4.6.2022

Juoksumuisteluita.


Niin se vain on, että oman tiimin ensimmäinen juoksukinkereissä suorittaja whippeteissä on ollut vuonna 2001 Lelu, Zootsuits Night Flights. 21 vuotta sitten!!!!! (Hämeenkyrö 8.7.2001)
Saapas nähdä, kuinka muistelot tästä eteenpäin sujuu, kun niin paljon on muisteltavaa...
Lelu oli innokas jahtaaja. Valitettavasti Lelu sairastui epilepsiaan, eikä sitä voinut sittemmin enää kilpailuttaa. Ensimmäisestä kisastaan se saalisti 0 pistettä, ja tuomari sanoi, että "ei voinut oikein tietää ajoiko se viehettä vai kaveria" jotakuinkin näin. Lelu kuitenkin kävi myös rissoissa silloin käytetyissä valkoisissa lipuissa (!) niitä riipimässä varmuudeksi. Ihana. 

Oheisessa kuvassa sporttista olomuotoaan esittelee Woodbrooks River Queen - jo ratakirjat omaava nuorukainen. 

Kuitenkin tätä ennen kisasin jo greyhoundien kanssa.
Taikatassun Noppa juoksi ensimmäisen kisansa vuonna 1996, 26 vuotta sitten!! 
Suoritus oli 0, eli hylätty. Tarkkaa muistikuvaa Poppasen ensimmäisestä juoksusta ei enää ole, mutta liekö ajettu enemmän kaveria. Yhtä kaikki Noppa juoksi kolme kisaa ennen valitettavaa munuaisten pettämistä. 

Misakan Barthez Chris, Pupun, kanssa kisasimme intensiivisesti maastoissa - ja radallakin - neljä vuotta; vuodet 2000-2004. Pupu saalisti itselleen KVA M-tittelin. Tuloksissa on nollaa ja hylättyä silläkin ja mieleenpainuvin hylky lienee Kartanolta, jossa viehe vedettiin aurinkoa vasten. Sekä Pupu että kaveri pomppivat mangustina viehettä etsien, kun kumpaiseltakin se heti katosi. Kaverin pomppiminen tulkittiin pätevämmäksi ja Pupulle tästä jatkosta pois sulkeminen. Kyllä kirpaisi. 
Pupu oli hyvin innokas vieheen metsästäjä ja nappasi käyttövalioitumisen verrattain helposti - toki monien käänteiden jälkeen. Mm. Hyvinkäällä ennen kisasuoritusta onnistuin avaamaan vahingossa sen hihnan lukituksen ja KAS se hyökkäsi radalle kolmanneksi muistaakseni farkkujen pariksi ja tästä hienosta (!) ajuemeiningistä (Pupu ei tosiaankaan häirinnyt suoritusta) seurasi kilpailusta pois sulkeminen.

Valitettavasti Pupun metsästykset päättyivät vuonna 2004 todettuun sydämen laajentumaan. Miten urhea ja käyttötarkoitukseensa hienosti kykenevä antaumuksellisesti ajava koira. 


Naapuri treenasi juoksuttamalla Samuita ja Mauia. Onpa harmitus, että muutti pois kun pojat nauttivat ihan kympillä treenistä!

Hulan, Carry On Ramblin'Man kanssa kisasimme maastoissa vuodet 2007-2008. Hulakin saalisti upeasti 453 (!) pistettä Tampereelta, omaan silmään kovasti kaverista jääden.
MUTTA sen suoritus katsottiin "älykkääksi oikomiseksi" - mikä tietysti lämmitti mieltä. Hurja ajohaukku oli tällä once in a lifetime-koiralla. 

Sittemmin kisasin niin Hupin, Jukun, Luxin kuin Huimankin kanssa. 
Hupi, Twyborn Philadelphia, oli se kuuluisin kisaajani siinä, että sen innostus vieheeseen syttyi vasta vanhemmiten, noin 5-vuotiaana. Hupi oli kuitenkin ensimmäinen whippetini, joka saalisti SERTin maastoista! Juku, Strippoker's Forbidden Love, juoksi kuusi kisaa vuosina 2007-2008. Sen yksi kisoista oli erityisen mieleenpainuva kun etukäteen sain kuulla, että "koirasi juoksee vuoden maastovoittajaa vastaan". Jukuhan päihitti kaverin alkuerissä! Finaalijuoksua en enää muista. Älkää antako etukäteishehkutuksen hämätä, yksikään koira ei ole voittamaton ja kun askeleet, rata, biorytmit ja päivän kunto osuu yksiin; tulos voi olla pökerryttävä niin hyvässä kuin pahassakin. Jukunkin parhaat pojot olivat 466 - ihan pätevä rakas pieni raketti oli hänkin. 
Luxin kanssa kisattiin vuodet 2008-2011. Ihana suorittaja. Aina innokas, iloinen, mahtavaluonteinen koira. Huippupisteet 489 (!!!) Väsymätön, ihana koira. Valitettavasti Luxin pisteitä verotti maalialueella alkanut "viheltely"; koira tiesi varsin hyvin, että veto loppuu ja rätti hyytyy, joten Luximaiseen tapaan  himmaili loppua kohti. Tuomarit eivät (sittemmin) arvostaneet.


Maastokilpaileminen kristalloitui kohdallani Mauin kanssa, joka saalisti seitsemässä kisassa vaadittavat maastosertit.
Uskomaton pakkaus. Ekakisassa 2018 melkein jo neuvottiin jättämään kesken, kun alkuerä meni "ihmetellessä", mutta rohkeasti laitoin kaverin finaaliin ja kirjat pysyi hyppysissä hienosti. Heti seuraavassa kisassa sertti pistein 460. Matkan varrella otettiin yksi diskikin jännittävässä kisassa. Maukkuli lähti hyvissä asemissa finaaliin, mutta siellä sattui sitten viehehukka. Olivat yhdessä kaverin kanssa mangustina etsineet viehettä ja Maukku oli käynyt kaverin luona "tokkaisemassa", että "onko se sulla täällä saatana jossain"; no ei ollut. Olivat bonganneet sen sitten ja juosseet kimpassa komeasti maaliin. Vaan Maukulle DISK tokkaisusta ( = turhautumisesta) ja ei kun kohti seuraavia kisoja. 472 tälle kaverille huippupojot, kutsu Suomi Cuppiin ja sieltä valioituminen KUPERKEIKAN kautta. Kyseistä Miskan ottamaa videota on sittemmin esitelty fyssareille ja hierojille ja ovat olleet ihmeissään näkemästään  - kuten minäkin. Ympäri kerien - ja koira lähtee vaan ENTISTÄ hurjemmin jahtiin ja saalisti valioittavan SERTin. Tätä on Maui. Fleksiibeli, huippuajokykyinen ja - taitoinen, kaikkensa aina antava whippet. 

Mauin jälkeen kisaaminen Samuin kanssa on ollut, miten sen nyt sanoisi, "mielenkiintoista".
Kaverilla on luovat kuviot, joista MINÄ pidän ja joita minä arvostan, mutta tuomarit eivät. Osunut monta kisakumppania, jotka ovat selkeästi nopeampia ja Samui lähtee tilanteissa omiin, jänniin kuvioihin. Tämä osittain hearsay. Viime kisassaan Samui lähti kuin tykinkuula ajoon. Haukun kera. Mutta valitettavasti alaspäin viettävässä rinteessä oli tullut mukkelismakkelis, jolloin pystyyn päästyään Samppa Linna oli käynyt nuuhkimassa kolme (!) rissaa (sirisevää) josko viehe olisi "siellä päin". No ei ollut. Siitä sitten vetolavan viereen jalkaa nostamaan ja keskeytys ja kaikki 78 pistettä.

Tästä päästäänkin Mauin viimeisimpään ratakisaan, jossa biorytmit ja kuun asennot olivat meitä vastaan.
Totaalisesti. Onnistuin telomaan Mauin jalan (astuin päälle !!!!) juuri ennen starttia ja kopeille mennessä "menin halpaan" kun käynti oli normaalia. Maalialueelta hain sitten kolmijalkaisen koiran ja fyssarit ja hierojat on hälytetty. Ravi on siistiä mutta astunnassa on hienoista varomista askel, kaksi. 

Kaikkea voi sattua ja sattuu.
Haluaisin korostaa, että omien ranteiden viiltely on turhaa. Tässäkin yhteydessä on syytä painottaa, että koiramme ovat eläimiä; koiria. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Nykyisin rissoissa ei enää ole lippuja, joita Lelu pieni metsästi. Tuomareiden painotukset lienevät jossain määrin pysyneet ennallaan; innokkuus ja vauhti, ajolinjojen älykäs (!) valinta lienevät top kolmosessa edelleen. Koska kyseessä nyt kuitenkin on eläimet, niin on hyvä muistaa, että ihan kaikkea voi osua kohdalle; kuten aurinko paistaa vasten, kaveri keulii, alamäki viettää ja käännökset pistävät kropan kiekuralle. 

Koira tekee aina parhaansa.
Se on PARAS muistoni kaikista juoksukinkereistä. Sisällä kuplii, mylvii ja hehkuu oman koiran suoritusta katsellessa ja pisteitä odotellessa. Ratasuorituksen katsominen menee sekin ylitse kaikkien Brittisarjojen! En tosiaankaan tiedä mitään parempaa kuin whippetin juoksuttaminen - oli se sitten Hakunilan vehmailla pelloilla tai Kartanon vasta leikatuilla nurmilla (pois lukien oman koiran tassulle astuminen ennen kisasuoritusta) tai Suomen muhevissa maastomaisemissa kisaaminen.

Olkaahan taas armollisia koirillenne, pisteille, kisasuorituksille, tuomareille, saavutuksille ja odotuksillenne. Meillä on maanmainio rotu, joka on sporttisuudessaan lyömätön. Virtaviivainen, kykenevä ja mahtavia muistijälkiä jälkeensä jättävä.


Kuinka rakastinkaan - rakastankaan - kaikkia koiriani. Kadun alati edesmenneiden koirieni "haukkumista", koska ne olivat kaikki äärettömän hienoja rotunsa edustajia. Kuinka siunattu olen ollutkaan/olen löytäessäni rodun pariin.

Hienot kuvat postauksessani: Jenny & Arttu Toivonen, allekirjoittanut ja Risto Kääriäinen.