Vietin tänään harvinaisen mieliinpainuvan päivän
Helsingin Messukeskuksessa. Jätin kameran kotiin, menin syrjään istumaan. Olin sopinut kahdet tuomaritreffit, toiset unkarilais- ja whippetkehän laidalle, toiset 1-ryhmän kokoontumiskehän laidalle.
Olen tuomarikurssitaipaleen alussa.
Tätä kirjoittaessa käynyt kasvattajakurssi 1:sen ja 2:sen, kehäsihteerikurssin, harrastanut aktiivisesti koirien kanssa näyttelyitä, rata- ja maastojuoksua 28 vuotta, lukenut keskustelupalstalta;
"Kyllä sun pitäisi pitkän linjan harrastajana tietää", ollut
Basenji- ja
Grey -lehden päätoimittajana, avustanut
Whippet-Harrastajien lehteä usean vuoden, istunut hetken hallituksissa ja toimikunnissa, juossut luennolla jos toisellakin ja uusinut pari logoa, saanut Basenjeille juoksuoikeudet - ja melkein kuin olisi tässä vasta "pari vuotta harrastellut". 28 vuotta voisi yhtä hyvin olla parisen vuotta. Siltä se joskus tuntuu.
Tuomarikurssin peruskurssin alkeiskurssi niksautti polvilleen.
Kuten niin moni muukin asia harrastustaipaleellani. Mikään ei ole yksinkertaista - mitä koiriin tulee. Ei harrastusvuodet mikään tae tietämyksestä ole. Tiesin, että jotain tiesin, mutta
ennenkaikkea tiesin, että on paljon, mitä en tiedä.
Tuomarietiikkaosio meni rimaa hipoen läpi ja anatomiaosiosta tuli pykälää pienempi arvosana, mitä odotin.
Tässähän tämä ongelman ydin onkin.
Koiramaailma, niin kuin maailma ylipäätään, on täynnä mielipide-eroja, vivahteita ja nyansseja.
Juha Kares painotti luennollaan ja kirjassaan -
kyseenalaista kaikki. Hyvä oppi, mutta silti, jokainen, kenen kanssa keskustelet ja jokainen, keneltä ammennat, on alansa asiantuntija. Yhdistä mielipiteet, luo omasi. Helpommin sanottu kuin tehty, varsinkin tällaiselle pohdiskelijalle.
Olen saanut kuulla mm.
"On niin helppo arvostella kehänlaidalla, on ihan eri asia olla kehän keskellä tuomarina". "Jokaisella tuomarilla on oma mielipiteensä ja omat painotuksensa, niitä pitää kunnioittaa". "Ei ole olemassa yhtä totuutta. On vain useita tulkintoja".
"Jokainen soveltaa rotumääritelmää peilaten omaan koirataustaansa". Jne.
Kun nyt yritän valmistautua tulevaan koirasilmätestikoulutukseen, olen luonnollisesti paniikissa. Olenhan kuullut lukuisista kuuluisista kasvattajista ja pitkänlinjan harrastajista jotka eivät testiä läpäisseet. Olen kuullut lukuisien upeita koiria kasvattaneiden olleen "sokeita" ja "he eivät ole tajunneet mistään mitään".
Kuka hermoilee, kuka on paniikissa, ja kuka "ei vain näe".
Jokainen meistä voi nyt tehdä testin, katso oheista kuvaa (randomina netistä googlattu) ja sano kahden minuutin sisään, "mitä näet"?
Minulla tämä voisi mennä näin: Neliömäinen, keskivahva luusto, kohtuullisesti kulmautunut, matala kinner. Voimakas otsapenger. Lyhyt kaula ja selkä. Selän päälle kiertynyt häntä.
En tiedä, onko kuvaus riittävä vai pitäisikö kuvata vielä enemmän? Ylipäätään sanat tulevat jostain syystä kovin vaivalloisesti ja hitaasti. Sitä on ikäänkuin kieli keskellä suuta.
Allekirjoittaneen tähän asti tehdyt harjoitukset ovat menneet seuraavasti: eräs tunnettu kasvattaja lähestyi minua yllättäen eräässä näyttelyssä. Juttutuokio oli erittäin miellyttävä ja antoisa, mutta
"sano heti mitä tuosta koirasta tulee ensimmäisenä mieleen". (istun koiraan nähden takaviistossa, koira on ison luokan luokkavoittaja ja erittäin menestynyt - jotka asiat eivät tietenkään saa vaikuttaa...) soperran jotain koskien ko. koiran selkää, ja tunnettu kasvattaja jatkaa painostamista;
"ei ei, mikä pitäisi tulla HETI HETI tästä koirasta pomppaamalla esiin"? No, sentään toisena tuli se, mitä kysyjä haki. Koira oli matalaraajainen.
Seuraava koira oli huomattavasti vaikeampi. Kiinnitin lähinnä huomiota sen päähän, mutta
"ei ei , mitä pitäisi HETI tulla tästä koirasta"??? Koira oli täysin suora edestä ja sillä oli lyhyt lanne ja lantio. Kyllä, samaa mieltä, mutta.
Jotkut muistanevat täällä blogissani taannoin olleen näyttelyn jälkeisen kirjoituksen, jossa
"hyvin kyseenalainen koira voitti Messukeskuksesta tittelin ja tuomari oli puusilmä".
Tämä minua hämmentää.
Koira rakentuu monista osista. Sillä on pää, silmät, ilme, etuosa, lapa, olkavarsi, kyynärvarret, ranteet, käpälät. Sillä on tyyppi, yleisvaikutelma, kulmausten tasa- tai epätasapaino, luusto, vahvuus, sukupuolileima, liikkeet, draivi ja siluetti. Se on hyvin tai huonosti esitetty. Se on tasapainoinen suhteessa kokoon, pituuteen, kulmauksiin, tyyppiinsä - tai sitten ei. Siltä puuttuu hampaita, se on kinnerahdas tai leveä edestä.
Tänään katsoin erään kasvattajan kanssa whippetien rotukehän. Olimme suurimmaksi osaksi samaa mieltä koirista, niiden tyypeistä, heikkouksista ja vahvuuksista. Mutta jälleen;
"sano heti mitä tuosta koirasta nyt näkyy". (olin koiraan nähden nyt etuviistossa ja esittäjä peitti koiran osittain) Lähinnä koiran etuosa ja ranteet näkyivät - niinpä tuijotin niitä. No, tässä tapauksessa
"oikea vastaus" löytyi koiran selkälinjasta, joka oli osittain esittäjän peittämä, ja näkyvissä silloin, kun esittäjän käsivarsi oli ylhäällä = koiralla oli laskeva selkälinja. Ja minä tuijotin ranteita.
Kotvan päästä piipahdin irliskehän laidalla, jossa neljä koiraa kilpaili kilpailuluokassa. Katsoin hetken ja totesin; "tuo on paras" ja se myös voitti. Rodussa, jota en yhtään tunne, pomppasi voittaja heti silmille ja omassa rodussa tuijotan ranteita, kun pitäisi nähdä putoava selkälinja.
Kolmas sessio käytiin 1-ryhmän kokoontumiskehän laidalla. Joku iso, valkoinen ja sangen villava koira seisoi siinä ensimmäisenä näytillä. Kuvasin koiran kohtuuhyvin, muttamutta. Mitä jäi näkemättä ja sanomatta.
"Mitä pitäisi tulla ensimmäisenä tästä koirasta mieleen ja sanotuksi"? Kysyin, että
"kuuluuko rodun olla selästään "kuopalla"? Älä katso sitä, älä mieti rotumääritelmää, mitä näet?
Mitä siitä pitää ensimmäisenä tulla mieleen?
Kun tuomari sitten sanoi sen olevan etumatala - sitähän se toki oli.
Tämä kaikki edellä kuvaamani osoittaa sen tosiasian, että koirat voi, pystyy ja kykenee näkemään monella tavalla. TOKI siis yhdellä - ja oikealla (?) mutta kovin eri painotuksin. Ja keskittyä tomerana epäoleellisuuksiin (?), toisen nähdessä jotain aivan muuta.
Tässä yhteydessä lainaan
Riitta Ahon kirjaa
Koiran rakenne ja liikkeet:
Koirasilmällä tarkoitettaneen luontaista, synnynnäistä kykyä arvostella koiria. Jos koirasilmää verrataan muihin synnynnäisen lahjakkuuden muotoihin kuten musikaalisuuteen tai laskutaitoon, havaitaan, että musikaalisuutta mitataan kyvyllä laulaa tai soittaa nuottien mukaan ja matemaattiset taidot mitataan laskutoimitusten oikeilla ratkaisuilla. Koirasilmään ja sen testaamiseen ei koulutuksessa ole suuremmin kiinnitetty huomiota, koska on ilmeisesti ajateltu, että tuomarikokelaat ikään kuin itsestään osaavat valita koiraa kuvatessaan juuri ne oikeat sanat, jotka ovat myös testiä vastaanottavien tuomarien mielestä oikeita. Tällaista luontaista itsestäänselvyyttä ei tietenkään ole olemassa. Koiran kuvaileminen ilman rotumääritelmäkieltä ei ole itsestäänselvyys kenellekään.
Koirasilmätestissä on siis kuvattava koira yksinkertaisesti (!!) sellaisena, kuin se on, mutta yhtäkaikki, mene jonkun boheemiin kotiin ja pidä sitä upeana kun toinen menee yhdellä sohvalla ja yhdellä jukkapalmulla sisustettuun kotiin ja soittaa oitis
Avotakan kuvausryhmän paikalle.
Ai ei voi verrata?
On siis nähtävä mittasuhteet; onko koira lyhyt, pitkä, neliö, korkeuttaan pidempi, matalaraajainen. Vahva, kevyt, keskivahva. Voimakkaasti kulmautunut, keskivoimakkaasti kulmautunut, niukasti kulmautunut.
Tässä tämä "ihana ristiriita" onkin. Mene, opiskele ja näe, koe ja valmistaudu silmätestiin, samalla kun kuulet suurimman osan tuomareista olevan hakoteillä. Kuule, kuinka tuomarin mielipidettä tulee kunnioittaa ja ymmärrä, kuinka arvostelu on kompromissien tekemistä. Näe "upea multivoittaja", joka on kehänlaitatuomarin mielestä
"korkeintaan EH:n arvoinen". Havainnoi, kuinka sama koira voi olla yhtenä päivänä ROP ja seuraavan kerran ERI/1 ilman SA:ta. Valmis, muheva junnu on upea ja hienosti liikkuva toinen junnu on "niin kesken" tuomarin ei tule arvuutella, "millainen siitä kenties tulee".
Minulle sanotaan, että kyseessä ovat painotukset, makuasiat ja rotumääritelmän henkilökohtainen omiin painotuksiin pohjaava soveltaminen. Ja kaikki pitää mieluummin nähdä
heti ja kyetä samalla pirstaloimaan ja näkemään koira osina. Ja vahvuudet ja mittasuhteetkin jokainen meistä voi nähdä omalla tavallaan. Toinen näkee heti puuttuvan varpaan, toinen pystyyn pyrkivät korvat, kolmas keskittyy rungon mittasuhteisiin. Jollekin koira on hieman jalkava, toiselle taas ei. Jonkun mielestä taas sillä on niin upea etuosa, että se tulee palkita korkeasti jo pelkästään siksi.
Yhtäkaikki, jatkan mantraani: opiskelu ja matkalla olo on huikeata.
Yritän nyt lähinnä löytää varmuutta kuvailuun; ilman harjoitteita ja treeniä se ei tule tai sitä ei ole. Ehkäpä olennaisuuksia ja epäolennaisuuksia voi opiskella? Ja onko totuuksia yhtä monta kun on näkijää ja lausujaa? Jatkan koirien tuijottelua. Ehkä ne sanatkin alkavat sieltä tulla.
Kerro, mitä sinä näet.
Samojedin kuvituskuva Googlen kuvahaku; Virtuaalikennel Suotuulen. Allekirjoittaneen suu auki - hämmästelykuva Minna Keronen.
