Jo pelkästään jääkaapin availu ja jääkaapissa kyläily on mieluisampaa, kun jääkaappi ei PIIPITÄ. Lisäksi tämän kuvakavalkadin kaltaisia juoksutuspaikkoja Tikkurilassa EI ollut. Piste.
Päivän lenkkistatistiikka 7,6 km.
23.5.2016
Lenkillä 13.5.2016
Perjantairiemua, näin meillä:
Vaikka tässä onkin tullut kuultua jo vertailua tyyliin, "Se teidän edellinen asunto oli kivampi, eteinen, aula, keittiö - ja mitä niitä nyt olikaan, oli ISOMPIA ja lenkkimaastot PAREMPIA" - niin nyt ei kyllä allekirjoittanut allekirjoita.
Jo pelkästään jääkaapin availu ja jääkaapissa kyläily on mieluisampaa, kun jääkaappi ei PIIPITÄ. Lisäksi tämän kuvakavalkadin kaltaisia juoksutuspaikkoja Tikkurilassa EI ollut. Piste.
Suhruista synkroniaa. Nämä kaksi ovat vaan niin ihania. Suosittelen myös lämpimästi kaikkia blogiani seuraavia KESKITTYMÄÄN kuvaamiseen. Kuvaaminen ja puhelimessa puhuminen samanaikaisesti ei ole suositeltava yhdistelmä. Huima ja Bali sensijaan ovat. Suositeltava yhdistelmä.
Jaaha. Mihinkäs sitten kurvataan seuraavaksi? Pysytäänkö tässä valtavalla jalkapallokentällä vai kurvataanko viereiselle - valtavalle - pellolle?
Puupikin oli mukana geimeissä. Tuo ikinuori ja iki-ihana veteraani. Voi rakkaus.
Bali ottaa nurminataa itseensä.
Huima ottaa vauhtia ojasta.
Sitten piehtaroidaan - näitä kesän iloja, nam!
Puupin ilme; mahtoi olla väkevä ruohonkorsi.
Spiidaus alkaa riittää. Johan tässä vedettiinkin. Laitoja myöten. Ja myös siellä viereisellä pellolla.
Pojat dippaavat ojaan. Veden äärelle.
Päivän lenkkistatistiikka 7,6 km.
Jo pelkästään jääkaapin availu ja jääkaapissa kyläily on mieluisampaa, kun jääkaappi ei PIIPITÄ. Lisäksi tämän kuvakavalkadin kaltaisia juoksutuspaikkoja Tikkurilassa EI ollut. Piste.
Päivän lenkkistatistiikka 7,6 km.
16.5.2016
Pikainen katsaus menneeseen viikkoon.
Muutama asia viimeviikossa kuitenkin pisti auts silmään.
Helsingin Sanomat oli haastatellut Kämp Collection Hotels - yhtiön johtajaa, Laura Tarkkaa, joka lausui niin hyviä johtamiseen liittyviä kommentteja, että ne on kopioitava tänne. Niitä lukiessa mielessä kävi sekä koirayhdistykset (!!) että koiran koulutus (!!). Niin paljon voimme tosiaan oppia ja poimia ympäriltämme, soveltaen.
- Et saa strategiaa ikinä toteutettua, jos ihmiset eivät ole mukana.
Anita: Kuinka moni on istunut palavereissa, joissa "vain" todetaan asioita ja päätetään ikäänkuin kaikkien puolesta, että "tästä eteenpäin toimimme näin". Palaverin jälkeen käy kahvihuoneessa kova kuhina, kun työntekijät päivittelevät johtajiston sanelemia sääntöjä. Johtajien, jotka eivät välttämättä ole tekemisissä esim. asiakkaan kanssa lainkaan.
- Työntekijän saa mukaan vain silloin, kun he sitoutuvat tunnetasolla.
Anita: En voisi olla enempää samaa mieltä.
- Johtamisen ydin on luottamus: anna vastuuta.
Anita: Loistavasti kiteytetty. Koiran kanssa luottamus on kaiken a ja o. Otetaanpa esimerkki omasta laumasta. Minun nuorin koira Bali kun vaikutti täysin kuurolta pentu- ja junnuaikana, ehkä jopa osin aikuisuuden kynnykselläkin. Irtipidettäessä se ei kertakaikkiaan kuullut, eikä tietenkään siten totellut. Sen juoksu katkesi vain, kun enemmän ahne juoksukaveri, Huima, totteli ja tuli hakemaan namia. Bali jolkotti perässä. Moni vetää tällaisessa tilanteessa koviakin johto(ja johtamis-)päätöksiä; koiraa ei enää pidetä irti, koska siihen ei voida luottaa.
Pidin Balia kuitenkin irti useita kertoja, uudelleen ja uudelleen. Itseasiassa tässä yksi päivä sitä niityltä huudellessa hämmästyin itsekin, se oli täysin ehdollistunut namiin ja tuli kiireenvilkkaa. Olisikin silkkaa hölmöyttä tuomita nuori koira ikuisiksi ajoiksi hihnaan siksi, että se ei tullut luokse ensimmäiset 20 tai 50 kertaa. Koska ennenpitkää se kuitenkin tulee, ja silloin juuri SITÄ käytöstä on vahvistettava.
- Tänä päivänä et voi käskeä ketään, uskon itsestä johtautuviin tiimeihin. Kun ihmiset kokevat tekemisensä merkitykselliseksi, he tekevät parasta tulosta.
Ei lisättävää.
Sensijaan lauantaina sinä pientä tummaa henkilöautoa ajanut nuori, vaalea nainen. Häpeä.
Kävelin Hevoshaantietä lauantaiaamuna. Tiellä on 30 kilometrin nopeusrajoitus. Olin koirineni Hevoshaan koulun kohdalla, kun siili ylitti (yritti ylittää) tietä, korotetulla suojatiellä. Naiskuski näkee siilin, tietenkin. Pysähtyy ennen töyssyä, hetkeksi, mutta sitten tekee jotain outoa (?!), kaasuttaa ja ajaa siilin päälle!
Sinulla olisi ollut vaihtoehtoja.
Tyhjällä tiellä ei ollut muuta liikennettä, kuin minä. Olisit voinut avata ikkunan ja huudahtaa, että "saatko siilen pois tieltä" (olisin ilomielin ottanut siilen kätösiin ja siirtänyt sen, minun olisi vain pitänyt sitoa ensin koirat tolppaan, no problem) TAI olisit voinut mennä vilkulla tien sivuun ja odottaa, että siili pääsee yli.
Mutta ei. PUMPS, ja siili oli kuollut. Seuraava auto ajoi vielä varmistukseksi samaisen siilin päälle. Onneksi kolmannessa autossa istui nuori mies ja hän ajoi vilkulla tien sivuun sekä siirsi kuolleen siilin läheiselle nurmialueelle. Kiitin tätä nuorta miestä vielä erikseen tästä hienosta eleestä.
Olen saanut taas kiviyhteydenottoja.
Selvästi kiviasiaa pitäisi taas päivitellä. Kunpa saisin aikaiseksi tehdä kivenpoistovideon. Kaksi pientä kiveä poistin juuri Virin anturasta, naps vain.
Lupaan palata kiviasiaan lähiaikoina.
Lähiviikkoina pitäisi päivittää myös pakastesperma-asioita. Toivottavasti minulla olisi positiivisia uutisia ja positiivisia päivityksiä aiheeseen liittyen. Tämä on jatkuvaa oppimista, ihanaa, että koirani suovat siihen mahdollisuuden. Upeata.
Viimeviikolla voimia veivät niistämisen lisäksi äitini Lenovo-asiat.
Jaksan hämmästellä, kuinka kuluttajille myydään "siedettävillä osilla" olevia koneita, jotka ovat solmussa kun kerran ne avaat ja klikkaat "väärään kohtaan". Sitten kaikki yhdessä ja erikseen "yrittää auttaa" ja kone menee enemmän solmuun - kun ei siitä saa mitään tolkkua. Kukaan ei ymmärrä eikä puhu Lenovoa.
Lopulta kenenkään aika eikä kärsivällisyys riitä koneen tuhansien ja taas tuhansien solmujen selvittämiseen.
Jaksamista Facebookin Tietokoneapua -ryhmästä löytämälleni Mikolle koneen kanssa. Vaikutat rauhalliselta ja kärsivälliseltä. Sellaiselta ihmiseltä, jota nyt äitini ja hänen Lenovo tarvitsevat.
Kuvituskuvana Bali ja Luxi. Ovat oivaltaneet oikein elämän syvimmän olemuksen. Ole rento. Älä stressaa. Koskee muuten Anita, sinuakin. Stay calm.
10.5.2016
Lenkillä 5.5.2016
Ottipa 9.3 kilometrin päivä koville, kun flunssan lätkäisi. Nyt ei ollut apua kalanmaksaöljykapseleista, eikä maitohappobakteeritabletitkaan auttaneet vaan monen niistämisen jälkeen tukkoisuutta avasi vain xylometazoliini. Vaikutus kestää jokusen tunnin, ihan koko yötä ei nenä pysy auki. Kuudetta flunssapäivää viedään, mutta mikäs tässä on tuhistessa kun lenkkiä taitetaan linnunmaitomaisessa kelissä.
Pojat pääsivät ensin niitylle kirmailemaan ja sitten marssittiin linnunlaulun, kukkien ja vehreiden maisemien läpi. Tähän tapaan:
Bali. Se aina iloinen.
Huima innostui keppileikkiin.
Välillä spiidattiin tasatahtiin näin.
Ja tässä Bali pistää varmuudeksi silmät kiinni, ettei keppi iske päin näköä.
Luxikin osui kuviin. Tällä lenkillä olikin vaihteeksi combo Luxi, Huima ja Bali.
Hiippaillen.
Tältä näytti Hevoshaantien alkupäässä 5.5.
Ja tässä tuokiokuva Håkansbölen kartanosta.
Kyyhkynen pullistelee oksalla.
Tässä pullistelevat sinivuokot.
Valkovuokkoja on tienoot väärällään.
Niitäpä tässä analysoimme.
Pojat pääsivät ensin niitylle kirmailemaan ja sitten marssittiin linnunlaulun, kukkien ja vehreiden maisemien läpi. Tähän tapaan:
2.5.2016
Nyt on tapahtumarikasta.
Ja nimenomaan rikasta.
Kaikki, mitä koirien kanssa saa ja voi tehdä, on ei vain voimaannuttavaa vaan myös elämää rikastuttavaa.
Ja nimenomaan kaikki.
Tekee mieli hihkua ja hekumoida, juhlia ja huutaa juhuuta, piehtaroida polleana, ylvästellä ylpeänä.
Viimeisin viikonloppu hakee vertaistaan. Mustikkalassa juostiin yhdistyksemme omat maastokisat ja kisapelloilta kantautui pitkin päivää toinen toistaan huikeampia uutisia. Äänivallit suorastaan paukkuivat.
Lukuisia nappisuorituksia, iloa ja onnea monessa perheessä. Koirat ovat saaneet toteuttaa itseään ja siinä sivussa ovat "juoksaisseet hieman serttejä ja mainetta ja kunniaa". Siinä - siis juoksemisessa - missä ne ovat jokatapauksessa jokainen älyttömän hyviä.
Voihan wau.
Bonnywapit Feefifofum (Hupi ja Bonnywapit Earnabuck) riensi pellolla siihen malliin, että sertillä oli suoritukset kertakaikkiaan palkittava. Tämä oli ei enempää eikä vähempää kuin Helunan VALIOITTAVA sertti, joten neiti Heluna on tätänykyä FI KVA-M!
Huikealle Helunalle taustajoukkoineen isot onnitukset!!
© Tuomas Tuomi
No sitten voihan ViWAU;
Balin piiperoista kaksi oli ensikisassaan. Waumomentteja koettiinkin kaksin kappalein.
Vi'waun Hulabalooathonolulu (Bali ja Vi'waun Udaya) kipitti jalalla sangen koreasti ja kepeästi ja juoksi SERTin arvoisesti! Ihan huikean huisia ja isot onskatukset Manulle taustajoukkoineen!
© Tuomas Tuomi
Mitäpä teki Armi perässä? Vi'waun MiuMau Maui (Bali ja Vi'waun Udaya) kipitti jalalla sangen koreasti ja kepeästi ja juoksi SERTin arvoisesti! M a h t a v a a! Jättionnitukset Armille taustajoukkoineen!
© Mari Kääriäinen
Ja jotkut ovat vielä huolissaan näyttelyjalostuksen vaikutuksista whippetin "ajogeeniin". Siitäs saatte, katkenneita heinänkorsia ja multapaakkuja nenällenne. Ähäkutti.
Meanwhile.
Italiassa Hulan iki-ihana tytär, Anita, Esedra I Know It (Hula x Esedra Endless Night) pyörähti näyttelykehässä ja pokkasi SERTin Veronika Chrpová:lta.
Kehässä pyörähtivät myös Hupin ja Sobresalto Funny Facen tyttäriä, joista Melacrinis Empirica Eevi oli luokassaan toinen ja Melacrinis Eureka Eija neljäs.
Kolme huikeata poikaa. Ja heidän huikeat lapsensa.
Voiko huikeudella olla mitään rajaa? En usko. Kun on huikeaa, niin on huikeaa. Vähempikin huikeus toki riittäisi, mutta huikealla huolenpidolla ja huikeilla omistajilla on tässä toki oma, huikea sijansa. Huomattavan huikeat terveiset ja onnitteluhalit heistä jokaiselle.
Itse isukit tepastivat eilen Tampereen kansainvälisessä ympäristössä.
Mikä oli sinällään HUIKEATA sekin, koska olin poistanut täysin kolmijalkaiselta Balilta lauantaiaamuna (!!) kiven anturasta. Tässä yhteydessä en voi sanoa muuta kuin, että älkää vaipuko koskaan koirinenne epätoivoon. Kaikkea sattuu ja tapahtuu, mutta älkää jääkö tuleen makaamaan. Olisi ollut (liian) helppoa alkaa nillittää, viiltää ranteita ja manailla "huonoa onneaan", perua näyttelyreissu ja kaivaa itselleen potero, johon mennä surkuttelemaan. Sensijaan kävelimme teipit tassuissa (kyllä, kurkkasin kumpaankin tassuun...) kevyen aamulenkin, joka sujui vaivoin jotenkuten. Balin kivihistoria on sen verran tuore, ettei minulla oikein ole faktafaktaa sen kivi anturassa -käytöksestä. No nyt on. Soittelimme Emmin kanssa päivän mittaan ja päätimme "vain iloisina lähteä, tulee mitä tulee". No tulihan sitä.
Maastokisoissa tavataan usein olla iloisia "ehjistä suorituksista".
Niin olen jumankekka minäkin. Edellisenä päivänä minulla oli täysin kolmijalkainen koira ja satunnaisesti ontuileva HupiKIN! (Hupi juoksi joitakin viikkoja sitten kuoppaan ja on ajoittain varonut toista etujalkaansa, hyvin satunnaisesti, mutta kuitenkin) - ja seuraavana päivänä Tampesterin sinisillä matoilla sain iloita kahdesta ehjästä suorituksesta!
Tuomarisetä Tim Finney oli hauska tuttavuus. Ihanan strict ja löysi kyllä osittain obvious virheetkin, mutta ehkä vain osittain? Se mikä oli hetki sitten nounou, olikin ok seuraavan koiran kohdalla? Näitä ei kuitenkaan kannata miettiä sen enempää vaan iloita siitä, mitä on. Juuri nyt. Kaksi kauniisti esiintynyttä koiraa, joista Balille EH:
© Kai Heinonen
ja Hupille ERI/3 ja niin monta kehua sen upeasta kunnosta, että hyvä etten liikuttunut kyyneliin.
Iso kiitos jälleen kerran upealle assistentille Emmille, joka huolehti tällä kertaa kämppiksen auton parkkiinkin. Tuloskuvaus toimi myös moitteettomasti, Emmin avulla. Emmi myös esitti (upeasti) Hupin. Wau, mikä multitalentti neito.
Mitäpä muuta?
Tässä onkin sitten koiraharrastukselta jäljellejäävällä ajalla juostu hammas- ja silmälääkärissä. Silmässäni sattui ehkä verenvuoto (!), mutta onneksi mitä ilmeisimmin laseroidun alueen sisällä. Nuori silmälääkäri ei oikein saanut kiinni tapahtumakuvauksestani; silmääni nimittäin läsähti aivan kuin lokin kakka. Tosin se oli tummanruskea, vähän kuin öljymäinen. Kun liikutin silmää, tämä öljyläikkä levisi rihmamaisesti sinne ja tänne, silmän liikkeiden mukaan. Lääkäri löysi silmästäni pienen, verimäisen pisteen, jonka johdosta joudun kontrolliin 16. päivä.
Hammaslääkäri puhui "iän mukana tuomista ongelmista", hänkin. Hampaat ovat kovassa kulutuksessa, ihmisen koko eliniän. Niinkö? "Ei ihme, että tämä hammas on lohjennut, koska se osuu tuohon toiseen". Jaaha. Kaksi hamppulin lohkeamaa siis paikattiin kerralla.
HUS lähestyi myös kirjeellä. Käsikonsultaatio on Herttoniemen sairaalassa 30. päivä. Mikäs se lastenlaulu olikaan? "Pää, olkapää, peppu"? No mulla se menee näin: "Silmä, hammas ja kädet". Hahah.
Käsiä operoidaan aikaisintaan syksyllä, uskoisin. Käsioperaatio kyllä jännittää, mutta itseäni lainaten, ei pidä jäädä tuleen makaamaan.
Toukokuu on hieman tukkoinen ohjelmaltaan, mutta en valita. Vierivä kivi ei sammaloidu.
Tälle viikkoa on peräti kaksi mätsäriä, illalla olen sihteerin hommissa Kartanolla ja lauantaina Tuusulassa tuomaroimassa. Ensiviikolla saadaan huiskia taloyhtiön talkoissa; tämä se hauska taloyhtiö onkin, vai onko tämä vielä sitä kuherruskuukautta? Nimittäin talon asukas sanoi, että "täällä on niin siistiä, ei talkoissa juuri mitään (tarvitse) tehdä, lähinnä me grillataan". No, eiku rillaamaan sitten!
Toukokuun kaksi viimeistä viikonloppua vietän visusti näyttelyissä, toisena päivänä koiran kanssa kehässä ja toisena päivänä kehäsihteeritöitä tehden. Tämähän on ihan superbia.
Eikä tässä vielä kaikki.
Nissen silmälasiketju järjesti melkoisen yllätyksen. Olin vastannut heidän kilpailuhakuun, jossa etsittiin tulevaan vuorovaikutteiseen monitehokampanjaansa kolmea ehdokasta, palkintona monitehosilmälasit! Meitä oli 900 hakijaa, joista kolme onnellista pääsee testiryhmään ja mukaan mm. Facebook-sivuilla tapahtuvaan mainontaan - ja minä olin yksi kolmesta. Suorastaan mörököllimäisen huippua! Minähän olen abaut viimeinen suomalainen, joka ei "suostu" monitehoja ottamaan ja ratsastan milloin milläkin keppihevosella:
"HYKSin silmälääkärikin sanoi, että ei niillä kaikkia näköalueita näe. Meidän vanha kokenut silmäkirurgikin katselee silmälasien yli, me aina nauretaan sille". "Mutta hän on sanonut, että on ihan tyytyväinen niin, pärjää hyvin yksillä laseilla".
Lisäksi ratsastan sillä ajatuksella, että "likinäköisyyttä ei ihmiseltä viedä koskaan pois", sanoi optikko kerran. "Kyky nähdä lähelle pysyy koko eliniän". Niin, eli tavallaan en tarvitse laseja nähdäkseni lähelle, otan vain lasit pois, niin näen leikata koirieni kynnet ja kaivaa kivet anturoista.
Mutta että NYT se on menoa. Monitehot here I come, ja Nissen Jumbo, olkaa valmiina. Pyörremyrsky saapuu myymäläänne.
Miten elämä onkin niin ihanaa ja antoisaa? Onko se vain sitä, kun sen oikein oivaltaa vai onko minulla ilmiömäinen kyky "vain" ajatella asioista positiivisesti ja imuroida synkät ajatukset pois mieltäni saastuttamasta?
Tapahtumarikkaus on valtava rikkaus. Koiriani käy kiittäminen ihan kaikesta. Ja se, mihin niillä ei ole osaa eikä arpaa - ei sellaista oikeastaan olekaan?
Halikaa koirianne.
Kaikki, mitä koirien kanssa saa ja voi tehdä, on ei vain voimaannuttavaa vaan myös elämää rikastuttavaa.
Ja nimenomaan kaikki.
Tekee mieli hihkua ja hekumoida, juhlia ja huutaa juhuuta, piehtaroida polleana, ylvästellä ylpeänä.
Viimeisin viikonloppu hakee vertaistaan. Mustikkalassa juostiin yhdistyksemme omat maastokisat ja kisapelloilta kantautui pitkin päivää toinen toistaan huikeampia uutisia. Äänivallit suorastaan paukkuivat.
Lukuisia nappisuorituksia, iloa ja onnea monessa perheessä. Koirat ovat saaneet toteuttaa itseään ja siinä sivussa ovat "juoksaisseet hieman serttejä ja mainetta ja kunniaa". Siinä - siis juoksemisessa - missä ne ovat jokatapauksessa jokainen älyttömän hyviä.
Voihan wau.
Bonnywapit Feefifofum (Hupi ja Bonnywapit Earnabuck) riensi pellolla siihen malliin, että sertillä oli suoritukset kertakaikkiaan palkittava. Tämä oli ei enempää eikä vähempää kuin Helunan VALIOITTAVA sertti, joten neiti Heluna on tätänykyä FI KVA-M!
Huikealle Helunalle taustajoukkoineen isot onnitukset!!
No sitten voihan ViWAU;
Balin piiperoista kaksi oli ensikisassaan. Waumomentteja koettiinkin kaksin kappalein.
Vi'waun Hulabalooathonolulu (Bali ja Vi'waun Udaya) kipitti jalalla sangen koreasti ja kepeästi ja juoksi SERTin arvoisesti! Ihan huikean huisia ja isot onskatukset Manulle taustajoukkoineen!
Mitäpä teki Armi perässä? Vi'waun MiuMau Maui (Bali ja Vi'waun Udaya) kipitti jalalla sangen koreasti ja kepeästi ja juoksi SERTin arvoisesti! M a h t a v a a! Jättionnitukset Armille taustajoukkoineen!
Ja jotkut ovat vielä huolissaan näyttelyjalostuksen vaikutuksista whippetin "ajogeeniin". Siitäs saatte, katkenneita heinänkorsia ja multapaakkuja nenällenne. Ähäkutti.
Meanwhile.
Italiassa Hulan iki-ihana tytär, Anita, Esedra I Know It (Hula x Esedra Endless Night) pyörähti näyttelykehässä ja pokkasi SERTin Veronika Chrpová:lta.
Kehässä pyörähtivät myös Hupin ja Sobresalto Funny Facen tyttäriä, joista Melacrinis Empirica Eevi oli luokassaan toinen ja Melacrinis Eureka Eija neljäs.
Kolme huikeata poikaa. Ja heidän huikeat lapsensa.
Voiko huikeudella olla mitään rajaa? En usko. Kun on huikeaa, niin on huikeaa. Vähempikin huikeus toki riittäisi, mutta huikealla huolenpidolla ja huikeilla omistajilla on tässä toki oma, huikea sijansa. Huomattavan huikeat terveiset ja onnitteluhalit heistä jokaiselle.
Itse isukit tepastivat eilen Tampereen kansainvälisessä ympäristössä.
Mikä oli sinällään HUIKEATA sekin, koska olin poistanut täysin kolmijalkaiselta Balilta lauantaiaamuna (!!) kiven anturasta. Tässä yhteydessä en voi sanoa muuta kuin, että älkää vaipuko koskaan koirinenne epätoivoon. Kaikkea sattuu ja tapahtuu, mutta älkää jääkö tuleen makaamaan. Olisi ollut (liian) helppoa alkaa nillittää, viiltää ranteita ja manailla "huonoa onneaan", perua näyttelyreissu ja kaivaa itselleen potero, johon mennä surkuttelemaan. Sensijaan kävelimme teipit tassuissa (kyllä, kurkkasin kumpaankin tassuun...) kevyen aamulenkin, joka sujui vaivoin jotenkuten. Balin kivihistoria on sen verran tuore, ettei minulla oikein ole faktafaktaa sen kivi anturassa -käytöksestä. No nyt on. Soittelimme Emmin kanssa päivän mittaan ja päätimme "vain iloisina lähteä, tulee mitä tulee". No tulihan sitä.
Maastokisoissa tavataan usein olla iloisia "ehjistä suorituksista".
Niin olen jumankekka minäkin. Edellisenä päivänä minulla oli täysin kolmijalkainen koira ja satunnaisesti ontuileva HupiKIN! (Hupi juoksi joitakin viikkoja sitten kuoppaan ja on ajoittain varonut toista etujalkaansa, hyvin satunnaisesti, mutta kuitenkin) - ja seuraavana päivänä Tampesterin sinisillä matoilla sain iloita kahdesta ehjästä suorituksesta!
Tuomarisetä Tim Finney oli hauska tuttavuus. Ihanan strict ja löysi kyllä osittain obvious virheetkin, mutta ehkä vain osittain? Se mikä oli hetki sitten nounou, olikin ok seuraavan koiran kohdalla? Näitä ei kuitenkaan kannata miettiä sen enempää vaan iloita siitä, mitä on. Juuri nyt. Kaksi kauniisti esiintynyttä koiraa, joista Balille EH:
ja Hupille ERI/3 ja niin monta kehua sen upeasta kunnosta, että hyvä etten liikuttunut kyyneliin.
Iso kiitos jälleen kerran upealle assistentille Emmille, joka huolehti tällä kertaa kämppiksen auton parkkiinkin. Tuloskuvaus toimi myös moitteettomasti, Emmin avulla. Emmi myös esitti (upeasti) Hupin. Wau, mikä multitalentti neito.
Mitäpä muuta?
Tässä onkin sitten koiraharrastukselta jäljellejäävällä ajalla juostu hammas- ja silmälääkärissä. Silmässäni sattui ehkä verenvuoto (!), mutta onneksi mitä ilmeisimmin laseroidun alueen sisällä. Nuori silmälääkäri ei oikein saanut kiinni tapahtumakuvauksestani; silmääni nimittäin läsähti aivan kuin lokin kakka. Tosin se oli tummanruskea, vähän kuin öljymäinen. Kun liikutin silmää, tämä öljyläikkä levisi rihmamaisesti sinne ja tänne, silmän liikkeiden mukaan. Lääkäri löysi silmästäni pienen, verimäisen pisteen, jonka johdosta joudun kontrolliin 16. päivä.
Hammaslääkäri puhui "iän mukana tuomista ongelmista", hänkin. Hampaat ovat kovassa kulutuksessa, ihmisen koko eliniän. Niinkö? "Ei ihme, että tämä hammas on lohjennut, koska se osuu tuohon toiseen". Jaaha. Kaksi hamppulin lohkeamaa siis paikattiin kerralla.
HUS lähestyi myös kirjeellä. Käsikonsultaatio on Herttoniemen sairaalassa 30. päivä. Mikäs se lastenlaulu olikaan? "Pää, olkapää, peppu"? No mulla se menee näin: "Silmä, hammas ja kädet". Hahah.
Käsiä operoidaan aikaisintaan syksyllä, uskoisin. Käsioperaatio kyllä jännittää, mutta itseäni lainaten, ei pidä jäädä tuleen makaamaan.
Toukokuu on hieman tukkoinen ohjelmaltaan, mutta en valita. Vierivä kivi ei sammaloidu.
Tälle viikkoa on peräti kaksi mätsäriä, illalla olen sihteerin hommissa Kartanolla ja lauantaina Tuusulassa tuomaroimassa. Ensiviikolla saadaan huiskia taloyhtiön talkoissa; tämä se hauska taloyhtiö onkin, vai onko tämä vielä sitä kuherruskuukautta? Nimittäin talon asukas sanoi, että "täällä on niin siistiä, ei talkoissa juuri mitään (tarvitse) tehdä, lähinnä me grillataan". No, eiku rillaamaan sitten!
Toukokuun kaksi viimeistä viikonloppua vietän visusti näyttelyissä, toisena päivänä koiran kanssa kehässä ja toisena päivänä kehäsihteeritöitä tehden. Tämähän on ihan superbia.
Eikä tässä vielä kaikki.
Nissen silmälasiketju järjesti melkoisen yllätyksen. Olin vastannut heidän kilpailuhakuun, jossa etsittiin tulevaan vuorovaikutteiseen monitehokampanjaansa kolmea ehdokasta, palkintona monitehosilmälasit! Meitä oli 900 hakijaa, joista kolme onnellista pääsee testiryhmään ja mukaan mm. Facebook-sivuilla tapahtuvaan mainontaan - ja minä olin yksi kolmesta. Suorastaan mörököllimäisen huippua! Minähän olen abaut viimeinen suomalainen, joka ei "suostu" monitehoja ottamaan ja ratsastan milloin milläkin keppihevosella:
"HYKSin silmälääkärikin sanoi, että ei niillä kaikkia näköalueita näe. Meidän vanha kokenut silmäkirurgikin katselee silmälasien yli, me aina nauretaan sille". "Mutta hän on sanonut, että on ihan tyytyväinen niin, pärjää hyvin yksillä laseilla".
Lisäksi ratsastan sillä ajatuksella, että "likinäköisyyttä ei ihmiseltä viedä koskaan pois", sanoi optikko kerran. "Kyky nähdä lähelle pysyy koko eliniän". Niin, eli tavallaan en tarvitse laseja nähdäkseni lähelle, otan vain lasit pois, niin näen leikata koirieni kynnet ja kaivaa kivet anturoista.
Mutta että NYT se on menoa. Monitehot here I come, ja Nissen Jumbo, olkaa valmiina. Pyörremyrsky saapuu myymäläänne.
Miten elämä onkin niin ihanaa ja antoisaa? Onko se vain sitä, kun sen oikein oivaltaa vai onko minulla ilmiömäinen kyky "vain" ajatella asioista positiivisesti ja imuroida synkät ajatukset pois mieltäni saastuttamasta?
Tapahtumarikkaus on valtava rikkaus. Koiriani käy kiittäminen ihan kaikesta. Ja se, mihin niillä ei ole osaa eikä arpaa - ei sellaista oikeastaan olekaan?
Halikaa koirianne.
19.4.2016
Vaasasta Balille Cacib!
Joskus yllärireissut on ihan parhaita.
En ensialkuun meinannut millään saada matkaseuraa Vaasaan ja olin jo unohtanut koko näyttelyn, kun yht'äkkiä yllytyshullu lähtijä löytyikin; Erica!
Vielä kun saimme kolmannenkin matkaseuralaisen, Emmin, Tehotrio oli kasassa.
Ennakkosuunnitelma oli sangen toimiva. Olin lauantain töissä Messukeskuksen pentunäyttelyssä ansaitsemassa bensarahoja, ja tämän toiminnallisen lauantain tehostamana sain pään tyynyyn jo iltakahdeksalta. Herätys oli 02.00 ja suoraan suihkuun! Kellon ollessa 03.15 ehdin vartin verran tepastella Balin kanssa ja sitten jo mentiinkin kohti Tikkurilaa hakemaan ensin Emmi. Keimolasta kyytiin Erica ja ajoin sitkeästi koko menomatkan. Onneksi aurinko nousi pian ja tiekin alkoi peräti näkyä..
Hieman kuitenkin tylsä tuo Vaasan reitti?
Aakeeta laakeeta, ei oikein talojakaan saati bensa-asemia. Mutta vauhdilla mentiin ja taidettiin olla puolisen tuntia etuajassakin lasketusta.
Kehä sujui SEKIN vauhdilla ja kotiin kantamisina oli kaksi kassillista Best-In -porokiusausta. Hyvä, että Emmi muistutti minulle palkinnoista. Olisin meinaan jäänyt ilman kymmenen euron ostoseteliä. Eväät olivat sopivat, kolme reissaria, vaikka niitä saikin syödä hieman lennossa; seisten ja ajaen. Energiajuomat ei oikein ole mun juttu, mutta Batteryn magnesium-pohjainen juoma oli erinomaista maultaan. Hyvä tietää, jos jatkossa tarvitsee availla silmiä keskellä yötä.
Koirat eivät energiajuomaa tarvinneet vaan matkustivat rauhallisina ja reporankoina mennen tullen. Sensijaan meillä ihmisillä oli hieman hitskokkia, kun emme ilman asemavastaavan apua saaneet polttoainetta Vaasassa. Miten voikin rahan syöttäminen olla niin vaikeata bensa-automaattiin? Jollette tienneet, niin raha pitää syöttää rauhassa, oikeassa kulmassa, eikä ainakaan jättää sitä roikkumaan; silloin automaatti ei sitä sisään ime.
Itse kehässä hitskokkimomentti koettiin siinä kohdassa, kun Balin kanssa piti mennä pöydälle. Tai ei minun sinne pöydälle tarvinnut mennä, mutta Balipa olisi halunnut hypätä itse. Ja siinä vaiheessa kun olin tuuppaamassa sitä käsiavusteisesti ylös, kaikki menikin pieleen. Bali oli nimittäin tässä vaiheessa muuttanut mielensä ja tekemässä u-käännöstä. Tästä insidentistä olisi saanut erittäin hyvää juutuubikuvaa; "ei näin". Minä, koira ja resco olimme solmussa ja sotkussa. Onneksi tilanteesta selvittiin ja hienosti selvittiinkin, sillä Bali oli VSP ja sai kotiin tuomisina Cacibin, juhuu jihuu ja huhuu!
Olemme juuri saapuneet mestoille ja lapset tuijottavat emäntiään; miksei mökkiä ole vielä kasattu?
Tässä Balin arvostelu, tuomarina Outi Piisi-Putta:
Erinomaista tyyppiä oleva 3-vuotias uros. Hyvä pää, ilme ja korvat. Kaunis kaula. Tasapainoisesti kulmautunut. Rotutyypillinen ylä- ja alalinja. Liikkuu yhdensuuntaisella, hyvällä askelpituudella. Käyttäytyy hyvin.
VSP & Cacib Ch Pendahr Fred Perry ja ROP & Cacib ja sert Sandbay Stardust
kuva Emmi Merta
Sitten ennen ja jälkeen kuviin:
Erica & Molly, Softouch Eyecatcher, ERI/3
Ja Moltsis reissun jälkeen. Vielä on silmät auki.
Milli, Bonnywapit Funnybunny, EH.
Ja Milli reissun jälkeen. Kaikkensa antaneena.
800 km, yksi Cacib, kolme reissumiestä, kaksi energiajuomaa, vaniljadonitsi, omenakampaviineri, pussillinen pähkinöitä, rasiallinen porokiusausta, satasella bensaa, muutamat trippimehut, puhetta mennen tullen niin, että kurkku oli karhea. Näistä oli meidän reissu tehty.
Kiitos Emmi & Erica erittäin mukavasta matkaseurasta ja kaikesta avusta matkan aikana sekä kiitos Bali, Milli ja Molly - kivaa oli pyörähtää Vaasassa ja vilauttaa teitä myös sillä suunnalla Suomea.
En ensialkuun meinannut millään saada matkaseuraa Vaasaan ja olin jo unohtanut koko näyttelyn, kun yht'äkkiä yllytyshullu lähtijä löytyikin; Erica!
Vielä kun saimme kolmannenkin matkaseuralaisen, Emmin, Tehotrio oli kasassa.
Ennakkosuunnitelma oli sangen toimiva. Olin lauantain töissä Messukeskuksen pentunäyttelyssä ansaitsemassa bensarahoja, ja tämän toiminnallisen lauantain tehostamana sain pään tyynyyn jo iltakahdeksalta. Herätys oli 02.00 ja suoraan suihkuun! Kellon ollessa 03.15 ehdin vartin verran tepastella Balin kanssa ja sitten jo mentiinkin kohti Tikkurilaa hakemaan ensin Emmi. Keimolasta kyytiin Erica ja ajoin sitkeästi koko menomatkan. Onneksi aurinko nousi pian ja tiekin alkoi peräti näkyä..
Hieman kuitenkin tylsä tuo Vaasan reitti?
Aakeeta laakeeta, ei oikein talojakaan saati bensa-asemia. Mutta vauhdilla mentiin ja taidettiin olla puolisen tuntia etuajassakin lasketusta.
Kehä sujui SEKIN vauhdilla ja kotiin kantamisina oli kaksi kassillista Best-In -porokiusausta. Hyvä, että Emmi muistutti minulle palkinnoista. Olisin meinaan jäänyt ilman kymmenen euron ostoseteliä. Eväät olivat sopivat, kolme reissaria, vaikka niitä saikin syödä hieman lennossa; seisten ja ajaen. Energiajuomat ei oikein ole mun juttu, mutta Batteryn magnesium-pohjainen juoma oli erinomaista maultaan. Hyvä tietää, jos jatkossa tarvitsee availla silmiä keskellä yötä.
Koirat eivät energiajuomaa tarvinneet vaan matkustivat rauhallisina ja reporankoina mennen tullen. Sensijaan meillä ihmisillä oli hieman hitskokkia, kun emme ilman asemavastaavan apua saaneet polttoainetta Vaasassa. Miten voikin rahan syöttäminen olla niin vaikeata bensa-automaattiin? Jollette tienneet, niin raha pitää syöttää rauhassa, oikeassa kulmassa, eikä ainakaan jättää sitä roikkumaan; silloin automaatti ei sitä sisään ime.
Itse kehässä hitskokkimomentti koettiin siinä kohdassa, kun Balin kanssa piti mennä pöydälle. Tai ei minun sinne pöydälle tarvinnut mennä, mutta Balipa olisi halunnut hypätä itse. Ja siinä vaiheessa kun olin tuuppaamassa sitä käsiavusteisesti ylös, kaikki menikin pieleen. Bali oli nimittäin tässä vaiheessa muuttanut mielensä ja tekemässä u-käännöstä. Tästä insidentistä olisi saanut erittäin hyvää juutuubikuvaa; "ei näin". Minä, koira ja resco olimme solmussa ja sotkussa. Onneksi tilanteesta selvittiin ja hienosti selvittiinkin, sillä Bali oli VSP ja sai kotiin tuomisina Cacibin, juhuu jihuu ja huhuu!
Tässä Balin arvostelu, tuomarina Outi Piisi-Putta:
Erinomaista tyyppiä oleva 3-vuotias uros. Hyvä pää, ilme ja korvat. Kaunis kaula. Tasapainoisesti kulmautunut. Rotutyypillinen ylä- ja alalinja. Liikkuu yhdensuuntaisella, hyvällä askelpituudella. Käyttäytyy hyvin.
kuva Emmi Merta
Sitten ennen ja jälkeen kuviin:
800 km, yksi Cacib, kolme reissumiestä, kaksi energiajuomaa, vaniljadonitsi, omenakampaviineri, pussillinen pähkinöitä, rasiallinen porokiusausta, satasella bensaa, muutamat trippimehut, puhetta mennen tullen niin, että kurkku oli karhea. Näistä oli meidän reissu tehty.
Kiitos Emmi & Erica erittäin mukavasta matkaseurasta ja kaikesta avusta matkan aikana sekä kiitos Bali, Milli ja Molly - kivaa oli pyörähtää Vaasassa ja vilauttaa teitä myös sillä suunnalla Suomea.
12.4.2016
Keväisellä lenkillä 11.4.2016
Kylläpä onkin ollut mukava kanniskella kameraa taas matkassa!
- Vaikka sainkin yhden huolestuneen (?) ammattikuvaajan heräämään Lahden kuvien tiimoilta.
Julistetaan tässä nyt vielä: kuvaamisen pitää olla hauskaa ja huoletonta. Ehkä myös helppoa. Ainakin minulle. Kun valitsin itselleni uutta kameraa - toim.huom. Canonilla saa edelleen hyviä(kin) kuvia - vaihdon nyt tultua ajankohtaiseksi toivoin oikeastaan vain NOPEUDEN ja VALOVOIMAN osalta parempia speksejä. Niitä sain ja niillä pärjään.
En tule koskaan pahoittelemaan kuvieni mahdollista kohinaa, suttuisuutta ja ISO-arvoja. En asettelua, värejä enkä harrastelijamaisuutta.
Haluan säilyttää omassa kuvaamisessani lapsenmielisyyden; ilon siitä, että ylipäätään sain kuvan jostain sellaisesta, mistä halusin. Tai ilon siitä, että saan ja sain tuottaa toiselle iloa.
Eilinen toi erityisen paljon iloa. Ainakin pojilleni ja itselleni. Siitä muistona seuraava kuvakavalkadi:
Sanonta: "Taivaalla ei ollut pilvenhattaraakaan" ei ihan nyt toteudu.
Ensimmäistä kertaa tälle kevättä kohti tuttua, lumetonta, kuivaa, hiihtäjätöntä kuntopolkua, jei!
Hevosilla on tuumaustauko. Veikkaisinpa, että ovat nekin hieman iloitelleet piehtaroimalla.
Metsästä kuuluu kummia.
Kuulostella pitää tietysti kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin. Hitsikun hienot pojat ja hieno kamera!
Hupikin on tarkkana.
Tämä se on ihan parasta parhautta parhaimmillaan. Pelto ja whippetit!
Tässä kuvapari siitä, mitä tarkoitetaan vinttikoiralle tyypillisellä laukalla; double suspension gallop; näinkö jossain peräti suomennoksen "nelitahtilaukasta"? En ole aivan varma. Tosin ylläolevassa (suttuisehkossa, hahah) kuvassa takajalat ovat vielä hieman maassa "kiinni". Mutta idea on se, että koira ojentautuu yhdessä laukan vaiheessa äärimmilleen pitkäksi ja sen raajat ovat hetken irti maassa; ns. liitovaihe.
Ja tässä ponnistusvaihe. Kuvat tulivat siis väärässä järjestyksessä, mutta en aio pahoitella sitä(kään). Myös tässä ponnistusvaiheessa on hetki, kun koiran kaikki raajat ovat irti maassa. Näiden kuvien myötä selitys siis sille, miksi vinttikoira, whippet, on niin nopea. Huippuyksilö voi taittaa jopa viisitoista metriä sekunnissa! Se ei olisi mahdollista ilman äärimmäistä ponnistusvoimaa ja äärimmäistä ojentautumista. Tarvitaan toki myös nopeita lihaksia, soluja ja geenejäkin. Sydämen pumppausvoimasta puhumattakaan.
Tämän tasoisiin kuviin oli Canonilla vaikea päästä - jos olisi päässyt ollenkaan. En muista ihan äkkiä tällaista kirmailusettiä, että kuvia olisi päässyt näin monta tallentamaan ja julkaisemaan. Lumix on erittäin nopea, sillä saa kuvia nopeaan tahtiin ja tarkennus toimii sekin nopeasti.
Tämä on ihan parasta - ja hauskaa - kuvasettiä! Bali ja Huima nauttivat vauhdin hurmasta. Täysin kirsunsiemauksin.
Oli aika päästää Hupi irti. Ihan ensimmäiseksi Hupi kävi huutamassa junnuille, että olkaahan kunnolla!
Tässä näkee hyvin mitä Huimalla on mielessä..
pienoinen häirintä. Huimalla on jonkinasteinen pakkomielle roikkua isin peesissä, joskus myös rouhaisten sitä perästä. Nykyisin juoksutankin ensin Huiman ja Balin keskenään, jolloin ne päästelevät yhdessä pahimmat höyryt - sitten Hupi mukaan! Nätisti menee näin.
Viriä en uskalla oikein enää päästää irti, se kun tuppaa lähtemään juoksuun kuin nuori koira konsanaan ja joskus mukkelehtii ja makkelehtii pahan näköisesti. Luxi oli eilen hetken irti, mutta se keskittyi vain multapaakkujen riipimiseen ja nielemiseen.
3-vuotias Bali, 5-vuotias Huima ja 11,5-vuotias Hupi. Vauhdin hurmaa!
Tässä vielä tunnelmakuva eilisestä juoksutusalueesta. Edessä on valtaisa jalkapallokenttä, jolle emme menneet, sillä siellä oli rouva kahden pienen koiran kanssa. Otti ne syliin meidät nähtyämme, mutta jäi haahuilemaan kentän reunaan. Talsimme siis tuonne taaemmalle pellolle, missä pojat saivat irrotella - lihaksiaan ja multapaakkuja!
Muutama pajunkissa.
Ja keltaisina hohkaavat leskenlehdet.
Vielä kun saisi huoltoyhtiön keräämään TALVISET hiekoitushiekat pihamaalta, niin voisi alkaa uskoa, että kesää kohti mennään!
Lenkkidata eiliseltä: 7.9 km.
- Vaikka sainkin yhden huolestuneen (?) ammattikuvaajan heräämään Lahden kuvien tiimoilta.
Julistetaan tässä nyt vielä: kuvaamisen pitää olla hauskaa ja huoletonta. Ehkä myös helppoa. Ainakin minulle. Kun valitsin itselleni uutta kameraa - toim.huom. Canonilla saa edelleen hyviä(kin) kuvia - vaihdon nyt tultua ajankohtaiseksi toivoin oikeastaan vain NOPEUDEN ja VALOVOIMAN osalta parempia speksejä. Niitä sain ja niillä pärjään.
En tule koskaan pahoittelemaan kuvieni mahdollista kohinaa, suttuisuutta ja ISO-arvoja. En asettelua, värejä enkä harrastelijamaisuutta.
Haluan säilyttää omassa kuvaamisessani lapsenmielisyyden; ilon siitä, että ylipäätään sain kuvan jostain sellaisesta, mistä halusin. Tai ilon siitä, että saan ja sain tuottaa toiselle iloa.
Eilinen toi erityisen paljon iloa. Ainakin pojilleni ja itselleni. Siitä muistona seuraava kuvakavalkadi:
Viriä en uskalla oikein enää päästää irti, se kun tuppaa lähtemään juoksuun kuin nuori koira konsanaan ja joskus mukkelehtii ja makkelehtii pahan näköisesti. Luxi oli eilen hetken irti, mutta se keskittyi vain multapaakkujen riipimiseen ja nielemiseen.
Vielä kun saisi huoltoyhtiön keräämään TALVISET hiekoitushiekat pihamaalta, niin voisi alkaa uskoa, että kesää kohti mennään!
Lenkkidata eiliseltä: 7.9 km.
6.4.2016
Lahti INT 2.4.2016
Olipas virkistävä visiitti Lahteen. Starttasin assistenttini Emmin kanssa vartin yli seitsemän matkaan ja ennen kuin siinä juuri kissaa ehti sanoa, olimme perillä.
Halli oli ihanan väljä ja koiria runsaasti; 1 + 40 + 40 jollen väärin muista. Onneksi Emmillä oli varaa ostaa luettelo, muuten olisimme jääneet paitsi kaikesta informaatiosta niin itsellemme kuin muillekin. Otimme nimittäin hoitaaksemme reaaliaikaisen TULOSPALVELUN Facebookin kautta. Postasimme valmiita, merkittyjä tulossivuja allekirjoittaneen profiiliin. Tuloksista huolehti pääasiassa Emmi, mutta myös minä ja Heli osallistuimme tulossavottaan.
Tulos- ja kuvaustiimi; Heli, allekirjoittanut ja Emmi. Tehotrio!
Siinäpä sitä taas olikin. Tuloksia, valokuvia, hiihtelyä, rupattelua - kotiin kun pääsi, olo oli kuin olisi ollut viikon Ibizalla.
Ja vielä jatkui. Päivän päätteeksi käsittelin viitisen tuntia ottamiani kuvia. Kuvat täytyy klikata yksi kerrallaan auki ja pienentää. 1g kyllä pienentäisi kuvat automaattisesti; kokeilin tukun 4-megaisten kuvien lähetystä ja siihen meni viikko. Palasin nyhräämään ja pienentämään kuvia auki yksi kerrallaan. Noin 300 kuvaa läpäisi löyhähkön seulani ja hiekkaisin silmin, veden, viinirypäleiden ja pähkinöiden avulla suoriuduin jotenkuten. Maanantai JA tiistai meni nukkuessa univelkoja ja saadessa silmät taas pelittämään.
Pidemmittä nillityksittä muikeaan tuloskimaraan:
Bali, Ch Pendahr Fred Perry hienosti yhdeksästä valioluokan uroksesta kolmas tuloksella ERI/3 SA.
kuvasta kiitos Emmi
Arvostelu meni näin:
Big male. Typical, nice head. Enough neck. Good topline. Straight by shoulder, well angulated behind. Free movements with enough drive. Excellent temperament.
(Neljästäkymmenestä uroksesta tuomari antoi neljälletoista SA:n)
Armi, Vi'waun Miumau Maui (Ch Pendahr Fred Perry x Vi'waun Udaya) muikeasti ERI/2 SA kymmenestä juniorinartusta.
Armi ja Bali herkistelivät kehän jälkeen näin:
Cilla, C'mere Malibu (Ch Twyborn Philadelphia x Ch C'mere Icy Crystal) todella upeasti viidestätoista avoimen luokan nartusta ERI/2 SA.
Kiitos vielä Emmi - ja kaikki muutkin mukavasta seurasta ja päivästä.
Lumix teki sen mihin pystyi - kaikki Lahti INT kuvat nähtävissä täällä: KLIK.
Halli oli ihanan väljä ja koiria runsaasti; 1 + 40 + 40 jollen väärin muista. Onneksi Emmillä oli varaa ostaa luettelo, muuten olisimme jääneet paitsi kaikesta informaatiosta niin itsellemme kuin muillekin. Otimme nimittäin hoitaaksemme reaaliaikaisen TULOSPALVELUN Facebookin kautta. Postasimme valmiita, merkittyjä tulossivuja allekirjoittaneen profiiliin. Tuloksista huolehti pääasiassa Emmi, mutta myös minä ja Heli osallistuimme tulossavottaan.
Siinäpä sitä taas olikin. Tuloksia, valokuvia, hiihtelyä, rupattelua - kotiin kun pääsi, olo oli kuin olisi ollut viikon Ibizalla.
Ja vielä jatkui. Päivän päätteeksi käsittelin viitisen tuntia ottamiani kuvia. Kuvat täytyy klikata yksi kerrallaan auki ja pienentää. 1g kyllä pienentäisi kuvat automaattisesti; kokeilin tukun 4-megaisten kuvien lähetystä ja siihen meni viikko. Palasin nyhräämään ja pienentämään kuvia auki yksi kerrallaan. Noin 300 kuvaa läpäisi löyhähkön seulani ja hiekkaisin silmin, veden, viinirypäleiden ja pähkinöiden avulla suoriuduin jotenkuten. Maanantai JA tiistai meni nukkuessa univelkoja ja saadessa silmät taas pelittämään.
Pidemmittä nillityksittä muikeaan tuloskimaraan:
Bali, Ch Pendahr Fred Perry hienosti yhdeksästä valioluokan uroksesta kolmas tuloksella ERI/3 SA.
Arvostelu meni näin:
Big male. Typical, nice head. Enough neck. Good topline. Straight by shoulder, well angulated behind. Free movements with enough drive. Excellent temperament.
(Neljästäkymmenestä uroksesta tuomari antoi neljälletoista SA:n)
Armi, Vi'waun Miumau Maui (Ch Pendahr Fred Perry x Vi'waun Udaya) muikeasti ERI/2 SA kymmenestä juniorinartusta.
Armi ja Bali herkistelivät kehän jälkeen näin:
Cilla, C'mere Malibu (Ch Twyborn Philadelphia x Ch C'mere Icy Crystal) todella upeasti viidestätoista avoimen luokan nartusta ERI/2 SA.
Kiitos vielä Emmi - ja kaikki muutkin mukavasta seurasta ja päivästä.
Lumix teki sen mihin pystyi - kaikki Lahti INT kuvat nähtävissä täällä: KLIK.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
