26.11.2021

Vuotta 2021 hieman pulkkaan.

 


Hurjaa vauhtia se on viilettänyt taas tämäkin vuosi. 

Tulin tuossa helmi-maaliskuussa saaneeksi juoksumattokohtauksen, joka tarkoitti parhaimmillaan/pahimmillaan sitä, että kävin juoksemassa 5 x viikossa. Ja päkiä paukkui. Sen verran paljon ja kovaa, että ensin röntgenkuvattiin ja sitten magneetilla käytiin vielä hieman syvemmällä. Diagnoosiksi tuli ALKAVA marssimurtuma, joten juoksumatto laitettiin loppuvuodeksi pannaan. Huhtikuussa siirryin pyörän satulaan ja siellä olenkin viihtynyt aina näihin päiviin asti. Ihan en pääse samoihin lukemiin kuin Antti Ruotsalo, vaan pitäydyn n. 200 kilometrissä/kk. 

Kesällä kisattiin Maukkulin kanssa tuttuun tapaan.
En edes muista, kuinka monta kertaa tuli Kartanolla tepastettua, mutta niin monta kertaa, että jäätiin "jonkun mieleen" ja saatiin kutsu syksyisiin Team race-kinkereihin. Maukkulin "tehtävänä" oli jäädä kussakin lähdössä viimeiseksi, mutta sissossentään että se teki sen hienosti! Maukkuli on ehkä jopa YliPätevä ollakseen Pure Show Bred Whippet! Juoksee vuodesta toiseen 100% intensiteetillä, focused ja puhtaasti. Koira kun on englantilainen, niin tulee vähän väkisin tätä enkkua suomen sekaan, sorry. Maukun kanssa harrastaminen on kyllä ollut ihan mahtavaa etten sanoisi. Rasittavaa mutta ihanaa. Hiki tulee, käsi venyy, grippihihnan kumilangat paukkuvat ja se päkiäkin - mutta kahta en vaihtaisi. Toinen on Maukku ja sitten toinen on Maukkuli. No herranjestas sentään, enkä Sämyä!! Mun metsästäjäkoiro, joka on väsymätön, luova, aina iloinen ja intoa täynnä. Mun ihanat enkut. Jotka muuten kaikki ovat tuossa sohvakuvassa yllä. 

Kevätauringon alkaessa paistaa sain päähäni, että JOS YKSI VIELÄ.
Siinä sitä käytiin syvissä vesissä jälleen kerran - mikä ihme siinä on, että nämä koirat vievät tunteiden äärirajoille, hyvässä ja pahassa? Semmoinen KIVAKIVA on näiden kanssa aika utopiaa, kun kaikki on shokkia, järisyttävää ja mörököllimäistä. No ei siinä, yhden oven sulkeuduttua - tai kun rahat ei riittäneet - koputettiin toiseen oveen. Siellä olikin pienenpieni Capri!

Heinäkuussa piipahdimme Narvassa, siellä, jossa piti piipahtaa vissiin jo 1,5 vuotta aiemmin.
Sielläkin oli mörököllimäistä. Nimittäin Sämpylä pokkasi Cacibin kumpanakin päivänä ja Maukkuli Viron sertin pienen ihmettelyn jälkeen. Virolaiset eivät vielä tuolloin olleet tiukkoina ja tuimina valioitumisen suhteen; luulimme edelleen, että Maukkulin pitää haalia vielä kaksi serttiä... Kuinka väärässä olimmekaan.

Elokuussa sitten Capri tuli osaksi laumaamme.
Capri onkin ollut taas mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Pennut ovat yleensä rodussamme ikiliikkujia, purevat, riehuvat, seisovat takajaloillaan, varastavat pöydiltä, narskuttavat johtoja, sähköpistokkeita, latureita ja kaukosäätimiä. Mitä nyt eteen sattuukin osumaan. No mutta ei Capri! Lapsi oli alkuun 3-4 viikkoa ujonpuoleinen "ympäristön tarkkailija" ja satunnaisten juoksuhepulien sattuessa oli aina katollaan ja kyljellään. Kotona hissuksiin narskutti mattoja ja tarkkaili. 

Nyt on säpinää tullut jo taloon sopivasti, pari päivää sitten kurvaili Samuin ja Huiman kanssa - eikä poliisin rooleissa olleet Samppa ja Puimio saaneet tätä rosvokurvailijaa edes kiinni. Kotona johdot ovat onneksi saaneet jäädä rauhaan sittemmin, erään imuriepisodin jälkeen ja leluilta lähtee lähinnä narskutteluäänien kuuluessa raajat, nenät ja silmät. 

Syksyllä Sämpylä INTtiytyi Palangassa - joutui muuten Koronasäännöt lukemaan ja sisäistämään muutamasti, mutta kyllä se nyt vaan CIB-tittelinsä ansaitsi sekin, prkl!
Marraskuussa pokattiin Maukkulille toinen Viron SERT ja sekin "ihan turhaan". Kaveri olisi valioitunut jo Narvasta heinäkuussa. NYT virolaiset jo PUUTTUIVAT asiaan ja vastaväittelyni Viron Kennelliiton kanssa tuotti vain EE CH-anomuskaavakkeen meili toisensa perään.

Tämmöiseksi sitä tulee vanhemmiten, ei usko. Vaikka sanotaan. 

Mikä nyt sitten on ollut kuitenkin parasta, valiotitteleiden sataessa ikkunoista ja ovista ja lattialistojen alta, niin on Suomalainen Metsä, Finnish Forest - niin vaan solahti piskuinen Capri-Vuohi joukkoon, vaikka ensin Bailey olikin sitä mieltä, että Wau, miten kiva vinkulelu! 


Jotain ihan mystisen ihanaa on metsässä, neulaspoluissa, kaikessa siinä kakan ja käpyjen nakerruksessa, muiden koirakoiden väistämisessä, lintujen kyyläämisessä, metsän huminassa, astumisessa litisevään suonsilmäkkeeseen, sukkien kastumisessa - ja koirien ilon näkemisessä! Miten ne saavat olla omia itsejään, loikkia menemään ja tööttäillä toisiinsa.  
Kiitos Metsäopas Oy Taru Ab lukuisista ihanista väittelyistä märillä neulaspoluilla; koirat ovat nauttineet täysin kirsuin!


Jos väsyttää tai on tylsää - mene metsään! Ja ota whippet mukaan.

13.11.2021

Tartusta törähti!

Niinhän siinä taas kävi, että Annika kysyi pahaa aavistamatta, että "lähtisitkö Tartoon"? Minähän lähden, tai pyrin lähtemään aina, kun joku kysyy. Ei ole merkitystä tuomareilla, ei sillä onko INT vai NAT, kunhan pääsee tien päälle. 

Olin kysynyt vuosia sitten Suomen Kennelliitolta Mauin lapsivalioituessa Liettuaan "jatko-ohjeita". Ne eivät ehkä kohdallamme menneet ihan maaliin... Nimittäin minun annettiin ymmärtää, että myös mm. Virosta on saatava 3 serttiä. Lähdimme siis "sertinmetsästykseen" Maukulle ilomielin!

Tarto ei ollut ihan niin vastaanottavainen kuin Viron näyttelykohteet ovat tähän asti olleet, eli majoitusta piti metsästää pariviikkoinen!
Hotellit olivat järjestään täynnä ja ne vähät majoitukset, joihin tilaa löytyi, ottivat koirista kevyet 15 eur/kpl/yö. Olin onnistunut saamaan Nina-naapurille kaksi veteraaniani, mutta Samui oli otettava mukaan ryskäämään reissuun, joten matkaan lähtivät näyttelyyn ilmoitettujen, Maui ja Capri, lisäksi myös Samui seuralaiseksi. 

Majoitus oli tällä kertaa Airbnb, johon olin kuitenkin ilmoittanut koiria "vain" 3 mukaan tulleiden neljän sijaan. Onneksi missään vaiheessa koiria ei laskettu :) eikä yhden ylimääräisen ilmaantumista majoitukseen tarvinnut selitellä. Näin se tuli todistetuksi, että siinä se neljä menee kuin kolmekin!

Talo oli todella mukava kaksikerroksinen talo, tosin varustettuna koirille ongelmia aiheuttaneilla portailla. Paitsi että ne olivat erittäin jyrkät, niin lisäksi joka toinen porras oli vasemmalta leveä, oikealta kapea ja seuraava vasemmalta kapea, oikealta leveä.... Varsinkin Samui ja Maui joutuivat toteamaan, että "we are not used to this" ja kolistelivat milloin ylös ja milloin alas ERITTÄIN suurin kolinaefektein. Ei hyvä. 

Päädyin sitten tuutimaan alakerran isoon kylppäriin, lämmitetylle (!) lattialle. Ei huono. Onneksi majoitus tarjosi patjat ja laajan peitevalikoiman, joten ratkaisu oli tosiaan oikein mallikas ajatellen lähtökohtaa, eli vaappumista ja kolistelua jyrkissä ja puolipuolaisissa portaissa!

Lauantailta ei ollut "mitään odotuksia". Silloinhan "se kaikki, mitä tulee, on ihan parasta".
Maui kekkuloi iloisena ja vallattomana, häntä pystyssä, valioluokan toiseksi SA:lla. Lopulta Maui oli PU3 ja sai (toisen) serttinsä Virosta! Ja icing on the cake myös vara-Cacibin! Huikea resultti liehuhäntä-Maukkulille, joka esiintyy kuin unelma halutessaan. Kanankaulat oli taas pakattuna mukaan ja niitähän se Maukkuli tuijotti, hihnan maatessa maassa, kun friistäkkinä mentiin. PU-luokassa jo riehaannuttiin ja saadut ruusukkeet myös "tapettiin" koska nehän olivat vieheen kaltainen palkinto tästä ihanasta kimppameiningistä äitylin kanssa. Iloinen, ihana Maukkuli. Oli kyseessä sitten rata, maasto tai kehä - aina mennään ilon kautta!

Päivän päätteeksi perinteiset Viro-kaakut, kaksin kappalein.
Airbnb:mme oli myös valitettavasti keskellä "ei mitään". Lähtiessämme "lenkkeilemään" talolta eteen tai taakse, niin takuuvarmasti naapuritalojen aitojen takana räksytti menemään - ja nimenomaan menemään - koirat iloisina koko tontin pituudelta. Roskiksetkin olivat kortilla, joten kakkapusseja tuli kanniskeltua päivittäin kilometritolkulla; eli siis takaisin oman talomme pihaan. 


Annika shoppasi KFC:stä ämpärillisen tsikkeniä.
Sitä tässä Samui ja Maui intensiivisesti tuijottavat, josko pientä roipetta sattumalta putoaisi maahan asti....
Annika oli kuitenkin hankkinut karvallisia jäniksenkorvia pussillisen, joten kanantuijotuksen jälkeen päästiin tositoimiin näin:

Valokuvaaminen oli minimissä sekin, koska aina satoi tai oli pimeää. Kuvattua tuli lähinnä möksää ja Annikan kanansyöntiä, johon siis Samui ja Maui "osallistuivat" anovine katseineen. :D

Sunnuntaina Annikan Hoppu otti hienosti Viron sertin ja Capri ROP-penturuusukkeet, Mauin tyytyessä pelkkää ERIin. 


Capri 6,5 mths. 
pic by Annika Einiö

Kotiin tultua saimme sitten kuulla, että Maui on valioitunut Viroon itseasiassa jo heinäkuussa, Narvassa. Että silleen. Miten minä nyt markkinoin kämppikselle "pina coladan hakureissuja"? Ehkä ne on nyt naamioitava Caprin junnuserttien metsästykseksi? 


Kiitos matkaseura aina positiivinen Annika ja maailman mukavin Hoppuli. Niin meni nelikko takapaksissa ilman huolenhäivää. 

Tässä vielä Anita-emäntä kaikkensa antaneena Eckerön paluutunnelmissa. Ihana, ikimuistoinen reissu, taas. Kiitos Annika, kämppis, Hoppu, Maui, Samui ja Capri!


Ja SUPERiso kiitos naapuriin Huiman ja Balin viikonloppuhoidosta Salina-galgon lempeällä myötävaikutuksella! Reissut olisivat aikalailla mahdottomia ilman muun lauman saamista ihaniin käsiin!