30.7.2022

Arvostus.


Googletin heti alkuun:

Pitää jotakin arvossa, antaa jollekin arvoa, kunnioittaa.

Google jatkaa:

Arvostuksen osoittaminen on yhtä helppoa kuin sen vastakohta. Kyse on siitä, että innostat, rohkaiset ja luot luottamusta. Arvostaminen on myös tavanomaista hyvää käyttäytymistä sosiaalisissa tilanteissa sekä luontevaa ja aitoa kiinnostusta muita kohtaan. Se on myös mahdollisuuksien antamista vaikeissa tilanteissa.

Viimeaikoina aihe on saanut minut mietteliääksi.
Meillä on yhä enenevässä määrin yhteiskunta, jossa esimerkiksi kännykän kesto on 2-3 vuotta. Jonkin sovelluksen lataaminen voi olla hankalaa - tai mahdotonta! -  kolmea vuotta vanhempaan puhelimeen ja päästyäsi selvittämään asiaa asiakasneuvojan kanssa kohdakkain, saat hersyvää naurua: "tämä puhelin on NIIN vanha, ettei sinne kyseistä sovellusta enää saa".
Teknologia etenee kuin laukkaava whippet konsanaan ja se, mikä on nyt in, on out tuossa tuokiossa.  

Yhteiskunnassamme jokainen suorittaa.
Enemmän, korkeammalle, paremmin.
Saavuttamisesta ja saamisesta tulee enemmänkin tavoite, kuin siitä, miten sen teet tai matkasta itsessään. Se, että olet elämän mittaisella matkalla, menettää merkityksensä, ihailunsa ja arvostuksensa, koska on vain maali, tavoite, saavutus. Aina on oltava jokin tavoite? 

Ihmisten kesken kaikki tuntuu kiristyvän?
Omaa elämää suorittaessamme meillä on toki aikaa keskittyä hetkeksi siihen, ansaitsiko kaveri sen, mitä teki ja saavutti tai annammeko me sille esimerkiksi somessa "merkityksen". Samalla kun kiristämme oman elämämme ruuveja ja toteamme, että se mistä itse vaikutuimme 30 vuotta sitten ja mistä kilpakumppani kenties nyt; niin ei, se ei ole sama asia vaan jollain tapaa kaikki tuli nyt lepsummin. Ennen kaikki oli vaikeampaa ja siksi arvostetumpaa, nytkin olisi oltava vaikeaa, vaikeampaa tai vieläkin vaikeampaa kuin silloin ennen kuin kaikki oli todella vaikeaa. Arvostusta ei saa ja sitä on turha huudella lepsuissa olosuhteissa, missä kaikki on ollut luokattoman löysää, sinisilmäistä, naiivia ja lapsellista. 

Jollain tapaa me kaikki janoamme arvostusta - mutta miksi?
Tänään sain filosofoida oikein kokorahan edestä ratakisailun tiimellyksessä aiheesta ja sen vierestä opponentin/samanmielisen kanssa. Miksei arvostus löydy ja nouse itsestä? Miksei se riitä? Miksi siitä on saatava pokaali, yleinen arvostus ja ihailu, tuomarin mielipide? Miksi allrounderin mielipide on "huonompi" kuin rotuekspertin - vaikka se eksperttikin voi olla kaikkea muuta kuin samaa mieltä kanssasi? Miksei elämä, tuota meille tarpeeksi (?) iloa ilman, että saamme tekemisestämme positiivista, ulkopuolista,  palautetta ja arvostusta?

Tänään itse kisan jälkeen tapahtunut kohtaaminen koiraani auttavan (!)  kanssa oli huomattavasti merkityksellisempi kuin aiemmin päivällä käymäni kilpailu.
Miksikö? Se, että pääsee näkemään ja todistamaan nuoren koiran edistystä, hoksaamista ja syttymistä harjoitteeseen oli paljon palkitsevampaa ja sykähdyttävämpää! Onko "vanhan ja kokeneen" koiran kanssa kilpaileminen sitten vähäpätöisempää ja vähämerkityksellisempää, ei tietenkään, mutta kokeneen kanssa koettua, osaamista ja tietämystä on jo repussa. Nuoren kanssa sinulla on vain kehys, johon yhdessä maalaatte taulun.

Saatuasi arvostusta, riittääkö se, vai pitääkö sitä saada (aina) lisää?
Onko jotenkin niin, että kun elettyä elämää on takana jo useampi vuosikymmen ja olet käynyt läpi monet taistelut ja väännöt, riidat ja väittelyt, kokenut sortoa, vääriä tuomioita, väärinymmärryksiä, kohua ja kommellusta, penninvenytystä, lukemattomia ovien sulkeutumisia nenän edestä ja niin edelleen - arvostuksen jano kasvaa? Jo pelkästään siksi, että olet "selviytynyt" liki 60 vuotta lukemattomien kyynärpääkolhujen läpi?
Luultavasti näin onkin. 


Vaikka vaikea sanoa - ja mistä minä tiedän.
Kunhan pohdiskelen ja asettelen sanoja peräkkäin. 

Ylipäätään asettamamme kriteerit kertovat aina jotain meistä itsestämme.
Kriteerien asettamisessa ei ole mitään pahaa, päinvastoin, mutta samalla kun olemme ankaria toisille, olemme sitä myös itsellemme. Ehkä omat lähtökohtani elämälle ovat olleet jo niin ankarat, että haluaisin näin vanhemmiten löysätä vähän. Antaa sertin vaikka kaikille ja läimäistä jokaista selkään niin, että tuntuu! Kehua ja mielistellä, antaa positiivista palautetta, tsemppiä ja tunnustusta ihan pikku babystepseistä. Koska ilman pikkuaskelia ja pikkuportaita ei voi kokea pienenpieniä ilon hippusia, jotka kantavat meidät seuraavaan päivään, viikkoon - ja menestykseen. Arvostukseen, jonka me ihan itse luomme ja annamme lopulta itse itsellemme siitä, että osasimme, saimme, teimme, nautimme - ja siitä, mitä meillä jo ON.

Arvosta itseäsi ja saavutuksiasi. Elämä on tässä ja nyt.

kuvat oma kuva-arkisto ja Risto Kääriäinen

22.7.2022

Ogressa onnisti!


Heinäkuu heilimöi hurjaa vauhtia ja vihdoin koitti jo talven pimeinä päivinä sovittu matka Ogreen, Latviaan.
Talvi ja kevät eivät ole olleet ihan helppoja, joten Ogren reissu tuntui siksikin todella odotetulta ja toivotulta arjen katkaisulta!

Heidi lupautui ilokseni tulemaan hoitamaan kotiin jääneet Huiman ja Balin - ja olivatkin ottaneet kaikki ihanan rennosti, metsissä ja mustikkamättäillä samoillen. Ihanaa, kun on tuttu hoitaja. 

Maui lähti bonuskoirana mukaan, vaikka olin ilmoittanut kehiin vain Samuin ja Caprin. Näin jälkiviisaana - sehän se parasta viisautta aina onkin !! - olisin voinut pistää Maukun sunnuntaille kilpailemaan Latvian sertistä, mutta mistä sitä (taas) tiesi mitä kannattaa ja ei kannata. Toisaalta koiria oli lauantaina yhteensä 12 ja sunnuntaina 7 - kumpanakin päivänä oli hieman haasteellista löytää Samuille PU-kehään handleria, mutta siitäkin onneksi selvittiin!


Laivamatka Tallinnaan sujui nopsasti ja itselläni sitä mukavasti vauhditti ristikoiden tekeminen.
Sen sijaan Tallinnasta "ulos löytäminen" on aina yhtä jännittävää ja kuskin vaatimuksesta piti pitää kahdet eri navigoinnit päällä - sitten hänen kuitenkaan uskomatta kumpaankaan! Onnistuimme siksi ajamaan jossain mystisessä Y-risteyksen tapaisessa vikaan ja jouduttiin U-kääntämään auto päästäksemme tutulle "Joe"-tielle. 

Mitähän Circle-huoltoasemilla on oikein tapahtunut?
Sillä mehevä ja maukas kebab-tortilla oli enää muisto vain. Valmiiksi viikko sitten kääräisty kebab-rulla, hintaa 5,50 (!!) iskettiin grillivastuksien alle ja maku muistutti lähinnä kainaloa ja vettyneitä uimahousuja. Jäin enää ihmettelemään asemilta löytyviä Subway-tyylisiä kaukaloita (tomaattia, salaattia, sipulia jne.) että kuka niistä saa laitettua rullansa, kun minulle myytiin tämä viikko sitten kääräisty!?


Huoltoasemilla - ja muissakin virolaisissa ja latvialaisissa kaupoissa oli mielenkiintoinen ilmiö.
Nimittäin proteiinipatukoita ja vitamiinivesiä oli hyllymetreittäin. Toisaalta napostellaan siis ihan grilliruokaa; huoltoasemien seiniin nojasi useita miehiä syömässä hotdogejaan - mutta toisaalta tarjolla oli siis ääretön määrä näitä vesiä ja patukoita! Jos nyt äkkiseltään sanoisin, että suomalaisessa kaupassa on kolmea, neljää eri vitamiinivettä - niin menepä Baltiaan, merkkejä on 20 - ja ylikin! Sitä sai olla ihan silmät selällään. 


Olin varannut edullisen Airbnb-majoituksen.
Viisastuneena diskojen jytkeestä - miten onkin osunut AINA kämppä suoraan diskon päälle hotellissa ja jahka diskojytkeessä on tauko, niin karaoke kaikaa. Airbnb:ssä voi köllötellä aamulla reporankana silloinkin, kun kaikki ovat aamiaisella - ja 37 koiraa haukkuu, kun emännät ja isännät ovat poissa!

Menomatkalla oli harmiksemme kaksi mojovaa liikennejumia, toinen lisäsi matka-aikaa reilulla puolella tunnilla (!) - ja kyseessä oli silta, jonka yli sai ajaa vain yhteen suuntaan kerrallaan. Toinen jumi juonsi ihan liikennevalo-ohjatusta risteyksestä. Yhteensä n. 45 minuuttia lisää matka-aikaa, mutta onneksemme meillä ei ollut kiire.
Majapaikkaan oli onneksi helppo löytää ja meitä odotti oikein mukava talon emäntä; hän itse perheineen asui viereistä taloa.


Mutta ihan kaikki ei mennyt tälläkään kertaa maaliin asumisen suhteen.
Tosin uskon, ettei sellaista kämppää olekaan, missä kaikki olisi just eikä melkein.
Asunnon lattiat olivat kylmää klinkkeriä/betonia, joten tohvelit olisivat olleet tarpeen. Portaat olivat JÄLLEEN mallia porrasväli +- metrin, pojat kyllä koikkelehtivat rytinällä ylös ja alas mutta Maui kovin bambi jäällä-henkisesti - ja sainkin kantaa sen yläkerrasta alas, sen verran järkyttynyt hän oli itsekin omasta koikkelehdinnastaan. Yläkerran makuuhuoneet jäivät siis minulta (ja koirilta) käyttämättä. Nukuttiin alakerran KAPEASSA sohvassa (tuo sininen ^)  kaikki neljä (!) ja ihmettelen itsekin, miten se edes onnistui. Nukkuma-asentoa oli minulle tarjolla vain yksi, oikealla kyljellä, kolme koiraa kyljen päällä, joten huumoria ja pitkää mieltä - ja tietysti väsymystä - tarvittiin, että uni tuli silmään. Ihmeen hyvin selvittiin!!!

Tämä on kissan bongausta. Tuolla kaukana horisontissa on musta kissa!

Lisäksi oli tarjolla erittäin jännittävä suihku!!
Kuumaa, kuumaa ja kuumaa. Suihkun alle ei pystynyt menemään ollenkaan, vaan vettä piti käsin huiskia päälle, että sai shampoot huuhdottua! Vuokraaja oli tässä kohti varsin lystikäs; hän kävi näyttämässä, kuinka "tämä johto pitää irrottaa" (ei mitään vaikutusta) ja "kun odottaa kaksi minuuttia, niin vesi on sopivaa" (ei mitään vaikutusta). 

Asunnon ovenkahvat olivat nekin oma lukunsa. Käännä oikealle, eikun ylös, vedä itseesi päin, eikun sisään ja paina ja rämpsäytä ovi - huhuh - onneksi kämppis oli sisäistänyt kahvojen veivaukset, sillä olisin varmasti vieläkin siellä koirineni... En siis onnistunut saamaan kertaakaan omatoimisesti ovia auki!

Aamulenkin varrelta. 

Aivan asuntomme vieressä oli pieni ruokakauppa - oikein semmoinen vanhanajan pikkuputiikki, josta sai ostaa esimerkiksi meillä Suomessa myytävää sipulinippua YKSI sipulin varsi kerrallaan! Viina- ja oluthyllyt notkuivat ja kauppa kävikin lähinnä niiden osalta. Koiralenkillä rempseä paikallinen Teodors puhui pitkät pätkät latviaa ja esitteli viinapulloaan - odotin kokoajan koska hän tarjoaa sitä minulle, onneksi ei. 

Ogrejengi kyykkii! Mama ja Samui, Capri ja Maui!

Lauantaina Ogren kansallisessa näyttelyssä oli 6 + 6 whippetiä.
Capri oli vuorossa ensimmäisenä. Inga Siil kirjotti mm. "Excellent type, masculine head. Excellent top- and underline. Very well angulated and bodied. Excellent side movements. Lot of temperament." Komeasti SA ja jatkoon.

Samui avoimessa luokassa mm. seuraavin kommentein: "Excellent ears. Balanced angulations. Excellent fore chest, ribcage, body." SA ja PU-kehään.
PU-kehässä olikin sitten vain Capri ja Samui! Oksana tuli Samuin kanssa apuun ja Capri PU1 junnusertin kera ja Samui PU2 ja SERT -> LV Ch ja Balt Ch-titteli!!

BOS Ballenbreich Gigalum ja BOB Lancar Dream La Dolce Vita

Sunnuntaina koiria oli 2+5.
Omat koirat taas kilpailemassa toisiaan vastaan!
Onneksi löysin Samuille jälleen esittäjän, latvialainen Nadina Ozolina tuli apuun! Samui liikkuikin hänen kanssaan ihanan reippaasti. 


Capri jälleen PU1, junnusertti ja VSP! Branislav Rajic kirjoitti mm. "Well balanced. Beautiful head. Well muscled thighs. Nice body substance. Moves well." Viimeinen lause varsinkin ilahdutti, koska Capri pompsahteli aika paljon.... Lapsi oli iloinen kun sai "tehdä äitylin kanssa yhdessä"!

Samui PU2 Nadinan esittämänä ja arvostelussa mm. "Excellent fore chest, ribcage, loin, ears, tail. Parallel hocks. Excellent pasterns. Movement parallel. Good temperament."

Olenko pikkaisen ylpeä?
No olen. 
Tämä alkaa sitäpaitsi olla ihan legendaarista, että otan koiristani "kaveriksi" jonkun sille, jolle pääajatuksena "haen jotain". Tämähän tapahtui Moletaissa vuonna 2018 ensimmäisen kerran Balin kanssa; Maui oli otettu mukaan vain ihan treenimielessä. No Mauipa kahmi serttejä siihen malliin, että piti lähteä samana vuonna uusiksi Jurbarkasiin, Liettuaan, jotta kyseinen "seuralainen" sai klousattua itselleen kolme Liettuan titteliä. Nyt oli Capri treenimielessä mukana ja pesi mennen tullen CIBbi-Samuin! Nuorissa on tulevaisuus! 


Mutta näinhän se menee.

Et odota mitään - ja saat. Odotat - ja kenties petyt. 
Iloinen saa olla Sampan menestykseen, varsinkin kun lauantaina vain Capri ja Samui saivat SA:n. Kuin myös iloinen siitä, että kehien laidalta aina apua saa!

Kokonaisuutena kiva reissu - niin kuin reissut aina.
Irti arjesta ja onneksi mennessä JA tullessa ei ollut kiire. Paluumatkalla jouduimme nimittäin venyttämään 4,5 tunnin ajomatkan kahdeksaan tuntiin! Pojat saivat juosta myös IRRRRTI matkan varrella frisbeen perässä ja päästellä oikein kunnolla. Minulle jotenkin todella tärkeää, kun muutenhan makaavat vain autossa tai boksissa ja näyttelypaikalla tepastus on aika minimaalista. 


Kotiin oli ihana tulla - rauhalliset, seesteiset ja ihanat Huima ja Bali olivat olleet Heidin hellässä hoivassa.
Olipa ihana nukkua LEVEÄSTI omassa sängyssä kapeasti nukuttujen öiden jälkeen! Eipä siinä mennyt kuin päivä tai kaksi kun sitä alkoi jo miettiä MISTÄ rahat seuraavaan reissuun?!

Näinhän tämä menee. Muu maa mustikka, oma maa mansikka. Ja sitten se LAKKA alkaa taas kiehtoa, jospa sitä TAAS lähtisi jonnekin...


10.7.2022

Jäätävä kiitollisuus.

Nyt on paha.
Nimittäin SGY:n juhlaerkkarista pois ajellessa henki salpautui hetkeksi. Sananmukaisesti. Suurinpiirtein Hakunilantien puolivälissä kropan läpi kävi vatsanpohjasta asti humpsahtanut kiitollisuushumaus ja kyyneleet kihosivat silmiin. Saatoin jopa päästää pienen KLUMPPSS-äänen, sillä sydänalaan hetkeksi sattui. Hyvällä, koskettavalla, tavalla.

Tämänpäiväisessä kehistelypäivässä kävi nimittäin niin, että useamman harrastajan - ja jopa ihanan tuomarimme, Jarmo Vuorisen kanssa, muistelimme menneitä koiria.
Lyhyissä, mutta intensiivisissä keskusteluissa näyttelyttäjien kesken vilahtivat menneiden koiriemme nimet, näyttelyt, tapahtumat, voitot, kohtaamiset.
Paikalle oli tullut katsomaan kauniita greyhoundeja emeritustuomari Rainer Vuorinen. Kävin kättelemässä häntä ja vaikutuin kyyneliin hänen hauraasta, kunnioitettavasta presenssistään. Koirien keskellä, koiria katsomaan tultuaan, hän yhä lausui kauniita kohteliaisuuksia minulle. Muistan jo kymmeniä vuosia sitten, kuinka koiranäyttelyn käytävällä kohdatessamme hän pysähtyi: "miten upea paita sinulla onkaan". Rainerilla on ollut aina silmää kauneudelle, muodille, koirille. 

Tuleeko herkkyys iän mukana?
Varmasti. Yhdessä kaiken menneen ja kauniin muistelemisen kanssa.
Ei ole mikään turha sanonta; "aika kultaa muistot". Ja niin sen pitääkin. Siinä missä olen vanhemmiten tullut ihmis- ja somesuhteissani tarkemmaksi; en tahdo yhtään enää sietää kiusantekoa, maalittamista ja ilkeilyä joltakulta - vaikka sen verhoaisi olueen; suomalaisillahan on paha tapa selittää rumat käytöstavat oluen syyksi, olut antaa siivet :D laukoa totuuksia?!
Nyt sitä haluaa ympäröidä itsensä hyvyydellä ja myötämielisyydellä, lempeydellä. Hyvä luo hyvää, ilkeys etäännyttää. Me kaikki olemme täällä toisiamme varten, tukeaksemme toisiamme, rakastaaksemme koiriamme - "spread all that"! Katkeruus ja ilkeys ei pue ketään! 


Kyllä. Tulemme herkemmiksi.
Myös koiriemme suhteen. Siinä missä osaamisemme kasvaa jokaisen koiran myötä, tietämys lisääntyy ja perspektiivi kasvaa yhdessä oman persoonamme kanssa - huomaan joskus menneisyyden "kuristavan", kuten tänään kävi. Älä anna periksi katkeruudelle ja kyynisyydelle - ole enemmän koirasi kaltainen. 

Joskus ajelen Tikkurilan suunnalla ja huomaan puhuvani ääneen ratin takana; "Täällä olen kävellyt Pirren, Puksilin ja Puupillin kanssa". Joskus näin käy Korsossa. "Täällä olen kävellyt Jamon, Laukkasen ja Pupun kanssa". Ja niin edelleen. Kurkkua kuristaa hetken, vettä kertyy silmiin ja kauniiden koirieni kauniit muistot valtaavat mielen. 

"Muistan kuinka näin Sinut 1988 Tampereella, Anita".
Muistan Jakin, Kinon ja Pupun. Joku muistaa ihanat koirani. Joku muistaa paikat, tuomarit, tapahtumat ja tilanteet. Minun koirani. Minut. 
Se notkauttaa hetkeksi polvet ja saa nöyräksi. Se pistää muistelemaan omaa, antoisaa, elettyä elämääni, jota koirani ovat rikastuttaneet. Kaikki niiden kanssa koettu, eletty ja läpikäyty humpsahtaa sisäelimiin ja sieluun. Silmiin ja aivolohkoon. Muistielimiin. 



1990-2003: Jaki, Jakias Charmiga Filemon, oli ensimmäinen whippetini.
Sielunpuolikkaani, ajatukseni. Aina irti. IRRRRRRTI! Kahdesti poliisien pysäyttämä. Jatkakaa, he totesivat. Ei tarvetta hihnalle. Äärimmäisen herkkä, mieleltään ja käytökseltään hyvin kaunis koira. Liimasi minut ikuisiksi ajoiksi rotuun. Käsittämätöntä, että minulle suotiin näin kaunis koira; kliseisesti; Jaki oli täyttä kultaa. Jaki opetti minulle aakkoset rodun herkkyydestä, sielukkuudesta ja luottamuksesta.

1997-2005: Jamo, Zootsuits Lonely Hearts
Puhelimessa ostamani goldenfawn, jossa kaikki olikin goldenia. Äärimmäisen kaunis, tasapainoinen koira. Jamo opetti minulle pyyteettömyyttä, vei minua syvemmälle rotuun ja sen kauneuteen. Jamo opetti tasapainosta ja liikkeistä; less is more!


1998-2011: Lelu, Zootsuits Night Flights
Kauniin värityksen perusteella (!) ostettu kaunis, äärimmäisen kaunis whippetpoika. Miten urheasti hän olikaan osana isoa laumaa, ei koskaan tehnyt numeroa itsestään, pieni mutta pippurinen, suuri, pieni persoona! Opetti sitkeydestä, vaatimattomuudesta. Verraton, älykäs ja nokkela! 

2003-2012: Hula, Carry On Ramblin'Man
Minulle suotiin Hulassa jotain todella ainutlaatuista. Ja ymmärsin sen ainutlaatuisuuden vasta menettäessäni sen! Hula kuoli verrattain nuorena, vain 9-vuotiaana. Äkillisesti. (lymfoomaan) Hulan kuoleman äkillisyys piti minua otteessaan monta kuukautta. Koskaan ei voi tietää elämänlangan lyhyydestä ja kaiken lopullisuudesta. Hula opetti arvostamaan vaatimatonta, mutta puhuttelevaa kauneutta, pyyteetöntä rakkautta, näkemään kokonaisuuden virheiltä. Ilman virheitä ei ole täydellisyyttä, täydellisyyttä ei ole ilman rosoa. Luonne kruunaa kaiken! Kaiken!


2003-2017: Viri, Scheik's Comando
Huhuh, mikä koira. Ylväs, atleettinen, komea. ISO. Ryhdikäs ja puhutteleva. Vaikea ja monisyinen. Viri opetti herkkyydestä, luonteen herkkyyksien "sietämisestä". Luonne ei ehkä ollut "rautahermoinen", mutta Virin vatsa oli. Haha. Uskokaa tai älkää, luonne voi olla samalla herkkä ja vakaa. Oppikaa siitä. Viri opetti luottamuksesta, syvästä uskosta ja vaikeista, joskin äärimmäisen koskettavista luonteenpiirteistä. Älä hauku herkkyyttä ja koirasi vaikeutta, rakasta sitä! Se rakastaa takaisin ja kovaa! Herkkyys voi olla vahvuus!


2004-2019: Hupi, Twyborn Philadelphia
Uusi HUHUH, mikä koira. Monikerroksinen ja syvällinen. Jokaisen kerroksen alla uusi kultaus. Vaikka kaikki koirani ovat olleet "once in a lifetime"-koiria, Hupi menee ellei ykköseksi, niin ainakin TOP 3:een. Opetti luonteen kasvamisesta; alun autismi muuttui äärimmäiseksi varmuudeksi ja itsetietoisuudeksi. Koira voi olla herkkä ja samalla varma, voimakas ja luotettava. Jestas, mitä kerroksia tämä koira tarjosi. Oli ihanaa oppia olemaan vastaanottavainen. Hupi opetti olemaan "koiralle auki". Mitä saatkaan itsellesi, kun opit sen. Oma epävarmuuteni ja osaamattomuuteni pisti "moittimaan koiraa" (!), kun minun olisi pitänyt kiittää sitä. Tämä koira oli suoranainen Taivaan Lahja. Nimi oli enne. Hupi oli pelkkää hupia. 


2005-2008: Juku, Strippoker's Forbidden Love
Koira, joka koskettaa sieluani edelleen syvältä. En osannut, en löytänyt meille kanavaa. Oli surullista todeta oma riittämättömyys ja osaamattomuus. Juku vei syviin vesiin. Rakkaus ei aina riitä. Juku opetti äärimmäisestä luonteesta; se voi tehdä pahaa koiralle, sinulle, teille yhdessä, laumalle. Klisee, mutta Jukun kanssa totta; on rakkautta päästää irti. Näemme Taivaassa ja sitten voin pyytää uudelleen anteeksi. 


2006-2018: Luxi, Monetblue
Koira, joka kulki omia polkujaan. Koira, jota vei kuollut rotta tai kyy, koira joka hömelyydessään ja viettiensä viemänä joskus hermostutti mutta opetti kärsivällisyyttä ja sai aina kaiken anteeksi. Sen suuret lehmänsilmät eivät jättäneet koskaan kylmäksi. Ei edes silloin, kun se söi kokonaisen oravan, joka oli juuri jäänyt auton alle. Luxi jätti jälkeensä hokeman; "laumassa pitää aina olla yksi Luxi" = eli hömelö oman tien kulkija, vaatimaton mutta vaativa koira, joka tekee juuri niin kuin tykkää eikä pyytele anteeksi.


2011- : Huima, Nerejde Helter Skelter
Huima on opettanut rakenteesta, liikkeistä, pehmeydestä, ulottuvuudesta. Vähän kaikesta.  Antelias tyypiltään ja liikkeiltään - ja luonteeltaan täysi vastakohta. Hyvin vaatimaton, kunhan ruokaa on ja pissalle pääsee, se riittää. Äärimmäisen helppo ja ihana laumakoira. Opettanut paljon sietämisestä - antaa mennä, ei haittaa, on Huiman motto.

2013-: Bali, Pendahr Fred Perry
Kuuluisa "yhden kuvan perusteella ostettu, vuoden 2014 Maailmanvoittaja". Tehkää perässä. Haha. Bali on opettanut minulle ensinnäkin monet laulut, sillä Bali laulaa paljon, kovaa ja korkealta. Äärimmäisen anteliasluonteinen, pörinä-äänin leikkivä ja painiva, terävä ja kaiken saaliin perään kirkuva (!) hyvin sivistynyt ja maailmaa nähnyt koira. Elämäni ensimmäinen CIBbi! Opettanut paljon luottamuksesta ja yhteen nivoutumisesta. Paljosta kiitollinen juuri Balille. Ensimmäinen koirani, joka innosti kunnolla ulkomaanreissuille. Miten mukautuva ja osaava koira voikaan olla, kun annat sen olla mukautuva ja osaava! 


2017-: Maui, Jothryn Alluring Traits
Jotain tapahtui vuonna 2017, whippetejä 27 vuotta harrastaneena. Jonkunlainen MYÖHÄISvalaistuminen ja rodun kotimaan kasvattajien "kimppuun käyminen". Mauin "saaminen" ei ollut todellakaan helppoa, ja siitä nöyrä kiitos. Meille ei myydä koiraa, emmekä me osta niitä, vaan meille annetaan juuri sillä hetkellä se koira, jota tarvitsemme. Voimme haluta tulenpalavasti koiraa X, mutta saammekin koiran Y. Ja siihen on aina jokin SYY. Ota vastaan - sanottiin Putouksessakin.


Istuin pelkääjän paikalla ummikkona Kathrynin (Mauin kasvattaja) kyydissä Englannin loputtomien nummien keskellä hakemassa Mauia ja kuuntelin hänen loputonta lontootaan hänen selittäessä, että "peruimme jo tehdyt kaupat Mauista, koska minut valtasi TUNNE, että Maui on myytävä sinulle". Voiko enää enempää mikään, koskaan, kuunaan koskettaa?!

Tunne.
Lämmin, koskettava, hellyttävä, rakastettava, luottamuksen arvoinen. Koirasi altistavat sinut SILLE. Ota vastaan!

Maui vei minut syviin ja hikisiin vesiin, ensimmäinen maastovalioni, rataharjoituksissa 19,45s 280 metrillä! Koira, joka haastaa omistajansa, pistää + 55-vuotiaan juoksemaan juoksumatolla, uimaan, puuskuttamaan portaissa. Pure showbred - tehkää perässä. Kroppa tekee, mitä mieli käskee! Eipä tässä olekaan kuin ollut melkein marssimurtuma oikeassa päkiässä, lukemattomia reisikramppeja ja mikälienoidannuoli oikeassa pakarassa. 


2018-: Lisää enkkuja tänne ja heti! Samui, Collooney Poker Player
Laumani toinen CIB. Voi älämölö mikä luxury tasapaino. Kasvattaja halusi tietää, miksi haluan JUURI Samuin, no just siksi, koska se seisoo jokaisella tassullaan 25-25-25-25. Juuri eilen sain hetken kokea Samuin kanssa barwaxan-ravin ja nautin joka sekunnista. Stäkkääminen on myös Samuin kanssa jopa liian helppoa, koska se stäkkäytyy itsestään. Samui on mitattu 2 kertaa virallisesti ja kummallakin kerralla mittamiehet ovat olleet jos mahdollista hieman pettyneitä, koska kaikki mitat ovat samoja. Stabiili koira, siis. Samui on opettanut minulle hetkessä elämistä, iloa ja halimista. Kun halaa, niin kaikki sulaa sun haliin. Halilla voi vaikuttaa!


Samui on lisäksi opettanut minulle tasapainosta, suukottamisesta ja loputtomasta Kaiken Rakastamisesta, koska Samui rakastaa kaikkea ja kaikkia. 

2021-: Capri, Ballenbreich Gigalum
Ensimmäinen koirani - likipitäen puhelimessa ostamani Jamon jälkeen, jonka pentukuvilla ja niissä olevalla ulkomuodolla ei ollut mitään merkitystä, koska kaikissa koirissa on kuitenkin aina jotain vikaa - miten VAPAUTTAVA tunne ja kokemus! Ostaa vain koira, jonka sukutaulu, isä ja emä ovat "ihania" ja miten suloisen ja kauniin koiran sainkaan. Koska en taaskaan ostanut sitä, vaan se annettiin minulle. Ehkä jonkunlainen inkarnaatio peräti, sillä Capri ei ole vain kaunis, vaan se on herkkä ja hienosyinen whippetin poikanen, yhdistelmä Hupia, Luxia ja Viriä.
Capri on opettanut minulle jo hyvän matkaa paluuta menneisyyteen ja kaiken alkujuurille. Luota koiraasi, anna sille aikaasi, tapahtumia ja tilanteita, tue sitä, kehu ja vaikutu. Siitä whippetistä, joka sinulle on kulloinkin suotu.


Mitä jäi päällimmäisenä mieleen tästä päivästä ja tästä postauksesta?

Jäätävä kiitollisuus.

Voiko olla ylipäätään ihanampaa asiaa kuin koiramme, rotumme ja sen ihmiset. Olen saanut koiriltani valtavasti ja vaikka tämä vuosi on ollut taloudellisesti raskas - johtuen koiristani :D, se on ollut myös rikas. 

Olkaa vaikuttuneita. Jokainen opettaa jotakin.

harrastamiseni tilannekuviin ovat tallentaneet: Antti Ruotsalo, Kuvauksellista, KaSi, Juulia Pitkänen, Tuula Heino-Kyllönen, Susanne Siponmaa, Risto Kääriäinen.
Kuvaajia, jotka saavat iloa, tuottaessaan toisille iloa. Respect.



2.7.2022

Kesätarinoita.



Kesä on kuuma. Sananmukaisesti.
Mikä siinä onkin, että kun ikää tulee sitä vaikuttuu ja liikuttuu koiriensa ja "lastenlastensa" saavutuksista yhä enenevässä määrin, pohtii perinnöllisyyttä yhä syvällisemmin ja - kärsii erilaisista vartalojumeista vuosi vuodelta enemmän.

Muistanette "melkein marssimurtumani" oikeassa päkiässä, joka magneettikuvauksessa todennettiin Peijaksen kolisevassa ja mölypitoisessa magneettikuvantamiskapselissa. Ortopedi "käski" downshiftata, joten olemme kuluvaa vuotta marssineet vain 920 kilometriä. 
Talven lumikuorman keskellä astuin parkkipaikalla lunta kolatessani nilkan littuun ja jomotusta ja nilkan nillitystä paranneltiinkin muutama kuukausi!
Jahka nilkka oli saatu kohtuueheäksi, sorruin leikkimään Lassila ja Tikanojaa ja lakaisin hiekkaa pihamaaltamme niin temmokkaasti, että nyt vasen olkapääni on ollut juntturassa vasta vaivaiset ~ 2,5 kk. Onnistuin saamaan yksityisellä puolella kaksi kortisonipiikkiä, yhteishinnaltaan 14 euroa. Noh, ensin tuntui, että auttoi, mutta juiliipa se olkapää yhä edelleen.
Vanhaksi ei ole tulemista.

Sensijaan lämpö on hellinyt puikkonokkiani siinä määrin, että ovat reippaasti (!) lenkkeilleet ja kirmailleet satunnaisesti irti päästyään kevyenlaisesti, kuin virtaviivaiset höyhenet.
Tänä aamuna ei kello 07.00 ollut irtijuoksua tarjolla, sillä jäniksiä pönötti siellä ja täällä!! Mutta kyllä on fiksut koirat minulla! Kaksi kun pääsee hetkellisesti leikkimään ilman hihnaa, niin kuin yhdessä tuumin päättävät kumpi on poliisi ja kumpi rosvo. Niin NÄTISTI ja PIETEETILLÄ suhtautuvat tehtävään, että viuh ja vauh vain, selkeä hetken missio ja sitten kiinni ja matka jatkuu.

Kesä on siitä juuri hauskaa ja ilmiömäistä aikaa, että puikkonokkien riemu kaikesta on herkästi nähtävissä.
Ruohon natustus on niin intensiivistä, että hetken voi luulla koiriensa olevan märehtijöitä verkkomahoineen. Tutuille pelloille vedetään kuin hengen hädässä ja pettymys on suuri, kun pellolla lymyävä pitkäkorva estää hetken riemun. Maui ja Samui yhdessä ovat melkoisia tuulenvireen nuuhkijoita ja jo nuuhkuasennosta näkee, että "nyt on saaliseläintä jemmassa"! Kun taas Samuilla ja Caprilla on sisäänrakennettu Rosvo ja poliisi - juoksupeliasennus. 

Ruoho, riekkuriemu ja metsässä samoilu kera uinnin on vain niin parasta, että omakin sydän sulaa. Ellei ole jo helteistä sulanut.

Tälle kesälle osui toki hieman vaivaakin.
Nimittäin naapurin lenkkeily Maukkulin kanssa ei ehkä sittenkään ollut pelkästään hyvästä. Kauden ensimmäisessä ratakisassa nimittäin onnistuin astumaan Maukkulin jalalle; jolloin myöhemmin selvisi, että jalka vääntyi (!) pinkeystilanteesta johtuen sen verran, että Maukku sanoi AU. Kuitenkin kopeille marssi sujui sujuvasti, joten Maukku matkaan. Maalissa odottikin sitten + 23 sekunnin jälkeen kolmijalkainen Maukkuli.
Sittemmin Talvio paikansi melkolailla heti ongelman olkaniveleen ja tarkemmin jännetupen tulehdustilaan. Punkteerattiin tulehdusnestettä ja ollaan sittemmin otettu iisisti. Kyseessä on rasitusvamma ja eiköhän tuo juonna yhtäkkiseen juoksulenkkeilyyn asvaltilla, voi Maukkuli. Hyvästä ideasta tuli "paha" tulos, mutta minkäs teet. Tässä meille kaikille hyvä muistutus, nämä eivät ole jääkiekkomailoja vaan eläviä eläimiä. Kaikki ei sovi kaikille ja hyväkin tarkoitus voi kääntyä itseään vastaan.
Joustavimmankaan koiran paikat ei kestä, jos yhtäkkiä mennään + 8 kilsaa juosten. Liika on liikaa. Intoahan ihan kaikkeen Mauilla riittää kuin pienessä kylässä, mutta ligamentit ja jännetupet ei nyt oikein olleet innosta piukeina kuitenkaan!

Lähistöllä sijaitsee vehmas metsä, joka tosin on täynnä jätettä, punkkeja, hylättyjä grillejä, puoliksi kaluttuja maissintähkiä, ihmiskakkaa ja grillijätettä - mutta onhan siellä hyvätkin puolensa.
Kuten kaislikkoinen lampi, jonne lapsukaiset tänään hylkäsivät "ei suuhun sopivan" vesilelun. Kysyttiin kyllä mielikuvitusta ja innokkuuttakin löytää lähistöltä hylätty joulukuusi, joka oli hiiltymisestä päätellen käynyt myös grillitulilla! Ei siinä. Leggingsit jalassa, joulukuusi tanassa, naaraamaan vesilelua. Siinä Caprikin innostui "auttamaan" ja pärski ympärilläni apua tarjoten. 



Caprista puheenollen.

Tämä virtaviivainen nuori, joka on alkanut kuoriutua kuin perhosen toukka konsanaan, meni ja esiintyi kuin unelma kerhomme erkkarissa. 15 junnua luokassa ja upea luokkavoitto! - Ja vieläpä kera junnusertin. Huikea resultti - ja huikea Moranderin perheen ottama muuvementtikuva, voi jösses sentään!


Miten koiramme tekevätkään meidät ylpeiksi ja iloisiksi - ja saavat meidät tuntemaan harvinaista tyytyväisyyden tunnetta siitä, että "olemme tehneet jotain oikein". 

Omassa erikoisnäyttelyssämme 18.6. vastaanotin kerhomme myöntämän Tunnustuspalkinnon. Mistä olen äärettömän kiitollinen ja otettu.


Luovuutta ja tekemisen intoa ei oikein ihmisestä saa pois, kun ne on kerran ihmiseen istutettu ja toimiminen oman rotumme ja kerhomme hyväksi onkin ehkä parasta, mitä tiedän. Kun aihe - whippet - on sydäntä lähellä, syntyy myös halu tehdä ja toimia. Mikä ihana moottori ja liikkeellepanija rotumme onkaan!


Kiitos. 
Rodullemme, sen ihmisille ja kaikille tekijöille, toimijoille ja mahdollistajille.