14.12.2010

Stressiartikkeliin liittyen - Helsingin Sanomat tänään


Kiitän kaikkia saamastani palautteesta koskien aiemmin kirjoittamaani stressiartikkelia. Täytyy tovi pureskella saamiani yhteydenottoja, joista osa oli sangen pitkiäkin. Tulen vastaamaan kaikkiin palautteisiin ajan antaessa myöten, joten malttakaahan hetki!

Helsingin Sanomissa oli tänään toimittaja Päivi Revon kirjoittama artikkeli narkolepsiasta, jota on havaittu jo 41:llä sikainfluenssarokotetta vastaan rokotetulla lapsella. Artikkelissa oli sangen mielenkiintoisia teorioita ja löydöksiä, joita alla lainaan. Koska käytin omassa tekstissäni esimerkkinä edesmennyttä greyhoundiani, ja kirjoitin ehkä turhan voimakkaasti "ympäristön sairastuttaneen koiran" (kohtaa on aiemmassa artikkelissani tänään hieman editoitu) päätin liittää tänään lukemani tähän herättämään kenties lisää ajatuksia ja ymmärrystä myös koirien sairastamiseen ja ylipäätään alttiuteen sairastua:

"Useita tutkimuksia on alkanut. Menossa on kymmenen EU-maan tutkimus sekä kaksi kotimaista. Toisessa selvitellään narkolepsian esiintyvyyttä ja toisessa immunologiaa. Aiemmat tutkimukset viittaavat siihen, että perimä ja immuunipuolustus vaikuttavat alttiuteen sairastua.

On myös muita mahdollisia tekijöitä. "Rokotuksia annettiin samaan aikaan, kun lapsia altistui sikainfluenssavirukselle. Syy voi olla virus ja rokote yhdessä", pohti professori Timo Vesikari. Hän johtaa yliopiston Rokotetutkimuskeskusta.

"Sairastumiseen tarvitaan peritty alttius eli tietty kudostyyppi. Se on ollut kaikilla Suomessa tyypitetyillä" kertoo neurologi Markku Partinen Skogbyn uniklinikalta.

"Kudostyyppi nostaa sairastumisvaaran jopa 140-kertaiseksi. Lisäksi voi puuttua sairastumiselta suojaavia geenejä, ja niitä on puuttunut toistaiseksi tyypitetyiltä. Sairastuminen voi olla usean samanaikaisen tekijän summa."

Selvä syy-yhteys voi jäädä myös selvittämättä."

Ei kommentteja: