Erkkarista eriä ja yksi koopee.

Piipahdimme suomalaisessa kesäisessä ja sateisessa myrskysäässä Mustikkalan nurmilla pokkaamassa pari ERIä ja yhden koopeen. 

Vitsit että olikin lystiä, ihan pelkästään siksi, että matkaseura-Emmi suostui esittämään alati peruuttavan, kyykkäävän ja vinossa seisovan Hupin. Lisäksi neljä toinen toistaan kauniimpaa Puupillin peipiä suostui jälkeläisluokkaan arvosteltaviksi ja kassitettaviksi. Jarmo tosin lupasi, että kassit ovat nyt loppuneet.

Kahden kehän tulosten ottaminen ja kirjaaminen oli kyllä suoraan sanoen haastavaa. Pönötimme kehienvälihiihtämisen välissä hetken Balin kanssa kahdestaan ja saimme seuraavan arvion:

"3 years. A little stronger boy with correct head. Excellent ear set. Elegant long neck. Nice lines of body. Deep chest. Good fill of front. Very angulated front & behind. Well bent stifle. Typical and effortless mover from all directions, a little wide in front."

FI CH & JWW-14 Pendahr Fred Perry EXC/- in champion class

Emmi taiteili Hupin kanssa veteraanikehässä:

"Bigger size, still nice. Correct head and ear carriage. Nice lines of body. Well angulated front & behind. Well bent stifle. Very correct mover but needs a little more extension in front."

FI CH & FIJW-05 Twyborn Philadelphia EXC/- in veteran class

Lopuksi Hupi täräytti jälkeläisluokan törrölleen ja hävisi, ollen toinen koopeella. Upeat tyttöset olivat rivissä:

Vasemmalta C'mere Manhattan, Ch C'mere Milwaukee, Ch Jagodas Gingembre, Softouch Ebony Eyes ja Ch Twyborn Philadelphia.

"Very nice group. Very nice toplines. Nice heads. Excellent necks. Very well angulated. I like them very much".

Ja koska näytelmissä pitää olla huumoria, lupsakkuutta ja kevennystä niin tässä tulee kevennyskuva:

Äsmarket sanoo, että halpuutimme hintoja. Suomalainen erkkari sanoo, että huvitamme kuvaajaa. Lystikkyys kunniaan ja veteraanit nippuun!

Tämäkään erkkari ei olisi ollut mahdollinen ilman pitkämielisen ja kärsivällisen Hennin apua! Kiitos ja kumarrus Virin, Huiman ja Luxin kaitsemisesta. 

Lopuksi Hupin tyttärien tuloskimara:

Softouch Ebony Eyes ERI/4 SA 

C'mere Manhattan ERI/-

Ch C'mere Milwaukee ERI/4 SA

Ch Jagodas Gingembre ERI/SA

Tunnelmasta toiseen.

Olihan erkkari. 
Tiedättekö tuo vuoden must, jonne nyt vaan on pakko suunnistaa. Tällä kertaa autoon pakattiin melkeinpä kaikki mahdollinen: kumisaapasta, sateenvarjoa, varalenkkaria, koirille sadetakkia ja vermettä jos sun toista. Miten tavara aina meneekin autoon jotenkin soljuvammin ja sen purkaminen on huomattavasti työläämpää? Auton purkuun meni kaksi päivää.

Herätys 04.30 ja kotona takaisin 20.45. Vapaaehtoistahan tämä on, mukavaa harrastamista. Koiran kanssa liikenteessä pitkä päivä, eväitä natustellen ja sadetta pidellen. Mukava lätistä ihmisten kanssa, pyöriä ja hyöriä kehän ympäri. Koska jos menet vaikka vaan vessaan niin takuuvarmasti törmäät a) teltan naruun, b) ihmiseen joka haluaa vaihtaa kuulumisia c) edullisiin koiranruokatarjouksiin, eikä lompakkoa ole mukana tai d) jäät ylipäätään sen seitsemän kertaa suustasi kiinni. Pahimmassa tapauksessa unohdat koko vessareissun.

Yksi koiranäyttelyiden SUOLA on ihmiset. 
Kanssakilpailijat, koiratutut, kaverit. Ne, joiden kanssa olet soutanut ja huovannut kymmenen-kaksikymmentä vuotta! Ne, joilla on huonompi/parempi koira. Ne, joita arvostat ja ne joita pelkäät. Ne, joiden koirilla on liian pitkät kynnet/liian vähän terveystutkimuksia ja ne, jotka juoksevat kehässä aina väärää vauhtia. Joko liian nopeasti tai liian hitaasti. Ne, jotka sabotoivat sinua ja ne, jotka hymyilevät edessäsi epäilyttävän leveästi. Ne, joilla on ylipäätään enemmän pisteitä kuin sinulla.

Koirathan ovat kaikki potentiaalisia kilpakumppaneita ja niitä kuuluu arvostella ja mittailla, onko joku kenties hieman lihava, ontuuko joku tai keuliiko joku nyt muuten vain liikaa. 
Onko joku ihan ylikunnossa? Just eikä melkein kurvit kohdallaan? Jotenkin sitä soisi, että kaiken tämän sateen pitämisen ja telttanaruihin kompastelun keskellä ihmiset olisivat rentoja ja lupsakoita. Ettei harrastus menisi siihen, että purat turhautumista tai jännitystä laukomalla turhan teräviä kommentteja satunnaiselle ohittajalle? Vai tepastatko peräti ihan tarkoituksella sanomaan kipakasti läheiseen telttaan? Ihan vaan ohimennen. Ihminen ei välttämättä ole aina tietoisesti turhan terävä mielipiteissään tai haaveile toisen hermostuttamisesta, mutta pitäisi voida myös ymmärtää koska jollain menee kuppi nurin. On opittava downshiftaamaan. Vitsikäs kommentti muuttuu hyvin nopeasti joksikin muuksi. Kohtuulliseksi ajateltu kipakka kommentti muuttuu kohtuuttomaksi. Iloisesta ihmisestä tulee mielensäpahoittaja. Iloinen ihminen astuu sivuun, menee toisaalle, ottaa etäisyyttä.

Koiranäyttelyissä pitäisi olla hauskuutuspakko. 
Vähän samaan tyyliin kuin äsmarket halpuuttaa niin kansallisissa näyttelyissä pitäisi kyetä olemaan hieman huvittava ja saada ainakin kolme ihmistä nauramaan, kooveissa pitäisi kaikaa äänekkään naurun vähintään kuuden kesken ja erkkarit ja specialtyt sitten, niin niissä on suorastaan hauskuutuspakko. Kaikki, jotka saavat erin, heille nauretaan ja eh:n ja h:n saaneille taputetaan. Jos ROP-VSP kehän aikaan tuppaa olemaan hiljaista kuin kirkossa virsilaulun alkamisen aikaan, niin kehien reunalla syttyisi automaattisesti APPLAUSE-valotaulu. Jos tätä venyttäisi vielä enemmän äärimmilleen, niin uudelle rotuun tulijalle pitäisi pitää ROTUTYYPPIKIRJO-kurssi. Pääsanomana "antaa kaikkien kukkien kukkia" ja ainakin sen seitsemän tuomaria kertomassa miksi. Mielet pitäisi saada auki, mustavalkoinen ajattelu julistaa pannaan, kehua vähintään koira päivässä (ei oma) ja luetella kysyttäessä omasta koirasta (vähintään) seitsemän virhettä. Vastapainoksi toki kahdeksan kehuelementtiä. Vain ne läpäisisivät kurssin, jotka pystyisivät löytämään kaverin koirasta vähintään kuusi hyvää kohtaa. Väriä ei hyväksyttäisi.

Ilo tuottaa iloa. 
Kun laitat pienen ilon siemenen itämään se kasvaa pian isoksi ilokimpuksi. Jokaisen on tietenkin syytä olla omasta koirastaan iloinen ja kailottaakin asiaa, mutta kaverin koirasta voi ja saa myös olla iloinen. Ai mutta perkele, ei voi, koska se on liian lyhyt. Sillä on ruma pää ja sitten sillä nousee se häntä liikkeessä. En tykkää. Nyt jos se ruma koira sattuu pärjäämään, niin sen voi ohittaa. Sen pärjäämisen. Olla ihan hiljaa vaan ja odottaa, että se toinen ihminen (sen, jonka koira voitti) tajuaa olla hiljaa. Ei millään jaksaisi mennä mukaan toisen iloon. Oma koirahan on aina tärkein. Jos toinen nyt jostain syystä haluaa lauseen, pari puhua omasta koirastaan, voi aina sujuvasti kääntää puheen omaan koiraansa. Lennossa ja toisen mitätöiden. Hitto, että koiraihmiset ovat tässä hyviä.

Suomen Kennelliitto on ollut mukana tutkimassa mm. koiran vaikutusta ihmisen psyykeen; on vääjäämättömiä tuloksia siitä, että koira laskee verenpainetta. Koira vie masentunutta ulos, eikä tarvitse olla edes masentunut, niin koira vie silti ulos. Vaikka olisi stand up-koomikko, niin sinne vaan, ulos, toreille ja teille, menoksi. On tutkittu, että koiralliset näyttävät n. 10 vuotta ikäistään nuoremmilta. Koiralla on siis lukuisia positiivisia vaikutuksia. Mutta heti, kun kilpailu astuu mukaan kuvaan, kun oma koira ei voitakaan ja kaverin voittaa, niin soppa on valmis. Ja sakea. Somemaailmassa on jopa nähtävissä uusi ansaittu voitto-ilmiö. Kun "hyväksyttävän tyyppinen" koira voittaa, sen voittokuvan alle käydään kirjoittamassa "Onnea, ansaittu voitto" tai "Kaunis voittaja".

Miten tämä nyt näin syvälliseksi meni?
Niinpä. Ihminen on vääjäämättä ajatteleva olento ja jos vain ajattelun voisikin kytkeä off, niin miljardi ihmistä tekisi sen päivittäin. Ehkä jopa tunneittain.

Olen aiemminkin kirjoittanut blogissani koiramaailman tunteista. Niitä on paljon -niitä tunteita- ja ne ovat voimakkaita koirien kanssa touhutessa. Yritäpä vain lenkillä sanoa "nätisti" teitä ohittavalle
koirakolle, jolla koira irti, että "voisitko ottaa sen kiinni" niin johan sataa täyslaidallinen. Hyvä ettei nyrkkirauta heilu ja räkä roisku, kun huomautettava puolustaa omaa reviiriään, omaa koiraansa, omaa tapaansa ulkoiluttaa omaa koiraansa. Ja juoksepa "itsekkäästi" kehässä niin jopa teet sen vahingoittamistarkoituksessa, heh heh.

Sillä samapa tuo on näyttelyssä.
Oma koira. Oma tyyppi. Oma leiri. Jos ei osu näihin, niin hyväpä ei heilu. Hö. Miksi tarvita leirejä, kerhoja, linkkiytymiä. Leirissä toki tunnelma kohoaa korkeammalle kuin yhden hengen teltassa. Yhden hengen telttakin voi kyllä höyrystyä. Miten laajentaa omaa tyyppinäkemystä? Ei ahdistaisi "väärät tuomarivalinnat niin paljon", sepä se. Ai miksei saa tykätä siitä omasta tyypistä, pitää oma näkemys? Toki. Mutta yhtä oikea kuin on sinun näkemys, on sen toisenkin?

Koirat ovat niin pirun kivoja olentoja.
Ne on niin hemmetin lupsakoita ja antavat suhteeseenne kaikkensa ja me tärvellään tätä symbioosia kärvistellen mitenkuten ja odotellaan sopivaa konfliktia johon voimme lapata pettymyksiämme ja alemmuudentunteitamme? Koira läähättää kieli ulkona ja tuijottaa meitä rakastuneena silmät päästä pullistuen ja mitä me, ihmiset, teemme? Haukumme tuomaria ja voittajia. 

Summa summarum.
Oppia ikä kaikki. Eikun, oppia rotu kaikki. Tyyppi, tyyppi ja tyyppi. Tyyppi kuitenkin myös varioi ja tyypin sisällä on useita, kauniita, rotutyyppejä joissa kaikissa on upeita rotunyansseja.  Ei hyvä tuomari välttämättä olekaan se, joka sijoittaa neljän parhaan joukkoon neljä samantyyppistä koiraa. Se olisi liian helppoa. Hyvä tuomari VOIKIN olla se, joka sijoittaa neljän parhaan joukkoon koirat, joilla kaikilla on hyviä, toisistaan poikkeavia, rotutyypillisiä ominaisuuksia.

Vielä lopuksi.
Miksi olen whippetisti ja haluan pysyä whippetistinä. Siksi koska rakastan rotua ja kaikkia sen rotuun kuuluvia nyansseja. Joista suurin on se, että whippet on vaan niin whippet. Olen etuoikeutettu että saan omistaa niitä viisi.

Lähes 12-vuotiaan Hupin kanssa Opvetissa - mitä mikroskooppi kertoi?

Hupi, Ch Twyborn Philadelphia, alkaa olla legenda eläessään. 
Tämä vakaaluonteinen, näyttävä ruotsalaispoika on tätä kirjoittaessa lähes 12-vuotias ja elänyt arvelujeni mukaan erittäin rikasta elämää. Minä olen tullut siinä vähän siivellä ja nauttinut ensinnäkin tämän kaverin seurasta suunnattomasti mutta myös kaikesta hulinasta ja maineesta mitä Hupin ympärillä pölisee aika ajoin.

Hupi on saanut elämässään erittäin runsaasti jalostuskyselyjä.
Niitä on tullut niin paljon, etten edes muista kaikkia. Monet jalostuskyselyt eivät ole johtaneet mihinkään. Joko kysyjästä johtuvista syistä tai sitten minusta johtuvista. Hupi on lähtenyt kuitenkin aina yhtä iloisesti "keikalle", oli sitten kyseessä luomuastutus tai sperman keruu.

Elämässä kuuluu aina välillä himmailla, katua tekemisiään ja sanomisiaan, perustella ja perääntyä. Minä ja Hupi emme kuitenkaan himmaile emmekä kadu mitään. Varmasti olemme hölmöilleet, yhdessä ja erikseen, mutta se kuuluu elämään.
Nimi on ollut todellakin enne. Hupi on tuottanut pelkkää hupia ympärilleen!

Ja jos jotain olen hänen kanssaan päässyt opiskelemaan ja seuraamaan läheltä, niin siittiöitä!
Lähdimme varmasti viimeistä kertaa tutkimaan Hupin spermaa 19.5. 2016. Aiempi tutkimusreissu oli noin kolmen vuoden takaa - eikä sekään johtanut mihinkään. Kolme vuotta sitten epäkelpoja siittiöitä (ns. pinnejä) oli n. 30% ja siinä oli 30%  liikaa mahdolliselle tilaajalle. Jälkiviisaushan on aina ihan parasta ja olisinpa pakastanut Hupin spermaa tuolloin. 40% epäkelpoja siittiöitä on sellainen noin-raja pakastukselle. Rajat ovat kuitenkin tapaus- ja asiakaskohtaisia. Myös "muu sperman sisältö vaikuttaa" ei voi, eikä pidä tuijottaa vain niihin epäkelpoihin siittiöihin. Sperman tiheydellä ja liikkuvuudella on myös SUURI merkitys sperman "yleiselle laadulle".

Opvet on meistä nykyään vajaan kolmen kilometrin päässä. 
Aamulla varhain Hupia vastassa oli musta, parhaillaan ovuloiva labradorinarttu ja aina yhtä taitava ell+laboranttikaksikko. Hupi oli valmis muitta mutkitta luovuttamaan spermaa tutkimukseen. ELL Lena Lindh oli mielissään. "Tällaisen libidon omaavia uroksia pitäisi nimenomaan käyttää. Ennen teitä kävi uros, jolla käytimme samaa houkutusnarttua ja narttu edessään uros katseli vain muualle. Narttu ei kertakaikkiaan kiinnostanut sitä." Ell jatkoi: "Tällaisilta uroksilta keräisimme mielellämme vaikka päivittäin." Siinä sitä sitten kuuntelin rinta rottingilla ja eittämättä ylpeänä, kun poikaani kehuttiin. Oli erinomaista libidoa, erektiota ja saaliskin oli runsas. Yleiskunto kehuttiin erinomaiseksi ikäisekseen ja kiveksiäkin ylistettiin, olivat kuulema pinkeätä plaatua ja "kyllä tällaisten kanssa kehtaa kylillä kävellä".
Sitten laitettiin tippa mikroskoopin lasille. Vuolas kehuvirta jatkui. "Tällä tavaralla tulee luomuna heittämällä nartut tiineeksi, erinomainen liikkuvuus, 90%. Paljon tavaraa (siittiöitä), hyvä tiheys" ja mitä kaikkea. Meinasin tässä kohtaa jo haljeta ylpeydestä.

Sitten tuli se mutta. 

Valitettavasti ikä oli tehnyt tehtävänsä tämän ikinuoren ja lihaksikkaan ja komean kaverin siittiöihin. Proksimaalipisarallisia-siittiöitä oli n. 60%. 

Tutkaillaanpa asiaa taas hieman tarkemmin.
Proksimaalipisaralla - Proximal droplet - tarkoitetaan "lähellä olevaa" ja esim. distaalipisaralla "kaukana olevaa" pisaraa siittiössä. Tällaisia siittiöitä, joissa on ko. pisara tai pisaroita tavataan kaikilla. Joskin enemmän vanhemmilla uroksilla.
Minulle jäi hieman epäselväksi, mikä tuo "pisara" on ja mitä se pitää sisällään. Kuitenkin se kuuluu normaaliin siittiökehitykseen - tosin sen myös kuuluisi valua siittiöstä pois. Ilmeisesti se alunalkaen on siellä siittiön pään takana, niskassa (proksimaalipisara) sitten se siittiön kehityksen aikana "matkustaa" pitkin siittiön häntää, valuen pois. Nyt kun se on "pysyvänä" proksimaalipisarana siellä siittiön niskassa, niin se estää hedelmöittymisen. Siittiö jää jumiin. Siittiö on siis muutoin normaali, ui normaalisti ja on hedelmöittämiskelpoinen muilta osin, mutta se proksimaalipisara estää sen pääsyn munasoluun. Syytä siihen, miksi pisarat jumittavat siittiöihin, ei tiedetä.

Hupin sperma oli siis luomuna yhä erittäinkin hedelmöittämiskelpoista - mutta pakastuksen suhteen tiinehtymisen epävarmuus nousee em. luvuilla. Karkeasti sanoen kun Hupin sperman tiheys oli 135 miljoonaa millilitrassa (totaalimäärä ejakulaatiossa 337 miljoonaa siittiötä) niin 60% 135:stä on 81 miljoonaa. Jää sinne vielä kelpoja kavereita 54 miljoonaa. (kokonaismäärästä 337 - 60% = 135 miljoonaa proksimaalipisaratonta)

Googlen kuvahaulla löysin tällaisen siittiökuvan:

Kuvassa vasemmalla ylhäällä (a) proximal droplet-siittiö. Kuvassa (b) distaalidroplet, pisara on lähtenyt liikkeelle. Muissa kuvissa on muilla tavoin epänormaaleja siittiöitä.

Hupi on eittämättä suonut minulle aitiopaikan uroksen omistajan näkökulmasta astutuksiin. 
Luomuna, tuoresperman käyttämisessä sekä pakastukseen liittyvissä lukuisissa erilaisissa kysymyksissä (tässä yhteydessä iso kiitos Opvetin laborantille Saila Kilpeläiselle joka on jaksanut väsymättä vastata tuhansiin kysymyksiini!!) ja tilanteissa. Jokaisen tilaajan lähtökohdat ovat olleet aina hieman erilaiset ja Hupin siittiöihin on asetettu kulloinkin erilaisia, joskus hyvinkin suuria toiveita ja määreitä eri lukujen suhteen. Joskus tuntuu, että odotukset ovat olleet epärealistisia. Hupin siittiöihin (niiden tilaamiseen) suhtauduttiin ylipäätään kriittisesti jo alunalkaen; kun keruu tehtiin ensimmäisen kerran. Tilaaja: "En ole saanut onnistumaan yhtään siemennystä. 0 pentua" tai "Ei täällä meillä kukaan eläinlääkäri tee siemennyksiä. Koitan löytää sellaisen eläinlääkärin. Palaan asiaan". Niinpä kun ensimmäisiä kertoja Hupin (ja Hulan) siemeniä lähettelin maailmalle olin itsekin hyvin kriittinen. Vaan kuinkas kävikään.

Tässä vielä loppuun Hupin aikaansaannokset pakasterintamalla muistin virkistykseksi:
1. 27.3.2011 6+2 Italia
2. 22.9.2012 3+3 Australia
3. 18.11.2015 3+5 Australia
4. pentue syntymässä Australiaan, ultrassa n. 8 pentua

Hulan AI-statistiikka tässä:
1. 17.2.2012 0+1 Italia
2. 25.7.2012 3+4 Australia
3. 23.1.2013 3+4 Australia
4. 17.3.2013 1+3 Australia
5. 10.10.2015 9+3 Australia

AI = artificial insemination = keinosiemennys

Tätä kirjoittaessa jännitämme siis seuraavaa Hupin pakastepentuetta Australiassa, laskettu aika on n. 20.6.

Kiitos Opvet aivan loistavasta palvelusta - ja kiitos Hupi jännittävistä siittiöhetkistä! 

Linkki: Opvet/Vantaa
Linkki: Hupin pentueet 1g-kuvakansio (AI-pentueet merkitty erikseen)

Pojat pellolla!

Kyllä se kuulkaa on niin, että kaikella on tarkoituksensa. 
Ja meidän tarkoitus oli palata Hakunilaan, vehmaiden peltojen, niittyjen ja nurmikenttien äärelle.
Lenkin lomassa lähdimme tällä kertaa kiertämään tuttua, halkaisijaltaan 800-metristä peltoa, joka löytyy Vanhan lahdentien kupeesta. Alkuun vain nuorisoketju Bali ja Huima irti, sitten joukkoon mukaan Hupi ja lopulta myös Viri sai nuuskutella sydämensä kyllyydestä, natustaa ruohoa ja ottipa se muutaman laukka-askeleenkin. Luxi-paran oli tyytyminen hihnassa kävelyyn, ehkä sitten ensikerralla on Luxin vuoro!

Pidemmittä puheitta VIHREISIIN ja VEHMAISIIN iloa ja kesää ilmentäviin kuviin:

 Bali aina yhtä valokuvauksellisena, ruohoaamiaisen äärellä!

 Välillä toki patsastellaan.

Sitten iskee hepuli, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Bali juoksee ja sinkoilee mielellään ihan yksinkin...

 toki Huiman kanssa se on huisimpaa!

Tämän en tiennyt olevan edes mahdollista Hupin jumbokorvien ollessa kyseessä. Vaan kylläpä nuo todistetusti ovat pystyssä. Tosin hieman lepattaen, mutta hyvin niityn ääniä keräten.

 Hupi pellon keskellä olevalla jalkapallokentällä. Mennäkö maalin edestä vai takaa, siinäpä pulma.

 Peltoilua. Siihen kuuluu toki ankara nuuskiminen ja pällistely - juoksemisen lisäksi.

Tämä on minusta hauska. Viri tuijottaa puskaan maastoutuneena kun Bali juoksahtelee. Mitä lie Virillä pyörii mielessä: "Kyllä tuo nuoriso sitten jaksaa"!

 Samaa tuntuisi Hupi miettivän.

"Oletko muuten Huima kuullut, että kun laittaa suun ja hampaat näin törölleen juostessa, niin lentelevät öttiäiset eivät pääse lentämään suuhun sisälle?!"

 Pirreli. Lähes 13 vuotta elämänviisautta, eteerisyyttä ja seesteisyyttä.

 Virikin innostui aivan peltoilun lopulla juoksemaan Balin kanssa pari kiekkaa.

Jotenkin niin helluista, vaikka hieman sydän syrjällään näiden kahden juoksua katselinkin. Heti tämän jalkapallokenttänä olevan (pienen) alueen jälkeen otin koirat kiinni, pidimme juomatauon, ja tepsutimme jäljelläolevan puolitoistakilometrisen kotiin.

 Siellä se on. Kahdeksansataametrinen pelto.

Päivän lenkkidata: 6.9 km