Lenkillä (koirapuistossa) 30.11.2013

Päätimme polkaista aamutuimaan Länsimäkeen - tarkoituksella kello kahdeksaksi, jotta pojat saisivat ryskätä menemään tavoilleen uskollisesti. Ja kylläpä nuo juoksivatkin, itään ja länteen, vaaksaan ja vinoon. Päikkärit venyivät puistoilun jälkeen pojilla pitkiksi, eikä ihme. AamuCanon tallensi seuraavia aamunäkymiä:

 Aamukuu.

Lumitykkikoneet tykittävät lunta heti aamusta. Niitä taisi olla viisi tai kuusi rivissä. Hiihtäjät odottavat kieli pitkällä ensimmäisiä latuja Hakunilaan...

Sensijaan Bali ja Hupi tuijottavat kieli pitkällä läheiselle niitylle, josko pitkäkoipia olisi liikenteessä. Ihan ensimmäistä kertaa näen tämän kuvan myötä, että lepakkokorva-Hupilla nousee (!) korva pystyyn!!

 Kohti Länsimäkeä.

Canon yrittää parhaansa hämärässä. Tuo vasemmalla oleva hämähäkkimäinen ilmestys on laukkaava Bali. On se.

 Aamutaivas on kaunis.

 Heijastimet ja silmät hohkaavat hämärässä puistossa.

 Valoa alkaa tulvia.

Näihin tunnelmiin päättyy marraskuun postaukset. 184.4 km marssittiin, on muuten meidän marraskuun ennätys!

Lenkillä 28.11.2013

Ja taas mentiin:

Pitää ihan tallentaa näitä marraskuun lopun tunnelmia kameralla. Lumesta ei (onneksi) ole tietoakaan ja aurinkokin yrittää paistella!

Balia jänskättää sorsalampi. Niitä ui ja polski kieltämättä melkoinen lauma!

Håkansbölen kartano siintää puukujan päässä. Näyttäisi enempi syyskuulta?

Nyt on jo Luxikin mukana ihmettelemässä. Bali saa hyvin molskintaäänet korviinsa laittaessaan ne tötterölle.

Yöllä on ollut pakkasta.

Tästä on tullut onneksi enempi positiivista palautetta; "Ne odottaa aina niin kiltisti. Kyllä sulla on hieno koiralauma. Monet koirat haukkua räksyttävät kokoajan. Nämä ovat selvästi tyytyväisiä. Ihanat loimet, oletko itse ommellut"?

Tämä on Hupin lelukauppa. Pitäisi taas joku päivä piipahtaa.

Vieressä on pubi. Saisiko tästä sinkun matkaan?

On marraskuun 28. päivä ja kukkakauppa on levittäytynyt ulos.

Uusi rakennus on jo näin pitkällä.

Pääsisikö sisään?

Päivän lenkkisaldo 5,1 km. Koko marraskuu päivän päätteeksi 178,4 km.

Lenkillä 22.11.2013

Kamera oli pitkästä aikaa mukana lenkillä. Tällaista nähtiin tällä kertaa:

Nuoriso on ollut ahkerana. Tämä kuvahan voisi toimia Janipetterin CV:n liitteenä, kun hän hakee kaupungille töihin?

 Oksissa on valot.

Liekö tämä läheisen tenniskentän A-katsomo? Kyllä siihen tiukkaan pakattuna neljä mahtuu?

 Metsästä kuuluu ääniä?

 Onneksi orava älysi pysyä hievahtamatta hiljaa.

Pojat tarkkaavaisina. Kun katsoo taustan sähkökaapin tekstiä, sitä on iloinen, että koirat eivät osaa lukea.

 Lumimarjat.

Bali ja Hupi ihmettelevät vihreänä hohkaavaa jalkapallokenttää marraskuussa. Jouduin sitten kertomaan heille, että nurmi on muovia.

 Myös chewing gum on kieltolistalla.

 Muheva maakellari. Mitä lie kätkee sisäänsä?

Luxi ihmettelee tien vieren rakennusta. Näyttäisi olleen joskus kauppana? Nyt siellä on tilitoimisto.

Sorsapariskunnalla on kiire.

Päivän lenkkidata 8.2 km. 1626 km olemme tepastaneet tälle vuotta. Viime vuoden kokonaissaldo oli 1917 josta olemme siis vielä 291 km jäljessä. Taidamme jäädä ~ 200 km viime vuodesta. No eipä tuo ihan paha jäännös ole; Balin tulo huhtikuussa vaikutti muutaman kuukauden ajan lenkkimääriimme.

Toivottavasti saisimme ERITTÄIN vähälumisen talven, minorpakkasilla niin lenkkeily jatkuisi suotuisissa merkeissä.

Vantaan Sanomat tarjosi lukuelämyksen!

13.11. Vantaan Sanomien mielipideosasto teki sen taas. Tällä kertaa Ilkka

Saarisalon mielipidekirjoitus oli otsikoitu: "Tappeluhurttia juoksutetaan vapaana Kaivokselassa".

Ensin kirjoittaja kiittää Vantaan kaupunkia Kaivokselan urheilukentän modernisoinnista ja heti perään jatkaa näin:

Sen sijaan toinen luvaton laji, jota paikalla on ennenkin harjoitettu, näyttää olevan lisääntymään päin. Isot koirat juoksentelevat kentällä kuin varsat laitumella. Erityisen huolestunut olen erään porukan tavasta juoksuttaa kahta pitbullin näköistä vankkarakenteista koiraa. Ymmärrän kyllä sen, että kun tällainen koira itsetehostukseksi hankitaan, niin täytyyhän sitä vapaana pitää, jotta kaikki näkevät, kuinka on omat säännöt käytössä.

Enää eivät kentälle uskalla iltaisin mennä kaikki aikuisetkaan, enkä päästä sinne iltaisin lapsia leikkimään. Poliisi voisi ottaa rutiinikseen tehdä tarkistuksia kello 18-21. Tämä olisi juuri parasta leikkiaikaa lapsille, jos tilanne olisi turvallinen. Vuosittain sattuu useita koirien hyökkäyksiä. 

Veronmaksajana vaadin saada tietää, mitä Vantaan kaupunki aikoo tehdä taatakseen, että voimme päästää lapsemme jatkossakin iltaisin kentälle tarvitsematta miettiä, onko siellä taistelukoiria vapaana.

Että näin.

Parahin Ilkka. Asun itse Hakunilan urheilupuiston välittömässä läheisyydessä. Alueellamme on useita kenttiä, niin hiekka- kuin nurmipohjaisiakin, enkä ole nähnyt niillä leikkiviä lapsia kertaakaan sinä aikana (4 vuotta) kun olemme täällä asuneet. Ehkä enemmän oleilevia, hyvin harvakseltaan. Poikkeuksen tekee lähikoulujen välitunnit, jolloin lapset kirmaavat oman koulunsa pihoilla kuin varsat laitumella. Olen muutaman kerran erehtynyt oikaisemaan välitunnilla koirineni koulun pihojen poikki ja valtaisa lapsilauma, kuin muurahaisten kevätvaellus, on hyökännyt koirieni kimppuun. Mikäs sen mukavampaa, lapset ovat saaneet hieman muuta välituntiohjelmaa ja voineet silitellä koiriani sydämensä kyllyydestä.

Herää kysymys, oletko mahtanut kirjoittaa juttusi kesäaikaan ja päättänyt lähettää sen julkaistavaksi vasta nyt, sillä klo 18-21 on sysipimeää. Yhtäkaikki, kesäaikaankaan ei lapsia lähikentillä moiseen aikaan juuri leikkimässä näe. Joskus on muutamia nuoria saattanut olla jalkapalloa pelaamassa, lähinnä nurmialueilla istuksii kuitenkin nuorisoa kaljapusseineen ja ovatpa saattaneet ihan bikineissä ja uimahousuissa maata kentillä. Jälkeen onkin sitten jäänyt niin pizzalaatikkoa kuin tyhjiä tupakka-askeja, kaljapulloista puhumattakaan.

Ainiin, ovatpa joskus piipahdelleet kesäiltaisin kertakäyttögrillien kanssa jollain kentistä ja siinä on saattanut sitten (vahingossa) syttyä tuleen hieman koulun omaisuuttakin...

Et mitä ilmeisimmin ole ns. koiraihminen?

Koirien vapaanajuoksuttaminen ei minusta ole itsetehostusta. Päinvastoin, koiralle luonnollinen tapa liikkua on käynnin ja ravin lisäksi myös laukka. Koiralle on syytä ainakin silloin tällöin tarjota myös vapaana liikkumista, toki valvotusti. Uskoisin omistajien myös päästäneen koiransa irti lähinnä siksikin, ettei kentällä muita ole? Minulla - eikä varmasti monella muullakaan koiranomistajalla - ole tapana päästää koiria irti keskelle jalkapallopeliä tai krikettiottelua.

Lisätäänpä tähän ote pitbullien rotumääritelmästä:

Luonteesta se sanoo näin: Rauhallinen, kuitenkin helposti innostuva ja leikkisä. 

Koko: Noin polvenkorkuinen, ~ 50 cm. 

Ja mitkähän säännöt monella lapsella on tänä päivänä käytössä?

Meillä Hakunilassa lapset kiipeilevät koulujen katoilla, potkivat joka viikonloppu jonkun tai useita alueemme bussikatoksia rikki ja harrastavat ajotielle juoksua; onpa muutamia maannut suojatielläkin keskellä kirkasta päivää. Siinä sitä on omien sääntöjen esittelyä kerrassaan. Ainiin,  mutta tämähän on vain lasten leikkiä. Sitä pitää ymmärtää, lapset ovat lapsia. Koirien sensijaan tulee olla hajuttomia, äänettömiä, näkymättömiä ja mielellään myös umpinaisia.

Ikäväkseni joudun kertomaan Sinulle, että esittelen omaa laumaani ~ 1900 kävelykilometrin verran vuodessa. Lisäksi kehtaan juoksuttaa niitä myös aika-ajoin lähistömme kentillä. 

Kuljen usein koirineni mainitsemaasi aikaan ulkosalla. En tiedä minkä ikäisistä lapsista puhut, mutta tuohon kellonaikaan ei meidän lapsipitoisella alueella juuri lapsia näy, liekö ovat syömässä, tietokoneen äärellä tai leikkivät piilosta?

Minä haluaisin myös veronmaksajana kysyä Sinulta Ilkka - sekä Vantaan kaupungilta - että mitä ehdotat/-te jatkuvalle bussipysäkkivandalismille? Voisiko bussipysäkeille saada välille 23-04 valvojia? Hälyttimet? Potkunkestävää lasia?

Tänä päivänä Youtube on mainitsemisen arvoinen media saada näkyvyyttä ja kuuluvuutta. Mitäpä jos menet ja nauhoitat "taistelukoirien" meuhkaamista primetime-aikaan Kaivokselassa. Ehdotan lisäksi, että lähestyt omistajia asiallisesti ja pyydät saada heiltä "rotuesittelyn" omista koiristaan. Teistähän voi tulla vaikka kaverit. Niin kuin minusta sen laumastani ensin pelästyneen vanhemman rouvan kanssa. 

Lisäksi voisit perehtyä useiden eri instanssien tekemiin tutkimuksiin koirien positiivisesta vaikutuksesta ihmisen psyykeen ja fyysiseen kuntoon.

Kuvituskuva oma 1g-kansio. Koirani ja läheisen koulun koululaisia = haliterapiaa puolintoisin.

Tietolaari: Whippetin vaatetus.

Blogistani löytyy vanhemmanpuoleinen juttu whippetin pukemisesta. Jutun päivittäminen on pyörinyt mielessäni sillointällöin, mutta nyt kun sitä vielä erikseen pyydettiin, päätin vihdoin tarttua toimeen. Tai toimittamaan.

Mielipiteet elävät, tilanteet muuttuvat - ja ajatukset niiden myötä. 
Myönnän suoraan, että tarvittiin useita takkikokeiluja, aina vuodelta 1990 (!) - yksittäisiä takkeja on tullut ostetuksi tuosta vuodesta alkaen. Ja onhan lenkkeilymme muuttunut sekin. Runsastunut. Säässä kuin säässä.

Ihan ensimmäinen takki ostettiin Jakille; takki on muuten yhä käytössä. Hieman moderoituna, tosin. Jossain vaiheessa löytyi joltain näyttelypaikalta takin tekijä, joka teki Jamolle takin. Istuiko se koskaan koiralle? No ei tainnut.
Joitain harjoittelutakkeja muutti näiden kahden ensimmäisen jälkeen laumaamme, mutta "aina niissä oli joku vika". Yleensä ne eivät istuneet, tai ne olivat synkän yksivärisiä (!).
Muistan erään illan, vuosia sitten, kun vieraanamme oli vanhoja whippetharrastajia. Takit tulivat puheeksi ja laumani takkeja haluttiin näytille. Taisi siinä takin katsojat yskiä ällistyneenä vartin verran, sen verran huono setti oli tarjota näytille. Kuvattiinko sitä peräti sanalla "onneton".

Laumassani ei ennen Luxia ollut "selviä palelijoita". 
Luxihan tärisee + 6 asteessa jo niin, että hampaat kalisevat. Metsolassa asuessa juoksutin koirani lähimetsässä pakkasilla tyyliin ulos, vartin jiihaa ja sisään. Eihän siinä kukaan ehtinyt palellakaan. Lenkilläkin mentiin eikä meinattu. Ei tullut ihmisiä juuri vastaan = en jäänyt suustani kiinni, eikä koirieni tarvinnut värjötellä kauppojen edessä.

Sitten jokin muuttui.

Takkeja alkoivat surruuttaa muotitietoiset ja osaavat whippetharrastajat.
He olivat tehneet omille koirilleen "koekappaleita" ja kaavat alkoivat olla whippetin näköisiä. Takit eivät vain näyttäneet hyviltä, ne myös toimivat ja istuivat! Samalla lenkit pitenivät, ihmisiä alkoi tulla lenkillä vastaan, aloin jäädä suustani kiinni yhä useammin ja suoraan sanoen kysymykset: "Katso Repe, kun toi tärisee. Eikö sillä ole kylmä näin viimaisalla ilmalla" - alkoivat ärsyttää. Tai käydä luonnolle. Kuinka vain. Lisäksi lenkillä tuli usein poikettua kaupassa ja takituksen myötä sääli koiriani kohtaan väheni huomattavasti. Itseasiassa se meni nolliin.

Vihdoin Luxin, Anna Mikkosen ja Anna Reposen myötä aloin oivaltaa kaiken edellä kuvaamani jälkeen, että takitushan on hyvä asia. Monelta kantilta.

Whippetit ovat melkoisen lihaksikkaita, kuivia ja vähäturkkisia. Rasvakerroksellakaan ei pääse kehumaan. Viimaisalla syyssäällä kulkiessa, sateessa, talvipakkasella - ja kisapaikalla - takituksesta on valtavasti hyötyä ja iloa koiralle. Kun seistään paikallaan ja/tai ulkoillaan viimassa, säästyy tosiaan ensinnäkin sääliviltä katseilta ja toisekseen koiran lihaksisto ja kroppa pysyy lämpimänä. Lähdepä itse 0-kelissä juoksemaan lumeen viittäkymppiä.

Tänä päivänä löytyy jo valtava kirjo järkevää, muodikasta ja erinomaisesti kaavoitettua vaatetusta. Mielipiteeni "turhasta pukemisesta" on muuttunut ennaltaehkäiseväksi ja "järkeväksi pukemiseksi".

Vaikka whippet onkin kotoisin koleahkosta Iso-Britanniasta ja sitä yhä tituleerataan köyhänmiehen vinttikoiraksi ja suuri määrä whippetejä eittämättä tepastaa sateessa ja viimassa ilman takkia saarivaltiossa isännän kanssa tuopille ja takaisin, niin kyllä takit ovat meidän laumassa paikkansa löytäneet. En voi kylliksi kehua Annaa & Annaa, jotka taiten takkeja ompelevat. Kuosit ovat iloisia ja materiaalit koiran lämpimänä pitäviä puhumattakaan siitä, kuinka ne piristävät ulkoiluttajaa ja ohikulkijoita!

Vastustan koirien turhaa pukemista toki edelleen.
En ihan ymmärrä koirien tyllihameita, halloween-naamioita, aurinkolaseja ja sateenvarjorattaita - mutta em. asiat ovat ihan oma lukunsa. Jos nyt haluaa tepastaa koiransa kanssa vuodenajasta toiseen sillä huivia, päähinettä ja Harley Davidson - uikkaria pitäen, niin siitä vaan. Onneksi whippetin vaatetus on JÄRKEVÄMPÄÄ. Ja perustuu koiran lämpimänä pitämiseen eikä hömpötykseen.

Ensinmainittu Anna on erikoistunut fleecetakkeihin, joita saa mitä mielikuvituksellisimmissa kuoseissa ja väriyhdistelmissä. Kun hoksasin tämän, oli kaikille koirilleni hankittava fleecetakki. Osalle jopa kaksi. Anna myös sittemmin moderoi takit vielä hieman istuvammiksi kiinnityksen osalta ja liitti toiveestani jokaiseen omanvärisen kauluksen. Fleece pitää koiran lämpimänä erinomaisesti ja jos kaupassa sattuu olemaan hieman jonoa, ei haittaa, sillä kukaan ei kaupasta ulostautuessasi ole säälimässä koiriasi. Päinvastoin. "Oletko sinä ommellut nämä takit? Saanko ottaa kuvan? Mistä näitä saa" - ovat kaikki lähestulkoon jokapäiväisiä lenkkikommentteja.
Fleeceen pukeudumme n. + 5 asteesta alkaen JA silloin kun tuulee, hieman ripsii tai on muuten viimaisaa.

Toiseksi mainittu Anna on erikoistunut sateen pitäviin takkeihin, joihin on myös mahdollista saada erikoissomisteita, kuten tässä Virin takissa:

Mimi Chill's takit ovat istuvuudeltaan huippuluokkaa ja ne pysyvät päällä kovassakin vauhdissa. MC-takit puetaan sateeseen ja koirapuistoiluihin tai talviseen lumessa juoksuun. Näissä takeissa (kuten Mikkosenkin) on myös mahakappale sekä mahdollisuus erilaisiin kiinnityksiin. Vihdoin oivalsin ja ymmärsin, että ristivyö on ihan paras! (kuvassa ristivyö-kiinnitys)

Heli Poikosen Nuttunurkka on uusin takkitehdas. Toivottavasti hän on heittänyt jo kaiken mustan kankaan pois ja jatkaa valitsemallaan värikkäällä tiellä. Takit ovat myös erinomaisesti istuvia ja nykyiseltä kiinnitystavaltaan erinomaisia.

Uusin muotivillitys, eikä ollenkaan huono sellainen, on ns. vartalonmyötäinen uikkarityyppinen kevytverme, jollaiset aion hankkia seuraavaksi.

On tietysti tosiasia, että mitä aikaisemmin alat syksyllä koiriasi vaatettaa tai jos vaatetat niitä aina "varmuuden vuoksi", kylmänsietokyky laskee. Seuraamalla koiraasi - ja lämpömittaria, sekä katsomalla ikkunasta ulos, näet kyllä koska on syytä alkaa pukea koiraasi. Välillä olen tehnyt niinkin, että puen esimerkiksi vain Luxin ja Hupin -jotka laumastani ovat eniten kylmänarkoja ja sitten saan kävellyksi peräti 300 metriä ja on ensimmäinen ohikulkija kysymässä: "Miksei muilla ole takkeja"...

Ehkä vain kyllästyin vastaamaan: "Muut ovat nudisteja" ja samalla puen sitten kaikki. Äkkiäkös sitä ajattelee, että "Laitetaan nyt Virillekin, se on jo 10-vuotias" ja sitten tulee lopulta pukeneeksi kaikki. Helpommalla pääsee, sittenkin. Ei vain suhteessa ohikulkijoihin, mutta myös sen suhteen, ettei tarvitse välittää siitä, onko länkättänyt ohikulkijan kanssa jo vartin. Tai poikkeanko kaupassa, kehtaanko jättää koirat hetkeksi kaupan eteen?

En laittanut tähän mitään linkkejä takkikauppoihin, sillä käsitykseni mukaan nämä meidän kerhon omat ompelijat ovat täystyöllistettyjä ja tekevät kukin takkeja silloin tällöin, välillä ompelutaukoja pitäen.
Valmistakeista - Hurtat sunmuut - minulla ei juuri ole kokemusta. Sellainen saattaapi sopia jollekin koiralle kuin nenä päähän ja toiselle ei sitten sinne päinkään. Kaikki omat takkini ovat mittojen mukaan tehtyjä. Kovin ovat omanmuotoisiaan myös jokainen koirani. Vaikea äkkiseltään ajatella, että "koko M1" menisi lupauksen mukaan "pienikokoiselle whippetille max 15 kg" yhtä lailla nenä päähän kuten nämä mittojen mukaan tehdyt?

Tässä vielä yksi linkki Kenzolavermeisiin: KLIK. Kaikkia takkeja en ole tainnut kuvatakaan. Joukossa on muuten yksi Anne Saastamoisenkin verme, myös häneltä saa näpsäkkää - ja edullista - talvivaatetusta koiralleen.

Pitäkäähän itsenne ja koiranne lämpiminä - pian on joulukuu! Kun kevät taas saapuu, aurinko alkaa paistaa ja plusasteet nousevat lähemmäs kymmentä on aika pestä takit ja sijoittaa ne siisteihin pinoihin esimerkiksi tällaiseen Ikea-kaappiin:

huomatkaa häntä, joka osoittaa kaappia. Ei, häntää ei tarvitse pukea.

Heh-Hehkutamme Hau-Hauta!

Taannoin saimme kokeiluun Hau-Hau Superpremium Kanaperunaa sekä

Lohiperunaa. Ruokatestaus alkaa olla loppusuoralla ja on aika kirjoittaa loppuraportti.
Saattaapi tulla hieman tylsänlainen, sillä en keksi ruoasta mitään negatiivista sanottavaa. Päinvastoin.

Hupi on nakertanut kanapottua ja Bali lohipottua. Kumpaisellakin koiralla on ollut taipumusta herkkämasuisuuteen, varsinkin Hupin nuoruudessa kokeiltiin ruoka jos toinenkin ja uloste meni herkästi löysäksi. Jossain vaiheessa keksin sitten kokeilla Hupille lammasriisiä ja masu asettuikin vuosia sitten ko. combolla. Sittemmin Hupin vatsa on kestänyt useita ruokakokeiluja, meillä kun ei oikein koskaan ole ostettu "aina yhtä ja samaa" ruokaa, vaan mitä milloinkin on autolla ajellessa tullut kaupoissa nenän eteen ja tarjolle. En koskaan ostele mitään pikkupusseja -tietenkään- kilohinnat kun niissä pompsahtavat herkästi taivaisiin. 15 kilon säkkejä on ostettu lähinnä Mustikasta ja Mirristä, niin Outletista kuin normihinnoin. Kuitenkin Hupilla on aina ollut oma ruokatynnyrinsä ja siinä lammasriisiä, mitä labelia milloinkin.

Bali sen sijaan oudoksutti sekin masullaan ensialkuun. Pikkupentuna meni tietysti pentunappulaa ja tätä kirjoittaessa en edes muista niitä kaikkia merkkejä, mitä taas kokeiltiin. Se - kokeilu, siis - ei ehkä ollut Balin kohdalla hyvä asia, koska sen verran paljon löysää ulostetta tuli melkeinpä jatkuvasti. Elimistö ei päässyt oikein kunnolla totuttelemaan mihinkään ruokaan, kun emännän pinna oli asian suhteen sangen lyhyt... Kehitin siinä sitten jo kaikenmaailman giardia-epäilyt päässäni ja taisin jo suunnitella Tylosiinikuurin hankintaakin. Kun jälleen kerran, maltti olisi ollut valttia!

Uloste jokatapauksessa oli esimerkiksi viikon jees ja kolme päivää löysää. Sitten taas kaksi viikkoa jees ja kaksi päivää löysää jne. Tai vain kolme päivää ok ja kaksi seuraavaa ei.
Olin siinä sitten Balin suhteen testaillut jo pussillisen verran Profinen kanaperunaa, hyvin tuloksin. Hau-Haun testiryhmään pääsy tulikin kuin lahjana ruokapähkäilyjen keskelle, nimittäin päivästä yksi lähti pelittämään.

Ruoka on todella laadukasta.
Se on tummaa, tiivistä ja hajutonta. Jos nyt tässä oikein hehkuttaa, niin uloste on kumpaisellakin myös tummaa, tiivistä ja hajutonta. No ehkei nyt ihan hajutonta sentään, mutta esimerkiksi Hupin uloste on aimmin ollut runsaampaa ja myös "haisevampaa".
Ulostemäärät ovat siis kummallakin olleet sangen kohtuulliset, selvästi kuitenkin pienemmät. Balin masu on asettunut 100%:sti. Proteiinipitoisuudet on olleet kumpaisellekin sopivat, kanaperunassa 26 ja lohiperunassa 24. Rasvapitoisuudet myös osuvat ja uppoavat whippeteille loistavasti, ensinmainitussa 16 ja jälkimmäisessä 14. Sulavuus on silminnähtävää ja ruoat tuntuvat olevan muutenkin sopivan ravinteikkaita. Kuidun osuus kanaperunassa 2,5% ja lohiperunassa 2%. Kanaperunassa kanaa luvataan olevan peräti 60% ja lohiperunassa lohta 40%.

Jossain vaiheessa Bali myös ronglasi nappuloiden kanssa; ilta-aterian aikana kysyttiin kohteliaasti: "Olisiko kaapissasi jotain muuta"? Lohiperuna-nappulan kanssa maistuvuus on myös ollut 100%, ei iltakupilta poistumisia ja nappuloiden pyörittelyä hampaiden välissä.

Ainoa negatiivinen asia on hinta.
50 euroa 12 kilosta on verrattain paljon. Muu lauma kun syö "perusmättöä" hintaluokassa n. 38 euroa/15 kg. Toinen miinusmerkkinen asia on se, että tätä uutuutta ei meinaa löytää mistään? Googlettaessa tuotetta, taitaa tulla jälleenmyyjiin yksi tai kaksi osumaa ja ne ovat nettikauppoja. K-kaupan hyllylle oli löytänyt 1,5 -kiloiset pussit, joiden hinta oli 11 euroa/1,5 kg, aivan liikaa! Ja tuolla pikkupussikoolla ei tämän kokoisten koirien kyseessä ollen tee oikein mitään. Tarjoustalosta löysin myös pikkupusseja, siellä ne taisivat olla "vain" 9,95 e.
Täytynee jatkaa ruoan metsästystä, ainakin Balille aion tuota lohiperunaa lähitulevaisuudessa jostain löytää.

Ei voi kyllä muuta kuin Heh-Hehkuttaa uutta Hau-Hauta, loistava tuote! 
Vielä kun saamme sen kunnolla kauppojen hyllyille ja pääsemme metsästämään tarjouksia siitä. Tuotebloggareille etukuponkien saaminen olisi tietysti loistavaa sekin!

Tietolaari: Koirien laumautumisesta.

Netissä surffatessa törmäsin jälleen mielenkiintoiseen ilmiöön: uuden koiranpennun liittäminen laumaan oli aiheuttanut monenmoisia "ongelmia". Vai ovatko ne sittenkään ongelmia?

Pureudutaanpa aiheeseen.
Joskus pentua tietystä rodusta haaveilevat ihmiset käyvät ensin tutustumassa rotuun jonkun kasvattajan luona. He näkevät aikuisia koiria röyhtäilemässä sohvalla ketarat kohti kattoa, laiskasti haukottelemassa. Makaavatpa ne vielä päällekkäin, limittäin ja lomittain, sulassa sovussa. Onpa ihana ja rauhallinen rotu - he ajattelevat. Juuri sellainen, kuin haluamme. Toki kasvattaja tuo esiin - siinä ihailun keskellä - että pentuna nämä voivat kyllä olla aika villejä. Mutta eihän ihminen sellaista kuule, eikä varmaan osaa kuvitellakaan aikuisia koiria katsoessaan?

En pidä ihmisten ja koirien vertailusta, mutta joskus kyllä mietin, että kun sitä omaa lasta kehutaan sukulaisissa kilpaa lapsen saatua tohtorin hatun päähänsä, niin takana nyt kuitenkin on vaippa-aika, uhmaikä, teiniangstailut, paljon ovien paiskomista ja nuorten sydänsuruja, kenties luvattomia moottoriajoneuvon käyttöönottoja, bussikatoksien potkimista ja rehtorin sättimistä ja jälki-istuntoja. Rakkaudella, oikeaan ohjauksella, kuuntelemisella ja lapsen sisintä arvostaen sekä lasta tukien näistä villikoista kasvaa ihan järkeviä aikuisia. Ihan niitä tohtoreitakin.

Mikä siinä sitten on, että koiranpennun pitää olla fiksu ja filmaattinen, jollei nyt ihan heti, niin ainakin neljän viikon päästä? Älytä ja oivaltaa, että "vanhempi koira on vanhempi" ja jollei sitä oivalla, niin häkitys kutsuu. Lisäksi vanhemman koiran ja pennun tulisi tulla heti toimeen, olla ylimpiä ystäviä?
Kun perheessä aletaan harkita uutta koiraa, entisen kaveriksi, on oltava valmis päivästä yksi TUKEMAAN laumautumista. Laumautumisen tukemiseen ei esimerkiksi kuulu SÄÄLI-sana ollenkaan. Siihen ei myöskään kuulu laumasta erottaminen. Miten voi odottaa, että lauma laumautuu, jos pienestäkin "korkeasta mailasta" (lue = pentu heilauttaa tassua) tuomitaan kaksiminuuttinen?
Se, että aikuinen koira välttelee pentua, katsoo sitä vinoon, vaihtaa huonetta pennun tullessa samaan huoneeseen tai murisee - ei ole VÄÄRIN tai HUONO asia. Se on normaalia. Se, että pentu haastaa aikuista leikkiin haukkumalla, kenties näykkäisemällä, tööttäämällä tai "hyökkimällä", ei ole VÄÄRIN tai HUONO asia. Se on normaalia.

Koirat ovat fiksuja olentoja.
Vaikka olenkin täällä blogissa tuonut esiin myös niiden "yksinkertaisuuden", niin olen silti sitä mieltä, että koirien vietti- ja vaistomaailma on yksinkertaisuudessaan nerokas. Miksi et luottaisi niiden omaan myötäsyntyiseen tapaan "hoitaa asioita"? Pelkäätkö, että vanhempi koirasi on posliinia ja rikkoutuu, kun pentu tööttää sitä ja vastaavasti pentu rikkoutuu, kun vanhempi koira sitä ojentaa?
Mistä tulee käsitys, että vanhempi koira kärsii kun pentu haukkuu sen korvan juuressa? Yhtälailla vanhempi koira voi kärsiä omistajan TV-mausta. Aina vain uusintojen katselua, saman dokumentin kuuntelua illasta toiseen. Yhtälailla - inhimillistäessämme koiriamme - koira mielestämme kärsii, kun kävelimme saman lenkin kolme kertaa peräkkäin, ei mitään vaihtelua. Anteeksi, koirani.
Älä siis tuo omia pelkojasi tai varpailla oloasi koirasi eteen, sen maailmaan. Anna koiran olla koira. Vanhemman vanhempi ja pennun pentu.

Vanhemmat koirat ovat yleensä äärimmäisen fiksuja. Niillä on pitkä elämänkokemus ja näkemys ja ne kyllä osaavat opettaa pennun talon tavoille. Joskus voi "näyttää pahalta" kun vanhempi höykyttää pentua tai pentu vanhempaa, mutta viheliäisintä on puuttua siihen koiran kannalta älyttömällä tavalla; katkaisten normaali tutustuminen, leikki tai yhdessä olon yritys. Ylitulkita käytöstä, tunteellistaa sitä ja sääliä.
Laumaani on vuosien varrella liittynyt useita uusia tulokkaita. Yhteistä näille kaikille laumaan liittämisille on ollut se, että VIE OMAN AIKANSA ennen kuin uusi lauma hitsautuu yhteen. On tullut vanhemmilta koirilta hammasta, pentu on pissinyt alleen, juossut sängyn alle piiloon ja vanhemmat koirat ovat olleet syväjäätä pentua kohtaan parhaimmillaan jopa useita kuukausia. Ovat katsoneet minuun teelautasen kokoisilla silmillään, kuin anoen, "vie tuo pois". Sellaista se on. Minä olen kuitenkin päättänyt tuon uuden tulokkaan ottaa, minä vastaan siitä, että homma lähtee pelittämään.

Miten tässä sitten toimitaan oikein?
Ei ole yhtä oikeaa tapaa. Kaikki laumautumiset ovat omia "tapahtumiaan" ja jokaisen koiran oma persoona vaikuttaa siihen, miten, missä ajassa ja millä keinoin lauma asettuu. Kuitenkin SINÄ olet se laumasi johtaja hyvässä ja pahassa ja sinun tulee omalla esimerkilläsi - ensinnäkin, OLE RAUHALLINEN - osoittaa kaikin keinoin, että "tässä ei ole mitään hätää". Ja kun sanon hyvässä ja pahassa; niin tarkoitan sitä, että kun laumasi voi hyvin, sinä voit hyvin ja kun sinä olet vahva, määrätietoinen ja järkevä, laumasikin on. Ja kun tilanteita tulee; esim. vanhempi puree pentua (kyllä, verta voi tulla) annat koirien selvittää välinsä keskenään, niihin LUOTTAEN. Toki jos ihan hyrskynmyrskyksi menee, niin puutut tilanteeseen, mutta et nyt ainakaan sylitä kumpaakaan, tai sääli. Etkä eristä!

Luottamus on kaiken a ja o.
Ja sitä ei rakenneta päivässä eikä kahdessa. Et sinä suhteessa koiraasi eikä vanhempi koirasi suhteessa uuteen tulokkaaseen.
Luota siihen yksinkertaiseen tosiasiaan, että jollei koirasi - vanhempi ja/tai pentu - nyt ihan hermoheikkoja ole, niin "kyllä se siitä". Luota siihen, että vanhempi koirasi on fiksu ja vaikka se ei heti pennusta pitäisikään se hyväksyy sen ennenpitkää. Lyhin aika, mitä omassa laumassani on hyväksymiseen mennyt, on ollut n. 4 viikkoa ja pisin aika ehkä noin kolme kuukautta. Luota myös pennun oivalluskykyyn; vaikka se yrittää sitkeästi haastaa aikuista, niin aikuinen kyllä osoittaa sille sen paikan. Siihen ei kannata KEINOTEKOISESTI mennä väliin, että "nyt kyllä tuo pentu on jo vartin hyppinyt aikuisen edessä, nyt loppui" vaan anna hyppiä.
Karkea esimerkki "aikuismaailmasta"; villi uros hyppii koirapuistossa herkullisen labradorinartun selkään vartti toisensa perään. Kieli on ulkona, räkä lentää ja labradori näyttää kärsivän. Kolmannen vartin vierähtäessä labradori vihdoin hermostuu ja rähähtää urokselle. Astuminen päättyy siihen. Vain koirat puhuvat koiraa.
Toki on aikuisia, jotka eivät koskaan sano, ne ovat perusluonteeltaan hyvin pehmeitä, ehkä jopa hieman arkojakin, mutta VÄLITTÄVÄT kuitenkin kokoajan informaatiota pennulle. Me emme tätä kaikkea hienoa kommunikaatiota edes näe. Ja emme varsinkaan silloin, jos puutumme ja eristämme pennun tilanteesta pois. Pennuissa on kovasti eroja niissäkin; yksi heiluu kuin heinämies ja villiintyy vartissa potenssiin sata, toisen oppiessa aikuisen eleistä ja ilmeistä kuin hetkessä. Mutta se hyppivä heinämieskin seestyy. Omassa laumassani on mm. nyt jo aikuinen koira, joka haki murisevan ja hyökkivän aikuisen suusta luun toisensa jälkeen. Tai yritti. Hammasta tuli muistaakseni viidesti. Luotin kuitenkin tässäkin siihen, että perille menee ennemmin tai myöhemmin. Ja menihän se. Tästä häirikköpupsista on kasvanut oikein säyseä ja fiksu aikuinen.

Eristämisellä lauman ongelmia jatketaan.
Jos koiriesi kesken ilmenee nyt tällaista meidän ihmisten sinne keinotekoisesti lisäämää sääliä MEISSÄ aiheuttavaa käytöstä; nähdään vanhempi kärsivänä ja pentu kärsimyksen aiheuttajana (tai päinvastoin), niin eristäessäsi toisen esimerkiksi portin taakse voit olla varma, että laumautuminen ei lähde normaalilla tavalla etenemään. Ongelmat jatkuvat, pitkittyvät ja syvenevät. Pentu ei missään nimessä ymmärrä, että kun se riehuu ja leikkii - mitä pennut normaalisti tekevät - se laitetaan portin taakse "jäähylle". Yritän nähdä sieluni silmin pentusutta riehumassa susileirissä ja kun äidillä, isillä, enolla tai tädillä menee hermo, ne vievät pennun jäähyaitioon. Ei. Ne osoittavat käytöksellään, ilmeillä ja eleillään pennulle sen paikan ja ASEMAN laumassa. Enkä kyllä veisi aikuistakaan pois pennun ulottuvilta portin taakse ajatellen, että "se saa olla rauhassa" kun pentu sisustaa asunnon mattoja uuteen uskoon. Luojahan on luonut koirille neljä jalkaa, joilla kävellä.

Pentu siis oppii aikuiselta.
Ihan kokoajan. Anna oppia!
Joskus siihen menee nuo koirapuistossa kuvaamani kolme varttia, joskus siihen menee viikkoja ja kuukausia. Pääsääntöisesti oppimiseen, laumautumiseen ja ylipäätään fiksuuntumiseen menee AIKAA, itseasiassa koiran koko elämä. Taas se ihmisvertaus; kuka meistä viisikymppisistä ajattelee ja elää kuten 18-vuotiaana teki? Ihminen oppii ja muuttuu läpi elämän, niin koirakin. Vanha koira ei opi uusia temppuja on niin väärin sanottu kuin olla ja voi.
Anna siis pennulle siimaa portittamisen sijaan. Tue aikuista koiraa omalla käytökselläsi. Jälleen esimerkki tähän: koira pelkää ilotulitteita. Koiraa ei silloin säälitä ja oteta sitä syliin ja paijata pahaa oloa pois, vaan ollaan itse rauhallisia ja "normaaleja", toimitaan, eletään ja ollaan vahvoja laumanjohtajaesimerkkejä ja osoitetaan tällä tavoin koiralle ettei todellista hätää ole. Jos koira haluaa vetäytyä - niin kuin ilotulitteita pelkäävä usein tekee - omiin oloihinsa ja kaivautua vaikkapa kylpyammeen alle, sen annetaan tehdä se.
Anna myös aikuiselle koirallesi rakkauden ja tuen liinaa. Tue sitä sanallisesti, elein ja äänenpainoin, omalla olemuksellasi. Vahvista sen oloa ja eloa kaikin mahdollisin tavoin ja anna koirien olla keskenään mahdollisimman paljon, toisiinsa sitoutuen, toisistaan oppia ottaen. Anna niiden riehua, suuttuakin toisilleen. Jos aikuinen puree pentua ja pentu juoksee korkeaa ceetä huutaen sänkysi alle piiloon, jatka television katselua muina miehinä. Pentu kyllä hipsii kotvan kuluttua pois sängyn alta rauhoittavien eleiden kera ja tuskin tekee enää sitä, mitä tätä mahdollista näykkäisyä edeltävässä tilanteessa teki.

Älä hätäile. Sure tai vaivu epätoivoon.
Usko itseesi, vanhempaan koiraasi ja laumatulokkaaseen. Usko siihen tosiasiaan, että koira on laumaeläin ja ne ovat uskomattoman taitavia sopeutujia. Koirat osaavat nähdä, haistaa ja aistia. Ne voivat mennä hetkellisesti lukkoon, mutta kun ne siitä avautuvat, ne avautuvat entistä voimakkaampina ja upeampina. Pentu on pieni pentu sittenkin vain hetken ja älä ylläpidä - jälleen keinotekoisesti - sitä ajatusta, että kun pentu oli pöllö viimeviikolla se on sitä tälläkin viikolla. Älä tuomitse pentua tänään viimeviikkoisesta. Älä elä menneessä - koirasikaan ei tee sitä!
Lauman seuraaminen, kaikkien niiden nyanssien näkeminen, oppiminen ja tajuaminen mitä laumassa tapahtuu vie oman aikansa. Niin sinulta kuin koiraltasikin. Laumadynamiikan avautumisen näkeminen ja siinä osallisena oleminen on kuitenkin itsessään huikea matka! Opi ja nauti siitä murheellistamisen sijaan. Kukaan ei ole seppä syntyessään. Ei koirakaan.

Kireitä siimoja - ajattelu ei sovi koiramaailmaan. Anna liinaa ja luottoa - se on hyvän yhteiselon avain.

Luottakaa koiriinne!