Olen mennyt loihe lausumaan oikein painokkaasti King Toursin bussissa - ja vissiin muutenkin yleisesti, että "minua ei juniorisertit kiinnosta". Vielä mitä, jäin rysän päältä kiinni jo heinäkuussa Ogressa, Latviassa, jossa kahmimme kolmet Latvian junnusertit kahdessa päivässä, yhdessä Samuin kanssa.
Viroon sitten seuraavaksi sanoja syömään nyt lokakuussa ja saimmekin lauantaina 19.10. pokata Rakveressä Viron junnusertin ja näin ollen yhden junnutittelin lisää.
19.10. Samui VSP-juniori, JUN CC ja VSP
Niin sitä taas joutuu nöyrtymään sanonnan "ei koskaan" edessä ja toteamaan, että näin se mieli muuttuu.
Olin aivan myyty Ogren jälkeen, kun Pippe mainosti, että kuinka kiva paikka Rakvere on ja siellä kaikki sujuu. Ja olihan Viro juuri laskenut alkoholiveroakin, joten Viron Pina Colada-tarjonta alkoi yhtäkkiä kiinnostaa. Tutkailin menneitä Rakveren kehiä ja havaitsin, että lokakuussa paikalla on ollut keskimäärin 5 whippetiä. Luonnollisesti nyt, kun me lähdimme, määrä kaksinkertaistui, ja paikalla oli la 9 koiraa ja su 10 koiraa.
Höpönlöpön - mieli nyt vaan teki taas tien päälle ja kun kämppis suostui (jälleen) kuskiksi, niin ei kun matkaa varaamaan.
Ensin olimme lähdössä kaksin, mutta loppumetreillä myös Pippe huusi hep ja pääsi tavarapaljouden keskelle takapenkille.
Näissä reissuissa on se hassu juttu, että aina hermo menee, on kinaa, ahdasta, hiki, ei saa nukuttua, nartut juoksee, omat pojat keulii, vetää ja nyt viimeksi Rakveressä tuntui, että pitbulleja ja staffeja (Mauin inhokit) on joka kulmalla. Haha. Silti sitä on heti kotiintultua katsomassa, että "minne seuraavaksi". Kai sitä on jotenkin a) tittelinkipeä ja b) masokisti. Ja puurohan on todella hyvää!
Jotain jännää näissä matkustuskuvioissa on.
Koskaan ei ole ylimääräistä rahaa, mutta jostain aina kaivaa sen reissurahan, sillä: irti arjesta, pienempiä kehiä, parempi voitonmahdollisuus (!!), pääsy ryhmiin, uudet naamat/koirat, uudet jutut kehien laidalla, perspektiiviä, outoutta ja ihmettelyä ja päälle päätteeksi idän ihmeitä, kuten nyt vaikka Rakvere-leibelillä olevaa mahtavan makuista maksapasteijaa! Sääli, että älysin ostaa vain 2 rasiaa...
Pina colada on n. puolet Suomen hinnoista - jos sitä hyllystä sattuu löytymään - ja reissutunnelma ja reissumeno on aina reissutunnelmaa ja reissumenoa. Joku ajaminen Tuusulanväylää Messariin ei ole yhtään sama kuin ajaa Viron/Latvian/Liettuan motaria jonnekin sikäläiseen palloiluhalliin tai lentokentälle!
Reissu on aina reissu.
Ja tuliaiset on aina kivoja. Oli ne sitten junnuserttejä, pina coladaa, maksapasteijaa tai hikeä, hermostumista tai ylipakattu takapenkki, jossa ihminen, koira, lonkeroa ja rivi reppuja.
Minä innostun aina.
Kun vain joku mainitsee Rakveren, Tarton, Pärnun, Latvian tai Liettuan - niin innostus lähtee välittömästi. Kehiskeikkaa buukataan, lautasella on puuroa viikkotolkulla ja Suomen kehät minimoidaan, kun liikekannalla olo on jo itsessään niin kivaa. Ihan sama, kuka tuomaroi, kunhan ollaan tien päällä ja tavoitellaan paikallisia kokardeja.
Rakvere oli ihana pieni kaupunki.
Hotelliin ei ollut kovin helppo löytää, sillä Toyota Avensiksen esiasennettu navigaattori eli jotain vuotta 2010... Kielletty ajosuunta, moottoriajoneuvolla ajo kielletty ja tie päättyy. En itseasiassa tänäkään päivänä ymmärrä, miten kämppis lopulta hotelliin onnistui ajamaan. Saati hotellista ulos.
Hotelli itsessään oli siisti ja palvelua sai myös suomeksi.
Onneksi vedin kahden tunnin päikkärit perjantaina, sillä perjantain ja lauantain välisenä yönä alkoi oikein kunnon ryske ja rytinä. Uusia (suomalaisia) asukkaita tuli välillä 21.00-01.00 ja sen kuuli. Käytävällä raahattiin tavaraa, häkkejä paukuteltiin kuten myös ovia, koirat elämöi ja tätä kaikkea muutaman minuutin välein. Ihmeellistä kyllä, sekä Samui että Maui otti tilanteen rennosti ja haukahtivat vain jos AIVAN oman huoneen kohdalla tuli raahausta JA haukkua samaan aikaan.
Lauantain tuloskimara oli meidän joukkueen osalta mairea.
Samuille VSP ja junnusertti sekä junnuvalioituminen Viroon. Pippen Nipsu ROP-veteraani ja hienosti myös kymmenien ja kymmenien vetskujen joukosta RYP4. Luonnollisesti veteraanitittelin kera.
Ahtaus ahdisti.
Huonosti nukuttu yö ja HURJA koiramäärä ahtaahkossa hallissa pääsi ehkä hieman yllättämään. Maui ei innostu tuijottavista koirista varsinkaan, jos ne ovat pitbulleja tai staffeja. Em. rotujen kohdalla ei ole "mitään sattunut" mutta ne ovat ykkösinhokkeja Maukun mielestä. Enemmänkin Hakunilassa on tullut päälle valkoista moppia ja isoa pystykorvaa, korkealla hännällä. No, otapa selvää koiriesi ajatusmaailmasta ja näkemyksistä eri rotujen suhteen.... Eikös näitä whippetejä kutsuta välillä roturasisteiksikin. Maui moikkaili toisaalta välillä ulkona ihan iloisesti isoa, pitkää, pätkää ja karvallista.
Viro on rahkamaa.
Kaupoista löytyy sellaiset kuusi metriä erilaisia rahkapatukoita kylmäkaapeista. Voi olla, että kuusi metriä ei edes riitä. Kun pääset vaivoin "eroon rahkapatukkakaapista" edessä on kaakkuständi. Voi hyväntähden sentään. Toinen toistaan kiiluvampia ja mehevämpiä kaakkuja. On meikäläisen herkkua vadelmaa ja erittäin mehevää mansikkaa heti siinä vieressä. Sellainen 20 senttiä pitkä kakkupala, jossa on kosolti marjaa ja mehevyyttä maksaa kokonaiset 2,90. Ostapa vastaava Ässästä, niin hinta on kympin. En kestä. Onneksi olimme Virossa vain 2 päivää. Perjantaina söin vadelmakaakkua ja lauantaina mansikkaa. Lauantaina annoin sentään kämppikselle puolet.
Miten olen voinut olla kaikki nämä vuodet ilman Onega-hihnoja?
Olen ostanut jo varmaan kolmet tai neljät gripit pariin vuoteen. Onegat olivat Rakveressä lähtöhinnaltaan 7 eur/kpl, mutta ei se ole Anita, ellei tingi, ja sain 4 hihnaa 22 eurolla!! Pakko siis jo TÄMÄN asian takia lähteä uudelleen, että saa VARAhihnat. Onegat on ihan mielettömän ihanat käteen ja kämppiskin on haltioissaan!
Täytyy tässä vaivihkaa todeta, että lauantai pääsi tulosten osalta hieman yllättämään.
Oli erikoista, että tuomari lähetti onnahtelevan koiran ryhmiin ja vielä sijoitti sen siellä. En ole mikään ÄLYTTÖMÄN kilpailuhenkinen, mutta tässä kohtaa hieman närästi. Tuloksiin silti todella tyytyväinen ja oli hauska törmätä niin moneen suomalaiseen ei vaan rotukehässä vaan vähän "siellä ja täällä". Suomalaisia oli todella paljon liikkeellä!
Väsyneenä ja onnellisena hotelliin päivän päätteeksi ja nyt alkoikin sitten oikein kunnon toisinto perjantaista.
Hotellimme sijaitsi tarkemmin sanoen talossa, jossa oli ennen muinoin ollut postitoimisto. Äänieristys oli siis mallia "kirjekuoren rapistus". Hotellin alakerrassa oli tanssiravintola ja nyt väli 21.00-01.00 vedettiin laulua, humppaa, biisiä, jytää ja dancea. Voihan elämä. Tämän kun olisi taas tiennyt. Sitten kun bändi piti tauon, tippui Maui sängystä! Maui nukkui huoneen toisella puolen, sänky ei ollut kiinni seinässä vaan seinän vieressä oli jonkunlainen putkikotelo, jonka päälle Maui rämähti luut kolisten pari kertaa! Nuku siinä sitten, kun bändi raikaa, Maui putoilee sängystä, minä yritän mahtua leveänukkuisen Samuin kanssa samaan sänkyyn ja Maui punkee mukaan...
Sunnuntain kehät menivät onneksi sutjakkaan ja Samui otti tällä kertaa ROP-junnuvoiton ja pääsi edustamaan 30:n junnun joukkoon loppukahinoihin.
Ryhmät alkoivat jetsulleen merkityn aikataulun mukaan ja tunnissa oli kahlattu ryhmiä jo n 12! Tosin sunnuntaina näyttelyssä oli jo paljon, paljon vähemmän porukkaa.
Mauille SA ja hienosti PU3-sijoitus. Samui PU2.
Samui pääsi BIS-junnukehässä 8:n parhaan joukkoon mutta ei enää sijoittunut neljän parhaan joukossa. Hieno edustus silti meiltä, ihan super proud pojista!!
Pippe ja Nipsu jälleen BIS-vetskukehään, mutta ei sunnuntaina enää sijoitusta heillekään.
ROP-juniori LV & EE JCh Collooney Poker Player & VSP-juniori EE JCh Gaselle's California
tuomari Goran Gladic, FI
Pääsimme starttaamaan kohti Tallinnaa n. klo 17.30 ympyröissä ja kaasutimme kohti edullisia kauppoja. Johtuen sunnuntaista suurin osa sataman kaupoista sulkeutui klo 19. Satama on kuin suuri rakennustyömaa ja pimeys, sade ja Toyotan 10 vuotta vanha navigointi asettivat haasteita. Onneksi löytyi joku ostoskeskus joka oli auki, sieltä purtavaa ja sateensuojaa, nimittäin nyt vettä tuli jo suoraan ja vaakaan.
Pippeä ei paljon paluumatkalla enää takapenkillä näkynyt, sen verran paljon tavaraa alkoi kertyä - onneksi Nipsu on kokenut matkaaja eikä se juuri ripsiään räpäyttänyt auton ovia avatessa ja sulkiessa ja tavaraa penkille sulloessa. Pippestä puhumattakaan. Lungi emäntä, lungi koira.
Ihana reissu kaikesta väännöstä huolimatta ja huonosti nukutut yöt ovat enää hailakka muisto vain. Taas ollaan reissukalenterien ääressä ja tutkaillaan mahdollisuuksia lähteä jälleen tien päälle!
Kiitos Pippe reissusta ja ennen kaikkea ISO kiitos mun reissupojille Mauille ja Samuille - unohtamatta kotiin jääneitä Huimaa ja Balia, joista Heidi piti hyvää huolta! Kiitos!
