Hupi-tribuutti - osa 5.

HUPIKUVIA ja -tunnelmia vuodelta 2010:

Hupin kanssa päätimme hieman hupailla. Facebookiin ilmestyi aika-ajoin kuvia whippeteistä milloin minkäkin pullean Jaguarin ja yltiökiiluvan Harley Davidsonin edessä. Mallasin Hupin kotipihallamme perussuomalaisen Toyota Carinan eteen ja RÄPS. Paparazzin listoilla olevalle Hupille myös tällainen autokuvaussetti oli pala kakkua.

Niin tyypillistä Hupia kuin olla ja voi. Ja on muuten edelleenkin "Hupin bravuuri". Kaivautuu peiton alle ja pyörähtelee ja keikkuu siellä niin, että mytystä tulee liki turbaani.

 Kylläpäs Hupista löytyykin helluisia lelukuvia. Ja paljon.

 Etupihan virallinen valvoja Hupi tarkkailee nurmikonkasvua.

 Mistä tämä tiikeri tähän pläjähti? Huomatkaa Hupin neliveto.

 Aina on aikaa pienelle leikille.

Pallo ajatuksistasi, Hupi.

 Hakunilan koirapuistossa meillä on tällainen patsas.

 Veikkaisin muurahaisen kävelevän terassilaudoituksella...

 Tässä tiiraillaan vähän isompia tiluksia. Niitä täällä Hakunilassa riittää.

 Ja taas mennään. Hupin takapotku.

Vuosi 2010 on paketissa. Ei kerrota Hupi, että vuoden 2010 kuvien joukossa oli kaksi vuoden 2009 kuvaa kun en ollut tarpeeksi tarkkana kuvien kanssa. Mutta ei kerrota mitkä ne kaksi on.

Hyvä. Hupi on samaa mieltä, että "ei niitä kukaan huomaa".

Enää 2011, 2012, 2013, 2014, 2015 ja 2016. Tähänhän alkaa tulla melkein jo rutiini - joka päivä yksi vuosi pakettiin. Tosin eilen ahkeroin kaksi.

Hupi-tribuutti - osa 4.

Hupivuosi 2009, jiihaa!!!

 Veikkaisinpa hyönteisen olevan liikekannalla aikaisin keväällä. Hupi tutkii ja analysoi.

 Tässä on menossa nikerrys voikukkapellossa.

Välillä tsuumaillaan. Voikukista on enää siemenpallot jäljellä mutta aina voi etsiä pulleinta ruohonkortta.

 Hupi nauttii pihalla loikoilusta. Vuoden 2009 kesällä tähän malliin.

 Kuvauksellinen Hupi.

Ihan tällaisiin suorituksiin emme ole enää vuosiin päässeet, mutta tällaisen halon poika bongasi remmimarssilla ja kantoi sitä urhoollisesti ja ylpeänä. Muistan tämän kohdankin Hakunilantiellä, josta se moisen, huikean, löydön teki.
Sitä määrää hanskoja, pahvia, rakennusjätettä, kaljalaatikoita, tohveleita, leluja, tutteja, oksia - mitä Hupi on bongannut. Vantaan kaupunki olisi voinut hyödyntää kaveria kanniskelupuuhissa kevät- ja syyssiivousten aikaan!

 Tässä hieman maltillisempi stikkedi.

Kun katsot tarkkaan voit nähdä ruusunmarjan siemenet Hupin suussa. Myös ruusunmarjat maistuvat tälle moniruokaiselle wipattimelle.

Tässä on menossa kongin sisältö. Aika-ajoin kongit ovat pitäneet Puupin puuhakkaana.

Upea sinifawn Hupi kiitää puhtoisella lumella, yhdellä Hakunilan monista niityistä.

Hupi-tribuuttia on luvassa vielä vuosilta 2010, 2011, 2012, 2013, 2014, 2015 ja 2016. Kaikkia ideoita sitä päähän pätkähtääkin!

Hupi-tribuutti - osa 3.

Ja taas mennään. Hupimaisia kuvia vuodelta 2008:

 Niin kiiluvana, suloisena, hehkeänä. Niin Hupimaisena.

Minähän kerron kaikille vuolaasti sitä tarinaa, että meni 18 näyttelyä ennen kuin viimeinen SERT napsahti. Tahkoamalla tuli. Yllä olevassa kuvassa olin "kuivattanut" Hupin Turku INTtiä varten (on muuten henkeäsalpaavan komeana, vaikka itse sanonkin. Pia The Kultakäsi seisottaa), tuomarina Espen Engh. Hupi sai ko. näyttelyssä varasertin ja kun hain arvostelua, herra Engh lausahti: "I wonder why he isn't a champion yet"? Sitä muuten undrasi hra Vikströmkin, ruotsiksi. "Jag undrar när han skall bli championat"?

Hupi ei ole koskaan ollut mikään showkoira. Se makoilisi kaikkein mieluiten kotona, leluja laiskasti nikerrellen, syöden ja auringossa paistatellen. Hupi saattoi nuorempana myös hieman keventää kehässä - kehän ulkopuolella se ravasi tietenkin ihan puhtaasti - ja tätähän tutkittiin laajastikin luustokuvien avulla. Kyllä Hupi keinot keksi, miten pääsi äkkiä kodin lämpöön ja rauhaan.

Hiljaksiin sitä kuitenkin vein ja sitkeä yrittäminen palkittiin ja Hupi valioitui 14.6.2008 - vähän niin kuin syntymäpäivälahjaksi minulle.
Kävin sitten oikein laskemassa - olemme tuon päivän jälkeen olleet Hupin kanssa kehässä 16 kertaa. Tekee enää n. 2 näyttelykäyntiä per vuosi. Sopii Hupille.

Kävimme alkuun Hupin kanssa myös Kartanolla treenailemassa viehettä, vielä ei kuitenkaan pariin vuoteen lamppu päässä syttynyt. Hiljaa hyvä tulee - tässäkin asiassa. Tässä kuvassa Hupi on sensijaan tehnyt pinkin matolöydön.

 Olen sanaton. Minulla on näin kaunis koira.

 Hupin nukkuma-asentoja.

Apilapellossa samaan malliin!
Hupi rakastaa piehtarointia. Kesällä se tekee sitä todella usein, ihan kesken remmimarssiakin. Nuuskaisee; "Ahh, vastaleikattu nurmi" ja hyppäisee selälleen. Onnellinen koira.

 Raparipana rapaisella pellolla. Nautiskellen. Joka hetkestä, joka roiskeesta. Tietenkin.

 Ja sitten taas sievästi tassut yhdessä, silmät kiinni.

 Rapa tekee hyvää hipiälle, tietää Hupi.

Hupi keikistelee joululelun kanssa. Aina yhtä iloinen, suloinen, kuvauksellinen Hupi!

Enää jäljellä vuodet 2009, 2010, 2011, 2012, 2013, 2014, 2015 ja 2016.

Hupi-tribuutti - osa 2.

Vuoden 2007 eteeristen Hupikuvien pariin:

Hupin olisi vallan hyvin voinut ilmoittaa Paparazzin whippetlistoille. Hupi ei ole koskaan ollut kuvaamisesta moksiskaan, päinvastoin. Minusta on aika ajoin tuntunut siltä, että se rakastaa kuvattavana oloa. Ja kamera rakastaa sitä.

Leluja Hupi vasta rakastaakin!! Edelleen! Varsinkin kaikki uutuuslelut on huolella "käytävä läpi". Sen herkkä kirsu haistaa kaupasta tullessa olenko käynyt lelukaupan kautta. Jos näin on, se työntää päänsä estotta lattialla olevaan kauppakassiin ja nappaisee lelun(t) parempiin suihin. Pelastusarmeijassa käydessä tietävät jo poistaa hintalaput ostamistani leluista, koska "nämä tulevat heti käyttöön, eli suuhun".

Nirske käy. Useinkin myös jos jään suustani kiinni - kuten harvoin teen - esim. kaupan kulmalla ja koiriani ihailevalla ihmisellä on pullottava kauppakassi käsissään, niin pian se pullottaa entisestään, kun Hupi sinne päänsä työntää. Usein siinä sitten alkaa valitus ja selitys kuulua, että "Ei mulla ole täällä kuin kurkkua (kyllä Hupi sitä syö) ja paketissa raakaa kalaa (kyllä Hupi sitä syö)...".

 Mitä minä juuri sanoin niistä leluista ja Hupista?

 Eteerisenä. Auringossa.

 Eteerisenä - ja vielä harmaakuonoisena - hiukan "isommassa koirapedissä".

Kynsienleikkuun jälkeen ja muulloinkin, kun Hupin pitää hetki hiljentyä ja järjestää asioita päässään, se könyää - könysi - esim. sängyn alle. Nyt se ei kylläkään ole em. tapaa enää viljellyt vuosiin, mutta nuorempana se sitä teki. Aiemmassa asunnossa kun oli saunakin, niin siellä se lauteiden alla loikoili esimerkiksi imuroinnin aikaan.

Kauniina pedillä. En muuten edes muista omistaneeni tällaista koirapetiä. Tainnut mennä aika nopeasti riks ja raks.

Useimmat suomalaiset saunovat saunoissaan. Meillä sauna toimi lähinnä varastona. Koiranruokavarastona. Kun saunan oven avasi, niin KAS, kuka se sieltä tuli nuuhkimaan, "Josko tätä saisin kupillisen, kiitos".

Hupi-tribuutti jatkuu. Enää vuodet 2008, 2009, 2010, 2011, 2012, 2013, 2014, 2015 ja 2016.

Hupi täytti 12 - kaksitoista!!!

Aika juoksee. Ei pysy Anita(kaan) eikä Anitan blogi(kaan) perässä. 
Lokakuussahan vuosia täyttää Kenzolassa peräti kolme poikaa; ensin Luxi, sitten Viri ja viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä Kenzolan elävä legenda, Hupi, 26.10.

Mietin sitten sopivaa tribuuttia Hupille ja sainkin aika lennokkaan idean.
Kahlasin vuodesta 2006 kaikki Hupin kuvat läpi!!! (jotka siis ovat otsikon Hupipics-alla) Toki Hupia esiintyy miljoonassa muussakin kansiossa mutta oma kansio oli loogisin etsintäpaikka - ja olihan urakka! Mitäpä jos julkaisen kahdentoista vuoden JUTTUSARJAN Hupista kuvineen?!

Miten tästä eteenpäin, jää nähtäväksi. Hyvä jos vuoden kerrallaan saan aikaiseksi.

Miten sitten olinkin bongannut Hupin Michaelin Twyborn-sivuilta?
Intuitio? Väri? Komeus?
Tarvittiin kuitenkin vielä Tuulan ja Mariannan apua, että Hupi lopulta Suomeen saatiin. Ikuisesti kiitollinen heille heidän taustatuestaan kaikessa.

Tämä pehmeä ja suloinen kaveri solahti laumaani lupsakasti mutta ei ensialkuun innostunut vieraista ihmisistä eikä oikein vieraista tilanteistakaan. Se oli aika omanlaisensa, mietiskelijä, järjesteli kynsienleikkuun jälkeen legot paikoilleen sohvapöydän alla ja imuria esille otettaessa kipitti äkkiä toiseen kerrokseen. Sitä se tekee toki edelleenkin.
Hupista kuitenkin kuoriutui vuosien varrella itsenäinen, vakaaluonteinen, omanarvontuntoinen, itsetietoinen koira. Elämä sen kanssa on ollut kuin sipulia kuorisi. Mitään suuria yllätyksiä ei enää vuosiin ole tullut vastaan, mutta suurimpana tähtihetkenä pidämme sitä, kun Hupi alkoi ajaa viehettä n. 5-vuotiaana.
Ja yllättäähän se aina. Lempeydellään, olemuksellaan, sympaattisuudellaan. Mikään kehäkettu se ei koskaan ole ollut, mutta vanhoilla päivillään on innostunut laittamaan oikeinkin koreasti jalalla kehissä!

Mennäänpä niihin kuviin tallennettuihin muistoihin. Taisin aloittaa 1g-kuvapalvelun käytön vuonna 2006 (!!!) joten ensimmäiset kuvat on tallennettu kansioon Hupipics 2006 (kuvat ovat todellisuudessa vuosilta 2004-2006):

Hupi syntyi 26.10.2004. Vaikea varmaan huomata kuvasta, mikä se pennuista on?

Aika tyypillinen puppiskuva Hupista - samanlaisia saa kaverista toki edelleenkin - mutta tässä näkyy hienosti kuinka savunharmaa nassu sillä pentuna vielä olikaan. Ja teräväreunainen valkoinen piirto.

Siinä sitä sitten seisotellaan, kuvatekstin mukaan 12-viikkoista pentua. Kylläpä sitä olikin. Luustoa, pituutta, mittasuhteita!

taustalla Tuija Elomaa, kuvan otti Kirsi Mannila

Suloinen pentu-Hupi.

Tässä ollaan Vantaan Metsolan maisemissa. Siellä meillä oli takapihalla metsä. Pikkupakkasilla käytiin juoksaisemassa toiminnallisesti metsää ristiin rastiin. Ja siihen maailman aikaan vielä ilman takkejakin!

Hupilla on lumisatula. Hupin selässä on sittemmin matkustanut mm. ruusun terälehti ja heinäsirkkakin. Ja taitaa sieltä lumen alta löytyä jotain herkullista?

Nuori Hupi. Lihastyypiltään pyöreä. Ihana leveä reisi ja alalinjakin just niin kuin pitää! Onpas se ollut (on) komea. *huokailee*

Hupihan kanniskeli pentuna useinkin leluja, niitä vietiin pihalle ja tuotiin takaisinkin. Lenkillä puiden oksilta bongattiin käsineet ja tumput, rotvalleista kaivettiin Metsolassa asuessa useampikin kaljalaatikko. Näitä sitten revittiin ja riivittiin äänekkäästi kadulla. Yhden rakennustyömaan ohi kun mentiin, bongasipa Hupi sieltäkin jonkin "pakkauksen", jonka sitten riipi suikaleiksi muitta mutkitta.

Käsineiden bongaus ja laatikoiden riivintä on vanhoilla päivillä jäänyt, mutta leluilla leikitään edelleen. Mennävuosina sattui muuten pari kertaa Hupin kanssa niinkin, että ohikulkenut äiti, jolla oli lapsi rattaissa, saattoi jäädä jutustelemaan. Eipä siinä kissaa ehtinyt sanoa, kun Hupi oli napannut tenavan kainalosta nallen. Onneksi äiti - kuten lapsikin - suhtautuivat asiaan naurulla. Hupin epäonneksi lelu piti aina antaa takaisin,

Hupi näyttäytyi tässä n. 5-kuisena olisiko ollut Tampereella? Meillä kävi siinä varmaan parikymmentä harrastajaa päivittelemässä Hupin luustoa. "En ole koskaan nähnyt yhdelläkään whippetillä näin paljon luustoa". En minäkään.
Veikattiin jopa, että "luuston perusteella kasvaa varmaan 58-senttiseksi". No ei kasvanut. Jäätiin milli alle 53 sentin.
Hupin koko komeutta ja kauneutta seisottaa kuvassa Timo Aalto.

Kääk. Tässä oli vasta ensimmäinen otos tribuutista. Enää vuodet 2007, 2008, 2009, 2010, 2011, 2012, 2013, 2014, 2015 ja 2016 jäljellä.