Hulvattoman hieno päivä Hupipuppanoilla - Great day for Hupipups!

Whippet-Harrastajien Tapahtuma pidettiin tälle kevättä 21.2. Klaukkalassa 
ja tuomareiksi oli kutsuttu uroksille Ingunn Ohrem (Pendahr) ja nartuille Ewa Westerlund (Carry On). Jätin suosiolla oman poikaviisikkoni kotiin ja otin mieluummin Ingunnin tänne yhdeksi yöksi tutustumaan poikiini kehän ulkopuolella. Ingunnista oli luonnollisesti mukavaa nähdä miten Bali elää ja asuu.

Kuten arvasin ja tiesin ennakkoon, lentokentän ajojärjestelyt ovat suoraan sanottuna takamuksesta.
Yht'äkkiä edessä on "vain" liikennemerkki ja kun tajuat sen, olet ajanut jo liittymän ohi. Reaktioaikaa ei kertakaikkiaan ole. Myöskään mitään tiemerkintöjä ei ole, pitää arvailla montako kaistaa kulloinkin edessä on ja arpoa missä ylipäänsä tien ja rotvallin raja menee. "Onhan sulla navigaattori" - naurattaa näin jälkikäteen, koska niissä kohdin, missä sitä olisi tarvittu, näkyi ruudulla vain harmaa auto ajelemassa keskellä ei mitään... Onneksi määränpäät kuitenkin löytyivät.

Ilta Ingunnin kanssa meni hyvin nopeasti, ehdimme syödä, käydä pienellä iltalenkillä ja katsella hieman kuvia ja videoita koneelta. Sitten olikin jo nukkumaanmenoaika, sillä aamuherätys oli 05.00.

Istuin Tapahtumassa aitiopaikalla ja sain vielä muutaman kotimaisen tuomarinkin viereeni - ihailemaan, kommentoimaan ja ihmettelemään whippetien kirjoa. Sain kuvattua koiria melko hyvin - vaihteeksi - ja lähes 300 kuvan otos yllätti hieman; niinkö paljon ehdin räpsiä? 300 kuvaa = n. 4 tuntia kuvankäsittelyä...
Matolla ja kehän koolla oli varmasti osuutensa, mutta ihmeen paljon näkyi etujalat alla -liikkeitä, muutamat koirat keventelivät ja sitten oli ahtaita ja leveitä takaliikkeitä, kinnerahdasta ja Ewan mukaan myös "single trackingia" jolle en ole (vielä) keksinyt suomenkielistä vastinetta. Google tarjoaa tähän selitystä: A single-track railway is where trains in both directions share the same track. Yhtään hakua ei ainakaan ensimmäisellä sivulla osunut KOIRAmaailmaan.

Muuten koirien katselu meni kyllä nautinnosta. Suomalaiset ovat selvästi treenanneet koiriaan ja koiriensa kanssa, sillä esittäminen oli mielestäni jopa korkeatasoista. Muutamilla esittäjillä oli pieniä ylilyöntejä namin kanssa; lähdetään liikkeelle ja pidetään namia koiran edessä ilmassa kuin aasilla ratsastettaessa konsanaan; kun pidetään tikun päässä porkkanaa.... Luulisi, että kun omistaja liikkuu, liikkuu koirakin. Ilman, että sitä tarvitsee houkutella "ilmanamilla"? Tästä puhuttiinkin siinä kehän reunalla paljon; kuinka esittäjille kehittyy mitä moninaisimpia maneereja. Monet eivät varmasti näistä ole edes tietoisia... Ilmanamilla koira keskittyy vain namiin (ei eteenpäin menoon) ja liikkeistä tulee pomppuiset ja sojottavan sutivat, koiran pää on tuhannen kenossa ja pakka on kyllä hajalla.

Koiria oli moneen lähtöön, kuten aina. Tyyppikirjo rodussamme on suuri. Tuomareilla ei siten ollut mikään helppo tehtävä edessään, mutta kumpikin nautti tehtävästään paljon ja paluumatkalla autossani (kämppiksen avaruusaluksessa) käytiin intensiivistä keskustelua sijoittuneista ja voittajista. Odotan innolla heidän raporttejaan päivästä.

Hupipuppanat menestyivät Tapahtumassa erinomaisen hienosti ja oman blogikirjoituksen ja kuvakavalkadin arvoisesti, joten pidemmittä puheitta keulimaan:

puppy class females 6-9 months:

Softouch Ebony Eyes & Softouch Eyecatcher (Ch Twyborn Philadelphia x Ch Softouch Hazelnut) no placement for these lovely girls but I wanted to share this picture: both girls look intensively towards junior classes!

open class females:

Bonnywapit Funnybunny (Ch Twyborn Philadelphia x Bonnywapit Earnabuck) took flattering 1st placement among 15 competitors. "Milli" ended up BB-4 and took also BOS-open win!

working class females:

C'mere Malibu (Ch Twyborn Philadelphia x Ch C'mere Icy Crystal) took class win among 10 females. "Cilla" was also BIS-working!!

Bonnywapit Feefifofum (Ch Twyborn Philadelphia x Bonnywapit Earnabuck) was 3rd with HP in working class.

And what happened in champion class? Rosee, Ch C'mere Milwaukee took her class and was BB-1..

BB-1 Ch C'mere Milwaukee, BB-2 Wolf Tone Mirabelle, BB-3 Ch Softouch Hazelnut, BB-4 Bonnywapit Funnybunny

In champion class Tuikku, Ch Jagodas Gingembre (Ch Twyborn Philadelphia x Ch Aaniston An Outstanding Filly) was 3rd with HP:

Tuikku showed also BIS-progeny class.


Then -  it was time to compete in BIS:

BIS Ch C'mere Milwaukee and judges Ewa Westerlund & Ingunn Ohrem & BOS Ch Miyessa Born To Run.


Way to go girls! Couldn't be more proud.

Sitä sun tätä.

Kera kuvakavalkadin. Kuvahan tunnetusti puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. En ole omasta mielestäni juurikaan kuvia ottanut, mutta kas, kun rupesin koneen kansioita käymään läpi niin johan sieltä löytyi sitä sun tätä:

Tällainen rykelmä täältä aamulla portin takaa lähtee. Nykyisessä Kenzolassa ei ole kuin tämä yläportti.

Muistan ikuisesti kuinka vuosia sitten osuimme keväällä Bauhausiin oikeaan aikaan. 40 euron hintaiset pajuaitaelementit lähtivät kympillä/kpl, kun niissä oli pieniä homepisteitä. Nyt osuimme Hong Kongiin oikea-aikaisesti, nimittäin en juurikaan ole tekokasvi-ihminen, mutta jos halvalla saa, niin... Asunnossamme on valoa ajatellen muutamia haasteellisia kohteita ja niihin on hyvä tökkäistä "hieman vihreää".

Tikkurilan Kontti myy sangen edullista käytettyä. Paikka on iso ja siellä on värilajiteltuina mm. verhoja. Sekosin sen verran kiireessä ja ERITTÄIN täysiä rekkejä plärätessä - olivat muuten laittaneet verhorekkeihin sitten myös tyynyliinoja, kaitaliinoja, pöytäliinoja jne - että jos näin jotain nättiä ja halpaa niin ostopäätös syntyi siinä. Kotona irrotin laput ja liput verhoista ja HAH, olivat niin kauniisti ja pulleasti aseteltuja, että halpaan menin. Kirjaimellisesti. Kutakin verhoa oli nimittäin vain yksi. Ilmankos olivat halpoja. Mutta ei hätää, Kenzola innovoi tällaisen ratkaisun.

Lapset ovat majailleet työhuoneessani tähän malliin. Peti on enemmänkin tuollainen terassi- ja pihakäyttöön sopiva, lörppö ja letku laidoiltaan. Aikani koirien spagettiolomuotoja siinä katsellessani..

 päätin hankkia hieman ryhtiä. Biltemasta löytyi tämä muotonsa pitävä peti edukkaasti, 19,90.

Eteisen kaapista on löytynyt pimeydestä pitäviä vilistäviä, joten siitäs saatte, valoa. Hupi ja Bali möllöttävät matolla; ohjelmaa odotellen.

Sitä sitten löytyi mm. täältä. Tämä ulkoilutie johtaa isolle urheilukentälle; siellä on pojat jo hieman päästelleetkin. Raitin oikeassa reunassa, muutamien satojen metrien päässä, on myös koirapuisto ja sielläkin on tullut visiteerattua.

 Kaunista kylän raittia.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että voin lakata haaveilemasta tänne mitään mätsäreitä järjestämästä. Tämä Spondan omistama kiinteistö odottaa purkua. Ja on käyttökiellossa.

Mutta kuka oli Henrik Forsius? Wikipedian mukaan Helsingin ensimmäisen historian kirjoittaja, Kirkkoherra, filosofian maisteri ja hän eli vuosina 1733-1813.

Tällainen pitkäkoipi loikkasi eilen Kenzolaan visiitille. Aivan ihana, YLIreipas, iloinen, häntä vispasi ja kietoi sekunnissa pojat pikkuvarpaansa ympärille. Tosin "Sofi"-tytön Anni-äiti oli myös matkassa sekoittamassa poikieni päitä. Hurmaava vemmelsääri tämä Vi'waun Miumau Maui.
Kiitos Iitu, ihanaa, kun ehditte käydä moikkaamassa!

Kun saan jotain päähäni...

- et sitten parempaa otsikkoa keksinyt? LOL

Lollit sikseen. Olen tepastanut lenkillä ohi valtaisan, tyhjän, teollisuuskiinteistön muutamaan otteeseen. Maanantaiaamun ratoksi ajattelin "ohimennen" selvittää, kuka tuon kiinteistön omistaa ja mahtaisiko sinne olla mitään saumaa päästä koirien ryskäämään. Siellä olisi nimittäin ideaalit tilat niin näyttelyille kuin koulutuksillekin. Ja ainahan voi kysyä.

Olin nähnyt talossa Martelan logoja, siispä kilautus Martelaan, asia varmaan selviää tuossa tuokiossa. Kuinka väärässä olinkaan.

- Minä olen ollut täällä 30 vuotta töissä, ei se meidän talo ole, emme me... ei me.... ehkä siellä on joskus jotain... ei se kyllä...
Olin jo heti ensimmäisen puhelun aikana haavi auki? Ei se meidän talo ole? Niin, talohan voi olla vaikka Hjallis Harkimon rakennuttama ja omistama, mutta äkkiseltään luulisi, jos Martela siellä on joskus ollut, niin tietoa talosta löytyisi.
Sain yhteystiedot Martelan kiinteistöistä vastaavalle, jota ei päivän aikana saanut missään vaiheessa kiinni. Eikä hän vastannut myöskään soittopyyntöön.

Pirautus Helsingin kaupungin ystävälliseen palvelunumeroon.
- Tarvitaan tarkka osoite - ainakin - ja asiaa voi kysellä tästä, tästä ja tästä numerosta.
Voi veikkonen, sain niitä monta. Siis numeroa.

Kukaan ei vain oikein vastannut mistään, oli numeroa, joka kyllä soi ns. normaalisti, mutta sitten kuului KLONK. Sitten oli numeroa, jossa vaadittiin jotain kiinteistönumeroa;
- Ei me täällä millään osoitteella etsitä
Tuota, mitenköhän minä selvitän kiinteistönumeron?
- Menkää kansalaisen karttapalvelu-sivustolle ja sieltä sitten hakekaa.
Minua alkoi naurattaa. Ette te voisi auttaa löytämään sitä?
- Emme me täällä... en minä... me emme millään osoitteella etsi. Pitää olla kiinteistönumero.
Puhelun aikana istuin koneella ja menin tuolle sivustolle sadatellen. Ja kuten arvelinkin, sivu näytti joltain hepreankieliseltä mystiikkasivulta - mutta päätin yrittää. Koska luulin jälleen olevani piilokamerassa ja rouva ähisi luurissa mantraansa; Emme me, me ei täällä, minä en - naputin kiireessä osoitteen väärin. (Martelan Outlet on sijainnut osoitteessa Henrik Forsiuksentie 39 ei 38) mutta rouva vain painosti menemään: Me emme täällä - minä en.
Sivusto avasi sitten Tapulikaupungintie 6:lla (vastapäätä sijaitsevan Sjömanin varikon osoite) leppäkerttua muistuttavan kuvan. Äärimmäisen sekava kuva, jossa oli miljoonia mustia pisteitä siellä täällä, junarata ja mitään muuta tunnistettavaa ei. Ei esimerkiksi teiden nimiä ollenkaan.

Tilanne oli aika absurdi. Rouva, joka työskentelee kaupungin karttapalveluissa hokee hokemistaan, että minä en ja me emme täällä ja klikkaa sitä isommaksi (mustat pisteet vain suurenivat) ja meikäläinen yrittää saada kiristämällä, anomalla, huumorin avulla jne. APUA mutta puhelu on tuomittu lopetettavaksi tuloksettomana.

Että semmoinen Helsingin kaupungin PALVELUnumero.

Illan aikana sähköpostiini ilmestyi kuitenkin Martelan asiakaspalvelusta meili, jossa epäiltiin talon kuuluvan Spondalle.
Vielä ehdin soittaa sinne!

Spondalla oltiin erittäin ystävällisiä ja avuliaita ja luvattiin selvittää asiaa. Asiakaspalvelu lupasi soittaa tänään - josko talosta selviäisi pian lisää!

Semmoinen taloepisodi. Ihan vaan soitan ja kysäisen...

Valitettavasti en saanut kuvaa talon julkisivusta (nämä ovat kaikki talon takaa...) kun Canon kieltäytyi pakkaseen vedoten enää toimimasta. 

Suut makeaxi - Xylitol-purkassa on nyt makua!

Kenzolassa on tehty Vuoden tuotelöytö. 
Miten kummassa minulta on mennyt OHI valtava määrä Xylitol-makupurkkauutuuksia??!!

Suklaansyöntini lähti viime vuonna hieman sormikkaasta ja joulukuiset Lidlin konvehtirasiat olivat viimeinen pisara; nehän olivat jo lähes ilmaisia. Äkkiä nyt joku kansanedustaja luomaan konvehtirasiaveroa. On syytä luoda erikseen KAKSIKERROKSISILLE konvehtirasioille rotivero, kyllä yksi kerros riittää.

Silmäni harhailivat kassalla seistessä kohti Xylitol-purkkapussia, jossa luki FLOW. 
Purkka sisälsi kolmea eri makua; ensin maistuu mustikka, sitten vanilja ja lopuksi menthol. Seuraavaksi tiirailin tarkemmin Tapulikaupungin K-marketin tarjonnan ja nyt lähti myös Xylitol-purkan ostaminen kynsikkäästä.

Eihän tämä ole tottakaan.
Cloetta on kaikessa hiljaisuudessa lanseerannut makupurkan makupurkan perään - ja loppua ei (onneksi) näy.

En ole enää viimeaikoina (tupakoinnin lopetettuani) purkkaa syönyt, ja silloinkin kun söin ne olivat basic-tyynyjä (nykyinen Jenkki Original-sarja), joissa maistui joko Fresh Mint tai Spearmint. Kun katsot ensimmäisen kuvan lasimaljaa - niin ei, kuvassa ei ole karkkeja vaan ne ovat makupurkkia. Kuutioita, isoja tyynyjä, pyöreitä, sokerisen näköisiä pastilleja.

Onko niistä suklaan korvikkeeksi?
Ainakin toistaiseksi toimivuus on tapissa. Illalla Emmerdalen juonenkäänteitä seuratessa tapanani on ollut nakertaa jotain makeaa ja herkullista. Nyt syön television katselun lomassa muutaman makupurkan ja ihmettelen - että voiko purkka tosiaan olla näin hyvää?

Kyllä se voi. 
Makusuosikkini ovat vasemmalla nähtävät ENJOY-sarjan kuutiot; Juicy Cube Orange-Cranberry; hyvin pirteä, mehukkaan maukas, pirskahteleva, raikas ja karkkimainen ja Tasty Cube Polka Mint; karkkimainen, makealta mintulta maistuva, raikas, kepeä, hieman sitkeä, maku loppuu verrattain pian. Tuo Twisted Raspberry-Liquorice oli hieman pettymys; sitkeähköä jauhaa, maultaan laimea ja pliisu. Vadelma ei niinkään maistu.
ENJOY SORBET-sarjasta tuo Lemon-Lime on herkullisen ja pehmeän sitruunainen, karkkimainen, mehukas, mukavan pehmeän ja lempeän makuinen ja on ehdottomasti myös TOP 3-makulistallani. Raspberry Sorbet on myös lempeä ja karkkimainen, ja hyvin kevyen vadelmainen.
Tuo FRESH-sarjan Fresh Spearmint on tuoteuutuus ja se on nimensä mukaisesti hyvin raikas ja pirteä purkka.
Kahdessa Xylitol-purkassa on 4 kcal.

Laksatiivinen vaikutus?
Kyllä. Ei ole(kaan) tarkoitus mässyttää koko pussia kerralla (Tapulin K-marketissa myös melko suolainen hinta, 3,99 e/pussi) vaan illan aikana 4-5 purkkaa on hyvä. Myös alkoholilla on humalluttava vaikutus ja ylensyönnillä ähkyttävä, joten älä anna laksatiivisen vaikutuksen pelottaa sinua - hyppää rohkeasti Xylitol-makupurkkien maailmaan!

Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä uusia makuja tuoteperheisiin on tulossa. Sillä aikaa Cube- ja Sorbet-sarjan purkat piristävät ja maustavat Kenzolan päiviä!

kuvituskuvat © Kenzola

Mikä siinä oikein kesti?

Jaapajaa, hyvä kysymys.
Nimittäin NASTAkenkien ostamisessa. En olisi voinut kuunaan ikipäivänä uskoa, että nastoilla kävely on NIIN mukavaa, huoletonta ja näpsäkkää.
Luulin, että nastakengät ovat epämukavat, erittäin hinnakkaat saatuun hyötyyn nähden ja niillä ei voi kävellä kuin jäällä. Ja kaupan klinkkerilattialla kaatuu.
No justiinsa.

Viikon nastailun jälkeen en voi muuta todeta kuin ihmettelen, etten aiemmin saanut aikaiseksi moisia ostaa. 
Eilen Kuningaskuluttaja-ohjelmassa kolme koirallista kävelijää testasi erilaisia nastajalkineita. Joukossa olivat Icebug, Polecat ja Sarva; suomalainen merkki. Kallein merkki (Icebug) voitti, Polecat oli toinen ja suomalainen kolmas. Ruotsalaiset osaavat nastakenkien valmistuksen, sillä sekä Icebug että Polecat ovat ruotsalaisia merkkejä. Kuulema Jeti-merkkisiä suomalaisia kenkiä pyydettiin myös testiryhmän testattavaksi, mutta kyseinen valmistaja ei vastannut testipyyntöön. Ihmeellistä.

Klippi oli ihan asiallinen, tosin se ei kertonut, miksi Icebugit voittivat? Käsittääkseni sekä Icebugilla että Polecatilla on pohjassa liukumisen estäviä kuminastoja joita ei suomalaisessa Sarva-jalkineessa ollut ja siksi se merkki on sitten erityisen liukas - varmasti sekä peilijäällä että klinkkerillä. Jokatapauksessa kaikki testaajat kehuivat kenkiä kilpaa - ja mikseivät olisi.

Se nastakengillä kävely? 
Kyllä on rentoa menoa. Voi kävellä aivan normaalisti. Ei tarvitse jännittää joka lihasta sipsutellessaan normilenkkareilla, voi VAIN kävellä. Mitä jäisempi kohta tiessä, sen parempi; ei haittaa pätkääkään. Ei tarvitse kiertää - kuten eilen pariskunnan metsässä, mies käveli tien lumista laitaa ja vaimo huhki metsän puolella, hangessa.
Mikä siinä muuten on, kun puhun puhelimessa kaikki ohikulkijat haluavat puhua kanssani, mutta kun en ole puhelimessa ja yritän kuuluvalla äänelläni heittää läppää ohikulkijoille (kuten tässä tapauksessa näille maastoluistelijoille) niin minuun päin ei katsotakaan? Olisin jakanut heille iloista nastasanomaa!

Kaupassa kengistä kuuluu voimakas rouhinta ja roisk ruts roisk mutta niin kuuluu tänä vuodenaikana monen muunkin kulkijan jalkineista. Mitenkään liukkaat ne eivät kuitenkaan ole, kuten aluksi (turhaan) pelkäsin.

Jälleen kerran kaikki pelot osoittautuivat turhiksi. 
Joulun aikaan joku apteekki mainosti kenkiin saatavia erilaisia nastaremmejä. Niiden hinta oli 40 euroa pari. Hobby Hallista ostamani Polecatit maksoivat kanta-asiakasalennuksen kanssa 71 euroa. Sijoittamalla 30 euroa lisää sai hyvät leveälestiset jalkineet, joilla on lisäksi erittäin mukava kävellä! Ne ovat joustavaa softshell-materiaalia ja käsitelty vesisuojakalvolla.

Enää ei Kenzolassa tarvitse luistella! Poikien hihnat riittävät hyvin sinne rotvalliin, jos on heille oikein pliukas kohta. Mutta ulkoiluttaja pysyy pystyssä, jäästä viis.

Vuoden 2014 kilometrit! Ja pari pientä uutismurua.

Hässäkkää, hässäkkää...
Kilometrit ovat olleet laskettuna kirjanpidossani jo aikapäiviä sitten, tarkemmin sanoen 3 viikkoa, mutta kun tässä saa juosta yhtenään HYKSissä ja Baliakin on pitänyt uittaa ja tarkistuttaa ynnä tehdä kehäsihteerihommia - niin avot, kirjoitushommat seisoo.

Vuonna 2014 marssimme 1816,3 kilometriä,
joka on 13,3 kilometriä enemmän kuin 2013. Ja 101 kilometriä vähemmän kuin huippuvuotenamme, 2012, jolloin tepastimme 1917,3 kilometriä. Kenkiä kyllä viimevuonna kului huolella, sillä ostin Hobbarista peräti kaksi paria näitä:

älyttömän hyvät kenkulit, todella kevyet, mukavat kävellä - mutta pohja oli tuollaista höttöä ja keräsi oikein keräämällä kiviä pohjan "väleihin" ja tuloksena oli puolen vuoden jälkeen reikä/reikiä pohjassa.
Kävelimme 2014 yli 100 km joka kuukausi; yllättäen loppuvuodesta reilummin: lokakuussa 187,3, marraskuussa 180,9 ja joulukuussa 182,2 km.

Märistä keleistä johtuen hankin Tarjoustalosta nämä:

jykevät, erittäin hyvät kävellä, erinomaiset "väistökengät"; eli näillä tuli seistyä lumisohjossa "metsän puolella" useita kertoja eri koirakoita väistellen. Ja hyvin piti. Vettä siis. Ja pystyssäkin. Kunnes kahden-kolmen viikon käytön (!) jälkeen toisen jalkineen pohjaan tuli murtuma (!!) ja vettä tuli sisään kuin avonaisesta keulavisiiristä ikään. Palautus Tarjoustaloon toi tässä tapauksessa hieman pahan mielen, kun myymäläpäällikön mielestä vaihto 5 euroa kalliimpiin jalkineisiin maksettiin omasta pussista. TT voisi vähän panostaa laatuunkin... tai sitten 3 viikkoa kestävien kenkien oikeampi hinta olisi ehkä euron luokkaa pari??

Näillä mennään nyt. Lumisohjossa ja pakkasessa. Muita "huipputepastus"kuukausia olivat maaliskuu 159,1 km, huhtikuu 153,3 ja heinäkuu 161,1. 1816,3 totaalikilometriä ei ole huono, mutta kyllä se viimevuotisilla suklaansyönneillä jää alakanttiin.

Tämä vuosi on alkanut löydöillä XYLITOL-hyllystä; nassutellen näitä: 

Kenzola rekommenderas. Noi Cubet varsinkin on herkullisia Emme-"nameja"! Siellä on nyt juonenkäänteet olleet sellaisia, että muuten menisi kynsinauhoja ellei olisi jotain pientä nassutettavaa TV-pöydällä.

Sitten näiden kenkulikuvien myötä: ovat yhä kenkähyllyssä ja erinomaisessa kunnossa:

ostoajankohta kesä-heinäkuu 2014. Ostopaikka Lidl.
Pahoitteluni silmäpostaukseni aiheuttamasta järkytyksestä ja mielipahasta lukijoille. Tila ON ikävä, mutta ei se nyt mikään dramaattinen ole. Itseäni rassaa eniten laukata HYKSissä alvariinsa, mutta toki minä siellä laukkaan kun kerran hoitoa saan. Vaikka se hoito nyt ajoittain hieman kivuliasta onkin.
Näköni on aivan normaali - paitsi miinusta on kyllä silmiin tullut muutamassa vuodessa abaut yhden pykälän verran lisää - uusia pokia täytyy nyt ostaa vähintään kahdet; ns. normilasit + syväterävyyslasit koneelle. Specsavers - HELP!!

Muutamat ovat kyselleet, miten verkkokalvorepeämä ilmoittaa itsestään?
Silmässä alkaa välähdellä. Minun tapauksessani välähtely oli ensin salamointia, sitten se oli kuin formulalipun liehutusta ja lopuksi sellaista "matomaista kierintää" näkökentässä. Tässä tapauksessa aivan silmän reunalla; kun käänsin katsetta oikeaan niin FLÄSH - välähti. Tällaista välähtelyä voi katsoa parisen viikkoa, kuten minäkin tein, soitin HYKSiin ja antoivat sieltä sitten ajan tulla vastaanotolle. Jos siis välähtely kestää, on hakeuduttava silmälääkäriin. Välähtely johtuu juurikin verkkokalvon repeämästä. Jollei lääkäriin mene ajoissa, verkkokalvo voi irtautua. Sitten ei selviä enää laseroinnilla.

Nämäkin kenkulit kuuluvat Kenzolan vuonna 2014 ostamaan lenkkivalikoimaan, kevyet, mukavat tepastaa, mutta ei minnekään mutalenkeille:

ja sopivat väriltään uutismuruun kaksi: olimme Balin kanssa 13.1. Mevetissä joukkosydänultrassa ja puhtaat paperit Balille!!
Mukava visiitti kaikenkaikkiaan. Sen EHKÄ kruunasi Matin tapaaminen! Mikä sielukas, hienoeleinen, sivistynyt, suloinen whippetinpoika se olikaan. Lumouduin aivan täysin. Matissa oli paljon samaa kuin ensimmäisessä whippetissäni Jakke Jäyhässä. Jaki oli samanlainen hiljaa äänekäs ja sivistyneesti läsnä joka paikassa. Hillitty ja hienoeleinen - aivan kuin Matti. Matti mahtaa olla koira, joka lumoaa aina ja kaikki. Kaikkea hyvää jatkossakin Matin laumaan ja itse Matille iloa sinne häntään vain!

Sitten ei ole enää jäljellä kuin tämä kuva:

nämä pojat ne pitää Kenzolan emännän liikkeessä. En voisi olla taaskaan kiitollisempi ja ikionnellisempi lapsistani. Edessä pitkäkuono-Viri, takarivissä vasemmalta Bali, Hupi, Luxi ja Huima. Kiitos pojat!

Siispä käppäilemisiin - onkin jo korkea aika lähteä aamulenkille. Siellä sataa loskaa vaakaan ja vinoon - täytynee kaivaa saapikkaat esiin, tämä ei ole nyt lenkkarikeli!

Vielä kerran Hyvää Uutta Vuotta kaikille blogiani seuraaville!

Silmä sakkaa.

Eilisellä kolmannella käynnillä  HYKSin Silmäklinikalle sain vihdoin käteeni hieman kättä pidempää, nimittäin potilaskertomuksen ensimmäiseltä käynniltä. 
Laseria tuli nyt kolmannen kerran. Silmässä oli 2 uutta reikää. Tai no, oliko ne nyt sitten lasiaisessa tai verkkokalvossa, mutta kuitenkin. Kovin ovat erilaisia kaikki lääkärit ja heidän laserointitapansa...

Ensimmäisellä käynnillä minua hoiti erikoistumassa oleva lääkäri - joka halusi näyttää silmääni kahdelle muullekin,  toiselle lääkärille ja vielä kirurgillekin. Taisin olla aika mielenkiintoinen tapaus. Ensimmäinen lääkäri oli epävarma siitä, että meneekö reikä laseroiden vai tarvitaanko leikkausta. Laserointi oli ensimmäisellä kerralla sellaista välähdys - tauko - välähdys - tauko, eikä se oikeastaan tuntunut miltään. Jonkun kokeneen lääkärin tulisi kuitenkin kertoa tälle ensimmäiselle, että kun iso, lasinen linssi laitetaan silmään kiinni (vaikka siinä onkin puudutustippoja) niin silmässä on sille ominainen refleksi; kun jotain tungetaan lähelle näkökenttää, silmä menee kiinni. Lääkäri käskytti ja käskytti, että "nyt pidät silmän reippaasti auki, etkä laita sitä kiinni kun linssi tulee" - linssin silmään saamisen kanssa luonnollisesti kesti ja kesti, enkä minäkään muistanut (saati lääkäri siitä maininnut) että jos katsoo ylös, linssin saa heti paikalleen!

"Kello 11 alueella todettavissa lattice-alue, jonka reunalla todetaan kaksiosainen läppämäisesti revennyt verkkokalvo".

kuva Googlen haulla "lattice". Ja osuva kuva onkin. Juuri tätä sillä latticella tarkoitetaan. Silmässäni on siis tällaista verkkoaitamaista rakennetta.  

Toisella käynnillä ulkomaalainen lääkäri oli sangen tehokas. "Mitä kulu" ja sitten "Tule laser. Toivotavasti ei tarvitse ena laser". Tällä kertaa laser tuli tykityksenomaisesti, välähdysvälähdysvälähdys - eikä taukoja juuri ollut. Hoitaja piti päästäni kiinni, että se pysyy paikallaan, silmä valui aivan norona ja tunne oli erittäin epämiellyttävä. Vähän kuin sinulla olisi haava kädessä, jota sorkittaisi.

Tippoja on kaikilla kolmella kerralla tullut roimanpuoleisesti. Jostain syystä ruskea silmä (?) ei niin laajene helposti ja laajennustippaa on laitettu aina kahdesti. Eilinen, kolmas lääkäri, kuitenkin innostui puudutustippojen kanssa ja loiskautti niitä silmään siihen malliin, että lähdettäessä polilta olin kirjaimellisesti puolisokea. Eilinen käynti oli muutenkin taas melko traumaattinen, koska silmästä tosiaan löydettiin UUTTA laseroitavaa. Vanha repeämä alkoi olla ok, mutta uudet repeämät veivät minut kolmatta kertaa TYKITYSlaseriin. Jossain vaiheessa aloin laskea valoja, lopetin 70:n kohdalla. Ensimmäisessä potilaskertomuksessa muuten lukee, että "200 mikronia, 120 milliwattia, 0,2 sekuntia, 130 laukausta kahdessa rivissä verkkokalvorepeämän ympärille".
Tämä kolmas tykitys oli tunteena jo lähellä hampaan juurihoitoa.

Eilisellä käynnillä sain lisäksi kuulla, että "suurimmalla osalla yksi laserointi riittää. Sitten on teikäläisiä...". 

Neljättä kertaa HYKSiin 30.1. Koitahan nyt silmä asettua, toivoo Anita.

Kohti Uutta Vuotta - rakettien säestyksellä.

Jälleen on yksi uuden vuoden -"juhla" takana. Se sujui tuttuun tapaan meillä hyvin rauhallisesti, koirien - Virin - ehdoilla. 
Viisikymppisenä huomaan - yleensä nuorempien ja ehdottomampien kirjoituksia lukiessani, että ikä vie vääjäämättä ajatuksiani muualle, muovaa niitä, myllää ja mellestää - ja kun sanon muualle, tarkoitan sillä sitä että onnistun joskus ajattelemaan asioita toisen ihmisen kantilta. 
Vuodenvaihteen tietämillä sain kuulla muutamia kipakoitakin mielipiteitä rakettisateen puolustajilta; yksi tykkäsi ruudin hajusta, toinen koki, että "rakettien kieltämisestä vouhottaminen on yhtä tyhjän kanssa, kyseessä on kuitenkin vain koira". Olipa Facebookissa kiertänyt tarina - jota ikäväkseni en löytänyt - jossa kirjoittaja tähdensi "hysteerisen koiran johtuvan vain hysteerisestä omistajasta".
Yhteistä näille kirjoittajille oli se, että heitä "ärsytti somessa alkanut vouhotus raketeista ja söpöjen koirien kuvien myötä alkanut kampanja raketteja vastaan".
Löysin jonkin keskustelun tyngän aiheesta, se oli tosiaan tynkä ja keräsi pian "Meidän Bella, Jeri, Musti, Bongo ja Rike ei onneksi pelkää. Bongo yrittää jahdata raketteja ikkunan takaa, se on hauskaa katsottavaa" - tyylisiä kommentteja. Toiset, kuten minä listasin Virin lääkitysaikoja, milloin yritettiin ulkoilla ja mietin antaako viides tabletti vai ei. Viidellä tabletilla lopulta mentiin. Lisäksi joissain ketjuissa vertailtiin koirien lääkityksiä - kovin monia erilaisia tuotteita olikin käytössä luontaistuotteista ja painepaidoista aina erilaisiin rauhoittaviin lääkityksiin. Olipa niitäkin, jotka olivat pettyneitä, kun koiralle saatu lääke ei toiminut toivotulla tavalla. Muutama mietti oliko paukkuarkoja koiria aikaisemmin, ja päätteli niitä olleen, mutta niistä ei vain puhuttu?

Vastakkainasettelun sijaan toivoisin nyt ihmisiltä kykyä tai ainakin yritystä asettua toisen ihmisen asemaan. Miksi? Mitä väliä sillä on? Vain sillä on väliä, mitä MINÄ ajattelen. 
Muotoillaan lause uudelleen. Vastakkainasettelun sijaan toivoisin ulostautumista omalta mukavuusalueelta ja ymmärrystä sille, että kenellä oikeasti on paukkuarka koira ajattelee asioista lähtökohtaisesti hyvin eri tavalla kuin se, jolla paukkuarkaa koiraa ei ole. Ainiin. Oli kirjoittajien joukossa sellainenkin, jolla oli paukkuarka koira ja kuitenkin hän hämmästeli, että "on kyse vain yhdestä päivästä, kamoon".

Kamoon tosiaan. Yritin lenkkeillä iltalenkin koirieni kanssa kello 17.00. Lopetin rakettien ja paukkujen laskemisen numerossa 30. 
Oliko olemassa jokin aikaraja niille paukuille, heh. Tästä johtuen Viri meni niin lukkoon, ettei se toimittanut ulkona mitään asiaa. Muutkin koirani olivat ihmeissään, että mihin sodan keskelle olen ne oikein tuonut. Iltalenkin pituus taisi olla kaikki 800 metriä. Mihinköhän aikaan minun tulisi iltaulkoilla koirien kanssa, että se olisi vielä "turvallista"? Kello 15 kenties?

Kamoon tosiaan. Kyseessä on vain koira. Ei kai uuden vuoden ilotulituksia kielletä yhden koiran tai joidenkin koirien takia. Tuskin.
Erään eläinlääkäriaseman mukaan paukkuarkoja koiria olisi noin 30 %. Wikipedia sanoo Suomessa olevan koiria n. 600.000. Pikaisen laskutoimituksen mukaan niistä 180.000 on paukkuarkoja. Kyseessä on tosiaan vain yksi laji, koira. Mitähän muut eläimet ovat paukuista mieltä? En pidä itseäni kovinkaan kukkahattuhenkisenä, mutta mitenkäs tosiaan ne kaikki muut Suomen metsissä elävät eläimet - onkohan niillä kuinka "hauskaa" pauketta kuunnellessa? Ainiin, mutta sehän on vain yksi ilta ja yö, kamoon. Silmiini osui kyllä myös erään dementiayksikössä työskennelleen ihmisen avautuminen työstään; useampi potilas vaelsi yöllä hakemaan hoitajilta apua, koska he luulivat "sodan puhjenneen" ja monet myös tarvitsivat rauhoittavia.

Aamun Ilta-Sanomat kertoo "vain" seitsemän ihmisen loukanneen silmänsä sekä useista roskispaloista, autopaloista jne. Käydään läpi poliisihälytysten saldoa ja kommentoidaan, että "lämmin sää lisäsi ilkivallantekoja. Osasimme odottaa tätä".

Virin syömä lääke on Alprox ja siitä kerrotaan: Lääke vaikuttaa aivoissa siten, että se rauhoittaa ja vähentää ahdistusta ja tuskaisuutta.

Lääkettä annetaan Virin tapauksessa aamusta alkaen, neljän tunnin välein. Olemme joskus kokeilleet loiventaa lääkitystä - mutta kokemuksesta viisastuneena tämä on Virin kanssa toimivinta; aamusta alkaen ja tarvittaessa tiuhemmin.
Lääkityksestä johtuen koira on rauhallinen ja unelias, mutta ei tietenkään oma itsensä. Se hakeutui heti paukkeen alettua (kello 17 "lenkkimme" jälkeen) kylpyhuoneeseen rakentamaani pesään ja pysyi siellä 95%:sti välin 17.15-02.00 mutta esim.  n. 23.30-00.00 hätääntyi sen verran, että yritti "avata" yläkerran porttia.

Kiivaimman paukkeen aikana myös Hupi hakeutui kylpyhuoneeseen ja sain kummatkin rauhoittumaan kylppäriin siten, että olin itse hetken heidän kanssaan (Viri pyrki kokoajan "lähtemään johonkin"). Hupi ei oikein tiennyt, että mennäkö Virin kanssa mökkiin, maatako siinä hänen edessään vai vieressään. Lopulta Hupi makoili noin vartin verran mökin vieressä ja asensin mökin suulla olleen peiton vielä hänen päälleen. Yhden aikaan nukuimme kaikki neljä sängyssäni, ja kun yöllä 3-4 aikaan havahduin, nukkui Viri vieressäni. Lopulta kaikki oli hyvin.

Minulla ei ole mitään uudenvuoden raketteja "vastaan" - kunhan vain mietin, että onko se "kuinka tarpeellista" tai "tuoko se tosiaan kuinka paljon iloa" kun rakettien oheistuotteina myydään papatteja, pommeja sun muita hilavitkuttimia, joiden tarkoitus on vain aiheuttaa ÄÄNTÄ? Ja pitääkö niitä tosiaan ampua koko pitkä ilta - 8 tuntia, joka on todellisuudessa lähempänä kymmentä tuntia...
Jos on luotu aikaväli paukkeelle, niin miksi todellisuus on tosiaan jotain aivan muuta. En myöskään onnistu näkemään mitään positiivista näissä VAIN ääntä aiheuttavissa paukuissa. Ehkäpä joku avaa minulle pienten poikien sielunmaisemaa ja kertoo mikä niissä pommeissa on niin "kivaa" ja miksi niitä on niin "hauskaa" räjäytellä?  Lisäksi jos raketeilla on tarkoitus juhlistaa uutta vuotta - niin eikö niitä silloin "kuuluisi" ampua vain vuoden vaihtuessa, 00.00-00.30? Olen jostain vielä antanut itseni ymmärtää, että uuden vuoden raketteihin ja pommeihin lisätään niihin lisää ääntä aiheuttavia elementtejä. Kyllä paukkua pitää! 
Kunhan ihmettelen.

Ja ihmettelen muuten sitäkin kommentoijaa, jonka mielestä hysteerinen omistaja = hysteerinen koira. Voi, kun se olisikin noin yksinkertaista. Tyydyn toteamaan hänelle, että minulla on ollut ilo omistaa 17 koiraa joista yksi on ääniarka. Ihmeellistä, etteivät sitten nuo muut olleet/ole?

Koiramme muokkaavat meitä. Niin hyvässä kuin pahassa. Minulle koira ei ole koskaan "vain" koira, vaan se - itse eläin - ja sen omistaminen on jotain paljon kokonaisvaltaisempaa. Nyt minun pitäisi sitten pystyä asettumaan vaikkapa "koiranvihaajan" saappaisiin. Vaikeata se on. Varsinkin kun moni vihaa koiria siksi, että "ne ovat turhanpäiväisiä, haukkuvat, likaavat ja sotkevat" - ja suoranainen viha kumpuaa yleensä tietämättömyydestä. Minä en vihaa raketteja.

Mutta ahh, mikä ihana hiljaisuus. 


Hyvää Uutta Vuotta kaikille Kenzolan blogia seuraaville!

Lenkillä 23.12.

Liekö tälle vuotta kameraa ulkoilutettu viimeisen kerran, sillä loppulenkistä tekniikka sanoi surrrur, eli kuvia ei enää saanut. Objektiivi sahasi edestakaisin ja asettui "puoliasentoon" sulkien kaiken muun. Veikkaanpa, että pakkanen - kaikki -5 astetta - jämähdytti tämän Canonin. Kodin lämmössä kamera onneksi elpyi.

Tällaisia lenkkinäkymiä tällä kertaa:

Valmiina kiskomaan! Eturivissä omassa ylhäisyydessään Viri Thö Pirre ja takarivissä vasemmalta Bali, Hupi, Luxi ja Huima.

 Kenzola lumisten puiden ja pensaiden takana.

 Värikäs silta pomppaa lumitaustasta hyvin esiin!

 Heurekan sisäänkäyntiä.

 Tikkurilan korkein talo. Toistaiseksi?

 Puolipäiväruuhkaa Tikkuritiellä aatonaattona.

 Kaunista.

 Niin kaunista. Keravanjoki on jäässä paikkapaikoin.

Lopuksi tunnelmakuva Kenzolasta. Noin viisi vuotta vanha jouluvalo sanoi poks ja uusi oli saatava. Onneksi Tarjoustalossa oli ale, ja pyramidilamppu irtosi 15 eurolla.

Mitenkäs ne tämän vuoden lenkkilukemat? Tätä kirjoittaessa on marssittu 1775,4 km.
Jotta pääsisimme viime vuoden loppulukemiin (1803) meiltä uupuisi vielä 28 kilometriä. Päiviä on jäljellä 7, joten se on vallan mahdollista - neljän kilometrin päivävauhdilla. Nykyinen lukema 1775 km jaettuna 358 päivällä tekee 4,958 km/päivä.

Balin näyttely-(ja uinti)vuosi on pulkassa!

Jos Balilta kysytään, niin se varmasti viilettäisi mieluusti pulkka perässään pitkin Tikkurilan maisemia - pukisipa vielä nenäpäivä-nenänkin kirsunsa päähän ja kiljuisi ohimennen fasaaneille ja oraville.
Mutta oikeassa elämässä näytelmäkausi 2014 päättyi 6.12. Messukeskuksen sinisille kokolattiamatoille tulokseen ERI/2 SA. Ei huono, ottaen huomioon, että tuomari heltyi antamaan kaikkiaan 17 SA:ta, 60:n koiran jäädessä ilman.
Paljon kuulee kehänlaidalla kommenttia ERI-automaateista ja sitten kun SA:ssa pihistellään kukaan ei oikein sanokaan enää mitään. Kyllä niitä SA-ruusukkeita sitten lasketaan, kun "tuomari antaa niitä kaikille"; eiks siellä kaikki saanu sa:n -tyyliin. No, kuka laskee mitäkin. Parhaimmat tietysti pisteitä, ne, jotka keulivat whippetlistoilla. En tapaa harrastaa mitään vuosianalyysejä, kunhan tyydyn toteamaan, että "vuotemme oli värikäs". Lisäksi note to self-henkisesti pyydän kaikkia harrastajia antamaan aikaa koiralleen. Siis Aikaa ja aikaa. Aikaa yhdessä tekemiselle, tutustumiselle ja yhteen nivoutumiselle. Ja sitten aikaa kasvaa aikuiseksi, täyttyä, asettua ja muovautua.

Oikeastaan on aika hauskaa omistaa "underdog", koira, joka ei ole mistään leiristä eikä kuulu mihinkään leiriin. Koira, joka ei edusta mitään valtavirtatyyppiä, jonka isä ei ole The Sire ja kennelnimi The Kuuluisa.

Ja on ihan julmetun hauskaa omistaa Maailmanvoittaja-ROP, koira, joka voitti 144 lajitoveriaan elokuussa Helsingissä!! En anna ikinä itseni unohtaa tuota huikeata päivää kaikkine momentteineen. Niitä riitti!

Balin vuoden 2014 yhdeksän näyttelyä sisälsivät yhden EH:n, 6 SA:ta (MV:ssa ei jaettu SA:ta), 3 serttiä, 2 varaserttiä, yhden ROPin ja yhden VSP:n.

Kiitos tästä kuvasta Kuvaajien Kuvaajalle, Antti Ruotsalolle ja iso käsi Pia Mannilalle, joka suostui seisottamaan Balia hetken Messukeskuksen kehien tauolla. 

Lisäksi Balin vuosi sisälsi uuden harrastuksen aloituksen; nimittäin uimisen! Tästä lämmin kiitos Pirjo Muhoselle, joka kutsui meidät mukaan veden pyörteisiin ja iloihin!
Sinne se molskahti Bali Hyvinkään Onnenkoiran 16-metriseen altaaseen ja polski menemään huimaa vauhtia:

Koko uintikööri 13.12.: Pirjon tytöt ja Bali.

Bali pääsi uimaan vielä yhden tytön liiveihin, nimittäin Vi'waun Udaya synnytti 16.11. 2+4 pentueen jonka isänä komeilee Bali. 
Lapsoset ovat tätä kirjoittaessa 5,5 -viikkoisia.

Balin vuosi oli lopulta melkoisen tapahtumarikas - muuttuihan elokuussa kotiseutukin.
Bali toivottaakin kaikille omasta puolestaan Oikein Antoisaa ja Tapahtumarikasta ja Iloista Uutta Vuotta 2015! Nähdään taas!

Luemme lehteä ja askartelemme joulukortteja.

Facebook on tehnyt eräästä Matti-whippetistä sangen suositun kaverin.
Mattia onkin haastateltu niin omaan lehteemme kuin juuri ilmestyneeseen Lemmikki KOIRA -lehteenkin. Lehti oli ehdottomasti saatava ja positiiviseen "Matti-ilmiöön" tutustuttava tarkemmin.
Lehti löytyikin jo toisesta kaupasta, Hakunilan Äsmarketista. Hyvin positiivinen ja kiva juttu oli Matista tehty. Juttu sai allekirjoittaneen hymyilemään ja hyvälle tuulelle - ja varmasti monen muunkin! Matilla se menee ilo häntään ja kun jokin asia oikein sapettaa kotona ollessa, niin Matti pakkaa häntänsä ja muuttaa toiseen huoneeseen, kunnes mieli taas asettuu.

Lehdestä tuli sitten poimittua myös yhtä ja toista muuta silmään osunutta - ja naputanpa tässä toimittajahenkisenä muutaman tiivisteen:

"Floridan yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan koirat huomioivat paremmin rapsuttelevat ihmiset kuin ne, jotka käyttävät vain sanallisia kehuja. Silittelevät ja rapsuttelevat ihmiset saivat pidettyä koiran mielenkiinnon yllä huomattavasti pidempään kuin vain sanallisesti kehuvat. Koirat vaikuttivat viihtyvän paijattavina vaikka loputtomiin. Tutkimuksessa selvisi, että sanalliset kehut kiinnostavat koiria lähes yhtä vähän (!) kuin se, jos ne jäisivät ilman mitään vuorovaikutusta."
teksti: Niina Kinnunen

"Koira voi nuorentaa omistajaansa fyysisesti ja psyykkisesti jopa kymmenellä vuodella. Skotlantilaisen St Andrewsin yliopiston tutkimuksessa selvisi, että koiran omistaminen hidastaa ihmisen ikääntymisprosessia ja auttaa erityisesti iäkkäitä koiranomistajia pysymään fyysisesti paremmassa kunnossa. Tutkimuksen mukaan koiranomistajat ovat 12 prosenttia aktiivisempia kuin henkilöt, joilla ei ole koiraa."
teksti: Niina Kinnunen

Suvi Salminen kirjoittaa otsikon Taltuta ekologinen tassunjälki alla:
"Kuivaruokaa valitessa kannattaa välttää riisiä sisältäviä vaihtoehtoja, sillä riisinviljelyn ympäristövaikutukset ovat merkittäviä. Riisinviljelyssä syntyy runsaasti metaania, joka on hiilidioksidiakin huomattavasti voimakkaampi kasvihuonekaasu.
Vuonna 2012 Suomeen tuotiin yhteensä noin 50 miljoonaa kiloa koiranruokaa maan rajojen ulkopuolelta. Suurin osa ravinnon ympäristövaikutuksista aiheutuu alkutuotannosta, mutta myös ruoan kuljetus kaupan hyllylle aiheuttaa ympäristöä kuormittavia päästöjä.
Lähes kaikki markkinoilla olevat raakaruoat valmistetaan Suomessa ja raaka-aineet ovat useimmiten kotimaisia."

Sitten Kenzolan lempiaiheeseen; KOIRANKAKKAAN. Artikkeli kertoo siitä näin:
"Koirankakka maatuu keskimäärin parissa kuukaudessa. Muovipussin, johon jätökset usein kerätään, hajoaminen voi kestää satoja vuosia. Koirankakka ei aiheuta ongelmia luonnolle - se saattaa jopa toimia lannoitteena - mutta se on esteettinen haitta. Suomen järjestyslaki velvoittaa omistajaa keräämään koiransa jätökset hoidetulta alueelta,
- Mielestäni tämä on erittäin haitallinen sääntö. Monissa maissa muovipussit on kielletty lailla ja me käytämme niitä koirien jätösten siivoamiseen, ihmettelee professori Minna Halme.
Syksystä 2014 asti pääkaupunkiseudun sekajätteet on hyödynnetty Vantaan jätteenpolttolaitoksella sähkön ja lämmön raaka-aineena. Polttamisen kannalta kakkapussin materiaalilla ei ole merkitystä. 
Halmeen mukaan Suomessa on niin vähän koiria ja niin paljon viheralueita, ettei maahan jätetty koirankakka aiheuta luonnolle haittaa - se ei esimerkiksi huuhtoudu sadevesien mukana vesistöihin tai lannoita viheralueita liikaa, vaikka näillä syillä keräämistä usein perustellaan. 
- Ympäristön kannalta paras vaihtoehto on jättää koirankasa keräämättä. Esteettistä haittaa voi vähentää piilottamalla jätökset esimerkiksi kesällä kasvien ja syksyllä lehtien alle niin, ettei kukaan astu niiden päälle. Pensaan juureen potkittu koirankakka katoaa lämpimällä säällä hetkessä, Halme vakuuttaa."

Loppuun vielä hieman ajattelemisen aihetta ja positiivista vibaa joulukuun viimeisiin päiviin:
Lotta Penttinen, jonka kääpiösnautseri Pinkki voitti Kuono.fi:n match-shown, lähettää seuraavanlaisia terveisiä:
- Näyttelyitä kannattaa harrastaa pilke silmäkulmassa, jotta se olisi mukavaa sekä koiralle että omistajalle. Uskalla olla hassu koirasi kanssa. Äläkä pelkää epäonnistumisia, niitä tulee meille jokaiselle!
Matti-whippetin omistaja Karoliina Viitanen puolestaan kertoo:
- Whippetit ovat sielunpeilejä, jotka peilaavat omistajansa tunteita voimakkaasti. Jos esimerkiksi suututtaa ja kirjoittaa tietokoneella kovaäänisesti naputtaen, Matti pakkaa heti häntänsä ja lähtee toiseen huoneeseen evakkoon. Whippetit ovat myös huumorintajuisia ja kujeilevia. Jokaisella pitäisi olla oma whippet.

Kuvituskuvat Kenzolan joulukorttipaja: Imikimi ja PicJoke.