Kirjoitatko somessa?

Ei ehkä kannattaisi.
Suomalaiset whippetharrastajat valmistautuvat PEVISA-ohjelmaan. Kyseessä on perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma. Joka tulee varmasti ennen pitkää kaikille roduille. En ole kovasti perehtynyt eri rotujen ohjelmiin, enkä varsinkaan perusteisiin jo olemassa olevissa PEVISA-roduissa. Huomenna whippeteille äänestetään kolmesta eri vaihtoehdosta, ja toivon, että paras ja whippetin näköisin voittaa.

Olen onneksi saanut lukea eri lähteistä monista julkisuuden henkilöistä, jotka ovat kokeneet pienestä pitäen ulkopuolisuuden tunnetta ja sitä, että "eivät kuulu joukkoon". En siis ole yksin.
Omituisuus ja ajattelun erilaisuus ja poikkeavuus tuntuvat olevan aina läsnä. Vaikeiden asioiden äärellä tulee tarve haastaa itseä ja muita ja mennä syvemmälle. Toimittajahenkisyyskin vaivaa. Sitä kyseenalaistaa automaationa ja pyrkii hakemaan (useita) näkökulmia. Ei pysty mitään nielemään pureksimatta.

Rotukoirajalostus on tienhaarassa.
Mikään ei ole niin kuin ennen. Kun vain mentiin ja tehtiin - nyt pitää perustella, todistaa ja hakea useita hyväksynnän leimoja. Me vanhat ihmettelemme miten olemme kohta enää elossakaan Putinin ja Trumpin aikakaudella saati miten koirissamme on enää mitään "oikein". Hihnat, pannat, valjaat, lenkit - kaikki syynätään. 
Muistan aikoinaan kun luin jostain koira-alan lehdestä siitä miten "koira kärsii kun sen kanssa kävellään aina sama lenkki". Sittemmin se kärsi kun kävellään asvaltilla. Kärsiipä se silloinkin kun joutuu kävelemään helteessä tahi pakkasella. Semmoinen koira vasta kärsiikin, joka ei saa olla irti metsässä. Myös kerran päivässä syövä koira kärsii. Kolme kertaa päivässä syövä koira kärsii. Pelkkää kuivamuonaa syövä koira kärsii. Paljon on luupin alla, eikä vähiten terveys.

Olimme varmasti onnellisempia ennen sosiaalista mediaa ja sen lukuisia paheksunnan palstoja.
Mutkat vedetään myös usein varsin suoraksi. Jos kyseenalaistat tai yrität tuoda "lisäajateltavaa" keskusteluun, olet vastustaja tai ainakin altavastaaja. Saat kokea olevasi yksin poikkeavine ajatuksinesi ja huomaat pian, ettei keskustelua edes kannata jatkaa koska aihe on jo pureskeltu suurelle joukolle valmiiksi. Eriydyt lisää joukkiosta, jossa on syvä keskinäinen konsensus. 

Joko kannatat tai olet vastaan. Mitään ei tunnu olevan siinä välissä. Mitään ei haluta siihen väliin edes mahtuvan? Älä änkeä. Pysy poissa. 

Minulla on ollut koiria niin kauan kuin muistan.
Ne ovat olleet suunnaton apu ja rikkaus joskus kovin yksinäiseltä tuntuvassa elämässäni. Ne ovat antaneet minulle tarpeellisuuden tuntua, olen riittänyt niistä jokaiselle. Haluaisin uskoa, että ne ovat myös tehneet minusta paremman - vaikkakin köyhemmän, haha - ihmisen. Opettaneet mustavalkoisuudesta pois, antaneet kehykset, joihin yhdessä maalaamme. 

Nyt kun ikää tulee ja harrastus hiipuu, huomaan ymmärtäväni yhä paremmin vaikkapa jääkiekkoilijaa, joka lopettaa uransa. Ja jää tyhjän päälle. Ei ole enää treenejä, ei kilpailuja, ei tarpeellisuuden tunnetta. Ei edessä olevaa "tehtävää", fokusta. 

Uusi koira on tarkoittanut aina uutta seikkailua, uuden kokemista, yhteen kasvamista. Tuo matka on ollut jokaisen kanssa äärimmäisen mielekäs ja mieleenpainuva, ihanan yksilöllinen. Kun tittelit on haettu ja tili on tyhjä, on jäljellä vain kaukaiset, hiipuvat muistot menestyksestä ja näkyvyydestä. Jäljelle jää lenkkikuvat samoista poluista, vuodenaikojen mukaan, ja sohvilla löhöävät, jäljellä olevat, loppuelämän kaverit. 

Minun kolmaskymmeneskuudes vuosi whippetien parissa.

Neljätoista whippetiä. Upeita yksilöitä jokainen. Menestystä, onnistumisia, loputonta lenkkeilyä. Jokaisen kanssa uusia oivalluksia ja ovat opettaneet olemaan auki. Hieman surullisena tätä kirjoitan, koska leppoisuudella ja rentoudella ei ole enää oikein sijaa. On suhtauduttava vakavasti uhkiin, torjuttava ne rynnäkkökiväärein ja voimalla. 

Somesta lukemani lause: Whippet on tuhon tiellä - pitäisi olla muodossa Whippet on aina ainutlaatuinen ja kaunis oli se sitten A, B tai 2 tai 4.  

Toivottavasti jatkossa(kin) ihan kaikesta ei tarvitse olla 100% samaa mieltä. Voi olla Täysin, Osittain tai Vähän samaa mieltä ja silti tuntea kuuluvansa joukkoon. Sadasta asiasta voi olla yhtä mieltä 98:sta, ja kahdesta eri mieltä ilman, että Sinusta tulee vastustaja? Opponentti ei aina tarkoita vihollista.

Kaihi- ja muita kauhutarinoita.

Ehkei sentään kauhutarinoita - mutta aina riittää kummasteltavaa!
Koirat ovat tunnettuja sopeutumiskyvystään. Mutta ei ihminen taida jäädä paljoa huonommaksi? Pitkään, vuosia, olin kärvistellyt heikkenevän näkökyvyn kanssa. Arjessa pelitti "riittävästi", eikä se ollut niin justiinsa, jollei hämärässä nähnyt tarkasti - tai kaikkea. TV:n tekstitys näkyi sekin tarpeeksi, vaikkakin suhruisesti, mutta kolmen vuoden takainen silmälääkäri loihe lausui vain lakonisesti minulla olevan "alkava nuoren ihmisen kaihi - ja voi mennä vuosia, ennen kuin se pahenee". (tässä vaiheessa silmälasit olivat -6,5 ja -5,5)
Viime syksynä kypsyin kuitenkin piipahtamaan Klaukkalan terveysasemalla valittamassa "näön sakkaamista", silmät ikäänkuin riitelivät keskenään. Lenkillä jos suljin vasemman silmän, tuntui ettei oikealla "nähnyt mitään".

Terveyskeskuslääkäri oli myötäelävä & kannustava, kuten he aina ovat (sarkasmia):
"Voin laittaa HUSiin lähetteen, mutta se tulee takuuvarmasti takaisin. Soitan sitten sinulle kun se (lähete) palautuu". 
Meniköhän 2 vai 3 viikkoa kun sain ajan Tammisairaalaan. Siellä minua tutkittiin ensin n. 4,5 tuntia ja vielä seuraavallakin viikolla lisää. En ollut tiennytkään, että silmiä voidaan tutkia niin monilla eri laitteilla. Joka suunnasta. 
Yksi hoitajista kertoi, että silmäsairaalan ollessa vielä vanhoissa tiloissa, heille olisi ollut tulossa uusia silmälääkäreitä, mutta ei ollut tarjota heille tiloja. Nyt Tammisairaalassa pystytään parhaimmillaan ottamaan vastaan jopa 1000 potilasta päivässä!

Meinasin siinä jo alkumetreillä pudota tutkimuspenkiltä kun oikea silmäni oli parissa vuodessa huonontunut (kaihin vuoksi) aina -13,5 asti! Ilmankos silmät sakkasivat!

Jossain vaiheessa yksi sairaalan kirurgeista tuli konsultoimaan ja kertomaan, että "silmät voidaan saada ensin toinen -2 arvoiseksi ja perään toinen samaan synkkaan". 
Olin äimän käkenä, sillä silmäni ovat olleet moisissa arvoissa varmaan joskus kansakouluaikoina. Kaikki tuntui tässä vaiheessa epäuskoiselta, voisinko koskaan saada (menetettyä) näkökykyä kaihileikkauksella takaisin?

Vähänpä tiesin.
Olin toki kuullut tarinoita, kuinka "kaihileikkauksen jälkeen aukesi värikäs paratiisinäkymä" ja "kaikki oli kirkasta ja sinfoniat soi" - mutta omasta mielestäni "kuitenkin näin". Mitä nyt vastaantulevien autojen valot häikäisivät ja pimeänäkö oli välillä kuin jätesäkin sisällä olisi kävellyt. Miten kaihileikkaus "kirkastaa" yön, en voinut ymmärtää.

Sain hoitajalta linkin Youtube-videoon:
"Tervetuloa kaihileikkaukseen".
Nohh, se oli sellainen, että tulet B-ovesta sisään ja sinut ohjataan leikkaussaliin. Saat suihkumyssyn päähän ja tarvittaessa rauhoittavia. Osaavat hoitajamme pitävät sinusta huolta ja kirurgi suorittaa leikkauksen päiväkirurgiassa. Ota omat eväät mukaan ja varaa käyntiin 4-5 tuntia. Et saa ajaa autoa leikkauksen jälkeen. Voit tilata Kela-taksin. Kotona ota rauhallisesti muutama päivä äläkä mene vesijumppaan kahteen viikkoon.

Mutta kukaan (!!) ei kertonut, että jos -6,5 näkö korjataan -2,5:ksi (kuten kohdallani) en tee enää vanhoilla laseilla (tietenkään) mitään, mutta leikkauksen jälkeen menee 5-6 viikkoa ennen kuin uudet lasit voidaan määrätä/saada!
No justiinsa. Näin heti leikkauksen jälkeen hienosti kännykän ruudun (tosin ihan se skarppi lähinäkö tuntuu olevan menetetty, eli jos pitää tihrustaa ihan LIKI, ei onnistu, suhruksi menee) ja tietokoneen ruutu näkyy superisti - mutta TV:n tekstityksestä on vaikea saada selvää. Naapurit tunnistan 30 senttimetrin päästä ja lenkkikaverilta pitää kysyä: "onko vastaantulijalla, tuolla tummalla hahmolla horisontissa, koira"?

Meillähän on whippetihmisissä kaikkien alojen ihmisiä.
Äkkiä koodia optometristiin RUNSAIDEN lisäkysymyksien kanssa. Ennen kuin siinä kissaa ehti sanoa, niin tämä kehyksien Imelda Marcos kertoi hänellä olevan vaatimaton noin 50 kehyksen kokoelma vaatehuoneessaan. Kuinka ollakaan, kaikki hänen 50 timmiä pokaa oli -2,5 lukemissa ja menin sanattomaksi kun PoKahontas totesi voivansa luopua muutamasta silmälasista, sillä täytyyhän minun voida nähdä kunnolla ja esim. autoilla - viimeistään huhtikuun puolivälissä!!

Tämä tuli yllätyksenä.
Minulle tehtiin molempien silmien leikkaus samalla, sillä silmissäni oli ollut jo vuoden-pari suuri puoliero (-6,5/-13,5) ja nyt kun oikean silmän kaihi paloiteltiin pois niin puoliero olisi taas ollut suuri. Mutta miten olisin nähnyt ajaa saati toimia täysin tehoin silmien osalta muutenkaan, jos olisin saanut silmälaseista apua vasta toukokuun alkupuolella??

Silmissä vilkkuu, on läikkää ja roskan tunnetta mutta postitse saamani silmälasiapu on havainnollistanut SUUREN muutoksen näkökyvyssä.
Näen lukea tienviitat, liikennemerkit, rekisterikilvet. Kirkkaasti ja selvästi. Yhtäkkiä näen kaupassakin katossa roikkuvat numero- ja tekstiopasteet, niitäkään en ole vuosiin nähnyt. Tietokoneruutuni on yhtäkkiä VALTAVA sekä koirani näyttävät ISOILTA. Isot miinuslasit ovat pienentäneet (!) kaikkea - ja nyt pystyn kirjoittamaan tätäkin kirjoitusta kokonaan ilman silmälaseja.
Tippashöytä aina 16.4. asti!

Loppuun pieni kauhutarina kuitenkin.
Minuun otti yhteyttä eräs whippetharrastaja. Koira ontui, on-off. Tassussa oli paranemassa oleva haava. Näin kuvan. SELVÄ kivihaava. Olivat olleet eläinlääkärissä ja eläinlääkäri oli tuumannut, että "haava on paranemassa, hän ei rupea sitä avaamaan, menee vaan huonommaksi" tjsp. 

Menivät toiselle eläinlääkärille - vaikka vielä uskoivat esim. mahdolliseen venähdykseen - kiviontumat tuppaavat tulemaan puun takaa, eikä niihin usko eläinlääkärien lisäksi aina omistajatkaan.
Rtg-kuvat osoittivat selkeän kiven anturassa (!) ja se saatiin sieltä onneksi onnistuneesti kaivettua pois. Näitä tarinoita kuulee ja näkee edelleen paljon ja harmittaa omistajien puolesta aina!

Hiljan oli Englannissa vastaava keissi. Kuva anturasta somessa ja 578 kommenttia: It's a corn. Suomalainen Sandqvist inttää, että Eipä kun kivi. Kivi oli ja saatiin pois. 

Mutta näinhän se on meillä ihmisilläkin pahimmillaan.
Käydään terveys(arvaus)keskuksessa joskus kolmasti ja saadaan sitä kuuluisaa Buranaa ja "kehote tulla uudelleen, jos vaiva jatkuu". Onneksi olin sitkeä jankuttaja ja tyrkytin silmää sitkeästi tiskiin. 

Siispä iloisiin näkemisiin!