Letkeästi Liettuassa!

Enpä olisi arvannut.
Ulla se soitteli keväällä ja kyseli bussimatkailusta koiran kanssa. Yksi kysymys johti toiseen ja jo kolmannella kysymyksellä kysyttiin kämppikseltä, että "lähdetkö kuskiksi"?  Kyllä se oma Pögötti vaan onnikan voittaa.
Kevät kiiri ja kuin ihmeen kaupalla saatiin kahden koiran ilmoittautumismaksut pulkkaan, eipä ollut kuin 225 euroa. Sitten pala palalta laiva, hotelli, polttoaineet - ja pinacoladat.

Miten mainiot lähtökohdat.
Letkeästi ja rennosti, ohuin odotuksin. "Jos Balille irtoaisi jotain luokkasertin tynkää". No, irtosi vähän muutakin. "Jos Maui ihan kaveripohjalta mukaan, harjoittelemaan laivailua ja autoilua. Tuskin se sieltä mitään saa." No saipa hyvinkin.

Kaunista kyläidylliä Kaltanenaissa.

Pitkä menomatka sujui pysähdellen huoltoasemilla, shoppaillen ja autojonoissa seisten. Liettuassa oli pitkiä maantiepätkiä työn alla ja jonotus oli sangen mittavaa. Jahka pääsimme jonoista, saikin loppumatkan posottaa liki tyhjillä maanteillä. Keli oli kuuma ajaa niin koirille kuin ihmisillekin. Pysähdyksiä oli siksi melko paljon. Olisiko navi näyttänyt alkuun perilläoloajaksi klo 19 aikaa, mutta lopulta taisimme olla hotellilla ~ 21 aikaan.

Ajoimme ensin 22 km ohikin hotellista. 
Liettualaiset osoitteet eivät ole ihan helpoimmasta päästä ja kun navi jotain ehdottaa, niin sitä äkkiä painaa ehdotusta ja luulee pääsevänsä perille. Uukkaria sitten ja vihdoin hotelliin. Huomataksemme, että ei siellä hotellissa vastaanotossa juuri englantia puhuttu. Luulimme tinkivämme koirista 10 euroa/huone ja maksavamme 10 euroa late check-innistä, mutta kuinka väärässä olimmekaan.

Hotelli oli siisti - ja todella tyhjä !! - en vain meinaa millään tulla toimeen liettualaisten suihkualtaiden viemäreiden kanssa. Niissä on ihmeellinen "kohotulppa" joka pitää ottaa kokonaan irti, jotta vesi virtaa pois. Muuten suihkualtaasta tulee kylpyamme!
Vesi oli sinänsä oma lukunsa, sillä se HAISI ja maistui hampaidenpesun yhteydessä veren ja mullan sekoitukselle! Jatkossa hampaat oli pestävä pullovedellä. Suihkun aikana yritin olla hengittämättä. Maui ei meinannut osata alkuun ottaa rennosti hotellissa, vaan naukui oven edessä. Muutaman tunnin naukumisen jälkeen menin sitten halpaan ja lähdin yöulkoilulle. Ovi ulos oli lukossa, mutta tämä ei-englantia puhuva, tönköhkö rouva tuli avaamaan oven - ja mitä; molemmat poikani alkoivat haukkua rouvaa kovaäänisesti! No, mitäs oli niin tönkkö.
Kylässä ei sitten ollut katuvaloja, että pissimme siellä kaikki - paitsi minä - kuun valossa. Oli muuten spookya.

 Hotellin edustan puistoa.

Haikaroita, haikaroita ja haikaroita. Olihan noita. Äitihaikara se siellä kurkkii.

Erkkariaamuna 25.5. Rita iski meille kakkupalan kouraan - hämmästyksestä selvittyämme saimme kuulla, että kakku oli pinaattitäytteinen. 
No, jo oli eksoottista - ehkä liiankin!! Niin siinä voi käydä, odottaa mansikkaa, saa pinaattia. Odottaa eehoota, saa serttiä.
Maui vetäisi upean junnuluokan voiton heti kärkeen. Irlantilainen tuomari sijoitti lopulta väsyneen Maukkelin VSP-junnuksi. Bali sai satikutia heavy-sanoin höystettynä. Lammasperuna on kuin onkin ollut liian jytyä whippetin masukalle ja kyljille.

Upea Maui Inga Mayn viemänä BIS-juniorikilpailussa. Reipasta menoa ja heti junnuluokan hieno voitto!
© Simone Imbresiene

Just so focused. My beautiful Maui.

Maukkeli pönötti hotellin vinorinteessä hyttysten, pistiäisten ja öttiäisten seassa serttipönön Ullan käsissä. Hieno Maukkel!

Lauantaina kämppis jäi hotellille hypistelemään vesimelonilonkeroitaan ja me matkasimme Ullan kanssa kahdestaan Moletaihin.
Nyt olikin JYTKYä tulossa. Viereisen teltan suomalainen afgaanileiri veti norjalaisella affella ropiksi, perään Suvi ranskalaisella greyllä ropiksi ja sitten allekirjoittanut täräytti norjalaiselle Balille roppiresultin! Siinä sitä huusi suomalainen jos toinenkin, että HYVÄ SUOMI -kunnes joku meistä äkkäsi, että nohh, koirat eivät kenelläkään meistä olleet suomalaisia. Kuivaa tilannehuumoria kolmenkymmenen asteen auringonpaisteessa.

Sitä samaa tässä.
Suvi demonstroi INFO-teltan henkilökuntaa. Allekirjoittanut sipaisi Suvi vanavedessään kysymään "excuse me but, is the group competitions going to be 1 to 10, in order"? Siinä Info-Ingela katsoi meikäläistä erittäin hitaasti ja päästä varpaisiin, eikä pystynyt hämmästykseltä edes vastaamaan. Sivusta tuli Helppi-Helena ja totesi, että "yes, 1 to 10, no changes".
Suvi demoaa Info-Ingelan hämmästystä, kun kehtasimme porhaltaa heidän telttaansa kysymään joutavia.

Tässä oli muutenkin moneen otteeseen ihan pihalla ja pönttö sekaisin, kun komennettiin kokoajan uudelleen kehään. 
Siellä kävi nyt Maui kilpailemassa vara-Cacibista ja Muumi täräytti nartuissa vielä voiton ja oli hienosti VSP. Korttia, resulttia ja tulosta tuli ovista ja ikkunoista. Piti jo lainata rahaakin, että sai lunastettua kaikki tittelit - pankkikortit kun eivät lunastustelttaan käyneet.

Ihan käsittämättömän hienoa kuumalla Moletain lentokentällä - Bali otti ison sertin, valioitui Liettuaan, sai Crufts-qualificationin (jo toista kertaa!!) ja tuli Baltian valioksi.
Maui otti hienosti luokkasertin liettualaisen handlerin Ingan kanssa, jo toisena päivänä peräkkäin.
Muumi ja Madde veti serttiä, korttia ja titteliä siihen malliin, että ei perässä pysynyt meikäläinen jos ei omistajakaan... Uskomattoman hieno päivä!
Bali kävi pyörähtämässä vielä ryhmäkehässäkin ja pääsi hienosti viiden parhaan joukkoon - tuomarin ottaessa 5 jatkoon - mutta sen parempaa sijoitusta ei sitten enää herunut. Iloisen pyörryksissä oltiin näistäkin!!

 Näkymä hotellin ikkunasta.

Jännästi oli paikalliset ruokakaupat piilotettuina. Tämä nimittäin oli paikallinen K-market.

Hotelli oli muuten todella kivassa paikassa.
Vieressä oli idyllinen puisto jokineen ja jumppatelineineen. Höystettynä pistiäisillä, ampiaisilla, hyttysillä, moskiitoilla ja hyppiäisillä. Ja ruokailipa naapuritalon haikarakin siellä aina aamutuimaan.

Yhtenä aamuna päästin pojat puistoon hieman päästelemään, ja Maui käytti tilaisuuden oitis hyväksi ja piehtaroi kuolleessa sammakon- ja madonraadossa. 
Kiitos S-marketin kosteuspyyhkeiden, kokkareet saatiin turkista pois.
Kylä itsessään oli hyvin idyllinen - kuten kuvista näkyy. Kauniita vanhoja taloja, todella hyvin ja hienosti hoidettuja pihoja istutuksineen ja sipuli- ja salaattipalstoineen. Kaunis kirkko kirkkomaineen (sielläkin pojat päästelivät yhtenä aamuna!), hyvin hoidettu puisto ja kadut ja tiet. Matkaa Moletain näyttelyyn kertyi n. 50-55 km/suunta. Ei paha. Itse Moletaissa ei tainnut kuin 1 tai 2 hotellia/motellia olla, jotka oli tietysti varattuja jo vuosi ennakkoon. Hyvä kun pääsimme tänne!
Aamiainen oli hauska. Se tilattiin edellisenä päivänä ennalta. Rasti ruutuun; mitä haluaa ja monelta.

Hotellin vieressä sijainnut kirkko.

Joka näytti näin tummanpuhuvalta aamuauringossa.

Aamulenkiltä bongattu aamumummukka. Good morning - osasi myös hän sanoa englanniksi. Pulla ja veitsi kädessään.
Kehien jälkeen autoiltiin milloin Hesburgeriin (niitä oli muuten joka niemessä ja notkossa!!) ja milloin Maximaan.
Maximassa, muuten, oli vallan oma kakkuosasto! Siellä herkulliset kakkupalat olivat peräti 50 senttiä kappale! Iso knööli vadelmakaakkua taisi maksaa jopa 2 euroa. Ihan hyvä, että meillä Suomessa kakkupalan voi saada ehkä 7 eurolla...

Telttajengin tunnelmia näyttelypaikalla. 

Aurinko paistoi - onneksi Ullalla oli pätevä teltta, jonka suojissa saimme istua ja oleilla. 
Nimittäin auringossa patsastelu ottaa voimille! Jollet tiennyt. Olin harrastanut juoksahtelua noin kuukauden ennalta, mutta auringossa kuoppaisella pellolla pomppiminen otti kyllä voimille. Varsinkin lauantain tuomari juoksutti runsaasti. Olimme jossain vaiheessa Balin kanssa toisena valiokehässä, mutta seuraavien kahden juoksukierroksen jälkeen tuomari pisti meidät ensimmäisiksi. Ja taas juostiin. Kotimaan hölkkä asvaltilla oli pala kakkua (!) verrattuna paahteessa koikkarointiin perunapellossa.

Upeat norjalainen ja englantilainen. Nams.

Ulla oli ihana matkakumppani. 
Rento, rempseä ja rauhallinen ja mukava. Miten ihanaa on, kun me kämppiksen kanssa kiukuttelemme ja matkakumppanille kaikki on ok ja jee. Bali ja Maukkeli ulkoilivat Ullan kanssa runsaasti sillä aikaa kun minä juoksin pina coladaa ja kakkupalaa kaupoista. Ulla oli myös liikkeellä loivin odotuksin ja vähän kun odottaa, on palkinnot sitäkin mieluisammat. Hykertelimme molemmat koko lauantain - ja itseasiassa koko paluumatkan.

 Tässä päästellään kirkkomaalla. Sitä riemua ja iloa, mitä pojat saivat aikaan vartissa, ihanaa!

Maukkeli. Ravi tai laukka - aina kaunis katsoa!

Yritimme kovasti sunnuntaiksi saada late check-inniä, josta luulimme jo maksaneemmekin, mutta tönkkö hotellivirkailija näytti meille lappua: "hotel closes 16.00". Olisimme kai saaneet jotain ovenaukaisua illalla, mutta kaikki meni niin vaikeaksi ja hankalaksi, että päädyimme pakkaamaan kamat autoon ja lähdimme sunnuntaina koko konkkaronkka näyttelypaikalle jättäen hotellin ja kylän taaksemme. Aamulla juoksutin pojat ihanalla kirkkomaalla, kaikessa rauhassa, lintujen laulun keskellä. Pojat päästelivät oikein urakalla ja hetki oli kovin kaunis ja nautinnollinen. Kello oli 06.20 aamulla ja mihinkään ei ollut kiire. Ympärillä oli vain kauneutta ja pojat juoksivat virtaviivaisina, ympäristöään kunnioittaen. Ihana hetki.

Madde, Muumi ja Bali. Ihana matkatrio.

Näyttelystä Mauille sunnuntaina taas luokkaserti - olipa muuten valioituminen lähellä Liettuaan... 
Soo close. Bali sijoittui hienosti valioluokan toiseksi ja kilpaili nyt Viljon voittaessa Cacibin vara-Cacibista, jonka Bali hienosti voittikin! Samassa vaca-kehässä kilpaili myös Maui.
Vladimir Piskay tuumi hakiessani kortteja, että "a very nice dog, just a bit heavy". Lohdutin tuomaria sanomalla, että "the fawn dog is also mine, and he is more like thin". Haha, nauroi tuomari; "they are in balance then".

Niin alkoi kotimatka - pitkä etappi kohti Tallinnaa.
Olimme Tallinnassa n. 01.00 ja yritimme saada jostain hostellista mahdollisuutta saada päätä tyynyyn, mutta kaikissa hostelleissa vastaanotot olivat sulkeutuneet klo 00.00. Yritimme nuokkua autossa - taisimme onnistuakin siinä noin tunnin verran, mutta ilkeä hyttynen piti meitä hermostuneessa tilassa ininällään.
Noin kahden aikaan lähdimme autoilemaan kohti satamaa ja kuin ihmeen kaupalla saimme aikamme jotenkuten kulumaan ja pääsimme VIHDOIN laivaan!!!!! Pää välittömästi tyynyyn ja krooh. Uskoakseni sammuin samantien. Madde kainalossa.

Serttipönö.
En ole ihan varma, montako niitä tuli. Koiria oli neljä, joten paljon.

Joka kylässä oli kaunis kirkko.

Hieno reissu. Miten hienoa onkaan lähteä underdoggina liikkeelle, with low expectations, tai ei mitään odotuksia lainkaan - ja saada tuliaisiksi moiset tulokset koirilleen! 
Minusta on tullut hurjan kriittinen harrastusvuosien myötä - ja kiitos tuomarikoulutuksen - mutta samalla olen ihanan naiivi ja leppoisaan luppoisuuteen tarvittaessa kykenevä: "tulee mitä tulee". Ja tällä asenteella on ihan PARHAUTTA, kun tuomari löytää siitä sinun kriittisesti tuomitsemasta koirastasi niitä laatutekijöitä, joita siinä koirassa kuitenkin ON. 
Jokaisella koiralla on päivänsä ja jokainen koira erottuu tarvittaessa edukseen. Löysin rantein ja letkeästi kaikki on kaksinverroin mukavampaa!

Suomessa on joskus vallalla joidenkin harrastajien toimesta ajattelu, että joku koira ANSAITSEE voittaa ja toinen ei. 
Joku koira on "paljon hienompi ja laadukkaampi" ja se toinen sitten taas "minun makuun kamala, joten se ei "ansaitse" voittaa tai pärjätä" - tai jos pärjääkin, niin asiaa pitää päivitellä.
Lähden joskus myös itse herkästi jakamaan sijoituksia ennakkoon, mutta olen niin monta kertaa saanut nähdä tuomarin tekevän "jotain aivan muuta" joten kehän tuloksia ei kannata ennalta jakaa. Minusta on vain valtavan raikasta, kun tuomari tekee juuri niin kuin haluaa, eikä kysy lupaa keneltäkään, että "ansaitseeko tämä nyt voiton"?
Kauniiksi lopuksi.
Virheetöntä koiraa ei ole. Jokaisessa koirassa on paljon hyvää. Siinä kakkanvärisessäkin, joka ei ehkä edusta valtavirtaa muodoiltaan.

Valtavan kiitollisena kivasta reissusta; kiitos kämppis & Ulla ja valtavan iloisena koiriensa hienoista Liettuan tulostuliaisista; on meillä vaan hienot koirot ja kaikki tulokset olivat hienosti ANSAITTUJA ja oikein kolmen tuomarin voimin kolmasti kohdennettujakin. 

Kiitos Liettua - ja Latvia ja Viro - tässä ollaan satamassa aamutuimaan pällistelemässä kuun valossa. 
Se on sitten Bali uudelta titteliriviltään C.I.B FI & EE & LV & LT & Balt Ch & JWW-14 & LVW-17 Pendahr Fred Perry. Ja pahasti näyttää nyt tässä siltä, että kakkanvärinen Maui seuraa perässä.

Stay tuned.

Vielä kerran kiitos Ulla mahtavasta reissuseurasta ja Suvi & Riku naurujoogasta päivittäin. Koirat ja porukka tekee reissun - we sure made it!

Liettualaisia lasiverantoja.

Piipahdimme poikain kanssa Liettuassa mennä viikonloppuna. Aiheesta on tulossa oma blogipostauksensa, jahka saan inspiraation ja aikaa...

Varsinaista Liettuan reissu-bloggausta odotellessa perehtykäämme liettualaisiin lasiverantoihin. Niitä nimittäin riitti Kaltanenai-kylässä, jossa asuimme. 

Liettualaiset osoitteet ovat muuten astetta vaativampia. Hotellimme osoite oli virallisissa dokumenteissa Svencioneliy g. 24, Kaltanenai, Svencioniy. Kun naputti ensimmäisen ja kolmannen sanan navigaattoriin, ajoimme 22 km liian pitkäksi. Oikea osoite navigaattoriin olisi ollut osoitteen ensimmäinen ja toinen sana.

Mutta näistä lasiverannoista ei ole kahta sanaa. On vain yksi. Kauniita. No ehkä vielä puhutteleviakin. 
Jotenkin niitä sitten tulin kuvanneeksi aamulenkeillä pikku kylässämme. Jossa linnut lauloivat, haikara hautoi ja asukkaat kuopsuttivat aamuvarhaisella pihojaan.
Nämä talot ja verannat ovat nähneet paljon elämää. Osassa taloista edelleen asuttiin, taisi vain yksi olla hylätty. Lasimestareiden taidonnäytteitä, olkaa hyvä!

Kenzolassa on siirrytty värikkäisiin grippeihin - a la Vijue!

Menipä pitkään, ennen kuin kokeilin. 
Ja kun kerran kokeilin, ei taida olla enää paluuta.
Olen käyttänyt erittäin pitkään erittäin kapeita nahkahihnoja laumallani. Niitä teki aikoinaan Roydon - kotimainen valmistaja - ja hihnoja tuli ostettua näyttelyistä pitkin ja poikin. Hihnat olivat erittäin edullisia, mutta niissä oli se huono puoli, että riippuen saadun vuodan koosta - hihnat olivatkin sitten jokainen eri pituisia. Tai no, hihnoja tuli ostettua eri aikoihin vuotta, jolloin kulloinenkin vuota määräsi pituuden. Edullinen hinta, helppo saatavuus ja hihnojen kapeus piti minut vuosikausia nahkahihnojen ystävänä. Huonoja puolia olikin sitten vastapainoksi muutamia. Osa hihnoista viisti maata, osa oli juuri "oikean pituisia". Hihnat menivät erittäin herkästi solmuun ja ne olivat aina joko omassa haarovälissä tai sitten koiran kainalossa.

Sittemmin kiinnitin huomiota harrastajilla nähtyihin grippeihin.
Puristelin hihnoja usein näyttelyissä, mutta en koskaan innostunut ostamaan asti, koska 5 hihnaa kerralla = viisinkertainen hinta.
Mutta jotain oli tehtävä. Nahkahihnat alkoivat tulla tiensä päähän eikä Roydon enää valmistanut niitä. Käsilenksujen sidonnat pettivät, lukkojen samoin. Hihnat venyivät, niiden syyt repeilivät ja menipä melkoinen osa ihan rehellisesti katkikin.

Oli aika astua grippien maailmaan.
Googlettelu tuotti osumia sinne ja tänne ja ahh, heti alkoi se valinnan vaikeus. 15 mm vai 20 mm? Entäpä pituus? Monessa kaupassa oli tarjouksia mutta vain kahta väriä. No eihän siitä mitään tule, en millään voisi ostaa kolme yhtä väriä ja kaksi kahta väriä. Kyllä jokaisella pitää olla omanvärinen hihna. Joku möi sitten vain pätkää, toinen pitkää ja kolmas vain yhtä väriä tai vain yhtä leveyttä. Pitkän pähkinnän jälkeen osuin vihdoin Vijuen sivuille. Nettikauppa, joka valmistaa itse hihnat. Ja sangen edullisesti vieläpä!

Oma hihnavalinta osui 15 mm levyiseen ja 2 metriä pitkään. 
Olipa riemukasta tehdä ensimmäinen lenkki, kun kaikki hihnat ensinnäkin olivat samanmittaisia! Toisekseen hihnat eivät menneet koirilla kainaloihin - ainakaan kovin herkästi - ja 2 metrin mitta piti ne myös omasta haarovälistäni poissa. Ja herkulliset värit kruunasivat kaiken!
Luxin poismenon johdosta meillä on nyt käytössä 4 väriä; Hupi vihreä, Huima sininen, Bali keltainen ja Maui punainen. Hihnoihin saa myös itse valita lukkotyypin sekä joko niitit tai neulonnan.
Vielä löytyy kohtuukuntoista Kana-pantaakin mallaavissa väreissä.

Vijuen nettikauppa on helppo ostospaikka. 
Ison hihnaostoksen voi maksaa erissä ja toimitus on nopea. Kaupasta saa montaa muutakin artikkelia kuin vain hihnaa, mutta vakituinen hihnatoimittaja siitä taisi nyt meille tulla.
Ainoa miinus - minkä äkkiä keksin - on hihnojen värejä osoittava kuva. Se ei taida olla ihan ajantasalla ja värejä on hankala hahmottaa siitä siinä vaiheessa kun menee "valitse hihnan väri" -valikkoon. Ensimmäinen ostamani "sininen" oli hento ja vaalea, toinen sininen oikein tumma ja sähäkkä. Kumpikin käy, ei siinä mitään, mutta hihnojen värit pitäisi lukea aina valokuvatun hihnan vieressä - silloin saa ainakin sen, mitä on halunnut tilatessa eikä postissa odota yllätys.

Grippien miinukset?
No kuluminen, tietysti. Napakka ote hihnoissa kestää viiden koiran käytössä (nykyisin neljän) reilun puoli vuotta, sitten kumiseos on kulunut paikoin kokonaan pois. Kumiseos kuluu nimenomaan hihnan alkupäästä, päästä joka on lähinnä käsiä, koska siellä ne hankautuvat eniten toisiinsa. Hieman yllättävää ehkä, koska puolen vuoden vaihtoväli on minusta aika tiuha? Voisin kuvitella että yhden koiran käytössä grippi kestää huomattavasti pidempään. Minä myös sidon koiria hihnoista + osa koiristani vetää aika-ajoin temmokkaasti.

Vanhoista hihnoista kumiseos on kulunut pois paikoin kokonaan.

Jos siis haluat edullisesti pitoa ja väriä lenkkeilyyn, piipahda Vijuen nettikaupassa! Hihnojen tuoteryhmä: KLIK!

Mauin double suspension gallop kuvin!

Vielä kuvat perään.
Kyllä näistä tekemisen meininki ja riemu välittyy!

© Harri Nurmela

Silmä lepää.

Johan heitti jännitysmomentin!

Sillä otimme ja lähdimme Maui Maukkelssonin kanssa Ravijoelle ravei.. eikun maastoihin!

Olipa jännittävää herätä 04.30 ja lähteä suihkun kautta koira kainalossa Pögötillä puksuttamaan. Nimittäin ystävämme TomTom sanoi Ravijoen liittymän kohdalla, että "aja vielä 800 metriä". Oliko joku nyt mennyt siirtämään Ravijoen liittymän kertomatta siitä Tompalle? Nimittäin siinä kun suhailin ylimääräisiä n. 20-30 kilsaa, TomTom sekosi täysin. Käänny vasempaan, oikeaan, vasempaan... valot ja nuolet vaan vilkkuivat. Onneksi soitto paikanpäälle ja rauhallinen toimistoääni neuvoi siirtymään kännykän tarjoamaan navigointijärjestelmään. Googlemaps veikin tuossa tuokiossa perille. Onneksi lähdin ~ 45 minuuttia etuajassa, oli aikaa sekoilla.

Navigaattorit EIVÄT ole satavarmoja, koska uskot sen?
Nohh, jos kisakirjeessä olisi lukenut, että RAVIJOEN liittymästä sinun tulee kääntymän, olisin ohittanut TomTomin haparoivat neuvot. Nyyh.

Olipa mukavatempoinen kisa.
Ja viimeiset kisat Kenzolahan on käynyt 2012, 6 vuotta sitten! Ilmankos ensimmäiset aamun kommentit olivat, että mitä SINÄ täällä teet ja loppupäivästä kun minun piti sanoa "pellon 1 tuomari" sanoin "kehän 1 tuomari".
Kännykän askelmittari kertoo päivän tepastusmatkaksi 20 020 askelta ja 14,29 km. Siinä sitä on lämmittelyä, jäähdyttelyä, peltojen väliä hiihtelyä, autolle, autolta, vessaan, toimistolle, ja sama uudelleen.

Jännitin kovasti sitä, että miten osaan lähettää koiran vallan ilman "kiinnipitovälineitä", mutta hyvinhän tuo sujui. 
Vieläpä kahdesti. Samoin jännitin sitä, että mitä Maukkeli tuumaa kisakaverista, no eipä tuo tuumannut yhtään mitään. Vieläpä olin huolissani miten saan Mauin kiinni, jos minun maalistahaku kestää liian kauan ja kaveri lähtee vaikka mehiläisen perään. No mutta Maui jämähti vieheelle, aivan kuten kuuluu ja tähänkin asti.

Sinänsä mörököllimäistä oli, että useat ihmiset ihmettelivät Mauin alkueräpisteitä.
Tämä on vuosikausien kummallinen totuus, aina sama juttu, vuodesta toiseen. Katsot oman koirasi suoritusta WAU, hitsiko hienosti ja pisteet on 137. Sitten koirasi oikoo, tekee kesken juoksun joogaliikkeitä, haukkuu, syö voikukkia ja nuuhkii peltopyitä ja pisteet on 277.
Tänään sain(mme) ikäväkseni kuulla, että moni whippet "juoksi leveästi", ei ketterästi eikä sähäkästi eikä koirien juoksu edes "näyttänyt whippetiltä". Minulta jäi kysymättä, että miltä eläimeltä sitten, ehkäpä bambeilta hallitsemattomine käännöksineen ja loivine laukkoineen.

Sain kutsun - kuten niin monta kertaa aiemminkin - katsomaan kisasuoritusta paraatipaikalta.
Mutta ei, uskon ehdottomasti, että siellä koirot surffailee, haahuilee, valitsee juoksulinjat typerästi, tekee sekunnin sadasosassa jonkin emätyperän liikkeen ja vedon ja siitä ei hyvä heilu. Omaan silmään Maui oli ihanan vauhdikas, sen juoksu oli lentävää, kevyttä ja hyvin eteenpäinvievää - mutta jotain uusiaperunoita se on jäänyt kaivamaan sillä alueella, mitä me emme lähtöpaikalla nähneet. Maui sai hyvän lähdön peräti kahdesti, juoksukaverit kiittelivät - mutta tuomarit eivät. Näyttävät keulillamenot ja kaulat eivät pistetiliä kartuttaneet.

Uskon ehdottomasti, että juoksusuorituksia on nähtävä sieltä paraatipaikalta ~ 200 kpl, jotta saa lajiin perspektiiviä. 
Tiedän, että tykit tykittävät äänivallit paukkuen, kääntyvät ilmassa 180 astetta ja ovat väkivahvoja lähdöstä maaliin - mutta kerrankin, kun luulin, että NYT lähtee Kenzolastakin taistelutahtoa, niin ei se näkynytkään? Muille kuin mulle. Hah. Tai sitten se oli jäänyt kotiin.
Ja sitäpaitsi kuten näyttelyissä päivän taso ja kattaus määrittää kaveria, niin onhan se sama maastossakin. Nartut kipittää niin maan perusteellisen kevyesti ja ketterästi, vähän niin kuin vasemmalla tassulla. Sitten tulee yykoot urokset ja juoksevat kuin juoksuhiekassa, tahmaisesti ja vain vaivoin taipuen.

Katsotaanpa vuosien saatossa Kenzolan poikien ensikisapisteet tähän väliin:
Poppanen, Taikatassun Noppa (grey) 0 - juoksi 17.8.1996
Pupu, Misakan Barthez Chris (grey) 432 pistettä - juoksi 2.9.2000 
Lelu, Zootsuits Night Flights 0 - juoksi 8.7.2001 (PB 222 points)
Juku, Strippoker's Forbidden Love 223 pistettä - juoksi 15.5.2007 (PB 474)
Hula, Carry On Ramblin'Man 196 pistettä - juoksi 30.9.2007 (PB 453)
Luxi, Monetblue 489 pistettä - juoksi 31.8.2008 (PB 489)
Hupi, Twyborn Philadelphia 205 pistettä - juoksi 28.2.2010 (PB 451)
Huima, Nerejde Helter Skelter 182 pistettä - juoksi 30.9.2012 (juoksi vain yhden kisan)
Maui, Jothryn Alluring Traits 405 pistettä - juoksi 28.4.2018

Maui sijoittuu siis Kenzolan TOP 7:ssä (jos lasketaan vain whippetit) ensikisassaan sijalle 3. Oikeastaan aika hyvä startti sittenkin, kun katsoo näitä nollia ja "muiden huonoa tuuria" ( = eivät ole päässeet finaaliin).

No mikä sua sitten kaivelee?
Ei oikeastaan mikään. Maukkelilla oli hauskaa, se teki kaksi ehjää juoksua, ei häirinnyt kaveria, ei hölmöillyt (ainakaan isommin, mitä nyt alkuerässä kaiveli niitä uusiaperunoita ja leveili ajolinjoillaan? mutua) ja nautti silminnähden. Eli ei siis mikään.
Päinvastoin porukka otti meidät hyvin vastaan, tsemppejä kuului ja kaikui sieltä ja täältä, otettiin osaa, ymmärrettiin, tuettiin - ja tsempattiin.

Lopulta oli siis ihan älyttömän mukavaa olla pitkästä aikaa mukana.
Whippet on luotu juoksemaan ja vaikka se voikin juosta ihan vaan kotipellolla ja nauttii siitä samalla tavalla täysin siemauksin, on kisapäivässä aina jännitysmomenttia vaikka muille jakaa. Yhdessä pähkitään pisteitä, turistaan mukavia, eletään mukana kisatunnelmassa ja kavereiden suorituksissa. Kävellään tuhoton määrä kilsoja pellolta toiselle, ollaan rodun käyttötarkoituksen keskiössä varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan pohtien käännöksiä, lähtöjä, maaliintuloja ja kaiken vaikutusta kaikkeen. Tunnelmahan on kuin formulakisassa konsanaan. Milloin pelto ja radan profiilit sopivat Sauberille milloin käännökset ja biorytmit suosivat Ferraria.

Olen äärettömän iloinen ja kiitollinen Mauista. Miten persoonallinen, monipuolinen, värikäs, hauska ja aina iloinen Maui onkaan. Valmiina kaikkeen - tänäänkin aamulla 04.30: "mihin lähdetään"?!

In English; Kathryn & John Jones; I couldn't be happier and more thankful having this magnificent, versatile, colourful, funny and always happy Jothryn-boy at my pack. You have really fulfilled our lives in Team Kenzongos. Maui is everything I wanted, everything I was looking for. You have no idea how grateful I am. His perfect personality is real icing on the cake!

Huoltoyhtiön koneet ovat muualla. Odota hetkinen. ( = kuukausi tai pari)

Meillä on ilo asua mukavassa rivariyhtiössä Vantaan Hakunilassa. 
Yhtiö on iso, taloja on peräti 16, joten pihamaatakin on rutkasti.
Meidät otettiin aikoinaan avosylin vastaan, talossa on kivaa yhteisöllisyyttä ja yhteiset tilat, esim. pesutupa ja kerhohuone ovat huomattavan siistit ja kutsuvat. Vuosittain järjestetään erilaisia geimejä matalalla kynnyksellä, joihin on mukava ja helppo mennä mukaan.

Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, että siisteys ylläpitää siisteyttä? 
Kun tienoot on väärällään tupakka-askeja, röökin tumppeja, koiran kakkaa, erilaisia paperikääreitä ja lintattuja juomatölkkejä; se on kuin viesti ympäristölle, että "täällä ei tarvitse välittää, anna mennä vaan sinäkin, heitä pois ja jätä niille sijoilleen".

Reilun parin vuoden asumisen jälkeen alkoi ihmetyttää, että rapistetaanko ympäristöämme ihan tarkoituksella? 
Onko tarkoitus, että kun huoltoyhtiö piipahtaa, se tosiaankin vain piipahtaa ja ehkä tyhjentää pihan roskikset ja sitten lähtee. Onko tarkoitus, että kun myrsky kaataa puut, ne tullaan pilkkomaan ja paloittelemaan ja sitten ne jää niille sijoilleen. Sisältääkö huoltosopimus vain piipahdukset ja pintapuolisen siistimisen? Parhaimmillaan poimin viimekeväänä reilut 100 tupakantumppia taloyhtiön nurmikolta. Hiekanpoiston aloitin maalis-huhtikuun vaihteessa asuntomme edestä edeten roskiksille ja mäkeä siitä ylös, kohti parkkipaikkaa Hiekkakasoja olen haravoinut pois nurmikoilta ja istutusten alta ja tehnyt niistä kekoja asvaltille reilut 20 kpl.

Ei vaan pysty katselemaan. Ei pysty.
On jotenkin kestämätöntä, että taloyhtiön huolto kilpailutetaan ja annetaan halvimman tarjouksen tehneelle yrittäjälle, jonka sijainti on vielä kaukana, kilometrien päässä. Halvimman tarjouksen tehnyt ei usein pysty millään vastaamaan haasteeseen. On kivaa voittaa tarjouskilpailu, mutta kun pitäisi ryhtyä sanoista tekoihin niin ukkoa ja kalustoa ei riitäkään. Kylläkyllä, joojoo, tulemme pian, mutta todellisuudessa hiekanpoistojonossa on satoja taloja ja satoja pihoja... Meidän metsän siimeksessä sijaitseva taloyhtiömme kuulunee Ö-alueeseen, niin verkkaan tänne huoltomiehiä tulee.

Ja jos tuleekin, he usein häviävät kesken kaiken.
Vihdoin puolitoista viikkoa sitten tänne tuli Reiska hiekanpoistohärvelin kanssa, vesisuihkulla hiekkaa nurmikolta poistaen. Lähdin lenkille ja menin epätoivoissani murehtimaan Reiskalle, että "en ole ehtinyt ottaa kaikkia nurmikoita" (ikäänkuin se kuuluisi minulle...) ja Reiska lohdutti; "ei huolta, minä kyllä otan". Tulin puolentoista tunnin kuluttua koirien kanssa kotiin ja Reiska teki lähtöä, about samasta kohdasta kuin 1,5 tuntia sitten; "minun täytyy nyt lopettaa, lähteä toisaalle".
Sen koommin Reiskaa ei näkynyt.

Lumityöt on ihan legenda.
Isolla vempeleellä käydään aamulla pikaisesti. Humps. Lunta jää kenoihin, kasoihin, koholle, viistoon ja vinoon. Sitten ne kaikki kokkareet jäätyy ja kävely on vaivalloista. Hiekkaa syydetään huonosti tehtyjen lumitöiden takia enemmän kuin laki sallii. Kun kevät koittaa, hiekanpoisto on tehty kaikissa muissa kiinteistöissä, kaikilla muilla kaduilla - paitsi täällä.

Jään usein miettimään, että millaista olisikaan elää taloyhtiössä, jossa olisi huoltoyhtiönä firma, jolle pihatyöt olisivat kunnia-asia?
Minusta olisi yksinkertaisesti hienoa jo sekin, että kun tehdään lumityöt, ne tehdään kunnolla. Kun taas hiekkaa tullaan poistamaan, se tehtäisi kerralla.
Entäpä nurmikonhoito sitten. Lukiolainen, joka ei tunne istutettua kasvia, laitetaan alihankintana/kesätyönä tänne nyrhimään nurmikolta kaikki istutukset ja jättämään rikkakasvit. Luulisi Nipan ja Jonin tunnistavan edes pujon, mutta ei. Istutus vedetään matalaksi ja pujoesiintymä jätetään. Toisaalta Facebook, Messenger ja Whatsapp piippaavaat niin tiuhaan, että ei siinä ehdi mitään pujoja varmaan analysoidakaan.
Mutta niin se taitaa olla. Kun lunta tulee, kalustoa on 6 kpl ja taloyhtiön pihoja 600. Ja koska me olemme Hakunilan metsäisimmässä kolkassa, lumiaura tulee tänne viimeisenä.
Roskien keruu on ulkoistettu asukkaille - ei ole miehiä, ei ole aikaa, asukaa slummissa.

Liikaa taloyhtiöitä, liian vähän rahaa - voitot halutaan maksimoida ja kaikki muu minimoida. 
Tämän taloyhtiön kirkkain plussa on yhteisöllisyys. Täällä asuu mukavia ja toimeliaita ihmisiä. Mutta kuinka kauan? Sitä äkkiä luulisi, että kun on nimekäs ja kokenut huoltoyhtiö, siellä olisi riittävä määrä kokeneita kiinteistönhoitajia jotka ajavat erilaisia työtä helpottavia vempaimia? Mutta taitavat ajaa jossain ihan muualla, sillä täällä me käsipelillä lakaisemme, haravoimme ja nostelemme perse pystyssä roskia pihamaalta.



kuvituskuva oma arkisto

(Ai missä tuo kuvassa vasemmassa reunassa oleva hiekkaviiva on? Kämppis on ottanut sen lapiolla ylös ja siirtänyt varastomme takana olevaan "tilaan".)

Toiset päivät ovat jännempiä kuin toiset.

Tälle päivälle oli sovittuna jokaviikonloppuinen käynti äidin luona, sen jälkeen piipahdus Elisan myymälään ja pienimuotoista shoppailua, tankkailua ja autonpesua.

Viikot vilahtavat vauhdilla, kissaa ei ehdi sanoa. Mitään tekemistähän ei ole sillä, että pääsen usein unenpäästä kiinni 1-2 aikaan yöllä ja aamulenkki starttaa Kenzolassa puoliltapäivin. Ei ihme, että lenkin jälkeen on usein vaakalentoa, askareesta ja tapahtumasta toiseen. En valita, sillä vierivä kivihän ei sammaloidu. Mutta välillä kyllä nillitän, kun hetken "puuhaan omiani" niin jo pihamaalla Bali syö Hupin kikkaretta (!!!). Jatkuvasti pitäisi näitä vahtia, alati seurata kintereiden jäljillä, ei siinä saa omiaan tehdä edes sekunnin verran kun näillä on pahat mielessä!
Joskus tuntuu ihan hullulta pikaimuroida alakerrassa ajatuksena, että "hetki vain ja sitten lenkille" ja kun haet kännykät ja vermeet yläkerrasta, edessäsi onkin silputtua vessapaperia, ruukkukasvia ja narskutettu kaapinkulma. Sitten eikun pikaimuri yläkertaan - ja taas siivotaan!

Minulla oli ilo eilen perjantaina arvostella ShowHau Centerin mätsärissä kolmatta perjantaita peräkkäin.
Kuinka ihana pesti tuo putki olikaan! Ihana nähdä, kokea ja olla osana ihmisten koiria, esittämistä ja yhteiselämää.
Loistava aitiopaikka. Miten eri tavalla sen koiran näkeekään, siitä kehän keskeltä. Kauniisti esitettyjä ja kunnostettuja koiria. Koskettavinta oli nähdä monen omistajan ja koiran välinen yhteys, kiitollisuus ja luottamus. Wau. Ehkä vielä kirjoitan tästä lisää. Kunhan ensin nämä tämänpäiväiset käänteet.

Lähdin siis tuttuun tapaan äitini luokse lauantaiaamiaiselle tai -lounaalle. 
Olin pakannut laukkuun limpparia, äidin kala-aterian ja viinerit ja oman ruissämpylän. Perillä rinkutin ovikelloa ja ihmettelin, kun kukaan ei tule avaamaan ovea. Onneksi minulla on avain ja pääsin sisään - huomatakseni, että äitiä ei löydy mistään. Kurkistin vessan, parvekkeen ja JOPA sängyn alle - mutta äiti on tiessään. Soitin äitini puhelimeen, joka soikin keittiön tiskipöydällä. Sitten katsoin, että avaimet, lompakko ja käsilaukku ovat pöydällä. Mitä ihmettä?

Soitto 112 ja sieltä aika nopeasti kerrottiinkin, että äiti on viety Malmin sairaalaan. 
Seuraavaksi selvittämään, että minne sinne. Oliko se nyt: "tulet J-portaasta, ensiavun ovesta sisään, P-kerros, huone 4". Sinne siis. Parkkipaikalla oli avulias pariskunta, joka opasti minut pääovelle. Ei ollut ihan selkeimmästä päästä senkään sijainti, sillä kun tihrustit pääovelle, näkyi vain ikkunoita. Ovi oli jemmattu hyvin.  INFOtiski olikin sitten tyhjä ja kesti tovi jos toinenkin infosedän paikalle tultua selvittää, että KUKA äitini on ja MISSÄ äitini on.

Vihdoin äiti löytyi ja siellä hän iloisena tipassa ihmetteli, että "miten sulla kesti näin kauan tulla"? 
Äiti oli onneksi hyvällä tuulella saatuaan magnesiumia, kaliumia ja muita runsaita suoloja ja vitamiineja elimistöönsä ja hän jopa sanoi olevansa nälkäinen! Toimitin puhelimen, avaimen ja lompakon ja vielä vitsailin ihanan, huumorintajuisen äitini kanssa:
- Olen lähdössä seuraavaksi Jumboon vaihtamaan puhelinta. Tässä nykyisessä kun on se ongelma, ettei muisti riitä. Sama, kuin sinulla.
Ja äitini nauroi iloisesti - huumori pelaa ja leikkaa veitsenterävästi ja hersyvästi! Vietimme lystikkään hetken yhdessä ja keskustelin vielä äitini hoitajan kanssa. Lämminhenkinen keikka.

Jännä, ettei kotihoidolla ja/tai ambulanssihenkilöstöllä ollut aikaa ilmoittaa omaiselle/-ille, että äiti on viety sairaalaan. Ehkä paha päivä tai liikaa tehtäviä. Mene ja tiedä. Onneksi äiti löytyi ja vieläpä hyväntuulisena. Aurinkoinen, nauravainen veri ja geeniperimä  - siitä saan kiittää karjalaiset sukujuuret omaavaa äitiäni!

Minuuttiaikataululla kotiinpäin, kello kävi puoltaneljää. 
Onneksi koirat oli aamulla lenkitetty tunnin verran, sillä tiesin Elisa -käynnin venyvän, enkä halunnut pitää koiria autossa tolkuttomasti joten ne jäivät kotiin. Vielä matkalla kotiin ensin tankille ja sitten pikapesun läpi. Kämppiksen auto oli muuttunut harmaaksi mutapaakuksi ja omalla kotipihalla kämppis katsoikin autoaan epäuskoisena; "oletko sä pesettänyt sen"?

Elisan myymälässä olin äimänkäkenä, sillä jonotusnumeroni oli 112. 
Sama, kuin muutama tunti sitten kännykkään näpyttelemäni. Myymäläpäällikkö oli varustanut minulle Honor 9:n odottamaan, sillä elämä 8 LITEn kanssa oli yhtä tuskaa. Ei jaksa, ei pyöri, ei väännä ei käännä.
Neitoparka, sillä vietimme myymälässä varmaan reilun tunnin, ellei puolitoista. Kaiken kukkuraksi paljastui, että Gmail-tilini oli käytössä missäpä muualla, kuin Thaimaassa! Pienen pojan toimesta, jonka mopokuvat nyt poistettiin Googlen pilvipalvelusta aiheuttamasta minulle syvempiä sydämentykytyksiä. HUOMIOIKAA, että kun annatte/myytte puhelimianne eteenpäin, POISTAKAA kaikki data/ohjelmat ja mielellään palauttakaa tehdasasetukset.

Illan ehtiessä aloin jo hieman sääliä nuorta neitoa. 
Niin kärsivällisesti hän androitti, vaikka oma puhelin oli kuulema iPhone ja Android ihan outo järjestelmä. Niin vaan surffi, näppäili, siirsi ja synkronoi, että melkein pahaa teki kun kämppis säesti vieressä "mitä jos mä nyt tän LITEn kanssa haluan, että"....
Kysyin jo vallan, että "onko teillä tänne myymälään Elisan omat Mensan testit"? On siinä nimittäin vääntämistä ja kääntämistä näpsillä nörteilläkin, kun uunoa ja taunoa tulee toinen toisensa perään pönttöine kysymyksineen ja äimistyksineen.

Google on ihmeellinen paikka. Ja Elisan myymälä samoin. 
Nuorta virtaa ja osaamista, - nimittäin välillä neidon oli konsultoitava naapuriakin thaimaalaisten mopokuvien tiimoilta. Ehkä onneksi se kämppis oli sittenkin mukana, sillä paljastui, että vanha Honor 6:ni asuu nykyään Thaimaassa.

Jahka pääsimme Elisan myymälästä oli vielä ostettava pehmeät kuoret uuden ysin ympärille. Prismasta löytyi pronssinen kansi ja Pina Colada -ostosten jälkeen vihdoin kotiinpäin. Kauhean yksinkertaiseksi ei ole PC:n ostokaan enää Suomessa tehty, sillä lempeä kookoslikööri kuuluu vain harvojen ja valittujen Alkojen valikoimaan. Älypuhelimella on googletettava oikea suuntima, ennen kuin saadaan ko. tuotetta ostoskoriin.

Vihdoin äidin kotiosoitteen, Malmin Nesteen, Malmin Sairaalan, Elisa Jumbon, Prisman, Tammiston Alkon ja Hakunilan Äsmarketin kautta kotiin ja eikun koirien kanssa lenkille. 
Lapset olivat liikuttavan iloisia kun kotiväki vihdoin kotiutui. Puupikin innostui laulamaan, Bali juoksi lelu suussa ja pian läheisellä lenkillä ihmeteltiin kokorahan edestä lokkien kirkunaa. Kevätpäivän asteet olivat tänään parhaimmillaan jopa +18! Ilmankos lokit ovat löytäneet lokoisille apajille Hakunilaan!

Elämä on sittenkin ihanaa, monisyistä, jännityksellistä, antoisaa ja joskus hieman mörököllimäistäkin. 
Sen minä vain sanon, että Kaikki selviää, ennenpitkää. On vain ehkä osattava kysyä oikeasta paikasta, oikealta henkilöltä. Oltava kysyväinen ja vastaanottavainen. Onneksi on numero 112 - niin Hätäkeskuksella kuin Elisan myymälälläkin. Apua saa, kun sitä pyytää.

Kiitos 112 - ja Elisa. Päivä saatiin kuin saatiinkin pulkkaan. Tukea saa niin äidille kuin puhelimellekin. Pikaista voinnin paranemista äidilleni! Ensiviikolla taas nähdään!

Jotkut päivät ovat pahempia kuin toiset.

Niinpä jälleen kiitän ihanaa blogiani, jonne voin tulla oksentamaan. 
Olen peruspositiivinen ihminen ja puren hyvin usein hampaita yhteen ja syötän aivokoppaani tauotta mantraa: harmaillakin pilvillä on hopeareunukset. Tai: kaikki kääntyy vielä hyväksi. Myönnän myös, että välillä oikein KIELTÄYDYN ajattelemasta mitään negatiivista, ja esitän reipasta ja iloista, vaikka mieli on musta ja olo on hapokas.

Mielen kuormittaminen - kuormittuminen - ei ole tietenkään hyvästä. Katso, että tulet kuulluksi - vaikka sitten omassa blogissasi.

Listaa ne pienet ja tyhmät asiat, jotka vaivaavat mieltäsi ja saavat mielen maahan. Kun olet kirjoittanut ne auki, mielesi alkaa pikkuhiljaa nähdä taas valoa ja iloa. Ja ainahan tämänkin blogikirjoituksen voi lukea vaikka kuukauden päästä uudelleen ja sitten hieman naureskella ja hymyillä, että olipahan taas kunnon ruuhka ja kasauma, joka lähti onneksi purkautumaan, pala kerrallaan.

Aloitetaanpa.
1. En osaa ostaa puhelinta.
Naiivisti ajattelen, että ne ovat kaikki hyviä, tehokkaita ja toimivia. Luotan älyttömästi myyjiin ja heidän taitoihinsa myydä kulloisellekin asiakkaalle sopivin vempele. Myyjät ilmeisesti ajattelevat, että ostaja osaa kysyä a) oikeat kysymykset ja b) katsoa ihan itse kaiken ja ymmärtää kryptiset puhelimen sisällysluettelot.
Kyllä tuli melkein itku viikonloppuna, kun TAAS piti tehdä järjestelmäpäivitys puhelimeen = joka on suomeksi sanottuna sitä, että siivoan luuria hiki päässä, että saan päivityksen ajettua. Uusi luuri on ollut minulla puolisen vuotta ja järjestelmäpäivityksiä on sinä aikana tullut muistaakseni neljä.
Ensin optimoit, sitten siivoat muistia. Kokeilet. Sitten poistat 48 kuvaa ja yhden videon. Sen, missä Maui juoksee ensimmäistä kertaa vieheen perässä. Kokeilet. Ei mene vieläkään. Sitten optimoit, siivoat muistia. Kokeilet. Ei. Poistat nyt 23 kuvaa ja siivoat muita gallerian kansioita. Kokeilet. Ei. Optimoit, siivoat, kokeilet. Tähän menee yleensä sellaiset puoli päivää. Ihan otat lopulta kynän ja paperia ja lasket, että mistä saan tilaa 58,76 Mt tai gigatavua tai whatevö. Et ymmärrä mistään mitään. Viiltelet vain hiljaa ranteitasi ja soimaat itseäsi, kun et osaa edes puhelinta ostaa. Välissä toki optimoit.

2. En osaa enää varata hotellihuonetta.
Viime syksynä se sujui kuin tanssi. Kysyin COS-tarjoukset kuudesta hotellista ja kaikista tuli n. 80-100 euron ympyröissä olevat tarjoukset. Nyt kysyttäessä hintoja samoista hotelleista, huonehinnat huitelevat 140 euron tuntumassa. Eikä tälle ole - tietenkään - mitään kansantajuista selitystä. Hotellien nimi on myös eilen eri kuin tänään. Eilen se oli Congress Spa Center Pallomeri Puuhamaa, tänään se on Helsinki City Avion Railroad Center Hotel.

3. En ilmeisestikään osaa myöskään enää kirjoittaa sähköposteja.
Koska kerron niissä, että olemme pieni koirayhdistys ja sitä ja tätä, avaan tapahtumaamme, sen merkitystä ja kokonaistilannetta vuolaasti. Ja saan tarjouksen hotellihuoneesta, joka sisältää saunan, eukalyptushöyrystimen, huonepalvelun, jääkaapin ja pakastimen sekä hierovat vuoteet. Eikä vuorokausihintakaan ole kuin 350 euroa. Per huone. 

4. Asiointitaitoni ovat myös koetuksella.
En tunnu löytävän enää yhteystietoja. Mihinkään. Sitten kun löydän ne, joudun jonoon ja minulle luvataan soittaa takaisin. Kukaan ei kuitenkaan koskaan soita. Yritän järjestellä äitini asioita, noin kuudettasataa kertaa, mutta tuntuu, että aina törmään seinään. Aina on uusi SAS-kokous ja aina on toive, että nyt nytkähtää, mutta mitään ei kuitenkaan tapahdu. Muuta kuin se, että äitini vointi huononee. Haluaisin voida auttaa ja nähdä jotain konkreettista. Mutta ei. Virkamiehet selittävät selittämistään, puhuvat koodein, kertovat toimintatavoistaan ja menetelmistään - ja äitini ja minä selityksineni hautaudumme kaiken alle. Saamme ymmärrystä, mutta emme toimintaa. 

Elämä on. Sitä se totisesti on. Onnistumisia mutta myös pettymyksiä ja valottomuutta. Jotenkin tuntuu, että juuri voimattomuuden tunne kaiken edessä on pahinta. Ei ole voimia, ei avaimia, ei ymmärrystä. Pienistä, mitättömistä asioista kasvaa suuria MÖRÖKÖLLEJÄ ja oikein mikään asia ei vain kertakaikkiaan suju ja solju.

Ajatella, että tällainen tapahtumien ja ajatusten ketju voi alkaa yhdestä puhelimesta.

Sitä ihmettelen totisesti minäkin.

Hau-Hau Champion superpremium lammas & perunan testaus jatkuu.

Aluksi Super premium-sarjan vehnätöntä lammas&perunaa testasi vain Bali. 
Vanhukset, Luxi ja Hupi söivät vähärasvaista senioriruokaa ja Maui veteli omia juniorinappuloitaan ja Huima söi viimeisiä "minkäliekuiviksen" roippeita.

Nyt Hau-Hau Championin lammasperunaa syö jo kolme; Bali, Huima ja Maui.

MIKÄ koiranruoassa on tärkeintä?
Koiranruokia on olemassa jo valtava määrä ensinnäkin pelkästään valmistajia/merkkejä ja niillä lukuisia eri ruokia erilaisille koirille, erilaisiin tilanteisiin. Miten kukin löytää ruokaviidakosta omansa, siinä sitä on ihmettelemistä.
Yleensä palvelevassa koiranruokaliikkeessä kysytään "mikä koira sinulla on" ja sitten myyjä lähtee suosittelemaan jotain. Asiakas ottaa suositetun säkin tai jatkaa kyselemistä ja hyllyjen välissä seikkailemista.

Itselleni tärkeintä - ja varmasti kaikille muillekin - se, että ruoka "sopii". 
Koiran tulisi syödä sitä hyvällä halulla, ruoan täytyisi olla laadukasta ja tuottaa mahdollisimman vähän jätettä. Saatavuus ja hinta tulevat seuraavina. Ison lauman omistajana 80 euron hintaluokassa olevat säkit eivät ole ihan "meidän juttu".

Tällä hetkellä Hupi syö Nutron senioriruokaa ja kolme muuta HHC:tä.
Suureksi ihmetykseksi lammas-perunan pariin löysi myös Maui! Tuo englantilainen ronklaaja, jolle kuivamuona on ollut välttämätön "paha". Joskus kipollista on syöty melkein viikko. Lakkasin kostuttamasta Mauin nappuloita aikapäiviä sitten. Mutta NYT - lammas-perunaa meni ensin 2-3 kipollista viikossa (huom. Maui saa toki kaikkea ekstraa kuivamuonan kyytipoikana, ettei nyt joku luule, että se syö 2 kipollista kuivamuonaa viikossa, eikä muuta), nyt olemme päässeet jo 4-5 kipolliseen. Ja Maui on ollut todella huonosyömäinen sen jälkeen kun se humpsautti säkäkorkeutensa valmiiseen pisteeseen.

Hau-Hau Championin Superpremium-sarjan vehnätön lammas&peruna tuntuu sopivan kuin kirsu päähän kolmelle veijarilleni. 
Maistuvuus on hyvä, jätökset tummaa, tiukkaa sikaria ja hajuhaittoja NOLLA! Ruoasta on vaikeata löytää mitään negatiivista sanottavaa. Jos oikein tiristän, niin ehkä säkkikoko saisi olla isompi.

Jotenkin harvinainen ruokakokeilu.
Jo se, että ruoka sopii monelle koiristani, moneen ikäluokkaan - on melkoinen harvinaisuus. Korkeat proteiini- ja rasvapitoisuudet hieman säikäyttivät aluksi, mutta olemme selättäneet ennakkoluulot em. lukuja kohtaan. (30/16)

Olen jo hieman haikein mielin siitä, että testirupeama on päättymässä. Minun pitää alkaa metsästää lammasperunaa lähikaupoista ja Mauin alettua nappulan ystäväksi tehdä laskelmia missä määrin ruokaa jatkossa tarvitaan.
Olen tähän asti ostanut vähän "sitäsuntätä" - ja yleensä aina palannut Hau-Hau Championin Superpremium-sarjan pariin. Kana-peruna ja lohi-peruna ovat laumalleni erittäin tuttuja, hyviksi koettuja ruokia. Nyt näyttäisi siltä, että lammas-perunasta tulee uusi laumani suosikki ja koska tämä täysin viljaton ja erittäin laadukas ruoka on laumani hyväksi haukkuma, sitä pitää saada lisää!

lopuksi vielä Kenzolan pisteytykset:
nappulan ulkonäkö, tuoksu ja koostumus 5/5
maistuvuus 5/5
ulosteen koostumus ja määrä 5/5
hinta 4/5 (n. 4-5 eur/kg)
saatavuus maaliskuu/2018 3/5 
säkkikoko 4/5