Olkaahan armollisia!

Vuosi 2022 on startannut kaikkine koiramaisine kinkereineen.
On mitattu, näytelty ja jo juostukin. Radat ja maastot on viritelty kesään. 

Huomasin tuossa aivolohkoja järjestellessäni, että niin vain on ajatusmalli muuttumaan päin tässäkin. Capria kun ostin - tai siis sain - niin asennoitumiseni uuteen tulokkaaseen oli heti "tulee mitä tulee, kuitenkin kaikissa on jotain vikaa". 

Tämä se on jännä.
Meillä on priimaodote kaikessa. Koiran lihasten on oltava kimmoisia, koiran mielellään itseohjautuva peltoharjoitteissa, pöytäkäytöksen heti valmis, mittaustilanteessa zen, laumaan sopeutuminen niks, naks ja pam, sisäsiisteys mielellään 10-viikkoisena DONE, kakka heti sikaria, ruokahalu mieltä myöden, kasvaa ja kehittyy käyrien mukaan, luonne heti toiveiden mukainen, sopeutuu veneeseen, risteilyalukseen, saunaan, saareen, kyykäärmeisiin, sokeriin, siideriin ja lusikkaleipiin.

Koirat ovat mielestäni hirvittävän jänniä.
Ja just ihanan haastavia, jokainen.
Voisi melkein sanoa, että jokainen minulle suotu koira on saanut minut jollain tapaa polvilleen, haastamaan ja epäilemään itseäni - ja koiraa! Ihan jokaisen kanssa en ole osannut - valitettavasti - toimia, kuten olisin toivonut ja halunnut, mutta olen silti iloinen kaikista saamistani yksilöistä ja haasteista. Jokainen elämässäni ollut ja elämääni koskettanut koira on ollut äärimmäisen rakastettu ja Tärkeä!
Olen aikoinaan oman äitini kanssa ihmetellyt sitä, että "miksi emme olisi voineet syntyä toisinpäin, älykkäinä (älykkäämpinä) ja kuolla tyhminä"? Me jotenkin tarvitsemme "harjoituskappaleita" ihmissuhteissa - ja ehkä koirissakin? Elämä on kummallista elämistä, opettelua, vääntämistä ja itsensä jatkuvaa haastamista? Mutta ole armollinen! Itseäsi ja koiraasi kohtaan. On epäreilua sekä itseäsi että koiraasi kohtaan luulla, että "olet seppä syntyessäsi"! Kukaan ei ole!

En voi lakata ihmettelemästä sitä, että Maui opetti ja vei minut mennessään moneen.
Ja nyt en puhu ravintola Monetariosta, joka Monena tunnettiin. Minulla oli ilo työskennellä siellä useampi vuosi, asiakkaita varmasti kiusaten. ("Yks lonkka", "Aaa, haluatko oikean vai vasemman lonkan"?  Haha.)

Ikääntymisen myötä tuntuu tulevan herkistymistä.
Koirayksilö kerrallaan tulee kyykänneeksi ja katsoneeksi itseään peilistä; "olenko sittenkään ymmärtänyt kahdeksasta koirastani yhtään mitään"? 

Mitä me sitten haemme ja haluamme?
Menestystä, osaamista, tulevaisuutta? 
Mitä kukin, mutta sanoisin armollisuuden olevan yksi tärkeimpiä tekijöitä KAIKKEEN. Älä odota, asennoidu, lokeroi. Anna jokaiselle koirallesi mahdollisuus olla oma itsensä ja erilainen. Anna koirasi haastaa sinut. Ja ennen kaikkea; lähde mukaan haasteeseen. Opit koirastasi, mutta myös samalla itsestäsi!

Samui starttasi 14.5. Liedon maastoissa.
Ne pahamaineiset maastot, joissa koira joutuu ylittämään itsensä, muutaman töyrään ja juoksemaan alamäkeen, ylämäkeen ja paikalla on kyykäärmeitä ja kaikki on ihan kamalaa. Pisteitäkään ei tule. 

No kappanen. Samui arvottiin juoksemaan yksin ja sain kuulla sen käyneen KOLMEA (sirisevää) rissaa nuuskimassa kaatumisensa jälkeen. Nostan kyllä hattua omalle koiralleni.

 

TÄMÄ.

Olkaa armollisia.
Suhteessa koiraanne, harrastukseen, itseenne. Koira tekee aina parhaansa. Tuomarin silmään se on voinut näyttää "rissan haistelulta" mutta mun korvaan ne on sirisseet ja koira on hakenut viehettä. Älkää aina menkö PAHIMMAN kautta ja HAUKKUKO koiraanne, että kuinka se on daiju, eikä "tajua mitään" - kun luultavasti se tajuaa paljon enemmän kuin sinä, sen omistaja.

Ottakaa relaa.

Koirat on annettu meille sulostuttamaan meidän arkea ja kiskomaan meiltä lenkillä kädet irti.
Ne kakkaavat bussipysäkkien tuntumaan, että mahdollisimman moni näkisi ja niiltä roikkuu nurmikakkaa pyllystä juuri silloin, kun niitä tullaan silittämään ja kehumaan. Ne syövät kakkaa, ruohoa ja kaapivat maata; hammasvälit multaa tursuen. Aamulla oksentavat tyhjän mahan oksennusta, astuvat omaan kakkaan ja kukittavat näin paluureittinsä kakkakikkarein, pomppivat mahan päällä, vinkuvat ja haisevat. Ja astuvat toisiaan. Kiiltävä pinkki nakki kiiluen.

Ne ovat koiria, eläimiä.
Meidän valitsemia lemmikkejä.
Näinhän me luulemme. Lopulta ne kuitenkin valitsevat meidät. Mikäänhän ei elämässä tapahdu ilman tarkoitusta.

Ole onnellinen, että whippet valitsi juuri Sinut. Ole valmis kotiisi saapuvaan pyörremyrskyyn.

Sillä tämä pyörremyrsky on elämäsi paras. 

Tuumasta toimeen toukokuussa!

Vihdoin voisi sanoa talven jääneen taakse.
Kylläpä sitä talvea taas riittikin. Jäätä, lunta, loskaa, hiekkaa - tänään kun talkoiltiin kiillottaen taloyhtiön alueita, tuli KAKSI eri asukasta kysymään: "koska nämä hiekat poistetaan".
En siis ole ainoa, jota asia häiritsee, ja joka haluaisi jonkun PÄIVÄN. Valitettavasti L&T ei pysty sitä päivää antamaan. Eikä oikein muutakaan, valitettavasti.

Onnistuin olemaan kahdesti tietokoneella vallan väärään aikaan, eli kaksi HVK:n mittausta meni sivusuun. Vielä kun kommenttia satoi yksärilootaan, että "ovat viidessä minuutissa täynnä" lähdin anelemaan tilaa ja mittamiehiä ns. yksin kutsuen ja onneksi sain molemmat; tilan ja mittamiehet. Kahdeksan paikkaa oli - ja menihän nekin, varmaan tunnissa.

Kesä häämöttää ja kalenteri täyttyy.

Tällä kertaa näyttelymerkintöjä on viimekesää huomattavasti enemmän ja kehäsihteerikeikkojakin on jo useampi. Tuntuukin nyt hassulta, kun rata- ja maastokisat ovat jääneet paitsioon kalenterissani! Koen, ettei Maui ole iskussa - vaikka voisihan se ollakin - ja ettei Samuin kanssa kannata lähteä ainakaan Lietoa edemmäs kalaan, Lieto riittänee toistaiseksi mainiosti.

Meille muutti naapuriin PT Satu, joka on juoksuttanut poikiani juoksulenkeillään mukana.

Maui on juossut jo neljä pitkää (!) lenkkiä, pisimmän ollessa 8 km. Samui oli viimeksi 6 km juoksulenkillä mukana, peesaamassa Mauia. Mutta tuoreessa, liian tuoreessa muistissa on ne kesän ensimmäiset maastokisat, joissa tuomari pahoittelee "koirien huonoa kuntoa". Radan reunallahan on näitä masentajia aina myös; "kunto loppui" ja "hapot iski".

Kevään kuluessa on tullut höpistyä useamman pitkänlinjan harrastajan kanssa, jotka milloin kuvaavat koiranpidosta tulleen "suorittamista" ja milloin "mikään ei riitä" ja "vain priima kelpaa".
Tämä onkin jossain määrin mielenkiintoinen yhtälö, sillä yhtä oikeaa koiranpitotapaahan ei tietenkään ole ja priimakin on toiselle A-lonkat, toiselle leppoisa ja lupsakka, avoin ja reipas luonne.
Me emme voi sille mitään, että me vertaamme toisiamme, koemme huonommuutta ja riittämättömyyttä, mutta ehkä voisimme alkaa syöttää aivoomme kelpaavuuden koodia moittimisen sijaan? Tuntuu, että monella aivosyöte menee nimenomaan mantraa; "emme riitä, emme ole tarpeeksi hyviä" sensijaan, että se menisi "me riitämme, meillä on kaikki hyvin".
Koirillemme likaisen renkaan nouto hetteikköisestä pellosta on Viikon Paras Kohokohta! - ja ne ovat muutenkin AINA iloisia ja tyytyväisiä!

Koiranpito on parhaimmillaan oivaltavaa
ja huomasinkin yksi päivä lenkillä miettiväni, että kuinka jokainen rakkaista koiristani on opettanut minulle jotain; ymmärrystä herkkyydestä, kykyä nähdä luonteen kaikki vivahteet, niiden muuttumisen ja kasvun seuraaminen iän myötä, nähdä rakenteiden monipuolisuus ja toiminnallisuus vaikka sääriluu olisi pidempi kuin laissa on säädetty, vieheen ajamisen innokkuuden erot, saalisvietin ja taistelutahdon kombinaation sävyerot... Huimaa, huimaa ja huimaa - ja hyvin silmiä avaavaa!. Jokainen koira on ollut jossain hyvä, jokin ominaisuus jokaisessa koirassa on ollut ylitse muiden, ja vaikka minulla on ollut ehkä hiukan vaativampiakin koiria, kuten vaikka Viri oli ääniherkkyyksineen, niin kuinka monikerroksinen sekin koira oli, eikä pelkkä ääniherkkyys koskaan määrittänyt "kokonaista koiraa".

Yksi päivä mietin myös sitä, että saako lähestyvä 60-vuotispäivä minut pohtimaan mennyttä elämää ja sitä, kuinka olen "haukkunut ja arvostellut omia koiriani"?
Säärtä, paukkuarkuutta, ylipitkää lannetta, liikoja lihaksia ja pyöreitä luita. Aina jotain vikaa ja ehkä myös miksei oma koirani voi olla voittajan kaltainen. Onneksi tajusin - toki jo aikaa sitten - että persoonallisuus - ja rakenne - rakentuu monista osatekijöistä ja se on aina Ainutkertainen ja juuri Sinulle suotu. 

Ainutkertaiset koirani - monet niistä  ovat nyt kuolleita ja mitä minä täällä maan päällä suren nyt; sitä, että "haukuin ja kritisoin niitä, etsin niistä vikoja". Eli jos jotain haluaisin neuvoa sinulle, niin nauti siitä mitä on juuri NYT, käsissäni/-si kun on aina jotain aivan ainutlaatuista ja luojan suomaa!

Joku viisas on joskus sanonut, että "ihminen ei koskaan pety toiseen ihmiseen vaan omiin odotuksiinsa".
Luultavasti moni lataa näitä odotuksia omiin koiriinsa, ja sitten pettyy, kun odotukset eivät täytykään. Ollapa aina utelias ja avoin kullekin koiralleen! Vikoja on jopa liian helppo (!) löytää ja alleviivata, mutta lähdepä vaihteeksi listaamaan niitä hyviä puolia. 

Vuotisrokotuksilla aloin länkyttää Evidensian ylimukavalle eläinlääkärille, että "kuinka tämä whippetini nyt on hiukan ujo ja varautunut" ja paskanmarjat, eläinlääkäri loihe lausumaan, että "niin on mukava ja avoin nuorukainen". Karttakeppiä vaan omille näpeille.

Loppuun vielä.
Älä syytä toista siitä, että hän herättää sinussa tunteita ja tuntemuksia suhteessa koiraasi ja koiranpitoosi. Martti Ahtisaari saattoi olla loistava rauhanneuvottelija, mutta päästi uskoakseni hänkin suustaan hallitsemattomia täytelauseita. Kukaan meistä ei ole seppä syntyessään, kaikki me käymme kovaa koulua läpi ja opimme (valitettavasti) koira kerrallaan. 
Haluaisin niin takaisin menetettyjä koiriani, tekisin kaiken uudelleen, ehkä hieman toisin, mutta uudelleen. Vähemmin moittein ja kritiikein!

Vaalikaa elämää, nykyhetkeä ja olkaa avoimia ja avarakatseisia - kuten koiranne ovat.
Luottamus koiraan, joka tulee koiralta takaisin Sinuun, on Maailman Paras Tunne ja tuntemus.

Tänään, kun juoksutin koiriani läheisellä nurmikentällä, jonka toisella laidalla tepasti "musta koira" ja toisella laidalla "ruskea koira" oli hieno tunne antaa koirien juosta keskenään, irti, yhdessä nauttien, kun ei niitä olisi voinut vähempää kiinnostaa "musta koira" eikä se "ruskeakaan". Ei mitään huolta, vain kivaa yhdessä tekemistä ja luottamista, antaa koirien tehdä sitä, mistä ne eniten nauttivat. Yhdessä juoksemisesta.

Siispä tuumasta toimeen, yhdessä koiran kanssa, koiraan luottaen - ja siihen, että yhdessä osaamme ja olemme yhtä! En voi kylliksi lakata toitottamasta; olkaa armollisia itsellenne - ja koirallenne! Rennosti.

pt Satu ja Samui & Maui - oma kamera - muut riemukkaat kuvat © Risto Kääriäinen