Hau-Hau Champion superpremium lammas & perunan testaus jatkuu.

Aluksi Super premium-sarjan vehnätöntä lammas&perunaa testasi vain Bali. 
Vanhukset, Luxi ja Hupi söivät vähärasvaista senioriruokaa ja Maui veteli omia juniorinappuloitaan ja Huima söi viimeisiä "minkäliekuiviksen" roippeita.

Nyt Hau-Hau Championin lammasperunaa syö jo kolme; Bali, Huima ja Maui.

MIKÄ koiranruoassa on tärkeintä?
Koiranruokia on olemassa jo valtava määrä ensinnäkin pelkästään valmistajia/merkkejä ja niillä lukuisia eri ruokia erilaisille koirille, erilaisiin tilanteisiin. Miten kukin löytää ruokaviidakosta omansa, siinä sitä on ihmettelemistä.
Yleensä palvelevassa koiranruokaliikkeessä kysytään "mikä koira sinulla on" ja sitten myyjä lähtee suosittelemaan jotain. Asiakas ottaa suositetun säkin tai jatkaa kyselemistä ja hyllyjen välissä seikkailemista.

Itselleni tärkeintä - ja varmasti kaikille muillekin - se, että ruoka "sopii". 
Koiran tulisi syödä sitä hyvällä halulla, ruoan täytyisi olla laadukasta ja tuottaa mahdollisimman vähän jätettä. Saatavuus ja hinta tulevat seuraavina. Ison lauman omistajana 80 euron hintaluokassa olevat säkit eivät ole ihan "meidän juttu".

Tällä hetkellä Hupi syö Nutron senioriruokaa ja kolme muuta HHC:tä.
Suureksi ihmetykseksi lammas-perunan pariin löysi myös Maui! Tuo englantilainen ronklaaja, jolle kuivamuona on ollut välttämätön "paha". Joskus kipollista on syöty melkein viikko. Lakkasin kostuttamasta Mauin nappuloita aikapäiviä sitten. Mutta NYT - lammas-perunaa meni ensin 2-3 kipollista viikossa (huom. Maui saa toki kaikkea ekstraa kuivamuonan kyytipoikana, ettei nyt joku luule, että se syö 2 kipollista kuivamuonaa viikossa, eikä muuta), nyt olemme päässeet jo 4-5 kipolliseen. Ja Maui on ollut todella huonosyömäinen sen jälkeen kun se humpsautti säkäkorkeutensa valmiiseen pisteeseen.

Hau-Hau Championin Superpremium-sarjan vehnätön lammas&peruna tuntuu sopivan kuin kirsu päähän kolmelle veijarilleni. 
Maistuvuus on hyvä, jätökset tummaa, tiukkaa sikaria ja hajuhaittoja NOLLA! Ruoasta on vaikeata löytää mitään negatiivista sanottavaa. Jos oikein tiristän, niin ehkä säkkikoko saisi olla isompi.

Jotenkin harvinainen ruokakokeilu.
Jo se, että ruoka sopii monelle koiristani, moneen ikäluokkaan - on melkoinen harvinaisuus. Korkeat proteiini- ja rasvapitoisuudet hieman säikäyttivät aluksi, mutta olemme selättäneet ennakkoluulot em. lukuja kohtaan. (30/16)

Olen jo hieman haikein mielin siitä, että testirupeama on päättymässä. Minun pitää alkaa metsästää lammasperunaa lähikaupoista ja Mauin alettua nappulan ystäväksi tehdä laskelmia missä määrin ruokaa jatkossa tarvitaan.
Olen tähän asti ostanut vähän "sitäsuntätä" - ja yleensä aina palannut Hau-Hau Championin Superpremium-sarjan pariin. Kana-peruna ja lohi-peruna ovat laumalleni erittäin tuttuja, hyviksi koettuja ruokia. Nyt näyttäisi siltä, että lammas-perunasta tulee uusi laumani suosikki ja koska tämä täysin viljaton ja erittäin laadukas ruoka on laumani hyväksi haukkuma, sitä pitää saada lisää!

lopuksi vielä Kenzolan pisteytykset:
nappulan ulkonäkö, tuoksu ja koostumus 5/5
maistuvuus 5/5
ulosteen koostumus ja määrä 5/5
hinta 4/5 (n. 4-5 eur/kg)
saatavuus maaliskuu/2018 3/5 
säkkikoko 4/5

Luxi 5.10.2006-13.3.2018

Miten traagisesti päättyikään Luxin elämä. Vuosi sitten menetin Luxin isän, Virin, ja nyt lähti poika saappaat jalassa.
Luxi sai tiistaina, alkuiltapäivästä, äkillisen, voimakkaan kipukohtauksen ja eläinlääkärissä kipu paikannettiin vatsan alueelle. Röntgenin ja ultran jälkeen ell totesi pernan olevan kovin "kummallisen näköinen" ja Luxi päästettiin kolme tuntia kestäneen kivun - jota se ilmensi huutamalla, läähättämällä ja levottomuudella - taivaan lepoon, isän luokse.
On mahdollista, että myös haima oireili Luxilla - joulukuussahan Luxin veriarvot juuri skannattiin perusteellisesti läpi pitkäkestoisen ripulin vuoksi ja silloin haiman lipaasiarvo oli kovasti koholla. Lopulta pernakasvain-diagnoosi vei tämän 11,5-vuotiaan Kenzolan veijarin paremmille pupustusmaille. Anteeksi Luxi, että sait kärsiä - jouduin odottelemaan autoa jonkun aikaa, eikä koirien kotilääkekaapin rohdotkaan tehonneet.

Päästyäni klinikalta kotiin mietin taas koiraharrastuksen "mielekkyyttä". Ja elämää yleensä. Aamulla kaikki on hyvin ja ilta voi muuttaa dramaattisesti ja lopullisesti kaiken. Menetyksen tuska tulee joka kerran vaikeammaksi, koirat, joiden kanssa alkaa olla reippaasti +10 vuotta elettyä elämää takana, vievät mennessään Sinustakin palasen. Yhteistä, rakasta aikaa, jota lähden tässä muistelemaan:

Luxin oikea nimi oli "Monetblue". Se syntyi lähes naapuriimme Vantaalla, Susanin ja Ollin "kotikenneliin". Ja koska Viri oli isänä, vierailin katsomassa pentuja viikottain. Olin muuten mukana myös synnytyksessä!
Luxi alkoi varsin varhaisessa vaiheessa osoittaa, että "se olisi minun koirani". Mitään pennunottamissuunnitelmia ei oltu tietenkään tehty, mutta Luxi tuli pentuvierailujen aikana aina syliin, jalan päälle, liki.
Kun Luxi oli 7-viikkoinen, kannoin sen kämppäkaverilta salaa kotiin ja laitoin keittiön matolle. Kämppiksen tullessa työmatkaltaan hän taisi ensin huutaa ja sitten meni polvilleen pennun eteen: "tuitui".
Eihän tuollaista naamaa voinut vastustaa?

 Luxi oli touhukas ja itsenäinen pentu. Ensimmäiset 2 viikkoa se itki ikäväänsä ja nirisi ja narisi siihen malliin, että olin jo palauttaa sen takaisin. Luonnollisesti se siitä sitten asettui ja alkoi olla osa Kenzolan laumaa.
Hymyilen, kun löydän näitä talvikuvia Luxista takitta - siitä nimittäin kasvoi sittemmin varsin kylmänarka koira.
Kasvattaja Susan kertoi, että kun he avasivat talvipakkasilla kotinsa oven pihalle oli Luxi ensimmäinen pennuista joka lähti vieläpä itsenäiselle tutkimusmatkalle muiden värjötellessä ovensuussa. Tällainen Luxi juuri olikin; menimmepä vaikka pellolle poikia juoksuttamaan, otti Luxi itsenäiset ritolat ja juoksaisi pellon kaukaisimpaan nurkkaan ottamaan ilmavainua. Jospa pellolta löytyisi kuollut päästäinen tai kyy - ja niitähän löytyi - sillä yksi Luxin intohimo oli piehtaroida kuolleissa eläimissä.
Luxi myös saattoi väijyä verkkaisen kämppiksen takana ovensuussa ja kun kämppis meni tumppaamaan tupakkaansa - lähti Luxi tutkimusmatkalle pihalle.

Persoonallinen oli tämä kaveri. Mahtaako minulla "tavallisia" koiria olla ollutkaan? Luxin mieltymys raatoihin tuli jo tuossa mainittua mutta ehdottomasti eniten häntä viehättivät lenkkipoluilta löytyneet nenäliinat. Niitä se imeskeli ja lutsutti autuaana, ihan viimepäiviin saakka. Tapa siis pysyi koko sen elämän.
Luxi rakasti nirskuttaa ja narskuttaa myös leluja. Usein aamuyöstä se sitten oksensi, lelun silmän, nenän tai korvan.
Löytyipä lenkiltä usein myös puoliksi pureskeltuja salmiakkeja ja purkanpaloja, ne imuroituivat myös Luxin suuhun. Ostarilla kävely oli joskus työlästä Luxin kanssa, koska jostain syystä ostarille aina viljeltyi em. tuotteita.

Luxi oli toisaalta nokkela ja kekseliäs, sillä oli vanha sielu, se oli järkevä ja maltillinen - ja toisaalta kämppis oli nimennyt sen Hömelöksi. Luxi saattoi nimittäin jonottaa oven saranapuolella ulospääsyä. En tiedä hömelöydestä, mutta kiltti ja kultainen se oli. En muista, että olisin koskaan kuullut Luxin murisseen. Ääntä siitä kyllä lähti - ruoka-aikana varsinkin. Odottelu oli sille tuskaa ja silloin se kiekui korkealta ja kovaa, että "vauhtia siihen ruoan esillepanoon"!
Se tuli loistavasti toimeen kaikkien laumanjäsenteni kanssa ja viimeisenä elinvuotenaan se heräsi kuin uuteen eloon Mauin myötä. Ne olivat kuin paita ja peppu ja painivat ja nyhersivät keskenään. Aamuinen vetoleikki oli yksi niiden keskinäinen oma juttu. Maui valitsi lelun ja Luxi tarttui toiseen päähän - ja sitten vedettiin.
Olin oikeastaan aika liikuttunut, että Luxi vielä vanhoilla päivillään aktivoitui ja nuoreni silminnähden.

Luxi oli kaunis ja kompakti pentu. Jotain tapahtui sen ollessa 8-9 kuinen. Nimittäin nukkumaanmennessä se oli 47-senttinen ja aamulla herättyä 56-senttinen. Se todellakin kasvoi kuin yhdessä yössä, useita senttejä! Luxin virallinen mittaustulos oli 55,5 cm - jossain vaiheessa yritin vieläpä uusintamitata sitä, mutta kun mitat alkoivat nyt 56 sentillä, jätettiin siihen.
Iso, kaunis poika se oli.
Olin vuosia sitten S-marketin uumenissa kun kämppis jäi koirien kanssa odottelemaan. Paikalle oli pyyhältänyt venäläisittäin englantia puhuva rouva, joka oli kertonut olevansa venäläinen ulkomuototuomari. No kappanen, oli sitten iskenyt silmänsä Luxiin ja sanonut, että "tuossa on laumasi kaunein ja hienoin koira". Venäjä jäi Luxilta valloittamatta - mutta sydämemme se valloitti!

Näitä kuvia katsellessa ja Luxia muistellessa nousee pala kurkkuun - kauniit muistot säilyvät kuvissa ja mielissä ikuisesti - mutta jotenkin sitä katsoo näitä kuvia myös epäuskoisena. Niin kaunis, niin sielukas ja niin upea koira Luxi oli ja sen kaunis elämä loppui nopeasti, äkkiä ja valmistelematta.

Kuolemaan tuskin pystyy koskaan "valmistautumaan" ja nopeiden päätösten tekeminen silloin, kun koira on äärimmäisissä tuskissa, on hyvin traumatisoivaa.
Nyt kyynelehtiessä Luxin kuvien äärellä näen koko sen elämän kauneuden, vauhdin ja rikkauden - ja kuinka kauniisti Luxi elikään! Vaikka se piehtaroi mädissä raadoissa, imi purkkaa, salmiakkia ja räkärättejä - se eli Luxin näköistä elämää ja sen - elämä, sielu, luonne - välittyy hyvin näissä kuvissa.

Tuska riipii, entä jos-kysymykset vainoavat, mutta ihminen ei voi itselleen mitään.
Tiedän, että Luxi ei haluaisi minun surevan. Luxikaan ei koskaan surrut, ei jumittanut menneeseen, se toimi hienosti ja itseohjautuvasti viettien ja vaistojen ohjaamana - enkä usko, että se teki koskaan väärin.

Luxin mielipuuhaa oli lelujen suolistus. Tosin se keskittyi enemmän leluissa oleviin ulokkeisiin; silmät, korvat, nenät - saivat kyytiä.
Kuvaa katsoessa tulee mieleeni siitä sellainen erikoisuus, että sitä ei saanut "pakottaa" mihinkään. Kynsienleikkuu oli alusta asti sille hyvin voimakas kokemus ja pian aloinkin leikata sen kynnet pöydällä. Pöytäleikkuu kuitenkin jäi ja vanhemmiten se asettui nätisti syliin kynsienleikkuun ajaksi. Aivan kuin Luxi olisi ollut aina ensialkuun hyvin epäluuloinen ja siltä vei aikaa rakentaa luottamusta. Eräskin hieroja antoi sille 3-4 käyntiä aikaa tottua siihen ja antoi sen seistä, kunnes se sitten viidennen käynnin aikana "antoi periksi" ja kävi maate.

Juuri tällainen oli Luxi. Eli rehellistä koiranelämää ja nautti siitä!
Mitä sitten, jos rapa vähän roiskui! Niin sen kuuluukin roiskua!

 Kaunis ja virtaviivainen, Luxi.
Se oli nuorena hyvin riehakas ja isänsä tavoin eläväinen.

 Pysäyttävän kaunis. Upea.

Luxin kanssa vedettiin läpi myös varsin maastorikas nuoruus. Luxi juoksi urallaan 13 maastokisaa ja vetäisi ensimmäisessä kisassaan 489 yhteispistettä! Nykyisen laskutavan mukaan se olisi saanut 2 maastoserttiä ja läheltä piti-pisteitäkin oli kahdesti.
Usein koirat saavat finaalista paremmat pisteet kuin alkuerästä. Luxi sensijaan himmaili aina finaalin. Siitä melkeinpä näki kuinka se maalialueella alkoi vihellellä; "kohta se pysähtyy, mitäpä tässä enää kiirehtimään". Juuri sellainen oli Luxi. "Minusta on hauskaa juosta, mutta antaa tuon kaverin kiirehtiä".

 Luxilla oli myös tyynyfiksaatio. Miten se osasikaan asetella tyynyt pehmeimpään ja kutsuvimpaan mahdolliseen muodostelmaan. Makuutilan pehmeys oli sille kaikki kaikessa. Se nukkui aivan pääni vieressä, viereisellä tyynyllä. Joskus se potki ja työnsi päänsä pääni päälle ja vähän kolisutteli luillaan - välillä moiset manööverit ahdistivat minua ja tuli kuumakin, mutta kaksi yötä ilman Luxia ovat olleet kyllä kaipausta täynnä. Rakas kolisuttelija ja pään päällä nukkuja puuttuu...

 Luxi nautti auringosta. Auringon säteiden vihdoin alkaessa lämmittää se hakeutui ensimmäisten joukossa pihalle nauttimaan niistä. Muiden läähätellessä ja hakeutuessa varjoon, Luxi nautti. Saihan se aina lisää tilaakin. Luxi rakasti lämpöä.

Vuosien saatossa aloin hieman toppuutella sen peltokirmailuja. Tuloksena kun oli aina raadonhaju ja päästäisen kappaleita kaulan alueella. Vaikka ei siinä toppuuttelut aina auttaneet. Kyytitiellä taannoin kävellessä Luxi bongasi sekunnin sadasosassa rotanraadon rotvallista. Ei siinä kissaa ehtinyt sanoa - huusin kyllä ääneni käheäksi ja jäin varmasti koirineni osaksi Hakunilan historiaa, sillä tämä makaaberi näytelmä haki vertaistaan.

Luxi sananmukaisesti imee (!!) rottaa, sen suusta roikkui vain rotan pitkä siimahäntä ja kaverit repivät rottaa suupielestä. Se katkesikin (!!) iloisesti ja kaikenlaisia suolen- ja madonkappaleita lensi ilmassa. Minä rääyn naama punaisena ja ohikulkijat katsovat säälivästi ja kiirehtivät askeleitaan. Lopulta rotan katketessa ja imeskelyosuuden päättyessä sain kuin sainkin rotan puolikkaat pussitettua ja heitettyä nykyisen Kaskelan asuntoalueen perustuksiin.

Kotimatkalla poikkesimme Karvakamujen kautta ja ostin koko porukalle Drontalit. Muutaman päivän pidin poikaan "hajurakoa".. Tämä suuri metsästäjä taas oli silminnähden otettu löytämästään raadosta, jonka hän onnistui näin hienosti saalistamaan. Seuraavana päivänä - tai jonain niistä - Luxi kakisti suolinkaisen pätkää, enkä ihmettele.
Salamannopeasti juuri Luxi löysi raadot pelloilta ja poluilta. Onpa se poiminut kuolleita ja jäykkiä oraviakin suuhunsa - katki nekin ovat menneet. Kovalla maanittelulla ja tuoreella Frolicilla olen joskus onnistunut tekemään sen kanssa vaihtokauppoja. Onko se ollut sitä oravannahkakauppaa? Mulle häntä sulle Frolic?

VIHDOIN Kenzola sai kaipaamaansa väriä vinttikoirapukeutumiseen!!! - Kiitos Annan! Luxi sai alussa "yksinkertaisen" takin, ohuehkolla vuorella, mutta pian osoittautui että se tarvitsee pulleammat vermeet. Alla onkin kuva tästä tuhdimmasta takista, jossa oli muhevampi vuori.
Kuten kerroin, Luxista tuli sittemmin varsin kylmänarka. Tänä talvena se ulkoili usein tuplavaatetuksessa; fleecen alla oli vielä lämpöpaita.

 Tämä rotta- ja oravabongari oli myös taitava marjastaja! Ruusunmarjat olivat sen suurta herkkua..

 aina oli aikaa nikertää ja poimia ja makustella.

Lisäksi nämä pähkinäpuun (?) lehdet olivat sen suuuuurta herkkua!! Nuoret lehdet erityisesti. Hevoshaan- ja Hakunilantiellä oli näitä aarteita Luxille aina keväisin ja kesäisin. Voi rakas, miten olitkin taitava bongaamaan kaikki syöntipaikat. Ja aina pysähdyimme - ja taisit opettaa Mauillekin marjastuksen? Niin hanakasti sekin ruusunmarjoja syö.

Luxi ja äitienpäivän tienoon valkovuokkojen nuuhku. Kaunista.

 Maui ja Luxi ja syksyisten aronioiden marjastus menossa.

 Kaunis, ihana, eteerinen. Luxi.

2015 toukokuussa Luxilta leikattiin kiveskasvain. Ja tältä Luxi näytti heti kotiintultua. Voiko sieltä kulmien alta enää syyttävämmin katsoa?
Leikkuun jälkeen en huomannut Luxin luonteessa mitään muutosta, mutta astumaan rupesivat Bali - ja sittemmin myös Maui (!) - sitä kun oli jokin kiihtymistilanne päällä.
No, Luxi ei siitä juuri häiriintynyt ja se jatkoi hillittyä, kaunista elämäänsä trooppisia saaria selästään ravistellen.

 Näin Luxi nautti tyynyistään ja lepuutuksesta. Näin se myös nukkui vieressäni.

 Upeat maastokuvat Luxista - pari niistä - Antti Ruotsalon kamerasta.

Jää hyvästi rakas Luxi. Kiitos ihan jokaisesta päivästä kanssasi.

Aamuruskosta iltaruskoon kulkija elämän taivaltaa.

Askel hiljenee, seisahtuu.

Liekki hiipuu, sammuu.

Ei kipua, ei vaivaa enää.

Olet saapunut rannalle rauhan maan.

Muistot ja rakkaus lohduttaa,

kuvasi kultaisen suljen kätköihin sydämen.

Kiitos Karvakamut ja ell T. Tuomi

Juttulaina: Koiramme 3/2018 "Pelko pois!"

Maria-Melina Väyrysen kirjoittama Pelko pois! -juttu uusimmassa Koiramme-lehdessä oli varsin mielenkiintoinen. Ja osin ajankohtainenkin, siinä oli (hyviä) liittymäkohtia alla olevaan somejuttuun.

Tässäpä hieman tiivistelmää:
Jokainen pelkää jotain. 
Oli kyseessä ihminen tai koira. Pelot voivat olla rationaalisia ja perusteltuja tai sellaisia, joissa ei tunnu olevan mitään järkeä.
Usein pelko on huonon kokemuksen aiheuttamaa. Pahimmillaan pelot vaikuttavat tavalliseen arkielämään.
Koira ei osaa sanoin kertoa, mikä sitä pelottaa ja miksi. Huonot kokemukset eivät selitä kaikkia pelkoja. "Moppe hei, se on vain muovipussi" - tuttu lause epäilevän koiran(pennun) kanssa?

Rovaniemeläinen koirankouluttaja ja luonnetestituomari Jari Keinänen kertoo:
- Jos lähtökohdat ovat hyvät ja kasvattaja on tarjonnut pennuille kokemuksia ja virikkeitä, on uuden omistajan vuoro jatkaa kasvattajan tekemää työtä. Kaksi ensimmäistä vuotta ovat tärkeimpiä. Silloin itävät ne taimet, joita myöhemmin niitetään, niin hyvässä kuin pahassa.
Omistajan tehtävä on osata lukea koiransa ilmeitä ja eleitä. Kun uhka on koiralle liikaa, se joko pakenee, hyökkää, jäätyy tai on yliaktiivinen. Aggressiiviselta vaikuttava koira ei siis välttämättä ole vihainen vaan peloissaan.
- Agilityn jatkuvasti kasvava suosio on tehnyt sen, että nyt lähes kaikissa roduissa tavoitellaan agilityyn sopivaa temperamenttista ja kiihkeää luonnetta. Valitettavasti tämä on tehty hermorakenteen kustannuksella. Erään bordercollien omistaja listasi koiransa pelkoja esitietoina ennen koulutukseen osallistumista. Papereita oli 4 ja ne oli kirjoitettu täyteen kummaltakin puolelta.

Kun emää hoidetaan hyvin, pentuja sosiaalistetaan ja koira saa riittävästi liikuntaa - pelkoja esiintyy vähemmän. 
Ääniarat ja eroahdistuneet koirat liikkuvat tutkimusten mukaan merkittävästi vähemmän kuin rohkeammat lajitoverinsa. Myös liikunnan laadulla on merkitystä. Esimerkiksi vapaana ulkoileville koirille ääniarkuus kehittyy myöhemmällä iällä kuin narussa kulkeville.

Jari Keinänen toteaa pelkojen lisääntyneen vuosien saatossa, vaikka koira lajina on pysynyt samana. Nykyään on olemassa jo pennuille ongelmakoirakursseja. Pentu on ongelma jo tullessaan perheeseen. 

Eläintenkouluttaja Miira Hellsten ei pidä ongelmakoiranimityksestä, eikä mitään koiraa pitäisi sellaiseksi kutsua. Jokaisella, niin koiralla kuin ihmisellä, on omat heikot kohtansa. Ei ketään silti nimitetä ongelmaihmiseksi niiden takia.

Tutkimustulokset eivät tuo helpotusta rakettipelkoiselle koiralle. Vaikka arkuus usein vähenee iän myötä, ääniarkuus sen sijaan lisääntyy.

Jos omistaja pelkää - koirakin pelkää.
Pelokas ihminen haisee koiran nenään erilaiselta. Tunnetilaa ei voi valehdella, ei voi esittää rohkeaa. Koira näkee esityksen läpi eikä voi rentoutua ellei ihminen rentoudu.
Koira lukee omistajaansa paremmin kuin omistaja koiraansa. Jari Keinäsen mielestä koirat tarvitsevat tietynlaista diktatuuria. Toinen yksilö tarvitsee enemmän hallintaa kuin toinen. Ihmisen tehtävä on kuitenkin opettaa koiralle mikä on oikein ja mikä on väärin. Ja kuinka tilanteisiin tulee suhtautua. Se kuuluu koiran tapakasvattamiseen.
- Kaikki kohtaavat elämässä stressiä ja paras tapa oppia sietämään sitä on kohdata se. Autoilua pelkäävä koira oppii kulkemaan autossa kun se viedään rauhallisesti sinne ja tilanne myös pidetään rauhallisena. Ongelmien ylianalysointi vain vaikeuttaa asioita.

Jari Keinäsen mukaan kouluttajan yksi tärkeimpiä taitoja on ymmärtää koiran väistämiskäyttäytyminen. Koira haluaa aina päästä paineelta rauhaan joko aktiivisesti tai passiivisesti, pakenemalla tai lamautumalla. Monissa ongelmatilanteissa koiran kanssa ihmisen tehtävä on opettaa koira pääsemään rauhaan aktiivisesti - esimerkiksi porraspelkoisen koiran kanssa kulkemalla portaat, ihmisen tukemana.

On aina tärkeää, että omistaja osaa lukea ja tulkita koiransa tunnetiloja. Koira tarvitsee onnistumisia. Tehdään niitä yhdessä - koiran kanssa!

Boldaukset ja kursivoinnit allekirjoittaneen.
kuvituskuva O. Hostikka

Some sekoittaa pään.

Joskus on hauskaa seurata jotain somekeskustelua, joka alkaa vaikka kysymyksellä, että "minkä värisiä herneet ovat". 
Kun keskustelu on vellonut muutaman päivän tavisten haparoivien vastaamis- ja veikkaamisyritysten parissa, pääsevät yleensä  asiantuntijat valloilleen. Niitä tulee ovista ja ikkunoista ja herneiden värillä ei ole enää mitään väliä, kun asiantuntijat alkavatkin kiistellä keskenään.
Lopulta herneet ovat olleet jo 80 vastausta sitten sivussa, ja väittelyä käydäänkin siitä, että pyöriikö maapallo myötä- vai vastapäivään.

En ole aivan varma, että suosittaisinko enää kenellekään "kysy keskustelupalstalta", pelkkää googletusta ehkä? 
Tosin hakusanojen kanssa on silloinkin oltava tarkkana.

Muutama päivä sitten somessa käytiin kiivastakin keskustelua siitä, onko ok ja/tai normaalia, että 6-kuinen koiranpentu murisee ja näykkäisee.
Aloittaja taisi hakea konkreettisia vinkkejä asiaan tarttumiseen, mutta sotahan siitä syttyi. Sapelit kalisivat, linkkejä erilaisiin koulutusmetodeihin/kirjoihin kaivettiin ja 6-kuisen koiran käytös nähtiin rodulle ja ikään sopimattomana ja syvän tuomittavana. Kehotettiin mm. ottamaan yhteyttä kasvattajaan, tutkimaan sukutauluja, käymään osteopaatilla ja eläinlääkärissä.

On totta, että monet pitkänlinjan koiraihmisistä edustavat jotain "suuntausta" koiranpidossa. 
Sitä sitten toitotetaan megafonein ja alleviivattuna mihin ollaan kallellaan. Tyypillistä on, että jos edustaa "namisuuntausta" on kaikenlainen komentaminen, käskyttäminen ja kaulanahasta pöllyytys pahasta. Jos taas edustaa kenties toista ääripäätä, eli käskyttämista/komentamista on namitus silloin kukkahattutätien räpellystä. On kolinapurkkijengiä, on jääkausifriikkiä, yksi lukee päivät pääksytysten koiran rauhoittavia eleitä, yksi etsii vieteistä ja vaistoista selitystä kaikkeen.
Kuitenkaan mustavalkoinen, ehdoton ajattelu ja vain yhden koulutussuuntauksen tai -tavan hehkuttaminen ei sovi tähän päivään.

Jaksan muistella Tommy Wirenin luentoa, jossa hän kertoi, että "voi olla 100 koiraa, joilla on kaikilla sama ongelma". Se voi olla esimerkiksi vetäminen lenkillä. Hän kertoi, että "näihin kaikkiin sataan voidaan yrittää soveltaa yhtä koulutusmetodia. Tulos; se toimii kahdella".

Koirat ovat yksilöitä. Ne ovat geeniensä, ympäristönsä ja kokemustensa summa. 
Ne eivät ole koskaan mustavalkoisia, eikä niiden käytöstä voi koskaan yksinkertaistaa.
On totta, että ne toimivat paljolti viettien ja vaistojen ohjaamina, mutta osa myös "hoksaa" nopeasti, että ketä perheenjäsentä voi ehkä hieman pyöritellä pikkurillin ympärille ja "kuka huutaa pihaovella huvikseen".

Aina myös kuulee näitä, että "kun se ei koskaan ennen" tai "mistä se tuon keksi".
Omissa koirissani on ollut pentuaikana kenkiin erikoistuneita yksilöitä, tulppaanin sipuleihin ja pensaan harvennukseen perehtyneitä, asiakirjoja silpunneita (passi, ajokortti, laskut...) ja nyt laumassani asuu mattojen raahaukseen ja natustamiseen erikoistunut pentu. Jo tämä kertoo kuinka persoonallisia ja erilaisia kaikki saman rodun sisällä olevat yksilöt ovat. Kaikki pennut eivät yllättäen syökään sohvia ja patjoja, niillä kaikilla voi olla jokin paljon persoonallisempi mieltymys tai tapa.

Jos koira lähtee kokeilemaan rajojaan perheessä (mikä ei ole tavatonta) - voi mm. seurata miten muu koiralauma siihen silloin reagoi ja mikä "oppisuuntaus" siihen voisi toimia. Onko se namitus, komentaminen, "uhkailu" (et saa vinkulelua, jos riehut), ei-toivotun käytöksen reagoimatta jättäminen, toivotun käytöksen vahvistaminen - vai mikä. Vai nämä kaikki yhdessä.

En soisi, että asioita suurenneltaisi - eikä toki pienennettäisikään - vaan koira pyrittäisi aina näkemään kokonaisuutena. Sen käytös juontaa aina jostain ja pennut kokeilevat AINA rajojaan. Kuka maltillisemmin ja hillitymmin, kuka riehakkaammin.

Hyvänä esimerkkinä voisi toimia vaikka kynsienleikkuu. 
Muistattehan, millaista se alkuun, pennun kanssa oli? En oikeastaan tänä päivänä enää yhtään ihmettele, että pieni osa koiranomistajista ei sitä halua tehdä. Minusta tuntuu, että olen 11:ssa whippetyksilössäni "nähnyt ja kokenut kaiken"; osa vain kiemurtelee. Viri oli muuten siinä erittäin taitava. Se pystyi kiemurtelemaan hyvin vaivihkaa alaruumistaan siten, että minulla oli enää sen tassu kädessä kun "muu koira" oli kiemurrellut sylistä lattialle. Balilla oli kaikki keinot käytössä. Se huusi, kiemurteli, melkeinpä sähisi kuin kissa, yritti raapia ja taisi ottaa rannetta vähän suuhunkin. "Rangaistukseksi" aloin leikata pentuna sen kynsiä kolmen päivän välein. Ja KAS, ei se toimenpiteestä tykkää edelleenkään, mutta asettuu kiltisti syliin ja vain vasemman etujalan kyseessä ollen vienosti kiljaisee toimenpiteen aikana.
Mutta Maui. Mitä tekee meidän Matto-Maui? Se se vasta pistääkin hanttiin. Siinä saa ihan tällainen roteva rouva pidellä tosissaan, kun Maui yrittää päästä toimenpiteestä kuin talonmies katolta ilman turvavaljaita. Se potkii, mönkii, jännittää koko vartalonsa valmiina hyppäämään - mutta ei, en anna periksi. Toimenpide sujuu muuten jo kohtalaisen helposti verrattuna alkutilanteeseen. Vaikka hiki vielä hieman tuleekin.

Olisin varovainen diagnoosien suhteen.
Olen jopa miettinyt erillistä blogikirjoitusta aiheesta: Pitää olla priimaa. Pitää olla diagnoosi.
Ei saa hullaantua erilaisiin määreisiin ja diagnooseihin ihan siitä ilosta, että joku jossain on keksinyt sellaisen. Juuri luin jostain lehtiartikkelista siitä, että "ennen lapset olivat vain villejä, nyt ne ovat ADHD-lapsia".
Ennen osa koirista oli rajumpia leikeissään, topakampia, tomerampia, määrätietoisempia, pehmeitä, arkoja, epävarmoja. Nyt ne ovat EA-koiria, resurssiaggressiivisia ja kohta varmasti bipolaarisiakin. Varoisin lyömästä leimoja koirien otsaan, määrittämästä niitä 6-kuisena. Laittamasta niitä lokeroihin ja vetämästä turhan syvällisiä johtopäätöksiä.

Sillä mikä lopulta on normaalia? Kuka sen määrää ja sanoo? Kuka pystyy yhdestä käytöstiplusta määrittämään koko koiran luonteen, sen aikomukset ja tarkoitusperät?

Aion jatkossakin suositella pysymään pois somepalstoilta.
Olen nimittäin jo pitkään ollut sitä mieltä, että jos erehtyy laittamaan vaikka Facebookiin kuvan koiran vatsan alueella olevasta finnistä - on se ensimmäisissä kommenteissa harmiton näppylä, mutta muuttuu keskustelun edetessä keuhkoödeemaksi ja vaatii välitöntä lääkärikäyntiä. Jonkun mielestä koiran vatsafinni voi olla myös oire stressistä ja stressi taas aiheutuu kireistä lihaksista. Lopulta kiistelläänkin siitä kuka on Suomen paras osteopaatti.

Tämän viimeisimmän someriehunnan keskiössä ollut ihminen sanoi minulle osuvasti:
"Helpompaa olisi olla keskiajalla roviolla kuin hallita somea. Vain eutanasian ehdotus jäi puuttumaan".

Muistakaa - koiranpentu on kehys, taulun maalaatte te. Koiran luonne kehittyy KOKO sen elämän ajan. Pentukäytös voi olla täysin päinvastaista aikuisuuteen verrattuna; niinkin yksinkertainen esimerkki kuin villi pentu -> veltto aikuinen. Rajoja kokeileva juniori -> seestynyt aikuinen.

Siispä leimasimet piiloon, malttia diagnooseihin ja määrityksiin. Iloitkaamme rotumme monipuolisuudesta ja sen sisällä olevista persoonallisuuksista. Whippetistä on moneksi!


Lopuksi. Jos kuitenkin koet jonkin tilanteen tai koiran käytöksen sellaiseksi, että haluat siihen avaavaa selitystä, kehotan kääntymään rotua pitkään harrastaneiden pariin. Puhelimella tai vaikka sähköpostilla. Facebookin erilaiset palstat kiertäisin kaukaa.

Odotettu uutuus Hau-Hau Championilta!

Hau-Hau Champion Super Premium -ruokasarja on saanut uuden lisän, nimittäin Viljaton Lammas & Perunan!
Me Kenzolassa pääsimme testiryhmään ja olenkin jo aloittanut ruoan antamisen "suorilta" Balille ja Mauille, Huiman syödessä vielä omaa kanisteriaan tyhjäksi. Hupi ja Luxi ovat vähärasvaisella kuiviksella, joten heille tämä uutuustuote ei sovi.

Maui on erittäin nirso kuivamuonan suhteen ja omistajahan "tekee kaikkensa", että vielä kasvava pentu/juniori ei näyttäisi nälkiintyneeltä. 
Mauilla on ollut ruoka-astiassaan sen seitsemää sorttia kuivamuonaa ja tällä hetkellä koluan kaupan alelaareja sille säännöllisesti; rusinaton maksalaatikko, jauheliha ja porsaansuikaleet menevät kuin kuumille kiville. Hau-Hau Champion Super Premium Lammas & Peruna viljaton -kuivaruoka näyttäisi nyt kuitenkin tekevän kauppansa, nappula kerrallaan.
Bali on popsinut ruokaa jo parisen viikkoa ja hyvällä ruokahalulla. Maha on pysynyt kunnossa, ulosteet on tiukkaa, tummaa sikaria. Masu ei kupli, hajuhaittoja ei ole. Tämähän on ihan luksusta.

Tuote ei sisällä viljoja tai gluteenia. Reseptin ensisijainen proteiininlähde on hyvin sulava, maukas lampaanliha. Hiilihydraattien ja kuitujen lähteenä on viljojen sijasta käytetty perunaa ja hernettä. Luonnollisia vitamiinien, hivenaineiden ja antioksidanttien lähteitä ovat taasen pinaatti, tyrnimarja ja omena. 
Resepti on kehitetty uusimpien koiran ruokintaa ja ravitsemusta koskevien tieteellisten tutkimusten mukaisesti.
Hau-Hau Champion Super Premium Lammas & Peruna -täysravinto ei sisällä väriaineita, keinotekoisia makuaineita (plussaa!!) eikä muuntogeenisiä ainesosia. Tuotteen laadun takaavat ISO 9001- ja HACCP-laadunvalvontastandardit.

Pakkauskoot 1,5 kg ja 10 kg. OVH n. 40 e/12 kg.

Proteiinipitoisuus on melko korkea; 30% ja rasvapitoisuus 16%. Arvot ovat mielestäni sopivat aktiivihkolle whippetille. Kovin kummoisia frisbeen metsästäjiä emme ole, emmekä harrasta valjakkohiihtoakaan mutta lenkkeilemme päivittäin n. 6 kilometriä ja nuorisoketju juoksee viikottain pellolla ja/tai metsässä jokusen kiekan.

Jostain syystä perunapohjaiset ruoat minua ja poikiani kiehtovat. 
Olen jo aiemmin ollut mm. Profine-sarjan ystävä ja koirani ovat säännöllisen epäsäännöllisesti syöneet muita Hau-Hau Champion Super Premium-sarjan tuotteita; kanaperunaa ja lohiperunaa. HHC sarjan Super Premium-tuotteet ovat olleet sellaisia, "joihin olen aina palannut".

Tervehdin siis ilolla tätä tuoteuutuutta ja Hau-Hau Championia siitä, että he tarjoavat "kunnon koiranruokaa" markettien hyllystä. Ehdottomasti jatkoon.

Jatkan tuotetestausta ja raportoin kevään kuluessa lisää - kun ruoan syöjiin liittyy enemmän puikkonokkiani.

Tutustu tuotteeseen Hau-Hau Championin omilla sivuilla: KLIK.

Tapahtumaa ja tilannetta kuin tykinsuusta.

Taas on blogikirjoittelu ollut sivussa. 
No ei ihme, kun tapahtumaa ja tilannetta vyöryy siinä määrin, ettei meinaa perässä pysyä. Joskus ihmettelen, että olen kuitenkin kohtuuselväpäinen (?) kaiken keskellä.

Helmikuu heilimöi jo täyttä laukkaa ja joulukuun pimein päivä on enää muisto vain.
Tai muistuttelenpa; pahimmillaan aurinko nousi 09.23 ja laski 15.10. Tänään 12.2. aurinko nousi 08.08 ja laskee 17.01. Valon vauhti on hurjaa.

Syksyisestä COSsista kirjoittaminen jäi blogiini kokonaan, koska tein siitä lehteemme tilausjutun.
COS 2017 oli kuitenkin melkoinen suksee ja uusi COS 2018 on jo tekeillä. Terveysrahaston kartuttaminen on tärkeää ja tapahtumien luominen sitä silmälläpitäen mielekästä.
Ja kyllä, lokakuisia tapahtumia aletaan suunnitella jo edellisen vuoden lopussa. Tuomarit on lyöty lukkoon ja paikkavaraus tehty. Kesän kuluessa sitten se kaikki muu.
HAKA-päiväkin kaivettiin naftaliinista, kun inspiraatio iski. Marraskuussa sitä sitten. Loistavien luennoitsijoiden imussa.

Australialainen whippetkasvattaja oli minuun yhteydessä. 
Olin alkuun hieman hämilläni, sillä hän avasi visiteerausintoaan vasta myöhemmin, kirjeenvaihdon kuluessa. Hän halusi vain nähdä suomalaisia koiria ja erityisesti Hupi kuului joukkoon, koska sillä on Australiassa jo melkoisesti lapsia ja lapsenlapsiakin. Tästä sitten idea lähti taas lentoon ja Sandra Patterson pääseekin maaliskuussa näkemään ja kopeloimaan rotuamme isomminkin, sillä tilaisuudessa on tilaa peräti 45 whippetille ja paikkoja on vielä tätä kirjoittaessa 22. Mielenkiintoinen treenituokio tulossa ShowHau Centerille.

On myös aina ilo - ja erittäin mielenkiintoista - saada laumani testattavaksi tuotteita.
Balin - jolla on muuten tänään 5-vuotissynttärit - testattavana on tällä hetkellä kahtakin eri tuotetta. Toinen on tuo Zincbalans-sinkkijauhe ja toinen HauHau Champion Superpremium-sarjan uutuus, Viljaton Lammas & Peruna. Ruokaa ei näillä näkymin edes suoda laumani vanhuksille, Hupille ja Luxille, joilla on mahaoireiden vuoksi menossa vähärasvainen ruokavalio. Huiman laarissa on vielä ruokaa sen verran, että syödään se pois ja jatketaan sitten lammasperunalla, eli Huimakin pääsee mukaan testiryhmään. Toistaiseksi kokemukset molemmista tuotteista erittäin positiivisia. Kummastakin tuotteesta toki tulossa omia postauksia blogiini.

Vuoden alku ollut tässä hieman kaoottinen, ensin Luxia ja sen mahavaivoja hoidettiin eläinlääkärin pakeilla ja juuri kun olin ehtinyt sanoa "kissa", käytiin seuraavaksi Mauin silmä värjäämässä mahdollisten haavojen varalta, sen vasemmanpuoleisen silmänvalkuaisen muututtua verenpunaiseksi. Onneksi silmässä ei ollut mitään sen vakavampaa. Nyt on sitten pientä huolta Huimasta, jonka kortisonilääkitystä joudutaan ilmeisesti alkuun ainakin tihentämään. Kolmen päivän välein annettu annostus ei enää riitä, eikä ehkä kahdenkaan päivän välein. Odotan parhaillaan Huimaa hoitaneen eläinlääkärin puhelua. Aamu onkin tässä jo viestitelty, sillä olen pitänyt Huiman lääkityksestä ja oireista päiväkirjaa joulukuusta 2015 alkaen.

Perjantai-ilta, 9.2., vietettiin iltamätsärissä. 
Taas löytyi uusi tyttö pyörittämään Mauia, Sabrina. Sanoisin, että meillä on Suomessa kasvamassa legioonallinen innokkaita ja taitavia nuoria koiraharrastuksen parissa ja pariin. Onkin äärimmäisen tärkeää millaisen viestikapulan me vanhemmat heille annamme. Moitimmeko vai kannustamme ja miten heitä ylipäätään kohtelemme ja opastamme?
Maui on koiristani ensimmäinen, jota oikein "työnnän" kaikille vieraille, jotta siitä ei tulisi mammanpoikaa joka vinkuu perääni kuin hengenhädässä. No ei taida olla pelkoa. Hyvä kun saan koiran kiinni pellolla tai metsässä. Se kun ei korvaansa lotkauta huuteluilleni. Muutenkin jos olen vaikka kaverin kanssa siellä metsässä ja kaveri kutsuu samaan aikaan koiriaan kuin minä, niin Mauihan vaeltaa sinne kaverin luokse, ei minun. 
Maui on jokatapauksessa mainio koira. Se on niin valloittava, villi, omapäinen ja hauska, että sydän sulaa aina kun sitä katson. Perjantaisen tuomarin palaute oli myös korvakarkkia: "onpa kiva nähdä whippet, joka on iloinen". Voin myös sanoa, että on kiva omistaa sellainen koira.

© Antti Ruotsalo

Lauantaina olin ulkoiluttamassa uusia punaisia kenkiäni oheisessa räppilookissa.
Ja tuuppaamassa Huiman Jennyn pyöritettäväksi ja Hupin Emmin käsiin. Olipa mukava piipahdus W-H Tapahtumassa. Molemmille pojille hieno kakkostila; Huima käyttöluokan 2. (3) ja Hupi veteraaniluokan 2. (2). Huimalle myös KP ja kutsu Urosten parhaat liikkeet -kisaan. Siellä saikin sitten Jenny-parka juosta. Nimittäin tuomari veti kisan läpi knock out -periaatteella, eli kierros ja yhden koiran kättely pois. Koiria taisi olla kisassa + 10 ja kehätkin oli yhdistetty, joten Jennyn reidet olivat varmasti mukavasti maitohapoilla päivän päätteeksi. Mutta jos oli mätsärituomarin puheet korvakarkkia, niin nyt oli tuo Parhaat uroksen liikkeet silmäkarkkia. Nimittäin Huimalla on upea draivi, se aivan puhkeaa kukkaan liikkeessä, työntää vaivattomasti ja vahvasti lantiolla, avaa etuliikkeet auki ja eteen - jopa tätä kirjoittaessa menee kylmät väreet kun näky nousee eteeni!  Niin hienoa katseltavaa se oli. Kiitos Jenny, että tarjosit minulle tämän nautinnon katsoa omaa, upeaa koiraani! 45 urosta esitettiin ja Huimalla päivän kolmanneksi parhaat liikkeet, wau!

Jenny & Huima

Ja Emmi. Taidokkaasti vie 13,5-vuotiasta Hupia, joka yhä motivoituu lihapullasiivusta ja näyttää kuinka hienon eleettömästi yhteistyö voikaan pelata. Miten vielä vanha jaksaa ja näyttää hyvältä. Liikuttavaa. Ja niin ihanaa katsoa!

Emmi esitti Tapahtumassa myös Jiven, Geada Flor Joyous Jive, ja voitti hienosti nuotenluokan (6). Jiven osalta treeni jatkuu nyt Emmin käsissä, toivotaan, että kehäkokemuksen karttuessa, puolintoisin, esiintyminen asettuu.

Hyvä handleri on mielestäni melko eleetön, keskittyy olennaiseen ja tuntee ja näkee käsissään kulloisenkin koiran vahvuudet ja heikkoudet ja esittäessään pyrkii tuomaan koiran vahvuuksia esiin peittäen heikkouksia. Ei ihan helppoa mutta todella kaunista katsoa.

Whippet on vaativahko esitettävä, koska siitä näkee "kaiken heti". Ja whippethän osaa mm. kenottaa, joko eteen tai taakse, seistä takajalat mitenkuten, steppailla, köyristellä ja nojata - ja päivän biorytmitkin voi vain olla pielessä. Motivoiminen lihapullasiivullakaan ei toimi, jos mieli on känkkäränkkä ja kärsivällisyys on luokkaa 3 sekuntia ja tylsistyminen.

Päätän tämän(kin) blogikirjoituksen sanomalla: kuinka hienoa onkaan olla whippetisti ja omistaa sulavalinjainen, virtaviivainen, lihaksikas ja lempeä koiramaailman ferrari. Ei mitään liikaa ei mitään liian vähän - vain katkeamattomia kauniita linjoja. 

Lähdenpä tästä oman ferrarilaumani kanssa lenkille ja nuorisoketjua juoksuttamaan pellolle. Siinä sitä silmä lepää ja kärsivällisyyskin kasvaa, kun Mauia huutelee vielä vartti sen jälkeen kun kaikki muut koirat ovat kiinni.

Helmeilevää helmikuuta blogiani seuraaville!

Sitten syvennymme sinkkiin.

Uusimmasta Koiramme-lehdestä silmiini osui koirille kehitetty sinkkijauhemainos! 
Blogini lukijat muistanevat viimevuotisen Nutrolin-öljytestin? Josta valitettavasti ei ollut mainittavaa apua testikoira-Balin anturaongelmaan; kivien imeytymiseen anturaan sisään. 2016 poistin kiviä 5 kertaa ja 2017 4 kertaa.

Sain kuitenkin kuulla muutamaltakin rodun harrastajalta, että sinkistä voisi olla apua. Ja että sitä kannattaisi kokeilla.

Vuosi Balin kohdalla alkoikin mielenkiintoisesti. Nutrolin-testaus päättyi ~ kuukausi sitten ja 24.1. leikkasin koirieni kynsiä tuttuun tapaan. Leikatessa silmiini osui selkeä musta pieni kraateri yhdestä anturatyynystä. Mielenkiintoista tässä on se, että koira ei ole ontunut lainkaan! Anturasta löytyi 2 miniminimaalista hiekanjyvää päältä ja syvältä kraaterista jälleen se tuttu: KVARTSIkivi!

Vuoden ensimmäinen kivenpoisto tehtiin siis heti tammikuussa.

Sinkkitestaus on alkanut. 

Tuote on Vitabalans Oy:n PRO Balans-sarjaa, joka onkin varsin kattava. Esite kertoo sinkkijauheesta seuraavasti:
ZINCBalans on erityisesti koirille suunniteltu sinkkijauhe. Sinkki ylläpitää turkin ja ihon hyvinvointia. Se on tehokas apu iho- ja karvaongelmiin sekä kuiville anturoille ja halkeileville kynsille.
ZINCBalans on helppo ja turvallinen annostella koiran painon mukaan pakkauksessa olevalla mittalusikalla. Se sopii erityisen hyvin täydentämään koti- ja raakaruokaa.

Purkissa on 300 grammaa sinkkijauhetta ja tarkemmin: sinkkiä (sinkkisulfaattia) on 15mg/grammassa. Lisäaineina on maltodekstriini ja teknologinen lisäaine. (esite ei tätä sen kummemmin selitä, mitä se on)
Annostus per 10 kiloa on 2 mittalusikallista. Balin, 16 kiloa, annostus on siis 3 mittalusikallista.


Päivitän testin kulkua blogissani vuoden kuluessa.
Yhden purkin tulisi riittää noin 5 kuukautta.

TÄSTÄ Probalans Oy:n sivuille: KLIK ja vielä ZINCBalansin oma sivu: KLIK

Onko tämä se "elämän kevät"?

Nimittäin Annen masinoima whippet-yllätys -tiimi pääsi yllättämään allekirjoittaneen mitä liikuttavimmalla tavalla.
Vuoden alku on ollut meillä hieman haasteellinen, sillä voimavaroja on vienyt muutamakin ikävä sattumus ja nelijalkaisten sairastelut. Oman haasteensa tuo työläähkö äitini tilanne, johon onneksi on luvassa apuja.

Luxin tilanne ei onneksi ollut niin paha kuin mitä se alkuun näytti - ja vatsavaivat on nyt saatu asettumaan Tylosiinilla, Caniuksella ja low fat -ruoalla. Pahin skenaario kun oli se, että Luxi kärsisi samasta vaivasta kuin Viri-isänsä. Onneksi näin ei ollut.

Ei siinä juuri kissaa ehtinyt sanoa kun seuraavaksi Mauin kanssa kiirehdittiin eläinlääkäriin. Mihin lie lapsi tömäyttänyt päänsä/silmäkulmansa/silmänsä - sillä sen silmä oli kuin jostain horrormuuviesta; silmänvalkuaisen ollessa verenpunainen. Onneksi tämäKÄÄN vaiva ei ollut vaaraksi, verisuoni oli "vain" rikkoutunut. Varuiksi saimme kuitenkin silmätipat sillä sidekalvot olivat lievästi tulehtuneet.

Suomen kieli on ihana, rikas kieli ja se antaa välillä pähkinöitä purtavaksi kun jokin sana tai sanonta ei heti - eikä vuosienkaan päästä - välttämättä avaudu.
Elämän kevät -sanonta voi olla tällainen monitarkoituksellinen sanonta?

Joulun ja uudenvuoden väli oli paha. Oliko se se paha kakku? Se tulla tupsahti, vaikka sanonnassa pyydetään hyvää kakkua tulemaan? 
Eilinen kirjepartio - Anne ja Pippe - toi kuitenkin ovelleni kevään tullessaan. Se tulee sittenkin. Elämän kevät.

Kiitos ihanat whippetihmiset.
Kiitos Anne, Arja, Katariina, Kari, Marina, Ulla, Terhi, Mari, Pirkko-Liisa, Jaana, Tuomo, Pippe, Anna, Taru ja Suvi.

Kiitos.

Vuosi 2017 alkaa olla taputeltu. Kiitos ihanat!

Ja onpas ollutkin vauhdikas vuosi. On ollut nousua ja laskua ja niitä edeltäviä nousu- ja laskukiitoja. 
Muistellaanpa hetki.
Jo heti tammikuussa piipahdimme Balin kanssa Liettuassa. 4 tapahtumarikasta reissupäivää, elämäni ensimmäinen omnibussireissu, jossa tapasin heti loistavan lystikkäät ja lupsakat villakoiraväen edustajat, Virpin & Marikan. Kaksi päivää, kaksi varacacibia, jei.
Virpi ja Marika ynnä muu bussiseurue korvasi ihan kaiken; mahtava reissu huolimatta menestyksestä. Tai menestyksen puutteesta.

Maaliskuussa koimme suuren surun ja menetyksen kun Kenzolan presidentti Viri, 13 vuoden ja 5 kuukauden iässä sai äkillisen haimatulehduksen joka eteni nopeasti kuolioon asti ja Pirreli lähti "saappaat jalassa" taivaan hattaralle missä ei ole kipua eikä stressiä, 14.3.2017.
Olin jollain tasolla "valmistautunut" päästämään Viristä irti jo korkean iänkin vuoksi mutta sen saama äkillinen sairaskohtaus joudutti asiaa ja pakotti nopeisiin päätöksiin.
Kaipaan Viriä joka päivä ja viimeksi eilen juttelin sille ajellessani Tapulikaupungissa. Tutuilla, vanhoilla lenkkipoluilla kerroin Mauille auton takaboksiin, että "täällä on hienonhieno sielunpuolikkaani Pirreli tepastanut monen monta lenkkiä". Äidin Pirreli, toivottavasti sinulla on siellä pilven päällä kaikki hyvin.

Maaliskuussa 2017 pidettiin myös järjestämäni maanmainio Voihan vietti! -tapahtuma 24-25.3.

Huhtikuussa tapahtui kummia. Salainen haaveeni sai siivet kun eräs pentutiedusteluistani otti tulta alleen ja lähti vyörymään lumipallon lailla eteenpäin....
15.4. lensin Manchesteriin hakemaan Mauin laumaani. 
Samana viikonloppuna, jossain välissä, astuteltiin Kakania ja stressikäyrät - ynnä progesteronit - olivat koholla. Matka oli ihan huikea - ja tietysti tuliaiseni, Maui. Myös Kakan alkoi visiittinsä jälkeen "valmistaa pikkukakkusia".

Toukokuussa matkailtiin taas. Balin kanssa surffasimme jälleen Liettuaan, tuonne edullisen Pina coladan luvattuun maahan. Viiden päivän reissulta toimmekin Cacibien sijaan kaksi kassillista Pina coladaa, kissojen kynsisakset ja yhden vinttikoirapatsaan sekä terassimaton. Täydellistä. Ja Virpi, reissuwoman lailla vertaa. Eipä juuri hätkähdellyt, kun bussi jätti ja liftasimme tienposkessa.

Vihdoin saapui kukkea ja kepeä kesäkuu ja reissusuunnitelmien kariuduttua aivan viimemetreillä aiotun matkaseuran kanssa lähtikin kämppis rohkeasti rattiin; elämänsä ensimmäistä kertaa Baltiaan. Kuudes dogsitteri taisi sanoa yes ja matkaan päästiin; tällä kertaa Latviaan. Itse näyttelyssä olisi Tenat olleet tarpeen, niin jännittäväksi kaikki meni. Timpsukka astui apuun ja avitti Balin valioluokan voittajaksi ja meikäläinen hoiti loput; Balin aina ROPiksi asti. Cacib pärähti otsikkoon hienoimmalla mahdollisella tavalla ja lopputulemana oli elämäni ensimmäinen INTti!

© Hannu Kervinen

Heinäkuussa heitimme vielä Pippen kanssa Piteån reissun, josta Balille tuliaisina VASERT ja suklaata. Miten mukavaa onkaan reissata mukavasti reissaamiseen suhtautuvan koiran kanssa ja vieläpä mukavassa reissuseurassa.
Vaikka tämäKIN reissu aiheutti hieman sydämentykytyksiä, erään hirven (!!) yrittäessä pelkääjänpuolen ovesta sisään. Onneksi se kuitenkin päätti viimehetkillä vetää uukkarin ja kolarilta ja enemmiltä säikähdyksiltä selvittiin.
Vieraanvaraisuudesta iso kiitos MhaLhi's -kenneliin, allt var jättegott och valparna supersöta!

Elokuussa minulla oli ilo arvostella junnuja ja sennuja sekä mm. parikilpailu Borzoi-erkkarissa. Ei muuten ollut ihan helppo keikka, sillä Maui juoksi aamulenkillä jumppatelineeseen (!) ja sai kunnon kolauksen takajalkaan ja asianmukaiset mustelmat. Aamun ohjelma meni siis uusiksi ja kiidimme tuhatta ja sataa Pakkalan päivystykseen. Meinasin jo hermostua, kun koira ei varannut takajalalleen ja ell laski Mauin hampaita........ Kyllähän se koipi siitä sitten alkoi pelittää ja kiisin lenkkivaatteissa tuomaroimaan Kartanolle viimehetkillä! Ihana keikka, muuten. Kiitos kun kutsuitte.

Syyskuun 23. päivä pidimme järjestämäni COS-tapahtuman ShowHau Centerissä. Jestas, että olikin suksee ja porukkaa lähti todella hienosti tukemaan tapahtumaamme. En ehkä koskaan unohda HobbyHallin lahjoittamaa Oiva Toikan lintua. Enkä niitä miljoonaa sponsoria ja yksityistä lahjoittajaa, upeata!!! BIG thanks goes to whole showteam as well to Kathryn and John Jones, UK!

Lokakuussa Kenzolan vetreät veteraanit täyttivät vuosia. Luxi 11 ja Hupi 13. Respect!

Marraskuussa ~ 40 whippetiä kävi Hakunilassa luovuttamassa verta metabolo..metabomolo..metamolobo.. no enivei, jonkun tärkeän asian hyväksi kuitenkin.

Joulukuussa kävin kokemassa köyhien ja vähäosaisten joulun sekä Messukeskuksen tunnelmat - viimeksimainittuun kova kiire olikin, sillä kaasutteluni liikennevaloihin tuotti 200 euron sakon. 22. päivä lisäksi Luxin veriarvot tsekattiin läpi jatkuvan ripuloinnin vuoksi. Pelkästään verta seulottiin 120 euron edestä. Haiman lipaasiarvot huitelivat hieman korkealla, mutta Tylosiini, Canius ja LOW FAT-dieetti on purrut hyvin. 
Melko kallis joulukuu, etten sanoisi. Onneksi joulupöydässä oli runsaasti graavilohta tuomassa hieman lohtua, siitä kiitos aina iloiselle äidilleni!

Luxin jouluaatto.

Huikea ja tapahtumarikas vuosi vaikka sitä värittikin Virin poismeno, mikä oli laumallemme ja minulle kova kolaus ja menetys. En usko, että koskaan toivun Virin menetyksestä, mutta olen myös todella kiitollinen kuin sain omistaa ja elää Virin kanssa liki 13,5 vuotta. Viri ei koskaan ollut vain koira vaan se oli osa minua, ja sen lukeminen ja ymmärtäminen oli herkkien sielujemme kemiaa. 

Olen saanut tänä vuonna iloita myös huikeasta esittäjätiimistä, joka on auttanut minua monin tavoin ei vain useassa näyttelyssä vaan myös useamman koiran kanssa - ja lukuisissa treeneissä.

pic above: Pia handling Maui

Jenny kävi heinäkuussa juoksuttamassa ja seisottamassa Mauita läheisellä tenniskentällä. Kuinka ihanaa oli seurata näiden kahden yhteyttä ja bondausta. Cool! Jaana heilutteli ja puristeli kärsivällisesti Maukkaa Tapahtumassa kesäkuussa. Miten herttaista, suloista - ja ihanan kärsivällistä.
Entäpä Emmi sitten? Superkärsivällinen, taitava, aina positiivinen ja koiraa hyvin lukeva Emmi. Tehnyt ihan hurjasti pohjatöitä omapäisen Maukkeliinin kanssa.
Karikin on ehtinyt pyöritellä Mauita. Minusta hieman tuntuu, että myös Maui pyöritteli Karia. Suloista.
Lotta esitti Mauia mm. Hyvinkäällä ja sai upeasti Mauista esiin olennaisen. Maui ei päästänyt Lottaa helpolla - mutta ei Lottakaan Mauita. Kun hyppysissä on taitoa, koiran on vain taivuttava. Vaikka namit olisivatkin väärät.
Sandra astui remmiin kesän lopulla ja on ottanut hienosti vastuuta Mauin esittämisessä. Maui pyörittää hieman myös Sandraa, mutta  Sandrapa ei ihan vähästä säikähdä. Välillä varmistelen, että "jaksatko vielä" mutta Sandra vain nauraa, että "hyvä, että se on tollanen eikä mikään perässävedettävä lapanen". Sandrakin on onnistunut hienosti pääsemään Mauin kotkotuksista jyvälle ja heidän työskentelynsä seuraaminen on ajoittain todella koskettavaa. Sandran asenne ja osaaminen ja kanankaulat - näillä tulee myös tulosta! Treenikerta treenikerran jälkeen Sandra alkoi sisäistää whippetin ajatusmaailmaa - ja oivaltaa Mauin temperamentille sopivimmat otteet.

pic above Sandra handling Maui

Koirat koskettavat ja koirat yhdistävät. 
Parhaimmillaan harrastus on juuri tätä. En voisi olla tällä hetkellä kiitollisempi - jokaiselle koiralleni, ja jokaiselle teistä, jotka olette kulkeneet taas tänä(kin) vuonna vierellämme. Teitä on monta ja te olette kaikki tärkeitä ja ihania. Yhtä ihania kuin ihana rotumme. Mitä tekisinkään ilman teitä ja mitä tekisinkään ilman whippetiä.
Kiitos myös Whippet-Harrastajat ry joka antaa upean viitekehyksen, astinlautaa ja taustatuen rodun hyväksi toimimiselle. Ensivuodelle on suunnitteilla taas vaikka ja mitä - pysykää kuulolla ja matkassa!

Iso kiitos. Ihan kaikesta.