Onnistumisia ja epäonnistumisia.

Näistähän elämä on tehty.
Vuoroin jompaakumpaa.

Kesäkuu on pitkällä - ja kävimme myös verrattain pitkällä kesäkuun alussa peitsaamassa Caprin kanssa. Tämä se on jännä. Enpä ole moiseen aiemmin whippeturallani törmännyt, vaikka meikäläisen vauhdissa lenkeillä peitsaavatkin kaikki muut paitsi Bali.

Kun vauhtia nostaa, niin ravia mennään sukkana. Capri kuitenkin päätti näyttää peitsaamistaitonsa aina ihan Mäntässä asti ja sittemmin olemme suunnistaneet lannemanipulaatioon kuullaksemme, että lannehan oli mennyt juntturaan.

Tässä on vuosien saatossa saanut kuulla erilaisista "alttiuksista".
Yksi whippet nielaisee luut kokonaisina, koska sillä on alttius siihen. Toinen laskee laumasta puuttuvat jäsenet, ja ilmoittaa pakittaen, että "joku puuttuu". Kolmas kaivaa kuoppaa, koska sen perimä käskee tehdä niin. 
Siinä missä meillä ihmisillä toisilla on alttius yläselän jumeihin, toisilla alaselän jumeihin. Ei kai sen kummempaa? Alati alttiuksia.

Caprilla ilmeisesti on alttius peitsaamiseen ja nyt kun asia on tiedossa - se on myös hoidossa.
Jopa niin, että lähtiessäni nyt kehässä juoksuun, painan oman pääni alas nähdäkseni miten raviaskel Caprilla lähtee. Hierontaa ja manipulaatiota on luvassa myös tulevaisuudessa. Toivottavasti asia - ja lanne - lähtee lutviutumaan.

Riikassa Peeuussa Capri lähti pompulle - mutta jos totta puhutaan, otan pomppuravin mieluummin kuin peitsaamisen.
Joten pompi pompi poikaseni ja pidä ilo tassussa. 

Riikasta kotiintuomisina ei tällä kertaa muuta kuin Carolans-kermalikööriä ja erimakuisia Monster-energiajuomia. 
Capri lauantaina 10.6. PU3 ja sunnuntaina 11.6. epävirallinen PU5. 

Ainiin. Ja ostinhan pussillisen antibakteerista verkkoa.
Hoidin asvaltti-ihottumani viikossa niiden avulla! Ihminen kun tulee vanhaksi, niin ei tahdo enää uskoa "uusia innovaatioita" koska vanhassa vara parempi. 
  
Pieni psykoosi osui laumaani 6.6.2023 IRTOsorsan taapertaessa aivan keskelle jalkoihimme. Kehtasikin laahata siipiään ja vaappua ympärillämme noin 30 kertaa. Meistä olisi kuka tahansa ohikulkija saanut Ilta-Sanomien kuukauden videon ja 550 euroa, mutta aiheutimme vain liikennekaaoksen Hakunilantielle sekä somaliperheen paon metsään. Lisäksi silmälasieni lähtiessä päästä pyöriessäni asvaltissa, pääsivät myös koirani irti. Iloisesti lähtivätkin kohti Kehä III:sta. Onneksi kaksi naista tuli apuun, ottivat poikani kiinni ja pääsin kotimatkalla Hakunilan terveysasemalle jonon ohi haavahoitoon. Piti kuulemma suihkuttaa ja antaa ilmahoitoa. Minä mitään suihkuttele, kun vesi sattui kuin olisi kaadettu bensaa avohaavaan. Länttäsin vain parasta ennen 2020-rasvaverkkoa ja uutta haavatyynyä ja sidoin mitenkuten.
 

Latviassa (tuore) ANTIBAKTEERINEN rasvaverkko oli 59 senttiä kappale.
Kävin kahdesti hakemassa pussillisen. Haavat paranivatkin nyt tuossa tuokiossa, kuin itsestään ja IRTOsorsaepisodi oli enää muisto vain.

Paitsi.
6,5-vuotias Maui ilmoitti haluavansa ratakisoihin. Hän kävikin 31.5. pinkomassa päälle 21 sekunnin ajan yhtä hulluna kuin aina ennenkin. Nyt vain hitaampana. Kroppa ei ole enää nuori ja jäntevä, vinha ja vikkelä. Vaikka pää sanoo hanaa, kroppa sanoo enempää ei lähde.
6.6. tuli kuitenkin sorsa. Ja psykoosi ja transsi. Molemmat. Minä roikuin hihnoissa ja pojat örvelsi, keuhkosi ja tempoi. Ehkä ajattelin, että joku kuitenkin jossain videoi ja sorsa on "Jani-Petterin lemmikkisorsa ja nyt koirani syövät sen".
En tiedä millaisia asvalttijarrutuksia Kehä III:n tuntumassa tehtiin, ainakin Samuilta ja Caprilta lähti jarrunappuloista siivuja. Mauilla sensijaan paukkui olkanivelet - onko alttius (?????) ja päivän-parin päästä alkoi ontuma.

Talvio kutsui.
Ortopedin pakeilla olkanivel kuvattiin ja ultrattiin ja tulehdushan se siellä. Vuosi sitten oli vasen olkanivel, nyt oikea. Mauin kilpailu-ura oli sitten siinä. Ja sorsastusura toki myös.

Tahdonkin nyt kiittää teitä ihan jokaista, jotka olette auttaneet ja tukeneet meitä yhdessä Maukun kanssa maasto- ja rataurallamme. 

Teitä on paljon.
Muutamia mainitakseni kiitoksia sataa Antille,  Marjaanalle ja Jukalle, Eevalle, Miskalle ja teille kymmenille muille, jotka neuvoitte, vinkkasitte, autoitte ja tuitte meitä monin eri tavoin; 100% näyttelylinjaista koiraa!
Mauin rataura kesti peräti 6 kautta - mikä on upea saavutus näyttelylinjaiselle. (Ja LTV2-koiralle)  
Sen PB-tulokset/vuosi olivat (ylpeydellä listaan!!)
2018 19,59 s
2019 19,49 s
2020 19,45 s (harjoitusaika)
2021 19,57
2022 20,14 (loukkaantuminen 06/22)
2023 21,71 (loukkaantuminen 06/23)

Maui opetti minulle, että kaikki on mahdollista. 

Lähes kuusikymppinen omistaja pystyi juoksemaan juoksumatolla 3 km (!!!) ja vaikka marssimurtuma vei minut(kin) ortopedille ja juoksumatto oli pakko pysäyttää - pysyin silti Mauin vauhdissa.
Lenkkeiltiin, juostiin frisbeen perässä, uitiin ja tepasteltiin neulaspoluilla. Tätä kirjoittaessa herkistyn, silmiin tulee vettä - sillä kaikki oli IHANAA, ja nyt kaikki jää taakse ja meidän pitää luopua harrastuksesta mistä Maui nautti täysin siemauksin. (pyyhkii kyyneleitä) Hemmetin elämä, kun se on luopumista. Toivoa, iloa  - ja sitten luopumista. 

Meidät otettiin aina älyttömän hienosti vastaan juoksuharrasteissa ja saimme kokea parhaimmillaan suurtakin kannustusta ja isoja sylejä joihin tulla mennäksemme HVK:n pehmeälle nurmelle. Edustimme omaa kerhoa niin ylpeästi!

Maui ei ollut/ole vain kaunis, vaan se oli/on (hemmetin) kyvykäs myös radalla ja maastossa.
Sen liioittelematon rakenne ja nopeusgeenit tekivät siitä kelvollisen juoksijan, jonka KV-aika oli vain joidenkin sadasosasekuntien päässä. Ja joskus tuurikin kiersi meidät kaukaa. Oli persiissä ja kaulassa roikkumisia - mutta Mauin juoksupää kesti kaiken. Ihan kaiken. Sen vietti oli/on täydellinen ja Maui oli kysytty kaverikoira koejuoksuihin. Niihinkin aina ylpeydellä suunnistimme.

Nyt Maui on sairaslomalla.
Ja vaikka Talvio sanoi joltisenkin piutpaut "alttiuksille", että "ei tämä ole vielä mitään" tjsp niin jatkossa Maukkuli jahtaa vain frisbeetä ja piehtaroi päälle lokinkakassa. Siitä se tykkää. Eau De Lokki. 

Oma dippaukseni juoksu-uralle oli lyhyt mutta intensiivinen. 
Olen vain äärimmäisen otettu, että minulle SUOTIIN Mauin kaltainen kultakimpale. Sillä Maui oli/on pelkkää kultaa!

kuva Googlen kuvahaku

Tänään, 17.6., suunnistimme Ravijoelle - alun perin mukana piti olla koko trio, mutta sairaslomalainen Maukkuli jäi kotiin lepuuttamaan.

Capri, Ballenbreich Gigalum yllätti varasertin verran - semminkin, että sijoittui AVO-luokassa toiseksi. PU-kehässä vetosi irkkutuomariin niin, että ykköseksi tullut jäikin nyt Caprin taakse. Samppa Linna, Collooney Poker Player, kipitti valioluokassa neljänneksi ja hienosti kipittikin. 

Kaunis Cielo Nocturno Bittersweet, tänään Virolahdessa ERI/2 SA 

Kaiken tämän päälle.

Nousee kiitollisuus - ja uskollisuus - rodulle, joka vei minut mukanaan 33 vuotta (!!) sitten. Niin moneen olen koirineni päässyt mukaan, paljon on koettu, reissattu, opittu. Jokainen koirani - myös toki basenjini ja greyhoundini - ovat tehneet minusta aina hieman paremman (?) ja oivaltavamman koiranomistajan. Jokainen koira kasvattaa, koira kerrallaan, koiraymmärrystä, osaamista, koiranlukutaitoa. En voisi olla kiitollisempi - kaikista rakkaistani, joita minulle on suotu. 

Kiitos kuuluu teistä jokaiselle - koirilleni ja kanssakulkijoilleni.
Jäätävä kiitollisuus.
Vaikka elämä on luopumista - se on myös saamista. Joka tuntee yhteyden ja yhteenkuuluvuuden koiransa kanssa tuntee jotain todella tärkeää ja koskettavaa.  

Vaikka luovun nyt (rata)juoksuharrastuksesta, vaalin aina sitä  huikeaa TUNNETTA, mikä yhdessä Mauin kanssa koettiin, 22 kertaa (!). Hitto, että se oli hienoa, jokainen kisa, jokainen suoritus. Melkein mietin, että ansaitsinko sen, noin hienon koiran? 

Huhhuh. Nyt vähän serlaa kyyneliin ja sitten lenkille. 

Toukokuun turinat kesäkuussa.

Ollaan huideltu näköjään koko toukokuu ilman postauksia Bloggeriin. 
Siinähän kävi niin, että Ystävämme Yskä osui niin sanotusti tuulettimeen, tai keuhkoon paremminkin. Astmaatikkona kun alkaa flunssan iskiessä keuhkoputket supistella, muodostaa vinkunaa ja pinnallista hengitystä. 
Peijaksesta löytyi onneksi apu ja sain hengittää tujumpaa lääkettä suoraan keuhkoon ja vinkuna alkoi pikkuhiljaa hellittää. Yskin kaikenkaikkiaan 19 päivää. Pääsin myös yskimään aina Saloon ja Tuomarinkartanolle asti. 

Pikkuhiljaa pääsin takaisin myös kuntopyörän satulaan ja sain toukokuussa aikaiseksi 70 km kerhohuoneen natisevalla ja väsymättömällä pyörällä.
Yhden kerran pulahdin Hakunilan uimahallin altaaseen - siis kerran koko kuukauden aikana!

Mutta rakkaat koirani.
Kukaan ei valittanut vaikka lenkit lyhenivät pahimman yskän ollessa päällä. Lima rohisi ja irtosi kuin ketjutupakoitsijalla konsanaan. Melkein oma rohiseminen jo alkoi ärsytyksen lisäksi VÄSYTTÄÄ ja kyljetkin (kylkiluut?) kipeytyivät. En muista kuunaan yskineeni näin paljon.

Sain kuitenkin toukokuussa aikaiseksi 160,3 (reipasta?) kävelykilometriä.
En ole ihan varma, miten siitä suoriuduin, sillä muistikuvia ei ole muuta kuin siitä röhöyskästä. 

Jotain näyttelyitä ja kinkereitä toukokuussa kuitenkin myös käytiin.
Kovin paljon niistä ei ole muistijälkiä.
Muistan lähinnä yskineeni. Haha.
Tein pitkästä aikaa leppoisat kehiskeikat niin Kartanolla, SPL:n näyttelyssä kuin Westie-erkkarissakin. Enää ihmettelen vain, että miten olen koskaan SUOSTUNUT kirjoittamaan kynällä? :D

Toukokuu päättyi Maukun ratakisaan 31.5. Kartanolla.
Enää ei nopeusgeenit jyllää kuten nuorella orhilla. Viimekauden olkanivelen junttura lienee jättänyt jälkensä kuten myös jääkaapin edessä päivystäminen. Lihassyyt eivät ole enää nuoren koiran vaikka minulle toki sanottiin, että "jotkut tekevät vielä uusia ennätyksiä 6,5-vuotiaina". Lucky them. Mutta Maukkulin olisi pitänyt olla alusta asti jossain Rockettes Akatemiassa, PT:n ohjauksessa ja Yksilöidyn Ruokailun Neuvonnan piirissä. Hakunilan ostarin ympärikävely ei tosiaankaan riitä. Vaikka vuonna 2022 marssimmekin vehmaissa maisemissa reippaat ~ 2000 km. Aina voisi tehdä enemmän, paremmin ja tehokkaammin. Mitäs olen/olemme vätyksiä.
Maukulle + 2 sekuntia "huonompi" kellotus sen parhaasta. Mutta hei, koira oli innokas, iloinen ja pinkeä oma itsensä!

Mistä pääsemmekin riittämiseen tai riittämättömyyteen!
Minulla on ollut onni omistaa toinen toistaan ihanampia ja persoonallisempia koiria rodussa nimeltä whippet. Nyt haluan korostaa - koska olen lapsesta saakka jäänyt likipitäen kokonaan ilman kannustamista ja kehuja - että Jokaisessa Meissä on Jotain/Paljon hyvää. Me ja Meidän Koirat Riitämme.

Tämä - hyvät ominaisuutemme/koiramme hyvät ominaisuudet - jäävät usein kaiken kritiikin alle. 
Milloin olemme liian äänekkäitä, hillittyjä tai riehakkaita. Ainahan on jotain purnaamista. Kehtasikin mennä, tehdä ja sanoa. Minä en olisi (kehdannut, tehdä ja sanoa). Koiramme tasapainokaan ei riitä, koska taka-askel on ahdas. Luonne on hyvä, mutta jokin kohta koirassa menee alle suositusten.

Huomaan ikääntyessäni, että pahat muistot ja äkkinäinen oman mielentilan lasku vaanii aina. 
Vaikka kuinka uskot ja luotat itseesi - ja omiin koiriisi, voi yhtäkkinen "vastakommentti" suistaa hetkeksi raiteilta. Ja mielen mustaksi. Olemme kaikki herkkiä ja haavoittuvia vaikka muuta väittäisimme. Omista koiristamme kumpuava herkkyys ja niiden persoonallisuudet koskettavat meitä usein kilpaa kritiikin kanssa. Koko koiran iän ja läpi yhteisen tekemisemme käymme köydenvetoa. Mitä rata-, maasto- ja näyttelytuomarit ovat mieltä ihanuuksistamme. Ja joukkoonhan sopii toki Petotestaus® ja vaikkapa kantarellin tuoksuntunnistusvoimakkuus. 

Ja vaikka pidät oman koirasi kevyestä tavasta liikkua arjessa se päättääkin tänään kehässä peitsata ja lopulta huomaat, että koirasi "ei ymmärrä" miksi kehää pitää kiertää kahdeksasti ja lopulta se aktivoituu pompsahtelemaan  kontrolloimattomasti  kuin olisi töissä karjalanpiirakka-liukuhihnalla, joka jätättää.
 
Tiedät koirasi olevan "hyvä" mutta et saa siitä parasta esiin ja jokin hemmetin väärä juoksutahti "pilaa kaiken" tai ainakin vaikeuttaa sijoittumista kärkipaikoille. Ilman namia ei ole hyvä mutta namin kanssa on vielä pahempi. 

Lisäksi vielä kauneus on katoavaista.
Sekin. Kerran kaunis ja tasapainoinen, jäntevä ja puhutteleva koira muuttuu vanhemmiten laiskimukseksi tai osoittaa kaikin mahdollisin tavoin haluavansa olla mieluummin kotona Rustan tiheästitikatun päiväpeiton uumenissa.  

Ikuinen dilemma.
Aina on väärä koira näytelmässä. Olisi pitänyt olla Palle tai sitten Polle. Nyt oli Pille. Pillellä on liian pitkä lanne, Pallella olisi ollut lyhyempi. Polle olisi liikkunut kuin juna kun Kille huitoo innostuessaan etujalkojaan kuin heinänniittokone. 

Mitä enemmän kritisoit koiraani, sitä enemmän silmäni avautuvat arjessa elämisellemme, pienille tilanteille ja niille pienille pylväille, joita itse asetan. Ensin hyppäämme vatsallemme veteen, sitten opettelemme menemään pää edellä. Jossain vaiheessa uskaltaudumme kolmeen metriin ja vaikka NYTKIN tulisimme vatsallemme, ei haittaa. Tätä fiilistä haen, sen perässä olen.

Whippetissä on kaikki.
Se on liioittelemattoman kaunis siluetteineen. Pehmeitä linjoja, kauniita kurveja, eleganssia ja voimaa samassa paketissa. Se liikkuu kevyesti (silloin kun se ei peitsaa) ja sillä on parhaimmillaan hyvin terveet mennentullen-liikkeet. Tuomari saa koskea, katsoa kaikki hampaat ja sivellä ja hivellä sen läpi. 

© Kuvauksellista

Ainiin.
Ja whippetin omistajat on ihania. Rytmikkäitä ja leppoisan lupsakoita.

pic by Kati Kanerva

Rodussamme on ihanaa variaatiota.

Osaamista ja intoa moneen. Ylpeä saa olla ihan tavanomaisella tiistailenkillä kun omistasi yksi syöksyy halimaan ja pusimaan paikalliset puliukot.
Lopulta arki määrittää yhteiselämäämme ja kun huomenna taas korjaan koirieni kakat pihamaalta, niiden levittämät lelut lattioilta, suoristan matot - huomaan olevani onnellinen ja etuoikeutettu saadessani omistaa luojan luomusta nimeltä whippet.

Samui goes Petotesti©!

Huikeasta koirasta huima kuvapostaus huimasta Petotestistä!

Melkein voisi sanoa kaikkiin kuviin kuvatekstiksi Havuja perkele tai Härifrån tvättas!

Kiitos ihanista kuvamuistoista Petotiimille!

- Koiran reaktio hajujälkeen
A) Voimakas.

- Reaktio nähdessään pedon
A) Siirtyy omistajan ja pedon väliin.

- Haukkutyöskentely
A) Aloittaa haukun heti.

- Koiran toimintakyky pedon liikkuessa
A) Suuri.

- Väistöliikkeet ja ketteryys
A) Erittäin nopea.

- Rohkeus
A) Suuri. Tiivis katsekontakti.

- Etäisyys
A) Sopiva turvaetäisyys.

- Taistelutahto
C) Keskitasoa.

- Työskentelykestävyys
A) Suuri.

"Luultavasti paras whippet jonka olen testannut".
Asko Sorvo 

Huhtikuisia hulinoita.

Kävipä niin, että olin myös Samppa Linnan kanssa Petotesteissä, 1.4. Helsingissä.
Jäin sitten odottamaan sieltä kuvia blogikirjoitusta varten, mutta testitilaisuuksia riittää ympäri Suomen ja ovat myös erittäin suosittuja, joten kuvat hautuvat vielä hetken. Yht'äkkiä sitä havahtuukin, että huhtikuu on aivan loppumetreillä ja tapahtumia on kasautunut lisää sittemmin vaikka ja mitä.

(edit. Petotestien© kuvat on JUURI julkaistu. Hetken kuluttua oma kuvapostaus.)

Testaus oli Samuin osalta huikea kokemus.
Sitä se oli toki Mauinkin kanssa, mutta Samui pääsi yllättämään intensiteetillään niin meikäläisen kuin testaajankin. Palaute oli jäätävän hienoa. Koiralla hyvä itsetunto, se piti sijainnin pedon ja omistajan välissä, aloitti haukun heti ja haukkui kohti, haki katsekontaktia & murisi. Koiran toimintakyky suuri, rohkeus suuri, taistelutahto keskitasoa. Väistöliikkeiltään erittäin nopea, työskentelykestävyys suuri. Testaajan loppupalaute: "Luultavasti paras whippet mitä olen koskaan testannut". 
Mitäpä tähän lisäämään.

Huikea, huikea Samui.
Vuodesta toiseen ja jos mahdollista huikeutuu vain.
Muistetaan se, että koirat kehittyvät läpi elämänsä. Ei vain fyysisesti vaan myös psyykkisesti. Vaikka sainkin aina Englannista asti palautetta, että "whippet ei ole jalostettu karhunmetsästykseen" niin teemme kyllä karhunpalveluksen LOL jos pitäydymme vain kotisohvalla koiramme eliniän ja lenkkeilemme kolmea eri lenkkiä, välillä korkeintaan suuntaa vaihtaen.

Kaikki tekeminen on hyvästä.
Sitä ei voi koskaan tarpeeksi korostaa. Välillä tuntuu, että vaadimme koiriltamme ihan hurjasti, kaikinpuolista täydellisyyttä, mutta emme tue niitä matkalla loistoon. 

Huhtikuu on sujunut myös pitkälti pihamaata lakaisten.
Hiekkaa on syydetty nurkkiin taas enemmän kuin laki sallii - mutta kevään koittaessa niiden poistamisessa ei tunnu koskaan olevan mikään kiire. Olen tunnettu hiekanvihaaja ja vaikka ehkä aina päätänkin, että "ei tänä keväänä enää", niin kuitenkin olen taas pää punaisena lakaisemassa hiekkaa. Ensin kasoihin, sitten kasoja poistaen. Eilen meni 16 (!) Mikollista. Semmoinen 4-5 tuntia varmaan kaikkinensa, neljänä huhtikuun päivänä, lakais lakais lakais ja atshii atshii atshii.

Ja tietysti lenkkeillen.
Tätä kirjoittaessa  huhtikuu = 160 km, vuoden alusta 608,8 km.

Kämppiksen sulaessa Thaimaan lämmössä (+45 astetta!!) olen ropisutellut Toyotan renkaita Vantaalla.
Onneksi Antti lähti jeesimään renkaiden kanssa ja saatiin sujuva vaihto niille. Ja ropina loppumaan. Antin optiikka kaipasi myös testausta ja komeita malleja - ja täältähän niitä löytyy. Eipä muuta kuin Capri ja Samui etsimen eteen ja kuratassuista saatiinkin varsin mukavia ja edustaviakin kuvia.

Capri nuuhkii kevättä.

Petotestien kehuista ja upeista kevätkuvista syntyjen syvien äärelle.
Joukkosydänultrassa ell Eriksson ultrasi 20 koiraa, joista 2 oli minun. Samuille ikävähkö DCM avoin-tulos. Miten hemmetin kurjaa onkin roikkua löysässä hirressä vuoden verran jännittäen ja odottaen uusintaultraa vuoden kuluttua ja mikä silloin on TUOMIO. Yyhhh.

Pieni muutos, ns. raja-arvo, antaa tuon b-tuloksen, joka on = avoin. Kiikunkaakun. Ehkä. Voi olla tai sitten ei. Jää nähtäväksi.

Koirien kanssa elämä on toisaalta niin hemmetin antoisaa ja rikasta ja vastapainoksi kaikkea mahdollista, mitä vain voi tulla puun takaa.  Uuden edessä on aina. Liekö siinä yksi koiranomistamisen viehätys ja kauhu, uusi koira tuo aina tullessaan uusia asioita, ja joskus myös uusia pettymyksiä kaiken uutuudenviehätyksen ja ihanuuden vastapainoksi.
Ärsyttävä se suomalainen sanonta, Kell' onni on se onnen kätkeköön. 
Kun näitä haluaisi vain kehua. 

Case Samuin histiosytooma.
Olen törmännyt niihin aiemminkin, sekä Hulan että Balin kanssa mutta Samuipa rapsutti omaansa, leuassa olevaa pientä pattia, temmokkaasti.

Lähdin sitten pattia tutkimaan, kun en ollut tiennytkään (!!!) että histiosytooma voi kutista! Labratulokset sen vahvistivat ja 2 viikkoa yritettiin pönttöhoitoa. Koska se ei auttanut, ja histiosytooma painui parhaimmillaan muovista kauluria vasten ja muhi ja mehevöityi siinä - histiosytooma poistettiin kirurgisesti. Komeasti Samui kesti elämää muovikaulurissaan kokonaisen kuukauden. 
Leikkaushaava parani hienosti etuajassa ja vihdoin kauluri oli enää muisto vain.

Capri täytti 21.4. kaksi vuotta.
Voi miten ihanat kaksi yhteistä vuotta. Pitihän sitä juhlistaa tekemällä (taas) hieno mainos - tai Taruhan sen teki. Asettelut ja fontit aina super - ja nyt lisäksi pieni erikoisuus; Caprin mainoksessa ei lueteltukaan kaikkia kirjaimia ja nollia vaan tutkimukset julkistettiin "check"-henkisesti. Joskus näinkin hauskasti tai kivasti!

Caprin kanssa pyörähdimme 22.4. kauden näyttelyaloituksessa Lahdessa.
Kymmenen AVO-luokan koiran joukosta hienosti kolmas. Kyllä kelpasi. Kivalla arvostelulla. Ihanan rento tunnelma niin kehän laidalla kuin kehässäkin. Kiitos asianosaisille. Olisipa harrastaminen aina ja ikuisesti lupsakkaa ja leppoista. 
Kuten näissä baarikuvissa. :D

Huhtikuu onkin ollut aika hurja minun osaltani.
Olen vieraillut jo kolmasti (!) Hakunilan ostoskeskuksen baareissa. Laulanut karaokea, naurattanut kotoaan karanneita nuoria miehiä, pelannut Emma-peliä ja ryystänyt pillillä tehosekoitettuja drinkkejä ja jorannut Maijahiin tahdissa. Olisiko kuudenkympinkriisi ovella tai läsnä? Tiedä kriisistä, mutta 600 metriä "paikalliseen" ei ole paha. Ja parituntinen riittää. Tosin se parituntinen on nyt pitänyt kokea kolmasti.

Eräänä huhtikuisena aamuna, 13.4., säikähdin terassin hyllyyn tullutta linnunpesää!

Samaisena päivänä näin ensimmäistä kertaa kun rastas jo pitkälle edennyttä pesäänsä rakensi - tai ehkä tiivisti ja hioi; lennellen turvepaakut suussaan edestakaisin, vaikka koirani käyskentelivät pihalla.
Aika pian oletin rastaan luovuttaneen pesän suhteen, kun sitä ei pariin päivään päiväseltään näkynyt. Viisaammat sanoivat, että "kyllä se tulee takaisin" - mutta olin skeptinen. Kunnes rastas tosiaan tuli takaisin! 16.4. se koemakasi tiukasti pesäänsä. Aloin kirjeenvaihtoon Birdlifen Teemu Lehtiniemen kanssa. Ja sain kullanarvoisia neuvoja ja vihjeitä tulevasta. 
Päästin vielä aamulla aikaisin koiria aamupissalle, mutta muuten piha oli rauhoitettuna koko päivän ja illan, aina seuraavaan aamuun asti. Piti siivota pihaa ja pestä ikkunaakin - mutta rastaalle suotiin pesimärauha.

Joka ilta tarkistin ikkunan läpi, että se on pesässä - ja aamulla ensimmäisenä katsoin, että onko se pesässään.
Arvioisin kolmen munan ilmestyneen pesään joko 15. tai 16.4. Rastas hautoi tiiviisti ja uskollisesti ainakin 5 päivää. Poikaset olisivat kuoriutuneet n. 11-15 päivän välissä. Mutta. Jotain tapahtui.
21.4. se hautoi kuumana päivänä nokka auki kuumissaan. Vein pihalle vesiastian. 22.4. lähdin aamulla aikaisin Lahteen, asteita oli +5. Rastas ei ollut pesässään. Munat kuitenkin olivat siellä. Aamulenkillä rastaita viuhtoi ilma väärällään, joten ajattelin rastaan olevan "vain aterioimassa". Olin poissa kotoa ~ 7 tuntia. Kun tulin kotiin, tarkastin ensimmäiseksi pesän. Ei rastasta, ei munia. Munien kuoret olivat pitkin poikin pihaamme, ja hyllyltäkin oli pudonnut tavaraa maahan. Vaikutti siltä, että orava olisi ollut syypää?!!

Teemu vinkkasi poistamaan pesän, sillä muuten joku rastas voisi taas "erehtyä" pesimään siinä, koirien ja oravien armoilla.
Toki oravia viuhtoo täällä kaikkialla, mutta jospa seuraava pesintä onnistuisi kuitenkin toisaalla paremmin. 

Vielä on edessä yksi jännittävä testaus - ihan kuin tuossa Samuin ultrassa ei olisi ollut tarpeeksi. Ehkä siitä sitten seuraavassa postauksessa enemmän. 

Toukokuun kalenteri näyttää kiireiseltä - kuten kesäkuukin, mutta vierivä kivihän ei sammaloidu. Ja koska tulevat viikonloput ovat niin täynnä, niin tuskin sitä enää ehtii baariinkaan. :D

Elämää pitää elää. Whippetin - whippetihmisten -  kanssa se onkin aivan erityistä ja ikimuistoista.

kuvat: Antti Ruotsalo, Taru Jäppinen ja oma Honor70  

Juttulainat: Hyvin sanottua.

On aika lehdistökatsauksen.
Olin jo joulukuun Koiramme-lehdestä (12/2022) ympyröinyt ja alleviivannut seuraavaa:

Otsikon Esa Kukkonen Kennelliiton hallituksen johtoon, tekstin toimittanut Tapio Eerola alla:

- Koiraharrastuksesta puuttuu nykyisin hauskanpito, totesi valtuuston puheenjohtaja Eeva Anttinen. Ja jatkoi:

- Somessa puretaan pahaa oloa. Harrastamisessa meillä on oikeus vaatia hauskaa yhdessäoloa. Ilo ja hyväntuulisuus on jotenkin kadoksissa.

Samaisessa numerossa otsikon Vilkkauden korostamisen sudenkuopat, toim. Noora Valkila, haastatellaan kymmeniä rotuja yli kymmenen vuotta luonnetesteissä tuomaroinutta Palveluskoiraliiton luonnetestityöryhmän vetäjää Anu Hatunpäätä.

- Liiallinen vilkkaus, herkkyys tai ylivilkkaus aiheuttaa koiralle keskittymiskyvyttömyyttä. Mieli tuottaa liikaa materiaalia aivoihin ja koira alkaa kuvitella asioita. Sillä on ikään kuin liikaa tavaraa kuupassa ja koko paketti leviää.

- Vilkkautta suosivassa huumassakin on hyvin aiheellista kellahtaa koiraksi ja kysyä, paljonko ylivilkkaus tuottaa eläimelle stressiä.

- On hyvin vähän, jos ollenkaan koirarotuja, joiden kaikki pennut menisivät työ- ja aktiiviharrastuskäyttöön supertaitaville ohjaajille.

- Parhaiten ja pysyvimmin koira oppii itse pohtimalla, järkeilemällä ja oivaltamalla. Jos ohjaaja lietsoo ja touhuaa jalostettua virettä nostaakseen tai laskeakseen, koiran on hankala keskittyä tehtävään.

- Koira totuttaa oman ihmisensä aina tietynlaiseen käytökseen. Ylipäätään objektiivisuus on omaa rakasta koiraa arvioidessa aina hiukan hakusessa, sillä annamme lemmikeillemme niin paljon anteeksi.

46 vuotta saksanpaimenkoiria kasvattanut Riitta Lapinleimu sanoo:

- En juuri anna alle puolivuotiaan pennun leikkiä muiden koirien kanssa, sillä tuolloin luodaan suhdetta omistajaan. Luottavaisen ja rauhallisen koirasuhteen ansiosta koiran myöhempi ohjaaminen ja kouluttaminen sujuu sittemmin helposti.

- Hyvä tunne ja seesteinen tila välillämme on tila, jossa koira oppii. Saatan hakea myönteistä tunneoppimisen tilaa esimerkiksi kiertelemällä iloisesti koiran kanssa pitkässä liinassa ja sanon "niks naks" - ja koira tahtoo kuunnella minua. Sillä se kasvaa siihen, että yhdessä olemme maailmanvoittajat. Jos sen sijaan huutelisin pahvipökkelönä muiden kanssa leikkivää koiraa aitauksesta pois, kaikki muu paitsi minä olisi jännempää ja koira vain jatkaisi härväämistään eikä oppisi kuuntelemaan minua.

Lapinleimun kuvailema tunne omistajan ja koiran välillä onkin parhaimmillaan kiireetöntä ja kaksisuuntaista, hiljaista huomioimista.

Anu Hatunpää miettiikin - Pidetäänkö nykyään niin paljon ja laajasti koiran touhun tarpeesta, että kieltäydytään tunnustamasta koirien ylivilkkauden lisääntymistä?

- Vilkkaus voi äkkiseltään kuulostaa ihanalta, halutaanhan nyt aktiivisia perhekoiria ja supereita harrastuskoiria. 

Pitää aina erottaa vietti ja temperamentti. Koiran jatkuva liike ja touhotus ei ole edes pentuna tae tai edes ennuste sen vieteistä tai työskentelyominaisuuksista.

- Noin 90 prosenttia kaikista työ- ja kisakoiristakin ovat valtaosan ajasta kotikoiria, joten superhössötys ei saa haitata vapaa-ajan viettoa. Muuten kyläily, matkustaminen ja ylipäätään kaikki oleminen koiran kanssa muuttuu loputtomaksi sirkukseksi.

Tammikuun Koiramme-lehdessä (1-2 2023) otsikon Jokaisella koiralla on itseisarvo, toim. Noora Valkila, on haastateltu Eläinten hyvinvointikeskuksen (EHK) erityisasiantuntijaa Tiina Kauppista. 

- Ihan jokaisella koiralla on oikeus esimerkiksi hyvään kohteluun sekä positiivisiin tuntemuksiin ja kokemuksiin, oikeus lajinmukaiseen käyttäytymiseen ja elinympäristöön ja oikeus hyvään terveyteen ja toimintakykyyn.

- On omistajan velvollisuus sallia vaikkapa persoonallisuutensa näyttäminen, aloitteiden tekeminen ja toisinaan koiramaiset touhut, kuten vaikkapa kaivaminen tai vapaa suunnistaminen.

- Kun omistaja näkee vaivaa tutustua koiraansa yksilönä, hän pystyy kunnioittamaan eläimen tarpeita ja persoonallisuutta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita koiran inhimillistämistä.

- Koirasuhde on aina kaksisuuntainen, myös koira kouluttaa ja manipuloi ihmistä. Koira on ollut kesyyntymishistoriassaan aktiivinen toimija. 

- Tuoreen tutkimuksen mukaan tiedetään, että koira voi käyttäytyä eleettömästi, vaikka sen stressitaso olisi korkea. Sen sijaan koirat, joilla on vahva tunneside omistajaansa, pystyvät omistajansa vuorovaikutuksen avulla rauhoittamaan itseään paremmin.

kuvat KaSin kuvatehdas ja Nina Linnatie 

Crufts 2023!!!

Tästä oli haaveiltu.
Useampi vuosi, ehkäpä kymmenen. Sain talven pimeinä tunteina ylipuhuttua TaruToursin matkatoimistojohtajan samoille taajuuksille kanssani ja eikun Airbnbn ja KLMn tarjontaa tutkailemaan. Kämppä löytyi noin 30 minuutin ajomatkan päästä lentokentästä ja KLMkin lupasi lennättää meidät Amsterdamin kautta kohteeseen.

Vaan kuinkas kävikään.
Olimme likipitäen lentokentän pääsisäänkäynnillä kun Tarun kännykkään pärähti tekstiviesti. Lento Amsterdamista Birminghamiin oli peruttu. Taru jonotti sitkeästi KLMn aspaan ja reilun puolentunnin hikoilun jälkeen saimme Air Francen viemään meidät alkuillasta Pariisiin, josta olisi jatkolento Birminghamiin. 
Mikä jännitysnäytelmä lennoistamme tulikaan.

Vielä hymyilytti...

Helsinki-Vantaan nesteiden analysointiputki oli nimensä veroinen ja analysoi meidät muitta mutkitta "jatkoon" eteenpäin lentokentällä, kohti lukuisia baareja. 
Edessämme oli vaatimaton viiden tunnin kuluttaminen kenttää ympäri pyörien. Myymälää, toilettia, baaria. Ja kaikki alusta. Lentokentällä on itseasiassa aika monta baaria. Ainakin kolme, ellei neljä. Yhdessä niistä oli erityisen nauravainen palvelu, mehevää kolmioleipää ja taisi siinä mennä energiajuoman kyytipoikana mukillinen likööriäkin. 
Kuulimme jännittäviä lentotarinoita yhdessä baareista - ja näimme myös jännittäviä lentokenttähintoja tuotteissa. 

Air France tarjoili omenamehua ja kinkkusämpylää.
Onneksi minulla oli matkassa Matin, Sylvin jne. Helpot Ristikot ja matka(t) lutviutuivat mukavasti ristikoita tehden.

Välillä toki oli aikaa myös ilmeillä.

Kuulimme useamman version siitä, miksi Amsterdam-Birmingham lentoa ei lennetty.
Se johtui lumesta ja tuulista. Tai niiden yhteisvaikutuksesta. Tai sitten jostain ihan muusta. En ole kuunaan ollut näin jytisevän lennon kyydissä - Ranskan ilmatilassa oli runsaasti jytisyttävää ilmamassaa ja peräti noin vartin verran lensimme ryskyen. Turha kai mainitakaan, että Birminghamissa ei lumihavaintoja tehty.

Voihan Pariisi.
Pariisin lentokenttä se oli pullea, pitkä ja leveä. Kävelyä, kävelyä ja kävelyä. Maltillisesti istumapaikkoja ja pian olimmekin taas jonottamassa lentokoneeseen. Jonotimme, seisoimme, ryydyimme ja jonotimme. Porttikin vaihtui lennossa. Siinä sitä oli suomalaiselle sisulle taas kerran kysyntää, kun eräs Sandqvist siellä aamupuurolla ja yhdellä kolmioleivällä koikkelehti menemään. Ainiin, söinhän mä sen yhden peukalonpään kokoisen kinkkusämpylän. Onneksi matkanjohtajalla oli sipsiä ja keksejä, joita nakersin ahkerasti ristikoiden teon lomassa. Kello oli kuitenkin tässä vaiheessa jo liki kymmentä paikallista aikaa, lentohan oli tietysti taas myöhässä.

Pariisista Birminghamiin ei onneksi ollut kuin reilu tunnin lento.
Saavuimme vihdoin määränpäähän noin puoliltaöin. Alunperinhän meidän tulomme piti ajoittua noin klo 17:sta paikallista aikaa. 40 punnan taksilla kohteeseen ja eväänä oli tässä vaiheessa enää pullo vettä. Ja ettei olisi ollut myös kolmioleipä? Pariisin lentokentän sämpylä kun maistui viemärikäytävälle. Jonkun pienen nokareen muistini mukaan nakersin yön pimeydessä sekä siivosin reppuni sinne solahtaneesta appelsiinin lilluvedestä. Olin napannut Pariisista kyytiin mukillisen appelsiininpaloja, ja mukihan luonnollisesti vuoti huolella suoraan laukkuun.

Kuin ihmeen kaupalla sain aamulla silmäni auki.
Kiitos silmätippojen. Tai niiden yhdistelmän. Kämppähän oli oikeinkin passeli, sillä meillä oli molemmilla omat kylpyhuoneet sekä makuuhuoneet. 

Aamiaiseksi mukillinen vettä tai mehua, en ole ihan varma kumpaa. Ja taas mentiin.
Nyt meidät kyyditsi perille NECciin Uber ja yön 40 puntaa oli muuttunut 20:ksi. Eritrealainen uberkuskimme oli kauhuissaan kertoessamme hänelle Suomen ilmastosta. Hän ei ollut koskaan ajanut NECciin ja jättikin meidät noin kolmen kilometrin päähän pääovesta...
TaruTours hiihteli kevyesti menemään loputtomia käytäviä. Samaa ei voi sanoa allekirjoittaneesta. En ole koskaan nähnyt näin paljon käytäviä. Loputtomia käytäviä, seiniä, putkia, portaita, putkia, seiniä ja käytäviä. NEC lienee noin 20 kertaa oma Messukeskuksemme. 

NECissä oli opastaulu.
Ilman sitä OLET TÄSSÄ-pompulaa. Joten kävelimme edestakaisin hyvän tovin. Äkkäsin BBC:n mökin ja kailotin sinne: Missä on halli se ja se. Kyllä BBC tiesi.

Vihdoin kehän laidalla!!!!
Kännykkä pimpotti viestiä jos jonkinmoista. Voitko sitä ja teetkö tätä. Tuleeko liveä, kuvaa, tuotko minulle kirjan, luettelon, takin. Väsymys ja viemärinmakuisten voileipien maistelu jäyti selkärangassa ja kupli mahassa, mutta onneksi TaruToursin matkanjohtaja toi ensihätään Pepsiä. Ja ONNEKSI saimme päivän mittaan hakea Kathrynin Jothryn-ständiltä Todella Makoisia voikkareita, ainakin kolme pleittausta hain/sain. Kauniita, meheviä kolmioleipiä, maukkain täyttein. Siellä oli enkkurouvat olleet "kauhuissaan" kuinka johonkin ihmiseen mahtuu niin monta kahden tikkuaskin kokoista kolmioleipää. No nyt näkivät, että mahtuu! VIHDOINKIN ruokaa!!!! 

Hugging Kathryn - Maui's mom! <3

Sitten asettauduttiin kehän laidalle.
Toki käytiin ensin halimassa Kathryn, Vivien ja Ingunn. Olipa ihanaa nähdä heidät kaikki! Ja mukavasti alkoi keventyä reppukin kun saatiin tuliaiset annosteltua pois.

Mitä jäi mieleen?
Vaikka Englannissakin luokkien taso on ajoittain sekava, se ei kuitenkaan ole läheskään niin sekava kuin Suomessa. Brittityyppi kyllä loistaa ja näkyy ja yhtenäisyyttäkin löytyy hyvin selkeästi. Koirat ovat pääsääntöisesti maltillisia, hyvän kokoisia, niillä ei ole liioitellut etuosat eikä takaosatkaan. Kaulat ovat maltillisen pituisia, niissä on usein kaunis ja sujuva kiinnitys lapoihin ja ylälinjat ovat "helppoja katsella" ilman pomppuja, liukumäkiä ja jyrkkiä kulmia. Joitain runsaita koiria näkyi joukossa, jotka olivat ehkäpä hiukan lihavia, mutta myös hyvin pyöreälihaksisia ja rintakehältään tilavia ja syviä. Jotkut koirat olivat melko pitkiä ja isojakin, mutta niissä oli silti mukava tasapaino. En muista nähneeni yhtään korkealla kannettua häntää, en yhtään värisevää tai pelkäävää, haukkuvaa tai murisevaakaan yksilöä. 

Näyttelyssähän oli nähtävissä myös "muun maailman vaikutus". English Breakfast hollantilaiskastikkeella, ranskalaisilla patongeilla ja espanjalaisella twistillä. 

Ohessa muutamia uroksia, joita kuvasin. 

Crosscop If I Can Dream (Crosscop No Matter What x Crosscop Nine To Five)

Crosscop Twist And Shout (Crosscop No Matter What x Crosscop I Love My Life)

Reffton Tibalt At Whipsearle (Jesrae Game Of Thrones x Aaniston Drastic Elastic)

Shalfleet Chasing The Wind (Shalfleet Heatwave x Shalfleet Peggy Sue)

Supeta's Mojito For Aylros (Rivarco Jack Daniels x Shiny Sensation's Spirit Of Love For Supeta)

Haaveissani oli ollut ostaa juokseva whippet rintapieleen, alati käyttämääni "näyttelyliiviin".
Samassa hallissa, missä olimme, oli myös Whippet Rescuen ständi. Melkoinen ständi olikin tavaramäärältään. Ei löytynyt juuri sellaista juoksevaa whippetiä, minkä halusin, löytyi kolme whippetiä rivissä, eri väreissä. (kulta, hopea, pronssi - tai jotain sinnepäin) Päivän päätteeksi hain vielä ulko-oveen whippetkyltin sekä National Whippet Association-pinssin. 

Näyttelypäivä oli hyvin antoisa.
Ei pelkästään kaikkien käymieni keskustelujen ansiosta, kuten "miksi kaikilla brittimiehillä on ruskeat kengät" tai "miten ihanaa, kuinka maltillisesti koirat esitetään ja juoksutetaan ilman kiirettä". Päivä todellakin kului, ihan ilman Red Bullia, kuin siivillä. 

Se mikä tietysti harmitti, oli tämä englantilainen systeemi, missä koirat ovat kehässä epäjärjestyksessä.
Tunsin jo kehäsihteerimoodini heräävän ja tarpeen alkaa laittaa koiria numerojärjestykseen, mutta heillä tämä(kin) asia oli vapaampaa ja rennompaa. Koirien seuraaminen nimiltä oli siksi hankalaa. Vaikka olinkin ostanut 8 punnan hintaisen kolmen kilon painoisen luettelon...

Englantilaisilla on ihana huumori.
Vitsiä lensi oikealta ja vasemmalta ja tuntui, että aina kun juttelit kenen kanssa vaan, törmäsit nokkeluuksiin ja huimaan tilannetajuun. 
En tiedä johtuiko tästä, eli rennoista omistajista, että myös koirat vaikuttivat hyvin rennoilta kehässä ollessaan.

Kathrynin kolmesta voileipäpleittauksesta alkoi olla jo kuusi tuntia.
Nälkä kurni mahassa taas. TaruTours oli saanut Suomesta vaatetilauksen ja lähdimme polttelevin jaloin kohti Birminghamin keskustaa, nyt junalla. Enpä olisi ihan äkkiä, näin suomalaisena, uskonut, että jokaikinen pubi ja ravintola oli jo alkuillasta kattoon asti täynnä kaljakolpakoita kolistelevia brittejä. Yritin sitkeästi Tarun vanavedessä sisään yhteen "fish and ships"iä tarjoilevista pubeista, vain havaitakseni, että en nähnyt yhtään eteeni, sillä silmälasini huurtuivat hetkessä. Ehkä olisimme voineet mennä mässyttämään turskaa johonkin iloiseen brittipöytään, mutta 400 whippetin jälkeen 400 brittiä yhdessä pubissa alkoi olla liikaa. Nälkäkiukun siivittäminä löysimme tiemme (onneksi) rauhallisempaan ravintolaan, olisiko ollut yhdistelmä ostaria ja juna-asemaa. Kylläpä maistuikin, Passion Fruit Martini ja kalafilee ranskalaispedillä. 

Uskomatonta mutta totta, täydellä mahalla pyörimme vielä paikallisen rättihalpakaupan.
Mukaan lähti enkkulippupaidat ja ihanan halpoja nilkkasukkia. Miten luontaisen ihanasti britit ottivat sinut tiskeillä vastaan. Are you ok hun ja Can I help you with this ja All ok? Lyllersimme vielä paikalliseen Tesco-halpismarkettiin, missä hyllyntäyttäjäreiskat pitivät niin lystiä keskenään, että en muista koskaan missään työpaikalla nähneeni moista hauskuutta. 

Aatuutilullaa ja aamulla aamiaiseksi Tescon ihania valmiiksi slaissattuja omenia, mansikoita ja vesimelonia. Monsterin kera.
En ole ihan varma, kummat nousi hattuun, melonit vai monsterit, mutta tekaisimme hauskat (?) aamuvideot. Onneksi, sillä luvassa olikin loppupäiväksi kurjuutta.

Birminghamin lentokentällä meitä oli vastassa JÄRJETÖN jono matkalaukkujen ja minigrip-pussien syynäykseen.
Olin ollut huolimaton ja jättänyt silmätipat ja Carmolis-suusuihkeen erilleen litran muovipussista, koska pidin vulgaaristi em. tuotteita lääkkeinä. Noin tunnin jälkeen tipat ja suihkeet survottiin muovipussiin ja sitä seurasi RE-CHECK. Ekstra puolituntinen meni varmaan tässä ja erehdyin ostamaan vielä kaksi pulloa Sheridansia. Neito pakkasi ne sealed bagseihin kuin hidastetussa filmissä ja en ole ihan varma, erehdyinkö taas ostamaan jonkun uimahallin altaanpohjan makuisen voileivänkin.

Pian olimmekin taas Pariisissa.
Ei kai kukaan luullut, että tämä osuus olisi ollut jouheva? Minä luulin. Kyseessä oli välilasku ja kuvittelin, että meillä olisi runsaasti aikaa metsästää "kuuluisaa ranskalaista mehevää patonkia". Mutta Sheridansit aiheuttivat TVIUU TVIUU hälytyksen ja molemmat pullot vietiin läpivalaisuun. En ole aivan varma, missä kohdassa lentokoneen putkea tai kuuttakymmentä askelta kohti uutta matkatavaratsekkiä olisin ehtinyt uuttaa sealed bagseissa oleviin Sheridans-pulloihin nestemäistä kokkelia. Tai missä kohtaa olisin ehtinyt rakentaa pommin. Mutta eittämättä, keskuudessamme voi olla tällaisia Pelle Pelottomia jotka moiseen kykenevät. 

Järkyttävä jonottaminen = hapen puute aiheutti keuhkoissa juntturaa ja sillä aikaa kun Sheridans oli läpivalaisussa, ajattelin ottaa astmasuihkeesta imaisun, jotta keuhkot taas leviäisivät kunnon hapenottoon. Sekunnissa oli Security vieressä, olinhan mitä ilmeisimmin aikeissa poistaa repusta sinne juuri sullomani huumekätkön. 

Luis Löydän-Kyllä-Kätkösi swaippasi kolmasti tavarani.
Aamutossujen sisälläkin kävi ja varuiksi otti kaksi uusintaa, koska näytin ihan varmasti epäilyttävältä suurine otsaryppyineni ja runsaine silmätippoineni. Vieressäni seisoi muita re-checkiin joutuneita ja meitä kaikkia alkoi jo naurattaa, kun Luis täräytti matkalaukussani olleen Sheridansin uudelleen sealed pussiin, ja sinne jäi joku 6 litraa ilmaa. Paketti oli niin pullea, ettei se olisi mitenkään päin mahtunut matkalaukkuuni.
No, Luis täräytti kylmänviileästi sormensa pussiin ja päästi ilmat pois.

Olimme Pariisin lentokentän ravintoloiden sykkeessä.
Sanomattakin on selvää, että kolmen ja puolen euron hintainen omenabaakkelssi oli kuin olisi polkupyörän kumia nikertänyt. Mikälie kananmunavatkulislaissi maistui etäisesti vesisateelta ja hain sitten vielä viereisestä baarista PATONGIN. Sain siitä sittemmin lentokoneessa noin puolet alas, jahka lentoemot olivat ensin tuoneet minulle KOLME mukillista omenamehua. Patonki lienee tuoreena, juuri uunista tulleena helppoa nieltävää, mutta kolmen tunnin kuluttua sitkastuneena se ei enää sitä ole.

Lento Helsinkiin oli tietenkin taas myöhässä.
Ja kerroinko jo siitä, kun jonotimme Birminghamissa lentokoneesta ulos? Seisoimme koneen käytävällä reilun puolituntisen, koska kukaan ei ollut ottamassa meitä vastaan. Kapteeni Yves Saint Air Francen kuulutus toki kertoi, että Madame et mösjöö, turbulaance. Englanniksi usein pitkätkin ranskankieliset kuulutukset olivat sangen lyhyitä ja vienoa pihinää. Hatun nosto heille, jotka saivat niistä selvää.

Yhden lentoemännän tytär oli opiskellut Turussa. Ja kuinka vaikeaa suomen kieli onkaan. Opetin sitten saunafania lentoemoa sanomaan Lisää löylyä. Hän ei kylläkään päässyt ensimmäistä ällää pidemmälle sanoja toistaessaan. Toinen lentoemo taasen kiiruhti kertomaan minulle, että jos sanot "hämhäm" kuten tilatessani kahta kinkkusämpylää, ilmoitan ranskalaisittain halukkuuteni saada seksiä.

Onneksi matkaan siis mahtui myös paljon naurua, kaiken nälän ja jalkojen kärventymisen keskelle.
Jos vielä - ja toivottavasti - matkaan Cruftsiin, otan ehkä mukaan kuusisataa lihapiirakkaa ja tungen minigrip-pussiin kaiken mahdollisen, mikä laukussani pyörii irtaimena. Lisäksi PYRIN mahdollisimman suoriin ja pettämättömiin lentoihin.

Kokemuksena siis huippu, vaikka vääntöä piisasikin. TaruTours teki kaiken voitavansa, mennen tullen, ja brittikoirat omistajineen hoitivat loput! Kiitos Birmingham, kiitos Crufts!

Kaikki reissun kuvamuistot hulvattomine videoineen täällä: KLIK. 
Kaikki postauksen kuvat: Anita ja TaruTours-agency