Lenkillä 28.3.2014

Aurinko paistoi mittariin aina 16 asteen edestä, mutta kylmä SIPERIA-henkinen tuuli piti huolen siitä, että pysyimme rivakassa liikkeessä.
Meidän lenkkivauhti ei tosin päätä huimaa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että parempi hidastempoisella lenkillä kuin ei lenkillä ollenkaan! Virinkin ehdoilla tässä mennään - vanha herra valjaissaan tepsuttaa mielellään, mutta ei ole mukana enää niillä pisimmillä lenkeillä ja mukana ollessaan määrittää tahtia.

Muutama lenkkiotos tallentui Canonin kortille:

 Taivaalla on risteysalue. Tulee siniristilippu mieleen, värit on tosin toisinpäin.

Viiden koiran kanssa lenkillä. Keskellä tietä ollut betoniporsas aiheutti hulinaa.

 Välillä Canon tarkentaa sinne, minne haluan sen tarkentavan.

 Ettäs tiedätte.

 Viiden viuhka.

Pääsiäissommitelma.

Päivän lenkkisaldo 6,2 km.

Tietolaari: Pennun valinta.

Viimeaikoina minulla on ollut ilo osallistua lukuisiin pennun valinta -prosesseihin. Ja jossain määrin jopa pennun valinta -väittelyihin. Tapahtumat kirvoittivat kirjoittamaan:

Miten valita itselle se sopivin pentu - siinä ei oikein kaveri voi auttaa.

Miksei? No, aina voi kannustaa; "ota se, mä ottaisin" tai "älä ota, mä en ottais". Mutta onko tuosta paljon apua?

Niinpä.

Miten siis valita se itselle sopivin pentu?

1. Mitä olet hakemassa?
Whippetin pentua. No siitä on hyvä aloittaa. Mutta sitten on mietittävä ihan itse, mitä haluaa ja mistä sen oman pennun löytäisi ja saisi. On totta, että pentua valitessa voi äkkiä olla saman ongelman edessä, kuin suklaaostoksilla. Toisaalta tekisi mieli Famia ja sitten taas toisaalta Marsia. Perinteinen Fazerin sininenkin puhuttelisi.

Pennun valintaan vaikuttaa kaikki. Kulloinen tilanne, mitä on milloinkin tarjolla, synkkaako kasvattajan kanssa, entä pennun ja niin edelleen. Kuvassa Luxi-Virinpoika, joka valitsi minut. Kuvatessamme kasvattajan luona pentuja, Luxi oli aina jaloissani tai sylissäni liimaantuneena. 

2. Kysyäkö apua asiantuntijalta?
Kuka on asiantuntija? Sellainen, jolla itsellä on yksi 2-vuotias whippet. Sellainen, joka on kasvattanut 30 vuotta? Yhtäkaikki, voit törmätä äärimmäisen vankkoihin mielipiteisiin; kummankin kohdalla. "Mä en ottais. Mä en tykkää brindleistä" tai "Siinä suvussa on hammaskiveä paljon". Eli varaudu "asiantuntija-apua" käytettäessä siihen, että voit saada valintaasi puoltavia mielipiteitä, mutta myös jotain aivan muuta.

Virin kohdalla olin päättänyt kasvattajan, ajankohta oli oikea, sukutaulua oli tiirailtu ja kun näin Virin, niin PAM, lamppu syttyi päässä, tämä se on. Muistan vielä Lenan sanoneen päätökseni jälkeen, että "kai ymmärrät, että tästä koirasta tulee vahvempi kuin Hulasta". Kyllä, ymmärsin. 

3. Ostaako Suomesta vai ulkomailta?
Joskus ihan uusikin harrastaja on innokas tuomaan koiran ulkomailta. Sangen kannatettava ajatus - mielestäni - mutta tässä yhteydessä kannattaa kyllä kysyä rotua pitkään harrastaneilta apua ja mielipiteitä oman valinnan tueksi. Toki ihan koti-Suomestakin voi saada ns. sian säkissä, mutta mahdollisuus ulkomailta siihen on hieman suurempi.

Toinen lamppu syttyi päässä -pentu; Bali, jonka hain Norjasta. Kun näin tämän kuvan, olin vain yksinkertaisesti myyty. Olisipa pennun ostaminen ja ottaminen aina näin yksinkertaista, kuin se Balin kohdalla oli.

Tässäpä nämä pääkohdat olivat. 

Mistä aloitteleva harrastaja tietää mistä pentu on "hyvä" hankkia? Ei sitä usein tiedäkään. Itselleni syttyi eräänä sunnuntaiaamuna lamppu päässä, että "nyt täytyy saada fawn-whippet". Sunnuntain Hesarissa oli whippetien myynti-ilmoitus ja tulin ostaneeksi Jamon, Ch Zootsuits Lonely Heartsin, yhden rakkaimmista koiristani, siltä istumalta, puhelimessa. Hämmennän teitä hieman lisää; aikoinaan ostin yhden Suomen voitokkaimmista basenjeista (siihen maailman aikaan) myös puhelimessa; Ch Kenzongo's Kinongon.

Hyvä idea olisi ennakolta hieman tutustua rotuun, näyttelykehiä seuraamalla tai käymällä juoksukilpailuissa.
Sitten vaan rohkeasti juttusille. Netti tarjoaa nykyään hyvin avaran ja valoisan kentän tutustua rotuun ja sen yksilöihin. Ja kasvattajiin.

Toiset sanovat, että avain onneen on löytää yhdistelmä, jonka molemmat vanhemmat on terveystarkastettuja (Suomessa silmät ja sydän). Näin ei tietenkään ole.
Terveystarkastukset on hyvä olla olemassa mutta ne eivät ole mikään tae siitä, että pentu on terveydeltään priima seuraavat 15 vuotta. Toiset etsivät tiettyä sukua/sukuja; ovat kenties joskus tavanneet sen ja sen koiran ja se oli ihana. Nyt jos tuo ihanuus on sukutaulussa ja vieläpä ehkä kahteen kertaan, se on avain onneen. Näin ei tietenkään ole. On varmasti mukavaa tuntea tai tietää sukutaulussa esiintyvä/esiintyviä koiria, mutta nimet eivät ole mikään tae siitä, että pentu on isoisiensä tai äitiensä kopio ja kaltainen.

Hupi on elävä legenda. Pentu, suku, kasvattaja, ajankohta - kaikki osuivat kohdilleen, mutta tarvittiin naapurin apua - ikuisesti kiitollinen sinulle, Tuula Plathan - että Hupi saatiin Suomeen. Hupin valinnassa oli paljon intuitiota mukana, mutta myös paljon päättäväisyyttä. Hupin tapauksessa sen etuosa "möi muun koiran". Ja paljon koiraa Ruotsista tulikin. Upea yksilö, johon rakastun joka päivä uudelleen.

Joku hakee tiettyä väriä. Rodussamme on valtava värien kirjo ja on ihmisiä, joille vain rubiininpunainen tai okrankeltainen ovat ainoita oikeita värejä. Jos koira on "tietyn värinen", se on kaunis.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että valitun pennun tulee kaikinpuolin miellyttää silmää, väri on toki yksi tekijä, sillä ostamasi pentu makoilee kainalossasi seuraavat ~ 15 vuotta, mikäs sen mukavampaa kuin se, että värikin miellyttää silmää. Väri on toki vain yksi tekijä, mutta tekijä kuitenkin.

Joku ostaa ja valitsee pentua mittatikun kanssa. Päässä pyörii harppia ja viivotinta ja luiden mittasuhteita mitataan kuin matemaatikko ikään. Pentu "paloitellaan" ja nähdään virhe/-itä sen lavan asennossa, olkavarren pituudessa, lanteen muodossa, selän kaarevuudessa, alalinjassa, kintereen korkeudessa ja niin edelleen. Ei tämäkään ole "väärin", mutta on hyvä muistaa, että virheetöntä koiraa ei ole. Jos olet esimerkiksi sääriluu-friikki, voit saada UPEAN säären omaavan koiran, jolla on sitten tappikaula ja ylikorostunut otsapenger. Jos taas haluat upeakaulaisen yksilön jolla on sulava otsapenger saat kenties liian lyhyen lanteen ja korkean kintereen. Ja niin edelleen. Koska täydellistä koiraa EI (siis ei) ole, on syytä ottaa se pentu, joka miellyttää omaa silmääsi, puhuttelee sinua ja on kaikinpuolin mukava. Omassa pennun valinnassani tasapaino näyttelee hyvin suurta osaa.

Pennun valinta voi olla siis äärimmäisen rasittava ja vaikea prosessi. Mitä sen ei pitäisi olla. Jokatapauksessa jokainen valitsee koiransa yksilöllisesti. Siihen haluan pennun ottajaa kannustaakin, yksilöllisyyteen. Tiedän, kuinka tuskaisaa on kysyä kaverilta apua ja saada vastaukseksi: "mä en ottais" tai ympäripyöreätä diplomaattista jorinaa. Käy siis pennunottamiskeskustelu ensisijaisesti itsesi kanssa.

Joskus olet aikeissa ostaa jotain ihan muuta ja huomaat ostaneesi jotain ihan muuta. Hulan kohdalla kävi näin. Hulasta kiitos kuuluu Tuija Elomaalle, en olisi voinut parempaa koiraa saada. Yksi upeimpia koiria, johon olen koskaan saanut tutustua ja jonka kanssa sain elää 10 vuotta. Onneksi Hula elää vielä monissa jälkeläisissään ja lapsenlapsissaan.

Kuvan tai pennun nähtyäsi, syttyykö sinulle valo: TÄSSÄ se on, vai jäätkö miettimään, tässä se VOISI olla? 

Vatkaamalla asiat eivät yleensä parane. Valintaa tehdessä on luotettava omaan intuitioon ja pitäydyttävä siinä, koska "se toinen oli kyllä parempi, kun sillä oli se pidempi sääri" -henkinen ajattelu tekee vain hulluksi.

Kuvituskuvista kiitos Peter Hjalmarsson, Kirsi Mannila ja Kirsi Aalto.

Happy Bday, Huima!

Sweet little Huima, Nerejde Helter Skelter (Ch Twyborn Philadelphia x C.I.B Dita) turns 3 today!

Happy Birthday to you, my handsome boy!

wishes: Anita, Viri, Hupi, Luxi & Bali!

Syntymän ihmeitä!

Kaiken näköistä pientä ja kivaa on vaihteeksi sattunut - tai syntynyt. 
Pari kuukautta sitten visiteerasi kaunis ja kurvikas Hulantyttö-Pilvi, Tuiskuniityn Escada, Hupin luona.
Tämä onkin mielenkiintoinen yhdistelmä. Mielenkiintoinen, tuhahtaa nyt joku, mutta tuhahduksia maailmaan mahtuu. Sillä Hulan tyttäriä on heiluteltu Hupin nenän edessä aiemminkin. Jopa siinä määrin, että asiasta tuli minulle sitä tärkeämpi mitä enemmän Hulan tyttäriä Hupin nenän edessä heiluteltiin ja ehdoteltiin. Ehdittiinpä yhtä Hupinkin tytärtä heilutella Hulan nenän edessä, mutta kaikki nämä comboyritykset kaatuivat. Milloin mihinkin.
Hei sun heiluvillesi - Pilvi synnytti Hassu-pojan 18.3.2014 - tervetuloa maailmaan! 
Pilven masu oli pieni alusta asti, mutta silti ehdittiin kahta tai peräti kolmea pentua toivoa. Yksi syntyi, ja sitäkin kauniimpi. Mustapigmenttinen, brindle hurmuripoika.
Jos olet kiinnostunut Hassu-pojasta, ota yhteys knl Tuiskuniittyyn.

Joulun aikoihin - ja miksei muinakin aikoina - on K-markettien ja kukkakauppojen hyllyillä joulukaktuksia. Tiedättekö, niitä, joissa on myytäessä miljoona nuppua ja kasvit on tuupattuna minimaaliseen muoviruukkuun. Sitten ne kukkivat ja lentävät yleensä roskikseen, kun multa on aina kuivaa, kasvit kaatuilevat ja sitä rataa. Tällä kertaa hellyin ja säästin yhden kaktuksen ja kas, se tuuppasi yhden kukan jo aikaa sitten ja nyt siinä on 7 pentua - eikun nuppua!

Syntymän ihmeitä kerrakseen!

Kyllä luonto on ihmeellinen. Ja kaunis.

Lenkillä 6. ja 11.3.2014

Kamera on ollut taas pariin otteeseen matkassa joten käydäänpä suoraan tapahtumarikkaisiin lenkkikuviin:

6.3. on ollut vielä jotain "lumitiivistymää" nähtävissä läheisellä niityllä. Ja sekin teiden ja polkujen kohdalla. Yleensä maaliskuun alussa on saanut kuitenkin kahlata vielä lumisohjossa - nyt ovat jo poistaneet teiltä hiekkaa! Kevät - tervetuloa!

Takitus vielä varmemmaksi vakuudeksi. Tosin loppulenkistä, kun ei enää tullut, oli hienoinen läkähtymisvaara.

Pysäytin tämän tutun rouvan ja kysyin, "saanko ottaa kuvan, olette niin tyylikkäänä". Rouva ilahtui ja hämmentyi, mutta pysähtyi sentään hetkeksi.

Whippeteillä on mahtava havainne- ja tutkavälineistö. Silmät, sieraimet, korvat... Muistista puhumattakaan. Hevoshaantiellä on pitkään maannut oravanraato kohdassa x. Hyvissä ajoin ennen raatoa lauma aktivoituu, Luxi etunenässä, ja yritän muistaa ohittaa kohdan useilla välimetreillä. Kerran puhuin puhelimessa ajatuksissani ja ennen kuin siinä kissaa ehti sanoa, oli läpeensä mätä raato Luxin suussa. Onneksi se pudotti sen tällä kertaa. Yläkuvassa on kuitenkin kolme koiraa aistinut selvää väreilyä, mitä luultavimmin on aiheuttanut jossain kaukana kuusen oksalla aerobiccaava orava.

Ensin kolme koiraa rivissä ja sitten kolme kääpää lääpällään, limittäin ja lomittain.

Tällaisia pysähdyksiä sattuu nyt useita. Äänen lähteestä ON pyrittävä ottamaan selvää.

 Lähistölle on rakennettu useamman vuoden hulppeaa kivilinnaa. Vihdoin siellä asutaan, mutta ilmeisesti vesijohdot eivät toimi halutunlaisesti?

Vaihteeksi pantaostoksia ja vaihteeksi pantakuva ilman mallin päätä - valo ei metsässä riittänyt kuin "osakuvaan". Kuinka voikaan olla herkkä ja kaunis panta ilman sen kummempia kommervenkkejä?! Minulle niitä tärkeitä kommervenkittömyyksiä on nolla heijastinnauhaa ja kurraosa, joka ei ole mustaa nauhaa.... Ihana idea laittaa kurraan pinkkiä palloa pinkin fleecen kaveriksi. Kiitos Tinde!

Sitten ikuistin koko lauman kevään ensimmäisellä nakulenkillä, joka oli siis 11.3. Bali päättii lurauttaa "Mulla on kevättä rinnassa" -laulun.

Hupi, Huima, Luxi, Viri ja Bali - voi mikä poikaviisikko!

Lenkkeilemisiin!

Jos metsään haluat mennä nyt...

sä takuulla yllätyt, koska siellä on HIRMUINEN lauma whippetejä!
Enpä voisi olla taas kiitollisempi nuorisolle, joka raahaa minua mukanaan erilaisissa Tuusulan ja Vantaan tarjoamissa metsiköissä.
1.3. järjesti Helin ja Tarun WHDetur retken Tuusulaan. Parin tunnin ajan samoilimme jäätiköllä ja metsän siimeksessä. Nastallisista lenkkareista - Icebug - olisi ollut suuri apu. Toisaalta myös isosta takamuksesta oli apua, sillä kun olin selälläni kahdesti takapuolessani oli luontaista tyynyä.

Melkoinen kööri viiletti menemään Tuusulan takametsissä:

Hupi eteerisenä:

Erilaisia whippetpitoisia kokoonpanoja:

Helin kanssa poseerataan valtaisan juuripaakun vieressä. Kylläpä näytämmekin pieniltä!!

Kiitos seurasta Heli ja Taru ja kiitos kuvista Heli ja Taru!

Helmikuisia lenkkejä.

Mukavaa maaliskuuta!

Seuraavat erittäin korkealaatuiset ja taiteelliset kuvat on tullut napsittua parilla helmikuun lopun lenkillä. 
Helmikuu olikin lenkkimäärältään miniluokkaa. Virin onnettomuus kuun alussa verotti käppäilykilometrejä tuntuvasti. Iso kiitos kuuluu kuitenkin naapurin Hennille, joka ulkoilutti Viuhti-huskynsa kanssa Balia erikseen useita kertoja. Ensimmäisen yhteislenkin aluksi Bali pakitti, haukkui ja lauloi ja veti temmokkaasti takaisin kotiin. Noin puolen kilometrin kohdalla alkoi kuitenkin irtautuminen Kenzolasta sujua - ja vain ihkaensimmäisen lenkin aluksi oli tämä identiteettikriisi.
Lenkin lopuiksi Bali vietti aina noin tunnin Hennin kotona Viuhtin kanssa painien. Nyt jos lähden Balia huskylenkille viemään, se pomppii ja laulaa lurittelee into piukeana, että "Jiihaa, huskyhauskaa luvassa". Tämä oli siis Balille kaikinpuolin erinomaista irtautumis- ja itsenäisyystreeniä!

Viri on mielestäni kuntoutunut hyvin ja tepastaaköpöttää menemään kohtuullisen ok. Useampi viikko mentiin kuitenkin minilenkein - ja tämä koski koko laumaa. Parhaimmillaan tai pahimmillaan kiersimme vain rivitaloa ympäri ja sitäkin hissuksiin. MyLogger antoi meille tuntivauhdiksi 1,1 km/h.
Pääasia tietysti on, että Virillä ei ole enää kipuja, se leikkii ja riehuu taas Balin kanssa (!) ja on kaikinpuolin oma itsensä.

Mennäänpä sitten näihin huikeisiin lenkkikuviin; Nissas ja Hakunila 25.2. ja 26.2.:

 Pirre ja Luxi nutuissaan. Joita onkin taas kuvattu - tai no, koiria ja nuttuja yhdessä - ensin juoksi pari päivää sitten mies Nikoninsa ja kamerajalkansa kanssa meidät kiinni viereisen pellon poikki "saakoottaakuvan" ja eilen alkoi takaa kuulua juoksuaskelia ja "oumaigaad" päivittelyä ja englantia puhuva neito otti kännykkäkamerallaan meistä kuvia hokien tasaisin väliajoin oumaigaad. Ollapa kärpäsenä katossa, kun he esitelmöivät kavereilleen: "Olin ottamassa peltomyyristä kuvia, kun semmoinen nainen, jolla oli viisi koiraa käveli ohi. Kattokaa, 5 koiraa ja kaikilla tommonen erivärinen peitto päällä. Niissä on varmaan hirvee hoitaminen. Noissa peitoissa.". 

Ahhh, mikä ihana, lumeton näkymä. Silmä lepää. Muistaako kukaan Kaisaniemessä mitattuja suurimpia lumensyvyyksiä viimevuosilta? Sitä vähän arvelinkin. Tässä muistinvirkistykseksi:
2010 - lähemmäs 80 cm, 2011 - hieman yli 60 cm, 2012 - lähemmäs 60 cm, 2013 - 50 cm.
Lähde: Ilta-Sanomat

 Melkoisen jäätöntä jo. Osalla lenkkiä sai kyllä vielä luistella.

Aakeetalaakeeta. Ja ihanan lumetonta. Yksi asia, mikä on piristänyt erityisesti tänä talvena on kiroilevien hiihtäjien puuttuminen. Tosin kohta alkavat ohitsemme suihkia kiroilevat pyöräilijät.

Kenzola olisi menossa kohti kotia. Juuri rouvan, ibizan ja kännykän kohdilta oikeaan. (tie on siinä vieressä)

Puhelu jatkuu. Ja Kenzola seisoo.

Äsmarketin viereen kohoaa - tai on kohonnut jo - uusi kerrari. Hauskaa saada uudisrakentamista tänne nukkumalähiöön, josta on lähtenyt jo pankki ja posti. Toiveissa olisi, että palvelut vaikka lisääntyisivät tai ainakin parantuisivat.

Lapsenlapsia katsomassa Järvenpäässä 15.2.2014

Piipahdin C'mere -kennelissä 15.2. katsomassa Bentleyn ja Roseen (HeJW Brookway Academy Choice x C'mere Milwaukee) pentuja, jotka ovat Hupin lapsenlapsia.

Pennut olivat juuri niin suloisia ja ihania, kuin mitä ajattelinkin niiden olevan.
Kahdeksan fawn-pennun erottaminen toisistaan ei ole ihan maailman helpoin rasti ja voi mennä jonkun aikaa sisäistää kuka on kuka. Toivottavasti mahdollisimman montaa näistä pennuista näkee tulevissa tapahtumissa.
Paikalla oli samaan aikaan kaksikin kuvausryhmää, oma kamerani oli matkassa vain "sivutuotteena", pennuista löytyy upeita yksittäiskuvia niin Jutta Parkkosen kuvat.fi - kuin Pia Mannilankin kuvat.fi- kansioista.
Yksi pennuista toi kuitenkin melkoisia takaumia yhdeksän vuoden taakse. Ilmetty Pikku-Puupi:

Isot ja lämpimät kiitokset Kipan vieraanvaraisuudesta, pöytä suorastaan notkui herkkuja. C'merelässä oli ajateltu myös viihdepuolta; paikalla esiintyi nuori naissolisti Miisa:

Välillä whippetneidot venyttelivät ikkunan edessä tähän malliin:

Onnea C'mere P-pennuille tulevaan!

Whippet Tapahtuma 9.2.2014

Käykö sinulle joskus (usein?) niin, että jäät näyttelyn jälkeen odottamaan SITÄ kuvaa tai tuota TULOSTA, ennen kuin kirjoitat aiheesta blogiin? 
Sitten meneekin päivä ja kaksi ja nyt yli viikko, ennen kuin pääsee sorvin ääreen.
No, toki tässä tällä kertaa on flunssallakin vaikutusta (11:s päivä menossa!!), mutta eilen vasta varmistui kysymällä erikseen yksi tulos. (ja hetki sitten tekstiviestillä loput, lol)

Olin sunnuntai-aamuna vielä epävarma lähdenkö Balin kanssa Klaukkalaan ollenkaan. Olo oli melkoisen heikko, mutta toiveikkaasti sitten kuitenkin päädyttiin tien päälle kaikista ongelmista huolimatta. Auto näytteli flunssan ohella aika suurta osaa. Kämppis oli ilmoittanut n. viikko aikaisemmin, että hänen täytyy lähteä sunnuntaina ajamaan Joensuuhun työmatkalle, joten auton on oltava takaisin viimeistään kello 13. Oikeastaan helpotus. Kurkku kipeä ja röhäyskä, Bali ehkä sijoittuu, mutta keskentekoisena tuskin kovin korkealle, pääsen heti junnukehän jälkeen lähtemään, ihanaa, en olisi jaksanut keskittyä tulosten(kaan) ottamiseen...

Vaan kuinkas sitten kävikään!
Tavoistani täysin poiketen en tällä kertaa ostanut luetteloa. Autoin aamulla sen, minkä jaksoin ja siirryin nurkkaan yskimään.
Junioriluokassa oli kuusi koiraa ja Bali meni ja voitti luokan!!! Se siitä auton palauttamisesta kello yhdeksi. Pitkällisten pohdintojen jälkeen päädyimme Balin kanssa ajamaan Hakunilaan auto ja sitten kämppis ajoi meidät Klaukkalaan takaisin. Melkoista säätöä, siis.
Bali kävi pyörähtämässä paras pää-, parhaat liikkeet- ja paras uros -kehissä ilman sijoituksia. Kurkku käheänä sain kun sainkin istuttua pitkälle iltaan ja kävimme pokkaamassa VSP-ruusukkeen päivän parhaan juniorin kehästä. Ei kahta ilman kolmatta; Hula oli Tapahtumassa aikoinaan VSP-seniori, Hupi Erkkarissa VSP-veteraani ja nyt Bali VSP-juniori. Mistä tuomarit tietävät, että vihreä on lempivärini? :)

Bali, Pendahr Fred Perry 1/kp, VSP-juniori

Tapahtumassa Hupin lapset sijoittuivat toinen toistaan upeammin:
valiouroksissa Leevi, C.I.B Best-Looking Brooklyn oli 3/kp,

Milli, Bonnywapit Funnybunny junioriluokassa 1/kp ja BIS-juniori!

Sokerina pohjalla upean sulavalinjainen ja terve liikkuja Tuikku, Ch Jagodas Gingembre BIS!!!!

toim. huom. tarkistelin äsken tekstiviestitse lisää tuloksia;

Manhis, C'mere Manhattan sijoittui avoimessa luokassa toiseksi kp:n kera,

(kuva Messukeskuksesta)

ja Cilla, C'mere Malibu samassa luokassa kolmanneksi kp:n kera.

(kuva Messukeskuksesta)


Tuomarina tapahtumassa oli Lisa Winder, Burnt Sienna.



ISOSTI onnea kaikille hienoista sijoituksista - silmiähivelevän kauniita ja hyväkuntoisia nelijalkaisia - Go to way, kuten eräs liettualainen Facebookissa sanoi (po. Way to go) ja Keep up the good work!

Kuvituskuvista kiitos Mari Kääriäinen, Antti Ruotsalo, Piu Kaiponen, Elina Ervasti ja Riina Tuominen.

Nyt on ollut hieman nihkeää.

Blogi on uinunut yhdessä kirjoittajan kanssa. Mistäpä sitä oikein alottaisi näin

pitkän tauon jälkeen?
Jos nyt lähdetään siitä liikkeelle, että jo joulukuu oli traumaattinen. 
Koirat kävivät yksi kerrallaan kennelyskän läpi - miinus Huima, joka toki nyt yskii... Lenkit olivat minimissä röhien ja köhien vuoksi.
Tammikuussa päästiin sitten hiukan jutun juonesta kiinni, tosin taivaalta ryöpsähti sitä itseään, mistä puhun alemmassa postauksessa. Siihen sitten vielä miinus kympit päälle ja tuuli Siperiasta, niin avot. 12.1. alkoi Huiman yskä. Jota nyt kennelyskänä tällä kertaa hoidetaan. Toivomme pikaista häätöä. Lääkkeiden kanssa oli nimittäin hieman säätöä - tämäpä menee runolliseksi - mutta ei siitä sen enempää, tulee vain paha mieli. Oli väärinymmärrystä ja eläintenhoitajia, joille sanotut säännöt olivat mustavalkoisia.
Siinä sitten tammikuun toiseksi viimeisellä viikolla Viri kehitti kuonoonsa paiseen. Tätä käytiin tutkimassa ja hoitamassa 200 euron edestä; ei siinä mitään, mutta kun alun "poistettava P4" muuttui muotoon: "ei täällä mitään poistettavaa ole, eikä hammaskiveäkään" niin kyllähän se vähän sitten harmitti. Patti hävisi antibioottien myötä, onneksi.
Eläinlääkärit ovat muuten ihania: "Se on syönyt keppiä ja siitä on voinut joku säie mennä ikeneen", "Tämä ei syö keppejä", "No mutta se on metsässä voinut juosta keppiin"... En sitten enää halunnut tuottaa eläinlääkärille enempää pahaa mieltä sanomalla: "Me ei juosta metsissä".

Eikä tässä vielä kaikki.
Kävin pitkästä aikaa sunnuntaiulkoilemassa kolmen koplan kanssa; Viri, Hupi ja Bali. Kotiin tullessa kaikki oli vielä "normaalia" mutta jahka Pirre nousi päikkäreiltä, alkoi semmoinen kiljunta, että sydäntä raastoi.
Kaikkien - lukuisien - käänteiden jälkeen Viri on ollut nyt reilun viikon levossa, Norocarpeilla ja saapa se opiaattejakin kovaan kipuun ja vinkaisut ovat vaienneet. Kovin vaisu se yhä on ja tepastaa varoen ja verkkaisesti. Lenkit ovat taas tietenkin minimissä, tuossa ikkunan alla pyöritään pientä ympyrää ja MyLogger on antanut meille keskituntinopeudeksi 1,1 km. Että näin.
Kaularanka tuntuisi olevan kipupaikka; Viri vinkaisee, kun sen päätä kääntää vasempaan.
Naapuri on käynyt ulkoiluttamassa Balia erikseen, mutta on tämä kyllä aikamoista säätöä nyt.
Muistakaa, kun niitä koiria mietitte ja laumakokoja sun muita, niin herra Murphy vierailee mielellään isommissa laumoissa ja kun sille kerran avaa oven, niin sisälle päästyään se saattaa häipyä vähäksi aikaa mutta tulee mielellään takaisin.

Pisteenä iin päälle, kynttilänä kakussa, kuorrutteena cupcakessa ja niin edelleen: oma kunnon flunssa. Vointi on ollut todella kökkö, tämä ei olekaan mikään pikkuflunssa vaan kunnon röhä; hengittele siinä sitten suun kautta, kun nenä on tukossa ja kurkku niin kipeä, että hengittäminenkin sattuu. Viides päivä nyt menossa, ehkä tämä tästä.

Jos joku haluaa tarjota Murphylle kodin edes päiväksi, ota yhteys allekirjoittaneeseen. Alan kyllästyä hyysäämään häntä.

Kuvituskuvassa otsan rypistelyä kehän laidalla. Nyt on kyllä otsa rutussa tunnelmat Kenzolassa - siksi osuva kuva. Kuvasta kiitos Antti Ruotsalo.