Kolme kertaa Kuopio.

Ensin se beisikki valitus alkuun - jestassentään kun on päivityksissä viivettä. 
Minkäs teet. Äsken käsittelin kuvarupeamaa; siirsin tavaraa koneelta 1geehen. Jaksoin 2,5 tuntia. Sitten vastaan tuli kuvakansio, joka oli kuvattu 5.7. - eikä kuvia oltu muokattu. Tai no, osa oli, mutta suurin osa möllötti nelimegaisina odottaen pienentämistä ja nimeämistä. Suljin kansion ja tulin tänne.

Tulihan piipahdettua Kuopiossa. Kuvassa kukkaloistoa paikallisesta puistosta.
Balin ja allekirjoittaneen osalta reissu oli palkintoköyhähkö, mutta tapahtumia oli senkin edestä. Olin talven pimeinä tunteina saanut päähäni lähteä Kuopioon Cacib-jahtiin, mahdollisuuksia kun oli tarjolla kolme. Tosin kevään aikana Cacibeja tuli juuri, kun niitä vähiten odotti. Sikäli onni onnettomuudessa, koska Kuopiossa Cacibit eivät olleet lähelläkään!

Hello Kuopio. I have landed.

Kuopio on kaunis kaupunki ja siellä tulikin tepastettua mojovat iltalenkit Mian ja Timon sekä koiralauman kera. Perjantaina 4,8 km ja la 5,3 km. Tähän sitten päälle hiihtäminen parkkipaikalta itse kehään, sanoisin puoli kilometriä suuntaansa. Ravirata oli ihanasti kallellaan ja sitähän riitti, kehämme oli sopivasti radan puolivälissä. Hyvä että hiihtämistä riitti, sillä possumunkit olivat pulleita ja ravintola-annokset isoja.

Rantalenkkimaisemia.

Sanna oli lystikäs ja rento matkakumppani.
Eipä paljon haitannut, että häkkipedit jäivät päiväksi auton katolle ja kastuivat läpimäriksi. Mitä nyt auto haisi hiukan vanhalle ja mädäntyneelle saappaalle, mutta mitäs pienistä. Hotellihuoneessamme haisi sensijaan tuttu ja turvallinen whippetin suolistoaromi, mitä varmasti koko iloinen poikatrio päästeli; Bali, Pluto ja Vito.

Meikäläinen tuuletteli hysteerisesti tunkien tyynyjä ikkunan väliin ja pojat haukkuivat. Ikkunan takana oli niille ohjelmaa kerrakseen ja pihalla olevissa autoissa meteliä piisasi. Kylläpä olikin äänekästä koiraporukkaa. Siinä allekirjoittaneelta pääsi erittäin äänekäs säikähdys kun läpeensä kyllästyneen näköinen rouva työnsi noin neljä kerrosta bokseja hissin ovea kohti ja noin 16 pommia rätkähti räkyttämään. Että olikin kimeät äänet. Samaiset pommit muuten pommittivat hotellikäytäväämme. Eräänä aamuna käytävältä nimittäin löytyi pommin kokoinen sikari, jonka entisenä hotellisiivoojana muitta mutkitta pussitin.

Sannan juhliessa serttejä, valioitumista, sijoituksia ja Mustin ja Mirrin lahjaseteleitä TOISEN Sannan kanssa, joka juhli serttejä, valioitumista ja sijoituksia ja Mustin ja Mirrin lahjaseteleitä meikäläinen marssi Kuopion kaunista rantaviivaa.
Hain mm. perjantaina läheisestä Kreeta-ravintolasta lohiannoksen hotellihuoneeseen. Annos oli niin mehevän maukas, että seuraavana päivänä sovin tehokaksikko Karin ja Katariinan kanssa treffit Kreetalle. Eikun ravintola Kreetaan. Annu tuli tietenkin mukana, joten nelistimme ihanat annokset yhdessä ja nauroimme whippetmaailman ilmiöille ja ehkä jopa paransimme sitä hiukan - nyökytellen toinen toistemme oivalluksille.

Katariinan lautasella on pala Kreetaa.

Ja sen kerran kun minä istun matkalla tovin ravintolassa.... puolitoista tuntia taisimme ehtiä olla, kun hotellin respasta soitetaan; koiranne ovat karanneet!
Siinä lohiannos ja bananasplit sulivat kun kiidin juoksujalkaa hotellille. Niin se sitten oli ja kävi, että Vitoa oli alkanut tylsistyttää ja se oli pyytänyt Balin messiin ja yhteistuumin nämä kaksi olivat lähteneet hotellihuoneesta livohkaan. Sanna oli autuaan tietämättömänä raviradalla pyörähtelemässä Pluton kanssa ravirataa ehkäpä nyt toiseen suuntaan ja meikäläinen lähti rangaistuksena lenkittämään poikakaksikkoa jälleen väsyksiin.

Sunnuntaina ehdimme vielä ruokailla rantaravintolassa ennen kuin lähdimme viemään nyt hieman kasvanutta koiraporukkaa takaisin kotikonnuille, nimittäin Aida oli liittynyt juoksutuoksuineen laumaan. Tuoksut sekoittivat yhden pojan pään siihen malliin, että Aida matkusti sylissäni kotimatkan. Suloinen nappisilmä Aida.

Ai miten ne kehät menivät Balin osalta? Eikös siellä pärjännyt moni tuttu hienosti?
Justiinsa. Herra Mannucci oli päättänyt jakaa TRIANGLE-ilosanomaa vähän jokaiselle ja opasti kernaasti, kuuluvasti ja näyttävästi miten kolmio tehdään. Arvostelut olivat kolme lausetta koiran virheitä ja yrittipä hän soveltaa ihan omia koiranäyttelysääntöjäkin. Balille perjantailta EH, koska koirassa ei about ollut mitään hyvää.
Sannalle pätkähti koko potti, Vito valioitui komeasti PU1-pallilta ja nappasi Cacibin.

Lauantaina virolaisella Ingatädilla arvostelut olivat pitkiä ja Balistakin alkoi löytyä positiivista sanottavaa, kuten Pleasing male. Excellent type and proportions. Perjantain "Sufficient neck" oli yön aikana muotoutunut ja Ingatädin mielestä se oli nyt "Excellent neck". Body condition oli myös excellent, kyllä se näillä lenkkeilyillä kuuluukin olla. Balille tältä päivältä tuloksena ERI/-
Sannan Pluto pamautti lauantailta sertin ja saman meni ja teki toisen Sannan koira, Arla.

Sunnuntaina alkoi olla jo melko hapokasta. Puuroaamiaisen jälkeen olisi tarvittu pakastinkylmät teepussit silmien alle - silmien alla alkoi nimittäin univelka näkyä - tai sanoisinko roikkua. Yritin siinä aamulla ottaa pienet hapetukset ja kymmenen minuutin joogan kehän laidalla - mutta koska otsassani lukee; "Haluatko avautua minulle" - tuli nuori neito talouspaperikärryjen kanssa luokseni ja eteeni, aamuvirkeällä äänellä kysyen missä on "sen ja sen rodun kehä". Ennen kuin siinä ehti kissaa sanoa, oli neito istunut viereeni ja alkoi kertoa valtavista kävelymääristä, mitä raviradalla on tullut päivittäin marssittua. Taisi tyttö puhua ihan 30 kilometristä/päivä! Siinä tuli lisäksi kuultua muutama wc-paperitarina, kuinka "ihmiset valittavat jatkuvasti kun ei ole paperia" - meitä on liian vähän, tyttö parahti ja pian olikin jo kenkä ja sukka pois jalasta ja rakot olivat rivissä; "katso, tässä on kolme".
Peer Gynt viljeli onneksi hänkin excellent -sanaa mukavasti, nimittäin paljasjalkainen Massimiliano aiheutti minussa elinikäiset traumat. Balilta löytyi Peer-sedän toimesta excellent chest ja fore chest ja sound mover-kommentinkin sai - vaikka olin aamutuimaan poistanut Balin tassusta kivenkin. On se machine. Mun matkakoira Bali. Sitä ei pikkuasiat hätkäytä. Kunhan ei nyt vain olisi ovea oppinut avaamaan. LOL
Balille sunnuntailtakin ERI/-.
Sanna & Sanna patsasteli jälleen PU- ja PN -kehissä ja serttiä tuli ovista ja ikkunoista. Arlasta leivottiin sunnuntaina Hupipupsivalio numero 18.
Ihan huikeeta.
Kamalinta tässä reissaamisessa on se, että parin lepopäivän jälkeen voisi välittömästi, kulkematta lähtöruudun kautta, lähteä uudelleen.

Kiitos ja kulaus. Tämän blogipostauksen aikana on juotu lähes litra ananasmehua. 
Kuopiossa poksuivat kuoharit - ehkä tässä pitää alkaa ostella poksuvia matkaan. Poksautella kun voi aina yhdessä tai erikseen, iloon ja eehoohon. Poksuva piristää aina!


Iso kiitos matkan kapteenille Sannalle ja kaikille jotka piristivät päivää, iltaa, lenkkiä, kehänlaitaa. Mahtavan rodun parissa on mahtavia tyyppejä. Poksauttelemisiin!
Isoista isoin kiitos ihana ja kaunis Bali, mun maanmainio matkakoira!

Minne seuraavaksi? :)

Ihana työtehtävä silkkivinttikoirien erikoisnäyttelyssä!

Paitsi ettei se tuntunut työtehtävältä ollenkaan. 
Olin talven aikana saanut kutsun tulla arvostelemaan silkkivinttikoirien erikoisnäyttelyyn, tarkemmin heidän Voittaja 2016-näyttelyynsä. Olin tietenkin äärimmäisen otettu ja imarreltu ja taisin siinä muutamalle whippetihmiselle asiasta mainita tuoreeltaan ja sain mm. seuraavanlaisen kommentin: "Mutta ethän sä tunne rotua"? Kerrankin olin sanavalmiina heti enkä viidestoista päivä: "He ovat pyytäneet minun mielipidettäni ja sen menen antamaan. En enempää enkä vähempää". Päätin olla avautumatta aiheesta ennakkoon sen enempää.

Myös meidän whippetejä arvostelee harva se viikonloppu esim. chow chow- tai collie-kasvattaja tai erityisesti molossirotuihin perehtynyt allrounder. 
Eipä sillä, että heissä mitään "vikaa" olisi, mutta erikoistuomareita ei ole joka oksalla, eikä edes joka puussa. Voiko mitään rotua lopulta edes tuntea "läpikotaisin"? Ei voi. 26 vuotta whippetien parissa on näyttänyt sen, että rotu elää, tyyppi (tyypit) varioi, "tarkkaan harkittu yhdistelmä" antaa sutta ja sekundaa. Omiin harrastusvuosiini mahtuu mm. lukuisia kokotappeluita, pulurintojen esiinmarssi, jatkuva sota whippetin käyttötarkoituksesta, muutama sääririita, lanteiden venymistä ja rungon kenkälaatikoistumista. Pysy siinä sitten linjassa ja puolusta milloin lyhyttä runkoa, milloin pitkää, milloin sipsutusta ja milloin liitoravia (liito-oravia pitääkin puolustaa, toim. huom.). Juuri kun olet kenties kääntänyt kelkkasi jonkin nyanssin suhteen tai sisäistänyt sen saat alkaa pureskella uutta.
Oppia ikä kaikki. Koirat elävät hetkessä. Ihmisenkin pitäisi.

Käymälläni tuomarikurssin pätkällä opin tunnistamaan koirien "tyypillisiä virheitä" sekä tulkitsemaan erilaisten koirien rakennetta ja mittasuhteita. 
Minullehan sanottiin ennen kurssille pyrkimistä, että "koirasilmää joko on tai ei ole". Nohh, koirasilmää voi ja pystyy toki harjaannuttamaan ja koirasilmä kyllä paranee käytössä, väitän. Jos tuijotat vain autoja ja niiden korimalleja, koirasilmä ei harjaannu. Mutta jos otat mielelläsi kaikki mätsärikutsut vastaan, jotka saat ja tuijottelet ainakin silloin tällöin vartin verran eri rotukehiä, kehität koirasilmääsi kuin vaivihkaa. Koirasilmätesti on osittain hoksaamiskoe, ja tiedän useita ulkomuototuomareita jotka ovat ponnistaneet tuomareiksi toisella yrittämällä.

Nieleskelen varmasti loppuelämäni minua kohdannutta tappiota, viiden pisteen vajausta koirasilmätestipisteissäni. 
Nimittäin tänään ajellessani tyynen rauhallisena, JVG:n biisejä autossa lauleskellen kohti Lohjan Koirakeskusta, minut valtasi lämmin syli. Se ei ollut vain kuuman auton luoma illuusio, vaan se oli MUKAVA tunne siitä, että ajelen kohti MIELUISTA tehtävää, silkkivinttikoirien tuomarointia. Viisi pistettä (ja tietenkin haastattelu ja itse viisiviikkoinen tuomarikurssi) erottaa minut siitä, että saisin solahtaa lämpimään syliin vaikka joka viikonloppu jossain päin Suomea. Tehdä sitä mistä tykkään ja nautin ja missä koen olevani kuin kotonani.

Olin hieman jännittänyt toki sitä, että pysynkö arvosteluissani tietyssä rungossa ja kaavassa, millä koiria tavataan arvostella, mutta päätin antaa itselleni asiassa vapautuksen ja arvostella kulloisenkin koiran niillä sanoin, mitkä kulloinkin tulevat. 
Ei niillä sanoin, joita joudun pakottamaan ja pinnistämään. Eikä ainakaan millään hajuttomalla ja mauttomalla peruskaavalla tyyliin: "Hyvä tyyppi, runko, ylälinja, pää, ilme, silmät, purenta, alalinja, kulmaukset, tassut, luusto, liikkeet". Vaan ehkä peruskaavan ja soveltamisen symbioosilla? Toivottavasti onnistuin siinä, sillä halusin antaa hieman persoonallisempia (positiivisempia) arvosteluja ja itselleni vapauden olla persoonallinen (positiivinen). Kuitenkin koiran arvosteleminen on tarkkaa (positiivista) puuhaa ja joskus (positiiviset) sanat tulevat helpommin, joskus vähemmän helposti.

Kiinnitin huomiota kehän keskellä siihen, että arvosteleminen on herkkä laji. 
Ei yksikään koira pysty olemaan 100% edukseen jokaisella hetkellä, erityisen kaunis koira ei välttämättä edes tiedä olevansa erityisen kaunis. Koirat eivät lähetä itsestään suuta muikistavia selfieitä Facebookiin ja seuraa tykkäyksien määrää reaaliajassa.
Loppukahinoissakin kolmanneksi luokassaan sijoittunut voi "yht'äkkiä näyttää paremmalta kuin kakkonen" ja sitä voi hetken epäillä omia ratkaisujaankin. On myös tosiasia se, että koira joko on enemmän edukseen tai vähemmän edukseen riippuen siitä, missä seurassa se kulloinkin on. Biorytmit, esittäjä, namivalikoima jne. - kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toki jyvät erottuvat akanoista, omaa silmää miellyttävä tyyppi ja liike löytyy kyllä, mutta hetkittäin joku koira petraa, toinen pistää lekkeriksi. Voi olla vaikeata "pitää kiinni" näkemästään tai heittää kuperkeikkaa omien ajatustensa kanssa; jos on nähnyt hyvän koiran, tyypin, liikkeen - vaikka vaan hetken, niin ei halua päästää siitä ikäänkuin irti?

Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Usein kuulee kehän laidalla kommentteja, että "eikö tuomari näe", "miksei se sakota".
Nohh, sanoisin, että näin kyllä tänään yhtä ja toista. Lopulta se on kuitenkin kokonaisuus, joka ratkaisee. Ja sitäpaitsi kymmenen koiraa kehässä = kymmenen kaunista koiraa kehässä. Jokaisessa on kauniita yksityiskohtia, hyviä puolia, rodunomaisuutta, terveyttä, tasapainoa. Jos haluat nähdä jonkun koiran rumana, luultavasti näet sen niin. Jos taas haluat nähdä jonkun koiran kauniina, näet sen kauniina. Herkkyys on hyvästä. Herkkyys nähdä niitä pieniä nyansseja, niitä vaikkapa tänään nähtyjä useita kauniita päitä, herkkiä ilmeitä, sielukkaita silmiä. Joku koira oli iso, mutta silti silken. Joku koira oli pieni ja köyristi ehkä selkäänsä hieman "yli tarpeen" ja oli silti kaunis koira, kaunis silken.

Mitä pidemmälle päivä eteni, sitä surullisemmaksi tulin. 
Siitä, että päivä eteni vääjäämättä kohti loppua, mieluisa arvostelutehtävä oli päättymässä. Nautin joka hetkestä ja tulin entistä tietoisemmaksi siitä, että "tämä on juuri sitä, mitä haluan tehdä, mutta en voi, en saa". 
Yhtäkaikki, sain kuitenkin arvostella 34 (vai kolmekymmentäkolmeko niitä lopulta oli?) toinen toistaan kauniimpaa silkeniä joita veivät iloiset, toisiaan kannustavat ihmiset. Rotu näyttäytyi herkkänä ja rodun ihmiset samoin. Omistajissa/esittäjissä ei näkynyt millään tavoin "nyt me tarvitaan pisteitä" tai "etkö puusilmä näe, että MUN koira on paras"?

Jos haluan summata jotain näkemästäni se voisi mennä näin; 
tyyppihajontaa oli jonkin verran, mutta ei ehkä niin paljon kuin pelkäsin ja odotin. Ehkä 2 tai 3 koiraa erottui tyypiltään selkeämmin muista, mutta nekin tunnisti silkeneiksi. Jonkin verran näkyi whippeteiltäkin tuttua parodontiittia ja muita hammasongelmia, pari avointa purentaa. Moni astui etuliikkeissä ristiin, pari koiraa nosteli etujalkojaan. Sivuliikkeet olivat yleisesti katsottuna sujuvia, muutamilla oli selkeästi hyvä työntö takana mutta etuliike jäi alle. Muutamia verrattain suoria ylälinjoja, pyöreitä silmiä. Kaikkea en todellakaan kirjoittanut, mitä näin. Mitä järkeä siinä olisikaan? Yhdessä koirassa huomio kiinnittyi yhtäälle, toisessa koirassa toisaalle. Kauniita päitä ja ilmeitä oli melkeinpä jokaisella. Viisaita ilmeitä, sielukkaita silmiä. Ihania luonteita!! Mittasuhteet olivat yleisesti ottaen hyviä, en liiasta pituudesta tai lyhyydestä lähtenyt rankaisemaan kun kokonaisuus oli paketissa kunnossa.

Olisin halunnut palkita jokaisen koiran jostain. 
Toivon, että nautitte koirienne kanssa päivästä sillä minä tein niin, jokainen koira ja jokainen hetki oli hieno. Päivä oli jotenkin hyvin helppo ja iloinen. Koirien kanssa oleminen ja tekeminen on aina iloista. Siinä on semmoinen "hyvä boogie". 
Koin itseni tervetulleeksi siitä hetkestä kun astuin ovesta halliin. Minut opastettiin hyvin, palkinnot ja ruusukkeet olivat upeita, niitä oli ilo jakaa! Kehäsihteerini Seija Anttila ja Ira Laakso olivat ihana työpari ja molemmat hyvin avuliaita ja kärsivällisiä. Olen itse kehäsihteerinä "arvostellut" nopeasti arvostelevia (sanelevia) tuomareita ja nyt tein ihan itse niin.... Hmm. Sitä sitten vaan sanellessa innostuu, lauseet tulevat kuin tulevatkin ryppäinä.

Ruokapöytä päivän päätteeksi oli upea. Kehtasin ottaa kolme tacoa, ja pulleat siivut tyrnipiirasta ja porkkanakaakkua. Olisipa minulla ollut ISO Tupperwarerasia, mihin mättää toinen toistaan suussasulavampia tarjottavia vielä huomenna natustettavaksi. Kiitos, että sain kutsun myös herkulliseen seisovaan pöytäänne, NAM!

Mutta nyt nautin ja natustan silken-erkkarikeikkaa vielä muutaman päivän. 
Nautin kuvia katsellessa yhä uudelleen ja olen iloinen vielä ensivuonnakin, että sain kutsun ja sain nähdäkseni niin hienoja koiria. Kiitos. Ja vielä kerran kiitos.

Tässä vielä päivän ROP- ja VSP-valintani; uros SuSVK V-14 Bon-Zoi'z Dutch Dance ja narttu Marsavan Flora Austin. Molemmat tasapainoisia, tyypikkäitä, sujuvasti ja vaivattomasti liikkuvia silkeneitä.

En muista sanoinko, mutta kerran vielä; nautin joka hetkestä! Teillä on hienot silkenit!!

Posetusta, elämöintiä ja keulintaa.

En yhtään ihmettele, että ihmisillä jää blogit päivittämättä. 
Johan meikäläinenkin on tässä suhrannut menemään pian 5 tuntia - kun ei nämä postaukset tule kaupan hyllyltä, hyvät ihmiset! Kuvat on valittava, tekstit kirjoitettava, tittelit tarkistettava. Oikoluku tehtävä, rivivälit viimeisteltävä. Välissä on sometettava mahdollisten kommentoijien kanssa ja otettava kantaa blogipäivityksiiin tuoreeltaan.

Joskus kuvia on vain muutama - mikäs sen mukavampaa, mutta joskus on käytävä useiden kuvien kanssa painia; tämä VAI tämä ja samalla kun veivaat kuvia FB pimpottaa viestiä johon ei voi jättää reagoimatta. 
Bloggerin kanssa on myös tultava toimeen ja paineltava erilaisia tilanteeseen sopivia namikoita. Tarvitaan toki myös postausinspiraatiota ja AIKAA, nyt naputellaan siis Pärnupostausta numero kolme, ja 18.30 aloiteltiin. Kello on pian 23.30. Huhhahhei.

Nyt pidemmittä puheitta keulimaan, keulimaan ja keulimaan. 
SST-matkatoimisto paineli ohimennen Huawein nappuloita ja ikuisti omasta mielestäni superhypermahtavan kuvaussession. Olimme juuri pitkän - ja tuuripitoisen - päivän jälkeen kotiutuneet majapaikkaamme n. 20.30 kun venyimme vielä YHTEEN koira/ruusuke-kuvaukseen, kas näin:

 Photobombausta parhaimmillaan. Meikäläinen puristelee vain ruusukkeita keskittyneenä.

Mahtuvat hädintuskin käteen. ROP, EE sert, Cacib ja RYP2. Ainiin ja koira. :D

MAHTAVAA tuuria ja onnea - mahtavia resultteja, mahtavaa maksapasteijaa, mahtavia juomajogurtteja, mahtavaa matkaseuraa, mahtavia ilmoja, mahtavuutta, mahtavuutta ja mahtavuutta. Mitä me teimmekään ennen älypuhelimia, PIKAlaivoja ja MATKUSTUKSESTA tykkääviä koiria?

ISO kiitos ja kumarrus vielä kertaalleen SST Agency ja Huawei Honor 6, Lumix DMC-FZ200, Bali & Hailey. Sekä tietenkin koiriamme palkinneet tuomarit, kiitos.

Cacibit colahti!

Pärnussa pärähti ja törähti oikein kunnolla ja olemme kahden virolaisen kehän jälkeen kahta Cacibia, yhtä Viron serttiä ja EE MVA-titteliä sekä RYP-2 tulosta rikkaampia!!

Ilman minkäänlaisia odotuksia lähdettiin ja siksi ollaankin haljeta ylpeydestä. Vaikka mattoa joku yrittääkin aina vetää alta ja onnittelu on joskus nihkeää, ei haittaa. Suomessa on ansaitsemisen kulttuuri ja oikeastaan vain harva loppupeleissä "onnistuu ansaitsemaan" - tai "saa ansaita". Muut pärjäävät tuurilla, onnella ja siksi, kun ei ollut kilpailua. Maailmanvoittajassahan oli vain n. ~ 160 whippetiä, mutta sielläkin pärjäsimme tuurilla. Hehheh.

Yhtäkaikki, komiasti tepastimme Balin kanssa menemään, vaikka onnistuinkin tipauttamaan Balin lauantaina pöydältä... 
Mikä kumma siinä on, että keskityn niin tuomarin naaman ilmeisiin ja mystiseen mongerrukseen että mittakepin sojottaessa kohti Balin kylkeä ja säkää "annan" Balin tipahtaa maahan?! Onneksi Bali kokosi pian itsensä ja kevensin kehän tunnelmaa sanomalla, että "tuomari sääli meitä ja antoi siksi ROP:in". En kuitenkaan jaksa uskoa, että sääli kantoi ryhmään asti, mistä Bali pokkasi hienosti RYP2-sijoituksen, h u i k e a t a!!!!

Uskomattoman hieno reissu sikälikin, että myös Susannen Hailey pokkasi lauantaina ROP-sijoituksen ja oli sunnuntaina PN2 - vain kahden nartun saadessa SA:n.
Tuloksia satoi kumpaankin rotuun - kummallekin matkalaiselle. 
Sunnuntain whippetkehässä rotuspesialisti ja whippetkasvattaja Noreen Harris (Bonnymead whippetit) jätti myös kaksi whippetiä ilman SA:ta.
Se mitä haluan tässä yhteydessä hehkuttaa, on se, että matkaseurani SST (Susu Speed Travels) oli kärppänä Lumixin varressa ja meillä on Balin kanssa sangen hyvää turvakamerakuvaa katsottavaksi aina uudelleen ja uudelleen.
Muun muassa tämä RYHMÄklippi lauantailta: KLIK. 

Valokuvia on myös alla valtava määrä, joten jos kuulut Bali-faneihin, niin nyt rytisee. Jollet, niin vaihda blogia.

Lauantain tuomarimme Alfonso Castells Lladosa, Espanja.
Kritiikki meni näin: "Big, strong, masculine. Typical, expressive. Head, teeth, eyes, ears, neck correct. Very good top- and underlines. Very good angulations. Correct front and rear. Very good movement."
BOB with CC and Cacib!

 Jihuu, jahuu, huhuu!

 Tämä kurvikuva on hauska. Siinä mennään "clean coming and going".

 Ryhmässä pönötämme näin. Komea greyhound Estet Classic Knacky vieressä.

 Tepastus tepastus.

-  Äippä, meneekö meillä hyvin? - Kyllä, lapseni, sangen hyvin.

 Ja taas ravattiin, näin. Sangen rodunomaisesti.

 Voi hyvänenaika, RYP2 - ja tuurilla! Jee!

 Pyttyä, ruokaa, ruusuketta. Bali on ihmeissään; mitä MÄ saan?

 Untsikalla oli tahra hupparissa. Mutta nyt sitä ei näy.

A beautiful moment.
Noreen Harris, Australia, kirjoitti Balista näin:
"Quality dog. Excellent proportions. Lovely, masculine head. Good expression. Neck flows well into shoulders, deep chest with good ribbing. Well angled front, good bone & feet. Powerful hindquarters, excellent movement".
BOB and Cacib, again!
Unfortunately we couldn't stay for finals.

Tässä plaseerataan ROP VSP -katselmuksessa. Kilpakumppanina Ch Sagramour Graceful Henrietta. Kumpanakin päivänä VSP.

Sitten pönötettiin.
Kuvat SST

Hienomus maksimus.
Bali, Pendahr Fred Perry (Khalibadh Vintermåne x Ch Pendahr P.O.S.H.)

Pärnussa pärisemässä!

Nyt lähti melkoinen päristelytiimi Pärnuun. Nimittäin allekirjoittanut, Susanne sekä whippet Bali ja bc Hailey. 
Olin ehkä juuri vartti sitten saanut pestyksi kaikki viisi pesukoneellista Ruotsin jäljiltä; pyykkiä oli siis jäänyt pelkästään kaksi koneellista kotiin odottamaan, siihen sitten Tånga Hedin kaikki nutut ja sukat päälle ja bonuksena kaksinkertainen lakanapyykki. Tai kolminkertainen, Ruotsissa oli mukana yksi sängyllinen lakanaa.
Aivan oikeasti tuntui siltä, että pesin matkojen välissä vain pyykkiä ja huokailin, oikein mitään muuta en saanut aikaiseksi. Kun taas piti lähteä. 

Matkaseura oli ylipuhuttu talven pimeinä päivinä ja matkan vihdoin lähestyessä alkoi kehäseuran päivittely. 
Lauantaina 4 whippetiä ja sunnuntaina 5. Bordercollieita 11 molempina päivinä. Taas on kuultu muutama jälkeisnillitys, että "ei ollut edes kilpailua". No, syytön minä siihen olen. Jokainen nillittäjä ottaa ja ilmoittaa koiransa Viro/Liettua/Latvia -sektorille ja sitten menee vain ja ottaa tarvitsemansa. Tuuripuheet ovat myös hauskoja. Sitä tuuria saa myös jokainen käydä kokeilemassa, olkaa hyvä.
Matkailu avartaa mutta halpaa se ei ole. Tuomarin ei myöskään "tarvitse" antaa koiralle SA:ta, tai jos antaakin, niin jälleen Cacibia ei ole "pakko" jakaa.
Nämä tuuripuheet ja "eihän siellä ollut edes kilpailua" -tuhahdukset on siis tarkoitettu kuultaviksi niin, että itse koiralla ei ollut mitään osaa eikä arpaa saavutuksiinsa.

Pärnussa on silmää kauneudelle. Puistoissa on erittäin kauniita kukkaistutuksia ja -sommitelmia. Niitä Bali tässä analysoi.

 SST ja Bali ja Hailey.

 Tällaisia pikkuisia kukka-asetelmia oli siellä ja täällä. Bali nauttii hetken varjosta.

 Yksi shoppailukatu.

 Kauniita kirkkoja oli myös siellä ja täällä. Tässä yksi.

Anita ja Bali. Ja nenä.

Lauantaina olimme liikenteessä noin aamukuudesta iltakymmeneen-yhteentoista. Kyllä se Cacibien pokkaaminen ihan työstä käy. Oli kilpailua tai ei.

 Näkymä "hotellin" parvekkeelta.

Itse hotelli (= asuintalo). Kuudennessa kerroksessa oli meidän kaksio.

Balin kanssa aamulenkillä.

Matkaseura oli sikäli tällä kertaa poikkeuksellisen hauskaa, että olimme molemmat "aavistuksen ylikierroksella käyviä kaksosia". 
Laittakaapa kaksi kaksosta kaksioon, niin johan pärisee. Unta ei oikein saanut, sänkykin hajosi (!!! ensimmäisenä yönä kaksi sälettä vain tippuivat kiinnikkeistään. Voimakkaan pamauksen kera.), ruokakaupassa oli valinnan vaikeutta, puhetta riitti, pähkintää ja pohdintaa "koiraihmisyydestä" yleensä ja kilpailemisesta. Mielenkiintoista vääntöä.

Sunnuntai meni sitten hieman usvaisemmin, kapealla sohvalla nukkuminen kävi työstä sekin. Silmät olivat jotenkin heti aamusta ihan sirrillä ja päässä humisi. Olin edellisenä iltana huitaissut huiviin hieman kuplivaa, ihan kaikkea en saanut juoduksi koska se toinen kaksonen kärsi hirveästä hedarista. Joimme siis Balin kanssa kaksin ja seikkailimme somessa.

Pärnu oli kaunis kaupunki. Joskin vastakohtien sellainen. 
Taloja oli oikein nättiä ja pipetillä laitettua ja sitten kunnon rötisköä.

Ruokakaupat ovat oma lukunsa. Menkää nyt herrantähden Keskon sedät sinne hiukan pyörimään ja tuokaa nyt ihan ensimmäisenä Rakvere-pasteijat ja -makkarat Suomeen.
Hyvän sään aikana. Hyvät hyssykät sentään, että on maukasta pasteijaa ja makkaraa Virossa, ihan naapurissa. Rekkaan vain ja K-marketin hyllyyn, pian.
Pina coladaakin saa useampaa sorttia (suomalainen Alko myy yhtä), tosin PC:n hinta oli harmillisesti noussut viime marraskuusta.
Ihailin myös jälleen hartaasti Prisman wc-tuoksuosastoa. Suomihan on myynyt 50 vuotta männyntuoksua toilettiin. Okei, ehkä myös limeä, mutta limeä tuotteessa on lähinnä vain väri. Viron Prisman tuoksuhyllyjä oli ehkä n. 15 metriä pituussuunnassa ja kolme korkeussuunnassa. Pinkkiä, violettia, keltaista. Freesiaa, kukkaketoa ja timoteitä. Nuuhhh.

Susannen matkatoimisto, SusuSpeedTravel Agency, SST oli erittäin pätevä.
Kaupunki oli hallussa, risteykset, tiet, kaupat, ostoskeskukset. Kaikki. Ainoastaan näyttelyaamuna ajoimme tien väärään päähän, koska näyttelykirjeessä oli vain tien nimi muttei numeroa. U-käännöksen jälkeen olimme kuitenkin oikeassa suunnassa. Itse näyttely järjestettiin isohkolla urheilukentällä. Poppi soi ja eesti keeli soljui korvissa. Kehät pyörivät tehokkaasti - mitä nyt lauantaina ryhmäkilpailuja odotellessa meni kyllä pitkään. Majapaikassa olimme illalla 20.30. Enkä valita. Mikäs sitä on ryhmäkilpailuja odotellessa kun RYPPIKAKKOSTA pukkaa!!!

SST hallitsi myös kuvauspaikat. Saimme erittäin hyviä posetuskuvia lauantain jo käännyttyä iltaan Pärnun laitamilla. Yksi kuvaussessio pidettiin vielä majapaikkamme pihassa - siitä oma postauksensa tulossa.

 Balitsukki kurkkii parkissa. On menossa Hailey ja voittopokaalit -kuvaus.

Kaunis vesialue Pärnun laitamilla.

Sunnuntaina emme jääneet ryhmiin vaan suunnistimme takaisin Tallinnaan. Tällaisissa maisemissa:

 Tämä mikään maisema ole. Haikara se siinä tepastaa. Näitä näimme useita. Komeita lintuja!

 Pikkaisen tummaa pilveä. Lähempänä Tallinnaa vettä tulikin jo kuin saavista. Ja rakeita myös!

Ostoskeskuksessa. Täällä kävimme natustamassa kanakorin ja piipahdin myös Prisman blondausosastolla.

Yritin lifata muutamaan purjealukseen. No luck.

En keksi oikeastaan mitään valittamista. Ja mitä sitä valittamaankaan. 
Matkailu on mukavaa ja vielä mukavampaa se on sellaisessa matkaseurassa, jossa on "kaikki hallussa". Ei tarvitse kuin perässä hiihtää ja aina välillä huutaa: "mä en pääse niin nopeasti" kun Bali pyörii jaloissa, näyttelyhäkki hakkaa pohkeeseen, reppu painaa selkärankaa kuopalle ja eväslaukku ei meinaa pysyä olkapäällä.

Huisi reissu ja lähtisin koska vain uudelleen!
Kiitos SST Agency ja Hailey seurasta. Mihinkäs seuraavaksi? Tuurilla ja ilman kilpailua, LOL.