Tästä toiveartikkelin pariin - tätä on toivottu pitkään ja monta kertaa. Ehkä on jäänyt kirjoittamatta pitkälti siksi, kun en ole kokenut olevani mikään "juoksuasiantuntija" - mutta se asiantuntijuus löytyy kyllä usein ihan koirasta itsestään - me vain annamme niiden mennä!
Whippet on luotu juoksemaan.
Kuten paimenessa on luontainen paimennustaipumus, whippetissä on luontainen juoksutaipumus. Ihan pennun kanssa se ilmenee siten, että se irtautuu omistajastaan tekemään pellolla riehuympyrää tai juoksee selvästi juoksemisen ilosta eestaas. Koska whippetit ovat sprinttereitä, on joskus hauska nähdä, kuinka ne juoksevat kakkonen silmässä 5 ympyrää pellolla ja tulevat sen jälkeen läähättämään suoraan eteesi; "onko vettä ja voitaisi jo jatkaa matkaa"?
Koko tämä jengi treenasi iloa täynnä kukin kolmasti tassuvieheen perässä.
(Tassuvieheellä tarkoitetaan viehettä, joka on PITKÄN kumilangan päässä. Lanka kiinnitetään kierrekoukulla maahan ja viehe vedetään ja jännitetään lähtöpaikalle ja se lähtee erittäin räjähtävästi. Vedon pituus on yleensä n. 40-50 metriä. Treenaa hyvin lähtöä ja innokkuutta, vieheen tappamista ja riepottamista - joka on whippetille SE suurin palkinto. Treenataan ilman koppaa - koira saa riepotuksesta "palkinnon" saadessaan tappaa viehe.)
Huomaa koirien intensiteetti ja fokus vieheeseen.
Joskus kuulee, että koiria pelätään treenipaikallakin päästää irti, koska ne eivät tottele ja "lähtevät omille teilleen". Kaivetaan se usko sieltä treenaamiseen mukaan, annetaan mahdollisuus innostua ja syttyä - ja vaikututaan. Luota koiraasi. Voin vakuuttaa, että luottamuksesi palkitaan.
Kotioloissa ja arjessa aakealaakea itsessään stimuloi niitä juoksemaan.
Joku vetää ympyrää, toinen eestaas, kolmas hakee frisbeetä vaikka maailman tappiin (huom. omistajana sinun tulee osata katkaista riehu; ei ole mitään järkeä juoksuttaa koiraa sippiin ja auringonlaskuun!) ja neljäs tekee englantilaisten lanseeraamaa "zoomies"-juoksua; eli tekee paikallaan pientä ympyrää; jiihaa, vihdoinkin irti - henkisesti. Vie siis pentusi heti pentuna pellolle kirmaamaan ja vaikutu sen varhaisista juoksutaidoista. Tämä on vähän kuin laittaisi rahaa pankkiin. Ensinnäkin pentu oppii, että IRTIolo ei ole mitään ihmeellistä. Se viuhtoo sen minkä viuhtoo ja sinä palkkaat sitä kontaktista, kehut, innostat ja elät mukana sen joskus vauhdikkaissakin tutkimusretkissä. Kaikki koirani ovat metsään singottuaan tulleet takaisin. Sinun tehtäväsi on tehdä itsestäsi miellyttämisen arvoinen. Älä huuda ja polje jalkaa vaan kutsu kiehtovasti ja Frolic kätösissä. Sieltä se/ne tulevat.
Vapaana oleminen kehittää jo heti varhain koiran kykyä hallita kroppaansa, ottaa kurveja ja lisäksi lihaksisto kehittyy "kuin itsestään".
Mennään tietysti koiran ehdoilla. Varhainen irtiolo voi olla 5 minuuttia tai vartti, mutta ihmisenä tehtäväsi on sallia koirallesi sille ominainen liikuntatapa; whippetit ovat laukkaajia. Ja vieläpä "double suspencion"-laukkaajia, mikä tarkoittaa, että niillä on kaksi laukan vaihetta, jossa JOKAINEN raaja on irti maasta -> tämä mahdollistaa vinttikoiralle ja whippetille maksimaalisen vauhdin.
Pentuna ne tietysti lähinnä hönöilevät.
Mutta ihmisen tehtävänä (!) on näyttää niille maailmaa, irtipitoa, erilaisia maasto-olosuhteita; metsää, sammalta, rantahiekkaa, järven vesirajaa. Hönöilystä on kuitenkin pieni hyppäys ja matka nuoruuteen ja aikuisuuteen. Pentuna tehty panostus - jossa se oppii hallitsemaan kroppaansa ja maaston vaihteluita, pays now off, eli kilpailun tiukassa kaarteessa tapahtuva "lapa maahan" -hetki ei hätkähdytä sitä enää ollenkaan; vartalonhallinta on tikissä.
Suomessa löytyy onneksi verrattain monta rataa - ja niissä kaikissa on keväisin ja kesäisin innostunutta vinttiväkeä, joita voi vetää hihasta, haastatella, pyytää apua, neuvoa - tai yhdessä ihmetellä juoksemisen ja kilpailemisen saloja. Kaikki eivät tiedä ja osaa kaikkea, mutta uskoisin, että aina osataan neuvoa kulloisessakin tilanteessa osaavimman pariin.
Joillain radoilla on ehkä hieman selkeämpi treenaamisen "paloittelutapa" kuin toisilla, toisin sanoen ensin vedetään käsiviehettä, jossa testataan ylipäätään ajamista, innokkuutta ja sitä, että koira "juoksee loppuun, tapporavistaa ja jää paikalleen". Jollain radalla koppitreeniä voi olla omistajan (!) tylsistymiseen asti, mutta KAIKKI on rahaa pankkiin ja vahvistaa koirasi kykyjä ja taitoja, usko pois!
Yhtäkaikki, jokaisella radalla on osaavaa väkeä neuvomassa, älä epäröi kysyä ja haastaa väkeä mahdollisissa pulmatilanteissa.
Treeniä ei pidä koskaan ottaa kuolemanvakavasti, joku pentu sooloilee heti alussa ja lähtee tutkimaan läheisiä ruohotupsuja, tai haastaa vuoroaan odottavia leikkiin.
Älä koskaan lannistu, tai ainakaan anna periksi. Minulla on ollut koira, joka lähti vieheen perään ja ajamaan 5-vuotiaana!
Joku pentu ei lähde ensin ollenkaan vieheen perään - ja saattaapa yleisö hieman naurahtaakin kun pentu seikkailee lähinnä voikukkia keräten. Alun kuuluukin olla pennun persoonan opettelua ja sen sovittamista kulloiseenkin treenitilanteeseen. KUKAAN ei ole ollut seppä syntyessään. Joku käy esimerkiksi Tuomarinkartanon pentutreeneissä kerran, toinen kahdeksan kertaa. Kukaan ei laske kertoja, mutta jokaisella kerralla on taatusti hauskaa - ja aina oppii jotain. Itsestään, koirastaan ja treenaamisesta. Ota vastaan!
Kun käsivieheen perässä juokseminen alkaa sujua.
Toisin sanoen koira ei enää innostu vuoroaan odottavista, juoksee suoraan ja määrätietoisesti kohti viehettä, jää vieheelle ja hymyilee kaupanpäälle - on aika siirtyä ratatreenin kyseessä ollen moottorin perään. Moottori on joskus nuorelle koiralle "jännä juttu" ja ensimmäiset vedot voivatkin olla "sahausta". Koira lähtee koppien vierestä viehettä ajamaan mutta sen laukka on vielä pomppimista ja hypähtelyä ja se saattaa ajoittain katsoa omistajaansa; "onko minun lupa irtaantua tämän kodin robotti-imuria muistuttavan äänen perään"?
Ensimmäiset moottorin perään tehtävät treenit ovatkin nimenomaan totuttelua ja lähetys tapahtuu koppien edestä tai kaarteen kulmasta. Joskus omistaja juoksee hetken vierellä, ikään kuin kannustaen ja kehuenkin (!) - mikä on täysin sallittua.
Monilla radoilla on jossain kaarteen kulmassa - sen ulkopuolella - harjoittelukoppeja.
Kopithan on varsin slimmejä pikkuyksiöitä, joissa kisatilanteessa koira seisoo yksinään, jännittäen lähdön hetkeä. Joku linkoaa siellä kuin pesukoneessa konsanaan hurjan kolinan säestyksellä, toinen saattaa kääntyä väärinpäinkin ja onpa niitäkin koiria, jotka eivät likimain edes suostu kopitettaviksi. Omani ovat siinä jossain välimaastossa. Välillä on pylly kiinni takaluukussa ja häntäkin jää oven väliin, välillä koppa kolisee etuveräjään. Miten milloinkin - mutta aina persoonallisesti!
Tässä kohtaa on äärimmäisen tärkeää olla kärsivällinen.
Olen nimittäin joskus radalla huomannut, että ihmisellä on KIIRE! Kiire ei sovi tähän harrastukseen. Nollatoleranssi. Kiire POIS. On mentävä askel kerrallaan. Perusta on luotava ja mentävä treenareiden ohjeiden mukaan - ja hissuksiin. Kopin läpimenoa on treenattava ennen VARSINAISTA koppiin työntämistä, herranjestas sentään. Mene sinne kopeille koirasi kanssa, rohkeasti ja oma-aloitteisesti ja pyydä kaveri mukaan. Kaveri pitää koiraasi kun sinä menet kopin eteen KEHUEN koiraasi. (ei mitään hipsuttelua, vaan HYVÄ Bella, MAHTAVAA) Kaveri pitää koiraa takajaloista, kun sinä kutsut koiraasi. Tätä nyt alkuun viisi kertaa. VUOLAAT kehut, kun koira tulee slimmin kopin läpi. Äityli on vastassa. Seuraavan kerran siellä on viehe vastassa. SE viehe, jota koirasi jahtasi käsivieheellä ja nyt lähtee pärisevä moottoriviehe. ENSIN kopin edestä, sitten kopin läpi.
Kun nyt slimmin kopin läpi meno sujuu - ja koira tietää, että siellä EDESSÄ on saalis ja palkinto, ja treenari näyttää vihreää valoa - niin aletaan sulkea etuveräjää.
Tätä ei tehdä HETI. Nyt se kiire pois, jos se ei ollut jo. Koiraa pidetään takajaloista/haarovälistä edelleen kiinni ja tässähän se Rolle usein sitten jo keulii - koska se TIETÄÄ että siellä edessä on se robotti-imuri, eikun viehe - joka on sille kaikki kaikessa - koska KOKO juttu perustuu whippetin haluun juosta ja ajaa saalista. Joskus käy niin, että Rolle ja/tai Bella rynnii niin, että kalteri vain väräjää ja kolisee, titityy kuuluu sinne kopin taakse asti, kun otsa on lyöty veräjään. Huoli pois. 98% koirista lyö päänsä veräjään. Osa lyö smuuthisti, osa niin, että tulevat kopista ulos kuin aivotärähdyksen saaneena. (tämä on liioittelua) Kuitenkin HINKU vieheen perään on niin suuri, että jos nyt pieni kuhmu tai tälli päähän tulikin, niin JIIHAA munonsaatavaviehekiinni-sanoo whippet ja pinkoo perään.
Mii häpi, sanoo whippet!
Älä koskaan anna periksi - koska koirasikaan ei anna.
Äläkä ainakaan sääli koiraasi. Meidän ihmisten tulisi koirien kanssa toimiessa terästäytyä siihen, että vaikka koira hetkellisesti tekisi jotain hölmöä ja/tai huvittavaa, me emme koskaan naura sille tai dissaa sitä. Usko pois, koirat ovat usein fiksumpia kuin antavat ymmärtää!
Itselläni on muutamakin whippet täräyttänyt otsan kalteriin ja osa ei siitä ollut moksiskaan, mutta yksi oli. Veti jatkossa ihan toiseen suuntaan, kuin kopeille ja saatoin siinä olla antamassa jo periksi (!) - älkää siis tehkö niin kuin minä tein vaan niin kuin minä sanon. Treenarit onneksi tsemppasivat ja saatiin koira koppiin, joskin se lähti kopista päästyä juoksemaan kohti oikealla puolen olevaa rata-aitaa. Ei hätiä mitiä, muutama harkka lisää ja koira lähti jo suoraan ja taitavasti!
Kukaan ei ole seppä syntyessään, eikä yksikään whippet synny kultalusikka suussa.
Osalla treenaaminen koppeihin on helpompaa, osalla vaikeampaa. Treenarit jeesaa ja voit joutua juoksemaan yhdessä whippetisi kanssa useammassa pentu-/ja koppitreenissä. Nyt on hyvä muistaa, että pienenä kun opettelit itse uimaan, ei sinua laitettu heti 5-vuotiaana uimaan Atlantin yli. Joskus koirasi edistyy, joskus voi tulla takapakkia. Se mikä tässä kaikessa on KIVAA, on se, että tekeminen yhdessä koirasi kanssa on äärimmäisen mielekästä ja mielenkiintoista. Opit koirastasi, itsestäsi, treenareilta. Ota vastaan, sanotaan Putouksen tämän kauden sketsihahmokilpailussa ja se sopii tähänkin yhteyteen. Älä koskaan lähde treeneihin sillä asenteella, että on kiire pois, pizza odottaa, pitää mennä kauppaan, en jaksa täällä rampata, koirani turhautuu....
Ihmiset ne vaan häröilee ja miettii...
Kaikki aina - ja aina - koiran ehdoilla.
Jumankekka, että mikä timantti siitä koirastasi tuleekaan ja kuinka bright lamppu päässäsi syttyykään kun kaikki naksahtaa, kolahtaa ja iskee koirasi ja omaan tajuntaasi! Voin vannoa, että kaiken vaivannäön jälkeen odottava PALKINTO (itse kisasuoritus) on kaiken vaivan arvoinen.
Nimittäin kun koirasi ajaa käsiviehettä, oppii moottorin pörinän olevan vaaratonta, sujahtaa slimmin kopin läpi kuin vettä vaan, iskee päänsä kolmasti etuveräjään ja huomaa, ettei aivot menneetkään kasaan ja palkinto, viehe, on siellä odottamassa, saavutettavissa ja sen saa vielä maalissa "tappaakin" niin voihan voinokare sentään, kuinka ihanaa onkaan nähdä KOIRAN NAUTINTO tästä kaikesta.
Toki voidaan ajatella, että onko tässä mitään järkeä, kun koira vetää kopeille, karkaa kaulapannasta, kaivautuu rata-aidan ali juoksemaan, läähättää, kuolaa ja haukkuu suu vaahdossa kroppa täristen - mutta voin vakuuttaa, tämä kaikki on VAIVAN arvoista.
En tiedä mitään kauniimpaa kuin matalana laukkaava whippet, joka toimii viettiensä ja vaistojensa varassa, sen uhrautuvuus, nautinto ja luontaiset taidot näyttäytyvät sen kaikki 19-20 sekuntia niin puhuttelevina, että omistajan silmät (lue = allekirjoittaneen) kyyneltyvät tämän kauneuden edessä.
Edustan itse Helsingin Vinttikoirakerhoa - ja koirani ovat NÄYTTELYlinjaisia.
Mutta hei, ne juoksevat siinä missä niitä slimmimmät ratakoiratkin. Toki (huomattavasti) hitaammin, mutta hei, rodulleen tyypillisesti, laukaten ja iloiten. Pidän jossain määrin käsittämättömänä sitä tosiasiaa, että haaskasin monta harrastusvuotta rataa karttaen. Luulin ja ajattelin, että hitaammilla koirilla ei ole "kisoihin asiaa", mutta kyllä niillä on. Tänä päivänä rodun alkuperäinen käyttötarkoitus on ehkä hieman jopa korostunut ja näyttelylinjaisten kanssa käydään kisakinkereissä näyttämässä, että också härifrån tvättas, vietit ovat tallessa ja yhdessä omistajan kanssa on HAUSKAA. Sen voin nimittäin luvata.
Pähkinänkuoressa:
hakeudu oman alueesi treeneihin. Sopiva ikä alkaa treenaaminen on kaikkea viidestä ikäkuukaudesta alkaen ja eteenpäin. Ensin käsiviehe, mahdollisesti tassuviehe, onkivapa - sitten moottori. Moottorin kanssa ensin suoraa ja pelkkää suoraa. Muista myös kopitusharkat. Ensin vain läpi, monta kertaa, sitten etuveräjä kiinni, sitten etuveräjä ja takaovi. Nyt innokkuus punnitaan. Joku kääntyy kopissa, toinen linkoaa, mutta palkinto on edessä - ja ennenpitkää koirasi tulee hoksata se. Mittauta koirasi, mittauspaperin kanssa anotaan myös kisakirjat. Voit anoa pelkät maastokirjat - itse anon siinä vaiheessa kun koira on OSOITTANUT innon käsi-/tassuvieheeseen ja sitten moottoriin. Ajaa alusta loppuun, jää vieheelle. Ratakirjojen anominen on HIEMAN mutkikkaampaa, mutta vain hieman. Lyhyiden treenivetojen jälkeen, kun lähettäjä/vieheenvetäjä näyttää vihreää valoa, ja koirasi ajaa radan alusta maaliin asti - voit nyt piipahtaa ostamassa koirallesi JUOKSUKOPAN ja JUOKSUMANTTELIT. Toki näitä saa lainaksikin, mutta oma on aina oma. Ja koppa varsinkin muotoiltu juuri Sinun koirasi päähän. Muotoilijoita ei ehkä löydy just sieltä kaupasta, mutta radalta useitakin. Rohkeasti vaan hihasta kiinni sellaisia pätevän näköisiä reiskoja, joilla on slimmit koirat varusteineen hihnan päässä.
Jahka lähtö sujuu suljetusta kopista, ei muuta kuin SOOLOA peliin.
Soolojuoksu on sanansa mukaisesti YKSIN tehtävä juoksusuoritus, jossa kulloinenkin ratakoetuomari katsoo, että koirasi juoksee lähdöstä maaliin, innokkaasti, vieheelle pyrkien ja jää vieheelle. Tätä "jää vieheelle" ei voi muuten kylliksi korostaa. Toki älykkäämmät koirat hiffaavat, että heitä on huijattu ja horisonttiin katoava "jänis" on itseasiassa kasa muovisuikaleita tai limainen karva. Maastokisoissa vieheen tappaminen/sen päälle hyppäseminen kuin pesäpalloilussa konsanaan SAATTAA nostaa pistesaalista. Tosin en ole aivan varma, että jos siinä alfahenkinen ensimmäisenä vieheelle ehtinyt jo patsastelee äijänä, onko se ihan viisasta ja pisteiden arvoistakaan, että toisena vieheelle kiiruhtava alkaa sitä siinä omia ja voittajaa haastaa? Enivei simppelin soolon jälkeen yleensä nälkä kasvaa - niin sinun kuin koirasikin. Nyt on hyvä ottaa muutama treeniveto kaverin kanssa ja katsoa, että miten koirasi suu pannaan, kun viereltä lähtee kenties ahnaampi/nopeampi/kylkeen ampuva kaveri? Pysyykö fokus vieheessä ja vain vieheessä. Suosittelen treenivetoa niin 280 kuin 350 kopeilta ja SITTEN sinne ryhmäkoejuoksuun.
Viime kesänä tuli nähtyä muutama ryhmäkoejuoksu, jossa paikalle pyydetyt valmiit ja jo kisaavat kaverikoirat ampaisivat ja ottivat 5-20 (!) metrin keulan ennen omaa, koejuoksua juoksevaa, koiraasi.
Ihan näin ei kannata toimia. Vaan kuulostella ja kysellä hieman sekuntikellon aikoja. Jos omasi juoksee +20 sekuntia 280 metriä, niin ei kannata ottaa 17 sekunnin pintaan juoksevia kavereita kokeeseen! Rohkeasti vaan huutelemaan hitaampaa settiä molemmin puolin koppeihin, niin saadaan ehkä ohitus ja ruuhkaakin siihen koejuoksuun mukaan ja - tyytyväisempi tuomari. Ja parempi läpimeno suoritukselle!
Kovasti tuntuu minulla olevan asiaa tähän juoksemiseen liittyen. :D
Huomaa, että itselläniKIN palo lajiin on kova ja omassa laumassa n. 19,5-sekunnin pintaan pinkova Maui vei lajiin mennessään. Tänä vuonna olisi tarkoitus startata jo viides ratakausi - ja kaivoin kaverin vieläpä fyllingeistä huhtikuun lopun maastokisaan - sekin vielä! Eilen treenattiin taloyhtiön juoksumatolla ja kaveri tuli sieltä vartin treenin jälkeen kuin tykinkuula matolta eteen ja ulos ja pois. Sitä se treenaaminen teettää. Hilpeätä!
Sittemmin laumaan liittyi + 21 pintaan juokseva Samppa Linna, jolla on intoa kuin pienessä kylässä mutta vauhti sakkaa. Ei haittaa, sydän helkähtää joka kerta senKIN suoritusta seuratessa.
Laji imaisee ja vie mennessään - usko pois.
Rohkeasti mukaan ja rennoin, kevyin rantein.
Ne, joilla on TYKIT kotona ja kätösissä, treenaa ihan omissa sfääreissään. Siellä mennään treeniä hapoilla ja annetaan magnesiumit pipetillä. Lajia VOI siis harrastaa kevyemminkin - älkää ampuko, kun sanon näin. Se, että koirasi aika on 280 metrillä 21,5 ei ole ESTE tulla lajin pariin. Lähdöt pyritään tekemään mahdollisimman tasaisiksi ja joskus käy niinkin, että alun 21,78 muuttuu kauden kuluessa 20,56 sekunniksi. Tässä kohtaahan tällainen näyttelyharrastaja tekee jo kärrynpyöriä radalla ja keulii vielä kotiin tullessakin.
Kuntoisuus.
Juu, ihan loppuun on pakko painottaa, että älä nyt kuitenkaan tuo pitkäkyntistä ja läskiä koiraa radalle. Pieni kylkimassa sallitaan, mutta luultavasti joku pinkeämmän koiran omistaja saattaa läskisyydestä sinulle jopa hieman huomautella. Siihen iloisesti sitten vaan vastaat, että "joo, söi eilen pihalta kolme talipalloa" ja toivot, että koirasi näyttää närhenmunskut radalla kaikille epäilijöille. Jollet tiennyt, niin kerron; nopeus on myötäsyntyinen ja geeneihin kirjoitettu ominaisuus. Toki treeni, timmi ja slimmi kunto edesauttaa sekunnin sadasosien hinkkautumista mutta ei automaattisesti eikä välttämättä. Radalla kulkee legenda, todeksi todistettukin, että ratalinjainen whippet juoksee vaikka kolmella jalalla käyttövalioajan. Näyttelylinjainen tarvitsee käyttisaikaan KAIKEN. Hyvän lähdön, sopivat juoksukumppanit, oikean juoksulinjan valinnan, takatuulta, leudon ilman, aurinkoa, hyvän, pehmeän ja joustavan ratapinnan, ja kaiken naksahtamisen yhteen. Varmasti biorytmeilläkin on osansa.
Itse käpyttelen koirieni kanssa n. 1800-2400 km remmimarssia vuodessa.
Turha kai mainitakaan, että lajissa kilpailee (menestyksekkäästi) niitä, jotka käyvät MYÖS vesijuoksemassa, juoksumatolla, viikoittaisilla neulaspoluilla irti juosten, heittävät frisbeetä kerran viikkoon, pyöräilevät yhdessä koiran kanssa, doboilevat, harrastavat vuorikiipeilyä, avaavat lihaskalvoja. Sinä olet koirasi paras tulkki ja opit harrastusvuosien karttuessa hahmottamaan ja näkemään mitä koirasi tarvitsee. Kaikki eivät tarvitse kalevalaista jäsenkorjaajaa ja ivalolaista manaajaa - osa pinkoo käyttövalioaikoja ihan Netflixiä emännän kanssa tuijotellen ja raejuustoa popsien. Hierontaa on nyt ainakin hyvä harrastaa ja selän manipulointi ei ole sekään pahitteeksi.
Nimenomaan nauti.
Yhdessä koirasi kanssa, vauhdin hurmasta. Ota nenäliina mukaan, sillä siinä silmät kyyneltyvät, kun koirasi pinkoo lähdöstä maaliin nauttien ja hymy korvissa. Pian huomaat olevasi kilpailemisen ikeessä, joka vain (valitettavasti) kasvaa. Ei mikään "nälkä kasvaa syödessä" vaan "nautinto kasvaa yhdessä harrastaen". Ota vastaan ja lähde mukaan. Nauttimaan yhdessä koirasi kanssa.
Loistavat ja inspiroivat kuvat: Tuula Heino-Kyllönen, Antti Ruotsalo, Tiia Kaitala ja Sindy Rahikainen.
ps. maastolajista ehkä sitten ensi kerralla...
