26.11.2021

Vuotta 2021 hieman pulkkaan.

 


Hurjaa vauhtia se on viilettänyt taas tämäkin vuosi. 

Tulin tuossa helmi-maaliskuussa saaneeksi juoksumattokohtauksen, joka tarkoitti parhaimmillaan/pahimmillaan sitä, että kävin juoksemassa 5 x viikossa. Ja päkiä paukkui. Sen verran paljon ja kovaa, että ensin röntgenkuvattiin ja sitten magneetilla käytiin vielä hieman syvemmällä. Diagnoosiksi tuli ALKAVA marssimurtuma, joten juoksumatto laitettiin loppuvuodeksi pannaan. Huhtikuussa siirryin pyörän satulaan ja siellä olenkin viihtynyt aina näihin päiviin asti. Ihan en pääse samoihin lukemiin kuin Antti Ruotsalo, vaan pitäydyn n. 200 kilometrissä/kk. 

Kesällä kisattiin Maukkulin kanssa tuttuun tapaan.
En edes muista, kuinka monta kertaa tuli Kartanolla tepastettua, mutta niin monta kertaa, että jäätiin "jonkun mieleen" ja saatiin kutsu syksyisiin Team race-kinkereihin. Maukkulin "tehtävänä" oli jäädä kussakin lähdössä viimeiseksi, mutta sissossentään että se teki sen hienosti! Maukkuli on ehkä jopa YliPätevä ollakseen Pure Show Bred Whippet! Juoksee vuodesta toiseen 100% intensiteetillä, focused ja puhtaasti. Koira kun on englantilainen, niin tulee vähän väkisin tätä enkkua suomen sekaan, sorry. Maukun kanssa harrastaminen on kyllä ollut ihan mahtavaa etten sanoisi. Rasittavaa mutta ihanaa. Hiki tulee, käsi venyy, grippihihnan kumilangat paukkuvat ja se päkiäkin - mutta kahta en vaihtaisi. Toinen on Maukku ja sitten toinen on Maukkuli. No herranjestas sentään, enkä Sämyä!! Mun metsästäjäkoiro, joka on väsymätön, luova, aina iloinen ja intoa täynnä. Mun ihanat enkut. Jotka muuten kaikki ovat tuossa sohvakuvassa yllä. 

Kevätauringon alkaessa paistaa sain päähäni, että JOS YKSI VIELÄ.
Siinä sitä käytiin syvissä vesissä jälleen kerran - mikä ihme siinä on, että nämä koirat vievät tunteiden äärirajoille, hyvässä ja pahassa? Semmoinen KIVAKIVA on näiden kanssa aika utopiaa, kun kaikki on shokkia, järisyttävää ja mörököllimäistä. No ei siinä, yhden oven sulkeuduttua - tai kun rahat ei riittäneet - koputettiin toiseen oveen. Siellä olikin pienenpieni Capri!

Heinäkuussa piipahdimme Narvassa, siellä, jossa piti piipahtaa vissiin jo 1,5 vuotta aiemmin.
Sielläkin oli mörököllimäistä. Nimittäin Sämpylä pokkasi Cacibin kumpanakin päivänä ja Maukkuli Viron sertin pienen ihmettelyn jälkeen. Virolaiset eivät vielä tuolloin olleet tiukkoina ja tuimina valioitumisen suhteen; luulimme edelleen, että Maukkulin pitää haalia vielä kaksi serttiä... Kuinka väärässä olimmekaan.

Elokuussa sitten Capri tuli osaksi laumaamme.
Capri onkin ollut taas mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Pennut ovat yleensä rodussamme ikiliikkujia, purevat, riehuvat, seisovat takajaloillaan, varastavat pöydiltä, narskuttavat johtoja, sähköpistokkeita, latureita ja kaukosäätimiä. Mitä nyt eteen sattuukin osumaan. No mutta ei Capri! Lapsi oli alkuun 3-4 viikkoa ujonpuoleinen "ympäristön tarkkailija" ja satunnaisten juoksuhepulien sattuessa oli aina katollaan ja kyljellään. Kotona hissuksiin narskutti mattoja ja tarkkaili. 

Nyt on säpinää tullut jo taloon sopivasti, pari päivää sitten kurvaili Samuin ja Huiman kanssa - eikä poliisin rooleissa olleet Samppa ja Puimio saaneet tätä rosvokurvailijaa edes kiinni. Kotona johdot ovat onneksi saaneet jäädä rauhaan sittemmin, erään imuriepisodin jälkeen ja leluilta lähtee lähinnä narskutteluäänien kuuluessa raajat, nenät ja silmät. 

Syksyllä Sämpylä INTtiytyi Palangassa - joutui muuten Koronasäännöt lukemaan ja sisäistämään muutamasti, mutta kyllä se nyt vaan CIB-tittelinsä ansaitsi sekin, prkl!
Marraskuussa pokattiin Maukkulille toinen Viron SERT ja sekin "ihan turhaan". Kaveri olisi valioitunut jo Narvasta heinäkuussa. NYT virolaiset jo PUUTTUIVAT asiaan ja vastaväittelyni Viron Kennelliiton kanssa tuotti vain EE CH-anomuskaavakkeen meili toisensa perään.

Tämmöiseksi sitä tulee vanhemmiten, ei usko. Vaikka sanotaan. 

Mikä nyt sitten on ollut kuitenkin parasta, valiotitteleiden sataessa ikkunoista ja ovista ja lattialistojen alta, niin on Suomalainen Metsä, Finnish Forest - niin vaan solahti piskuinen Capri-Vuohi joukkoon, vaikka ensin Bailey olikin sitä mieltä, että Wau, miten kiva vinkulelu! 


Jotain ihan mystisen ihanaa on metsässä, neulaspoluissa, kaikessa siinä kakan ja käpyjen nakerruksessa, muiden koirakoiden väistämisessä, lintujen kyyläämisessä, metsän huminassa, astumisessa litisevään suonsilmäkkeeseen, sukkien kastumisessa - ja koirien ilon näkemisessä! Miten ne saavat olla omia itsejään, loikkia menemään ja tööttäillä toisiinsa.  
Kiitos Metsäopas Oy Taru Ab lukuisista ihanista väittelyistä märillä neulaspoluilla; koirat ovat nauttineet täysin kirsuin!


Jos väsyttää tai on tylsää - mene metsään! Ja ota whippet mukaan.

Ei kommentteja: