksi-Pirkkaan asti?

Ps. kuvassa esiintyvä "märkä kivi" ei ole koiran ureaa, vaan kasvi on juuri kasteltu ennen kuvausta. (toim. huom.)

Pieniä (suolakalan kokoisia) pohdintoja.

Katselen aina silloin tällöin ja ohimennen erilaisia "koirahelp" -ohjelmia. Nehän menevät niin, että perhe tekee koirien kanssa yleensä kaiken aina päin peetä, ja koirat ovat sangen "moniongelmaisia". Koirat pomppivat ja ryskäävät eteisessä vieraan tullessa (kuten allekirjoittaneen), vetävät hihnassa (kuten allekirjoittaneen), varastavat ruokaa (no sitä ei meillä tapahdu), harrastavat yleensäkin kaikkea ikävää sijaistoimintoa, kuten astuvat toisiaan, vieraan jalkaa, kiihtyvät ja heiluvat kuin heinämiehet ilman pätevää (koirien käyttäytymistä yhtään ymmärtävää) työnjohtajaa pellossa.

Ongelmaa/ongelmia esitellään ruhtinaallisesti erilaisista kuvakulmista, ongelmia alleviivaten. Omistajat ovat yleensä enemmän ja vähemmän haloo -kuten; "emme käy lenkillä, koska se on niin hankalaa" tai "pakkohan niille on snäksiä pöydästä antaa, koska ne katsovat niin nälkäisinä syömistämme".

Koirahelpperi onkin sitten oma lukunsa. Yleensäkin ottaen nami tuntuu olevan "vastaus kaikkeen". Ei siinä mitään, parempi se, kuin jääkausi, metallikaulain ja jääkaapin oveen kiinnitettävä lappu, missä lukee "Minä olen johtaja". Jossain määrin nimittäin tuntuu siltä, että jos ja kun ihminen avautuu moninaisilla keskustelupalstoilla ongelmineen tai hakee koiralleen kukkatippakuuria valtuutetulta kukkatippain uuttajalta, hyvin pian esitetään vastakysymys; "Mitens se johtajuus teillä? Oletko päällikkö vai kuvitteletko vain olevasi?".

Mutta nämä telkun helpperit. Positiivista palkkaamista palkkaamisen perään. Hyvä niin, mutta televisiossa siihen menee tunnin ohjelmasta minuutti. Kas, nami suuhun, ja heti toimii. Toki näin ei ole, mutta jotenkin se onnistutaan "esittämään niin". Itse uskoisin, että koira reagoi hyvinkin nopeasti "erilaisiin äänenpainoihin, komentoihin ja ruumiinkieleen". Jos koira on tottunut omistajansa nysväilyyn ja nössöilyyn (anteeksi sanavalintani), topakan helpperin astuessa remmiin reaktio on varmasti hyvinkin nopeasti erilainen. Asian näkee jotenkin niin hyvin, kun omistajan itse esittäessä koiraansa kehässä se pomppii ja heiluu menemään kuin villivarsa. Jahka varmaotteinen handleri tarttuu hihnaan ja koiran kintereisiin se seisoo kuin suolapatsas, tai vaihtoehtoisesti on hämmästyksestä äimänkäkenä ja asettuu jo pelkästä äimistelystä asentoon.

Todentotta, namilla saa -ja pitääkin saada- paljon aikaiseksi. Positiivisuus ei ole perseestä, kuten kämppikseni t-paidassa lukee, vaan koira oppii yleensä hyvin johdonmukaisen ja oikea-aikaisen palkkauksen avulla. Ahne koira nopeammin ja vähemmän ahne hitaammin. Miellyttämishalusta puhumattakaan. (nimim. Kaksi kuukautta greyhoundiaan istumaan opettanut, Vantaa) Se, mikä näissä ohjelmissa ohitetaan yleensä ihan lauseella ja parilla, on se tosiasia, että monet ongelmat johtuvat siitä, ettei koira saa tehdä sille ominaista asiaa. Ts. lintukoiraa pidetään lähinnä takanedustalla pötköttelemässä, paimenta sohvatyynynä ja palveluskoiran kanssa katsellaan valokuvia.

Jaksan toistella toistelemasta päästyäni kämppikselleni, kuten viimeksi tänä aamuna päästäessäni ne spiidaamaan (ja kämppiksen sanoessa joka kerran kuivakkaasti; kohta tulee hiihtäjä ja sivakoi sun koirat kumoon/alueella on varmasti riistaa/kohta tulee poliisi ja sakottaa/kohta ne taas kaikki ontuu/täällä on varmasti irtioleva schäfer joka suuttuu koirasi nähtyään tmv....) että "nämä on jalostettu juoksemaan". Niin. Vinttikoiran yksinkertaisesti pitää saada spiidailla aika-ajoin. Siihen ne on luotu, sitä ne tarvitsevat, se on niille ominaista ja irtijuoksutuksen jälkeen ne ovat iloisia, tyytyväisiä ja ennenkaikkea levollisia. Uskoisin hyvin pitkälti, että koira haluaakin antaa kaikkensa, se haluaa tehdä ja toimia!

Kun koira ei pääse toteuttamaan itseään, se varmasti turhautuu. Turhautuminen ilmenee yleensä kaikkena mahdollisena typeryytenä. Viimeisimmässä koirahelp-ohjelmassa taisi pointteri olla suljettuna päiväksi (no okei, muutamaksi tunniksi max.) häkkiin, koska se kärsi "eroahdistuksesta". Hidden camera sitten kertoi, että jos koira jätettiin ilman häkitystä kotiin, se alkoi samantien puuhastella keittiössä. Availla ovia, laatikoita ja kaappeja. Kamat vedettiin lattialle ja keksiä ja suolakalaa nakerrettiin. Koiran toiminta viittasi lähinnä turhautumiseen, ei suinkaan eroahdistukseen. Ohjelmassa näytettiin pieni pätkä siitä, kuinka ko. koira vietiin muoviankkajahtiin ja lystiä oli. Jahka muoviankka oli piilotettu heinäkasaan riittävän monta kertaa ja tarpeeksi usein, koiran päiväpuuhastelut keittiön kaappien parissa jäivät.

Soisin ja toivoisin, että koiralle mielekkään tekemisen järjestämistä omistajan toimesta painotettaisiin vieläkin enemmän. Jokaiselle englantilaiselle koiranomistajalle kävisi erikseen koirahelpperi sanomassa, että pihaliikunta kaksi metriä kertaa kaksi metriä kokoisella takapihalla ei ole riittävästi. Kotikadun käveleminen päästä päähän ei ole riittävästi liikuntaa eikä tarjoa koiralle "haastetta" ja suinkaan väsytä sitä. Se, että koiria on useampi, ei tarkoita sitä, että ne eivät aika-ajoin tarvitsisi myös muiden koirakaverien kanssa treffailua. Koiran kanssa naapurissa kyläily tarjoaa aika vähän koiralle, jonka mieli tekisi maailmalle tajuntaa laajentamaan.

Muuten. Tässä edellisessä ohjelmassa, jota siis satuin katsomaan, niin koiria oli perheessä muistaakseni peräti viisi. Katsoin silmä kovana juurikin sitä, miten alat kouluttaa jotain ongelmaa pois laumassa. Eihän se ihan helppoa ollut. Asiat oli tietenkin tehtävä jokaisen koiran kanssa yksitellen, niiden oma persoonallinen käyttäytyminen huomioonottaen. Mahtoiko sitten kameramies pidellä aina muita koiria sillä aikaa, kun Stillwell syötteli namia aina yhdelle? Tällaista monipäisen lauman kouluttamista ei "selitetty" kovinkaan tyhjentävästi, mieleen jäi vain tuo naminsyöttäminen aina yhdelle kerrallaan.

Haa, jotain sentään olen ohjelmista oppinut uutta. Se on vartaloblokkaus. Se on tehokas keino esim. avatessa farmariauton takaluukkua. Kun seisot luukun takana koirien ulostulon blokaten kropallasi ja topakasti paikallasi seisten, ei kyllä yksikään koira uskalla "liikkua", ainakaan meillä. Pojat kun tietävät, että jos sieltä ruvetaan ryysimään mamma heittää niskaperseotteella autoon takaisin voimakkaasti sadatellen.

Kuiva poistokuoppa. (hammaslääkäripelkoiset; skipatkaa seuraava teksti)

Vaihteeksi emäntä sairastaa, ja oikein huolella.

Suussani on majaillut jo pitkään yksi murheenkryyni (osittain lohjennut + juurivaurioinen) hammas, tai oikeastaan kahden hampaan väli. Jokaisen ruokailun jälkeen sai kaivaa tuota hammasväliä puhtaaksi ja muutenkin huoltaa sitä niin tikuttamalla kuin langallakin. Meridol oli myös ahkerassa käytössä.

Viime sunnuntaina hakeuduin sitten Haartmanin sairaalan särkypäivystykseen ja siellä lääkäri totesi kättelyssä, että hammas vaatisi erikoislääkärin toimenpiteitä ja hoitoennuste on silti surkea. Siksi hän nopeasti suosittikin koko hampaan poistoa.

Olin jo ennalta valmistautunut sanomaan hyvästi hampaalleni ja tervehdinkin lääkärin diagnoosia "ilolla". Puudutusainetta roiskittiin siihen malliin, että pois vetäminen oli "helppoa", jos nyt niin voi sanoa.

Mutta kuinkas kävikään. Poistokuoppa ei lähtenytkään paranemaan toivotusti. Särkyä riitti ja Buranaa meni alas kuin viinikumeja. Viime yö oli unen kannalta surkea; heräsin yöllä kahden aikaan napsaisemaan yhden Buranan ja kuudelta heräsin taas särkyyn. Sain läheiselle hammaslääkärille ajan kello yhdeksäksi ja kiirehdin paikanpäälle.

Pari puudutuspistosta pistettiin ja samantein alkoi kuoppaan mennä jyrsin- ja kaivinkoneita. Ainakin se siltä tuntui. Lääkäri ei puhua pukahtanut, tunki vain tavaraa kipeään kuoppaan ja puristeli kuin voimapihdein hampaan, korjaan, poistokuopan ympärystää. "Täällä näkyy hammasluu". No niinpäniin. "Tämä on varmasti ollut kipeä"? No niinpäniin. Kuin vakuudeksi poistokuoppaan laitettiin vuoroin erilaisia "huljutteita" ja perään tykyteltiin vähän jääpiikillä, taltalla ja ruuvimeisselillä. Välineet eivät välttämättä olleet juuri edellämainittuja, mutta siltä ne "tuntuivat".

Hauskin kohta hammashoidossa -korjaan kuivan poistokuopan hoidossa- oli se, kun lääkäri pahoitteli -hän siis puhuu!!!- "Tämä on tosiaan pahanmakuista tämä aine" ja laittoi nyt poistokuoppaan lastenrattaat, taulutelevision ja kuuden hengen kulmasohvan. Kyyneleet alkoivat väkisinkin valua, niin ilkeältä tuo kaikki tavara siellä kolossa tuntui. Joku pahanmakuinen neste oli ihan piece of cake, mutta lääkärillä kävi varmaan itsellään nenään tuo voimakkaan hajuinen neste, jota hän töpötteli kuoppaan?

Lopulta sain penisilliinikuurin ja kolmiolääkkeitä kotiinvietäväksi. Kipuennuste on kuulema n. ~ 3 vkoa. Ihan kiva.

Mitä tästä opimme? Kannattaa rassata niitä hampaita rassaamasta päästyä, niin välttyy kuivilta poistokuopilta.

Myötätunnon osoitukset voi osoittaa tähän alle, kommentointi-osioon, tai lähettää kotiosoitteeseeni otan osaa -toivotukset.

Jaksamisia Anita-emännälle, toivovat alati pissaa lipittävät Lelu, Hula, Viri, Hupi ja Luxi!

Hupi sydänultrassa - Hupi´s heart ultrasounded (osa 2)

IVSd 1.13
LVDd 3.35
LVPWd 1.19
IVSs 1.31
LVDs 2.31
LVPWs 1.69
FS 29,93%
Ao 1.98
LA 2.18
LA/Ao 1.10

Yllä Hupin sydänultran tarkat tulokset, jotka sain tänään.

Kaikki arvot ovat normaaleja. Mitraali- ja trikuspidaaliläpissä ei merkkejä endokardoosista, ei havaittavaa regurgitaatiota. Aortassa ei havaittavaa stenoosia. Kammioiden ja eteisten koko normaali. Supistuvuus normaali.

Näillä tuloksilla en näe syytä tarkempiin virtausmittauksiin.

ell Tanja Hakkarainen, Käpälämäki

Hupin tuumaustuoli ja muuta Hupimaista luonnekuvausta.

Tämä Hupi se on hauska poika. Jos nyt tässä blogipostauksessa keskittyisi terveysasioiden sijaan luonneasioihin, sillä siitä sitä riittää kerrottavaa Hupin kohdalla. ;)

Nimihän on selvästi ollut pojalla enne, niin hauska veikko hän on. Hupi tekee paljon sellaista, mitä muut koirani eivät tee; joko ne eivät osaa tai niiden geenistö ei vain kertakaikkiaan kanna mm. halon kantamisgeeniä. Tai sitten ne (muut koirani) eivät yksinkertaisesti vaivaudu kanniskelemaan jotain mätiä halkoja.

Olen monesti pohtinut, että "mikä koiralla panee sen tekemään eri asioita"? Mikä siellä päässä sanoo, että NYT ala laulaa ja NYT ota halko suuhun? Olen joskus lukenut sellaisen kirjankin, kuin "Miksi koira hautaa luun", mutta mieleen ei ole jäänyt ainakaan mitään kovin yksiselitteistä vastausta em. pohdintaan.

Hupilla siis ilmeni jo varhain taipumus ottaa lenkillä esineitä suuhun. Se ei välttämättä niinkään keskittynyt oksiin ja karahkoihin, vaan suuhun etsiytyi ennemminkin esimerkiksi omena. Sitä saatettiin sitten kantaa suussa pitkiäkin matkoja, kunnes jokin pientareella ollut mielenkiintoinen haju sai sen pudottamaan ja hylkäämään omenan.

Valehtelematta tämä veijari näkee ja löytää myös jokaikisen oksalle tai sähkökaapin päälle nostetun yksinäisen sormikkaan tai tumpun joka lenkillä osuu sen näkökenttään. Hupi on valmis näyttäviinkin akrobaattisiin temppuihin ja loikkiin yltääkseen sormikkaaseen. Jahka tumppu on suussa, sitä ravistetaan hyvin mahtipontisesti, sillä sormikashan saattaa elää vielä.

Hupi on myös lenkkeillessä löytänyt paljon tutteja ja lastenvaunuista pudonneita pehmopalloja sekä leluja. Niitä se kantaa myös suurella ylpeydellä, usein ihan kotiin asti. Poikien lelulaatikossa onkin yhä ainakin kaksi Hupin tekemää löytöä. Hieman kyseenalainen tapa on sitten se, että kun äiti, jolla on pienokainen rattaissa pysähtyy juttelemaan. Äiti saattaa sanoa, "Oi Miro, nyt se tulee pussaamaan sua", mutta ei, Hupi nappaa lapsen sylistä nallen tai alkaa "repiä" lapsen päässä olevaa karhuhattua -sellaista, missä on korvat. Hupin mielestä kaikki lelut nimittäin ovat sen ja karhupäähinehän on lelu! Siinä sitten nolona selittelen, että kun "tämä on niin lapsellinen" ja naama punaisena irrotan Hupin otetta lapsen nallesta tai kiellän sitä tarttumasta Miron päähineeseen...

Yhteen aikaan Hupin bravuureihin kuului bongata mäyräkoirien kääreet tien pientareilta. Näitä pahveja sitten tapettiin myös hyvin voimakkaasti ravistaen ja riivittiin pieniin palasiin. Useimmiten muut koirani katsoivat Hupin tällaista "kohtausta" hyvinkin pitkin nenänvartta; "en koskaan alistuisi moiseen älyttömyyteen". Erilaiset styroksit ja muovikääreet (mm. rakenteilla olevien omakotitalojen pihoista löytyneet sellaiset) bongataan myös ja levitellään ne pitkin ajoteitä muiden ihasteltaviksi. Tai paheksuttaviksi.

Tuo laulu. Hupi osaa laulaa hyvin kauniisti mm. nähdessään, että alan laittaa koirille ruokaa. Uuuuu-uuu Hupi laulaa luikauttaa iloisena ja kertoo näin olevansa mielissään saadessaan pian mahan täytettä.

Ainoastaan kerran on Hupi lurauttanut laulun myös kämppikselleni hänen tullessaan kotiin, mutta tämä johtui siitä, että kämppis kantoi 15-kiloista koiranruokasäkkiä! Kyllähän nyt Hupi sen haistoi ja lauloi innoissaan pienen biisinpätkän!

Piehtarointi on myös Hupista hyvin mieluisaa puuhaa. Jos lenkin varrella on kesäaikaan miellyttävä ja hyvinhoidettu nurmikko, on siinä piehtaroitava oikein tosissaan ja antaumuksella, joskin kakassa ja roskassa piehtarointi sopii sille myös.

Vain Hupi harrastaa laumassani emäntää vasten venyttelyä; kun istun laittamassa esim. kenkiä jalkaan se vaatimalla vaatii minua vasten hyppimällä itselleen "venyttelyhetken". Etutassut nostetaan olkapäilleni ja siinä se sitten pusii, halii ja venyttelee kroppansa samalla. Aika hellyttävä tapa, tuokin.

Olohuoneessa, keittiön kulmalla on koirieni kynsienleikkaustuoli mutta nyt myös Hupin tuumaustuoli. JOKA IKINEN kerta kun tulemme lenkiltä, hän hypähtää siihen istumaan ja miettii syntyjä syviä siinä joitakin minuutteja. Mistä lie tuokin tapa tullut?

Aika veijari tämä Hupi, vai mitä?

Hupi sydänultrassa - Hupi´s heart ultrasounded

"Mitä seuraavaksi" kysyi eläinlääkäri tutkimuksen jälkeen, ja hymyili leveästi. Taisi ihan naurahtaakin. Nyt on Hupilta nimittäin tutkittu lonkat, kyynärät, kintereet, selkä, silmät, haplot -ja tuoreimpana tutkimustuloksena sydänultra. Mitähän tosiaan seuraavaksi?

Sanoin tulleeni paikalle "Ehkä" -lähetteellä ja sitäkin ell hymyilemään. Eläinlääkäriasema Käpälämäessä ja Tanja Hakkaraisella ei ollut käytössään doppleria, "vain" sydänultra, mutta hän sanoi ennen tutkimusta, että jos "jotain sensuuntaista ilmenee, ohjaan Hupin ilmanmuuta vielä doppleriin".

Doppleria ei tarvita, sillä tässä Tanja Hakkaraisen lausunto kokonaisuudessaan: "Hupi tuli vastaanotolle sydäntutkimukseen. Hupin sydämessä ei kuuntelussa kuulunut sivuääntä. Ultraäänitutkimuksessa ei todettu merkkejä läppävioista tai aortan ahtaumasta."

Vähän "paha mieli" tuli, kun ell:n mielestä ultraan olisi pitänyt tuoda Lelu, eikä Hupia. Lelulla kun sydänvika on..

Mutta onpahan nyt Hupi sitten sydämenkin osalta terveeksi tutkittu ja spekulaatiot voi siltäosin unohtaa.

Hupi´s heart was ultrasounded today and result is: healthy.

Kuvassa yllä näyttäisi vähän siltä, että "sitä kepillä päähän, joka seuraavaa tutkimusta ehdottelee"....

Some very flattering statistics!

Finally Whippet Of The Year -points has been published.

Hupi, Ch Twyborn Philadelphia was 2nd best progeny male in Finland during 2009.

Peperone Partyline was best progeny bitch with 591 points, 2nd was ForgetMeNot Flying Star, 390 points, 3rd Pipsqueak El Zorro 336 points, 4th Softouch Sweet Medicine 310 points and 5th comes Hupi with 257 points, being therefore Finland´s second best progeny male!

Hupi keeps giving me WOW-moments!

Hupi´s son, Ch Best-Looking Brooklyn took fantastic 4th Best Male of the year 2009 result after most winning Peperone Parahandy, Whiptails Salt´n Pepper and Fanfares Too Cool To Care. Such a WOW-result, this too!

Hupi´s progeny has done VERY well not just in Finland but also in Lithuania, Belgium and Italy. Hupi & I wish you all the best in future too and Hupi wants to mention that he is SUPER proud of his kids and grand kids; keep up the good work!

There is planned for two litters to Hupi this year in Finland.

Sateen jälkeen paistaa AINA aurinko!

Lelun pahenevat selkäoireet selättyivät liki lennossa; rappusia kiivetään taas jollei nyt ihan vanhaan malliin niin ainakin kovalla effortilla ja tsempillä; avun tarjoamiselle liki tuhahtaen!

Lapsi löytyi viime yönä kyljestäni tuutimasta; ja ihan ilman apuja oli pompsahtanut liki.

Selän vaivat ja/tai takajalkojen "ongelmat" ovat selvästikin ajoittaisia. Viimeisimmän diagnoosin ja eläinlääkärin ennusteen jälkeen kun menin ja paukautin Lelun lenkillä heti kahdesti (aamulla ja illalla)vapaaksi ja poika sai viuhtoa sen minkä halusi/jaksoi irti.

Sen koommin portaat on tosiaan taas tsempattu ylös ihan itse ja irtiolokin oli melkoisen vauhdikasta liki 12-vuotiaaksi.

Jäämme seuraamaan vointia, oloa ja eloa, mutta kaikki mennään Lelun ehdoilla ja "hänen mukaan".

Go mama´s Lelu, go! You are such a jewel and a precious boy, as you know!

Lelun kuulumisia.

Hieman ikävää kuuluu nyt Lelulle. Olen saanut iloita epilepsian asettumisesta syyskuun lopulta lähtien, uusia kohtauksia ei ole tullut lääkityksen aloittamisen jälkeen. Sydänvaiva on pysynyt jotenkuten hallinnassa, lääkitystä ei ole tarvinnut aloittaa. Voimakkaasta sivuäänestä huolimatta.

Nyt sitten on tullut uutta lisäharmia tuon muuten vetreän veteraanin elämään. Jo joitakin kuukausia sitten Lelu ei tahtonut päästä enää auton kyytiin, pepusta piti poikaa nostaa. Takaliikkeissä on ollut jo pidemmän aikaa nähtävissä hieman huteraa menoa, liikkeet eivät ole olleet "puhtaat" ja takajalat ovat tuntuneet joskus "elävän omaa elämäänsä". Koska koira kuitenkin on muuten liikkunut normaalisti, ts. jaksanut lenkillä hyvin ja vointi on muuten ollut hyvä, en ole kantanut asiasta sen kummemmin huolta, vaikka takajalkoja olen tiiviisti seurannutkin.

Takatassuja alle käännettäessä on niiden palautuminen normaaliasentoon vienyt joskus kovastikin aikaa, useimmiten korjausliike tapahtuu kuitenkin nopeasti, niin myös tänään.

Eilen kuitenkin havahduin yläkerrassa siihen, että rappusista kuului "räpiköivää ääntä". Lelu seisoi puolivälissä portaita paikallaan, yrittäen puskea itseään takajaloilla ylöspäin, mutta voimia ei ollut. Kannoin Lelun ylös ja sitä olen nyt eilisestä sitten tehnyt jo useamman kerran. Sängylle ja sohvalle hyppääminen ei ole myöskään eilisen jälkeen onnistunut. Selvästikin takajalkojen voima ja niiden liikeradat ovat puutteelliset.

Kurjalta tuntuu. Eläinlääkärin kanssa keskusteltuani päätettiin kokeilla parin viikon ajan tulehduskipulääkitystä, vaikka mitään kipukohtia ei tutkimuksissa tuntunutkaan selkärangasta löytyvän. "Normaalia ja tyypillistä vanhuuden vaivaa", totesi ell.

Ikävä tosiasia on, että tämän tyyppinen takapään heikkous ei mitenkään "parane", vaan ennuste on se, että vaiva tulee pahenemaan. Normaaleja lenkkejä kuitenkin jatketaan, sen mukaan miten Lelu jaksaa.

Jaksamista äidin pienelle Lelu Laukkaselle!

Vastinetta koiraverolle? (ideat vapaasti valtion kopioitavissa)

Eilen iltalenkillä lähti koirankakkakeskustelu ihan uusille urille.

Nyt kun useat ihmiset ovat vaatimassa koiraveroa takaisin ja mielellään korotettuna, pohdimme kämppiksen kanssa seuraavaa:

koiravero on tosiaan saatava tuntuvaksi. Vero voisi olla esim. ensimmäisestä koirasta 500 euroa/vuosi, toisesta koirasta 250 euroa/vuosi, kolmannesta ja siitä eteenpäin 125 euroa/vuosi. Esim. viisipäinen koiralauma maksaisi valtiolle tai kunnalle koiraveroa yhteensä 1125 euroa.

Tällä summalla jokaisen kunnan tulisi tarjota koirille mm. oma terveyskeskus omalääkäreineen. Esim. 25 eurolla/vuosi koiraperhe saisi vierailla koirien terveysasemalla niin monta kertaa kuin vuosittain tarvitsee. Rokotukset olisivat ilmaisia. Koirille perustettaisi myös oma Kela nimellä Kola (Koirien Eläkelaitos) ja koirat saisivat oman Kola-kortin ja omistajien tarvitsisi näin maksaa koiriensa lääkkeistä vain osuus. Jos koiralla on lääkärin määräämä säännöllinen lääkitys esim. epilepsiaan, tarvitsee omistajan maksaa lääkkeestä vain 25% osuus Kolan korvatessa 75%.

Koirat saisivat omat verokortit, koirakirjastot, hammashoitolat, uimahallit ja päiväkodit. Jos koira tekee työtä esim. vanhainkodissa, siitä tulee maksaa koiralle vähintään päiväraha. Koiran esiintyessä tv- tai lehtimainoksissa, maksaa koira palkastaan veroa. Koiran maksamat verorahat ohjataan suoraan koirien tarvitsemiin palveluihin.

Koirat saisivat äänestysoikeuden ja niillä olisi omia puolueita. Bella Niinistö, Jeri Lipponen ja Pepi Vanhanen joutuisivat kilpailemaan koirien äänistä.

Eduskuntaan perustetaan koiraministerin virka. Koiraministerin tehtävänä olisi mm. velvoittaa koiranruokavalmistajat valmistamaan parempaa koiranruokaa uhkasakon uhalla. Erityinen laboratorio tutkisi ruokia ja niiden aikaansaamia ulostemääriä. Ruoat, jotka tuottavat liikaa ulostetta, kielletään. Sopiva ulostemäärä määrätään lailla ja se on esim. 15-kiloisella koiralla 20 grammaa päivässä. Erityiset ulostetarkistajat mittaavat pistokokein koirien ulostemääriä.

Suosituimpien ulkoilureittien varrelle pystytetään kakkakameroita. Koirien kaulaan asennettavan rekisterikilven avulla määrätään sakko kakkakameran ottaman kuvan perusteella, jos kakan määrä ylittää sallitun standardin. Kakatessaan toistuvasti liian isoja kakkamääriä tai aiheuttaessaan pahennusta esim. riehumalla irti, voidaan koira ohjata vankilaan mikäli sitä ei rikesakolla saada kuriin.

Kunnat velvoitetaan perustamaan koirille omia sosiaalivirastoja, Sosiaaliturvan Muutoksenhakulautakuntia sekä tarjoamaan niille mielenterveyspalveluja. Koirapsykologin ja -psykiatrin virka tulee täyttää jokaisessa kaupungissa.

Kola maksaa jokaiselle allergiselle ja vammautuneelle koiralle avustusta. Jos koiralla on esim. vehnäallergia, saa sen omistaja kuukausittain Kolasta avustusta 50 eur/kk. Vammautuneen koiran on mahdollista saada oma henkilökohtainen avustaja ja kunta velvoitetaan tällaisessa tapauksessa rakentamaan koiran kotiin mm. sen kulkua helpottavia ramppeja.

Koirille tulee perustaa omia koiraperhepäivähoitoyksiköitä. Jokaisessa taloyhtiössä tulee olla vähintään yksi tällainen. Isännöitsijät velvoitetaan rakentamaan esim. talon kellariin tai vintille viihtyisä koiraperhepäivähoitopaikka sekä hankkimaan työntekijät sinne. (huom. työttömät!)

Jokaisessa kunnassa tulee olla koira-asiamies. Tämä ihminen katsoo, että koirat saavat verolleen vastinetta ja puuttuvat näkemiinsä epäkohtiin koirien puolesta.

Jokainen uusi koiranpentu saa kunnalta Puppiuspaketin. Siihen kuuluu mm. koiranpeti, sadetakki ja fleecevuorinen talvitakki, leluja, kongeja, DAP-panta ja -haihdutin sekä ruokaa koiran ensimmäiseksi kolmeksi elinkuukaudeksi. Jollei omistaja tarvitse koiralleen kyseistä pakettia, voi hän saada myös rahallisen korvauksen, (200 euroa) ottaessaan uuden pennun. Koiranomistajille maksetaan myös sen ensimmäisten kahden elinvuoden ajalta ns. pentutuhorahaa, joka on 100 euroa kuukaudessa. Pentuajan ongelmissa omistaja voi kääntyä koiraneuvolan puoleen. Koirille perustetaan myös nuorisoasemia sekä erityisiä päihdeyksiköitä, jos koiralle kehittyy esimerkiksi riippuvuus kakansyömiseen.

Lisäksi työnantajat velvoitetaan antamaan uudelle koiranomistajalle hoitovapaata, jonka pituus voi vaihdella kuukaudesta kolmeen.

Tätä kaikkea meillä koiranomistajilla on sitten lupa edellyttää koiraveron vastineeksi.

Kevään tullen koirankakkakeskustelu voimistuu.

Vantaan Sanomat oli jälleen viimeisimmässä numerossaan tehnyt jutun koirankakasta. Tällä kertaa viitattiin kyseisen lehden keskustelupalstalla vellovaan keskusteluun -jota en viitsinyt käydä edes katsomassa; luin lehden lainaamat muutamat sitaatit, ja se riitti mainiosti.

Lehden mukaan keskustelupalstalla useat kirjoittajat haluaisivat koiraveron takaisin ja mieluiten korotettuna. (hassua; minä haluaisin sensijaan koiranomistajille verohelpotuksia) Se vähentäisi heidän mukaansa koiramäärää ja siten myös tienposkien kakkoja. Olipa joku kirjoittaja toivonut koiranomistajien hankkivan parempia kenkiä, kun lakeerikengissä kävellessään kakattavat koiriaan kävelyteiden varsilla sensijaan että menisivät kunnon jalkineissa metsiin.

Itse mietin jalkineiden sijaan, että miten saisimme ihmisille parempaa tekemistä kuin kirjoittaa lehtien yleisönosastoille koirankakasta? Luoko masentava talviaika ja lumessa tarpominen "ilmapiirin", jossa vain koirankakasta jauhaminen tuo hetken helpotuksen esim. työstressiin ja helpottaa siten oloa? Jos omasta mielestä koirat ovat turhia ja kirppuisia räksyttäjiä, tuoko koiraveron takaisin vaatiminen "hyvää mieltä" ja tunteen, että "siitäs saitte"?

Olen joskus itse huomannut, että kun alkaa oikein kiinnittää huomiota vaikkapa punaisiin autoihin, niitä tulee heti kymmenen vastaan. Kun lenkillä mieli on musta ja alkava työviikko veemäisine pomoineen ja alati kasvavine työmäärineen valtaa ajatukset lapsen kroonisesta poskiontelotulehduksesta puhumattakaan, on tietenkin hyvä luoda katse maahan ja alkaa laskea kakkakikkareita. Sensijaan, että nauttisi ulkoilun muassaan tuomista iloista ja eduista; näkee ihmisiä ja tuttuja, voi vaihtaa ajatuksia, havainnoida vaikkapa luonnon monimuotoisuutta nähden paljon virkeitä talvilintuja, kaunista kuuraa puissa ja kivissä, iloisia ja reippaita lapsiperheitä pulkkineen, uusia rakenteilla olevia taloja jne.

Linnutkaan eivät enää käveleskele kaduilla vaan joutuvat raukkaparat lentelemään, kun muuten liukastuisivat kakkaan ja sulat olisivat ihan tahmassa. Tuttujakaan ei enää kaduilla näe, koska kahlaaminen koirankakassa on niin raskasta puuhaa, että jäävät mieluummin koteihinsa katsomaan mäkihyppyä sipsikulhon kanssa. Höyrystyvä koirankakka nousee ilman mukana ylös ja mustaa kauniin valkoiset puut. Puuparat. Joutuvat tuijottamaan kakkaa päivät pääksytysten, masentuvat nekin ja keväällä eivät tee edes lehtiä. Kauniit luonnonkivetkin ovat yltäpäältä kakassa ja vain koiravero voi ne pelastaa. Lapsiperheiden pulkat ovat ulkoilupäivän jälkeen huollettava huolella, sillä koirankakka on tehnyt ne liukumattomiksi. Rakennusmestaritkin kieltäytyvät tulemaan enää työpaikoille ja rakennusurakat eivät etene, koska Lexuksen renkaat ovat toistuvasti koirankakassa ja uusien kitkarenkaiden kitkaominaisuudet ovat mennyttä.

Ihminen näkee, mitä haluaa. Kiinnittäessään huomion ulkoillessaan vain kakkaan, niin sitä sitten näkee kaikkialla. Ja todentotta, itse näen lenkillä "vain" latuja. Hiihtäjiä, hiihtäjiä ja vielä kerran hiihtäjiä.

Hiihtäjät ovat kunnon kansaa ja veronmaksajia. He kuuluvat Suomen lumiseen talveen yhtä oikeutetusti kuin hengitykseen tarvittava elin, nenä, päähän.

Koiraihmiset taas ovat ihan turhaa väkeä. Liekö maksavat edes veroja? Hyvin käyttäytyvä, äänetön ja hajuton koira on tietysti ok ja ainakin poliisikoirat saavat kakkia tien reunaan. Poliisikoiran kakka ei edes tartu kenkiin. Mutta koiranpito kaupungeissa ja taajamissa on monen mielestä täysin tarpeetonta. Kihniön metsämökissä erakkona asuva metsästäjä saa pitää koiransa ja ampua koiransa kanssa yhteistyössä hirven tai karhun hengen pitimikseen. Metsässähän kakka maatuu nopeammin ja paremmin, kuin teiden pientareilla. Kaupungissa asuva, ja varsinkin useamman koiran kanssa kulkeva, saa sensijaan selitellä ja perustella koiramääräänsä ja ottaa muita huomioon asumisessaan ja elämäntavassaan 24/7. Kaupungissa koira on monen mielestä "tarpeeton" ja se tulisi olla mahdollisimman näkymätön. Ja mieluiten umpinainen.

Miten koiranpitoon saataisi nostetta ja hohtoa? Miten ihmisten "turhautumat" saataisi suunnattua koirista ja niiden ulosteista pois? Miksei koirankakkakeskustelua juurikaan käydä suven aikana?

Siispä lenkille ja ulos, ja katse YLÖS! Jospa se helpottaisi. Edes vähän? Koirankakan tehdessä hyökkäyksen kenkiisi, kannattaa muistaa, että maassa on myös räkää ja muuta tahmaa. Kenkään voi tarttua baarissa myös wc-paperiliehu. Ja pahimmassa tapauksessa baarin omistaja on jättänyt veronsakin maksamatta.

Lima in Paris, France.

Lima, SBIS Multi Ch Balmy Limonite Dominija (Ch Twyborn Philadelphia x Ch Boxing Helena´s Coral Gem) had a magnificent start to new year in Paris, France, 10.1.2010.

Lima took breed, went BIG and ended up res-BIS!!!
(BOS Don Giovanni Du Manoir De La Grenouillere)
Judge was Mr Mattera C, France.



Superly well done Bart & Lima, HUGE congratulations!

MTV3 tänään -ja kyllä, putosin!

Katselen tässä MTV3:n uutta viihdeohjelmaa nimeltään Putous. Putosin kyllä totaalisesti, sillä alkupään uutiskatsauksessa oli vitsi perhokalastajista, jotka ovat levittäytyneet pääkaupunkiseudun puistoihin. Vitsi oli mitä mainioin ja herätti minussa suunnatonta hilpeyttä:

sillä KYLLÄ; olisiko noin kuukausi-puolitoista sitten (kun maassa vielä ei ollut metrisiä lumikinoksia), lenkkeillessäni Hakunilantietä kotiinpäin, Nissaksen kauniin puiston läpi, siellä OLI kuin OLIKIN perhokalastaja! Ja tämä tarina on tosi. Yksinäinen mies vihmoi nurmikolla, puiden lomassa perhokalastusvälinettään vinhasti viuhtoen ja siima pitkällä. Menossa oli mitä ilmeisimmin kyseisen kalastusvälineen testaus, sillä kyseisessä puistossa ei ole vesialuetta, ei edes lintujen vesiallasta.

Koiraihmiset varokoon, kuten Putous-ohjelmassa selvennettiin, perhoja voidaan tehdä mm. koiran karvoista!

Kuva MTV3, Putous-ohjelman kotisivu.

Liikenteessä monta pöljää ompi eessä.

Olihan taas. Kohtaaminen Teiden Kuninkaan, vai peräti Ritarin kanssa?

Olin työasioissa piipahtamassa Variston K-supermarket Pähkinässä, työnantaja kyydissäni. Peruutin p-ruudusta ja olin ajamassa pois kaupan alueelta. Ennen kuin ehdin kissaa sanoa, oli minusta katsoen vasemmalla vaalea henkilöauto vinosti, kahdella kaistalla.

Oikealla puolen oli pitkä farkku parkissa, joten en mahtunut autoineni pois, koska kuten kirjoitin, tämä vaalea auto oli osittain kahdella kaistalla.

Ihmettelin tovin ratin takana tätä valopäätä, joka ei tehnyt elettäkään väistääkseen. Nöpöttää napotti siinä tukkeena. Nousin autosta mennäkseni kysymään, että mistä mahtaa olla oikein kyse? Tämä n. 60-vuotias herrasmies alkoi samantein kiljua lähestyessäni hänen autoaan; "Älä koske mun autoon"! No, mikään auton koskettelu ei kyllä käynyt mielessänikään. Pyysin häntä avaamaan ikkunaa ja sanoin, että "tukit tässä nyt molemmat kaistat". Mies kiljui "poistumisreitti on tuolla!!!!" ja viittilöi viereisen bensa-aseman pihaan. Sinne, minne hänenkin autonsa nokka osoitti, seistessään kahdella kaistalla. Sanoin, että "eihän sulla ollut edes vilkkua"? (mikä nyt ei ole kovin relevanttiakaan, koska liikennesääntöjen mukaan minä tulin häneen katsoen oikealta ja hän vasemmalta. Vasemmalta tulija kun aina väistää oikealta tulijaa). Mies huusi kitarisat pullottaen ja nenäkarvat väräjäen; "KYLLÄ oli, älä valehtele" tjsp. (turha kai mainitakaan, ettei mitään vilkkua edelleenkään vilkkunut...) Ja tässä yhteydessä myös työnantajani totesi, ettei vilkkua oltu käytetty.

Uskomaton tilanne. Tässä vaiheessa ensimmäinen nuori mies kiinnostui tilanteesta ja marssi suoraan tämän miehen luokse; "peruuta nyt siitä". Mies; "enkä peruuta". Tuli toinenkin mies toteamaan tälle herrasmiehelle ihan samaa ja viittilöi kasvavaan jonoon miehen takana. Nyt alkoivat jo ärräpäät lennellä ja tuntui hienolta tässä koomisessa tilanteessa, että kaksi tuntematonta miestä tuli puolustamaan minua -minähän siinä liikennesääntöjen valossa toki oikeassa olin- ja täytyy sanoa, ettei tämä herra jäänyt kiroilussa t-o-d-e-l-l-a-k-a-a-n toiseksi vaan v-alkuista sanaa viljeltiin viljalti ja kuuluvasti.

Toinen näistä miehistä sitten totesi minulle, että "ole sinä fiksumpi ja peruuta", koska kommunikointi tämän mitä ilmeisimmin autokoulun ensimmäiset 86 kirjallista koetta reputtaneen miehen kanssa oli mitä oli.

Näin tehtiin ja jäin sitten vain hämmästelemään, että kaikkea sitä taas näkeekin ja kokeekin. Toivon oikein hyvää viikonloppua tälle MINÄ-MINÄ-MINÄ-MINÄ-MINÄ -kuskille ja kiitän nöyrimmästi näitä kahta nuorta miestä, jotka yrittivät palauttaa ko. Teiden Kuninkaan mieliin autokoulussa opittua.

Kuva Googlen kuvahaulla "Liikenteessä", kuvaaja Marko Happo.

Eppu BOS at Kajaani INT!

Eppu, Emeritus Experience Dominija (Ch Carry On Ramblin´Man x Ch Boxing Helena´s Coral Gem) took EXC/1, BM-1 with CC and also Cacib today at Kajaani INT. Judge was Marja Talvitie, Finland.

Fantastic result, well done Jaana & Piia & Eppu!!

Eppu´s critique:

"Shown in excellent muscle condition. Excellent type. Well build male. Good head & expression. Excellent neck, good body, excellent rear legs & muscles in them. Beautifully carried tail. Moves well."

We are very proud in Team Kenzongos!

Tympiikö pakkanen, Luxi?

Tämä kuva taitaa kertoa enemmän kuin tuhat sanaa?

Hakunilassa sivakoidaan suojatielläkin.

Hakunilan Nissaksen puoleinen osa, eli tämä urheilupuiston ympäristö lienee talviurheilijan paratiisi juuri nyt? Lunta on kuulemani mukaan satanut viimeksi näin paljon 20 vuotta sitten. Lumikoneet ovat voineet lepäillä varastoissa mutta latukoneen kuljettaja on huhkinut iloissaan joka kentällä ja niemen notkossa. Katsot minne vain, niin latua on tehty pätkä, ympyrä, lenkki. Tuntuu, että bussipysäkeilläkin on pätkä latua ja hiihtäjiä tuli tänään sivakoiden vastaan suojatiellä.

Varsinaiselle urheilustadionille tehtiin talven ensimmäinen latu ja nyt latuja on ihan jokaisella urheilupuiston kentällä. Helsingin Sanomien yleisönosastot täyttyvät sukseilijoista, joita tympii latujen vierellä talsivat äidit vaunuineen ja KOIRAT. Ehdottipa eräs kirjoittaja latupoliiseja laduille sakottamaan siellä ilman suksia haahuilijoita.

Hiihtäminen on varmasti hyvä ja kuntoa kohottava harrastus, mutta tarvitseeko nyt kaikessa liioitella? Pitää olla sprinttilatu, luistelulatu, kuntolatu, eläkeläislatu, äiti + lapsi -latu jne. Nimittäin kun ihmettelin tuota pientä latuympyrää tuossa yhdellä kentällä, niin Hakunilassa pitkään asunut sauvakävelijärouva tiesi kertoa sen tehdyn "vanhemmille ihmisille, joilla on esim. lapsia matkassa, niin näkevät sitten siinä hiihtäessä hyvin missä lapset menevät." Justiinsa.

Keittiömme ikkunan alla on multipurposemäki. Kesällä se toimii auringonottopaikkana ja jäniksetkin siinä viihtyvät apilaa pupeltamassa. Nuorisoa istuu rinteessä pizzalaatikoineen ja sikspäkkeineen ja onpa se tuttu spiidausmäki koirillenikin. Näin talvisaikaan siinä on aamusta iltaan pulkkailijoita! Kävelytie on mustanaan äitejä ja isiä ja lapsia viilettää rinteessä iloisesti kiljahdellen. Eräänä iltana mäen ohi kävellessä lapsi lähti juuri tuhatta ja sataa pulkkansa kanssa äidin seistessä kadulla. Jösses, mikä neliveto alkoi pojillani; "hii, mukaan, perään!" Jouduin toteamaan pojilleni kuivakkaasti; "teillä jäi nyt pulkat kotiin, joten mars mars". Äiti katsoi meitä säälivästi.

Kesällä pojilta uupuvat pylväskengät -eli oravajahti ei onnistu puuhun ilman niitä- ja talvella puuttuvat pulkat.

Kuvassa keittiön ikkunastamme näkyvä pulkkamäki.

Pekkas- eiku pakkaspäiviä.

Helsingin Sanomat uutisoi tänään joulukuun olleen kylmin seitsemään vuoteen. Tammikuu alkoi myös piukeissa pakkasissa, tänään aamulla mittari huiteli jo -25 tietämillä.

Poikien kanssa on visiteerattu pakkaslenkeillä urheilupuiston liepeillä. Lenkin pituus on kaikkineen noin kilometrin luokkaa ja koiria voi pitää irti ehkä puolen kilometrin verran.

Hevoshaan koulun viertä mennään vielä hihnassa ja koulun kulmalta koittaa vapaus. Hupin ja Hulan kohdalla se tarkoittaa pakkaskakkojen nirskutusta ja narskutusta. Viri ottaa heti suunnan oikeaan ja juoksee Luxi muassaan ison mäen päälle, Lelun jäädessä analysoimaan tyttöjen jättämiä keltaisia viestejä.

Mäki mennään ylös ja alas pariin kertaan, sitten suunnistetaan kentälle, missä kesällä olivat Vantaan koiranäyttelyn kehät. Nyt siihen on tehty latu -siihenkin !- onneksemme tänään ei ainuttakaan hiihtäjää saati lenkkeilijää ollut näköpiirissä, niinpä lähdimme kiertämään tuota kenttää. Olimme jotakuinkin puolivälissä, kun matkasta jäänyt Lelu alkoi ottaa meitä kiinni. Poika päätti oikaista, mutta kentän keskellä on kylmää, kovaa ja upottavaa lunta, joten Leluparka jäi seisomaan niille sijoilleen.

Vedimme siis uun ja kävelimme Lelua vastaan. Tämänpäiväinen pakkas-seikkailu alkoi olla päätöksessään ja lenkkeilijöitäkin alkoi tulla vastaan, joten pojat kiinni ja rakettiroskan läpi kohti kotia.

Kuvassa tammikuista aamun kajoa keittiön ikkunassa.

Takkitarinaa -ja tutusti taas jotain vierestäkin.

Monen enkkubloggauksen jälkeen jää jäljelle enää suomenkielinen hapatus ja jäpätys koskien KOKO joulukuun kestänyttä ihme tundrailua ja jäätikköilyä mikä on Kenzolassakin aiheuttanut takitusta päivä toisensa jälkeen. Naama on ollut hapankorpulla kun puet viittä ympäri kämppää luut suussa viuhtovaa puikkonokkaa ja kotiin tullessa kökit taas peppu pystyssä riisuen viittä kodin lämpöön ryysivää wiipotinta.

Eikä siinä vielä kaikki. Vedäpä lenkkiä vastatuuleen miinus viidessätoista kun koko Hakunilan on miinoittanut miljoona hiihtäjää ja yritä talsia kolmijalkaisten koirien kanssa pulkkien, hiihtäjien, teletappien, isien ja äitien & sauvakävelijöiden välistä & lomasta ja kisko siinä sitten jatkuvasti kolmijalkaisia LIINAT KIINNI pistäviä koiriasi NARTTUkoirien pissajälkiä lutsuttamasta. Ahh, lenkkeilyä!

Eikä tässäKÄÄN vielä kaikki.

Vaikka rotsit on vimosen päälle ergonomisesti suunniteltuja, muotoiltuja ja ommeltuja, niin kyllähän niissä melkoinen pissinhaju tuntui jo viikon aktiivisen takituksen jälkeen. Aina se pissi osuu jonnekin takin liepeeseen, seuraavana päivänä seuraavaan saumaan ja sitten taas kolmanteen kohtaan. Kun ei se uros aina pissaa sojottaen vinoon, vaan väliin nelijalkaisena, väliin miten sattuu ja sitä rataa. Ja yleensä takin sisään.

Eikun pesukone pyörimään, ja tälle talvea takit saivat jo toisen pesun neljässäkympissä ja rumpukoneen uumenissa.

Talomme rakentaja ei ole juurikaan ajatellut äänieristyksiä, pattereiden paikkoja tai niiden toimivuuksia, peltikaton luomaa räminää sateella & tuulella saati metallisten vesirännien hervotonta pärinää & pörinää sateen sattuessa, MUTTA olipahan lykännyt kylpyhuoneen seinään tämän maanmainion stikkedisitsumassatsumaksen, johon sopi justiinsa eikä melkein viiden whippetpojan takit ja olivatpa vielä aamulla kuivaneetkin!

New Year at Kenzola! Part II.

What about the other boys?
First I tried to make a special bed to Viri in living room, but what happened; Hupi & Luxi instantly started to lie on it:


Hupi seems to think; "Could someone take that creature from my neck?"

Ok. Maybe we can sleep here together. Only if you STOP licking my ears!

Later on Hupi relaxes this comfy at sofa.

And Luxi looks so bright at IKEA-pillow.

Sleepy Lelu.

New Year at Kenzola!

Viri, Ch Scheik´s Comando does not enjoy new year bombs, not now, not ever. Since 6 pm when Finland allows to shoot bombs he started to gasp and walk around our flat.

At 8 pm he started to "relax" in our toilet upstairs, but after ~ 2-3 hr relaxing he became nervous again.

I managed to get him "sleep" just while ago; but now it is The Time to shoot LOUD & MUCH.

Poor Viri.

Viri has now D.A.P -collar & D.A.P also at plug; but they did not show effect yet.
Stay cool dear Viri, shooting is going to end soon!

BTW, this dog shows NO effect towards shooting when we are outside, he is nervous only AT home. Interesting, but shows that dogs can be very much different what comes to loud voices in & out!