6.4.2016

Lahti INT 2.4.2016

Olipas virkistävä visiitti Lahteen. Starttasin assistenttini Emmin kanssa vartin yli seitsemän matkaan ja ennen kuin siinä juuri kissaa ehti sanoa, olimme perillä. 

Halli oli ihanan väljä ja koiria runsaasti; 1 + 40 + 40 jollen väärin muista. Onneksi Emmillä oli varaa ostaa luettelo, muuten olisimme jääneet paitsi kaikesta informaatiosta niin itsellemme kuin muillekin. Otimme nimittäin hoitaaksemme reaaliaikaisen TULOSPALVELUN Facebookin kautta. Postasimme valmiita, merkittyjä tulossivuja allekirjoittaneen profiiliin. Tuloksista huolehti pääasiassa Emmi, mutta myös minä ja Heli osallistuimme tulossavottaan.

Tulos- ja kuvaustiimi; Heli, allekirjoittanut ja Emmi. Tehotrio!

Siinäpä sitä taas olikin. Tuloksia, valokuvia, hiihtelyä, rupattelua - kotiin kun pääsi, olo oli kuin olisi ollut viikon Ibizalla.

Ja vielä jatkui. Päivän päätteeksi käsittelin viitisen tuntia ottamiani kuvia. Kuvat täytyy klikata yksi kerrallaan auki ja pienentää. 1g kyllä pienentäisi kuvat automaattisesti; kokeilin tukun 4-megaisten kuvien lähetystä ja siihen meni viikko. Palasin nyhräämään ja pienentämään kuvia auki yksi kerrallaan. Noin 300 kuvaa läpäisi löyhähkön seulani ja hiekkaisin silmin, veden, viinirypäleiden ja pähkinöiden avulla suoriuduin jotenkuten. Maanantai JA tiistai meni nukkuessa univelkoja ja saadessa silmät taas pelittämään.

Pidemmittä nillityksittä muikeaan tuloskimaraan:

Bali, Ch Pendahr Fred Perry hienosti yhdeksästä valioluokan uroksesta kolmas tuloksella ERI/3 SA.

kuvasta kiitos Emmi

Arvostelu meni näin:
Big male. Typical, nice head. Enough neck. Good topline. Straight by shoulder, well angulated behind. Free movements with enough drive. Excellent temperament. 
(Neljästäkymmenestä uroksesta tuomari antoi neljälletoista SA:n)

Armi, Vi'waun Miumau Maui (Ch Pendahr Fred Perry x Vi'waun Udaya) muikeasti ERI/2 SA kymmenestä juniorinartusta.


Armi ja Bali herkistelivät kehän jälkeen näin:


Cilla, C'mere Malibu (Ch Twyborn Philadelphia x Ch C'mere Icy Crystal) todella upeasti viidestätoista avoimen luokan nartusta ERI/2 SA.



Kiitos vielä Emmi - ja kaikki muutkin mukavasta seurasta ja päivästä. 

Lumix teki sen mihin pystyi - kaikki Lahti INT kuvat nähtävissä täällä: KLIK.

Ei kommentteja: