Koiramme 12/10 lehdessä oli niin mielenkiintoinen sivu koiran stressistä otsikolla "Vapaus hillitsee koiran stressiä" että päätin lainata sen kokonaisuudessaan blogiini:
Kaikki tekijät, jotka estävät koiraa toteuttamasta sille lajityypillistä käyttäytymistä, voivat aiheuttaa sille stressiä; myös mukavat asiat kuten leikkiminen voivat olla sille stressaavia. Opettele tunnistamaan koirasi stressi.
Koirasi saattaa olla stressaantunut, jos se
* on hermostunut ja levoton
* ylireagoi asioihin
* ei nuku kunnolla
* ei syö eikä juo, tai juo todella paljon
* kuolaa voimakkaasti
* ripuloi
* on hyvin häiriöherkkä
* turkki on eloton
* iho hilseilee aina tietyissä tilanteissa kuten eläinlääkärin luona tai koirapuistossa
* lihakset ovat jännittyneet
* turvautuu sijaistoimintaan kuten esimerkiksi koulutuskentällä/treeneissä jne. harjoittelun sijasta ruohon nuuhkimiseen
* käyttäytyy stereotyyppisesti eli esimerkiksi jahtaa häntäänsä tai juoksee edestakaisin aidanviertä
* puree, nuolee tai kirputtaa itseään hysteerisesti
* vaipuu apatiaa muistuttavaan opituksi avuttomuudeksi kutsuttuun tilaan
Stressitilanne aiheuttaa aina kemiallisia reaktioita koiran elimistöön. Lyhimmillään ne vaikuttavat 3-8 päivää; pitkään jatkuneiden stressaavien elinolosuhteiden seuraukset saattavat näkyä elimistössä jopa vuoden. Voit myös omilla valinnoillasi vaikuttaa koiran stressitasoon.
* Vapaana liikkuminen lisää mielihyvähormonien määrää koiran elimistössä. Hihnassa vetäminen päinvastoin stressaa niin koiraa kuin taluttajaakin.
* Vapaa ja omaehtoinen nenätyö ilman ohjaajan painetta rentouttaa koiraa.
* Kontaktit tuttujen ja turvallisten koirakavereiden kanssa rauhoittavat ja tuottavat mielihyvää.
* Pureminen rentouttaa ja se on myös hyvää ajanvietettä.
* Riittävä lepo ja uni ovat perusedellytys tyytyväiselle ja tasapainoiselle koiralle. Tarjoa sille useita nukkumapaikkoja, mistä valita. Häiriöherkkää ja stressaantunutta koiraa saattaa auttaa ikkunoiden ja verhojen sulkeminen sekä muut äänet peittävä radion taustaääni.
Alkuperäinen teksti Kari Silvola
Ja tästä miettimään omaa laumaa: Virillä esiintyy usein autoillessa "alkumatkan hermostuneisuutta" ja voimakasta läähättämistä. Sen olotilaa on voinut hieman helpottaa avaamalla ikkunaa, jolloin autoon tuleva ilmavirta on tyynnyttänyt koiraa. Kuitenkin, jos autossa ollaan heti kotoa lähdettyä n. 20-30 kilometriä ilman "selvää määränpäätä", on Viri myös vinkunut voimakkaasti. Jos sensijaan pysähdymme heti alkumatkasta koirapuistoon tai muulle alueelle, jossa koirat voivat olla irti, on Viri tämän irtijuoksutuksen jälkeen ollut täysin tyyni autoilun jatkuessa. Vapaana liikkumisen voisi tosiaan ajatella tyynnyttävän ja rauhoittavan koiraa. Virillä esiintyy myös usein irtijuoksutustilanteissa voimakasta tarvetta yksinjuoksuun ja spiidaamiseen ympäriinsä kuin vailla päämäärää. Olen aiemminkin ollut taipuvainen ajattelemaan, että se siten "tyynnyttelee" itseään ja myös kanavoi kaikkea kertynyttä energiaansa irtioloon ja purkaa ahdistuneisuttaan. En suinkaan pidä Viriä ahdistuneena koirana, mutta sitä irtioleminen selvästikin tyynnyttää.
Yksi jännä ilmiö on myös se, että koirat selvästi oppivat myös muunlaisin tavoin "tyynnyttelemään" itseään; omassa laumassani uloslähteminen tuottaa koko kööriin tarpeen alkaa pureskella luita. Koiralla on selvä tarve aina "rauhaan" ja olemisen ja elämisen seesteisyyteen. Uloslähteminen kiihdyttää niitä ja rauhoitellakseen itseään ja intoaan siitä, että kohta pääsee nuuskimaan, pissimään ja kakkimaan "sydämen kyllyydestä" ne alkavat järsiä luita kuin "nuijan iskusta" ja ovat siinä touhussaan totisesti intensiivisiä! Kuten yllä kerrotaan; pureminen rentouttaa.
Koiralla on siis selvä tarve vallitsevassa stressitilanteessa hakea "rentoutusta". Yksi rentoutumisen muoto voi olla siis jopa ylenpalttinen juominen -ja sisälle pissaaminen. Nämä asiat yhdessä tai erikseen voivat rentouttaa koiraa ja omistajan huolestuneisuus siitä, että koiralla olisi peräti sokeritauti tai muu vastaava sairaus ei useinkaan pidä paikkaansa.
Varsinkin herkät koirat reagoivat ympäristön muutoksiin joskus hyvinkin voimakkaasti, ja kehittävät ns. sijaistoimintoja -> joilla ne rauhoittavat itseään. Itselläni on ollut aikuisiässä kotia vaihtanut grey, joka joi hysteerisesti ja myös pissi alleen hyvin pontevasti. Vaivaa lähdettiin hoitamaan lääketieteellisestä näkökulmasta, ikävä kyllä kaikki 5000 markkaa "vanhassa rahassa" valuivat käytännöllisesti katsoen pissana ko. koirasta ulos. Aavistelin jo tuolloin, vuosia sitten, että lääketieteellistä vaivaa ei löydy, kuten ei mittavien tutkimuksien jälkeen löytynytkään, mutta minä en valitettavasti kyennyt koiraa auttamaan. Sen itsetunnon rakentamisyritykset, lenkkeily kahdestaan, puuhastelu, treenaaminen jne. eivät tuottaneet toivottua tulosta ja koiran elimistö plus sen silminnähden näkyvä herkkyys tuottivat lopulta mittavan munuaisvaivan. Joskus siis herkkyys ja ympäristö yhdessä luovat "sairastavuuden" ja alunalkaen terve koira "sairastuttaa itse itsensä". Toki mikään ei ole yksiselitteistä, tarvitaan varmasti myös geneettinen alttius ym. altistavia tekijöitä. Tälläkin koiralla oli peräkkäin mm. kaksi kennelyskää, sekä useita virtsatietulehduksia.
Myös Hulan tapauksessa ns. stressiripuli on tullut koettua. Aikoinaan astutimme Hulalla erästä narttua kolmisen tuntia. Kuvittelin tuolloin, että "niin kauan kuin uros on aktiivinen ja yrittää, sen voidaan antaa astua". Näin ei suinkaan ole. Tuon kolmituntisen rupeaman jälkeen Hulalla puhkesi sitkeä ripuli. Yritin hoitaa sitä ensin kotikonstein, mutta n. seitsemännen päivän kohdalla päädyin eläinlääkärin pakeille oman diagnoosini kanssa; "koiralla on stressiripuli". Ell oli ensin sitä mieltä, että Hula on syönyt esim. sukan tai muun vierasesineen, joka aiheuttaa voimakkaan ripuloinnin. (anteeksi, naurua, Hula söisi muka sukan.....) Ell halusikin ensin kuvauttaa koirani. Pidin toimenpidettä erittäinkin turhana, varmana siitä, että Hula ei pienimmässäkään mielenhäiriössä nielaisisi sukkaa tai muutakaan "törkyä" ja pienen väännön jälkeen annoin lopulta luvan verinäytteen analysointiin. Verinäyte oli -kuinka ollakaan- myös puhdas. Ei tulehdusta tai mitään vastaavaa. Aikansa pohdittuaan ell kirjasi Hulan diagnoosiksi "stressiripulin" ja Hula päätyi Tylosin-kuurille.
On äärimmäisen tärkeää myös osata itse lukea omaa koiraansa. Tänä päivänä on tyylinä diagnosoida kaikki "epätyypillinen" käytös ja oireilu sairaudeksi tai kivuksi. Tai: sairaudesta tai kivusta JOHTUVAKSI. Minua kuvataan koirieni tarkkailijaksi ja niiden käyttäytymisen pohtijaksi. Sitä olenkin. Olen taipuvainen miettimään poikkeavan käyttäytymisen syyksi ENSIN kaikkea muuta kuin sairautta, lihasjumia, vammaa tai kipua. Mm. siksi kirjoitin kaksi artikkelia tänne koskien koirien viettikäyttäytymistä. Se kertoo mielestäni erittäin paljon; mitä ei koiran viettikäyttäytyminen "selitä", niin se ainakin "ohjaa" oikeaan suuntaan pohdittaessa mitä moninaisimpia ongelmatilanteita koiran kanssa.
Sairaudet on toki hyvä sulkea pois ainakin jossain vaiheessa pohdittaessa syitä koiran ongelmakäyttäytymiseen, mutta tuntemalla koirasi ja sen perus- tai ydinluonteen, voit myös saada paljon selityksiä sen käytökselle. Itse lukeudun kuitenkin niihin koiranomistajiin, jotka ensin miettivät ja puntaroivat asioita ennen kuin hakeutuvat eläinlääkäriin "arpomaan" diagnooseja.
Hupin tapauksessa sen kehäkevennys tutkittiin perinpohjin. Koira kuvattiin kirsusta hännänpäähän ja erilaiset etukäteisdiagnoosit siivittivät tutkimukseen lähtöämme. Niitä olivat mm. lonkkavika, lihasjumi, tapaturma, murtuma. Sangen mittavat rtg-kuvat ja analysoinnit aina ortopediä konsultoiden tuottivat diagnoosin; "syy on koirasi päässä". Ts. on tulkittu, että koira ei nauti kehässä olemisesta; se keventää, "kun sillä ei ole parempaakaan tekemistä, tai: se olisi mieluummin jossain muualla kuin kehässä".
Voiko siis koiran stressiä selittää viettikäyttäymisen kautta? Varmasti voi. Jo tämän jutun alussa sanotaan: Kaikki tekijät, jotka estävät koiraa toteuttamasta sille lajityypillistä käyttäytymistä, voivat aiheuttaa sille stressiä. Koiralle lajityypillistä käyttäytymistä on nimenomaan kaikki koiran viettikäyttäytyminen. (vietit "ohjaavat" koiraa!) Estämällä sitä tai niitä, estät koiraa toteuttamasta itseään. Kun koira ei pääse sen haluamaan/toivomaan viettipäämäärään tai sen ei anneta esimerkiksi olla koskaan irti, koira turhautuu ja stressaantuu.
Viettiteoriajutun kirjoittamisen yhteydessä pohdin jutun alkuperäisen työstäjän kanssa mm. sitä, että kuinka koiraan lopulta vaikuttaa se, ettei se pääse viehettä jahdatessaan viettipäämäärään; ts. tappamaan saalistaan, koska se on estetty siltä kuonokopalla. Voisiko tässä olla selitys maastoissa nähtävälle kyllääntymiselle? Koira, joka juoksee nuorena huippupisteitä hiipuu tulevissa kisoissaan peräpään pitelijäksi? Sehän ei saa ajamisesta mitään? Omistaja ehkä saa pytyn tai kaksi ja aplodejakin kilpailukirjojen jaossa, mutta koira ei mitään? Kuinka tärkeätä koiralle voisi olla se, että se saa "raadella" viehettä ja riepottaa sitä? Tai että sen ei aina hitaampana pidä juosta toisena?
Mene ja tiedä, mutta stressiä se voi aiheuttaa tämäkin, turhauman lisäksi.
Ihminen on taipuvainen ajattelemaan, että "koiralla on mukavaa, kun se saa olla minun kanssani". Koira ei välttämättä ajattelekaan näin. Jos koira saisi valita, se jäisi kahden näyttelyn viikonloppuna ehkä kuitenkin maata retkottamaan toisena päivänä tai menisi mieluummin kanssasi metsään juoksemaan vapaana?
Mikä loppujen lopuksi on koirasta "mukavaa" tai mitä se mieluiten tekisi? Yhtäkaikki, se haluaisi -mielestäni- että sillä on rauhallinen elinympäristö, jossa ei olisi paljon vaihteluita. Haluaisiko meistä ihmisistäkään kukaan vaihtaa työpaikkaa viikon välein? Kuten ihmisillä on taipumus hakea ja elää ns. "comfort zonessa", uskon että koirallakin on pyrkimys sellaiseen. Kun se sen kerran löytää, se ei haluaisi "tapella" saavutetuista eduistaan tai luopua niistä. Koirilla ei ole omaa valtakunnansovittelijaa.
Koiran mielestä sinä olet sen oma Esa Lonka ja tehtävänäsi on pitää huolta sen saavuttamista eduista, vakaasta elinympäristöstä ja siitä, että sen elämä on mahdollisimman seesteistä ja mukavaa. Etutilanteen muuttuessa ja elinympäristön muokkaantuessa tehtäväsi on Esa Lonkana neuvotella koirallesi "samat edut".
Ja vielä; kun koirallasi on mukavaa, sinulla on mukavaa. Ja kun sinulla on mukavaa, on koirallasi mukavaa; stressitöntä.
Kerro mieluusti, mitä ajatuksia kirjoittamani ja pohtimani sinussa (ja koirassasi) herätti? Palautettanne on aina mitä mukavin lukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti