29.1.2019

Tammikuu alkaa olla taputeltu!

Vuosi 2019 on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. 
Lunta tulvii ovista ja ikkunoista, pakkanen paukkuu ja wipattimia saa tuplavaatettaa kahdesti päivässä. Portaita tarpoa läpi tuulen ja tuiskun, uimahallilla väistellä muita polskivia ja pikkuhiljaa iloita valoisammista päivistä yhdessä Kenzolan poikien kanssa!

Kameran kaivaminen esiin, sen käyttäminen, muistikortin tyhjentäminen, kuvien käsitteleminen (kuvakoon muokkaus ja horisonttien suoristus..), niiden nimeäminen ja tallentaminen koneelle - on ollut viimeaikoina tahmaisaa. Ollapa nuori, nokkela ja taitava hiirenkäsittelijä - kuvat imuroituisi ja muokkaantuisi kuin itsestään. Nyt voitelen kämppiksen Thaimaasta ostamaa hyttysmyrkyn tuoksuista lihaskreemiä hiirikäteen ja kääntyilen ja vääntyilen halpistoimistotuolissani.

Naputtelu sentään vielä sujuu entiseen malliin, joten mennäänpä tammikuussa äheltämiini kuviin:

Ihana Hupi. 14 vuotta ja 3 kuukautta nyt tammikuussa 2019. Kaunis, suloinen, ihana. Teräsvaari. 
Intoutunut leikkimäänkin vanhoilla päivillään Samuin kanssa, ottavat oikein hammasmiekkailuottelua. Välillä pitää mennä hiukan väliin, kun Samui innostuu liikaa.
Hupi ulkoilee edelleen 4-5 km päivässä, syö ja juo, natustaa leluja.

Lunta on tullut tammikuussa tasaiseen tahtiin ja pihalla sitä on "vähiten" tuijien alla. Siellä on hyvä könystää.

Jiihaa, uutta lunta! Tämä kuva on otettu 17.1. - nythän lunta on tullut taas varmaan 20-30 senttiä lisää. Vielä muutama sentti, niin Samuita ei näy lumesta enää. Haha.

 Mutta kun mä tykkään olla pieni ja ponteva. Ja suloinen.

Kenzolan engelsmannit. Mr Manchester ja Mr Edinburgh. Maui ja Samui. 
Mitälie poikien geeniperimässä kun Manchesterin poika raahasi, natusti, riipi ja repi mattoja lapsuutensa ajan ja Edinburghin tättähäärä raahaa, natustaa, riipii ja repii laukkuja. Olen kaivanut jo kaksi kämppiksen reissulaukkua Samuin "mökistä", jonne hän niitä vie. Syönyt myös minun meikkilaukusta vetoketjun ja mökki on romahtamaisillaan, sillä Samui on uudistanut sen seinää. Ilmeisesti ajatuksena tehdä "ikkuna".

ShowHau Centerille oli päästävä 18.1. ihanan emeritustuomari Rainer Vuorisen kehään.
Tämä charmantti ja karismaattinen herra antoi ihanaa palautetta englantilaisistani ja oli ilo katsella hänen työskentelyään mätsärissä. Koiria oli runsaasti ja tunnelma oikein mukava ja leppoisa. Kuvassa Samui ja Emmi.

Maukkelsson malttoi näin seesteisenä tuijottaa kanankaulaa. Sandra vei Mauin vaikka oli tarkoitus, että minä olisin harjoitellut sen kanssa.
5.1. muuten olimme kahdestaan treenaamassa. Pikkuhiljaa hyvä tulee.

Sandra hyödyntää peiliä Mauin kanssa. Ihana Maukkel. Mutta kuka on käynyt kuolaamassa peiliin juuri Mauin lanneosan kohdalle?!?

Emmi "vääntää" Samuin kanssa. Samui se töröttää vaikka maailman tappiin kun edessä on joku huutelemassa ja heilumassa. Asettuu helposti, liikkeet ovat vielä all over the place - mutta uskoisin, että tämänikäisellä vielä kuuluukin pään viuhua ja tassujen heilua pysty- ja sivusuunnassa. Ja sitten vähän keulitaan!



Samui ja Maui. Painipari, hammasmiekkailun suomenmestarit, lumessajuoksun kauhukaksikko. 
Lumijuoksusta puheenollen.
Tammikuiset pakkaset ovat pahimmillaan minimoineet lenkkimäärän onnettomaan kolmen kilometrin päiväsaldoon, mutta sitten kun on päästy päästelemään on päästelty riehakkaina. Eilen annoin Samuin juosta metsätiellä yksin - ja hops, Mauin hihna putosi kädestäni. Ja sinne läksi. No, nämä kaksi kruisaili metsätienpätkää ees ja taas semmoiset 7 kertaa. Sain Samuin kiinni, mutta Maui jatkoi spiidailua yksikseen bonuskierrokset - ennen kuin sain sen vihdoin kiinni. Mauihan ei anna kiinni kun moottoritie on kuuma - tai siis tässä tapauksessa virta ei ollut vielä ehtynyt, sitä olikin taas selvästi päässyt kertymään!

No, minä sitten toisella metsäpätkällä sain älynväläyksen päästää pojat vielä kertaalleen irti, kun "niin kauniisti juoksivat keskenään". Vielä mitä. Maui aloitti välittömän pikkuveljen nujuutuksen ja Samui makasi lumen keskellä selällään koppakuoriaisena, jalkojaan ilmaan sätkien, kun Maui imi sille fritsua kaulaan.
Siinä sitä sitten hetki ihmeteltiin, että miten matka jatkuu tämän kauhukaksikon kanssa, joka alkoi villitä jo hihnoissa olevaa muuta laumaa.

Ja sitten vielä.
Kaikki muuthan lenkkeilevät Tampereella, Hyvinkäällä ja Espoossa rauhassa ja seesteisesti ja ohitukset sujuvat kaikilla kuin vettä vain. Ei ole hiihtäjiä, ei huutelijoita, ei tuijottajia.

Havaitsin eilen lenkillä horisontissa lähestyvän rouvan kahden fleksin ja ilmaan pomppivan, ns. räkyttävän pienen koiran kanssa. Nainen seisahtui paikalleen. Fleksit naksuivat.
Lähdin läheisen rivitalon pihaan johtavalle polulle väistämään rouvaa ja fleksejä. Olin nyt ollut polulla arvioni mukaan kaksi minuuttia. Rouva seisoo edelleen paikallaan. Fleksit naksuvat, koirat pomppivat. Kun kolmas minuutti lähtee käyntiin, huudan rouvalle: "oletteko te tulossa tänne"? Rouva vastaa: "Kyllä". No pitipä sattua. Ohjaan laumani takaisin päätielle, sille jolla rouva edelleen seisoo paikallaan ja odotan, että rouva lähtee rivitaloon johtavalle polulle. Sensijaan rouva alkaakin tulla fleksit naksuen suoraan nyt meitä kohti? Huudan taas rouvalle: "Siis oletteko te tulossa tänne"? Rouva vastaa: "Kyllä". No voi hyväntähden sentään. Vielä joudun huutamaan fleksin naksuttelijalle, että odottakaa hetki, palaan tuonne polulle teitä väistämään. Rouva pääsee vihdoin meistä ohi, fleksit naksuen, ja me pääsemme jatkamaan lenkkiä.

Nakkkksumisiin!



19.1.2019

Samukkasiinin seurantaa.

Välillä kaikessa härdellissä unohdan (!) että minulla on täällä pentu.
Tuore Englannin tuliainen. Juurihan Maukkelssonin metsästin ja hain Manchesterista ja pian olin taas Edinburghissa noutamassa Samuita.

Joskus mietin, että miten minulla meni näin kauan orientoitua oikein ja ottaa pankkilainaa kohdennetusti Englannin koiraostosmatkailuun?
No, nyt lainat onkin tapissa ja saatoin taas vain haaveilla Cruftsin reissusta. Cruftsiin olen halunnut vain ehkä sellaiset 5-6 vuotta. Aina menee jotain edelle. Muu matka, terveystarkki, koiran ostaminen.

En valita.
Aina mieluummin sitä ottaa lainaa koiran ostamiseen kuin vaikka nettipelaamiseen. lol
Vaikka koirat ottavat, vievät varallisuutesi ja voimasi, ne antavat ihan tajuttoman paljon. Nykyisin mietin yhä enemmän näitä plussia, positiivisia näkökulmia koiranpitoon, yhteistä, rikasta, elettyä elämää ja tulevaa, tuhansien tapahtumien tulevaisuutta.

Samui oli ja on koiristani (taas) ehkä sellainen, jonka "ei nyt pitänyt tulla" ja "ei ollut kiire" ja "ei tässä nyt tarvitse hötkyillä" ja "ehkä sitten joskus".
Sitten vain askelmerkit menevät kuin itsestään kohdilleen ja rattaat pyörivät vääjäämättä kohti ostotapahtumaa. Huomaatkin, että "se aika oli nyt", vaikka ei ollut kiire, niin "osui ja upposi".

Samui solahti laumaan todella helposti.
Normisettiä Balilta, Huimalta ja Hupilta. Kaikki kolme vaihtoivat huonetta, kun Samui steppasi sisään. Hupi ehkä jopa "juoksi karkuun" (kuten Mauin suhteen) mutta sittemmin suli leikkiin asti. Bali nyrpisti kirsuaan ja vaihtoi huonetta ja ylenkatsoi, hyvä ettei oksentanut. Kuukauden kuluttua Bali veti aamupainit Koh Samui-henkisesti Samuin kanssa, joogasivat ja väänsivät tandemina ääniefektien kera. Paini on nyt päivittäistä. Huima ei oikein lämpene. No, Huimaa nyt kiinnostaakin lähinnä ruoka, ruoka-ajat, annoskoko ja kulloinenkin nappulamerkki. Kyllä Huimakin sympatiaa suo, mutta vaimeammin.

Maui toki vääntää lapsen kanssa aamuin, päivin ja illoin.
Yhteinen sävel löytyi heti.
Samukkasiini on melko touhukas ja vauhdikas - tosin punnertaa itsensä yhä liki 13-kiloisena niskatyynyjeni päälle ja retkottaa siellä onnessaan kun yritän katsoa televisiota. Ajoittain Samuin pää lotkahtaa näkökenttääni, välillä poika innostuu puremaan korviani ja nenääni, mutta muuten onnistuu olemaan ihanasti retkottaen liki.
Rento kaveri.

Emmi - joka on koirieni treenaaja vailla vertaa, on pyöritellyt Samuita ihan pikkaisesta asti ja tähän loppuun laitankin hassunhauskan kuvakavalkadin; katso itse mistä ja kuinka paljon on kasvanut ja muuttunut. 
Nyt kun itse vertailin kolmen viikon takaista kuvaa eilen otettuun olin huomaavinani, että Samuin pistooli oli kasvanut. Juuri muuta en sitten huomannutkaan kasvaneen. LOL
Otimme eilen myös epävirallisen mitan (itseasiassa kolme) ja saimme Samukan säkäkorkeudeksi 46 cm. Aika kiva tulos 6-kuiselle. Kovin isoa karbaasia ei liene odotettavissa? Otan vastaan veikkauksia. Nyt ne ovat menneet välillä 48,5-50,5 cm.

20.10.2018
© Sanna Norhio-Hanski

24.11.2018

8.12.2018

28.12.2018

18.1.2019

Kiitos myös assisteerauksesta. Ylläolevissa neljässä kuvassa ovat Lotta, Tilda ja Sandra auttaneet mainioin ääniefektein!

Kevät kiirii - ole mukana kevätlintu- ja Samuin säkäkorkeusseurannassa! 


Aika juoksee - minä en.

Nimittäin oma juoksuharrastus jäi viimekevääseen/kesään - en taida olla edes kehässä juossut koirani kanssa sitten viimekesän?!? Pohje paukkui sittenkin liikaa ja mikäpä siinä kun thank God we have talented and eager juniorhandlers!!

Muuten olen kiirehtinyt, hätäillyt ja hoppuillut kyllä.
Rakkaan äitini tilanne on ajoittain erittäin aikaavievä, ajeluita, lippusien ja lappusien ynnä muiden hänen asioidensa toimittamista ja puhelimessa pulputtamista riittää. Viimeaikoina olen onnistunut monissa asioissa menemään sekaisinkin, sillä Töölön-, Laakson- ja Kustaankartanon sairaaloilla ja osastoilla on kullakin omat sosiaalityöntekijät. Viikin kotihoidon sosiaalityöntekijöiden lisäksi. Jestax, että selittämistä ja säätämistä riittää.

Asioita on nyt niin paljon limittäin ja lomittain, päällekkäin ja allekkain, että stressikäyrää pukkaa. 
Onneksi minulla on viisi raikkaaseen ulkoilmaan pakottavaa koiraa, jotka lenkillä IHANASTI venyttävät käsiäni ja solmivat hihnojaan kuin itsestään. Alueelle on muuttanut ehkä noin 87 kpl juoksuaikaisia narttuja ja sen kyllä huomaa.


Vuosi vaihtui kuin huomaamatta
- vaihteeksi on jotenkin ihanaa kun kukaan koiristani ei pelkää. 14-vuotias Hupikin, joka tuossa pari-kolme uuttavuotta hieman jänskäsi (pahimman paukkeen aikana hakeutui mm. tietokonepöytäni alle pötköttämään), on ilmeisesti menettänyt kuuloaan sen verran tai muutoin rentoutunut, sillä se vaihtoi vuodenvaihteessa vain kylkeä.
Nyt kovimman älämölön aikana - minun oli kuumuuden takia pakko pitää ikkunaa auki (!) eli varmaan juuri 00.00 ikkunan alta kuului PAM PAM PAM PAM PAM PAM - mikälie kahdeksantoistakertainen pommin pamahtalu - ja tuolloin Maui nosti päätään ja juoksaisi kylpyhuoneeseen. Minä perässä havainnoimaan, mitä se tekee. No, seisoi kylppärin lattialla viiksikarvat värähdellen ja korvat tötteröllä. Menin sulkemaan ikkunan ja palasin kylpyhuoneeseen. Maui oli jo vaihtanut paikkaa ja mennyt kämppiksen sängylle joogaamaan.


Harvinaisen huoleton vuodenvaihtuminen, siis.
Muuta huoletonta tässä meikäläisen säätämisessä ei sitten olekaan.
Showhau centerin mattoja on tullut kulutettua - Mauin vapaaseisotusharjoitukset ovat päässeet vauhtiin - tämä omapäinen sankari kun haluaa "seistä itse". Samuin treenit jatkuvat nekin. Hän on varsinainen loikkakoipi, vaikka 46 sentin säkäkorkeus ei nyt ihan loikkakoipisuuteen viittaakaan. Mutta liikkeet ovat vähän olleet all over the place ja kärsivällinen Emmi on ohjastanut kerta toisensa jälkeen Samukkaa kohti serenityä. Eilen pääsivät jo lähelle maalia ja ihana emeritustuomari Rainer Vuorinen äityi sanomaan Samukkasiinin heilumista "hienoiksi liikkeiksi". Ajoittain puppana menikin daisy cutting -meiningillä!

Kärsivällisyys on koirien kanssa avain onneen.
Minulle ei ole luotu sitä kovin paljoa mutta koirien kanssa olen kärsivällisimmilläni.
Kun katson juniorhandlereiden tekemistä ja menemistä koirien kanssa, voin vain huokailla ihastuksesta. Lapset ovat hekin all over the place ja tuijottavat älypuhelimiaan mennen tullen. 16 rautaa on tulessa, esitettäviä paljon. Koulu, iltatyö ja kokeet. Omat koirat ja "ärsyttävät vanhemmat". Nälkä, kiire ja hiki.
Silti he jaksavat ja ottaessaan vieraan koiran hihnan käteensä he ikäänkuin umpioituvat hetkeen. Sitä on ihana katsella. Stressin ja ahdistuksen näkee ja aistii, epävarmuudenkin, mutta sitten he ovatkin yhtäkkiä yhtä koiran kanssa. Ja tekevät aina parhaansa, koiran ehdoilla.


Tässä Jessikan tyylinnäyte. Esittää muuten whippetiä ensimmäistä kertaa!

En taida paljoa enää jaksaa kautta viitsiä juosta.
Nuoret jaksavat ja venyvät, ovat innokkaita. Me vanhat kyynistymme ja väsymme. Vääjäämättä. Miksi huohottaa koiransa kanssa menemään kun nuori ja taipuisa junnu menee koirasi kanssa synkroniassa daisy cutting actionia? 

Porrastreenit, uinti ja jumppa jatkuvat.
Liikuntapäiviä tulee parhaimmillaan neljä viikossa. Tätä kirjoittaessa on liki 7,5 kiloa tippunut syksystä. Syytä onkin, sillä ihan jo näitä katsoessa tulee hiki:



Ihanaa uutta vuotta kaikille blogini lukijoille, pitäkää huolta omasta kunnostanne jotta jaksatte ihailla väsymättä omia koirianne!
Pitäkää myös junnuhandlerit aktiivisina!