Viisikymppisenä huomaan - yleensä nuorempien ja ehdottomampien kirjoituksia lukiessani, että ikä vie vääjäämättä ajatuksiani muualle, muovaa niitä, myllää ja mellestää - ja kun sanon muualle, tarkoitan sillä sitä että onnistun joskus ajattelemaan asioita toisen ihmisen kantilta.
Vuodenvaihteen tietämillä sain kuulla muutamia kipakoitakin mielipiteitä rakettisateen puolustajilta; yksi tykkäsi ruudin hajusta, toinen koki, että "rakettien kieltämisestä vouhottaminen on yhtä tyhjän kanssa, kyseessä on kuitenkin vain koira". Olipa Facebookissa kiertänyt tarina - jota ikäväkseni en löytänyt - jossa kirjoittaja tähdensi "hysteerisen koiran johtuvan vain hysteerisestä omistajasta".
Yhteistä näille kirjoittajille oli se, että heitä "ärsytti somessa alkanut vouhotus raketeista ja söpöjen koirien kuvien myötä alkanut kampanja raketteja vastaan".
Löysin jonkin keskustelun tyngän aiheesta, se oli tosiaan tynkä ja keräsi pian "Meidän Bella, Jeri, Musti, Bongo ja Rike ei onneksi pelkää. Bongo yrittää jahdata raketteja ikkunan takaa, se on hauskaa katsottavaa" - tyylisiä kommentteja. Toiset, kuten minä listasin Virin lääkitysaikoja, milloin yritettiin ulkoilla ja mietin antaako viides tabletti vai ei. Viidellä tabletilla lopulta mentiin. Lisäksi joissain ketjuissa vertailtiin koirien lääkityksiä - kovin monia erilaisia tuotteita olikin käytössä luontaistuotteista ja painepaidoista aina erilaisiin rauhoittaviin lääkityksiin. Olipa niitäkin, jotka olivat pettyneitä, kun koiralle saatu lääke ei toiminut toivotulla tavalla. Muutama mietti oliko paukkuarkoja koiria aikaisemmin, ja päätteli niitä olleen, mutta niistä ei vain puhuttu?
Vastakkainasettelun sijaan toivoisin nyt ihmisiltä kykyä tai ainakin yritystä asettua toisen ihmisen asemaan. Miksi? Mitä väliä sillä on? Vain sillä on väliä, mitä MINÄ ajattelen.
Muotoillaan lause uudelleen. Vastakkainasettelun sijaan toivoisin ulostautumista omalta mukavuusalueelta ja ymmärrystä sille, että kenellä oikeasti on paukkuarka koira ajattelee asioista lähtökohtaisesti hyvin eri tavalla kuin se, jolla paukkuarkaa koiraa ei ole. Ainiin. Oli kirjoittajien joukossa sellainenkin, jolla oli paukkuarka koira ja kuitenkin hän hämmästeli, että "on kyse vain yhdestä päivästä, kamoon".
Kamoon tosiaan. Yritin lenkkeillä iltalenkin koirieni kanssa kello 17.00. Lopetin rakettien ja paukkujen laskemisen numerossa 30.
Oliko olemassa jokin aikaraja niille paukuille, heh. Tästä johtuen Viri meni niin lukkoon, ettei se toimittanut ulkona mitään asiaa. Muutkin koirani olivat ihmeissään, että mihin sodan keskelle olen ne oikein tuonut. Iltalenkin pituus taisi olla kaikki 800 metriä. Mihinköhän aikaan minun tulisi iltaulkoilla koirien kanssa, että se olisi vielä "turvallista"? Kello 15 kenties?
Kamoon tosiaan. Kyseessä on vain koira. Ei kai uuden vuoden ilotulituksia kielletä yhden koiran tai joidenkin koirien takia. Tuskin.
Erään eläinlääkäriaseman mukaan paukkuarkoja koiria olisi noin 30 %. Wikipedia sanoo Suomessa olevan koiria n. 600.000. Pikaisen laskutoimituksen mukaan niistä 180.000 on paukkuarkoja. Kyseessä on tosiaan vain yksi laji, koira. Mitähän muut eläimet ovat paukuista mieltä? En pidä itseäni kovinkaan kukkahattuhenkisenä, mutta mitenkäs tosiaan ne kaikki muut Suomen metsissä elävät eläimet - onkohan niillä kuinka "hauskaa" pauketta kuunnellessa? Ainiin, mutta sehän on vain yksi ilta ja yö, kamoon. Silmiini osui kyllä myös erään dementiayksikössä työskennelleen ihmisen avautuminen työstään; useampi potilas vaelsi yöllä hakemaan hoitajilta apua, koska he luulivat "sodan puhjenneen" ja monet myös tarvitsivat rauhoittavia.
Aamun Ilta-Sanomat kertoo "vain" seitsemän ihmisen loukanneen silmänsä sekä useista roskispaloista, autopaloista jne. Käydään läpi poliisihälytysten saldoa ja kommentoidaan, että "lämmin sää lisäsi ilkivallantekoja. Osasimme odottaa tätä".
Virin syömä lääke on Alprox ja siitä kerrotaan: Lääke vaikuttaa aivoissa siten, että se rauhoittaa ja vähentää ahdistusta ja tuskaisuutta.
Lääkettä annetaan Virin tapauksessa aamusta alkaen, neljän tunnin välein. Olemme joskus kokeilleet loiventaa lääkitystä - mutta kokemuksesta viisastuneena tämä on Virin kanssa toimivinta; aamusta alkaen ja tarvittaessa tiuhemmin.
Lääkityksestä johtuen koira on rauhallinen ja unelias, mutta ei tietenkään oma itsensä. Se hakeutui heti paukkeen alettua (kello 17 "lenkkimme" jälkeen) kylpyhuoneeseen rakentamaani pesään ja pysyi siellä 95%:sti välin 17.15-02.00 mutta esim. n. 23.30-00.00 hätääntyi sen verran, että yritti "avata" yläkerran porttia.
Kiivaimman paukkeen aikana myös Hupi hakeutui kylpyhuoneeseen ja sain kummatkin rauhoittumaan kylppäriin siten, että olin itse hetken heidän kanssaan (Viri pyrki kokoajan "lähtemään johonkin"). Hupi ei oikein tiennyt, että mennäkö Virin kanssa mökkiin, maatako siinä hänen edessään vai vieressään. Lopulta Hupi makoili noin vartin verran mökin vieressä ja asensin mökin suulla olleen peiton vielä hänen päälleen. Yhden aikaan nukuimme kaikki neljä sängyssäni, ja kun yöllä 3-4 aikaan havahduin, nukkui Viri vieressäni. Lopulta kaikki oli hyvin.
Minulla ei ole mitään uudenvuoden raketteja "vastaan" - kunhan vain mietin, että onko se "kuinka tarpeellista" tai "tuoko se tosiaan kuinka paljon iloa" kun rakettien oheistuotteina myydään papatteja, pommeja sun muita hilavitkuttimia, joiden tarkoitus on vain aiheuttaa ÄÄNTÄ? Ja pitääkö niitä tosiaan ampua koko pitkä ilta - 8 tuntia, joka on todellisuudessa lähempänä kymmentä tuntia...
Jos on luotu aikaväli paukkeelle, niin miksi todellisuus on tosiaan jotain aivan muuta. En myöskään onnistu näkemään mitään positiivista näissä VAIN ääntä aiheuttavissa paukuissa. Ehkäpä joku avaa minulle pienten poikien sielunmaisemaa ja kertoo mikä niissä pommeissa on niin "kivaa" ja miksi niitä on niin "hauskaa" räjäytellä? Lisäksi jos raketeilla on tarkoitus juhlistaa uutta vuotta - niin eikö niitä silloin "kuuluisi" ampua vain vuoden vaihtuessa, 00.00-00.30? Olen jostain vielä antanut itseni ymmärtää, että uuden vuoden raketteihin ja pommeihin lisätään niihin lisää ääntä aiheuttavia elementtejä. Kyllä paukkua pitää!
Kunhan ihmettelen.
Ja ihmettelen muuten sitäkin kommentoijaa, jonka mielestä hysteerinen omistaja = hysteerinen koira. Voi, kun se olisikin noin yksinkertaista. Tyydyn toteamaan hänelle, että minulla on ollut ilo omistaa 17 koiraa joista yksi on ääniarka. Ihmeellistä, etteivät sitten nuo muut olleet/ole?
Koiramme muokkaavat meitä. Niin hyvässä kuin pahassa. Minulle koira ei ole koskaan "vain" koira, vaan se - itse eläin - ja sen omistaminen on jotain paljon kokonaisvaltaisempaa. Nyt minun pitäisi sitten pystyä asettumaan vaikkapa "koiranvihaajan" saappaisiin. Vaikeata se on. Varsinkin kun moni vihaa koiria siksi, että "ne ovat turhanpäiväisiä, haukkuvat, likaavat ja sotkevat" - ja suoranainen viha kumpuaa yleensä tietämättömyydestä. Minä en vihaa raketteja.
Mutta ahh, mikä ihana hiljaisuus.
Hyvää Uutta Vuotta kaikille Kenzolan blogia seuraaville!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti