Huikeasta koirasta huima kuvapostaus huimasta Petotestistä!
Melkein voisi sanoa kaikkiin kuviin kuvatekstiksi Havuja perkele tai Härifrån tvättas!
Kiitos ihanista kuvamuistoista Petotiimille!
(edit. Petotestien© kuvat on JUURI julkaistu. Hetken kuluttua oma kuvapostaus.)
Testaus oli Samuin osalta huikea kokemus.
Sitä se oli toki Mauinkin kanssa, mutta Samui pääsi yllättämään intensiteetillään niin meikäläisen kuin testaajankin. Palaute oli jäätävän hienoa. Koiralla hyvä itsetunto, se piti sijainnin pedon ja omistajan välissä, aloitti haukun heti ja haukkui kohti, haki katsekontaktia & murisi. Koiran toimintakyky suuri, rohkeus suuri, taistelutahto keskitasoa. Väistöliikkeiltään erittäin nopea, työskentelykestävyys suuri. Testaajan loppupalaute: "Luultavasti paras whippet mitä olen koskaan testannut".
Mitäpä tähän lisäämään.
Huikea, huikea Samui.
Vuodesta toiseen ja jos mahdollista huikeutuu vain.
Muistetaan se, että koirat kehittyvät läpi elämänsä. Ei vain fyysisesti vaan myös psyykkisesti. Vaikka sainkin aina Englannista asti palautetta, että "whippet ei ole jalostettu karhunmetsästykseen" niin teemme kyllä karhunpalveluksen LOL jos pitäydymme vain kotisohvalla koiramme eliniän ja lenkkeilemme kolmea eri lenkkiä, välillä korkeintaan suuntaa vaihtaen.
Kaikki tekeminen on hyvästä.
Sitä ei voi koskaan tarpeeksi korostaa. Välillä tuntuu, että vaadimme koiriltamme ihan hurjasti, kaikinpuolista täydellisyyttä, mutta emme tue niitä matkalla loistoon.
Huhtikuu on sujunut myös pitkälti pihamaata lakaisten.
Hiekkaa on syydetty nurkkiin taas enemmän kuin laki sallii - mutta kevään koittaessa niiden poistamisessa ei tunnu koskaan olevan mikään kiire. Olen tunnettu hiekanvihaaja ja vaikka ehkä aina päätänkin, että "ei tänä keväänä enää", niin kuitenkin olen taas pää punaisena lakaisemassa hiekkaa. Ensin kasoihin, sitten kasoja poistaen. Eilen meni 16 (!) Mikollista. Semmoinen 4-5 tuntia varmaan kaikkinensa, neljänä huhtikuun päivänä, lakais lakais lakais ja atshii atshii atshii.
Ja tietysti lenkkeillen.
Tätä kirjoittaessa huhtikuu = 160 km, vuoden alusta 608,8 km.
Kämppiksen sulaessa Thaimaan lämmössä (+45 astetta!!) olen ropisutellut Toyotan renkaita Vantaalla.
Onneksi Antti lähti jeesimään renkaiden kanssa ja saatiin sujuva vaihto niille. Ja ropina loppumaan. Antin optiikka kaipasi myös testausta ja komeita malleja - ja täältähän niitä löytyy. Eipä muuta kuin Capri ja Samui etsimen eteen ja kuratassuista saatiinkin varsin mukavia ja edustaviakin kuvia.
Pieni muutos, ns. raja-arvo, antaa tuon b-tuloksen, joka on = avoin. Kiikunkaakun. Ehkä. Voi olla tai sitten ei. Jää nähtäväksi.
Koirien kanssa elämä on toisaalta niin hemmetin antoisaa ja rikasta ja vastapainoksi kaikkea mahdollista, mitä vain voi tulla puun takaa. Uuden edessä on aina. Liekö siinä yksi koiranomistamisen viehätys ja kauhu, uusi koira tuo aina tullessaan uusia asioita, ja joskus myös uusia pettymyksiä kaiken uutuudenviehätyksen ja ihanuuden vastapainoksi.
Ärsyttävä se suomalainen sanonta, Kell' onni on se onnen kätkeköön.
Kun näitä haluaisi vain kehua.
Case Samuin histiosytooma.
Olen törmännyt niihin aiemminkin, sekä Hulan että Balin kanssa mutta Samuipa rapsutti omaansa, leuassa olevaa pientä pattia, temmokkaasti.
Lähdin sitten pattia tutkimaan, kun en ollut tiennytkään (!!!) että histiosytooma voi kutista! Labratulokset sen vahvistivat ja 2 viikkoa yritettiin pönttöhoitoa. Koska se ei auttanut, ja histiosytooma painui parhaimmillaan muovista kauluria vasten ja muhi ja mehevöityi siinä - histiosytooma poistettiin kirurgisesti. Komeasti Samui kesti elämää muovikaulurissaan kokonaisen kuukauden.
Leikkaushaava parani hienosti etuajassa ja vihdoin kauluri oli enää muisto vain.
Capri täytti 21.4. kaksi vuotta.
Voi miten ihanat kaksi yhteistä vuotta. Pitihän sitä juhlistaa tekemällä (taas) hieno mainos - tai Taruhan sen teki. Asettelut ja fontit aina super - ja nyt lisäksi pieni erikoisuus; Caprin mainoksessa ei lueteltukaan kaikkia kirjaimia ja nollia vaan tutkimukset julkistettiin "check"-henkisesti. Joskus näinkin hauskasti tai kivasti!
Caprin kanssa pyörähdimme 22.4. kauden näyttelyaloituksessa Lahdessa.
Kymmenen AVO-luokan koiran joukosta hienosti kolmas. Kyllä kelpasi. Kivalla arvostelulla. Ihanan rento tunnelma niin kehän laidalla kuin kehässäkin. Kiitos asianosaisille. Olisipa harrastaminen aina ja ikuisesti lupsakkaa ja leppoista.
Kuten näissä baarikuvissa. :D
Huhtikuu onkin ollut aika hurja minun osaltani.
Olen vieraillut jo kolmasti (!) Hakunilan ostoskeskuksen baareissa. Laulanut karaokea, naurattanut kotoaan karanneita nuoria miehiä, pelannut Emma-peliä ja ryystänyt pillillä tehosekoitettuja drinkkejä ja jorannut Maijahiin tahdissa. Olisiko kuudenkympinkriisi ovella tai läsnä? Tiedä kriisistä, mutta 600 metriä "paikalliseen" ei ole paha. Ja parituntinen riittää. Tosin se parituntinen on nyt pitänyt kokea kolmasti.
Eräänä huhtikuisena aamuna, 13.4., säikähdin terassin hyllyyn tullutta linnunpesää!
Samaisena päivänä näin ensimmäistä kertaa kun rastas jo pitkälle edennyttä pesäänsä rakensi - tai ehkä tiivisti ja hioi; lennellen turvepaakut suussaan edestakaisin, vaikka koirani käyskentelivät pihalla.
Aika pian oletin rastaan luovuttaneen pesän suhteen, kun sitä ei pariin päivään päiväseltään näkynyt. Viisaammat sanoivat, että "kyllä se tulee takaisin" - mutta olin skeptinen. Kunnes rastas tosiaan tuli takaisin! 16.4. se koemakasi tiukasti pesäänsä. Aloin kirjeenvaihtoon Birdlifen Teemu Lehtiniemen kanssa. Ja sain kullanarvoisia neuvoja ja vihjeitä tulevasta.
Päästin vielä aamulla aikaisin koiria aamupissalle, mutta muuten piha oli rauhoitettuna koko päivän ja illan, aina seuraavaan aamuun asti. Piti siivota pihaa ja pestä ikkunaakin - mutta rastaalle suotiin pesimärauha.
Teemu vinkkasi poistamaan pesän, sillä muuten joku rastas voisi taas "erehtyä" pesimään siinä, koirien ja oravien armoilla.
Toki oravia viuhtoo täällä kaikkialla, mutta jospa seuraava pesintä onnistuisi kuitenkin toisaalla paremmin.
Vielä on edessä yksi jännittävä testaus - ihan kuin tuossa Samuin ultrassa ei olisi ollut tarpeeksi. Ehkä siitä sitten seuraavassa postauksessa enemmän.
Toukokuun kalenteri näyttää kiireiseltä - kuten kesäkuukin, mutta vierivä kivihän ei sammaloidu. Ja koska tulevat viikonloput ovat niin täynnä, niin tuskin sitä enää ehtii baariinkaan. :D
Elämää pitää elää. Whippetin - whippetihmisten - kanssa se onkin aivan erityistä ja ikimuistoista.
kuvat: Antti Ruotsalo, Taru Jäppinen ja oma Honor70
