23.5.2016

Magnesiumsuihkeella onneen?

Koiranäyttelypäivät ovat monin tavoin raskaita. 
Herään usein jo 04-05 aikaan, vaikka kyseessä olisi lähinäyttelykin. Ajan autoa, staattisessa asennossa, joskus satoja kilometrejä. Näyttelyssä seison paljon. Kehässä tulee juoksahdeltua sekä kyykittyä. 

Mitä Wikipedia sanoo eri asennoista:
Asento on ihmisen keskikehon, pään ja raajojen muoto ja suunta. Yleisimpiä perusasentoja ovat seisoma-asennot, istuma-asennot ja makuuasennot.

Seisoma-asennossa keho on pystysuorassa ja paino on jaloilla. Seisoma-asento ei ole saattinen vaan se edellyttää paljonkin toimintaa kehon eri osissa.
Seisominen sinänsä ei ole haitallista kehon terveydelle, mutta paljon seisovilla ihmisillä saattaa esiintyä jalkakipua, lihasjännityksiä sekä alaselän kipuja. Oikea ryhti on tärkeää selän terveyden kannalta.
Istuma-asennossa paino on takapuolella. Istuma-asentojen kirjo on suuri; ihminen voi istua tuolilla, sohvalla, autossa, lattialla - tästä johtuen lantionivelen kulma voi vaihdella asteiden 90-140 välillä. Välilevyjen kannalta haitattomin kulma lanteessa on joidenkin tutkimusten mukaan 135 astetta tai suurempi. Viranomaisten ja monen lääketieteen edustajan suosittelema 90 asteen kulma selän ja reisien välillä sensijaan kuormittaa välilevyjä haitallisella tavalla.
Kyykkyasennossa jalkapohjat ovat maassa ja polvet sekä lantionivel ovat mahdollisimman pienessä kulmassa.
--------------------------------------------
Mitä vanhemmaksi keho tulee, sitä kovemmalla se on kaikenlaisessa rasituksessa. Oli se sitten vain tunteja kestävää "paikallaan seisomista" tai istumista. Kyykkyynkin kun pitää päästä ja kyykystä täytyy päästä myös pois. 

Viime kesänä tein muutamia intervalliharjoituksia juosten ennen kesän Ruotsin reissua. Ruotsissa en kärsinyt kamalista näyttelynjälkeisistä reisikrampeista. Tosin söin matkalla poikkeuksellisen hyvin ja join Diasporalia aamuin illoin.
Hektinen kevät on pitänyt minut pois harjoitteista. Pelkästään eilinen yhden kaapin siirtäminen aiheutti jälleen tuskien yön. Kantaminen, raahaaminen, nostaminen - myrkkyä ranteilleni. Rannekanavaoireyhtymä ei anna minun nukkua yhtäjaksoisesti yleensä viittä-kuutta tuntia pidempään. Kun puutuminen aamuyöllä iskee, se pakottaa nousemaan ylös. Puutumisen jälkeinen unipätkä voi olla sen jälkeen 15-20 minuuttia - ja taas on noustava kävelemään. Tarpeeksi monen vartin uniyrityksen jälkeen päätän yleensä vain nousta.

Selässäni on skolioosia ja pienoista nikamien yhteenpainumista. Alaselkäkivut ovat tosin helpottuneet vaihdolla jäykempään sänkyyn ja patjaan. Suosittelen jäykkää superlonpatjaa kaikille. Lämpimästi. Selkää pitää myös muistaa käyttää. Selkäkipuisen ei pitäisikään koskaan "olla tekemättä mitään".

Siispä omaa nukkumistani ja rentoutumistani, akkujen lataamista, häiritsevät tukkoinen nenä, pihalle piippaavat koirat, selkäkipu, käsien (molempien) puutuminen ja LISÄKSI vielä reisikrampit.

Koska juoksuharjoitteet ovat nyt olleet tauolla ja yölliset reisikrampit ovat ajoittain sanoisinko helvetilliset; aina tekee mieli soittaa suurinpiirtein ambulanssi - päätin testata paljon mainostettuja magnesiumsuihkeita.

NordicHealthSprays-esite kertoo mm.:
Ihmisillä on monenlaisia haasteita ravintoaineiden imeytymisessä suoliston kautta. Magnesiumsuihkeiden tehokkuus perustuu niiden imeytymistapaan. Iholle suihkutettu magnesium imeytyy hyvin verenkiertoon kaikkien hermotusten ja lihasten käytettäväksi.
Amplia Klinikan tutkimuksissa on huomattu, että ravinnetasot ovat usein pelkällä ravinnolla ja tabletteja käyttämällä liian alhaiset. Tabletit imeytyvät usein huonosti.

Kehomme tarvitsee magnesiumia päivittäin.
Magnesiumilla on tärkeä osa kehon hyvinvoinnissa. Se on osallisena satoihin erilaisiin kehon toimintoihin. Lihassolut, ihosolut ja hermosolut tarvitsevat magnesiumia terveeseen soluaineenvaihduntaan, rentoutukseen ja puhdistukseen. Jos tämä synteesi ei toimi terveellä tavalla, syntyy terveysongelmia. Puutosoireita ovat mm. krampit, iho-oireet, suonenvedot, levottomat jalat, rytmihäiriöt, korkea verenpaine, lihasjännitykset ja lihasvaivat.
Iholle käytettävissä magnesiumsuihkeissa tehoaine on luonnon magnesiumia, joka louhitaan 1,5 km syvyydestä mineraalikerrostumista. Se onkin maailman puhtainta magnesiumia.

Original-suihkeella onneen?
Voin sanoa, että ennakoivasta Original-suihkuttelusta oli apua Vaasan näyttelyreissun aikana. Yölliset krampit olivat tällä kertaa minimaalisia. Mutta koska krampit ovat yleensä niin järisyttäviä tapauksessani - makaan lattialla ja ulisen - niin en uskaltanut täysin luottaa pelkkään suihkeeseen vaan nautin myös Diasporalia. Kehoni sai magnesiumia ennen Vaasaa ja Vaasan jälkeen varmasti moninkertaisesti.

Uutuutena pohkeeni ovat jäykistelleet nukkumaan mennessä. 
Huvittavaa olikin, kun toissapäiväisen kehäkeikan jälkeen, ennen nukkumaanmenoa, suihkin pohkeisiin Original-magnesiumsuihketta ja siinä suihkiessa alkoi reisi krampata... Sitten suihkuteltiin sinne ja tänne, hierottiin ja ihmeteltiin, että onko suihketta jo "kaikkialla".
Pullo on melko pieni, suihke samoin ja krampin hetkellä nopea apu suihkeen avulla ei ainakaan minun tapauksessani toiminut toivotulla tavalla. Heti, krampin ollessa päällä, juotava Diasporal tuntuu vaikuttavan samantien. Magnesiumsuihketta tulee krampatessa suihkuteltua kuin "hengen hädässä" ja suihkeen hierominen kramppikohtaan on voimakkaan krampin kyseessä ollessa jotensakin hankalaa.

Pitäisinkin magnesiumsuihketta lähinnä ennakoivana apuna, mutta sitten tullaan toisenlaisiin ongelmiin.
Suihke tekee ihosta hiukan hiekkapaperimaisen, suihke myös tarttuu lakanoihin ja niihin tulee ikäänkuin hiekkamainen kalvo. Kova suihkiminen ennen nukkumaanmenoa on työlästä - ainakin jos on kovin reitevä, kuten minä ja sittenhän sitä magnesiumia on abaut kaikkialla. Ympäriämpäri reisiä, wc-istuimella, lattialla, lakanoissa. Suihke kyllä imeytyy hyvin, mutta ennen kuin se imeytyy, niin.... Ja jokatapauksessa iho jää karstaiseksi, kuivaksi, käytön jäljiltä.
En ole kuitenkaan pystynyt täysin luottamaan pelkkään suihkeen apuun. Rinnalla on ollut päivittäin nautittava magnesiumtabletti sekä Diasporal, kokoajan.

Joint-suihke on ollut minulle miellyttävin ja toimivin.
Suihkun jälkeen olen suihkautellut sitä selkääni ja siellä se tuntuu kyllä kivasti toimivan ja vaikuttavan. Särkylääkkeitä ei ole tarvittu.
Esitteessä Joint-suihkeen luvataan auttavan jalkojen, polvien, lonkan, olkapäiden ja nivelien kolotuksiin, hiiriranteeseen sekä golf- ja tenniskyynärpäähän. 20 suihkausta sisältää 180 mg magnesiumia.

Recovery-suihke lämmittää ja antaa voimaa lihaksille ennen treeniä. Nopeuttaa palautumista ja estää suonenvetoja ja kramppeja. 
Tästä suihkeesta minulla on vähiten kokemusta, mutta sillä aikaansaatiin yksi "ihmeparaneminen"; kämppäkaveri oli työskennellyt kokonaisen työpäivän "vaikeassa työasennossa". Pohkeet olivat krampissa ja jäykät. Kokeilimme Recoveryä ja kämppäkaveri oli suoraan sanoen ihmeissään, "voiko tämä olla mahdollista"; kipu ja jäykkyys hävisivät samantien!

Magnesiumsuihkesarjasta on saatavilla viittä eri suihketta; Original, Joint, Recovery, Goodnight ja Sensitive.
Omalla kohdallani Joint oli siis toimivin ja myös miellyttävin. Originalissa on puolensa, mutta runsasta suihkuttelua tarvitaan, ainakin minun tapauksessani. Itselläni on Recoverystä vasta vähän kokemuksia, yhden-kahden kokeilukerran verran. Tuotteen lisäaineiden vuoksi se hieman kipristelee ja kihelmöi iholla, se on ikäänkuin hiukan "pippurista".

Tuotteet ovat verrattain kalliita, n. 30 euroa pullo, ja ne sopinevatkin parhaiten harvakseltaan krampeista ja/tai suonenvedoista kärsiville. Uskoisin myös, että sporttinen ja hoikka ihminen hyötyy spraysta eniten. Krampin iskiessä suihketta on helpompi täsmäsuihkia ja hieroa kramppialueelle solakassa reidessä, kun taas reitevä ja runsasmuotoinen saa suihkia enemmän ja hieroa "hysteerisemmin" tehoaineita pullavaan reiteensä.

Suihkeista on eittämättä apua ja iloa - ja saatan kuvitella ostavani Joint-suihketta nyt kokeilussa olevan pullon loppuessa.
Magnesiumsuihkeella on siis saavutettavissa onni ja euforinen tila. Se vaatii kuitenkin ahkeraa suihkuttelua ennen kramppia ja krampin aikana. Hyötyä olisi varmasti myös oikeasta ja oikea-aikaisesta syömisestä ja juomisesta sekä venyttelystä!

Kenzola suosittelee magnesiumsuihkeita - vain kokeilemalla löydät oman tuotteesi laajasta tuoteperheestä sekä parhaan suihkuttelumäärän ja -kulman. 

Linkkivinkki: valmistajan sivut.

Ei kommentteja: