Ähistää!

Hiukan haastava jakso alkaa toivottavasti olla takanapäin.
Minulla ei ole paljoa (selkeitä) muistikuvia kuluvasta kuukaudesta. Muuta kuin rappua on taas tullut mopattua, kloritella ja sitruunalla. 
Koirat - kolme niistä - kehitti jossain vaiheessa YÖripulin. Päiväripuli on tietysti last season. Pitää päästä ulos klo 04.00! Puolen tunnin päästä uusiksi, tottakai!

Erilaisin kokoonpanoin on sitten hiihdelty yöpuvun housuissa ja silmät sikkaralla, Crocseissa.
Lymyilty parkkipaikalla ja huurteisella nurmella kun eihän nyt mikä paikka tahansa kelpaa. On myös haluttu vain rappusia nuolemaan ja aulamatossakin on ollut analysoitavaa. 
Nimittäin yläkerran ranskanbulldogilla on ollut hajujälkiä jos jonkunmoisia pojille! Liekö sitten ihan stressiksi äitynyt täällä tunnelmat, kun on välillä haluttu yöllä ulos vain kuljeksimaan. Yksikin yö ulkoilutin, eri comboilla, poikia viidesti. Kaksi kertaa viidestä oli "huijausta" sillä lähinnä haistelivat tuulta ja tuijottivat pimeyteen. Josko sieltä jotain ilmestyisi. Jänis tahi juoksuaikainen narttu tarjolle.

Sitten on oltu yö-pari rauhassa kunnes taas on päästävä yöllä ulos tekemään ihan vaan pissa tai tirauttamaan sikarit, kun ei ole muutakaan tekemistä.
Oltu vähän levottomia vaan ja saatu Anita sytyttämään valot ja kysymään, "mikä hätänä"?
No tokkiinsa on hätä; pääsisinkö ulos vähän nuuhkimaan tienoota, en enää muista miltä se tuoksuu? 

Sitten alkoi Samui olla kummallinen.
Pienet kummallisuudet katson läpi sormien mutta kun kaveri kolmatta päivää ähistää ja puhistaa, siis lenkillä tekee ilmakakkausta ilmakakkauksen perään aloin ihmetellä, että mistä moinen? Siis ihan 15-20 kertaa käväisee pöpelikössä ja lyö ahterin kaislikkoon ja samassa sekunnissa hyppäsee ylös. Siis onko sillä hätä vai eikö ole hätä?

Viimeyönä ulkoilimme 04.00 ja toki heti perään 04.45.
Ihan vaan käveltiin. Koska oli ilmeisen outoja tuntemuksia peräpäässä? Ei me koitettu ähistää mutta ei meillä oikein asiat olleet mintissäkään. Haluttiin peiton alle ja ei sekään ollut hyvä. Heti pois. Tassuteltiin ja rapisutettiin kodin laminaattia.

Ai että ehdin käydä läpi KAIKKI kauhuskenaariot.
Sillä on varmaan eturauhanen Klaukkalan keskustan kokoinen. Eturauhastulehdus. Kystiinikiviä 76 kappaletta. Kooltaan mummon lihapulla. Perineaalityrä. Anaalit täynnä tulehdusnestettä. Kaikki pielessä peräpäässä ja peräpään lähistöllä. 
No eikö se sitten saanut kakkaa ollenkaan ulos?
Sai sai. Eikä sillä enää ollut ripuliakaan - semmoista ähistyssuikeroa teki. 

Kerättiin sitten pissanäyte - tosin Samui lopetti heti pissaamisen kun alkoi muovirasiassa "päristä".
Katsoi koko aamulenkin, että toivottavasti et tunge tuota muovipönttöä enää mun haaroväliin. Pienen lirun sain ja katsoin yön pimeydessä, että siellä on varmaan 258 kystiinikiveä, verta, tulehdussoluja, kuolleita ja katkenneita siittiöitä ja kaikkea mahdollista mitä nyt virtsa sisältääkään.

Vihdoin tänään 24.10. pääsimme tutun eläinlääkärin pakeille (Karvakamut Heli!) ja tutkimukset alkoivat.
Ensimmäisenä kohdistettiin mielenkiinto eturauhaseen. Oho! Olipas se nätti, kaunis, kuultava ja pyöreä, oikeankokoinen ja hillitty elin. Samui ei reagoinut sitten millään eläinlääkärin tunnusteluun. Piti meitä kai tyhmänä, että "en kyllä yhden ranskanbullan takia rupea eturauhastani turpeuttamaan".
 
Sensijaan anaaleissa oli vähän sanomista. Oikealta puolen ell tiristi melkoista mönjää, sellaista ojan pohjilla lymyävää sakeaa ja mattamaista möhnää. Koira edelleen seisoo tyynesti paikallaan, viiksikarvakaan ei värähdä.

Ultrataan eturauhanen, ihastellaan ja huokaillaan. Ultrataan virtsarakko. MITÄ IHMETTÄ, KYSTIINIKIVET OVAT KADONNEET!
Emme löydä enää yhtäkään. Ultraamme varmuudeksi toisestakin suunnasta - ja kai kolmannestakin - ja niin on nätti virtsarakkoKIN. 
Muistelen sitä kystiinikivikäyntiämme viime syksynä ja uudelleen joulukuussa kun kauhuskenaariot maalattiin; voi joutua liuotushoitoon ja/tai leikkaukseenkin. Virtsan tuleminen voi estyä kokonaan. Koira on vietävä asap leikkuupöydälle.
Liekö Samui säikähtänyt moisia puheita ja sulatti kivet kuten se sulattaa täällä - ja missä milloinkin liikkuu - ohikulkijoiden sydämetkin!

Samalla kun muistelen kuinka VAIKEAA oli löytää koiralle kystiinikiviin kehitettyä ruokaa kun vehnäpohjainen U/C tyrmättiin n. 7 kilon jälkeen vesisuihkuripaskalla ja ruoasta jatkossa kieltäytymisellä.  

Ell tuo tulokset virtsasta.
EI yhden yhtä kystiinikiveä. Ei verta, ei mitään hälyttävää. Ei edes niitä katkenneita ja epämuodostuneita siittiöitä, ei mitään mistä voisin/-mme huolestua. 

Tässä yhteydessä on pakko kiittää ja vuolaasti kehua ihan sattumaa ja Kivuttoman eläinlääkäriäkin, joka otti kopin kystiinipotilaan ruoasta kun vehnäpohjainen tökki. 
Sattumaa oli törmätä messuilla Vet Concept-merkin maahantuojaan ja saada sieltä kokeeksi Vet Concept Low Protein -ruokaa - LÖYTÖ! Maistuu ja näköjään vei kystiinikivet mennessään! Ja se Kivuttoman eläinlääkärikin löi vahvistusleiman VC Low Protein-ruokaan; alhaisen proteiinipitoisuuden vuoksi sopii kystiinikivipotilaalle! 

Kysyin sitten eläinlääkäriltä, että miten tämä on mahdollista?
Samuin kystiinikivet olivat n. 5-6 mm kokoisia (isoimmillaan), että mihin ne on kadonneet? Ell katsoi minua silmiin ja sanoi "en tiedä". Ne ovat ilmeisesti sulaneet tai tulleet virtsan mukana ulos. Ja Low Protein -ruoka on aiheuttanut sen, ettei uusia ole syntynyt! 

Ähistys tulkittiin paksusuolentulehdukseksi joka voi aiheuttaa "pakonomaista" kykkimistä rotvalleissa.
Toki se anaalimönjäkin voi olla tehnyt tepposet. Stressi ja portaan nuoleminen ehkä myös? Hormonihuurut? Epäsopiva ruoka? (Erehdyin ostamaan jotain Renal-ruokaa, kun tarjouksesta sai. Note to self: kun löytyy hyvä, pysy siinä. Älä vaihda.)
LINKKI: Vet Concept - kauppaan KLIK!

Minulla on ollut pojilla muitakin Vet Concept-sarjan ruokia käytössä. 
Tuntuvat kaikki olevan sangen hyviä laadultaan ja sulavuudeltaan - ja sopivuudeltaan.
Niillä on vähän eksoottisia nimiä joillakin: Arthro Pack, Mineral Oxalat, Sana Puhveli - muutamia mainitakseni mutta ai että taputan itseäni selkään, että löysin Low Protein-sarjan!

Kystiinikivet ovat koirilla harvinaisuus ja juuri niihin tehtyä erikoisruokaa on todella vaikea löytää ja joutuikin käyttämään vähän uteliaisuutta ja nokkeluutta ( = toimittajahenkisyydestä oli tässä kohtaa suuri apu!), että U/C -ruoan tilalle löytyi sopivampi minkä koirakin hyväksyi.

Samui sai viiden päivän antibioottikuurin ja kyytipojaksi pullean putkilon Zoolacia, jos vielä tulee ripulin oireita.

Kuvat oma Honor70 - mm. yölenkkeilyä Klaukkalassa!

Ilta ilman Copilotia.

Melkein teki mieli haastaa taas CP keskusteluun mutta olenkin tässä istunut parituntisen sortteeraamassa valokuvia.
Vuodenvaihde lähestyy ja pitäisi teettää jälleen uusi seinäkalenteri. Olen sen tehnyt jo vuosia omista valokuvista ja nyt olisi ollut vaikka ja kuinka hienoja mutta PYSTYkuva ei käy. Pitää olla vaaka. Kansiot vain lisääntyvät koneellani - kuka niitä veisi 1geehen puolestani. On Facesta 1geehen, Facesta 1geehen toinen ja Kuvat ei vielä missään. 264 kuvaa kävin läpi - ja vielä jäi!

Marinat sikseen.
Katselin aamulenkin jälkeen - oli muuten harvinaisen seesteinen 5 km; näimme vain 2 (kaksi) koiraa! - ykköseltä mielenkiintoista dokumenttia autoimmuunisairauksista. Jollen ihan väärin muista niin menikö nyt lapsella ainakin 2 vuotta kehittää omaa immuniteettiaan ympäristön uhkia vastaan. Tätä olen vähän kontra koiriin ihmetellyt, kun tuntuu, että koiranpennulla pitäisi HETI olla tiivis sikarikakka päivästä 1. Ja ainakin uudessa kodissaan heti. Ja jollei ole, niin pennulla on HETI kana-allergia ja muutaman kuukauden kuluttua IBD. Saako koiran elimistö hakea tasapainoa, suorittaa suolistoflooran linkousta?

Soisin, että pennunkin vatsan annettaisi asettua ja käydä läpi mullan-, karikkeen-, purkan-, hiekan- ym. syönnit. Odotettaisi, että asettuu.
Joskus menee muutama viikko ja joskus muutama kuukausi. Onko vaarallista? Mielestäni ei. Ei tarvitse olla "suolistosairaus", ainakaan heti.
On totta, että rodussamme on herkkävatsaisia. Onhan rotumme muutenkin herkkä. Esittävät kovista mutta kovan paikan tullen ovatkin pehmoja. Mutta joskus aika toimii tähänkin? Luonnekin kehittyy, läpi koiran koko elämän. Itsetunto vahvistuu yhdessä lihasten kanssa. 

Olen yrittänyt pitkään saada vastauksia koiranruokavalmistajilta  koskien sitä, että MIKSI koiranruokateollisuus on viidakko.

MONOproteiini, hypoallergenic, gastrointestinal, veterinary diet, digestive support.
Vähän tuntuu siltä, että kun ulosteen löysyyttä valittaa niin ell-klinikalta löytyy erikoisruokavastaus hyllystä, á 87 euroa 3 kg?

Elämä on hektistä.
Ja dokumentissa nostettiin stressi tikunnokkaan. Enkä ihmettele. Stressi laskee puolustuskykyämme ja vaikuttaa eittämättä myös koiriimme. 
Mutta Google kertoo hyvin mikrobeista - miksei tämä sopisi myös koiriin?
"Viimeaikaiset havainnot ovat osoittaneet, että jos ympäristön tavalliset mikrobit eivät varhaislapsuudessa pääse tavalliseen tapaan muokkaamaan lapsen immuniteettia, se lisää myöhempää sairastumista esimerkiksi astmaan. Tätä "liiallisen puhtauden" luomaa ilmiötä kutsutaan hygieniahypoteesiksi, ja sen välttämiseksi suositetaan liikkumista luonnossa ja altistumista sen mikrobeille."

"Yksilöllinen immuniteetti on pohjimmiltaan synnynnäinen ja perinnöllisesti säädelty (luontainen immuniteetti). Sen perusta kehittyy jo sikiöaikana ja heti syntymän jälkeen. Elämän varrella luonnollisesti tai rokotteissa kohdatut vieraat mikrobit ja aineet muokkaavat immuniteettia ja rakentavat lisäsuojaa (opittu tai hankittu immuniteetti, adaptiivinen immuniteetti). Luontainen immuniteetti on puolustuksen nopea ensilinja; se voi käynnistyä minuuteissa. Samalla se on epäspesifinen eli koetusta vihollisesta riippumaton ja toimii aina samalla tavalla. Hankittu immuniteetti suuntautuu vain jo viholliseksi tunnistettua rakennetta vastaan. Sen käynnistyminen vie päiviä siitä, kun kohde näyttäytyy elimistössä."

Olen se minäkin ollut nuorempana kovasti huolissani milloin mistäkin koiriini liittyen.
Ja kuuluu ollakin. Vanhemmiten vaan tulee perspektiiviä ja kyynisyyttäkin, realismia. Ei vain jaksa olla kokoajan huolissaan. Oma ikääntyminen tuo oman lisämausteensa koiranpitoon ja viimeaikaiset kaatuilut lenkeillä ovat kaikessa hilpeydessään (!) myös hiukan pelästyttäneet. Whippet on kaunis ja eteerinen koira mutta jestax mitkä vetovoimat sillä on. Pärjään mielestäni yhä sangen hyvin nelikkoni kanssa mutta kiroiluni lenkillä on myös lisääntynyt. Nämä kotioloissa sangen lupsakat kainaloiset ovat aivan perkeleitä välillä lenkkeillessään. Pahimmillaan yksi nelikosta kiskoo vasempaan, yksi oikealle, yksi eteen ja yksi taakse. Siihen sitten vielä irtojänis tai oksalla voimisteleva orava. Voi luoja. 

Siksipä siitä arjesta on tullut meille melkeinpä itseisarvo.
Ja kuten yllä olevista kuvista näkyy - rakastan kuvata sitä!

Toivon ennen kaikkea jatkossakin sujuvaa arkea koirineni. Lenkkeilemme yhä edes ajoittain leppoisasti vaikka onhan se haastavaa välillä. Kuitenkin se rytmittää myös mukavasti päivää ja vie kaupungille, metsään, pelloille. Luonnonilmiöiden äärelle. Kukkia, tuulta, sadetta, auringonnousuja ja - laskuja ja sateenkaaria. Pilviä ja poutaa.

Eikä se väistäminenkään niin harmita kun se on selkäytimessä.
Toki välillä miettii, että ymmärtääkö lopulta KUKAAN miksi väistämme? Onko taas ideaali se, että voisi kävellä vastaan ja päin vihellellen. Kuka nämä ideaalit ylipäätään määrittää? Saako koira saati taluttaja olla yhtään individuaali?

Eiköhän meistä jokainen luo omat ideaalinsa.
Ja vaikka some rummuttaisi elämän ja ajattelun suuntaviivoja, ei niitä tarvitse hyväksyä. Aina voi pistää vähän hanttiin.

Kaikki lenkkikuvat oma Honor 70.