23.10.2026

Minne menet ihminen, jolla on koira.


Niin se vain on, että rapsakkuus vähenee ja ligamenteissa kollageenit samoin.
Kaikenlainen elastisuus, jouhevuus, myönteisyys, joustavuus ja pitkämielisyys on koetuksella. 

Aamulenkeilläni tulee vastaan jo tuttuja lenkkeilijöitä.
Erään heistä kanssa turisimme pitkään siitä kuinka kaikki on mennyt kovin monimutkaiseksi vanhemmiten. Otetaan vaikkapa laskunmaksu. Firma Oy lähettää tekstiviestin, että Sinulle on lasku. Menet katsomaan laskun ja et löydä laskukopiota, peedeeäffää, josta saisit esim. tuikitärkeän maksuVIITTEEN. Klikkaat ja sinkoilet sivuilla mutta ei. On vain painike "maksa nyt"  mutta viite on piilotettu. Mukava juttutuokio lenkkivinkkeineen. Juttutuokiothan piristävät aina!

Minulla on ymmärtääkseni suomalaiseen mielenmaisemaan huonosti istuva persoona.
Ilmankos aikoinaan uin Italiassa kuin kala vedessä. Niin kauan kuin muistan on luonteessani aina "jokin ollut vialla". Ja siitä on ystävällisesti myös kerrottu minulle. Milloin avaudun liikaa, milloin vääristä asioista ja milloin se (avautuminen) on vain tehty väärään sävyyn. 

Ilmankos ajauduin koirien pariin.
Koirat ovat kaiken muun lisäksi tarjonneet minulle ymmärrystä, olkapäätä, terapiaa, vastakaikua. Läsnäoloa! Kaikkea sitä mitä en onnistunut nuoruudessani saamaan muilta ihmisiltä. Rikkonaisuuden päälle oli haastavaa rakentaa ja minä en siinä onnistunut. Onneksi löysin koirien pariin - ja tunsin vihdoinkin sellaista vastakaikua mitä olin etsinyt.

Muistan erään lapsuuden kokemuksen ollessani noin ~ 13-14-vuotias.
Äitini suuttui minulle jostain ja meni omaan huoneeseensa oven perässään kiinni paiskaten. Menin perässä kysyen hätääntyneenä "mistä suutuit"? Ja äitini vastasi "kyllä sinä sen tiedät". 

No en tiennyt.
Enkä tiedä tänäkään päivänä.
Muistan sen tunteen kuinka olin hämmentynyt ja surullinen, kun en tiennyt enkä ymmärtänyt yhtään mistä äitini suuttui. Tunsin itseni tyhmäksi ja voimattomaksi kun en silloin enkä koskaan saanut mitään selitystä. 

Me emme aina tiedä kuinka mikäkin muisto meihin vaikuttaa ja myöhemmin triggeröi, mutta vastauksia etsin yhä, milloin mihinkin, joskus ehkä maanisestikin. 

Noin kolme kuukautta lähikatuni viisi valotolppaa oli pimeänä.
Tein neljä ilmoitusta Vantaan kaupungille niistä ja huomasin viikkojen aikana että uteliaisuus vain lisääntyi, MIKSI? Miksi valopylväät eivät pala.
Yhtenä iltana ne sitten vain syttyivät. Selitys jäi - mutta pääasia tietenkin, ettei säkkipimeässä tarvitse enää marssia. 

Alan olla niin vanha, että minulla on myös jotakuinkin miljoona koirapitoista muistoa.
Niitä on hyviä, erinomaisia ja jonkin verran myös ikävämpiä. Kaikkeen on pitänyt kasvaa, tottua, uida sisään ja ymmärtää. Olen luvalla sanoen ollut kyllä melkoinen hattarapää koirieni suhteen ja tehnyt ehkä tsiljoona virhettä, vääristä ajatuskulmista puhumattakaan. 
Mutta se hoksaaminen, oman koiransa sisimpään pääseminen - se pyyhkii pois kaiken menneen epävarmuuden ja kuukausien, joskus vuosien ihmettelyn, kuin pölyhuiskalla pyyhkien. Meidänhän loppujen lopuksi pitää olla "vain kuulolla" ja jos NRJ on jostain syystä väärä taajuus, vaihdettava POPfm:ään. Ei se sen kummallisempaa ole. 

Nuoret tuntuvat sanovan, meille vanhemmille, että "maailma muuttuu, on muututtava mukana".
Ja meillä vanhemmilla (?) - tai ainakin minulla - on se ongelma, että näemme menneessä myös paljon hyvää. Somessa on tullut esiin sana "kehorauha"- ehkä jokin "koirarauha" olisi myös hyvä omaksua? Sillä jos Suomessa on nyt joku driljoona (tarkoituksella väärin kirjoitettu sana) koiraa, niin onhan se selvä, että siellä on joukossa sitten myös kaikenlaisia filosofioita viljelevä koiraväki. Kuten nyt vaikka koiran kuuluu saada haukkua, nylkyttää sohvatyynyä, purra eläinlääkäriä, hyppiä kadulla kuusimetrinen fleksi naksuen. Vain muutamia asioita mainitakseni.

Toinen muisto.
Ai että ne muuten välillä riivaavat. Olisipa jokin nappi, josta voisi painaa, että ÄLÄ muista.No muistan kuitenkin. Nojasin Postikonttorissa (aikoinaan oli semmoisia....) seinustalla olevaan pöytään ja odotin vuoronumeroni pläjähtämistä tauluun, että saisin pakettini. No mutta siihen tepasti Jorma Töpäkkä ja tokaisi minulle, että "pitäisi sen verran tajuta huomata  ja väistää, että ihmiset pääsee tähän kirjoittamaan pakettikortteja". 

Siitä tulikin minulle elämäntapa.
Väistämisestä.
Luoja, että olen väistänyt. Lenkkipoluilla, autoillessa, uimahallissa, pyöröovissa, liukuportaissa, kaupan kassalla.
Omalta osaltani latua, tilaa ja koirarauhaa kaikille. Räksyt pääsevät meistä helposti ohi, koska seison esim. parkkipaikalla pakettiauton takana. Vedän uukkaria tämän tästä. Hassua muuten, että olen tehnyt sitä jokaisen laumani kanssa, milloin mistäkin syystä. Suurimpana varmaan "pitovaikeudet". Pääsen helpommalla, kuin ~ 80-kiloinen laumani ei ole tempoillut hallitsemattomasti menemään. Ja hei. Älä nyt lue tätä negatiivisesti: minulla on ollut varsin leppoisia laumoja, mutta ne ovat (vain) olleet väkivahvoja. 

Koiranpito oli kuin olikin rennompaa vielä 90-luvulla.
Kaikki muukin taisi olla. Mutta tähän on tultu; onko minusta enää siihen? Minne menen nykylaumani kanssa? Muuta kuin apteekkiin, Koiranettiin, polvitarkkiin? Tietenkin ja tottakai on hyvä, että luodaan aihio, joka "on kaikille sama" ja ehkä illuusiokin siitä, että hallitsemme ja tuotamme koirayksilöitä, joiden moninaiset tulokset - oli ne sitten terveystuloksia tai harrastuksista saavutettuja - periytyvät sellaisinaan tuleville sukupolville. 

En tunne "nykyostajia" saati heidän vaikuttimiaan - tai no, yhden muistan.
Hän halusi "terveestä rodusta" koiran (whippet) mutta luopui siitä, koska se oli niin aktiivinen ja hän ei pystynyt tarjoamaan sille sen vaatimaa lenkkeilymäärää muunmuassa.
Jonkin verran kuullut, että whippetiä haetaan sporttiseen menoon, marjametsiin ja kalliokiipeilyyn. No, whippetistä toki on moneksi. Ja miksei olisi. Jos omistaja taipuu moneen, miksei whippetkin? Täytyykin tästä seuraavaksi kokeilla vieläkö saan sormet lattiaan vai pitääkö joustaa polvista.

Minne siis minä menen?
Muuta kuin pitkille aamulenkeille ja sitten iltapäiväksi Netflixin ääreen. Citymarketin jäätelöaltaiden luokse, sitten someen postailemaan lenkkikuvia ja selaamaan FB-muistoja.

Nykyhetki pelottaa hieman ja saa mietteliääksikin, unohtuuko kaiken keskellä se tärkein, itse koira.
Lemmikki, lenkkikaveri, kainaloinen. Ja vieläpä se, että se on ELÄIN! Josta on tullut tutkimuskohde, selitysvelvollinen? Sitä kokonaiskuvaa peräänkuuluttaisin, tänäänkin. Ja tulevaisuudessa. Ei ole yhtään koiraa, yhtään yksilöä, jossa ei olisi jotain negatiivista lukua tai kirjainta vastaan kymmeniä hyviä ominaisuuksia ja puolia. 

Kunpa voimaantuisin vielä ja jaksaisin nostaa itseni ylös murheellisten mietteiden suosta.
Ihan helppoa se ei ole nykyisten näköongelmien kanssa ja öisten kramppien vuoksi, mutta yritän toki taistella vastaan. Onneksi minulla on vielä nykyinen saarikolmikko, josta olen todella ylpeä ja kiitollinen.

Sanoiko Monopolikin "Mene vankilaan, mene suoraan vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta"?
Jos sinulla on whippet, mene lenkille, nauti ja koita ottaa iisisti. Kulkematta Koiranetin kautta. Ole enemmän koirasi kaltainen. Koita sopeutua, älä jumita numeroissa/tuloksissa/kirjaimissa. Katso kokonaisuutta, tule sinuiksi kokonaiskuvan kanssa. 


Mörököllimäinen näkymä.

Mutta valoa pilkistää tien päässä. Haluan uskoa vastakin, että sitä pilkistää aina.

Meissä kaikissa on paljon hyvää.
Tätä joudun välillä hokemaan itselleni kritiikin keskellä mutta onneksi koirani auttavat tässä; katson niitä FB-muistoja, uskomattomien, omistamieni koirieni kuvia ja saavutuksia muistellen niiden yksilöllisiä ja huikeitakin luonteenpiirteitä, ainutlaatuisia ominaisuuksia. Ja tajuan, miten hienoa on olla ainutlaatuinen. Kuten kaikki koirani.

Huomenna kukonlaulun aikaan taas.
Minne menet ihminen, jolla on koira.
Lenkille. Minnepä muualle.

 
Älä anna periksi. Anita, äläkä kukaan muukaan. 

Kuvat: oma Honor. 

3.10.2026

Nyt lähti lapasesta - ja kaikki on ROVION Werrattoman syytä! Ja osin Copilotin.


Toimittajahenkisyys ja tekstin tuottamisen into kulkee minulla tumassa ja geeneissä ja em. ominaisuuksia en pysty itsessäni kahlehtimaan.
Enkä edes yritä.
Jatkuva uteliaisuus, tiedonnälkä ja kiinnostus asioiden "taakse" vie mennessään, ja siinä on turha pyristellä vastaan.
Joku sanoisi "anna olla, säästä itseäsi" - mutta ei voi, ei pysty. Taustat on selvitettävä, on tiedettävä miksi!

Ehdin jo omalla Facebookseinälläni asiaa keulia - mutta tässä vielä tausta Rovion roihulle, blogini Werrattomalle pääkuvalle:
Kehäsihteerinä sain taannoin Werraton-makupalapussin maanmainiossa kangaskassissa kiitoksena päivän työstä mutta sittemmin kangaskassi hävisi ja lähdin sitä pummaamaan uusiksi Rovion markkinointitiimiltä.

Eipä aikaakaan kun sain UUDEN ostoskassin ja pojat mutusteltavaa runsain määrin!!

Jotainhan täällä blogissa on tapahtunut, varmaan jokin robohyökkäys kun lukijamäärä on räjähtänyt käsiin; aiempi n. puolenmiljoonan kävijämäärä on nyt tuplaantunut vai peräti triplaantunut, en enää edes pysy perässä. Saisinpa euron jokaisesta klikkauksesta, haha!


Mutta hauskaa ja ihanaa, jos ja kun seuraatte ja luette!
Tänään otin sitten asiakseni jälleen seurustella Copilotin kanssa, ja siitä ei meinannut tulla millään loppua! Vastaus poiki aina seuraavan kysymyksen ja kanssakäyminen vei koukuttavuudessaan mukanaan!

Minua alkoi Werrattoman lähetyksen myötä kiinnostaa koirien MAKUPALATEOLLISUUS!
Kuinka paljon makupaloja onkaan nyt tarjolla. Isoa, pientä, kosteaa, kuivaa, murenevaa, yksittäispakattua, tonkassa myytävää, värjättyä, kissanmuotoista, tiivistä, lohkeavampaa, kanaa, possua, lammasta, yhtä proteiinia, lipstikalla terästettyä, mustikkaista. Jos laittaisi koiran kaupoille niin varmaan menisi yksin siellä shokkiin ja rahat eivät riittäisi mihinkään!


Copilot laski äkkiä kuukkeloiden erilaisia koirien makupaloja löytyvän tarjolle (Suomessa) noin 400-700 erilaista! 
(mukaan on skannattu koko skene, isot toimijat (mm. Zooplus) mukaanlukien.)
 
Toki Rovion hyväksi on sanottava seuraavaa:
- sopivan tiivis naksu
- murennettavissa mutta esim. kynsien alle ei mene namimöhnää
- tuntuu kelpaavan kaikille laumassa; Caprin ollessa eniten laatutietoinen koiristani
- ei tuhriinnu taskussa, pitää muotonsa

Mutta sitten tämä homma lähti lapasesta.
Kuinka suuri koiranruokateollisuus meillä on?!
2026 vuodelle Copilot naksutti 304 miljoonan euron myyntiarvion! Siinä sitä saa ylenkatsoa koirankakkaa ojan pohjalla ja väheksyä takkuturkkeja kun moista pottia pyörittävät. Kyllä Orpon hallituksen pitäisi äkkiä lätkäistä koiranruoka- ja namiskuukkelierillisvero jotta saadaan koirien omistajat kuriin ja nuhteeseen rahankäytöstään!
Tähän kun Copilot laski vielä kissat, kultakalat ja fretit ym. mukaan, niin kokonaismyyntiarvio 2026 on 555 miljoonaa! Eikä tässä vielä kaikki. Tarvikkeet ja palvelut mukaan niin arvio pompsahtaa 858 miljoonaan!
Pelkästään Mustikka ja Mirri pyörittää Suomessa n. 220-250 miljoonan pottia! (liikevaihto/vuosi)


Sitten lähdinkin pohtimaan työllisyysvaikutusta.
Copilot päätyi lukemaan 300-450 henkilöä, joita olisi töissä pelkästään Suomen lemmikkiruokateollisuudessa. Mustigroupille Copilot sai peräti 1000+ työntekijää ja KOKO lemmikkialalle useita tuhansia. 

Ja seuraavaksi menimmekin jo Evidensiaan.
2024 liikevaihto oli n. 108,3 miljoonaa euroa. Työntekijöitä n. 980. Eläinlääkäreitä tästä lukemasta n. 300-400, hoitajia n. 400 ja muu henkilöstö n. 150. 
Yksityisiä yöllä päivystäviä klinikoita Copilot skannasi n. 10. Ketjut hallitsevat kentästä n. 40-70%; 90-160 ketjuklinikkaa ja n. 40-60 yksityistä. 


Evidensista probiootteihin.
Yleisin syy hakeutua eläinlääkäriin on RIPULI! 
Ja Copilot selvensi; probiootteja ei voi vain heittää koiranruokaan!
- kuivamuonan valmistuslämpötila on 120-200 astetta
- puristaminen eli ekstruusio estää = korkea paine/lämpö
- säilyvyysvaatimukset; 12-24 kk huoneenlämmössä
- rasvapitoisuus -> hapettuminen tappaa bakteerit
Elävä bakteeri ei selviä tästä! Se kuolee jo ekstruusiossa tai viimeistään varastoinnissa.
Siksi probiootteja ei voi lisätä koiranruokaan ilman, että ne kuolevat ennen kuin koira edes näkee pussin.

Lisäksi:
Kaikki koirat eivät edes siedä prebiootteja -> niiden lisääminen ruokaan voi aiheuttaa kaasua, ripulia, vatsanväänteitä!

Mikään ei ole one fits for all - eri koirilla eri bakteerikannat!

Koirien suolistoterveys on noussut trendiksi.
Tiedetään:
- antibiootti tuhoaa suolistoflooran
- stressi vaikuttaa suolistoon
- allergiat ja iho-oireet linkittyvät suolistoon


Kaksi koiraa = kaksi täysin erilaista bakteerikantaa!
- Probiootti/prebiootti voidaan kohdentaa ripuliin -> ab-kuurin jälkeen -> stressiin -> allergioihin -> iho-oireisiin -> pentujen suolistoflooran kehitykseen

PROBIOOTTI ei ole PREBIOOTTI - teho riippuu tarkasta bakteerikannasta, ei lajista!

10-20% koirista kärsii toistuvista ruoansulatusongelmista.
IBD:tä tavataan n. 5-7% koirista, ruoka-aineyliherkkyyksiä n. 10%:lla. Tunnetaan myös stressiperäinen suolistovaiva. 
Koirien suolistofloora on ylipäätään äärimmäisen yksilöllinen. Koiran suolisto ei ole standardoitavissa!

MODERNI koiranruoka =
- hyvin prosessoitua
- vähentää luonnollisia bakteereja
- muuttaa proteiinien rakennetta
- tekee ruoasta "helppoa" mutta ei aina suolistolle optimaalista

Mikä on muuttunut koirillamme?
- vähemmän liikuntaa
- enemmän stressiä (yksinolo, melu, arjen muutokset)
- vähemmän luonnollista bakteerialtistusta
- enemmän ab-kuureja
- enemmän rokotuksia ja loishäätöjä - > vaikuttaa mikrobiomiin

Unohtamatta rotujen geneettistä kaventumista.
- joillain roduilla geneettinen alttius IBD:hen (saksanpaimenkoira, labradori, bordercollie)
- pienet rodut alttiimpia haimatulehdukselle
- tietyt linjat herkempiä proteiinin vaihtelulle
- kun rotujen geneettinen monimuotoisuus kapenee -> suolistovaivat yleistyvät

Koirat eivät ole vain sairaampia vaan koiria seurataan tarkemmin!

Havainto tutkimuksista koskien herkkävatsaisuutta = koirien mikrobiomi on yhtä yksilöllinen kuin ihmisenkin - ja yhtä herkkä häiriöille!

Sitten pääsinkin kysymään vuosien takaisesta kuulemastani;
Erään uroksen sanottiin "periyttävän ripulipentuja". 

Ripuli ei ole yksittäinen geeni. Se ei ole yksittäinen ominaisuus.
Ripuli on OIRE, ei periytyvä sairaus.
Ripuli voi johtua:
- stressistä
- ruokavaliosta
- ympäristöstä
- infektiosta
- loistilanteesta
- antibioottihistoriasta
- rokotuksista
- varhaisesta mikrobiomialtistuksesta
- emän maidosta
- synnytysympäristöstä
- pentujen varhaisruokinnasta
- geneettisestä alttiudesta (mutta tämä on vain yksi osa)
Jos joku sanoo, että "tämä uros periyttää ripulipentuja" hän tekee liian yksinkertaisen johtopäätöksen monimutkaisesta kokonaisuudesta.


Voiko uros sitten periyttää "huonon suoliston"?
Kyllä. Uroksella voi olla geneettinen alttius:
- IBD:lle
- ruoka-aineyliherkkyyksille
- immuunijärjestelmän epätasapainolle
- tiettyjen proteiinien huonolle siedolle
- haiman entsyymituotannon poikkeamille
- stressiherkkyydelle (joka vaikuttaa suolistoon)

Mutta tämä ei ole "ripuli", tämä on alttius joka voi näkyä tai olla näkymättä.
Ja se näkyy vain, jos
- emän puolelta tulee sama alttius
- ympäristö tukee oireiden syntyä
- pentujen varhainen mikrobiomi kehittyy epätasapainoiseksi
- ruokavalio ei sovi
- stressi laukaisee oireet
Eli uros voi tuoda yhden palasen, mutta ei koko palapeliä!

Voiko uros periyttää hyvän mikrobiomin?
Uros ei periytä mikrobiomia.
- mikrobiomi ei tule siittiöstä
- mikrobiomi ei tule genetiikasta suoraan
Mikrobiomi tulee:
- emältä (synnytyskanava, maito, nuoleminen)
- ympäristöstä (pennun ensimmäiset viikot)
- ruoasta
- stressitasosta
- antibiooteista
- loishäädöistä
- pentujen varhaisesta bakteerialtistuksesta


Entä nartun osuus?
- narttu vaikuttaa pentujen mikrobiomiin sekä
- pentujen varhaisen immuunijärjestelmän kehitykseen
- pentujen stressinsietoon
- pentujen ruoansulatusjärjestelmän kypsymiseen
- pentujen varhaiseen bakteerialtistukseen
- pentujen kasvatusympäristöön ruokavalioineen
Uros tuo genetiikan. Narttu genetiikan ja ympäristön.

Ympäristön osuus on valtava.
Ja tekee jalostuksesta monimutkaista.
Pentujen suolistoterveyteen vaikuttavat:
- synnytysympäristön bakteeristo
- emän stressitaso
- emän ruokavalio
- pentujen varhainen käsittely
- pentujen varhainen altistus
- pentujen ruokavalio
- loishäädöt
- sosiaalistaminen ja stressiherkkyys
Jos pentue syntyy stressaantuneelle emälle -> pennut ovat stressiherkempiä -> suolisto reagoi -> ripuli. Ja tämä ei ole uroksen syy.

Miksi sitten koirapiireissä kaikki tuntuu olevan "uroksen syytä".
Tämä on kulttuurinen ilmiö, ei biologinen.
- uros tekee enemmän jälkeläisiä -> helpompi syyttää
- jalostuskulttuuri on perinteisesti uroskeskeinen

Pentujen suolistoterveys on kokonaisuus - ei yksittäinen geeni. 


Lopuksi otan tähän Copilotin henkilökohtaiset kehut minulle - niitä on aina yhtä hauska :D lukea, varsinkin tässä maailmanajassa mikä on yleensä vain täynnä moitetta ja kritiikkiä.

Anita, sinulla on harvinainen taito yhdistää uteliaisuus, analyyttisyys ja pilke silmäkulmassa niin, että jokainen aihe muuttuu tutkimusretkeksi. Se tekee tästä kaikesta niin mielekästä - ei pelkkää tiedon jakamista vaan "yhteistä ajattelua"!


Ja kaikki tämähän lähti NAMIlähetyksestä jonka sain -> jonka koirani saivat.
Jo KOLME namipusseista on avattu ja namskuutusta on harjoitettu lenkeillä runsaasti. Mauista on tullut Ibizan namituksen peesaaja - kun rapina taskussa käy on Maukkuli aina Ibizan siivellä. Ilmankos namskuja kuluukin - ja normiruokamäärää on jo täytynyt alkaa hieman rajoittaa. 

Melkoinen illanistujainen olikin Copilotin kanssa ja sain monta uutta oivallusta ja ymmärrystä moneen mielessä pyörineeseen kysymykseen; nameista koiranruokateollisuuteen, probiootteihin, ripuliin ja ripulin "periytyvyyteen". Hiki tuli kirjoittaessa - varmaan Sinullekin lukijana lukiessa!

Näin se aika kuluu kun on mukavaa - parituntinen vierähti vallan siivillä! (tätä kirjoittaessa ja Copilot-muistiinpanoja kirjatessa)

Olla utelias ja tiedonhaluinen = olla elossa! Miten tylsää olisikaan vain "niellä kaikki", pureksimatta ja pohtimatta. 

edit. Äläkä usko kaikkea mitä Copilot googlaa. En usko, että sen lähdekritiikki on ihan aukoton. Mutta se on oikein oiva lauantai-illan keskustelukumppani kuitenkin!

Kuvat omalta tietokoneelta/Honor + Leeti ja Essi + tottakai Antti Ruotsalo