31.10.2020

Mauin kanssa tutustumassa nykyaikaiseen ontumatutkimukseen!


Joudun kertomaan heti alkuun etten ole ollut koirieni kanssa ontumatutkimuksessa miesmuistiin. Ja heti perään kolminkertainen kopautus tietokonepöytään: kop kop kop. Aikoinaan yhden koirani kanssa epäselvää ontumaa selvitettiin, mutta vuosissa menemme taakse jo n. 15! Tuolloin koira juoksutettiin pihalla edestakaisin kertaalleen, sitä hieman kopeloitiin ja lopuksi iskettiin röntgenpöydälle, kun minä niin halusin. 

On oltava suu soukalla ja varottava salaman osumista kun nyt avaan kohdalleni osunutta tilaisuutta,  pääsimme nimittäin Mauin kanssa kokemaan nykypäivän "ontumatutkimus-trialin", ilman ontumaa!


Urheilukoiraklinikalla Espoossa on mahdollisuus kokea ainutkertainen ja perusteellinen askelvoima-analyysi.
Itse laite on kuin tavallinen juoksumatto, joka on liitetty tietokoneeseen ja kävelyn, seisomisen ja ravaamisen jälkeen omistajalla on heti kädessään 7-sivuinen analyysi koiransa painon jakautumisesta eri raajoille/tassuille sekä sen tasapainosta askeltaessa.
Tutkimuksen jälkeen sain kuulla, että laitteen kertoma analyysi on lyömätön esimerkiksi silloin, kun ontuma on "epämääräinen/lievä", eikä sille löydy heti selkeää syytä ja/tai edes jalkaa; mistä vaivaa etsiä. Lisäksi jos vaikka tutkittavalla on taipumus imuroida kiviä aina samaan anturaan (!) voi askelvoima-analyysi kertoa osviittaa miksi.


"Askelanalyysimittausta käytetään esimerkiksi lievien ontumien havaitsemiseen, askeleen epäsymmetrian havaitsemiseen tai kuntoutumisen seurantaan."

Maui astui laitteelle heti, muitta mutkitta ja sitä sen kummemmin ihmettelemättä. Laite ei pidä mitään ääntä - kuten meidän taloyhtiön matto, joka kolisee jo pahaenteisesti - ja siinä on laidat sekä hyvin tilaa edessä omistajan pidellä ja kehua matolla taivaltavaa tutkittavaa. Matolla askelletaan ensin hissuksiin ja totutellaan siihen tovi, ennen kuin päästetään koira raviin. Mauilla sattui hienoinen "sivuaskellus" raville siirryttäessä - niitä muuten tulee minullakin juoksumatolla! - ja se hieman säikähti tassun osumista maton reunaan. Pian oltiin kuitenkin takaisin ravissa ja välillä taas seistiin, joka sekin analysoitiin tietokoneen avulla.


Laitteen kertoma data on millintarkka.
Maton avulla voidaan havaita hyvinkin lievä liikkeen epäsymmetria ja painonvarauksen epätasainen jakauma eri raajojen välillä. Ja mikä parasta, vaikka koira menisikin hetken epärytmissä tai kompuroisi kokemattomuuttaan maton reunaan; mittauksen raporttiin otetaan tasaisin osuus.


Mauin kohdalla analyysi oli mukavaa luettavaa ja nähtävää.
Koira on tasapainossa, eikä matto osoittanut sen askelluksessa tai painon jakautumisessa mitään maata mullistavaa tai ihmeellistä. Mikä on sinänsä mairitteleva tulos tänä päivänä, kun kaiken pitäisi olla niin täydellistä ja 100% superia. Oli oikeastaan "kiva" käydä tällainen trial läpi koiran kanssa, jolla ei ainakaan omistajan silmään ole mitään (suurempaa) "ongelmaa". Ja kyllä, mainostin tässäkin yhteydessä klinikalla, että Maui juoksi sen kolmannen ratakisakautensa tänä vuonna ja osoittaa yhä suurta intoa ja halua juoksemiseen, sekä hierojien mielestä joustavaa bodia ja pehmeää lihaksistoakin!

Lopuksi vielä ell Emmi Syrjänen teki huolellisen ortopedisen tutkimuksen Mauille. 

En ole itseasiassa tiennytkään, että koiran jalat voidaan vääntää niin moniin eri asentoihin. Yleensähän jalkaa vedetään tyyliin eteen ja taakse mutta Mauin perinpohjainen stretching osoitti, että jalka voidaan vetää myös kaakkoon, koilliseen, itään ja länteen - ja itseasiassa jalka pyörii ulos kehosta liki tyyliin helikopterin lavat. 

Mauin lanneristiliitosalueelta saatiin sitä painaessa kohtalaisen voimakas reagointi (Mauilla LTV2), mutta lohduttaudun sillä tiedolla, että alueelta saadaan eri voimakkuuksisia reaktioita koiralta kuin koiralta. Useimmiten toki lieviä. Kireyksiä löytyi mutta suurimmilta osin lihaspalpaatiot olivat ok. 

Hyvin tarkkaan Emmi vielä kysyi mm. ravinnosta ja liikunnasta - viimeksi mainitun suhteen suositeltiin lisäämään liikuntaa pehmeällä ja joustavalla alustalla - koska meillä pääosin marssitaan asvaltilla.
Kävimmekin heti tutkimuksen innoittamana samettinurmella rallaamassa Mauin lempivesi(!)lelun kanssa ja metsääkin on sittemmin koluttu lempeillä neulaspoluilla. Kyllä meillä monipuolisuutta pyritään noudattamaan - kaikessa.

Kiitän, että saimme tulla trialiin - kokemus oli mielenkiintoinen. 

Emäntäkin sai siinä puuskuttaa, kun pihalla juostiin ei suinkaan vain edestakaisin, vaan isoa, keski-isoa ja pientä ympyrää - ja niitä portaitakin! On helppo sanoa, että Urheilukoiraklinikalla on syvä tuntemus - ja mielenkiinto !! - sporttikoirien olemukseen ja tutkimiseen ja välineistö on ajantasaista ja kokonaisvaltaista tutkimusta tukevaa. 


Tässä vielä Maukku kiittää Emmiä mielenkiintoisesta iltapäivästä, tunti vierähti kuin siivillä. On jollain tapaa huojentavaa tietää, että on olemassa klinikka, missä pystytään tutkimaan sprintteri heti kokonaisvaltaisesti ja apua saa monipuolisesti ja vieläpä eläinlääkäriltä, jolla on rodun tuntemusta sen monipuolisista juoksuharrasteista.

Maukun tämänastisen uran hehkutus vielä loppuun - ja muistutus siitä, että koira on kokonaisuus! - 

Maui valioitui maastoon kahdeksassa kisassa.
Maui starttasi ratakauden vuonna 2018 - kauden PB oli 19,59 s
2019 PB 19,49 s
2020 PB 19,57 s (treeneissä 19,45)

Tästä vielä linkki Urheilukoiraklinikan askelvoima-analyysisivulle:
KLIK.




24.10.2020

Rakveressä rentoutumassa?

Ihan rentoina emme olleet, ainakaan ensialkuun, mutta sunnuntaina helpotti.

En ole oikein pitänyt itsestäni viimeaikoina. Olen tehnyt elämässäni muutamia suurehkoja päätöksiä, kuten balettitanssin lopettaminen teini-ikäisenä. Ehdin tehdä spagaatteja ja kauniita niiauksia reilut 8 vuotta, ennen kuin koin, että olen harrasteeseen liian romuluinen. Jossain vaiheessa aikuisikää päätin jättää kosiskelut vastakkaiseen sukupuoleen sikseen, koska siitä tuli vain kaikille paha mieli. Vain pari esimerkkiä mainitakseni. 

Koirat veivätkin mennessään jo parikymppisestä.
Spagaatit vaihtuivat eksymisiin metsässä ja taitoluistelu rentoon lenkkeilyyn naapurin kanssa. Harrastaminen oli rentoa ja elämä huoletonta. Aina tuli uusi näyttely, uusi yritys. Jo legendaksi muodostuneet omien koirieni valioittamistahkoukset soljuivat nekin omalla painollaan, vailla huolenhäivää. Ai etkö muista niitä? No minäpä kertaan. Hupi haki viimeistä serttiä 18 kertaa, Hula 14, Viri 10. Bali taisi selvitä kuudella yrittämisellä. Samuin kanssa neljässä (kotimaan) yrityksessä onnistuimme saalistamaan yhden SA:n.


Rentous on poistunut ja tilalle on tullut outoa kireyttä.
Olen kummeksunut omaa pakkomielteisyyttäni ja tuomarien tuomitsemista; se mitä minä näen jää tuomareilta näkemättä. Painotukset ovat muualla. Hiljattain postasin erääseen ryhmään kuvan, jonka ryhmässä näki samoin vain yksi ihminen lisäkseni. Kehottivat ihan optikon käynnille.

Me todellakin voimme nähdä koiran, tuon ihanan elävän olennon, niin monin tavoin ja se koiran merkityskin muuttuu ja elää harrastusvuosien karttuessa.
Me vertailemme jatkuvasti omia koiriamme voittajiin ja itseämme muihin. Ja kun sanon, etten ole pitänyt itsestäni viimeaikoina; niin kyllä; toiveet Samuin valioitumisesta tuntuivat karahtavan kiville jopa useammassakin maassa! Jostain syystä olin luullut ja/tai asettanut Samuille "kovemman aikajanan" kuin yhdellekään aikaisemmista koiristani. Aloin pettyä olosuhteisiin, näyttelyiden vähyyteen, K-alkuiseen sanaan ja sen luomaan ahdistukseen ja niin edelleen, loputtomiin. En pystynyt pysymään rennossa mielentilassa vaan loin itse itselleni ahdistavan kuplan.

Meidän mielestä aina muut ovat onnenpekkoja ja hannuhanhia.
Aina juuri meitä koetellaan. Nostetaan seipään nokkaan ja ilkutaan. Muiden koirat suorittavat priimasti ja saavat jokaikisestä kisasta sertin tai ainakin SA:n. Lonkat ovat Aata, silmät priimaa ja ultrannut ell teki aaltoja samaan tahtiin ultralaitteen kanssa. Polvistuen, tietenkin. Koira saalistaa omasta tuhannen hehtaarin metsästä omat ruokansa, ja on opetettu pyyhkimään tassut eteisessä. Lisäksi käy vielä saunassakin ja kattaa itse itselleen oman aamiaisensa. Instassa emäntä kirjoittaa, että HELPPOO, ei tarvinnut kuin kolme toistoa. Me muut kaikki rämmimme suossa ja meidän koirat ei istu vaikka 1000 kertaa pyytäisi kauniisti broilerin filee kainalossa. Kaikilla muilla on kotona peilisalit ja koirien juoksumatot. Naapurin Annikki teki hohtavan talvitakin tuossa tuokiossa ja maksoi kympin. Kylillä ompelukerho halusi testata TIKKI 1000-konetta ja teki 32 eri versiota pantaa ja valjaita. Eikä edes maksanut mitään.

Viking Linen päällikkö soitti vielä päälle päätteeksi, että olet voittanut 16 ilmaista reittimatkaa ja yksikään hotelli ei laskuta koiristasi. 

Rakveren idylliä. Matkanjohtaja TaruTravels oli buukannut meille takana näkyvän kaksikerroksisen omakotitalon!

Näillä eväillä lähdettiin uskomattoman aikaikkunan osuessa VIELÄ kertaalleen yrittämään Viron Rakvereen, josko osuisi tuulettimeen muutakin kuin ohikiitäviä unelmia.

Lauantain suoritus meni vihkoon, ja tuntui kyllä ihan luissa ja ytimissä asti. Oli ostettava kakkua ja piirasta pahimpaan murheeseen ja seuraava yö olikin pelkkää painajaista. Olin unessa voittanut luokan, mutta kehään tuli jatkuvasti lisää ja lisää uusia ja uusia koiria, luokkia alkoi olla jo miljoona, joiden voittajat kilpailivat sertistä. 
Aamulla peilin eteen ja runsasta avokämmenellä läpsimistä naamaan. Johtui ehkä enemmän silmäpusseista, mutta kuitenkin. Rotia ja rentoutta oli nyt saatava koneeseen.

Sämpylä suoritti huipusti. Tietenkin.
Se on emäntä, jolla aivo jumittaa, ajatusten remmit ovat kireällä.
Samui on aina iloinen, reipas ja sanoinko jo; iloinen. Lauantaina mentiin barwaxania ja sunnuntainakin semisti, ainakin.

Samuita kiinnosti kovasti pienen (hulppean) okt:n terassitiirailu, tähän malliin:

Sunnuntaina meitä sitten onnisti. Samppa saalisti Virosta valioittavan sertin, jolla se valioitui niin Viroon kuin Suomeenkin.
Ja koko matkanhan ajan Samui yritti sanoa minulle; usko minuun, kyllä se tulee. Uskoin kyllä, mutta niin usko kuin lompakkokin olivat koetuksella. 

Kerroinko jo, että Samui on reissukoira vailla vertaa? Se on kotonaan kaikkialla. Ruoka, uni ja lenkkeily maistuu. YOLO-henkisyys paistaa siitä. Emäntä stressaa, Samui ei. 


BOB FI & EE Ch LV & EE JCh Collooney Poker Player BOS EE Ch Mei Dan Supersonic
judge: Dina Korna, EE

Kiitollisena. Hyvin kiitollisena, että kaiken takana on Whippet. 

Kiitos Taru matkaseurasta.