Huiman huima viikonloppu. Some results from weekend.

Olihan antoisa ja tapahtumarikas viikonloppu kaikinpuolin. Joku tapatutkimusta tekevä instanssi saisi minusta oivan koekaniinin; pari kertaa ylös aamulla 05, ja tänään kun olisi saanut nukkua, ei kun viideltä ylös jo "totuttuun tapaan".

Lauantaina 26.5. suunnistimme Tuomarinkartanolle Matti Luoson kehään. Kilometrejähän Kartanolle on kaikki 15, ja kehä alkoi 10.30, ja viideltä oli herättävä?
Niin, näinkin temperamentikkaana ja vauhdikkaana haluan silti aamujen olevan loivia ja leppoisia lenkkeilyineen. :D

Huima, Nerejde Helter Skelter (Ch Twyborn Philadelphia x C.I.B Dita) took his very first CC under Matti Luoso being also BM-2!

Cilla, C´mere Malibu (Ch Twyborn Philadelphia x Ch C´mere Icy Crystal) took also her very first CC being BB-3!
pic by Tytti - taken earlier this year at Open show

Cillan sertti lämmitti mieltä erityisesti. Kaunis narttu, joka ei oikein halua esiintyä ja "seisoo ja juoksee valtoimenaan". Siinä tuli kehän laidalla vähän kommenttia ja seuraavassa hetkessä havaitsen itseni kaappaamasta Cillaa omistajaltaan kehässä. Kun omistaja poistui sivuun, Cilla seisoi kuin patsas. Upeasti, kaula kaarella. Mutta ei se liikkunut minunkaan kanssa. Jälleen handlerin vaihto. Liekö Cilla ollut niin shokissa moisesta showsta -omistajasta puhumattakaan, että PN-kehässä nähtiin jo upeasti liikkuva ja liitävä narttu, joka myös malttoi seistä.
Pirjolle 10+ tilanteen hanskaamisesta ja hienosta päättäväisyydestä.
Cillan saama sertti sykähdytti minua erityisesti, vielä kerran onnea to all concerned.

Sunnuntaina 27.5. piipahdimme sitten Järvenpäässä Arne Fossin kehässä. Huima oli luokkansa neljäs ja sai SA:n, joka kuuman auringonpaisteen lisäksi lämmitti mieltä. Tuomari sanoi junioriuroskehän olleen poikkeuksellisen tasokas. (itseasiassa kun tuloksia katsoo, niin tuomari sijoitti sijoille PU1-PU3 junnuja!)

Päälle päätteeksi sananmukaisesti törmäsimme Anna Mikkosen kanssa parkkipaikalla olleeseen trombiin! Autojen välistä nousi korkealle pyörivää hiekkaa ja olimme aivan ihmeissämme, mistä moinen hiekkapilvi? Kävellessämme eteenpäin trombi näkyi jo selvästi ja se tuli kovalla vimmalla meitä kohti. Nypin vielä illallakin hiekkaa päästäni.... Trombi jatkoi "iloisesti" matkaansa parkkipaikalla, autojen välissä.

Se alkaa sitten Skoda Superbin pakkaaminen kohti Mustikkalaa. Siellä sitä tarvitaan telttaa, tuolia ja vermettä kun 177:n whippetiä vilistää silmien edessä. Säätiedote ei lupaa hyvää, mutta eiväthän ne koskaan lupaa. Sää ehtii muuttua viikon aikana vielä moneen kertaan. Joko paistumme ja grillaudumme helteessä tai sitten värjöttelemme villasukissa +10 asteessa ja vesisateessa. Näinhän se menee. Tuomarit tulevat Amerikasta ja Australiasta ja osallistujia mm. Italiasta; koittaa nyt säätää ne temperatuurit sillä tavalla, että ei tarvitse kuulla Facebookin kautta seuraavaa puolta vuotta: "Nice dogs, but horrible weather".
Trombit ja Grönlannin tuulet voisivat nyt siis joko vaimeta tai pysyä paikoillaan. Kiitos.
Niin, ja Huima ja Cilla voisivat myös pysyä kehässä paikoillaan. :D

Mustikkalassa nähdään!

Mediaseksikäs aihe?

Vantaan Sanomat on viimeaikoina löytänyt uusia puheenaiheita, mutta nyt Helsingin Sanomien toimittajat ovat ryhtyneet koirankakkojen laskentaan ja punnitsemiseen.
Alan olla siinä määrin koirankakkaorientoitunut blogitunnisteineni, että äitini oli riipinyt varta vasten minulle HeSa:n Kotimaa -sivun 10.4., missä toimittaja Irma Jäppinen oli heittänyt kakkadataa puolen sivun verran.

Suomi palelee toukokuisissa tuulissa, Kreikka on paniikissa, Facebook-innovaattori repii rahaa, Venäjän euroviisu on liki Jytkyä - mutta Koirankakka on mediaseksikkyydessään verraton. Siinä ei Tuksut, Viidakon tähtöset tai Saulin ulkomaanvierailut ole yhtään mitään, kun kakkaa on päästävä punnitsemaan, mittaamaan ja arvioimaan.

Irma Jäppinen kirjoittaa näinkin lupsakkaan lystikkäästi:
Vähäinen riesa koirien jätökset ovatkin, jos vertailukohdaksi otetaan vaikkapa kouluampumiset tai valtiontalouden alijäämä. Vaan annas olla, kun pannaan kakat vaakaan.
Sitten on tehty laskelmia Suomessa olevien koirien määrästä ja arvioidaan koiran päivittäistä ulostemäärää. Toimittaja on kilauttanut kalkulaattorin kera labradorin noutajia kasvattavalle Rita Nygårdille, joka kertoo labbiksen kakan mahtuvan kämmenelle ja olevan n. 200 grammaa laaki.
Toimittaja Jäppinen on seuraavaksi soittanut Kennelliittoon ja selvittänyt labradorien rekisteröintimäärät. 45 000 yksilöä löytyy; ja laskimen patteri riittää vaivoin laskemaan ko. rodun + seitsemän seuraavaksi suosituimman rodun yhteiskakkamääräksi yhdessä vähemmän suosittujen rotujen kanssa = 60 000 kiloa kakkaa päivässä. (Haluaisin tässä yhteydessä tietää, paljonko Suomi heittää elintarvikkeita roskikseen/päivä?)

Toimittaja on mennyt laskuissaan aina niinkin pitkälle kuin vuotuiseen ulostemassaan koko Suomen koirapopulaation osalta ja saanut muikean 33 miljoonan kilon tuloksen.
Moista ulostemassaa hän vertaa vuotuiseen vadelman satoon (kakkaa kertyy hieman enemmän) ja onpa se hänen mukaansa hiukan enemmän kuin suurimpien ruotsinlaivojen paino tyhjänä.
Kauniiksi lopuksi hän toteaa koirankakan häiritsevän maan ravinnetasapainoa. (Toimittajalle: ylläpidin 100m2 pihaa Vantaan Korsossa 8 vuotta/5 koiraa, pihamme oli alueen vehmaisin ja upein, sitä hämmästeltiin varsinkin koirattomien osalta suurella äimistyksellä; koirieni kun luultiin saastuttavan virtsallaan abaut km suuntaansa.) 

Onko kakasta jo liian helppo kirjoittaa? Onko aihe todella niin mediaseksikäs, että kun jutunaiheita ei tahdo olla ja riittää, Ilkka Kanerva sanoo taas "en kommentoi" ja Timo Räty samoin, kokeneet toimittajat valjastetaan koirankakan laskuun, punnitsemiseen ja analysointiin?

Koirankakkakeskustelu kiertää kehää nyt jo sen seitsemättä vuotta. Paino, määrä, ympäristörasite, moite, paheksunta... Koiraihmisenä haluaisin toimittajan, joka menee lumikinosta syvemmälle. Soitto Kennelliittoon on liian helppoa. Kakan lasku lumikinoksesta =  liian helppoa. Paheksunta ja moite, liian helppoa.


Mieleeni tulee taannoinen esimerkki Hakunilantieltä; n. 80-kymppinen vetreä rouva loihe lausui;
"Oletko koskaan laskenut, paljonko koiriltasi tulee ulostetta niiden elinaikana"? 
Likipitäen aina sanavalmiina olin tovin pelkkää ?????? Kolmen sekunnin jälkeen heitin rouvalle ystävällisen vastakysymyksen:
"Oletko koskaan ajatellut, kuinka paljon Silja Serenade saastuttaa meriä sen elinkaaren aikana"? 
Sittemmin joku ystävistäni sanoi, että olisit vain kysynyt suoraan siltä 80-vee rouvalta, että:
"Mahdatteko olla laskenut, kuinka paljon te tuotatte ulostetta elinaikananne"?
Onko kukaan toimittaja edes yrittänyt orientoitua koiraihmisen arkeen; siihen, että täysin sivullinen, outo ihminen huutaa kesken lenkin:
"Onko sulla kakkapusseja mukana"?
Kyllä; olen suunnitellut t-paitaa isolla rintatekstillä: "Lenkkiämme sponsoroi Pirkka 3 -litran pakastepussi". 

Miksi juuri koirankakkaa pitäisi laskea ja punnita koko kevät kautta paikallissanomien ja päälehtien? 

Miksei koko kevät voitaisi viettää vaihteeksi Varttien parissa, jotka viikottain laskisivat kuinka paljon Opel päästää, kaasuttaa ja kuluttaa sen elinkaaren aikana? (Ja kuinka paljon Opelit ylipäätään ruostuvat ja hiipuvat tien varsiin?! Hei; Viikko-Varttilaskelma; 6 hylättyä Opelia Lahdentien varressa, 4 jälkeen jätettyä Porintiellä, 2 renkaatonta raatoa Tamperetien rampeissa, toki hinauskustannuksineen.)

Miksei Irma Jäppinen ole mikki tanassa Eduskuntatalon portailla vaa´an kera mittaamassa kansanedustajien paskanpuhumisen määrää?! Vai onko sitä liian vaikea mitata?


Voisivatko Apu ja Seura valjastaa toimittajansa laskemaan viikottaisia liikennevahinkoja, paljonko pääkaupunkiseudulla rytätään peltiä, kuinka moni kuolee ja loukkaantuu?
Vantaan Sanomat voisi istuttaa toimittajansa laskemaan Hakunilan, Nissaksen, Variston jne. seuduille kuinka monta bussikatosta potkitaan hajalle/viikonloppu?


Toimittajat laitettaisi myös hanakasti soittamaan kaupungeille kaikista kustannuksista, paljonko esim. bussikatosten uusiminen maksaa/kaupunginosa/kk/vuosi. Tätä jumputusta viikosta toiseen, kuten koirankakkakeskustelu nyt.
Siinä missä kakkaa punnitaan, mitataan ja lasketaan, lasketaan myös katuvauriot, rikkoutuneet roskikset, oksut, lasinsirut, kengitetyt bussikatokset, tuhotut nurmikot, spreijatut seinät, rikotut ikkunat, selvittämättä jääneet rikokset, poliisien resurssit, pahoinpitelyt, huostaanotot, Alkon myynnit (ja myymättä jättämiset; toimittajat myös satamiin laskemaan lasteja!!!), myymälävarkaudet, raiskaukset...
Onko kakasta vain niin paljon helpompi kirjoittaa?

Toimittajat myös tepastaisivat eri kaupunginosissa laskien masentuneita työttömiä, kuulostellen ihmisten kohtaloita, rahan riittämättömyyttä, lasten kouluongelmia, tutustuen "todellisiin ongelmiin", ruoan jatkuvaan hinnan nousuun ja sen vaikutuksiin, tehomaatalouden ongelmiin, koulu- ja työpaikkakiusaamiseen...

MIKSI koirankakka jää keskelle katua? Miksi Jeppe juo? Miksi lapsia otetaan huostaan enenevässä määrin ja Suomi ei tule voittamaan Euroviisuja seuraavaan kymmeneen vuoteen? När jag blundar - kun suljen silmät - ja avaan ne vain kakalle!

Suomi on siitä hassu maa -toimittajineen- että kuvitellaan paheksunnalla, koirankakan koostumuksesta puhumisella ja tupakointikielloin muutettavan ihmisten tapaa olla, elää ja ajatella.
Kukaan ei kyseenalaista, ihmettele ja kysy, vain oletetaan lain kirjaimella, kielloilla ja olettamuksin ihmisten muuttavan ajattelutapaansa. Toimittajat vieläpä ruokkivat tätä ajattelua.

Kun hyvätuloinen ja -tapainen mies tappaa vaimonsa ja lapsensa ja lopulta itsensä saamme lukea mediasta miehen olleen "rauhallinen ja seesteinen" ja "tämä tuli kaikille yllätyksenä".
Koirankakka ei sensijaan ole yllätys, se tulee koiralta päivittäin. Siitä on helppo kirjoittaa ja sitä on huomattavasti helpompi analysoida ja punnita kuin "hyvän perheenisän perhesurmaa".  Soitan siis Kennelliittoon ja kysyn kultaisen noutajan rekisteröintimäärät. Otan laskimen ja lasken kakkamäärän. Kolumni on valmis. Vähällä vaivalla.

Minä kysyn; jos valtio velkaantuu, kaupungit kiristävät vuodesta toiseen vyötä, palvelut heikkenevät, "palvelupuhelimiin" on puolen tunnin jono, perheet voivat huonosti, Rädyt ja Kanervat eivät näe toimissaan moitteen sijaa - miksi koirankakan keruun tulisi olla yhteiskuntamme pääprioriteetti? Miksi sen oletetaan olevan sitä?

Koirankakka jää keskelle katua juuri siksi, kun "miksi minä välittäisin, kun muutkaan eivät välitä"? Kun vieressä on oksu, kuusi hajonnutta kaljapulloa, potkittu bussikatos ja Opelin hylätty ruosteinen raato; miksi korjaisin kultaisen noutajani jätökset rotvallista ja varsinkin, jos roskis on kilometrin päässä?

Mahtaako Irma Jäppinen tietää, että kaupungin työntekijä sanoi minulle; "roskiksia voi ehdottaa ja niitä pyritään tuomaan sinne, minne asukkaat niitä haluavat" ja kun pyysin sellaista urheilukentälle, minulle sanottiin, että "ei niitä kannata laittaa, kun ne rikotaan"?


Missä on Helsingin Sanomien toimittaja ja kuvaaja anylyyseineen, kun Hakunilan urheilupuistoon on tuotu metalliset istuinpenkit, jotka on pultattu massiivisin pultein maahan? 
Puiset poltetaan, käsinojat ruuvataan irti ja olipa 5000 euron arvoinen pulttaamaton penkki kiikutettu työntekijöiden kahvitauolla pois - se kun oli jäänyt kahdeksikymmeneksi minuutiksi vartioimatta. Ainiin, kakka-aihe on sittenkin mediaseksikkäämpi.

Kakan laskun ja punnitsemisen sijaan toimittajat voisivat keskittyä luomaan jutuillaan yhteisöllisyyttä, toisista välittämistä, aitoa pysähtymistä, kuuntelemista ja läsnäoloa. 
Asioita, jotka ovat tässä kakan ja tupakantäyteisessä yhteiskunnassa unohtuneet.

Olen kieli poskessa heittänyt blogissani erilaisia innovaatioita kakan keruuseen liittyen - toistaiseksi tosin yksikään toimittaja ei ole niihin tarttunut. Yksi idea voisi olla se, että kakan keruusta alettaisiin maksaa. Hakunilan - ja muiden kaupunkien- ostarille kakankeruupiste, 1 euro/kg, ja johan kakkaa kertyisi paikallisen kaljakuppilan viereiseen keruupisteeseen kuin siimaa!
Toinen vaihtoehto voisi olla ihan se, että vanhemmat opettaisivat lapsensa olemaan tuhoamatta roskiksia (ynnä penkkejä/bussipysäkkejä jne.), niin niitä saataisi ehkä lisää ja se osaltaan kannustaisi kakan keruuseen + penkkien/bussikatoksien korjaamiselta säästyisi kunnille vuosittain aimoannos rahaa = sijoittaa lisää roskiksia.

Ja jos Irma Jäppisellä olisi koira/koiria, mikä olisi se matka, jonka hän suostuisi kakkapussia kädessään kantamaan? 300 metriä? 800 metriä? Kilometri?

Lenkillä 13.5.2012

Tässä aurinkoisen äitienpäivälenkin kuvasatoa:

Näin söpöset lapsukaiset oli tietysti kuvattava!

Håkansbölen kartanon pesutupa etualalla. Talo on ollut asuttu vielä noin nelisen vuotta sitten, siihen on tehty joskus viihtyisä kolmio. Nyt rakennus lienee vajonnut sen verran, että se tulisi uudelleen kunnostaa.

Hakunila tunnetaan 70-luvulla rakennetuista isoista betonikerrostaloistaan. Harva kuitenkaan tietää, että Håkansbölen kartanon ympärillä on yhä 6 hehtaaria peltoja, viihtyisiä ulkoiluteitä ja viheralueita.

Helsingin Sanomien toimittaja Outi Kaartamo oli taannoin 15.4. ilmestyneessä lehdessä laskenut matkalla töihin koirien kakkoja. 68 kappaletta. Tervetuloa Hakunilaan laskemaan viikonlopun jäljiltä rikottuja bussikatoksia.

Saniaisia lenkin varrella. Ihanat kippurat!

Huima on perinyt isältään "kerää maasta tavaraa lenkillä" -geenin. Hylätty tumppu matkasi kotipihalle.

Spider. Connecting things.

Hupin pää oli pipi.

Joskus käy niin isoissa laumoissa, että esimerkiksi lampaan sisäfile luo jännitteitä. Näin kävi Kenzolassa viime sunnuntaina. Asunnon täytti huumaava lihan paistamisesta lähtenyt tuoksu ja kämppikseni nakersi pahaa aavistamatta valkosipulilla höystettyjä fileitä keittiön pöydän ääressä.
Hupi hiippaili asemiin pöydän ääreen. Itseasiassa Hupi ei niinkään pummaa, eikä mitenkään luota siihen, että pöydältä mitään putoaisi. Hyvin hillitysti tiirailee, vaivihkaa, jos jotain tällä kertaa saisi: koskaanhan ei voi tietää.
Nyt kävi niin, että myös Viri hiippaili pöydän ääreen. Kämppikseni kuvaili Viriä osuvasti; minun sanottua ensin, että koira on huumorintajuton; "Viriltä ei todellakaan voi odottaa mitään vitsin kerrontaa". 
Nohh. En ollut paikalla näkemässä, mitä eksaktisti tapahtui, voin vain yrittää kuvailla koirieni järjenjuoksua. Olisiko se mennyt vaikka näin:
Hupi: *hiippailee* Otanpa tästä oivan asemapaikan, jos vaikka lihaa lähtisi pöydältä lentoon suoraan suuhuni.
Viri: Mitäs täällä tapahtuu? Mä olen tämän talouden asemavastaava ja haluan olla aina parhaalla paikalla, jos ja kun jotain tapahtuu.
Hupi: *mulkaisee* Lähde sä Viri mäkeen, mä olin ensin.
Viri: *mulkaisee takaisin* Lähde ite.
GRR, ÄRR, MURR.


Tämän tapauksen seurauksena allekirjoittanut menetti muutamaksi päiväksi liki äänensä. Sen verran ärjyin koirilleni; "NYT LOPPU". Siinä mentiin kuin sarjakuvissa konsanaan, tähdet lentelivät.
Riita päättyi ja pojat kävelivät vartin verran kynsillään. Eristinkin ne toisistaan, tosin Hupi oli niin syvästi järkyttynyt Virin poliisikoiran elkeistä, että se hipsi ihan oma-aloitteisesti alakertaan nuolemaan haavojaan.
Virillä ei reiän reikää, mutta Hupin päähän, silmän yläpuolelle tuli kulmahampaan tekemä, vertavuotava reikä, pistohaava.
Pääsin nyt kokeilemaan Mölnlycken edustajan minulle tuomia haavanhoitotuotteita.

Aloin hoitaa haavaa Mölnlycken Mepitel Safetac -teipillä. Haava oli näin siisti neljän päivän jälkeen. 

Mepitel -teippi pitää haavan kosteana nopeuttaen sen paranemista. Se suojaa haavaa ja ei poistettaessa jää haavaan kiinni, kuten kankaiset haavatyynyt, jotka usein repivät jo paranemaan lähteneen haavan taas auki. Mepitel -teippi voidaan jättää paikalleen jopa kahden viikon ajaksi. Ainoastaan ulompi sidos vaihdetaan tarpeen mukaan.

Hoitava verkko on kahden suojaavan kalvon välissä ja siitä voidaan leikata halutun kokoisia paloja. Itse laitoin neljän päivän aikana aina päivittäin uuden, puhtaan teipin. Jo kolmantena päivänä haava oli erittäin siisti ja hyvin parantunut, mutta varmuudeksi teippasin vielä yhden ekstrapäivän.
Teippi kiinnittyy erittäin hellävaraisesti (siinä on "liimaa" molemmin puolin), se muotoutuu haavan ja ympäröivän ihon mukaisesti; sidoksen poisto on erittäin helppoa, sidos ei irrota uutta kudosta haavasta tai sen ympärysihosta. Teippi myös sulkee haavan reunat ja suojaa ympärysihoa.

Lisätietoa Safetac -teknologiasta: KLIK.

Koiran haavanhoidossa todella toimiva tuote, suosittelen!

Lenkillä 8.5.2012

Ja sitten muihin lenkkikuviin.
Canon PowerShot SX20 oli iloinen, kun vaihteeksi aurinko paistoi objektiivin täydeltä.
Kevät alkaa olla jo pitkällä, vai mitä olette mieltä?

Valkovuokot vihannoivat.

Matkalla kevättöihin.

Norkot kuin hopealankaa.

Spanielit nauttivat keväästä.

Kevään vihreää.

Kehä kolmosen ylitys. Takana on ensin kuntorata, 2,4 km, joka loppuisi jonkin matkaa ennen taustalla näkyvää toista siltaa. Tätä siltaa pitkin mennään taas metsään ja jatketaan kurvaillen kohti Hakunilaa. Reitti oli yhteensä 7,2 km, tässä vaiheessa olimme tepastaneet ehkä kolmisen kilometriä.

Metsästä löytyi mätäs jos toinenkin. Tässä Luxi nuuskuttaa valkovuokkoja.

Aina on joku kuva väärässä järjestyksessä. Tämä taulu on oikeasti ennen siltaa. Siinä sitä on reittiä (mistä valita) kerrakseen.

Aurinko loistaa tässä ruohomättäässä.

Lisää norkkoja. Niitä riittää nyt joka koivussa, kuten kuuluukin. Lehdetkin jo puskevat kovaa vauhtia!

Lopuksi kaupunkikuva kupolissa. Nyt on kotiin matkaa enää vajaa kilometri.

Nyt riehutaan!

Mittari näytti yli 17 astetta ja tänään koirat pääsivätkin ensimmäistä kertaa tälle vuotta läähättämään lenkillä. Jokohan kohta tarvitsee ottaa vesipullot mukaan?
Speksit 7,2 km ja lenkki korkattiin tänään tällaisissa tunnelmissa:

Huima vaanii isiä korvat teroitettuina.

Hupi yrittää ensin esittää vaikeasti tavoiteltavaa...

Mutta pian tyrät rytkyivät!

Tämä se on sitä aitoa koiratanssia.

Hupi yrittää näyttää hyvin vaaralliselta...

ja huutaa poikansa korvaan. Viriä kiinnostaa ihan kympillä.

Kuten näette; Viri vaivautuu vain vaivoin koiven nostoon lapsenmielisten iloitellessa aurinkokylvyssä.

Taitava väistäjä Viri kyllä on. Huima pitää Hupia painiotteessa.
Ei muuten ollut tämä kenttä vielä kovin kuiva, paikka paikoin nurmi lätisi ja tassut rapaantuivat; lenkki oli kuitenkin sen verran pitkä, että pahimmat ravat varisivat matkan kuluessa. Onneksi. :)

Kenzolan tapahtumarikas viikko.

Asiathan usein tuppaavat leviämään ja laajenemaan. Kun minusta on kyse, uteliaisuus (liki joka asiaan) kasvaa ja lennokkaita ideoita lähtee lapasesta ja niitä riittää siksi torpattavaksikin, mutta aina joku idea saa siivet ja nousee lentoon. Sitten vain liihotellaan mukana ja katsellaan silmät suurina mitä tapahtuu!
Kuten nyt vaikka kivi anturassa -case. Muistattehan? Ai ette. No ei se mitään. Olen tätä kiviasiaa pohtinut pohtimasta päästyä ja jos nyt kuitenkin laitat tuohon viereiseen kenttään hakusanaksi "kivi (anturassa)", niin eiköhän sieltä aika monta hittiä löydy.

Viikolla otettiin myös aurinkoa. Uuteen fawnin väriseen petiin on uskaltautunut myös sinibrindle Hula tiirailemaan.

Rodullamme tämä hiekkaa anturaan imevä erikoisominaisuus on yhdessä greyhoundin kanssa. Anturan rakenne, sen muoto ja osumatarkkuus kontra kivi on lyömätön.
Omassa laumassani olen kaivanut kiviä anturoista kuudelta. Olen etsinyt selitystä ilmanalasta, (pitkistä) asvalttikävelyistä, kivilaaduista (olen soittanut mm. kaupungin "hiekkayksikköön"), perimästä, anturalaadusta jne. Voidaanko anturalaadusta enää kuitenkaan puhua, kun jopa kuusi omistamaani koiraa on kiviä anturaansa imuroinut?


Ell Jan Räihä on ollut yhteydenottojeni kohde kahdesti. Olen ollut yhteydessä yliopistolliseen eläinsairaalaan asti toivoen, että joku nykyinen tai tuleva ell asiaa alkaisi tutkia lääketieteellisestä näkökulmasta.

Nyt oli -ja on- teippitutkimuksen vuoro. Lähtiessäni vähän pidemmälle asvalttilenkille (~ 5-6 km, tai enemmän) teippaan nykyisin varuiksi Hulan etutassut. Kun Hakunilan apteekissa ei sangen hyvin anturaan ja karvaan ottavaa Hypafixia ollut (ent. Fixomull), tarttui matkaan Mölnlycken kilpaileva tuote, Mefix. Teippi oli kuitenkin tällä kertaa (?) erityisen liimatonta, eikä se ottanut edes itseensä kiinni.
Pyörittelin teippipakettia aikani, mutta minkäs sitä ihminen luonteelleen voi, ja reklamaatiosoittohan siitä syntyi. Puhelinkeskustelun myötä ja edetessä minua kehoitettiin lähettämään teippi tutkittavaksi ja toimittamaan yhteystiedot mukaan eteenpäin toimitettaviksi. Tämä taasen poiki uuden yhteydenoton ja torstaina 3.5. Mölnlycke healthcaren haavanhoitotuotteiden tuotespesialisti Anu Hakanen saapui Kenzolaan teippiarsenaalin kanssa.

Anu Hakanen esitteli mahtavan tuotekirjon erilaisia teippejä ja haavanhoitotuotteita, joita en ole voinut kuvitellakaan olevan olemassa. Kuten hopeaa sisältäviä (!!) haavatyynyjä.

Koiran hoidossa -reikien ja vammojen teippauksessa- käytetään samoja tuotteita kuin ihmistenkin hoidossa. Tosin meistä jokainen tietää, että yleensä eläinlääkäriasemalta saatava tassuside on järeä coban-viritys, jollainen jalassa harva koira kävelee ns. normaalisti. Lähinnä kävely on säälittävää hyppelyä ja tassusiteen uudelleen tekeminen kotioloissa on usein työlästä ja vaikeaa; ei siitä koskaan saa samanlaista hienoa ja tiivistä -saati toimivaa.

Mitä tulee whippeteillä sangen yleisiin ja "tavanomaisiin" kylkihaavoihin (purema, oksan tekemä reikä jne), niin niidenkin teippaus on oma taiteenlajinsa. Siteet repsottavat ja rispaantuvat, kun yksi kulma aukeaa, aukeaa toinenkin.
Mölnlycken tuotearsenaalissa oli kuitenkin useita tuotteita, joista eivät edes useat eläinlääkärit tiedä.

Anu oli ollut esittelemässä haavanhoitotuotteita hiljattain YESsissä ja eläinlääkärit ja hoitajat olivat ihmetyksestä ymmyrkäisinä. Useat ihmisillä käytettävät tuotteet sopivat kuitenkin loistavasti myös koirille ja ovat esimerkiksi kestävyydeltään ja monilta muiltakin ominaisuuksiltaan koirilla sangen toimivia. Mölnlycken tuoterepertuaariin kuuluu useita erilaisia silikonipohjaisia tuotteita, sekä esim. hoitavia haavan päälle laitettavia haavatyynyjä, joissa itsessään on haavaa hoitava ja sitä parannuttava ominaisuus. Joitain tuotteita pystyy ja voi pitää haavan päällä jopa 14 vuorokautta ilman, että sidettä tarvitsee vaihtaa.

Kenzolassa perehdytään paremmin haavanhoitotuotteisiin sekä erilaisiin teippeihin, joita Mölnlyckellä on tarjota. Mefix -teippi tulee uudelleen käyttöön ja "harjoitteluun", sillä rulla Hypafixiä maksaa 15 euroa, kun vastaava Mölnlycken tuote maksaa 6 euroa. Näinköhän jatkossa esim. kylkihaavojen hoito helpottuu -ja tehostuu? Perästä kuuluu.
Kiitokset siis Anu Hakaselle ja Mölnlyckelle kaikesta saadusta tiedosta ja kokeiluun saaduista tuotteista!

Eilen perjantaina piipahdimme kahdessa sydänkuuntelussa. Se se oli performanssi, sillä pelkälle kuuntelullekin ovat ell-asemat asettaneet sangen korkeita hintoja. Soitin muutamia ell-asemia läpi ja korkein hinta olisi ollut Järvetissä, 100 euroa. Kun ihmettelin suureen ääneen korkeaa hintaa, sain kuulla Järvetin muuttaneen uusiin, isompiin ja ehompiin tiloihin, sekä sen, että "vuokra on noussut".
Mistä löytyisi ell tai ell-asema, joka hinnoittelisi "helpot toimenpiteet" helppoina toimenpiteinä, niiden "todellisen vaativuuden" ja aikaavievyyden mukaan?
Jos asiakas itse täyttää lomakkeet, eläinlääkärille "jää" pelkkä kuuntelu, johon aikaa mennee koiraa kohti 3 minuuttia. Yhteensä 6 minuuttia stetoskooppien käsittelyä ja kaksi nimikirjoitusta ja leimaa, 100 euroa? Minusta se on paljon. Tai siis liikaa.
Muut lähitienoon ell-asemat pyysivät yksi 88 euroa, yksi 90 euroa ja lopulta ajelimme Tuusvetiin, jossa hinta oli 66 euroa. Kohtuullista.
Kuuntelutettavina olivat Hupi ja Huima ja molemmille puhtaat kuuntelut. Ennen kuin älähdät, että "kuuntelu ei kerro mitään", niin kyllähän se nyt aina jotain kertoo kuitenkin. Hupi on kaksi vuotta sitten ultrattu sydämen osalta ja terveeksi todettu. Huima toki ultrataan myöhemmin, kunhan ikää tulee hieman lisää.

Tänään työpäivän päätteeksi minulla oli ilo piipahtaa suomalaisen allrounder -tuomarin Rainer Vuorisen kotona. Tämä oli sykähdyttävä ja hieno vierailu, suuri kiitos siitä Rainerille, joka suostui kiireiden keskellä ottamaan minut vastaan. Puolitoistatuntinen vierähti kuin siivillä ja sain ilokseni kuulla sen, mitä toivoinkin, minulla on koirasilmää! Tästä on hyvä jatkaa.

Sain nähdäkseni erilaisia koirakuvia, ja minun piti kuvata koirat, se, mitä näen. Olin iloinen saadessani palautetta, että näin mittasuhteet oikein ja osasin kertoa minulle täysin tuntemattomista roduista niiden virheitä ja vastaavasti hyviä ominaisuuksia.

Kiitän tässä yhteydessä myös minua jo paljon auttanutta ulkomuototuomari Raisa Savanderia, jolta sain viikolla postitse erittäin mielenkiintoisen luentovihkosen luennolta, jonka Raisa on pitänyt lokakuussa 2000 whippetihmisille.

Jatkossa Rainer toivoi, että jatkaisin anatomian pänttäämistä; etuosan selittäminen meni minulta paremmin ja "helpommin" kuin takaosan lanteineen, lantioineen ja istuinluineen. Tässä sen näkee; ei pidä keskittyä pelkkään etuosaan, vaan takaosa on ihan yhtä tärkeä. Tasapainoinen koira ei ole vain tasapainoinen etuosa, vaan se tarvitsee tasapainoiseen olemukseen ja tyyppiinsä tietenkin myös tasapainoisen takaosan.

Tarkoituksena olisi istuksia kesän kuluessa kehien laidalla kuvan Hulan lailla tutkailemassa ja opiskelemassa koiria, rotuja, tyyppejä, liikkeitä jne.
Matka on alkanut. Tai; matkalla ollaan. :)

Vappulenkillä 30.4.2012

Sain kuin sainkin kaikki tälle iltaa suunnittelemani hommat päätökseen! Ai mitkä ne olivat?
No ensin syötin 128 koneella ollutta kuvaa 1geen kansioihin, sitten naputin lauantain kasvattajakurssin muistiinpanot allaolevaan blogikirjoitukseen ja lopuksi kirjoitin vielä liki 6-sivuisen kasvattajakurssin lopputyön aluekouluttajalle.
JA; tyhjensin kameran kortin, vappuvippua vaan kaikille näiden kuvien myötä, nyt ollaan jo toukokuussa!!
MyLoggerin data 6,2 km ja tällaista kuvamateriaalia löytyi kortilta, iso kiitos Canon SX20IS:lle joka ihme ja kumma YHÄ toimii:

Vapun värejä Hakunilan ostarilla.

Kenzolan pojat nuuhkivat kukkakimppuja HYVIN tohkeissaan.

Hula on bongannut TERVETULOA -kyltin.

Vappupallo - Kannuskujan päiväkoti -sommitelma.

Samppanjapullopallot kurkottavat kohti terassia.

KEVÄT!

Kaunis ja värikäs naapuri - kun kiitin kuvasta, hän sanoi kauniisti "ole hyvä".

Mikälie kevään ensikukka, ehkei leskenlehti sentään? ;D

Huima aikalailla alerttina; mäessä vaanii vaara.

Kenzolan terassin kranssien hautausmaa kasvaa.

Taannoin puunasin terdeä 1,5 tuntia, näkyyks se?