Huimaa muistellen.

Jäähyväisten aika ei ole koskaan helppo.
 
Olin oikeastaan tehnyt jo henkisesti liki vuoden jäähyväisiä jollain tasolla. Huomattavan pitkästi Huiman kohdalla.
On niin vaikeata "päättää" tai "tehdä mitään lopullista" - kun koira pääosin "voi hyvin" ja on "iloinen ja seurallinen".

Kuitenkin taannoiset eläinlääkärin sanat saivat minut syviin vesiin ja kohtaamaan väistämätöntä; "koirasta ei varmaan ole kivaa kun sillä on kokoajan pakonomainen tarve juoda".

Huima nimittäin joi. Paljon. Ja tietenkin pissasi paljon.

Sopeuduimme yhdessä, Huimaa käskytettiin pihalle usein, tietyt merkit saivat nousemaan kesken TV:n katselun "viemään Huimaa pihalle". Olimme voineet tulla juuri lenkiltä, kun se kotiin päästyä oli melko pian takaisin pihalla, pitkällä pissalla. Raukka pieni.

Kuinka urheasti se sairasti.
Huimalla todettiin pulmonaalinen eosinofilia sen ollessa reilun 2-vuotias. Eosinofiilien määrä oli varsin maltillinen, mutta riittävä aiheuttamaan sen oireet; yöllisen yskän. Limaa tuli ylös ja se oksensi liman. Useita kertoja yössä. Lääkitys oli alkuun hyvin maltillinen, kortisonia 2,5 mg kolmen päivän välein. Pystyimme alussa pitämään kuukausien taukojakin - ja saamaan taukojen aikana Huimaa näyttelyihin, toivoen, että oireet hellittäisivät kenties kokonaan. Oireet kuitenkin aina palasivat. Pikkuhiljaa lääkityksestä tuli säännöllistä, tauotus ei enää ollut vaihtoehto. Jossain vaiheessa pystyimme pitämään vielä kahden päivän antoväliä, sitten siitä tuli yhden päivän antoväli ja viimeisen puoli vuotta Huima söi kortisonia päivittäin.

Kävimme säännöllisissä verikokeissa, eläinlääkäreiden aina hämmästellessä "kuinka pienellä annostuksella se pärjäsikään" - verrattuna moniin muihin potilaisiin, joilla oli sama vaiva. Kortisoni alkoi kuitenkin tehdä tehtäväänsä.  

Huima eli huiman, näköisensä elämän.

Vaatimaton, hieno, syvällinen, kaunis. Ja vastapainoksi sairastamiselle kaikkea niin koskettavaa ja suloista, viipyilevää ja vauhdikasta. Vaikka sen elämä oli "jatkuvaa taistelua allergiaa ja aikaa vastaan" se oli samalla hyvin whippetmäistä ja monipuolista.

Huima nautti lenkkeilystä, kavereista, laumaelämästä.

Se sopeutui kaikkeen. Ja kaikkiin uusiin laumatulokkaisiinkin, niks ja naks; hei ja tervetuloa! Sen mieli oli kaikelle avoin, joustava ja lavea. Minkäänlainen ahdasmielisyys ja mielen kiristys ei sopinut Huimaan.

Kun eilen itkusilmin kävin Huiman valokuvia läpi, ja menimme siten yhdessä yhteistä memory lanea pitkin näin monista, monista kuvista kuinka täyttä sen elämä oli kuitenkin ollut. 
Miten komea, kaunis ja vahva Huima oli! 

Ihania, hellyttäviä suklaasilmäisiä kuvia vahvasta, kauniista koirasta toinen toisensa jälkeen. Juoksua, iloa, hurmaa, yhdessä oloa.
Kuvassa nuori JH Sanni Pulli esittää Huimaa Hands On -tapahtumassa. 
Huima Huima:

 

Anna anteeksi kyyneleet, ne ovat vain ikävää. 
Olen kyynelsilminkin onnellinen ja iloinen, että olit minun.  

Huima oli hyvin vaatimaton, eleetön ja "pieni" koira, se ei tehnyt itsestään numeroa, ei ollut koskaan tippaakaan aggressiivinen, ei riehunut, haukkunut eikä juurikaan aiheuttanut pahennusta.
Mutta isänsä tapaan oli kova piehtaroimaan, juoksi riemuisasti ollessaan irti, söi kakkaa suun täydeltä ja teki riemuhyppyjä. Jos lauma ei edennyt ja mieli teki kuitenkin kohti riehupeltoja, se hyppeli paikallaan kylkihyppyjä; vauhtia, vauhtia, tahtoo juoksemaan!

Koira voi olla kovin pyyteetön, vaatimaton ja vähään tyytyväinen - ja samalla ottaa FULL SIZE-paikan laumassa.
Huima oli sellainen. Kun nyt istun koneella kirjoittaen tätä, on muu lauma hipihiljaa, kukaan ei tule pyytämään ulos, pihalle, ruokaa - ei mitään. Iso osa laumaa on poissa. 

Huima rakasti halaamista, pusuttelua ja lepuutuksen vastapainoksi kevyttä kotiriehuntaa. Veden lipityksen ja pissimisen lomassa se riipi uusista leluista sisälmykset ulos alta aikayksikön ja vaikka olit juuri ottanut puolikuolleen lelun sen suusta se vei sen heti uudelleen riivittäväksi ja tuli sen jälkeen muina miehinä eteiseen, valmiina ulos, lelun fyllinkejä suusta roikkuen: "en se minä ollut, SE kävi päälle". 

Huima rakasti nukkua tyynyjeni takana ja meidän yhteisenä viimeisenä yönä, kun VIELÄ pohdin, että teenkö oikein, tunsin sen pehmeän, rakastavan hengityksen korvassani. Kuinka levollinen, rauhallinen ja ihana koira se oli. 

Luopuminen on kamalaa - mutta saada tuntea whippetin rakkaus ja yhteys Huiman kaltaisen koiran kanssa, siitä olen kiitollinen, kyyneltenkin läpi.


Kiitos yhteisistä vuosista, Huima. Rakastin sinua.

kuvat: oma kuva-albumi, Juulia Pitkänen, Antti Ruotsalo, Ida Björkqvist

Kesät menevät vanhemmiten nopeammin.

Miten olikin lapsena niin, että kesä tuntui melkeinpä ikuisuudelta.
Oltiin mummolassa monta viikkoa, uitiin ja kitkettiin porkkanapenkkejä, syötiin ahomansikoita ja tehtiin kukkaseppeleitä. Viikkotolkulla. Nyt ilmoitat koirasi yhteen kesänäytelmään, kolmeen ratakisaan ja yhteen maastokisaan ja sitten se kesä olikin siinä. Syystuulet yltyvät heti elokuun puolivälissä ja sadetta vihmoo aina lokakuulle asti. Kaupungin hiekanlevitysautot ovat lokakuussa valmiina viskomaan hiekkaa asvaltille, kun "säätiedotuksessa luvattiin yhdeksi yöksi miinus 1 astetta". 

Pian viimeisten rata- ja maastokisojen jälkeen somealustoilla oli lukuisia kauden koosteita.
Itselläni ei tunnu olevan kauheasti mitä koostaa. Kausi oli ja meni, viuh vain.

Kesän alussa Mauilla - ja minulla - kävi pieni/suuri (valitse kumman haluat) kömmähdys, kun naapuri juoksutti Maukkulia "kisakuntoon" niin, että ensimmäisessä ratakisassa aika oli + 23 sekuntia 280 metriltä ja maalissa kolmejalkainen koira.
Ell Talviolla oli vammasta (olkanivelen jännetuppitulehdus) hyvä intuitio ja koira saatiinkin hyvin kuntoon, tosin erittäin varovasti edeten. 

Parhaita saamiani oppeja - joita jaan nyt jankutuksina eteenpäin - on ollut "säästää koiraa" ja kisata mieluummin hintsusti kuin överisti. Tämä olikin minulle helppo rasti, koska kämppiksen auto ei juurikaan irtoa pidemmille kisareissuille ja olemme Mauin kanssa Tuomarinkartanon nurmen lumoissa.
 
Mahtaako kovin moni uusi kisauttaja tulla kuitenkaan ajatelleeksi millaisia atleetteja koiramme ovat lihaksineen, sydämineen, lihassyineen? Menevät maitohapoille (ihmisten tavoin), juoksevat äärirajoilla, "pakotettuina" (vietti vie!!), lihakset, nivelet, ligamentit ja kiinnityspinnat pinkeinä pinkovat; extremeä, koiraformulaa, vauhdin hurmaa ja vietin viemää! Se, mikä näyttää helpolta ihmisen silmään ei sitä välttämättä ole! Surprise! Lue aiemmat LEPOa koskevat artikkelini, niin pääset koiraurheilun ytimeen!!!!

Tänä vuonna Maui kisasikin vain neljästi; loukkaantumisen jälkeen kolmesti. Plus nakkimakkarajuoksut, eli tavallaan yhteensä viidesti.
Ajat ovat menneet hintsusti tai hiukan enemmän kuin hintsusti nyt päälle 20:n sekunnin, mutta koira on sama iloinen Maukkuli, ja keuhkoaminen ennen suoritusta samoin. Miksipä se siitä muuttuisi. Kultahännän Sanna on Mauia vatkannut kauden kuluessa ja ainahan sieltä jotain pientä fiksattavaa on löytynyt, mutta myös fleksiibeli ja joustava lihaspohja, jos nyt näin voin asian ilmaista. 

Kesän alussa treenautin myös Capria, nuorimmaistani, jokusen kerran Kartanon moottorijäniksen perässä.
Pitkä matka, baby stepsein, on kuljettu "jogurttipurkkivieheestä"; viehe kun ei ensin kiinnostanut Capria ensinkään. Luulin Osmon ensin vitsailevan, kun kehotti kotona jahtausta aiheuttavien jogurttipurkkien liittämistä vieheeseen. Ai että muuten, miten on mielenkiintoista kulkea matkaa koiran vierellä, jonka tiedät olevan "auki" ja sinun tulee vain kulkea vierellä ja seurata kerrosten avautumista, yksi kerrallaan. Ensin koira on "öö ää" sitten "mikä juttu tää on, selittäkää" ja lopulta "olisit heti sanonut". Valon syttymistä koiran päässä on huisia seurata.

Caprihan lähti ensin moottorin perään JIIHAA ja tappokin oli kunnon ravistus, mutta toinen perään meno saattoi jäädä lähtötelineisiin, mennä pomppuiluksi tai u-käännökseksi jo kolmen metrin jälkeen.
Hmm. Mietintämyssy päähän, somealustalle ulisemaan ja kappanen, apu oli lähempänä kuin uskoinkaan. Capri pääsi Suvi Halonen Oy Ab:n Pienten Pentukoirien Vietinherätys-yksityiskouluun ja ärsyttely teki tehtävänsä. Viehettä vedettiin ensin niin, että koira oli kiinni eikä se päässyt perään, vaikka olisi tehnytkin pienen pompun, että "voisin hiukan ajaa kyllä". Capri oli hihnassa ja vasta kun se teki ns. MEGApompun, niin se sai ajaa sen kolme sekuntia. Treeni oli sitten siinä. Jätettiin nälkä.

Näitä Pienten Pentukoirien Vietinherätys-sessioita taidettiin ottaa yhteensä kolmasti läheisillä vehmailla Hakunilan sporttipohjilla ja vaste oli kyllä maanmainio.
Tästä veti niin omistaja kuin suikaleidenvetäjä-Suvi ihan kiksejä, kun edistyminen oli silminnähtävää ja jopa liikkistä. Miten nämä meidän taitavat koiramme joskus vain tarvitsevat hieman hellää ohjausta, kevyttä tuupintaa ja yksityiskoulua. Muistakaa se, te kaikki "tuskailijat" jonkun nyanssin äärellä; kun kaikki ei menekään kuin elokuvissa. Tarvitaan VAIN oikeaa ohjausta, muutamaa askelta taakse, baby stepsejä eteen - ja kas, oivallus on taattu! Usein sekä koiralla että emännällä!

Kartanolla sitten kesän edetessä saimme Caprille hienoja onnistumisia kun kaveri lähti kuin tykinsuusta - toki koppien edestä lähettäen. Asia kerrallaan.

Mistä tulikin mieleeni motkottaa, että älkää menkö asioissa liian nopeasti eteenpäin.
Olkaa aistit auki koiranne suhteen ja jos koira arkoo koppiin tunkua, älkää tunkeko sitä sinne!!!!!! Vahvistakaa ensin saalisviettiä käsivieheellä ja moottorilla USEAMPI treeni kopin edestä. Ei sinne koppiin ole heti eikä viidestoistakaan päivä vielä pakko mennä!! 
Caprinkaan kanssa ei ole sanottu, että tuleeko siitä ratakoiraa ensinkään vai onko sille sopivin aluevaltaus maastokisaaminen. Ketterä on kovin ja laumassa on rosvon roolissa, Samuin toimiessa poliisina. 

Kesät - ja kisat - loppuvat aina jotenkin kesken ja paljon jää muhimaan talvea vasten, mutta onneksi talvetkin tuppaavat menemään verrattain nopeasti.
Ensin lenkkeilemme vain sateessa, sitten loskassa kolme kuukautta ja pakkasessa toiset kolme. Sitten se on ohi. 

Jos mennään + 5 vuotta taaksepäin en olisi ihan äkkiä uskonut, että treenautan jo kolmatta (enkku)koiraa putkeen juoksemisen saloihin enemmän tosissani.
Toki olen kisannut useamman whippetin kanssa maastoissa aiemminkin, mutta tämä ratatouhu on ihanan uutta ja virkistävää. Lopulta Maui oppi kopitukset PIM! ja radalla saamani vihje "keilapallolähetyksestä" on toiminut Mauilla loistavasti. Toki kaverin lähdöt vaihtelevat tykkilähdöstä viipyilyyn, mutta koska kyse on eläimestä niin lähteköön jahtiin kuten sillä hetkellä parhaaksi katsoo!
Samppa Linna taasen otti useamman koppitreenin, ennen kuin uskoi, ettei veräjä ole vihollinen. Sittemmin kaveri huutaa (siis oikeasti kiekuu!!) ennen lähtöä sekä linkoaa kopissa liki saranat irti, joten melkoisia viettipesiä ovat nämä kaksi; Maukkuli ja Samppa. Capri on hillitympi, mutta ihan HULLU juoksemaan sekin. Ei siinä ehdi mennä edes sekunnin sadasosaa kun liipasinlukko sanoo KLIK kun Capri jo mennä viilettää tuhatta ja sataa, Samui perässään.

Vaikka kesät menevät vanhemmiten nopeammin - koiran kanssa kannattaa kuitenkin ottaa iisisti.
Askel kerrallaan ja hieroa mieluummin hissuksiin asiat kaaliin ja kuntoon, kuin harppoa "suoraan asiaan". Radalla on hyvä roikkua viisaampien hihoissa ja peesissä, heiltä heidän juoksuoppejaan imien. Koira on koira ja YKSILÖLLINEN vieläpä. Siispä aistit auki, avoimena ehdotuksille jos normitreeni piiputtaa ja koirakohtaisuus kunniaan! Kaikki ei tule helpolla, eikä pidäkään - mutta lopussa kiitos seisoo ja maalissa on iloinen koira; suikaleet suussa! Se se on parhautta - oli sitten loppujen lopuksi kyse treenistä tai kisasta; whippet on luotu juoksemaan!

Ja hei - riemu ja riemukkuus on tärkeintä. Luodaan me sitä koirillemme, koska koiramme luovat riemukkuutta meille!

© kuvat Antti Ruotsalo ja Sindy Rahikainen

Cesis, Latvia 14.10.-16.10.2022

Huomaan, että emme ole blogini kanssa tavanneet sitten elokuun. 
Isäni menehtyi elokuussa, 23. päivä ja koko syyskuu meni lukuisien kuolemaan liittyvien asioiden hoidossa. Ihmisen menehtymisen jälkeistä byrokratiaa ei ole tehty helpoksi eikä ainakaan suoraviivaiseksi. Oikeastaan en muista edes paljoa syyskuusta. Mutta sen muistan, että katsoin tiukasti kalenterista lokakuun puolivälin merkintää: Latvia (Capri, Maui) - ja odotin kovasti, että arkiseen aherrukseen ja pakerrukseen tulee irtiotto arjesta - ja UK-trioni, Samui, Maui ja Capri - todella delivered!!

Kämppiskin suostui kuskiksi - ja niin lastattiin taas Avensis matkaan! Balin ja Huiman luottohoitajan Heidin tullessa kotiin jäävien poikieni seuraksi. Iso kiitos taas Heidille poikien hellästä ja luotettavasta hoivasta!

Olimme varanneet kolmen huoneen Airbnb-huoneiston Cesiksen laitamilta, n. 4 kilometrin päästä itse näyttelypaikasta.
Kämppä oli löytö ja voin vain enää ihmetellä miten minulla kesti niin kauan päätyä Airbnb:den pariin - onneksi Taru ja Heli tomerasti osoittivat em. yöpymismuodon suuntaan. Yksi asia ylitse muiden on RAUHA. Hotellissa kun on yleensä koiranäyttelyviikonlopun aikana monta muutakin koiraa, mikä tarkoittaa suomeksi sanottuna =  haukuntaa, metallihäkkien raahausääniä ja yleensä myös discoa/karaokea 22-04 välillä juuri oman huoneesi alakerrassa... Lisäksi koiramaksut alkavat olla aika suolaisia, varsinkin kun meikäläinen on ruvennut pitämään yhtä tai kahta "lisäkaverikoiraa" mukana.

Heinäkuisen Ogren jälkeen aloin haaveilla kolmannesta junnusertistä Caprille ja Latvia oli loogisin vaihtoehto, koska Capri oli sieltä jo kaksi junnuserttiä saalistanut. Lisäksi kutkutti Mauille Latvian sertti, josko sekin napsahtaisi, hyvällä onnella?

Caprin ja Samuin riemua läheisellä "tunturilla".

Syyskuu meni isän asunnon tyhjentämisessä ja kaikessa liittyvässä asiainhoidossa plus vedin samaan hengenvetoon kehäsihteeriduunit, hautajaiset, COSsin, viettitestauksen... Jaksoin, kun odotin Latvian matkaa!

Lauantain tuomari hieman "pelotti", kun pidin Arne Fossia sangen tiukkana ja pelkäsin poikieni virheiden peittävän (kaiken) hyvän... no, kuinka väärässä olinkaan!
Taisi mennä päinvastoin, kaikki hyvä peitti virheet alleen! Ja siis hyvä, kun ilmoitin rohkeasti molemmat pojat molemmille päiville!!!

Puksuttelimme hiljaksiin varhaisella aamulaivalla, läpi kauppojen, huoltoasemien, wc-käyntien ja  lukuisien kahviautomaattien kohti Latviaa ja Cesistä. Google maps ja auton oma navikin veivät meitä melkolailla keskeltä Viroa kohti Latviaa, 2-tietä. Kymmeniä kilometrejä auton navi näytti auton kulkevan keskellä peltoa; tie oli ilmeisen uusi. Päädyimme Valka-nimiseen kaupunkiin, jossa oli SuperAlko, kuinkas muuten. Pina Coladat olivat ylähyllyllä ja sain vain vaivoin kammettua etuosassa olevat pullot ostoskoriin. Nyt meni hetkeksi sormi suuhun. Ei ollut lähettyvillä koripalloilijoita eikä palleja. Sitten katseeni osui metrisiin A-tikkaisiin ja eikun hoplaa ja perimmäisetkin pullot, kaikki 15 kpl, saatiin ostoskoriin. Kreisiä.

Itsestäni ei ole kuvaa - mutta näin se meni! 

Airbnb todellakin lunasti kaikki odotukset. Siisti, avara, hyvin varusteltu ja ah, mikä rauha!!! Ympäristö oli todella rauhallinen, ei irtokissan irtokissaa, ei irtokoiran irtokoiraa, rauhallinen, hiljainen talo ja lenkkimaastot alkoivat ikkunan alta. Ei valittamista, mistään!

Mentiin nukkumaan about heti ~ 18 aikaan ja kuinkas kävikään; koko trio herätti kello 03 ja eikun yöhön pissattamaan ja kakattamaan poikia!

Lauantain kehään siis minimaalisin odotuksin - ja huikein tuloksin!!!!!!
Capri kilpaili junioriluokassa sangen näppärää junioria vastaan, itseään n. 6 kk nuorempaa, ja otti hienon luokkavoiton. Heti perään Mauin kanssa valioluokkaan ja Maukulla oli into ja ilo taas tapissa. Tuomaria nauratti; "You have a very happy fellow with a happy tail" - johon minä tietysti vain vastasin hersyvällä naurulla: "Yes, he IS very happy"! Capri PU1 ja LV junnusertti -> LV junnuvalio !!!! ja Maui PU2 ja LV sertti -> LV valio ja LISÄKSI Balt Ch! 

© Tuija Gustafsson

VSP Ballenbreich Gigalum ja ROP Baffy Greenfield Dogs
ROP-koiran omistaja Kathriin Usai auttoi molempina päivinä Mauin esittämisessä PU-luokassa, huge thank you Kathriin! 

Illalla tungettiin masut täyteen pizzaa ja lenkitettiin koiria nyt "järkevämmin"; eli myöhemmin. Lähistön kaduilla oli varsin uutta ja tehokasta led-tekniikkaa; eli älyvaloja. Valopylväiden valot "haistoivat" kulkijan ja valojen teho voimistui aina lähestyessä, alta kulkiessa. Kun pylväs jäi taakse se himmeni taas.

Just näin. Kreisi mama ja kreisit pojat.

Sunnuntaina saatiinkin sitten mennä kehään rennosti, kun lauantai oli jo niin iloinen yllätys ja saavutus! Sunnuntain tuomari Laszlo Erdös oli erityisen tarkka päistä ja vaikka Caprin kilpakumppanilla oli "parempi pää", Capri kuitenkin vei taas junioriluokan voiton. Mauikin oli maltillisemmalla tuulella tänään ja häntä ei noussut enää "ihan niin korkealle". Komea Maukkuli vei tällä kertaa urosten voiton, koska Capri pisti PU-kehässä vähän loikkien ja hyppien kun hoksasi yhtäkkiä, että leikkikamu on peesissä. Ihanaa, kun poikien laatukriteerit päihittivät virhekriteerit, niin sitä pitää! 

Pikkaisen komeat lenkki- ja ajuemaastot...

Tällaisen viikonlopun jälkeen sitä jotenkin herkistyy ja huomasin itsekin sanovani: "eiköhän se Anita voisi ihan vaan uskoa, että sillä on kivat koirat". Kriittisyys kuristaa ja pienentää; koiran omistaminen ei saa olla (ainakaan pelkästään) virheisiin keskittymistä ja niiden ympärillä pyörimistä vaan hyvien asioiden todentamista ja niihin keskittymistä -  nimenomaan kokonaisuus nähden. On joskus aivan liian helppoa murehtia, vatvoa, pienentää koiraansa - vain huomatakseen kuinka turhaa ja tarpeetonta se on. 

VSP Jothryn Alluring Traits ROP Absidian All Eyes On Me

Koiran voi nähdä niin monin tavoin. Se on ystävä, lenkkikumppani, sielunpuolikas, harrastuskaveri, joka vie tässä tapauksessa ihaniin ja ikimuistoisiin reissuihin ja kokemuksiin! Tuomareiden mielestä taas sillä voi olla "todella kaunis pää ja ilme" tai "se on iso" tai "lanneosaltaan turhan pitkä" mutta lopulta harva (?) näkee saman kuin sinä; koirasi ainutlaatuisuuden. Ei ole toista Mauia, Capria, Samuita.

Kiitos pojat tästä nimenomaisesta, ainutlaatuisesta reissusta. Te teitte tästä ikimuistoisen matkan. Toki sunnuntaiaamun ajue olisi voitu jättää väliin :D mutta siitäkin selvittiin. Samui, joka ei ollut tällä kertaa ilmoitettuna kehään, oli SUPERreissukaveri, huikea. Lupsakampaa kaveria saa rodun parista hakea, uskallan sanoa. Ja nyt kun oikein äidyn kehumaan, päätän postauksen Arne Fossin sanoihin Caprista: "Lovely condition. I love his balance when standing."

Huippureissu, ei vaan tulosten puolesta, vaan kokonaisuutena - aina sitä päätyy hekumoimaan, minkäs teet, kun on niin kivat koirat! 
Let them loose - and enjoy!