4.2.2023

Kaunas kävi kunnolle!


Viime syksy ja kuluva talvi ovat olleet todella raskaita.
Jossain vaiheessa tartuin kuin hukkuva rantakaislaan kun Ulla kysyi "lähdetkö Kaunasiin tammikuussa, otetaan hieman pidempi reissu" - niin muitta mutkitta JOO ja siinä sitten hätäisesti kaivoimme mökit matkallemme.

Liettua ei ole ollut ihan helpoimmasta päästä millekään koiristani.
Olin nytkin lähinnä iloinen saadessani kalenteriin reissumerkinnän. Balin kanssa metsästimme Cacibia kolme reissua, Samuin kanssa matkailtiin kahdesti. Mauinkin kohdalla tarvittiin kaksi reissua. Mutta mitenkäs onnistuimmekaan nyt reissuvalinnassa; whippetejä oli ilmoitettu yli 50!!! Mm. Puolan ja Liettuan tuonnit olivat hyvin edustettuina ja handlerien jakkupuvut kiiltelivät kilpaa koirien turkkien kanssa.

Ennen kuin pääsimme kehiin keekoilemaan, ajoimme Pärnuun.
Hyvä niin, sillä silmissä jo rahisi ja lepuutus tuli tarpeeseen. Toki kaupan kautta. Ihanaa Rakvere-maksapasteijaa ja meheviä jyväleipiä! Pärnun majoitus oli todella siistissä, aidatussa, omakotitalossa ja koirat saivatkin hiukan päästellä pihamaalla kunnes jo uni kutsui.

Aamulla varhain lähdettiin ajamaan kohti Kaunasta. Olisimmepa tienneet, mikä meitä siellä odottaa. Tai ehkä hyvä niin, ettemme tienneet. 

Ensimmäiseksi hirveä avainsekoilu. Yksityiskohtaiset majoitustiedothan lähetetään yleensä vasta majoitusaamuna sähköpostiin. Koska sähköpostien lukeminen ei onnistu tien päällä niin otin heti pihamaalla puhelun majoittajalle, joka ensin tietysti ihmetteli, että KUKA  Anita. Varaaja kun oli Ulla. Jäätävää tihkua tihkuttaa, kasseja on 678 kpl ja alan kantaa niitä oven suuhun. Avainkin löytyi vihdoin ison kalibaliikin jälkeen oven edessä olevan maton alta.
Kannan tehokkaana kasseja sisään ja alan purkaa ostoskasseja jääkaappiin. Nyt tapahtuu erikoinen näytös. Ovesta tulee (vain) venäjää puhuva pariskunta. Sohvalla makaava plafondi kiinnitetään kattoon. Viuhdon kassien kanssa, Ulla puhuu edelleen avainpuhelua puhelimeen - siellä on ainoa englantia puhuva henkilö. Naispuolinen venäjää puhuva nainen katsoo pahalla silmällä. Ja toisellakin pahalla silmällä. Ääni nousee; DISCIPLINE! Tiikeriraitaisella, epämukavalla, IKEAn halpislakanoilla pedatulla vuodesohvalla piipahtaa Victoria. Sitten Capri. DISCIPLINE! huutaa nainen ja taitaa siellä puhelimessa englantia puhuva translator-lady ihmetellä englanniksi, että "miksei ystäväsi käskytä koiraansa". Tuliko venäjää puhuvalta emännältä jo DOWN-käskyjäkin ja allekirjoittaneen ärsyyntymiskäyrä on tulipunaisella. Mikä oli se mahdollinen vahinko (?) jota whippetimme olisivat tälle kalusteelle tehneet:

Rouvat ovat ajaneet ~ 500 km, koirat olleet autossa saman verran, kassit painaa ja silmäpussit samoin - ja tomera emäntä se tulee sieltä käskyttämään kunnon moittein, että discipliini puuttuu.
Melkoinen tervetulotoivotus, etten sanoisi. Sitten vaadittiinkin jo koiramaksua ja kaupunkiveroa - on se hyvä, ettei Ulla maksanut - emännällä kun ei ollut antaa kuittia. Disciplineä kyllä - oliko nyt joku koira sitten joskus syönyt sohvan (?) ja emännän traumaa oltiin siirtämässä meidän harteille. Jännää, että dogs are allowed mutta ei sitten kuitenkaan. Olisi varmaan pitänyt käyttää Capri jossain armeijan leirillä ennen tänne majoittumista. Olisi vedetty siinä kunnon sulkeiset emännän edessä, niin ehkä se tiikerisohvalla piipahdus olisi sitten ollut neljäksi sekunniksi ok? Tai jollei olisi, niin olisi voinut heittää kunnon discipliinit siinä istu - maahan - istu - sivulle - ja ehkä vielä käskyttää home-etsintäänkin.

Sitä nimittäin oli kylpyhuoneen katossa, seinillä ja kaakelisaumoissa. Kalkkia, likaa ja hometta. Kylpyhuone tuoksahti voimakkaasti lapsuuden perunakellarille. Iltateestä oli myös turha haaveilla sillä vedenkeitin oli täynnä vihreänharmaita liejumaisia laattoja, joita lillui pienessä vesitilkassa. 

Hauku ja käskytä koiraani - haukut minua. Aloin samantien etsiä uutta majoitusta. Onni onnettomuudessa sellainen löytyi. Viktorin ilmoituksessa koirat eivät olleet sallittuja, mutta kirjoittaessani hänelle lyhyesti MITÄ meille juuri tapahtui, sekä sen tosiasian, että koiramme ovat siistejä, haukkumattomia eikä niitä jätetä KOSKAAN asuntoon yksin - olimme tervetulleita.

Ensimmäinen näyttelypäivä taisi olla kaikkein "jännittävin".
Paljon koiria, tiivis tunnelma, hienoja koiria, treenattuja koiria, hienosti esitettyjä koiria - ja kehä soljui vauhdilla. Ullan Muumi nappasi hienon ROP-veteraanituloksen! Caprin oli tyytyminen nuortenluokan kolmanteen sijaan, mikä ei ollut huonosti sekään. EH:ta jaettiin myös joka päivä erinäisille koirille, joten ERI ei ollut sekään itsestäänselvyys.

kuva: Heli Poikonen

Perjantain tuomari muuten juoksutti nuortenluokassa meitä kolmea vissiinkin jotain 5 kierrosta. Siinä ei auttaneet kuntopyöräilyt eikä uinnit kun maitohapot ottivat vallan ja keuhkojen hapenottokyky laski. 

Olipa ihanaa mennä siistiin lukaaliin päivän päätteeksi. Jokohan me vedettiin joku kuudes Maxima-keikka. Aina piti maistaa jotain uutta ja kiehtovaa, mitä hyllystä löytyi. Surukakkua ja surusuklaata. Joku tuote meni aina metsään mutta sitten taas toinen tuote oli "iloinen yllätys". Ulla osti pienen pullon skumppaa ja ISON suklaa-kookoskakun, joilla juhlistimme Mumen menestystä.

Lauantai meni vauhdilla sekin.
Ilman arvosteluja tuomarit taisivat tehdä ~ 50 koiraa reilussa puolessatoista tunnissa. Sekä la että su tuomarit ottivat myös Cacib-kilpailun ennen veteraaneja. Hassua oli muuten sekin, että kaikki koirat menivät kilpailuluokkaan ja vasta siinä kehäsihteeri kävi sanomassa kuka tai ketkä olivat saaneet EH:n ja heidät lähetettiin kehästä pois. 
Onneksi päivän loppupuolella alkoi soida mm. Y.M.C.A ja Macarena - saimme hieman irroteltua jo jumittuneita jäseniämme. Parhaimmillaan meitä jorasi neljä kehän laidalla! Ja saimme muuten myös hymyn vakavailmeisen tuomarin kasvoille!


kuva: Tiina Vaittinen

Olipa TAAS ihanaa mennä siistiin lukaaliin päivän päätteeksi.
Asuntomme lähellä oli Maxima, joka muistutti lähinnä Stockan herkkua. Kamala kauppa. Siis ihana. Pullaa, kaakkua, paakkelssia. Hyviä valmisruokia, ihania smoothieita ja rahkaa, suklaata... ja sanoinko jo kaakkua?

Viimeinen päivä. En oikeastaan enää paljoa muista koko sunnuntaista.
Capri luokan neljäs tällä kertaa ja yhtään enempää en olisi jaksanut. Capri otti kyllä ihailtavan rennosti matkailun. Tullessamme majapaikkaan se kävi noin minuutissa pedille ja sulki silmänsä. Capri oli myös haistanut, että minulla oli sen ruokakassissa aimo annos purkkiruokaa kuivamuonan lisäksi. Niinpä se kieltäytyi syömästä kuivamuonaa koko reissun ajan. Onneksi pateet ja murekkeet riittivät! 

Kun ajoimme päivän päätteeksi kohti Pärnua, huomasin, että keuhkot olivat tiltissä.
Astmasuihketta meni päivän mittaan melkoisesti (!) ja epäilin "vain" keuhkojen ottaneen itseensä ahtaista näyttelytiloista plus majapaikassammekin oli iloinen ja voimakas huonetuoksujen sekamelska. Lisäksi huononukkuisuus alkoi painaa päässä ja kropassa ja imi varmasti vastustuskykyä miinuksen puolelle. Nukun kotonakin huonosti ja vieraassa paikassa säpsyn kaikkea epätavallista. Mm. ekamajoituksessamme heräsin yöllä "makkarakeiton hajuun". Aivan kuin joku olisi keittänyt juuri, klo 02, kokoon potran makkarasopan...

Matka sujui onneksi muuten leppoisasti, enkä usko, että meistä kumpikaan, Ulla tai minä, olisimme jaksaneet yhtään enempää.
Koirista puhumattakaan. Pärnussa vihmoi räntää ja koirat saivat ulkoilla tällä kertaa vapaasti ja itsekseen aidatulla pihamaalla. Ihanaa ja maukasta pakastepizzaa - ja tietysti kakkua jälkiruoaksi. Pärnun majoituksen kruunasi vielä viiden tähden aamiainen, jonka Ulla minulle teki puurohiutaleista, pähkinöistä, banaanista ja rusinoista!

Tiistaiaamuna se sitten alkoi. Kunnon röhöyskä.
Keuhkoissa on rohissut nyt viisi päivää sangollinen paksua limaa edestakaisin. Mitään muita oireita ei ole ollut - paitsi jäätävä väsymys. Voisi siis sanoa Kaunaksen käyneen kunnon päälle. En edes muista, koska olisin käynyt iltaisin klo 22 nukkumaan tai vetänyt kolmen tunnin päikkäreitä!!

Mutta matka oli tietysti antoisa, niin kuin matkat aina ovat. Ei mitään sellaista, taaskaan, mistä emme olisi selvinneet.
Ja viittaan nyt tuohon Discipline-majoitukseen. Liekö seeprasohva olla tarkoitettukin käskytykseen ja jämptissä asennossa istumiseen tai peräti leposidenukkuun? 

Ajosiirtymät sujuivat leppoisasti länkytellen ja vanhana hotellisiivoojana sain opettaa Ullalle hanan kiillotusta. Ja tietysti laulantaa. Capri caprineeeeeen, Capri caprineeeeeeen - kaikuu varmasti uudelleen sanoitettuna muutamissa uusissa koirakodeissa. 

Sujuvaa ja säntillistä matkailua - Ulla Travel. Kiitos sinä!      

Ei kommentteja: