Normaali-ihmiselle (?) iskee kaiketi syysmasennus, mutta minulla kolahti somessa kohtaamani "harmiton" harrastajakommentti niin syvälle ja kovaa, että piti lähteä sitä ihan ruotimaan tänne omalle temmellyskentälle, omaan blogiin.
Yritin jo unohtaa koko asian, mutta sitten tuli vähän sellaista tårta på tårta-hommelia vielä mukaan ja vaikka kuinka yritin räpistellä, niin tänne minä nyt tulin melskaamaan sitten kuitenkin.
Laitetaanpas turvavyöt kiinni, voi tulla hieman turbulenssia.
Kenenkään ei sitten pidä mennä ottaman itseensä, toki ajattelutavan uudelleenmoderointi olisi ihan kiva. Mutta en pakota.
Uusi maastopistesysteemi jäi sitten kuitenkin kaivelemaan harrastajan ja toisenkin mielen sopukoita. Suomen Vinttikoiraliitto nimittäin asetti vuodenvaihteessa sertifikaatille pisterajan. 450 pistettä. Kun pikaiseen tässä (kuitenkin varttitolkulla) käyn koirieni kisakirjoja läpi, niin pääsen seuraavaan resulttikimaraan:
Grey Pupu = 16 kilpailua joissa 450 pistettä tai yli 6 kertaa
Whippet Hupi = 10 kilpailua joissa 450 pistettä tai yli 1 kerran
Whippet Juku = 6 kilpailua joissa 450 pistettä tai yli 2 kertaa
Grey Noppa = 3 kilpailua vanhan pistelaskutavan mukaan
Whippet Lelu = 4 kilpailua; ei yhtään finaaliin johtanutta ae-juoksua
Whippet Hula = 4 kilpailua joissa 450 pistettä tai yli 1 kerran
Whippet Luxi = 13 kilpailua joissa 450 pistettä tai yli 2 kertaa
Whippet Huima = 1 kilpailu, kisa jäi alkuerään
Kirjasin nämä tähän ihan vasiten, jotta saisin kaikupohjaa väitteilleni. Nimittäin mielestäni ei ole ihan slaissi baakkelssia juosta kaksi nappijuoksua ja saada 450 pistettä tai yli.
Koirillani on yhteensä 57 kilpailusuoritusta joista 12 kertaa ne olisivat olleet oikeutettuja serttiin. Helppoako??
Nyt päästäänkin tähän itse asian ytimeen, MIKSI kukin kilpailee (koiransa kanssa)?
Miksi sinne kisapellolle ajetaan aamun pimeinä tunteina ja seisotaan eläinlääkärijonossa 07.30 startin ollessa hyvällä tsägällä 10.30, finaalijuoksu 13.30, palkintojenjako 18.30? Aiheuttaako tämä pitkä kisapäivä näppylää ja kutkaa siinä määrin, että siitä on saatava Palkintojen Palkinto? Ihan mikä tahansa palkinto ei käy, vaan on saatava mieluusti kerhon logolla varustettu kuulakärkikynä, avaimenperä ja koirapilli. Sitten vähintään HOPEAsija, jollei kulta irtoa. Hopeaahan voi aina hehkuttaa, että "Hävisimme kullan kahdella pisteellä" mutta miten hehkuttaa sitä että koirani oli 12. ja sai sertin? Intoa FB-verbaaliakrobatiaan ei löydy. On mölli olo. Koirahan on siis vain HAPPY, HAPPY, happy!
Tästä tämä kaikki lähti.
Ymmärrän ihan älyttömän hyvin ihmisen kilpailunhalun, halun voittaa, saavuttaa ja keulia. Koiriin satsataan, niille annetaan proteiinia, rasvaa, magnesiumia ja pekaanipähkinänkuoria. Lenkkeillään my Logger kaulassa ja Sportsträkkeri pinkeänä ja alle 8 kilsan ei juuri lenkkejä kehtaa somettaa. Koiralla on oma vaatekaappi ja siellä fleece, toppis ja toppiksen alle laitettava kevytfleece, sitten on lyhyt lämpöpaituli, pitkä lämpöpaituli ja sateen pitävä takki ja tuulen pitävä takki ja maanantaisin on akupunktio, keskiviikkoisin vesijumppa ja perjantaisin hiekkamonttutreenien jälkeen hermoratahieroja. Koiraan todella panostetaan ja tavoitteet ovat sen mukaisia. Näin pitääkin olla. Jossain määrin. Mutta että sitten mennään ja ikäänkuin dissataan SVKL:n säännöt, sääntöjen mukaan serttejä napsineet ja heidän huoltojoukkonsa. Mulle tuli paha mieli.
Ja mulle tuli paha mieli nimenomaan MUIDEN puolesta.
Tätä jäinkin sitten viikoksi miettimään. Kaveri toisesta rodusta kysyi, että pahoititko mielesi henkilökohtaisella tasolla, kohdistitko moitteen itseesi ja omiin koiriisi. En. Koin serttirajaan puuttumisen dissauksena. Väheksyntänä. Ihoni näppylöityi VÄHEKSYNNÄSTÄ.
Kunnioitan SVKL:n kilpailuelintä joka tämän pisterajan on luonut. Samoin kuin niitä kaikkia koiria, jotka tämän pistemäärän ovat saavuttaneet ja juoksaisseet itselleen maastosertin. Onko maastokisa lopulta tehty koirille vai heidän omistajilleen? Onko sillä tarkoitus mitata koiran suoritusta, sen kykyä tehtävään, johon se on ihan peräti jalostettu? Vaiko tarkoitus tuottaa omistajalle glooriaa, mantteleita ja titteleitä?
MINUSTA kaiken keskiössä on koira.
Olen niitä ihmisiä, jotka itkaisevat nähdessään Youtubessa tuntemattoman koiran agility-nappisuorituksen. Pillitän myös, kun kaikki ei mene ihan nappiin.
Olen sittemmin katsonut Balin junnutittelinvoitto-videon (ISO kiitos Susanne Siponmaa!!!!!) varmasti noin abaut 13 kertaa (okei, 20 voi olla lähempänä totuutta!) - ja joka kerran silmäni kyyneltyvät. Ei siitä, että koirani voitti, vaan TUNNELMASTA. Siitä, että pienenpieni hakunilalainen Balitsukki siellä tepsuttaa menemään ja kaikenkukkuraksi joku videolla vielä huutaa "Hyvä Anita!!". Video - itse tilanne - koskettaa. Ja niin sen pitääkin.
Koiran tulee saada arvostusta, koska se on niin hieno eläin. Koira juoksee (maastossa) rodunomaisesti, lähtee hienosti, kiihdyttää, kääntyy, seuraa, on innokas, sillä on vietti ja taipumukset kohdallaan. Se osaa käyttää älliään, osaa valita juoksulinjatkin, se juoksee maksimaalista vauhtia silloin kun pitää ja himmaa silloin kun pitää. Koppa päässään se tekee vielä tappoloikankin ja repii jäniksestä suikaleen.
Kaiken keskiössä on tottavie koira. 450 pisteen ARVOINEN koira - tai oikeammin kisa-taipumuskoesuoritus. Suorituksesta kuuluukin olla ehdottomasti ylpeä KAIKILTA osin.
Olemme kuitenkin tänään saaneet lukea omistajasta, joka oli kisapaikalla ojentanut koiraansa potkaisemalla sitä kylkeen.
Oliko koira kenties "tehnyt jotain tyhmää" oliko se hyppinyt, riehunut tai jotain muuta toissijaista - yhtäkaikki tällaista ihmisen käytöstä ei voi hyväksyä. Ihminen hankkii koiran yleensä useasta (?) syystä. Ensin viehättää rotu, sen ominaisuudet, ulkomuoto, käyttötarkoitus ja sitten kyseinen yksilö. Otamme, valitsemme ja maksamme luontokappaleen jolle MEIDÄN on syytä tarjota mahdollisimman mieluinen kasvuympäristö kera oikean ruoan, ulkoilun ja harrasteiden. On aika s*tanan lieromaista ruveta jossain oman pienuuden hetkellä, synkkien ajatusten keskellä ojentamaan koiraa potkien. Sietäisit hävetä ja julkisesti sinä alhainen koiraasi potkiva olento. En kykene puhumaan sinusta edes ihminen-sanalla.
Harrastus on näköisesi.
SINÄ olet YKSI harrastajista, yksi heistä, jotka vievät harrastussanomaa eteenpäin kuin viestikapulaa. SIKSI jos sinä kirjoitat julkisesti, että "en voi iloita" harrastaessani, koska koirani oli vasta 16. olet omalta osaltasi vastuullinen uusien ja nykyisien harrastussukupolvien tavasta ajatella. Vaikka aliarvioit koirasi suoritusta, älä aliarvioi omaa vaikutustasi. Väheksymällä omaa suoritustasi väheksyt myös muiden suoritusta.
Kommenttisi voi nimittäin osua 16-vuotiaan harrastajan silmään, jolla on 2-vuotias perusterve, kiva koira, jolla on vietti ja taidot kohdallaan. Tämän 16-vuotiaan Päivi Peruspositiivisen koira juoksee ensimmäisessä kisassaan - rodunomaisessa taipumuskokeessa - alkuerässä 222 pistettä ja finaalissa 228. Silmät pullistuen päästä, lihaksien pullistumisesta puhumattakaan, kaverin härkkiessä ja Päivi Peruspositiivisen Jeri vaan vetää. Maalialueella se omii vieheen, repii sitä minkä kopaltaan pystyy ja hymyilee koko s*tanan loppupäivän kieli maassa. Ja tästä ei sitten kuulu antaa "palkkaa", eli serttiä, koska 450 pistettä on "lapsellisen helppo saavuttaa"?
VÄITÄN että omalla esimerkillä voimme vaikuttaa.
Voimme välittää positiivista harrastussanomaa sensijaan että dissaamme, moitimme ja väheksymme. Harrastaminen ei toki ole samanlaista kuin ennen. Ylipäätään mikään ei ole niin kuin ennen. Tämän sain taas kuulla kaverini ostettua kalliin ÄLYpuhelimen. Yritin nillittää että missä ja kuka on ottanut huomioon MEITÄ jotka yhä haikailemme simpukkapuhelimien perään. "Ennenvanhaan ei ollut tietokoneita eikä nykyään saa oikein enää mistään lankapuhelimiakaan" hän sanoi. Vaikka vastine ontuikin eikä vastausta löytynyt siihen, että miksei kukaan puhelinvalmistaja ole ottanut (enää) huomioon meitä jotka haluamme vain soittaa puhelimillamme, niin minä väitän koiriin liittyen sitkeästi että ENEMMISTÖ haluaa harrastaa koiransa kanssa iloisessa ja positiivisessa ilmapiirissä.
Eihän siitä nyt jumankekka mitään tule, että Auliina Autolautta postaa koiransa saaneen Eestin juniorivalionarvoon tarvittavat sertit. Sitten tulee Kaisa Kateellinen ja Viivi Väheksyjä ja kuittaa: "Virosta on tosi helppo saada sertit" ja "Emmä oikeen osaa pitää tota arvossa".
Mekin saimme Balin kanssa kuulla: "Vähän liikaa keulit kyllä". Samainen harrastaja muuten kuittaili kuulleensa luotettavasta lähteestä maastoserttien saamisen "helppoudesta"; helpolla kuuleman tulee. Voi pyhä jysäys. Tarkempi haastattelu osoitti hänen olevan kauttaaltaan sitä mieltä että rataKV-aikakin tulee likipitäen jo siinä kun koira hyppää Toyotan takapaksista ulos kisapaikan parkkipaikalla. Ei tunnu missään.
On se nyt kumma, jollei tunnu. Pitäisikö ihan vaihtaa lajia?
KOSKA harrastuksesta tuli tällaista? Miksi pitää ylipäätään kysyä missä menet?
Suomen näyttelysertit tulevat jo postissa ennakkoon ja Virosta ne "haetaan". Tuomarit ovat milloin puusilmiä milloin vain kuutamolla. Ahtaat takaliikkeet jäävät huomiotta ja lannepituuteenkin olisi pitänyt puuttua. Selän kaarevuudesta tehdään yksinomaan voittajien valintakriteeri ja tuomarin makumieltymykset olivat neandertalin aikakauden aikaisia. Voittajia ei "ymmärretä" ja tuomaria vielä vähemmän. Maastokisassakin 450 pistettä on heikko tulos ja vain yli 500 meneviä pisteitä sopii hehkuttaa.
Millaista viestikapulaa siis välitämme?
Aikoinaan eräs toisen rodun harrastaja laittoi minulle viestiä Facebook-profiilissani olleesta kuvasta. Sellaista ei hänen mukaansa pitäisi julkaista. Koira astui kuvassa ristiin ja rodun tuomarit voisivat sakottaa tulevaisuudessa esim. 5-vuotiasta koiraani tästä 4-kuukautisena otetusta kuvasta; he saattaisivat nimittäin muistaa, että koirastani oli tällainen dramaattinen kuva Facebookissa. Olipa toisesta koirastani ravistuskuva profiilissani. Korvat olivat siinä sangen hassusti ja ehkä kuvassa huulikin heilahti. "Minkälaisen kuvan annat koirastasi tällaisella kuvalla". Kyllä on mennyt vakavahenkiseksi. Ihan jo FB on virallistakin virallisempi "esittelykanava" ja koirien kuvat on syytä olla 100% priimaa, ettei vaan 2013 julkaistasi hulvatonta pentukuvaa kera hassujen korvien, koska 2018 tulee Facebookissakin oleva tuomari arvostelemaan oman rodun erkkariin ja nakkaa kyllä eehoon tästä hyvästä. Niin oli korvat rullalla siinä vaikkakin hulppean veneen kannella. Kuvien tulee KAIKILTA osin olla priimaa. Asialla ei ole mitään tekemistä sen tosiasian kanssa, että virheetöntä koiraa ei ole. Kuvien tulee kuitenkin antaa ILLUUSIO virheettömästä koirasta.
Miten harrastamiseen saisi rentousmomenttia?
Miten tämän saisi edes kuulostamaan ulkopuolisen korviin sellaiselta, että HAUSKAA on ja koiran kanssa on ylipäätään pirun kivaa touhuta? Ollaan sitten ykkösiä tai seitsemänsiä. Niitäkin ihmisiä kun aika paljon on, jotka vain kotona möllöttävät koiruus kainalossa ja päivän aktiviteetti on Emmerdalen katsominen popparien kanssa ja hyvän sään salliessa viiden kilsan lenkki.
Miten voisimme omalta osaltamme muuttaa tai vaikuttaa seuraavanlaiseen päivitykseen:
Oltiin SiruBellan kanssa Ööstemaassa näyttelyssä. Siellä oli 16 koiraa. SiruBella oli ERI/3 SA. Meillä meni kyllä tosi huonosti. Mä olin ihan sekaisin, ja kävelin kun piti juosta. Anteeksi kaikilta. Tuomari sanoi, että meidän pitää tulla uudestaan sen kehään, koska se olisi halunnut laittaa SiruBellan voittamaan. Mutta en mee. Hävettää niin paljon, koska kävelin. SiruBellakin oli jotenkin vissiin liian laiha. Tai lihava. Tai jotain. En ymmärtäny, kun tuomari puhui belgiaa.
Seuraavana päivänä meillä oli maastokisa. SiruBellan eka kisa ja se sai 458 pistettä ja oli 20 nartusta 15. Mutta en pysty iloitsemaan, koska mulla oli pakki ihan sekaisin. Ja niin oli SiruBellallakin. Lisäksi mun päätä särki ja pyörrytti. Parkkipaikalla yksi Taneli tuli sanomaan, että "onpa ruman värinen whippet" ja sen emä vasta ruma onkin (se jotenkin tunsi sen) joten meidän päivä meni ihan piloille. Lisäksi Shelliltä oli lihapiirakat loppu. Mä en voi syödä muuta kuin lihapiirakkaa. Kotimatkalla autosta kuului vielä kolinaa ja hirvi meinas hypätä eteen. Ihan paska päivä. Vieläkin pyörryttää.
Anna POSITIIVINEN viestikapula eteenpäin. Tästä eteenpäin. Jooko?
6 kommenttia:
Tosi hyvin kirjoitettu vakavasta asiasta, olet oikeassa!
Mä niin Anita oon sun kanssa samaa mieltä. Mä oon varmaan ihan ala-arvoinen ihminen ku oon somes hehkuttanut kasvatteja jotka ei oo edes voittanut mutta saaneet sertin ollen esim 12. ja oon ollut vielä niin onnellinenkin et on itkettänyt. Pitäisikö mun nyt hävetä itteeni ja kaivautua tänne kotiin koska en osaa vaatia tarpeeksi oon lapsellisen tyyttyväin ja iloinen "huomoista mitäänsanomattomista" tuloksista !!! Hyi häpeä Pirjo!!!
Todella hyvä kirjoitus!
Mulla itselläni on vähän alikehittynyt kilpailuvietti, ja en meinaa jaksaa edes lähteä sinne kisoihin. Mulle on aivan sama juokseeko koira 450 pistettä, 200 pistettä vai jotain ihan muuta koska mulle se on aina maailman paras. Mulle pääasia on, että koiralla on kivaa.
En meinaa ollenkaan kestää ihmisiä joiden oma kilpailu-ura ei oikein edennyt, ja nyt sitten koiran kautta pitäisi olla paras.
Mä olen lapsellisen onnellinen kun ne ravistelee innokkaasti tassuviehettä tossa omalla pellolla.
Mä laitan niistä satamäärin typeriä kuvia naamakirjaan, blogiin ja hehkutan työkavereille miten parhaita ne on.
Mun ja Sennin agilityura tyssäs siihen ettei Senniä oikein huvittanut, mutta siihen asti se oppi nopeammin kuin yksikään muu koira, ainakin mun mielestä!
Jos ei voi iloita omien koirien ja kasvattajien tuloksista, oli ne sitten sertin arvoisia tai ei, jos vain voitto merkitsee jotain, niin silloin kannattaa kokonaan lopettaa ja etsiä muita harrastuksia.
Ja tästä syystä itsekin olen pysynyt kaukana kilpailuista. :(
Koira nauttii treeneistä ja siihen se onkin jäänyt.
Ja mitäköhän kauheita juttuja on koiramme kasvattajasta ja koirastani lähtenyt kiertämään kun kasvattaja julkaisi onnittelut näyttelyissä paras uros sijasta ja SA:sta. Eihän se ole edes serti! Ei siitä voi iloita, vaikka olisikin ensimmäisen koiran ensimmäinen SA.
Voi kun tää koirapiiri joskus muuttuisi.
Minusta sä oot niin asian ytimessä...jeee
Olin paikalla kokeessa, jossa potkiminen tapahtui.En itse sitä nähnyt valitettavasti, olis saattanut itsehillintä pettää.Onneksi rakas ystäväni tuli asiasta kertomaan ja asia eteni ylituomarin tietoon, joka teki oman osuutensa asiaan puhuttelemalla ja antamalla huomautuksen käyttäytymisestä.Paikalla olleiden ja tapauksen nähneiden asiaksi jää, tehdäkö asiata ilmoitus SVKL:lle.Toivon että he sen tekevät...
Harrastamisesta yleensä olen moneen kertaan sanonut "tässä harrastamisessa ei ole hymylle sijaa"..ja juuri tämän vuoksi olen aikalailla tyhmä , kun pari kertää viikossa ajan Hyvinkäälle murjottamaan ja katselemaan kun pirun koirat nautiskelevat pupun perässä. Lisäksi typerät ihmiset hymyilevät ja jopa itkevät, kun näkevät koiransa menevän hullun lailla muovin perässä...hmm...pistän itseni kuosiin talven aikana, yrittäen katua esim. sitä että talkoiltiin toi Hyvinkään rata tuleville sukupolville joustavaksi ja nautittavaksi...t.Huru-Ukko
Kiitos kaikesta palautteesta, jonka olen saanut. Olen lukenut ihan jokaisen ja ollut iloinen siitä, että kirjoitukseni on herättänyt kommentointia. Puolesta ja vastaan. Tarkoitukseni on ensisijaisesti herättää ajatuksia. Saada lukija pohtimaan omaa suhtautumistaan ja ehkäpä tuulettamaan jotain sitkeää ajatuksentynkääkin. Tapani kirjoittaa on sotkea mukaan liioittelua, sarkasmia ja huumoriakin ja sotken aina kirjoituksiini useita, kuulemiani ja näkemiäni tarinoita ja tilanteita.
Ja: älkää katuko mitään. Vain sitä, että jos ette ole iloisia YHDESSÄ koiranne kanssa. Tässä ja nyt. Jokaisessa hetkessä.
Harrastamisessa ON hymylle sijaa ja pitää ollakin!
Kiitos teille kaikille, jotka ylipäätään annatte ja suotte meille mahdollisuuden harrastaa, kuten Kalle! Iso käsi!
Lähetä kommentti