15.4.2010

B2.


Lentokenttää lähellä asuvana sain kutsun tulla avittamaan silminnähden - ja korvakuulemaltakin- hermostunutta Jutta Parkkosta, joka odotti tärkeää cargolähetystä saapuvaksi Amsterdamista 13.4.

Vaadittiin hiukan omaakin selvitystyötä, jotta odotettavissa olevat lentokenttäkuviot tulivat jo ennalta "vähän selvemmiksi". No, silti ajaa hurautin autoni tuttuun tapaan Finnairin erittäin näkyvään cargorakennukseen, ja siellähän heput nauraa hekottivat heti alkuun; "Tänne tulee vain Finnairin rahti, aja ton p i e n e n talon pihaan, jos KLM:n cargoa etsit". Juu, kieltämättä Finnairin cargorakennus on ensinnäkin todella iso ja lisäksi isoin tunnuksin ja logoin merkitty. AirService olikin sitten ServiceAir -sekin vielä- ja pieni leikkimökki Finskin rakennuksen rinnalla. Ilmankos se ei sieltä näy mihinkään..

Juttakin saapui vihdoin paikalle ja päästiin potkimaan kiviä toviksi ServiceAirin pihaan. Laput saapuvat kuulema koneesta n. tunnin kuluttua, tai sitten kun Reiska saa trukkinsa telat osoittamaan oikeaan suuntaan. Tunti olikin sitten n. vaivaiset 15-20 minuuttia, uskallan epäillä, että Reiska käytti kulkuvälineenään Toyotaa tai muuta nelipyöräistä.

Nyt takaisin Finskin rakennukseen, sen viimeisen oven takaa löytyi kassaton Tulli, ja sieltä epämääräisesti hymyilevä tullivirkailija. Epäilimme henkilön jopa hieman pössytelleen takahuoneessa ennen tuloamme tai sitten hän oli syönyt liikaa sokerimunkkeja ja oli siksi äärimmäisen nauravainen ja hymyileväinen. Järkyttävän paperipinon plaraamisen jälkeen löytyi oikea paperi ja oikeat leimat. Seuraavaksi piti löytää kassallinen Tulli. Tiedustelimme tarkempaa sijaintia ja rohkenimme jopa udella ajo-ohjeita.

Virkailija; "En kyllä yhtään tiedä. Öö. (hymyilyä) Mä soitan ja kysyn. (hymyilyä) (supinaa puhelimessa) (hymyilyä) B2. Sitä mä muistelin, joo. B2. (hymyilyä)".
Minä: "Niin, mitenkäs sinne nyt tästä lähdetään? Sehän on lentokentällä? Onko se saapuvat, lähtevät, T1, T2, mikä kaista?"
Virkailija: "B2. En kyllä nyt osaa sanoa muuta. B2."
Minä: "Niin tuota, lentokentällähän se on, mutta missä hallissa siellä? Siellä ne ajojärjestelytkin kokoajan muuttuu, suunnistanko T1:seen vai T2:seen?"
Virkailija: "B2 (hymyilyä, leveää hymyilyä, aavistus kihertelyä) B2. Se on B2. Sinne ajatte vaan. Tai voi sinne kävelläkin tästä. B2. Meette vaan tonne (viittilöi, hymyilee) B2."

Piti lähteä jo pois, kun en saattanut katsoa enää tuota yltiöhymyilevää virkailijaa, joka kehtaa istua Finskin tullissa, ja hokee vain "B2" hokemasta päästyään.

Jutan tullessa kotvan kuluttua ovesta ulos antoi hän ymmärtää meillä olevan selkeän ajosuunnitelman. Siispä kohti lentokenttää. Liekö tässä hauskin osuus; olimme ennen kuin kukaan kissaa ehti sanoa valtavien hallikompleksien keskellä joiden kyljissä oli kirjainyhdistelmiä tyyliin P3 ja P5. Jutta alkoi epäillä, josko virkailija oli sittenkin sanonut P2 eikä B2? No voi hyvä tavaton, nämä ovat parkkihalleja, ei mikään tulli nyt parkkihallissa voi olla!! Paikalle osuu kaksi mormonin näköistä heppua, mutta tarkemman tutkailun jälkeen jäbät olivat kylläkin mustiin pukuihin pukeutuneita vartijoita. Minä: "Mitenkäs tästä P-hallien keskeltä hilpaisee lentokentälle ja B2:seen"? Vartijat: "Me ei kyllä yhtään tiedetä".

Jotenkin löysimme parkkialueelta pois ja kohti lentokenttää, tosin piti hurauttaa pätkä Kehä III:sta ja sitten uu. Jutan avo kysyi AirServicestä eiku ServiceAirista meille tärkeän kirjainyhdistelmän ja vihdoin osattiin ottaa oikea kaista ja suunta; T2! Auto parkkiin ja T2-opasteen vieressä oli myös B2!

Tällä etapilla Jutta viipyikin sen verran, että ehdin näpytellä kännykällä pitkät rimpsut Marinalle ja katsella taivasta, mainoksia, rapsutella ohikulkijoiden koiria, bongailla ulkomaisia rekkareita, tutkailla parkkiautomaattia, potkia renkaita, laskea ohiajavia busseja ja takseja... Vihdoin Jutta saapui entisestään kasvaneen paperipinon kanssa ja takaisin AirServiceen, eiku ServiceAiriin.

Leimat tyydyttivät virkailijoita ja trukki lähti hakemaan pikku-Noahia. Sieltä se pakaasi tuli ja jahka cargoheppu oli saanut katkaistuksi nippusiteet ovensuulta pääsi Noah ensimmäistä kertaa astumaan Suomen kamaralle! Siinä se nyt oli, kauan ja hartaasti odotettu wiipottimenalku! Taisi mennä kokonaista 2 sekuntia, kun olin jo täysin hurmaantunut. Voiko koira olla leppoisampi ja huolettomampi kuin hän? Tästä olin kyllä Juttaa "varoittanutkin"; jos vain koiralla on palikat paikallaan, ei se vähästä hätkähdä. Noah osoitti teorian 100%:sti todeksi. "Jaaha, heivaanhei, täällä ollaan, keitäs te olette (touhotusta, snäksin pyytämistä), kivat koirat täällä vastassa ja ihanasti suomea höpöttäviä ihmisiä, onpas raikas ilma" ja sitä rataa.

Ja näytelmäihmisiä kun ollaan, oltiin heti poikaa plaseeraamassa ja ravauttamassa ja poikahan teki työtä käskettyä; "Kivaa, tätä mä olen tehnyt Kanadassakin aika paljon. Ai täällä tehdään samaa"?

Sulo ja Leevi nostivat vaivoin kolme selkäkarvaa pystyyn kumpainenkin ja nuuskittuaan kaverin kertakaikkisen harmittomaksi alkoi Leevin astumisyritykset ja kolmen koiran hihnojen solmuunmeno!
Olihan seikkailu, mukava ja mieliinpainuva sellainen. Lentokentällä on siis "vaarana" törmätä henkilökuntaan, jotka osaavat tasan oman tiskinsä tehtävät, mutta kilometrin päässä olevat rakennukset, ovet ja ajo-ohjeet ovatkin sitten heille useimmille (?) hepreaa.

Kevin Kostner rauhoitti minua B2:sen oven edessä lempeällä hymyllään. (kuva) Ja Noah sulatti viimeisetkin stressaantumisen siemenet olemuksellaan, valloittava poika!


Onnea vielä kerran Jutta & co uudesta laumanjäsenestä, niin se kohtalo puuttuu joskus peliin ja tässä tapauksessa sangen mieluisalla tavalla!

Welcome to Europe (Finland), Noah!


This handsome young male (pictured at 7mths) is "Noah", Spellbound Forgetmenot Santana (Joska Forgetmenot Idealist x Spellbound American Endeavor). He is latest addition in Jutta Parkkonen´s pack and is co-owned with Justyna Szopa, Poland. (Tylko Ty)


I was very lucky to see this young enchanter in the flesh 13.4. when he arrived after long flight(s) to Finland!

- I wish all the best to Jutta and Justyna as well with this beautifully balanced boy!

12.4.2010

Sittenkin whippet - whippetejä!



Vihdoin sain aikaiseksi ottaa selville whippet-sanan oikean taivutusasun. Lähetin Kielitoimistoon sähköpostia, mikä ei liene suotavaa tai ainakaan toivottavaa, koska heidän internetsivuillaan on pelkästään neuvontaNUMERO ja soittoajat. Halusin kuitenkin "mustaa valkoisella" ja selitin myös perinjuurin miksi. (Kerroin mm. haluavani julkaista vastauksen blogissani.)

Kiitänkin kovasti Kielitoimistoa perusteellisesta vastauksesta ja tyydyn toteamaan, että olen ollut väärässä oikean taivutusmuodon kanssa, mutta "hyvässä uskossa". Tässä saamani vastaus:

Whippet on ns. vierassana, eli se on omaksuttu vieraasta kielestä suomeen. Whippet-muotoa ei edes ole yhtään sopeutettu suomen äännerakenteeseen, joten sana on ulkoasultaankin suomen tavallisista sanoista poikkeava. Sanan vierasperäisyys näkyy myös sen taivutuksessa. Kun tällaiseen sanaan liitetään taivutuspääte, sanan muoto ei muutu, vaan päätteet liitetään perusmuotoon i-kirjainta apuna käyttäen. Näin saadaan yksikkömuodot whippetin, whippetillä, whippetiin. Monikossa on usein e: whippetejä, whippeteillä. T-kirjainten määrä ei siis kirjoitettaessa lisäänny (vaikka äännettäessä monesti kuuluu enemmän kun yksi t). Samanlaisia vierassanoja on paljon muitakin, mm. internet (: internetiin, ei "internettiin" ) ja gallup (: gallupeja, gallupiin). Jotta voitaisiin taivuttaa "whippettejä, whippettiin", pitäisi sanan perusmuodon olla i-loppuinen "whippetti" (vrt. koboltti : kobolttiin, antibiootti : antibiootteja, antibioottiin). Näin pitkälle whippet-sana ei kuitenkaan ole suomen järjestelmään sopeutunut.


Ystävällisin terveisin
Sari Maamies
Kielitoimisto

Kursivoinnit allekirjoittaneen.

Vantaan Sanomien koirankakkakeskustelu jatkuu..


Vantaan Sanomat julkaisi jälleen keskustelupalstallaan koirankakkaan liittyvän yleisökirjoituksen, nimimerkillä tietenkin. Jaksan hämmästellä kuinka paljon näitä yksiyhteen kirjoitettuja purkauksia vielä lehden palstalla näkee päivänvalon? Niissä kaikissa on sama runko; paheksutaan, kirjoitetaan yliampuvia esimerkkejä, ja lopuksi kerrotaan, että itselläkin on useampia koiria ja saadaan ikäänkuin omaa itseä nostetuksi tyyliin; en minä, mutta ne muut.

Itse kehittelin sitten taas lenkillä yhtä sun toista tulevaisuuden suunnitelmaa tyyliin;

miten saada eri kaupunkeihin yhteisöllisyyttä ja ennenkaikkea toiminnallisuutta suhteessa koirankakkaan? Voisiko tulevaisuudessa Hakunilan Koirankakka ry -niminen yhdistys järjestäytyä ja tempaista aina keväisin? Vantaan kaupunki lahjoittaisi koirankakan keräimet (roskanipistin varrella ei siihen tarkoitukseen taida soveltua, haloo Pelle Pelottomat!), jätesäkit ja jokainen keräämiseen osallistunut saisi myös kaupungilta kukkalahjoituksen. Nythän taimikasvattamot pursuavat, jokainen aktiivisesti keräämiseen osallistunut saisi esim. orvokkiamppelin. Paikalliset kaupat tulisivat mukaan, lahjoittaen esim. kaikille koiran omistaville kakkapusseja kolmen kuukauden tarpeisiin. Kaupungin puistotyöntekijät olisivat paikalla kuulemassa mihin mm. roskiksia kaivattaisiin lisää. Ne, jotka keräisivät roskia ja lasinsirpaleita (ei-koiralliset, siis) saisivat kakkapussien sijaan esim. Valion mustikkamehua kotiinvietäväksi päivän päätteeksi. Kakkariehan ympärille voisi kehittää vaikka mitä; katukirpparia, musisointia, ilmapalloja, kilpailuja. Yhteisöllisen, kivan ja monipuolisen tapahtuman siivellä saataisi koiranomistajia ( ja muita roskaajia) sitoutettua jatkossa tiiviimpään kakan- ja roskienkeruuseen - ja kaupunginosaansa- sensijaan, että saisi keväästä toiseen lukea satoja paatoksellisia mielipidekirjoituksia.

Tähän Lions Clubia vielä mukaan, poliisikin paikalle ja vpk, niin johan olisi kevättapahtumaa kerrakseen koirankakan ympärillä! - Mediaa toki unohtamatta! Ai sitä ihmisten määrää, jotka tunkisivat televisiokameroiden ja karvaisten mikrofonien ääreen kertomaan, että "tämä se on kivaa puuhaa, olen kerännyt jo kymmenen kiloa kakkaa ja hiki virtaa" ja "en kyllä koskaan enää anna mastiffini kakata kadulle" ja "meidän Jerekin löysi kuusitoista olutpulloa yhden ojan pohjalta"!

Laitan vielä nimimerkin kirjoittaman Vantaan Sanomien kakkapostauksen päälaelleen ja muokkaan sen uusiksi, kas tähän tapaan:

Hei kaikki ihanien koirien omistajat. K-kaupassa on koko huhtikuun tarjouksessa sangen monipuoliset Pirkka-pakastuspussit. Kolmen litran pusseja saa nyt kaksi pakettia yhden hinnalla. Niihin mahtuu isompikin koura sisään ja lämminkin läjä pysyy korkealaatuisissa pusseissa sisällä.
On ihanaa kävellä koirien kanssa aurinkoisessa kevätsäässä Pirkka-pusseja taskut pursuten. Hakunilan alueella on kohtuuhyvin roskiksiakin, joten pussitettua kakkaa ei tarvitse kovin montaa sataa metriä kuljetella. Vaikka kirjoitinkin aiemmin, että kadulla kulkiessa saa väistellä jatkuvasti valtavia kakkaläjiä, tarkoitin myös, että päästyämme hiihtäjistä on nyt oltava valmiina nopeastikin hyppäämään tien sivuun pyöräilijöiden viiletellessä ohi.
Ja vaikka kirjoitinkin, että koirani tuovat tassuissaan aina kotiin asti kakkaa ja naapureiden koirat hyökkivät aurinkoisilta pihoilta päällemme, taisin liioitella hieman. Yhden kerran on naapurin sekarotuinen kymmenen vuoden aikana syöksynyt harvennetun piha-aidan ali. Ja todentotta, tuovathan nuo sesset tassuissaan myös lintukirppuja, sylkeä, purkkaa, hiekkaa ja havunneulasia olohuoneeseemme. Kerran kuolleen oravankin, kun puhuin kännykkään, enkä huomannut.

Kerroin kirjoituksessani myös, että korjaan aina omien koirieni jätökset ja olen muutenkin hyvä ihminen pitäessäni aina taajama-alueella ja STOP-merkkien alla koirani kiinni. Ei se nyt ihan niinkään ole. Viimeksi eilen koiriltani jäi iso läjä pientareelle, mutta koska kyseinen piennar ei ole ns. hoidettua aluetta, vaan lähinnä aarniometsän synkkä ja sotkuinen reunama, jätin koirani kakan sinne hyvillämielin. Aion jatkossa suunnata paheksuntani minäkin toisaalle. Ei kakka-asioissa kuitenkaan saa liioitella. Vaikka kakkaa kieltämättä on paljon, on sulanut lumi paljastanut myös melkoisia roska-alueita kaupunkilenkkimme varrelta. Huoltoaseman viereisellä nurmialueella laskin pikaisesti olleen 27 pahvista kahvikuppia! Aion kyllä valittaa tästäkin. En aio enää siis koskaan valittaa enkä kirjoittaa Vantaan Sanomiin koirankakasta. Aion keskittyä positiivisempiin aiheisiin. Ja jos kirjoitankin vielä koirankakasta, teen sen rakentavasti ja parannusehdotuksia tarjoten.

Nimimerkki: Luovaa ajattelua ja positiivisempaa mieltä koirankakkavastaisuuteen, Vantaa


7.4.2010

Kaipaako kotisi stailausta? Lue = operaatio kaapin siirtäminen.

Ensikuussa tulee vuosi täyteen uudessa kämpässä. Pääsiäisen aikaan oli kosolti joutoaikaa ja tihkusateisia kelejä, joten oli korkea aika muokata allekirjoittaneen huone uuteen, parempaan uskoon!
Muuttaessahan sitä tapaa iskeä huonekalut paikkaan, jossa ei ole pahvilaatikkopinoja ja jätesäkkejä kattoon asti; eli siihen, missä tilaa on! Huonekalut myös tuppaavat painavina jäämään siihen, mihin ne on alkujaan saanut isketyksi.
Aika-ajoin olen omaan huoneeseeni kömpiessäni kuitenkin miettinyt, "miten tämän saisi viihtyisämmäksi". Luin sitten pinon Avotakkoja ja katsoin Liviltä kaikki stailausohjelmat (älkää nyt kuitenkaan uskoko...) ja ajatus uudesta mööpeleiden asettelusta alkoi hahmottua.
Ihan ensimmäiseksi minua oli häirinnyt Fengshui -vastainen asettelu. (no älkää nyt tätäkään uskoko, mitä se Fengshui on, Sushin lihavastine?) Ovelle astuttaessa vastassa jökötti heti valtaisa, hätäiseen täytetty iso kaappi. Se ei ihan kutsunut astumaan huoneeseen. Lisäksi iso sänkyni oli aseteltu "äidin ja isin makkari" -tyyliin keskelle huonetta. Siinä se hallitsi, ripirinnan valkoisen kaapin kanssa.
Mutta, kuten tunnettua, kun lähdet muuttamaan yhden tavaran paikkaa, saat sitten muuttaa kaikkien muidenkin...


Jahka roinat oli häädetty huoneen toiseen laitaan, saatiin tilaa valkoiselle kaapille taas toiseen laitaan. Siellä se nyt jököttää, tuo alun murheenkryyni. Hyvin asettuikin suunnittelemaani paikkaan!
Sänky muutti siihen viereen, toinen kylki on kiinni seinässä ja pääty ikkunassa. Koirat tuntuvat tykkäävän uudesta tähystyspaikastaan. Päiväseltään, kun verhot on auki ja sälekaihdin ylhäällä, voi tiirailla antaumuksella ohikulkevia rekkuja ja Viri on niitä jo kovalla pörinällä kieltänyt tulemasta kadun yli, "meidän ikkunan alle"!


Valkoisen, hallitsevan kaapin tilalle muutti uusi, maltillisempi lipasto. Keltainen löhötuoli muutti ikkunan edestä sen viereen ja siitä onkin Lelu Laukkasen hyvä astella suoraan sänkyyn. Tuolille hyppääminen kun ei vaadi niin suurta ponnistusvoimaa, kuin itse korkealle sängylle.


Ja tässä yhden whippetin mentävä minipeti, joka on aseteltu osittain telkun eteen, sekä kirja- & lehtihyllyn viereen, pojat voivat siitä sitten helposti ottaa tassuun Whippet-Harrastajien lehtiä ja lukea niitä pedillä aina yksi vuorollaan.

Tulevaisuuden projektiksi sitten jäi täyttää yksi valtaisa (kantava) seinä kuvilla, joita olen alustavasti jo printtaillut. Ai aihe? No whippettejä tietenkin. Kuvaseinästä sitten lisää, jahka valmistuu. Toivotaan, ettei mene vuotta sitten siinä projektissa!

Kehonkieli.


Vantaan Lauri, otsikolla "Kehonkieltä", kirjoittanut Jaakko Kaartinen-Koutaniemi.

- Kahdeksankymmentä prosenttia kaikesta ilmaisustamme on sanatonta! sanoo teatteriohjaaja ja ilmaisukouluttaja Pia Aro.

- Keho ei koskaan viesti nollaa -siellä on sielu sisällä ja meillä silmät sielun peileinä. Monien väärinymmärrysten ja ristiriitojen takana on se, että perheissä, parisuhteissa ja ihmisten kohtaamisissa ei yleensä ymmärretä, että tärkeää ei niinkään ole se, mitä sanotaan, vaan se, miten sanotaan.

Pienillä lapsilla ei ole rajoituksia ilmaisussaan. Lapsi osaa esimerkiksi olla koko olemuksellaan iloinen, yhtä naurua puoli metriä ilmassa. Lapsi myös antaa ilon tarttua. Aikuisena sama lapsi laittaa käden suunsa eteen, kun naurattaa. Mitä siinä välillä tapahtuu? "Nyt lopetat ja olet kunnolla!". "Ole nyt nätisti!". "Istu suorassa!". "Älä ilmehdi!"
Suomalaiset pelkäävät innostumista, koska meillä on opetettu jäyhää ihannetta.

- Kehon kieli on aina lähtökohdiltaan kulttuurisidonnaista. Perinteisesti meillä ei miehille ole sallittu eläväisyyttä ja nauravaisuutta. Suomalaisten naisten kehonkieli puolestaan on varsin maskuliinista.

Pia Aron mukaan jäykät mallit, ennakkoasenteet ja pelot tekevät olemisen hankalaksi. Kun ihmiset alkavat kiinnittää huomiota itseensä ja varoa "väärää käytöstä", he eivät enää olekaan läsnä tilanteessa. Ja kun ei ole kehon kielen tasolla läsnä, ei todella ole läsnä kohtaamisessakaan.

Kaksoisviestinnän tilanteissa, eli silloin kun sanallinen viesti on ristiriidassa ulkoisen kanssa, kehon kieli voittaa aina puhutun.

Tärkeintä olisi löytää aito tapa olla läsnä omana itsenään, eli oma kehonkieli.
Siinä vaikeus juuri piileekin. Usein ennakkokäsitykset ja nolatuksi tulemisen kokemuksista kumpuavat pelot sitovat eleitämme ja olemisen tapojamme.

- Meistä jokainen tarvitsee tilanteessa olemisen taitoa. Harva asia menee täysin käsikirjoituksen mukaan, ja niinpä me improvisoimme joka tapauksessa koko elämämme. Pitää vain heittäytyä vuorovaikutukseen: vuorotellen vaikuttaa, vuorotellen vaikuttua.

Joillakuilla on enemmän empatian kykyä kuin toisilla. Myös kyky vuorovaikutukseen vaihtelee, eikä omaa perustemperamenttiaan voi muuttaa, mutta sen puitteissa varovainen ja ujo voi löytää eloisan puolensa ja vilkas ihminen levollisuutensa.

- Minä kuitenkin toivon, että jokainen uskaltaisi olla oman itsensä kaltainen. Me tarvitsemme eri-ikäisiä ihmisiä, erilaisia temperamentteja. Persoona ei koskaan muutu, vaikka eleitään muuttaisikin, ja arvokkainta on juuri se ainutlaatuinen persoona.

Toim. huom: Tässäpä sitä oli koiraihmisillekin taas ajattelemisen ja pysähtymisen paikka. Sitähän se suhiseva Cesarkin telkussa aina toitottaa; selkä suoraksi ja hartiat taakse, että koirasi ottaa Sinut tosissaan!