Olin talven aikana saanut kutsun tulla arvostelemaan silkkivinttikoirien erikoisnäyttelyyn, tarkemmin heidän Voittaja 2016-näyttelyynsä. Olin tietenkin äärimmäisen otettu ja imarreltu ja taisin siinä muutamalle whippetihmiselle asiasta mainita tuoreeltaan ja sain mm. seuraavanlaisen kommentin: "Mutta ethän sä tunne rotua"? Kerrankin olin sanavalmiina heti enkä viidestoista päivä: "He ovat pyytäneet minun mielipidettäni ja sen menen antamaan. En enempää enkä vähempää". Päätin olla avautumatta aiheesta ennakkoon sen enempää.
Myös meidän whippetejä arvostelee harva se viikonloppu esim. chow chow- tai collie-kasvattaja tai erityisesti molossirotuihin perehtynyt allrounder.
Eipä sillä, että heissä mitään "vikaa" olisi, mutta erikoistuomareita ei ole joka oksalla, eikä edes joka puussa. Voiko mitään rotua lopulta edes tuntea "läpikotaisin"? Ei voi. 26 vuotta whippetien parissa on näyttänyt sen, että rotu elää, tyyppi (tyypit) varioi, "tarkkaan harkittu yhdistelmä" antaa sutta ja sekundaa. Omiin harrastusvuosiini mahtuu mm. lukuisia kokotappeluita, pulurintojen esiinmarssi, jatkuva sota whippetin käyttötarkoituksesta, muutama sääririita, lanteiden venymistä ja rungon kenkälaatikoistumista. Pysy siinä sitten linjassa ja puolusta milloin lyhyttä runkoa, milloin pitkää, milloin sipsutusta ja milloin liitoravia (liito-oravia pitääkin puolustaa, toim. huom.). Juuri kun olet kenties kääntänyt kelkkasi jonkin nyanssin suhteen tai sisäistänyt sen saat alkaa pureskella uutta.
Oppia ikä kaikki. Koirat elävät hetkessä. Ihmisenkin pitäisi.
Käymälläni tuomarikurssin pätkällä opin tunnistamaan koirien "tyypillisiä virheitä" sekä tulkitsemaan erilaisten koirien rakennetta ja mittasuhteita.
Minullehan sanottiin ennen kurssille pyrkimistä, että "koirasilmää joko on tai ei ole". Nohh, koirasilmää voi ja pystyy toki harjaannuttamaan ja koirasilmä kyllä paranee käytössä, väitän. Jos tuijotat vain autoja ja niiden korimalleja, koirasilmä ei harjaannu. Mutta jos otat mielelläsi kaikki mätsärikutsut vastaan, jotka saat ja tuijottelet ainakin silloin tällöin vartin verran eri rotukehiä, kehität koirasilmääsi kuin vaivihkaa. Koirasilmätesti on osittain hoksaamiskoe, ja tiedän useita ulkomuototuomareita jotka ovat ponnistaneet tuomareiksi toisella yrittämällä.
Nieleskelen varmasti loppuelämäni minua kohdannutta tappiota, viiden pisteen vajausta koirasilmätestipisteissäni.
Nimittäin tänään ajellessani tyynen rauhallisena, JVG:n biisejä autossa lauleskellen kohti Lohjan Koirakeskusta, minut valtasi lämmin syli. Se ei ollut vain kuuman auton luoma illuusio, vaan se oli MUKAVA tunne siitä, että ajelen kohti MIELUISTA tehtävää, silkkivinttikoirien tuomarointia. Viisi pistettä (ja tietenkin haastattelu ja itse viisiviikkoinen tuomarikurssi) erottaa minut siitä, että saisin solahtaa lämpimään syliin vaikka joka viikonloppu jossain päin Suomea. Tehdä sitä mistä tykkään ja nautin ja missä koen olevani kuin kotonani.
Olin hieman jännittänyt toki sitä, että pysynkö arvosteluissani tietyssä rungossa ja kaavassa, millä koiria tavataan arvostella, mutta päätin antaa itselleni asiassa vapautuksen ja arvostella kulloisenkin koiran niillä sanoin, mitkä kulloinkin tulevat.
Ei niillä sanoin, joita joudun pakottamaan ja pinnistämään. Eikä ainakaan millään hajuttomalla ja mauttomalla peruskaavalla tyyliin: "Hyvä tyyppi, runko, ylälinja, pää, ilme, silmät, purenta, alalinja, kulmaukset, tassut, luusto, liikkeet". Vaan ehkä peruskaavan ja soveltamisen symbioosilla? Toivottavasti onnistuin siinä, sillä halusin antaa hieman persoonallisempia (positiivisempia) arvosteluja ja itselleni vapauden olla persoonallinen (positiivinen). Kuitenkin koiran arvosteleminen on tarkkaa (positiivista) puuhaa ja joskus (positiiviset) sanat tulevat helpommin, joskus vähemmän helposti.
Kiinnitin huomiota kehän keskellä siihen, että arvosteleminen on herkkä laji.
Ei yksikään koira pysty olemaan 100% edukseen jokaisella hetkellä, erityisen kaunis koira ei välttämättä edes tiedä olevansa erityisen kaunis. Koirat eivät lähetä itsestään suuta muikistavia selfieitä Facebookiin ja seuraa tykkäyksien määrää reaaliajassa.
Loppukahinoissakin kolmanneksi luokassaan sijoittunut voi "yht'äkkiä näyttää paremmalta kuin kakkonen" ja sitä voi hetken epäillä omia ratkaisujaankin. On myös tosiasia se, että koira joko on enemmän edukseen tai vähemmän edukseen riippuen siitä, missä seurassa se kulloinkin on. Biorytmit, esittäjä, namivalikoima jne. - kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toki jyvät erottuvat akanoista, omaa silmää miellyttävä tyyppi ja liike löytyy kyllä, mutta hetkittäin joku koira petraa, toinen pistää lekkeriksi. Voi olla vaikeata "pitää kiinni" näkemästään tai heittää kuperkeikkaa omien ajatustensa kanssa; jos on nähnyt hyvän koiran, tyypin, liikkeen - vaikka vaan hetken, niin ei halua päästää siitä ikäänkuin irti?
Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan.
Usein kuulee kehän laidalla kommentteja, että "eikö tuomari näe", "miksei se sakota".
Nohh, sanoisin, että näin kyllä tänään yhtä ja toista. Lopulta se on kuitenkin kokonaisuus, joka ratkaisee. Ja sitäpaitsi kymmenen koiraa kehässä = kymmenen kaunista koiraa kehässä. Jokaisessa on kauniita yksityiskohtia, hyviä puolia, rodunomaisuutta, terveyttä, tasapainoa. Jos haluat nähdä jonkun koiran rumana, luultavasti näet sen niin. Jos taas haluat nähdä jonkun koiran kauniina, näet sen kauniina. Herkkyys on hyvästä. Herkkyys nähdä niitä pieniä nyansseja, niitä vaikkapa tänään nähtyjä useita kauniita päitä, herkkiä ilmeitä, sielukkaita silmiä. Joku koira oli iso, mutta silti silken. Joku koira oli pieni ja köyristi ehkä selkäänsä hieman "yli tarpeen" ja oli silti kaunis koira, kaunis silken.
Mitä pidemmälle päivä eteni, sitä surullisemmaksi tulin.
Siitä, että päivä eteni vääjäämättä kohti loppua, mieluisa arvostelutehtävä oli päättymässä. Nautin joka hetkestä ja tulin entistä tietoisemmaksi siitä, että "tämä on juuri sitä, mitä haluan tehdä, mutta en voi, en saa".
Yhtäkaikki, sain kuitenkin arvostella 34 (vai kolmekymmentäkolmeko niitä lopulta oli?) toinen toistaan kauniimpaa silkeniä joita veivät iloiset, toisiaan kannustavat ihmiset. Rotu näyttäytyi herkkänä ja rodun ihmiset samoin. Omistajissa/esittäjissä ei näkynyt millään tavoin "nyt me tarvitaan pisteitä" tai "etkö puusilmä näe, että MUN koira on paras"?
Jos haluan summata jotain näkemästäni se voisi mennä näin;
tyyppihajontaa oli jonkin verran, mutta ei ehkä niin paljon kuin pelkäsin ja odotin. Ehkä 2 tai 3 koiraa erottui tyypiltään selkeämmin muista, mutta nekin tunnisti silkeneiksi. Jonkin verran näkyi whippeteiltäkin tuttua parodontiittia ja muita hammasongelmia, pari avointa purentaa. Moni astui etuliikkeissä ristiin, pari koiraa nosteli etujalkojaan. Sivuliikkeet olivat yleisesti katsottuna sujuvia, muutamilla oli selkeästi hyvä työntö takana mutta etuliike jäi alle. Muutamia verrattain suoria ylälinjoja, pyöreitä silmiä. Kaikkea en todellakaan kirjoittanut, mitä näin. Mitä järkeä siinä olisikaan? Yhdessä koirassa huomio kiinnittyi yhtäälle, toisessa koirassa toisaalle. Kauniita päitä ja ilmeitä oli melkeinpä jokaisella. Viisaita ilmeitä, sielukkaita silmiä. Ihania luonteita!! Mittasuhteet olivat yleisesti ottaen hyviä, en liiasta pituudesta tai lyhyydestä lähtenyt rankaisemaan kun kokonaisuus oli paketissa kunnossa.
Olisin halunnut palkita jokaisen koiran jostain.
Toivon, että nautitte koirienne kanssa päivästä sillä minä tein niin, jokainen koira ja jokainen hetki oli hieno. Päivä oli jotenkin hyvin helppo ja iloinen. Koirien kanssa oleminen ja tekeminen on aina iloista. Siinä on semmoinen "hyvä boogie".
Koin itseni tervetulleeksi siitä hetkestä kun astuin ovesta halliin. Minut opastettiin hyvin, palkinnot ja ruusukkeet olivat upeita, niitä oli ilo jakaa! Kehäsihteerini Seija Anttila ja Ira Laakso olivat ihana työpari ja molemmat hyvin avuliaita ja kärsivällisiä. Olen itse kehäsihteerinä "arvostellut" nopeasti arvostelevia (sanelevia) tuomareita ja nyt tein ihan itse niin.... Hmm. Sitä sitten vaan sanellessa innostuu, lauseet tulevat kuin tulevatkin ryppäinä.
Ruokapöytä päivän päätteeksi oli upea. Kehtasin ottaa kolme tacoa, ja pulleat siivut tyrnipiirasta ja porkkanakaakkua. Olisipa minulla ollut ISO Tupperwarerasia, mihin mättää toinen toistaan suussasulavampia tarjottavia vielä huomenna natustettavaksi. Kiitos, että sain kutsun myös herkulliseen seisovaan pöytäänne, NAM!
Mutta nyt nautin ja natustan silken-erkkarikeikkaa vielä muutaman päivän.
Nautin kuvia katsellessa yhä uudelleen ja olen iloinen vielä ensivuonnakin, että sain kutsun ja sain nähdäkseni niin hienoja koiria. Kiitos. Ja vielä kerran kiitos.
Tässä vielä päivän ROP- ja VSP-valintani; uros SuSVK V-14 Bon-Zoi'z Dutch Dance ja narttu Marsavan Flora Austin. Molemmat tasapainoisia, tyypikkäitä, sujuvasti ja vaivattomasti liikkuvia silkeneitä.
En muista sanoinko, mutta kerran vielä; nautin joka hetkestä! Teillä on hienot silkenit!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti