Koirien brändäys käy kovaa vauhtia.
Koirat ovat Tiktokissa, Facebookissa, Instagramissa. Koirat bloggaavat ja lienevät kohta Tinderissäkin. Koiria, niiden sometilejä, seurataan siinä missä ihmistenkin. Toki koiraa tulkitsee aina omistajansa - mutta kuinka oikein hän sen tekee?
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän koen, että koira ostetaan/otetaan "tiettyä tarvetta varten, täyttämään sille asetettu kehys".
Edellä mainitussa ei tietenkään mitään pahaa - ihmisellähän on tapana vaikka ravintolaan mennessä odottaa tiettyä standardia, tasoa ja makua.
Nykyään pelkästään Google tarjoaa loputonta kuva- ja tekstianalyysiä hakemastasi rodusta. Kuvia katsellessa ja tekstejä lukiessa ihminen luo mielikuvan haluamastaan rodusta. Whippet eittämättä brändäytyy sporttisena ja virtaviivaisena ja siten oivana lenkkikaverina ja silmiäkin hivelevänä luojan luomuksena.
Edellä mainitussa ei tietenkään mitään pahaa - ihmisellähän on tapana vaikka ravintolaan mennessä odottaa tiettyä standardia, tasoa ja makua.
Nykyään pelkästään Google tarjoaa loputonta kuva- ja tekstianalyysiä hakemastasi rodusta. Kuvia katsellessa ja tekstejä lukiessa ihminen luo mielikuvan haluamastaan rodusta. Whippet eittämättä brändäytyy sporttisena ja virtaviivaisena ja siten oivana lenkkikaverina ja silmiäkin hivelevänä luojan luomuksena.
Googlen jälkeen saatetaan mennä Facebookiin ja Instagramiin kyselemään vähän lisää ja tuodaan ehkä esiin tiettyjä huolenaiheita, mitä rotuun on ensimmäisissä hakutuloksissa liitetty.
Yleensä kysymyksiin vastaa pessimistit, skeptikot ja kyynikot. Pelätään rodun "pilalle menoa", jos sitä ruvetaan ostamaan "marjastuskoiraksi" ja aletaankin pian soimata ja syyllistää kyselijää. Kommenttikenttä saattaa myös täyttyä omista kokemuksista kumpuavista vastauksista - perspektiivin ollessa max kolmen vuoden mittainen. Pian alkaakin kädenväännöt; "kuinka paljon rodussa on eroahdistusta" -> muuttuessa riidaksi siitä, viekö näyttelyjalostus rotua paskaan suuntaan tai ihminen sporttirotua takan edessä köllöttelijäksi.
Yleensä kysymyksiin vastaa pessimistit, skeptikot ja kyynikot. Pelätään rodun "pilalle menoa", jos sitä ruvetaan ostamaan "marjastuskoiraksi" ja aletaankin pian soimata ja syyllistää kyselijää. Kommenttikenttä saattaa myös täyttyä omista kokemuksista kumpuavista vastauksista - perspektiivin ollessa max kolmen vuoden mittainen. Pian alkaakin kädenväännöt; "kuinka paljon rodussa on eroahdistusta" -> muuttuessa riidaksi siitä, viekö näyttelyjalostus rotua paskaan suuntaan tai ihminen sporttirotua takan edessä köllöttelijäksi.
Olen onnistuneesti irtautunut monilta koirapalstoilta.
Koska ne pääsääntöisesti ahdistivat. Koira tuntuu hukkuvan kaiken alle. Tavallinen lenkkeily, hyvän kuivamuonan syöttäminen ja yhteisen mukavan ja leppoisan arjen eläminen ei enää riitä. Ei ole riittänyt pitkään aikaan. Kysy pahaa-aavistamatta "mitä kuivamuonaa te syötätte" ja 70% kommenteista tuomitsee kuivamuonan, koska se on täynnä piilopaskaa; - oletko katsonut sisällysluettelosta maku- ja väriaineiden määrän? Kysy "mitä vedonestovaljaita käytätte koiralla" ja 85% vastaajista tuomitsee sinut koiranomistajana; - etkö saa koiraasi koulutettua pois vetämisestä!? Vain pari esimerkkiä mainitakseni.
Koska ne pääsääntöisesti ahdistivat. Koira tuntuu hukkuvan kaiken alle. Tavallinen lenkkeily, hyvän kuivamuonan syöttäminen ja yhteisen mukavan ja leppoisan arjen eläminen ei enää riitä. Ei ole riittänyt pitkään aikaan. Kysy pahaa-aavistamatta "mitä kuivamuonaa te syötätte" ja 70% kommenteista tuomitsee kuivamuonan, koska se on täynnä piilopaskaa; - oletko katsonut sisällysluettelosta maku- ja väriaineiden määrän? Kysy "mitä vedonestovaljaita käytätte koiralla" ja 85% vastaajista tuomitsee sinut koiranomistajana; - etkö saa koiraasi koulutettua pois vetämisestä!? Vain pari esimerkkiä mainitakseni.
Kun katson omaa koirahistoriaani ja nykyisiä koiriani -
tunnen sekä surua että kiitollisuutta.
Surua siitä, että en ole ehkä (?) osannut arvostaa aiempia koiriani juuri sellaisina kuin ne olivat. "Tavallinen ja perinteikäs, vanhankansan koiranpito" on last season ja aivan liian rentoa ja siksi tuomittavaa. Koiranpitoon on astunut tiukkuus, terävyys ja jopa huomiotaherättävyys. Koirien instatilit ja somekanavat täyttyvät tekemisestä ja arjen täyttävästä äksönistä. Kaverin koirat olivat (taas) vuorikiipeilemässä, vesijuoksemassa ja taloyhtiön juoksumatolla.
Kiitollisuutta siitä, että olen ollut siunattu niin monella ja erilaisella, monisyisellä ja ihanalla yksilöllä.
tunnen sekä surua että kiitollisuutta.
Surua siitä, että en ole ehkä (?) osannut arvostaa aiempia koiriani juuri sellaisina kuin ne olivat. "Tavallinen ja perinteikäs, vanhankansan koiranpito" on last season ja aivan liian rentoa ja siksi tuomittavaa. Koiranpitoon on astunut tiukkuus, terävyys ja jopa huomiotaherättävyys. Koirien instatilit ja somekanavat täyttyvät tekemisestä ja arjen täyttävästä äksönistä. Kaverin koirat olivat (taas) vuorikiipeilemässä, vesijuoksemassa ja taloyhtiön juoksumatolla.
Kiitollisuutta siitä, että olen ollut siunattu niin monella ja erilaisella, monisyisellä ja ihanalla yksilöllä.
Suorittaminen on in.
Oma halpis-Polarini muokkasi (taas) kellonäkymää - sitä, missä aiemmin oli vain päiväys ja kellonaika, niin nyt muotoon: Päiväys, kello ja VIIMEISIN TREENISI 28 tuntia sitten. Että tuntisin itseni oikein vätykseksi.
Kuule Polar. Kävelen, uin ja poljen - give me a break.
Oma halpis-Polarini muokkasi (taas) kellonäkymää - sitä, missä aiemmin oli vain päiväys ja kellonaika, niin nyt muotoon: Päiväys, kello ja VIIMEISIN TREENISI 28 tuntia sitten. Että tuntisin itseni oikein vätykseksi.
Kuule Polar. Kävelen, uin ja poljen - give me a break.
Kaikkihan lähtee arvostuksesta?
Miksi me arvostamme itseämme ja koiriamme, sitä mitä me yhdessä teemme - usein niin vähän? Saako koira enää kaiken tekemisen keskiössä olla Vain Koira? Sallimmeko me laumassamme erilaiset yksilöt, väännöt ja tavat? Tämä on omalla kohdallani ollut valtava rikkaus. Olla aina syli auki - ottaa koira vastaan juuri sellaisen kuin se on. Kaikkine HEIKKOUKSINEEN ja PARHAINE puolineen, koirassa kun on niitä molempia.
On ollut huikeata oppia arvostamaan vaikeuksia ja vääntöä - helppouden rinnalla.
Miksi me arvostamme itseämme ja koiriamme, sitä mitä me yhdessä teemme - usein niin vähän? Saako koira enää kaiken tekemisen keskiössä olla Vain Koira? Sallimmeko me laumassamme erilaiset yksilöt, väännöt ja tavat? Tämä on omalla kohdallani ollut valtava rikkaus. Olla aina syli auki - ottaa koira vastaan juuri sellaisen kuin se on. Kaikkine HEIKKOUKSINEEN ja PARHAINE puolineen, koirassa kun on niitä molempia.
On ollut huikeata oppia arvostamaan vaikeuksia ja vääntöä - helppouden rinnalla.
Tämä on tehnyt minut viimeaikoina surulliseksi.
Koiralle on usein asetettu tietyt toiveet, kehykset ja odotukset, jotka sen tulisi täyttää. Koirasi ei sitten taas välttämättä vastaa niihin ollenkaan. Siinä missä projisoimme usein oman elämän pettymyksiä ympäristöön - niin soisin koiran jäävän koskemattomaksi. Koira tekee aina parhaansa ja se on aina vanhempiensa ja ympäristönsä "summa", sormella osoittaminen yksipuolisesti ei palvele ketään. Haluaisin mieluummin, että olisimme ei vain elämälle auki vaan myös koirallemme. Ottaisimme saamamme koiran vastaan juuri sellaisena kuin se on, emmekä yrittäisi pakottaa sitä kriteereihimme ja toiveisiimme. Kuudestasadasta toiveesta koirasi kun voi vastata ehkä vain seitsemään. Niihin sitten sitäkin paremmin.
Kuuttakymppiä lähestyessä kiitollisuus kasvaa.
On saanut mennä ja elää, matkustaa ja hillua teknobileissä - mutta myös omistaa upean määrän upeita koiria. Joissa jokaisessa on ollut jotain hyvin koskettavaa, mieltäsi ja maailmaasi muokkaavaa.
Juttelin taannoin hyvän ystävän kanssa pitkät pätkät siitä, kuinka me KAIKKI olemme rikki. Mutta koiriltamme me odotamme jopa ihmeellistä täydellisyyttä? Koirasi ei ehkä täydennä sinua - täydennä sinä koiraasi!
Koirat ovat koiria.
Ne ovat eläimiä ja niiden pitäisi antaa olla koiria ja eläimiä.
Sanoisin, että määritä koirasi vasta kun se on 6. (kuusi) Sitä ennen älä tee pitkälle johtavia johtopäätöksiä. Saatat saada nenillesi.
On saanut mennä ja elää, matkustaa ja hillua teknobileissä - mutta myös omistaa upean määrän upeita koiria. Joissa jokaisessa on ollut jotain hyvin koskettavaa, mieltäsi ja maailmaasi muokkaavaa.
Juttelin taannoin hyvän ystävän kanssa pitkät pätkät siitä, kuinka me KAIKKI olemme rikki. Mutta koiriltamme me odotamme jopa ihmeellistä täydellisyyttä? Koirasi ei ehkä täydennä sinua - täydennä sinä koiraasi!
Koirat ovat koiria.
Ne ovat eläimiä ja niiden pitäisi antaa olla koiria ja eläimiä.
Sanoisin, että määritä koirasi vasta kun se on 6. (kuusi) Sitä ennen älä tee pitkälle johtavia johtopäätöksiä. Saatat saada nenillesi.
Anna koirasi olla koira.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti