Lenkillä 10.3.2015

Vihdoin kelit alkavat olla sellaiset, että kameraakin tohtii ulkoiluttaa. 
Tämä Canon PowerShot SX20IS kun on kovin herkkä kaikelle. Kuten vioille. Jos keli ei sitä innosta, toisinsanoen on liian kylmää, se surisee ja sirisee ja lopulta sulkee itse itsensä.

Kuvaamisinnostus lähti maanantaisen joutsenlauman näkemisestä, tekivät komean ja äänekkään ylilennon Lidlin päällä. Taisi itse Hans Välimäki olla kutsunut pitkäkaulat paikalle, eikös hän ole Lidlin mainosmannekiini? Kevät ja keväiset luontoilmiöt ovat täällä! Eikä vain Lidlin päällä:

 Lumen (olematon) määrä 10.3.2015

 Vantaanjoki on melko korkealla.

 Jo perinteeksi muodostunut Balin luontobongaus. Hän se jaksaa tuijottaa, analysoida ja ihmetellä.

 Sorsapariskunta. Yllättävän terävää kuvaa antoi Canon pilvisellä säällä.

 Sitten bongasimme telkän. Ei vieläkään joutsenta. Mutta bongailut senkun paranee...

Tällä jäniksenraadolla oli pari päivää sitten vielä toinenkin jalka. Nyt on enää yksi tien pientareella muistuttamassa luonnon kiertokulusta. Ja Luxihan tästä minulle "kertoi"; sen tarkka kirsu löytää nimenomaan kaikki raadot. Ja myös nenäliinat.

 On niin kiiluvaa, puhdasta, sädehtivää, että ihan silmiin sattuu!

Oli tumma ja myrskyinen yö... Ei, kyllä tämä on ihan aamuräpsy. Kello on n. 09.00. Kyllä se siellä on, aurinko!

 Läheinen puistontapainen. Tässä käydään välillä poikain kanssa spiidailemassa. Kyllä ne irtijuoksuhepulit saavat tälläkin kentällä aikaiseksi.

 Niin on parturoitu hienoiksi!

Pojat bongailee fasaania. Siellä se kaukana ylittää tietä. Katsokaapa muuten myös vasemmalla olevaa sangen metsäistä kuusiaitaa. Tuolla taaempana siintää ylläoleva parturoitu aita. Hieman erinäköistä.

Ilmeisesti aikainen aamu on parasta aikaa bongata lintuliikennettä? Tässäkin tiellä oli menossa jonkunlainen fasaanien välienselvittely ja keskustelu reviireistä (?) sillä ne lentelivät tien yli sikinsokin kiekuen ja tepastivat välillä asvaltilla kaula korkealla ja pää tanassa; MÄ asun täällä ja MÄ menen nyt tänne. Huima puuttuu kuvasta, taitaa olla nuuskimassa takanani hiekatonta asvalttia.

 Maaliskuinen jouluasetelma. Siivotkaa äkkiä pois!

Tässä on ilmeisesti siivottu. Tyrannosaurus makoili nimittäin matontamppaustelineen vieressä, joten mahtaako olla pudonnut vaikka maton sisältä?!

Kyllä luonto on ihmeellinen. Ja monimuotoinen. 
Siellä ne kaikki sulassa sovussa (paitsi fasaanit) uiskentelivat ja söivät aamiaista (kuten rusakonjalkaa) ja tepastivat menemään. Ehkäpä tämä Tyrannosauruskin on vain ruokalevolla ja pian se tepastaa tomerasti kohti Tikkurilan aamuvilinää.

Päivän lenkkidata 6.8 km.

Asiakasta askarruttaa - Specsavers-seikkailu osa 2.

Oli aika hankkia (taas) uudet silmälasit ja oli luontevaa lähteä asioimaan tuttuun ja läheiseen Specsaversiin. Kolmisen vuotta sitten hankin Tikkurilasta ensimmäiset Specsavers-lasini ja nyt toiset

ja mitä luultavimmin viimeiset.
Asiakaskokemus oli niin "mielenkiintoinen", että tarina oli ihan pakko jakaa:

jännää, miten silmälasimainonta on vuodesta toiseen aina yhtä hämäävää ja sekavaa. Kuinkahan paljon liikkeisiin yhä marssii asiakkaita luullen, että lasit oikeasti saa 19 eurolla tai monitehot peräti 49 eurolla? Mitä ovat "varastovoimakkuudet"? Onko kukaan koskaan nähnyt, että mainoksissa selitettäisi sitä? No, minä kyllä tiesin, ettei nuo tarjoukset koske minua. Olen tiennyt sen jo vuosikaudet, mutta aina asia jaksaa ihmetyttää.
Kahdet lasit yksien hinnalla (ei koske minua), silmälasien ostajalle aurinkolasit kaupanpäälle (ei koske minua) ja alennus tämä (ei koske minua) ja alennus tuo (ei koske minua). Olisi tietysti hauska yllätys, jos joskus jonkun Hulppean Edun saisi, mutta taitaa jäädä haaveeksi. Jos lukeudut ostajaryhmään, joka OIKEASTI saa ne aurinkolasit ilmaiseksi omilla voimakkuuksilla, tai yksien lasien hinnalla kolmet lasit, niin anna kuulua itsestäsi. Haluaisin nähdä, keitä nämä alennukset koskevat.

Ensimmäiseksi ihmettelin näöntarkistusta. Yleensä tarkistuksen lopuksi on ollut tapana räväyttää seinälle joku numerotaulu ja sitä sitten katsotaan juuri määrätyillä voimakkuuksilla todeten, "wau, onpa terävää" tjsp. Tällaista ei Specsaversissa tällä kertaa todettu. Yritettiin myydä niitä monitehoja, joita minulle on yritetty kaupata vuosikaudet... Mutta kun en halua. Sain silmälääkärinikin toteamaan asiasta, että "ei nekään autuaaksitekevät ole, osa näköalueesta jää edelleen näkymättä kunnolla".

Sinänsä asiakaspalveluhenkilö oli mukava ja asiansa osaavan tuntuinen, mutta silmälasien hankinta ja osto oli vasta alussa...

Jossain vaiheessa yritin ehdottaa, että jos ostaisinkin kahdet lasit, mutta työntekijän laskiessa kaksille laseille hintaa, ei ainakaan mitään alennuksia ja/tai etua näkynyt viivan alla. Sain sensijaan aika sekavan selvityksen siitä, että "ne toiset kannattaisi ostaa erikseen".

Kaupassa kiinnitin huomiota siihen, että Specsavers-valikoima on aika konservatiivinen. 
Mitään kovin räväkkää ei ole tarjolla ja tunnistin monet sankamallit "viiden vuoden takaa", valikoima tuntuu uusiutuvan aika verkkaisesti. Perussankaa on tarjolla hyllymetritolkulla ja esim. värit ovat hyvin maltillisia. Jotenkin jälkeenpäin jäi harmittamaan se, että etuja - jos nyt minulle sellaisia edes olisi kuulunut - ei tuotu mitenkään myyntitilanteessa esiin. Jälkeenpäin katselin kaihoisasti televisiosta mainoksia, joissa luvattiin silmälasien ostajalle aurinkolasit omilla voimakkuuksilla, mutta ei tällaisesta edusta vain liikkeessä puhuttu mitään? Hyllyssä oli myös sankoja, joissa luki "pakettihinta 179 e" - jälkeenpäin kuulin, että osa sangoista on hinnoiteltu siten, että linssit kuuluvat hintaan. Tästäkään minulle ei puhuttu mitään. Myyjän, joka oli juuri tarkistanut näköni (molemmat silmät - 5.25), olisi pitänyt tietää, että en minä tällaisia lappuja laseista näe.

Hyviä sankaehdotuksia kuitenkin sain. Nykymuodin mukaiset sangat - joita liikkeessä kuitenkin oli joitakin - eivät oikein minun kasvonpiirteisiini osuneet, niinpä niinkin halvat sangat, kuin 19 eur, todettiin yhdessätuumin parhaimmiksi ja sopivimmiksi.

Viikon kuluttua oli aika hakea uudet silmälasit. 
Ne luovutti herttainen nuori neito, joka kävi takahuoneessa hieman näyttämässä laseja "lämmityslaitteelle" ja toi sitten lasit takaisin "muokattuina". Huomatessani, että tyttö ei oikein tiennyt mitä tehdä, päätin jatkaa matkaani. Aamulla laseja pesiessä huomasin, että kummassakin linssissä on "mosaiikkimaista murtumaa". Soitto Specsaversiin ja puhelimessa lähinnä pyydettiin vain tuomaan lasit takaisin - minkä toki itsekin ymmärsin. Halusin vain heille heti tiedon, että lasit eivät ole kunnossa. Tai että HUOMASIN asian heti aamulla laseja pesiessä.
Laseja korjattavaksi viedessä myyjä sanoi: "Ei tämä haittaa näkemistä lainkaan". Tähän totesin, että jos maksan laseista 170 euroa haluan niiden toki olevan kunnossa ja priimat.
Myöhemmin kävi kuitenkin ilmi, että pinnoitteet eivät toimineet kuten piti; valoihin tuli heijastuksia. Että se siitä "ei tämä haittaa näkemistä".

Tiskille tuli jonotettua useampaan kertaan ja huomattua se kylmä tosiasia, että kun kauppa on tehty ja rahat kassassa, ei mielenkiintoa asiakasta ja hänen ongelmaansa kohtaan oikein enää ole... Saatuani uudet ja korjatut lasit, yritti ensin nuori neito numero 1 muokata sankoja (toinen sanka oli varmaan 5 senttiä irti päästäni....) siinä onnistumatta, sitten nuori neito numero 2 siinä onnistumatta ja lopulta kolmas, joka sai hieman muutosta aikaan sankoihin. Olin tässä vaiheessa ollut liikkeessä jo varmaan puoli tuntia.

Loppujen lopuksi ajaa hurautin Hakunilaan ja vein silmälasit sinne (maksusta) muokattaviksi paikalliselle optikolle.

Ei tämä nyt ihan huippu asiakaskokemus ollut. 
Huomata, että mikään tarjous ei koskaan kosketa sinua - ainiin, mutta sainhan sentään 19 euron alennuksen ja kun itse pyysin puoli tuntia Specsaversissa seistyäni silmälasivitjaa "korvaukseksi" tästä veivaamisesta (niiden arvo oli 8 euroa) niin sain myyjältä hänen vitjaa pitkään pyöriteltyään myönnytyksen; "no ota sitten". Tuo linssien pinnoitteen murtuman "hoito" ei minusta myöskään mennyt ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan - lähinnä he toivat asiayhteydessä esiin sen, että "me tarkastamme täällä lasit ennen luovutusta" - mutta ei pahoittelua tai anteeksipyyntöä siitä, että he ovat vialliset lasit luovuttaneet. Minun ITSE piti pyytää tuota 8 euron hintaista vitjaa; olisinko edes sitä keksinyt kysyä itselleni, jollei minun olisi tarvinnut hikoilla ja pyöriä myymälässä sitä puolta tuntia?

Ei näin Specsavers, ei näin.

Kuvituskuvan Eppu-koira ei liity tapaukseen. Koiran ilme vain sopii tähän juttuun kuin nenä päähän. Kiitos kuvasta, Jaana!

Kohtaamisia.

En ole tullut lenkittäneeksi pitkään aikaan kameraa, sillä ilmat ovat olleet hyvin harmaita ja sangen sateisia.
Sensijaan pojat pitää viedä lenkille vaikka sataisi ja tuulisi kuinka - tuulista on nyt monena päivänä ollutkin mikä tekee lenkit ekstratylsiksi. Tunne siitä, että tukka lähtee irti päästä ei ole mieltäylentävin.
Mutta mitäpä tuulesta ja sateesta, kun lenkillä voi kohdata mielenkiintoisia ihmisiä ja heittää heidän kanssaan läppää kaikesta maan ja taivaan väliltä. Vai mitä sanotte tästä:

vanhempi pariskunta tulee Vantaanjoen varren hiekkatiellä vastaan. Koirani ovat vasemmalla, rotvallin puolella ja menemme yhtäkaikki tien vasenta reunaa. Mies erkanee vaimostaan tien oikeasta reunasta ja alkaa kävellä minua ja meitä suoraan vasten. Aivan kohdalla miehen kävelylinja kertakaikkiaan pakottaa minut rotvallin puolelle, litisevälle nurmelle ja loihe lausun kuuluvalla äänellä; "Sinäpä se mukava ja ystävällinen mies olet", johon tämä Hiekkateiden Hurmuri-Heikki toteaa silmät päästä pullistuen: "Mitä sä paskalinkojen omistaja auot siinä mulle päätäsi".

Olimme juuri puhuneet kaverini kanssa kännykässä siitä, kuinka vanhemmat miehet kadottavat pilkkeen silmäkulmastaan ja ryhtyvät elämän katkeroittamiksi ja sivullisten kiusaajiksi. Ollapa Suomessa enemmän aurinkoa ja vähemmän veroja, ehkä ne vanhat herrat siitä virkistyisi ja vetristyisi ja lakkaisivat tölvimästä ohikulkijoita?

Onneksi Lidlin edessä oli lenkin päätteeksi iloisempi herrasmies kehumassa koiriani ja kertomassa omasta koiramenneisyydestään porokoirien parissa. Mies oli matkassa elämää nähneellä polkupyörällä ja mukana oli sen seitsemäntoista muovipussillista tyhjiä pulloja - mutta hänellä oli jotain todella kadehdittavaa myös mukanaan; nimittäin positiivisuutta. Tämä mies oli yhtä hymyä ja elämäniloa. Hiekkateiden Hurmuri-Heikillä olisi paljon opittavaa tällaisesta elämänasenteesta.

Tänään piipahdin TUULISELLA ja SATEISELLA lenkillä pikaisesti iskemässä muutaman tuotteen kassiin Tapulikaupungin K-marketista ja kun tulin takaisin koirieni luokse, oli vanhempi rouvashenkilö, Tuijaliisa Tuiterissa, syöttämässä koirilleni valkosipulipatonkia. Sanoin ensin ihan ystävällisesti hänelle, että "olisi hyvä kysyä lupa vieraiden koirien syöttämiseen" johon tämä Tuijaliisa pullautti hyökkäysryöpyn: "nämä ovat kalliita koiria, joku voisi ne varastaa, minä olisin voinut ne ottaa tästä matkaani, ei saa jättää koiria ulos, nämä kärsivät ja ovat nälässä". Ei tietenkään mitään pahoittelua, että "anteeksi, en vain voinut olla antamatta niille patongistani, kun pidän koirista" ehei. Parempi antaa täyslaidallinen vain. Kyllä minulla suu loksahti auki, että on siinä Tuijaliisalla otsaa! Jäin kuitenkin ihan mielenkiinnosta toviksi kuuntelemaan häntä; "kerro nyt niitä elämänohjeitasi" mutta rouva jauhoi sitä samaa. Kun totesin kuivakasti, että "sun olisi sitten varmaan pitänyt ottaa nämä mukaasi" niin hän alkoi huutaa: "oletko sä hullu", johon oli pakko nostaa jo hieman omaa ääntänikin; "etkö ymmärrä sarkasmia".
Taidan kyllä olla jonkinlainen hullumagneetti. Tuijaliisakin alkoi pokkana vaan tunkea lisää patonkia koirieni suuhun ja minun oli pakko liueta paikalta.

Tässä näiden episodien kanssa tulee miettineeksi, että mitä tämä Hiekkateiden Hurmuri-Heikki ajattelisi, jos hänen tiensä tukkisi yht'äkkisesti Keijo Kaappi? Mitä Tuijaliisa Tuiterissa pitäisi siitä, että minä tunkisin pullaa hänen mastiffinsa (hän väitti omistavansa sellaisen) kitaan silläaikaa kun hän itse on kaupassa? 

Onneksi sain myös tämänpäiväisen episodin jälkeen seurakseni vanhemman herrasmiehen, joka kertoi olevansa entinen pikajuoksija ja nähneensä meidät "monta kertaa koirien kanssa lenkillä. Taidat lenkkeillä aika paljon"?

Kaikenlaisia sitä taas onkin tuolla teillä ja turuilla. Oman pahan mielen ja oman vajavaisuuden "kostaminen" eläimille ja/tai koiraihmisille on jotenkin niin last season. Halailkaa puita tai pysykää päivisin sisätiloissa.

Oheinen kuvituskuva ei liity tämänpäiväiseen tapaukseen.

Hulvattoman hieno päivä Hupipuppanoilla - Great day for Hupipups!

Whippet-Harrastajien Tapahtuma pidettiin tälle kevättä 21.2. Klaukkalassa 
ja tuomareiksi oli kutsuttu uroksille Ingunn Ohrem (Pendahr) ja nartuille Ewa Westerlund (Carry On). Jätin suosiolla oman poikaviisikkoni kotiin ja otin mieluummin Ingunnin tänne yhdeksi yöksi tutustumaan poikiini kehän ulkopuolella. Ingunnista oli luonnollisesti mukavaa nähdä miten Bali elää ja asuu.

Kuten arvasin ja tiesin ennakkoon, lentokentän ajojärjestelyt ovat suoraan sanottuna takamuksesta.
Yht'äkkiä edessä on "vain" liikennemerkki ja kun tajuat sen, olet ajanut jo liittymän ohi. Reaktioaikaa ei kertakaikkiaan ole. Myöskään mitään tiemerkintöjä ei ole, pitää arvailla montako kaistaa kulloinkin edessä on ja arpoa missä ylipäänsä tien ja rotvallin raja menee. "Onhan sulla navigaattori" - naurattaa näin jälkikäteen, koska niissä kohdin, missä sitä olisi tarvittu, näkyi ruudulla vain harmaa auto ajelemassa keskellä ei mitään... Onneksi määränpäät kuitenkin löytyivät.

Ilta Ingunnin kanssa meni hyvin nopeasti, ehdimme syödä, käydä pienellä iltalenkillä ja katsella hieman kuvia ja videoita koneelta. Sitten olikin jo nukkumaanmenoaika, sillä aamuherätys oli 05.00.

Istuin Tapahtumassa aitiopaikalla ja sain vielä muutaman kotimaisen tuomarinkin viereeni - ihailemaan, kommentoimaan ja ihmettelemään whippetien kirjoa. Sain kuvattua koiria melko hyvin - vaihteeksi - ja lähes 300 kuvan otos yllätti hieman; niinkö paljon ehdin räpsiä? 300 kuvaa = n. 4 tuntia kuvankäsittelyä...
Matolla ja kehän koolla oli varmasti osuutensa, mutta ihmeen paljon näkyi etujalat alla -liikkeitä, muutamat koirat keventelivät ja sitten oli ahtaita ja leveitä takaliikkeitä, kinnerahdasta ja Ewan mukaan myös "single trackingia" jolle en ole (vielä) keksinyt suomenkielistä vastinetta. Google tarjoaa tähän selitystä: A single-track railway is where trains in both directions share the same track. Yhtään hakua ei ainakaan ensimmäisellä sivulla osunut KOIRAmaailmaan.

Muuten koirien katselu meni kyllä nautinnosta. Suomalaiset ovat selvästi treenanneet koiriaan ja koiriensa kanssa, sillä esittäminen oli mielestäni jopa korkeatasoista. Muutamilla esittäjillä oli pieniä ylilyöntejä namin kanssa; lähdetään liikkeelle ja pidetään namia koiran edessä ilmassa kuin aasilla ratsastettaessa konsanaan; kun pidetään tikun päässä porkkanaa.... Luulisi, että kun omistaja liikkuu, liikkuu koirakin. Ilman, että sitä tarvitsee houkutella "ilmanamilla"? Tästä puhuttiinkin siinä kehän reunalla paljon; kuinka esittäjille kehittyy mitä moninaisimpia maneereja. Monet eivät varmasti näistä ole edes tietoisia... Ilmanamilla koira keskittyy vain namiin (ei eteenpäin menoon) ja liikkeistä tulee pomppuiset ja sojottavan sutivat, koiran pää on tuhannen kenossa ja pakka on kyllä hajalla.

Koiria oli moneen lähtöön, kuten aina. Tyyppikirjo rodussamme on suuri. Tuomareilla ei siten ollut mikään helppo tehtävä edessään, mutta kumpikin nautti tehtävästään paljon ja paluumatkalla autossani (kämppiksen avaruusaluksessa) käytiin intensiivistä keskustelua sijoittuneista ja voittajista. Odotan innolla heidän raporttejaan päivästä.

Hupipuppanat menestyivät Tapahtumassa erinomaisen hienosti ja oman blogikirjoituksen ja kuvakavalkadin arvoisesti, joten pidemmittä puheitta keulimaan:

puppy class females 6-9 months:

Softouch Ebony Eyes & Softouch Eyecatcher (Ch Twyborn Philadelphia x Ch Softouch Hazelnut) no placement for these lovely girls but I wanted to share this picture: both girls look intensively towards junior classes!

open class females:

Bonnywapit Funnybunny (Ch Twyborn Philadelphia x Bonnywapit Earnabuck) took flattering 1st placement among 15 competitors. "Milli" ended up BB-4 and took also BOS-open win!

working class females:

C'mere Malibu (Ch Twyborn Philadelphia x Ch C'mere Icy Crystal) took class win among 10 females. "Cilla" was also BIS-working!!

Bonnywapit Feefifofum (Ch Twyborn Philadelphia x Bonnywapit Earnabuck) was 3rd with HP in working class.

And what happened in champion class? Rosee, Ch C'mere Milwaukee took her class and was BB-1..

BB-1 Ch C'mere Milwaukee, BB-2 Wolf Tone Mirabelle, BB-3 Ch Softouch Hazelnut, BB-4 Bonnywapit Funnybunny

In champion class Tuikku, Ch Jagodas Gingembre (Ch Twyborn Philadelphia x Ch Aaniston An Outstanding Filly) was 3rd with HP:

Tuikku showed also BIS-progeny class.


Then -  it was time to compete in BIS:

BIS Ch C'mere Milwaukee and judges Ewa Westerlund & Ingunn Ohrem & BOS Ch Miyessa Born To Run.


Way to go girls! Couldn't be more proud.

Sitä sun tätä.

Kera kuvakavalkadin. Kuvahan tunnetusti puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. En ole omasta mielestäni juurikaan kuvia ottanut, mutta kas, kun rupesin koneen kansioita käymään läpi niin johan sieltä löytyi sitä sun tätä:

Tällainen rykelmä täältä aamulla portin takaa lähtee. Nykyisessä Kenzolassa ei ole kuin tämä yläportti.

Muistan ikuisesti kuinka vuosia sitten osuimme keväällä Bauhausiin oikeaan aikaan. 40 euron hintaiset pajuaitaelementit lähtivät kympillä/kpl, kun niissä oli pieniä homepisteitä. Nyt osuimme Hong Kongiin oikea-aikaisesti, nimittäin en juurikaan ole tekokasvi-ihminen, mutta jos halvalla saa, niin... Asunnossamme on valoa ajatellen muutamia haasteellisia kohteita ja niihin on hyvä tökkäistä "hieman vihreää".

Tikkurilan Kontti myy sangen edullista käytettyä. Paikka on iso ja siellä on värilajiteltuina mm. verhoja. Sekosin sen verran kiireessä ja ERITTÄIN täysiä rekkejä plärätessä - olivat muuten laittaneet verhorekkeihin sitten myös tyynyliinoja, kaitaliinoja, pöytäliinoja jne - että jos näin jotain nättiä ja halpaa niin ostopäätös syntyi siinä. Kotona irrotin laput ja liput verhoista ja HAH, olivat niin kauniisti ja pulleasti aseteltuja, että halpaan menin. Kirjaimellisesti. Kutakin verhoa oli nimittäin vain yksi. Ilmankos olivat halpoja. Mutta ei hätää, Kenzola innovoi tällaisen ratkaisun.

Lapset ovat majailleet työhuoneessani tähän malliin. Peti on enemmänkin tuollainen terassi- ja pihakäyttöön sopiva, lörppö ja letku laidoiltaan. Aikani koirien spagettiolomuotoja siinä katsellessani..

 päätin hankkia hieman ryhtiä. Biltemasta löytyi tämä muotonsa pitävä peti edukkaasti, 19,90.

Eteisen kaapista on löytynyt pimeydestä pitäviä vilistäviä, joten siitäs saatte, valoa. Hupi ja Bali möllöttävät matolla; ohjelmaa odotellen.

Sitä sitten löytyi mm. täältä. Tämä ulkoilutie johtaa isolle urheilukentälle; siellä on pojat jo hieman päästelleetkin. Raitin oikeassa reunassa, muutamien satojen metrien päässä, on myös koirapuisto ja sielläkin on tullut visiteerattua.

 Kaunista kylän raittia.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että voin lakata haaveilemasta tänne mitään mätsäreitä järjestämästä. Tämä Spondan omistama kiinteistö odottaa purkua. Ja on käyttökiellossa.

Mutta kuka oli Henrik Forsius? Wikipedian mukaan Helsingin ensimmäisen historian kirjoittaja, Kirkkoherra, filosofian maisteri ja hän eli vuosina 1733-1813.

Tällainen pitkäkoipi loikkasi eilen Kenzolaan visiitille. Aivan ihana, YLIreipas, iloinen, häntä vispasi ja kietoi sekunnissa pojat pikkuvarpaansa ympärille. Tosin "Sofi"-tytön Anni-äiti oli myös matkassa sekoittamassa poikieni päitä. Hurmaava vemmelsääri tämä Vi'waun Miumau Maui.
Kiitos Iitu, ihanaa, kun ehditte käydä moikkaamassa!

Kun saan jotain päähäni...

- et sitten parempaa otsikkoa keksinyt? LOL

Lollit sikseen. Olen tepastanut lenkillä ohi valtaisan, tyhjän, teollisuuskiinteistön muutamaan otteeseen. Maanantaiaamun ratoksi ajattelin "ohimennen" selvittää, kuka tuon kiinteistön omistaa ja mahtaisiko sinne olla mitään saumaa päästä koirien ryskäämään. Siellä olisi nimittäin ideaalit tilat niin näyttelyille kuin koulutuksillekin. Ja ainahan voi kysyä.

Olin nähnyt talossa Martelan logoja, siispä kilautus Martelaan, asia varmaan selviää tuossa tuokiossa. Kuinka väärässä olinkaan.

- Minä olen ollut täällä 30 vuotta töissä, ei se meidän talo ole, emme me... ei me.... ehkä siellä on joskus jotain... ei se kyllä...
Olin jo heti ensimmäisen puhelun aikana haavi auki? Ei se meidän talo ole? Niin, talohan voi olla vaikka Hjallis Harkimon rakennuttama ja omistama, mutta äkkiseltään luulisi, jos Martela siellä on joskus ollut, niin tietoa talosta löytyisi.
Sain yhteystiedot Martelan kiinteistöistä vastaavalle, jota ei päivän aikana saanut missään vaiheessa kiinni. Eikä hän vastannut myöskään soittopyyntöön.

Pirautus Helsingin kaupungin ystävälliseen palvelunumeroon.
- Tarvitaan tarkka osoite - ainakin - ja asiaa voi kysellä tästä, tästä ja tästä numerosta.
Voi veikkonen, sain niitä monta. Siis numeroa.

Kukaan ei vain oikein vastannut mistään, oli numeroa, joka kyllä soi ns. normaalisti, mutta sitten kuului KLONK. Sitten oli numeroa, jossa vaadittiin jotain kiinteistönumeroa;
- Ei me täällä millään osoitteella etsitä
Tuota, mitenköhän minä selvitän kiinteistönumeron?
- Menkää kansalaisen karttapalvelu-sivustolle ja sieltä sitten hakekaa.
Minua alkoi naurattaa. Ette te voisi auttaa löytämään sitä?
- Emme me täällä... en minä... me emme millään osoitteella etsi. Pitää olla kiinteistönumero.
Puhelun aikana istuin koneella ja menin tuolle sivustolle sadatellen. Ja kuten arvelinkin, sivu näytti joltain hepreankieliseltä mystiikkasivulta - mutta päätin yrittää. Koska luulin jälleen olevani piilokamerassa ja rouva ähisi luurissa mantraansa; Emme me, me ei täällä, minä en - naputin kiireessä osoitteen väärin. (Martelan Outlet on sijainnut osoitteessa Henrik Forsiuksentie 39 ei 38) mutta rouva vain painosti menemään: Me emme täällä - minä en.
Sivusto avasi sitten Tapulikaupungintie 6:lla (vastapäätä sijaitsevan Sjömanin varikon osoite) leppäkerttua muistuttavan kuvan. Äärimmäisen sekava kuva, jossa oli miljoonia mustia pisteitä siellä täällä, junarata ja mitään muuta tunnistettavaa ei. Ei esimerkiksi teiden nimiä ollenkaan.

Tilanne oli aika absurdi. Rouva, joka työskentelee kaupungin karttapalveluissa hokee hokemistaan, että minä en ja me emme täällä ja klikkaa sitä isommaksi (mustat pisteet vain suurenivat) ja meikäläinen yrittää saada kiristämällä, anomalla, huumorin avulla jne. APUA mutta puhelu on tuomittu lopetettavaksi tuloksettomana.

Että semmoinen Helsingin kaupungin PALVELUnumero.

Illan aikana sähköpostiini ilmestyi kuitenkin Martelan asiakaspalvelusta meili, jossa epäiltiin talon kuuluvan Spondalle.
Vielä ehdin soittaa sinne!

Spondalla oltiin erittäin ystävällisiä ja avuliaita ja luvattiin selvittää asiaa. Asiakaspalvelu lupasi soittaa tänään - josko talosta selviäisi pian lisää!

Semmoinen taloepisodi. Ihan vaan soitan ja kysäisen...

Valitettavasti en saanut kuvaa talon julkisivusta (nämä ovat kaikki talon takaa...) kun Canon kieltäytyi pakkaseen vedoten enää toimimasta. 

Suut makeaxi - Xylitol-purkassa on nyt makua!

Kenzolassa on tehty Vuoden tuotelöytö. 
Miten kummassa minulta on mennyt OHI valtava määrä Xylitol-makupurkkauutuuksia??!!

Suklaansyöntini lähti viime vuonna hieman sormikkaasta ja joulukuiset Lidlin konvehtirasiat olivat viimeinen pisara; nehän olivat jo lähes ilmaisia. Äkkiä nyt joku kansanedustaja luomaan konvehtirasiaveroa. On syytä luoda erikseen KAKSIKERROKSISILLE konvehtirasioille rotivero, kyllä yksi kerros riittää.

Silmäni harhailivat kassalla seistessä kohti Xylitol-purkkapussia, jossa luki FLOW. 
Purkka sisälsi kolmea eri makua; ensin maistuu mustikka, sitten vanilja ja lopuksi menthol. Seuraavaksi tiirailin tarkemmin Tapulikaupungin K-marketin tarjonnan ja nyt lähti myös Xylitol-purkan ostaminen kynsikkäästä.

Eihän tämä ole tottakaan.
Cloetta on kaikessa hiljaisuudessa lanseerannut makupurkan makupurkan perään - ja loppua ei (onneksi) näy.

En ole enää viimeaikoina (tupakoinnin lopetettuani) purkkaa syönyt, ja silloinkin kun söin ne olivat basic-tyynyjä (nykyinen Jenkki Original-sarja), joissa maistui joko Fresh Mint tai Spearmint. Kun katsot ensimmäisen kuvan lasimaljaa - niin ei, kuvassa ei ole karkkeja vaan ne ovat makupurkkia. Kuutioita, isoja tyynyjä, pyöreitä, sokerisen näköisiä pastilleja.

Onko niistä suklaan korvikkeeksi?
Ainakin toistaiseksi toimivuus on tapissa. Illalla Emmerdalen juonenkäänteitä seuratessa tapanani on ollut nakertaa jotain makeaa ja herkullista. Nyt syön television katselun lomassa muutaman makupurkan ja ihmettelen - että voiko purkka tosiaan olla näin hyvää?

Kyllä se voi. 
Makusuosikkini ovat vasemmalla nähtävät ENJOY-sarjan kuutiot; Juicy Cube Orange-Cranberry; hyvin pirteä, mehukkaan maukas, pirskahteleva, raikas ja karkkimainen ja Tasty Cube Polka Mint; karkkimainen, makealta mintulta maistuva, raikas, kepeä, hieman sitkeä, maku loppuu verrattain pian. Tuo Twisted Raspberry-Liquorice oli hieman pettymys; sitkeähköä jauhaa, maultaan laimea ja pliisu. Vadelma ei niinkään maistu.
ENJOY SORBET-sarjasta tuo Lemon-Lime on herkullisen ja pehmeän sitruunainen, karkkimainen, mehukas, mukavan pehmeän ja lempeän makuinen ja on ehdottomasti myös TOP 3-makulistallani. Raspberry Sorbet on myös lempeä ja karkkimainen, ja hyvin kevyen vadelmainen.
Tuo FRESH-sarjan Fresh Spearmint on tuoteuutuus ja se on nimensä mukaisesti hyvin raikas ja pirteä purkka.
Kahdessa Xylitol-purkassa on 4 kcal.

Laksatiivinen vaikutus?
Kyllä. Ei ole(kaan) tarkoitus mässyttää koko pussia kerralla (Tapulin K-marketissa myös melko suolainen hinta, 3,99 e/pussi) vaan illan aikana 4-5 purkkaa on hyvä. Myös alkoholilla on humalluttava vaikutus ja ylensyönnillä ähkyttävä, joten älä anna laksatiivisen vaikutuksen pelottaa sinua - hyppää rohkeasti Xylitol-makupurkkien maailmaan!

Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä uusia makuja tuoteperheisiin on tulossa. Sillä aikaa Cube- ja Sorbet-sarjan purkat piristävät ja maustavat Kenzolan päiviä!

kuvituskuvat © Kenzola

Mikä siinä oikein kesti?

Jaapajaa, hyvä kysymys.
Nimittäin NASTAkenkien ostamisessa. En olisi voinut kuunaan ikipäivänä uskoa, että nastoilla kävely on NIIN mukavaa, huoletonta ja näpsäkkää.
Luulin, että nastakengät ovat epämukavat, erittäin hinnakkaat saatuun hyötyyn nähden ja niillä ei voi kävellä kuin jäällä. Ja kaupan klinkkerilattialla kaatuu.
No justiinsa.

Viikon nastailun jälkeen en voi muuta todeta kuin ihmettelen, etten aiemmin saanut aikaiseksi moisia ostaa. 
Eilen Kuningaskuluttaja-ohjelmassa kolme koirallista kävelijää testasi erilaisia nastajalkineita. Joukossa olivat Icebug, Polecat ja Sarva; suomalainen merkki. Kallein merkki (Icebug) voitti, Polecat oli toinen ja suomalainen kolmas. Ruotsalaiset osaavat nastakenkien valmistuksen, sillä sekä Icebug että Polecat ovat ruotsalaisia merkkejä. Kuulema Jeti-merkkisiä suomalaisia kenkiä pyydettiin myös testiryhmän testattavaksi, mutta kyseinen valmistaja ei vastannut testipyyntöön. Ihmeellistä.

Klippi oli ihan asiallinen, tosin se ei kertonut, miksi Icebugit voittivat? Käsittääkseni sekä Icebugilla että Polecatilla on pohjassa liukumisen estäviä kuminastoja joita ei suomalaisessa Sarva-jalkineessa ollut ja siksi se merkki on sitten erityisen liukas - varmasti sekä peilijäällä että klinkkerillä. Jokatapauksessa kaikki testaajat kehuivat kenkiä kilpaa - ja mikseivät olisi.

Se nastakengillä kävely? 
Kyllä on rentoa menoa. Voi kävellä aivan normaalisti. Ei tarvitse jännittää joka lihasta sipsutellessaan normilenkkareilla, voi VAIN kävellä. Mitä jäisempi kohta tiessä, sen parempi; ei haittaa pätkääkään. Ei tarvitse kiertää - kuten eilen pariskunnan metsässä, mies käveli tien lumista laitaa ja vaimo huhki metsän puolella, hangessa.
Mikä siinä muuten on, kun puhun puhelimessa kaikki ohikulkijat haluavat puhua kanssani, mutta kun en ole puhelimessa ja yritän kuuluvalla äänelläni heittää läppää ohikulkijoille (kuten tässä tapauksessa näille maastoluistelijoille) niin minuun päin ei katsotakaan? Olisin jakanut heille iloista nastasanomaa!

Kaupassa kengistä kuuluu voimakas rouhinta ja roisk ruts roisk mutta niin kuuluu tänä vuodenaikana monen muunkin kulkijan jalkineista. Mitenkään liukkaat ne eivät kuitenkaan ole, kuten aluksi (turhaan) pelkäsin.

Jälleen kerran kaikki pelot osoittautuivat turhiksi. 
Joulun aikaan joku apteekki mainosti kenkiin saatavia erilaisia nastaremmejä. Niiden hinta oli 40 euroa pari. Hobby Hallista ostamani Polecatit maksoivat kanta-asiakasalennuksen kanssa 71 euroa. Sijoittamalla 30 euroa lisää sai hyvät leveälestiset jalkineet, joilla on lisäksi erittäin mukava kävellä! Ne ovat joustavaa softshell-materiaalia ja käsitelty vesisuojakalvolla.

Enää ei Kenzolassa tarvitse luistella! Poikien hihnat riittävät hyvin sinne rotvalliin, jos on heille oikein pliukas kohta. Mutta ulkoiluttaja pysyy pystyssä, jäästä viis.

Vuoden 2014 kilometrit! Ja pari pientä uutismurua.

Hässäkkää, hässäkkää...
Kilometrit ovat olleet laskettuna kirjanpidossani jo aikapäiviä sitten, tarkemmin sanoen 3 viikkoa, mutta kun tässä saa juosta yhtenään HYKSissä ja Baliakin on pitänyt uittaa ja tarkistuttaa ynnä tehdä kehäsihteerihommia - niin avot, kirjoitushommat seisoo.

Vuonna 2014 marssimme 1816,3 kilometriä,
joka on 13,3 kilometriä enemmän kuin 2013. Ja 101 kilometriä vähemmän kuin huippuvuotenamme, 2012, jolloin tepastimme 1917,3 kilometriä. Kenkiä kyllä viimevuonna kului huolella, sillä ostin Hobbarista peräti kaksi paria näitä:

älyttömän hyvät kenkulit, todella kevyet, mukavat kävellä - mutta pohja oli tuollaista höttöä ja keräsi oikein keräämällä kiviä pohjan "väleihin" ja tuloksena oli puolen vuoden jälkeen reikä/reikiä pohjassa.
Kävelimme 2014 yli 100 km joka kuukausi; yllättäen loppuvuodesta reilummin: lokakuussa 187,3, marraskuussa 180,9 ja joulukuussa 182,2 km.

Märistä keleistä johtuen hankin Tarjoustalosta nämä:

jykevät, erittäin hyvät kävellä, erinomaiset "väistökengät"; eli näillä tuli seistyä lumisohjossa "metsän puolella" useita kertoja eri koirakoita väistellen. Ja hyvin piti. Vettä siis. Ja pystyssäkin. Kunnes kahden-kolmen viikon käytön (!) jälkeen toisen jalkineen pohjaan tuli murtuma (!!) ja vettä tuli sisään kuin avonaisesta keulavisiiristä ikään. Palautus Tarjoustaloon toi tässä tapauksessa hieman pahan mielen, kun myymäläpäällikön mielestä vaihto 5 euroa kalliimpiin jalkineisiin maksettiin omasta pussista. TT voisi vähän panostaa laatuunkin... tai sitten 3 viikkoa kestävien kenkien oikeampi hinta olisi ehkä euron luokkaa pari??

Näillä mennään nyt. Lumisohjossa ja pakkasessa. Muita "huipputepastus"kuukausia olivat maaliskuu 159,1 km, huhtikuu 153,3 ja heinäkuu 161,1. 1816,3 totaalikilometriä ei ole huono, mutta kyllä se viimevuotisilla suklaansyönneillä jää alakanttiin.

Tämä vuosi on alkanut löydöillä XYLITOL-hyllystä; nassutellen näitä: 

Kenzola rekommenderas. Noi Cubet varsinkin on herkullisia Emme-"nameja"! Siellä on nyt juonenkäänteet olleet sellaisia, että muuten menisi kynsinauhoja ellei olisi jotain pientä nassutettavaa TV-pöydällä.

Sitten näiden kenkulikuvien myötä: ovat yhä kenkähyllyssä ja erinomaisessa kunnossa:

ostoajankohta kesä-heinäkuu 2014. Ostopaikka Lidl.
Pahoitteluni silmäpostaukseni aiheuttamasta järkytyksestä ja mielipahasta lukijoille. Tila ON ikävä, mutta ei se nyt mikään dramaattinen ole. Itseäni rassaa eniten laukata HYKSissä alvariinsa, mutta toki minä siellä laukkaan kun kerran hoitoa saan. Vaikka se hoito nyt ajoittain hieman kivuliasta onkin.
Näköni on aivan normaali - paitsi miinusta on kyllä silmiin tullut muutamassa vuodessa abaut yhden pykälän verran lisää - uusia pokia täytyy nyt ostaa vähintään kahdet; ns. normilasit + syväterävyyslasit koneelle. Specsavers - HELP!!

Muutamat ovat kyselleet, miten verkkokalvorepeämä ilmoittaa itsestään?
Silmässä alkaa välähdellä. Minun tapauksessani välähtely oli ensin salamointia, sitten se oli kuin formulalipun liehutusta ja lopuksi sellaista "matomaista kierintää" näkökentässä. Tässä tapauksessa aivan silmän reunalla; kun käänsin katsetta oikeaan niin FLÄSH - välähti. Tällaista välähtelyä voi katsoa parisen viikkoa, kuten minäkin tein, soitin HYKSiin ja antoivat sieltä sitten ajan tulla vastaanotolle. Jos siis välähtely kestää, on hakeuduttava silmälääkäriin. Välähtely johtuu juurikin verkkokalvon repeämästä. Jollei lääkäriin mene ajoissa, verkkokalvo voi irtautua. Sitten ei selviä enää laseroinnilla.

Nämäkin kenkulit kuuluvat Kenzolan vuonna 2014 ostamaan lenkkivalikoimaan, kevyet, mukavat tepastaa, mutta ei minnekään mutalenkeille:

ja sopivat väriltään uutismuruun kaksi: olimme Balin kanssa 13.1. Mevetissä joukkosydänultrassa ja puhtaat paperit Balille!!
Mukava visiitti kaikenkaikkiaan. Sen EHKÄ kruunasi Matin tapaaminen! Mikä sielukas, hienoeleinen, sivistynyt, suloinen whippetinpoika se olikaan. Lumouduin aivan täysin. Matissa oli paljon samaa kuin ensimmäisessä whippetissäni Jakke Jäyhässä. Jaki oli samanlainen hiljaa äänekäs ja sivistyneesti läsnä joka paikassa. Hillitty ja hienoeleinen - aivan kuin Matti. Matti mahtaa olla koira, joka lumoaa aina ja kaikki. Kaikkea hyvää jatkossakin Matin laumaan ja itse Matille iloa sinne häntään vain!

Sitten ei ole enää jäljellä kuin tämä kuva:

nämä pojat ne pitää Kenzolan emännän liikkeessä. En voisi olla taaskaan kiitollisempi ja ikionnellisempi lapsistani. Edessä pitkäkuono-Viri, takarivissä vasemmalta Bali, Hupi, Luxi ja Huima. Kiitos pojat!

Siispä käppäilemisiin - onkin jo korkea aika lähteä aamulenkille. Siellä sataa loskaa vaakaan ja vinoon - täytynee kaivaa saapikkaat esiin, tämä ei ole nyt lenkkarikeli!

Vielä kerran Hyvää Uutta Vuotta kaikille blogiani seuraaville!

Silmä sakkaa.

Eilisellä kolmannella käynnillä  HYKSin Silmäklinikalle sain vihdoin käteeni hieman kättä pidempää, nimittäin potilaskertomuksen ensimmäiseltä käynniltä. 
Laseria tuli nyt kolmannen kerran. Silmässä oli 2 uutta reikää. Tai no, oliko ne nyt sitten lasiaisessa tai verkkokalvossa, mutta kuitenkin. Kovin ovat erilaisia kaikki lääkärit ja heidän laserointitapansa...

Ensimmäisellä käynnillä minua hoiti erikoistumassa oleva lääkäri - joka halusi näyttää silmääni kahdelle muullekin,  toiselle lääkärille ja vielä kirurgillekin. Taisin olla aika mielenkiintoinen tapaus. Ensimmäinen lääkäri oli epävarma siitä, että meneekö reikä laseroiden vai tarvitaanko leikkausta. Laserointi oli ensimmäisellä kerralla sellaista välähdys - tauko - välähdys - tauko, eikä se oikeastaan tuntunut miltään. Jonkun kokeneen lääkärin tulisi kuitenkin kertoa tälle ensimmäiselle, että kun iso, lasinen linssi laitetaan silmään kiinni (vaikka siinä onkin puudutustippoja) niin silmässä on sille ominainen refleksi; kun jotain tungetaan lähelle näkökenttää, silmä menee kiinni. Lääkäri käskytti ja käskytti, että "nyt pidät silmän reippaasti auki, etkä laita sitä kiinni kun linssi tulee" - linssin silmään saamisen kanssa luonnollisesti kesti ja kesti, enkä minäkään muistanut (saati lääkäri siitä maininnut) että jos katsoo ylös, linssin saa heti paikalleen!

"Kello 11 alueella todettavissa lattice-alue, jonka reunalla todetaan kaksiosainen läppämäisesti revennyt verkkokalvo".

kuva Googlen haulla "lattice". Ja osuva kuva onkin. Juuri tätä sillä latticella tarkoitetaan. Silmässäni on siis tällaista verkkoaitamaista rakennetta.  

Toisella käynnillä ulkomaalainen lääkäri oli sangen tehokas. "Mitä kulu" ja sitten "Tule laser. Toivotavasti ei tarvitse ena laser". Tällä kertaa laser tuli tykityksenomaisesti, välähdysvälähdysvälähdys - eikä taukoja juuri ollut. Hoitaja piti päästäni kiinni, että se pysyy paikallaan, silmä valui aivan norona ja tunne oli erittäin epämiellyttävä. Vähän kuin sinulla olisi haava kädessä, jota sorkittaisi.

Tippoja on kaikilla kolmella kerralla tullut roimanpuoleisesti. Jostain syystä ruskea silmä (?) ei niin laajene helposti ja laajennustippaa on laitettu aina kahdesti. Eilinen, kolmas lääkäri, kuitenkin innostui puudutustippojen kanssa ja loiskautti niitä silmään siihen malliin, että lähdettäessä polilta olin kirjaimellisesti puolisokea. Eilinen käynti oli muutenkin taas melko traumaattinen, koska silmästä tosiaan löydettiin UUTTA laseroitavaa. Vanha repeämä alkoi olla ok, mutta uudet repeämät veivät minut kolmatta kertaa TYKITYSlaseriin. Jossain vaiheessa aloin laskea valoja, lopetin 70:n kohdalla. Ensimmäisessä potilaskertomuksessa muuten lukee, että "200 mikronia, 120 milliwattia, 0,2 sekuntia, 130 laukausta kahdessa rivissä verkkokalvorepeämän ympärille".
Tämä kolmas tykitys oli tunteena jo lähellä hampaan juurihoitoa.

Eilisellä käynnillä sain lisäksi kuulla, että "suurimmalla osalla yksi laserointi riittää. Sitten on teikäläisiä...". 

Neljättä kertaa HYKSiin 30.1. Koitahan nyt silmä asettua, toivoo Anita.

Kohti Uutta Vuotta - rakettien säestyksellä.

Jälleen on yksi uuden vuoden -"juhla" takana. Se sujui tuttuun tapaan meillä hyvin rauhallisesti, koirien - Virin - ehdoilla. 
Viisikymppisenä huomaan - yleensä nuorempien ja ehdottomampien kirjoituksia lukiessani, että ikä vie vääjäämättä ajatuksiani muualle, muovaa niitä, myllää ja mellestää - ja kun sanon muualle, tarkoitan sillä sitä että onnistun joskus ajattelemaan asioita toisen ihmisen kantilta. 
Vuodenvaihteen tietämillä sain kuulla muutamia kipakoitakin mielipiteitä rakettisateen puolustajilta; yksi tykkäsi ruudin hajusta, toinen koki, että "rakettien kieltämisestä vouhottaminen on yhtä tyhjän kanssa, kyseessä on kuitenkin vain koira". Olipa Facebookissa kiertänyt tarina - jota ikäväkseni en löytänyt - jossa kirjoittaja tähdensi "hysteerisen koiran johtuvan vain hysteerisestä omistajasta".
Yhteistä näille kirjoittajille oli se, että heitä "ärsytti somessa alkanut vouhotus raketeista ja söpöjen koirien kuvien myötä alkanut kampanja raketteja vastaan".
Löysin jonkin keskustelun tyngän aiheesta, se oli tosiaan tynkä ja keräsi pian "Meidän Bella, Jeri, Musti, Bongo ja Rike ei onneksi pelkää. Bongo yrittää jahdata raketteja ikkunan takaa, se on hauskaa katsottavaa" - tyylisiä kommentteja. Toiset, kuten minä listasin Virin lääkitysaikoja, milloin yritettiin ulkoilla ja mietin antaako viides tabletti vai ei. Viidellä tabletilla lopulta mentiin. Lisäksi joissain ketjuissa vertailtiin koirien lääkityksiä - kovin monia erilaisia tuotteita olikin käytössä luontaistuotteista ja painepaidoista aina erilaisiin rauhoittaviin lääkityksiin. Olipa niitäkin, jotka olivat pettyneitä, kun koiralle saatu lääke ei toiminut toivotulla tavalla. Muutama mietti oliko paukkuarkoja koiria aikaisemmin, ja päätteli niitä olleen, mutta niistä ei vain puhuttu?

Vastakkainasettelun sijaan toivoisin nyt ihmisiltä kykyä tai ainakin yritystä asettua toisen ihmisen asemaan. Miksi? Mitä väliä sillä on? Vain sillä on väliä, mitä MINÄ ajattelen. 
Muotoillaan lause uudelleen. Vastakkainasettelun sijaan toivoisin ulostautumista omalta mukavuusalueelta ja ymmärrystä sille, että kenellä oikeasti on paukkuarka koira ajattelee asioista lähtökohtaisesti hyvin eri tavalla kuin se, jolla paukkuarkaa koiraa ei ole. Ainiin. Oli kirjoittajien joukossa sellainenkin, jolla oli paukkuarka koira ja kuitenkin hän hämmästeli, että "on kyse vain yhdestä päivästä, kamoon".

Kamoon tosiaan. Yritin lenkkeillä iltalenkin koirieni kanssa kello 17.00. Lopetin rakettien ja paukkujen laskemisen numerossa 30. 
Oliko olemassa jokin aikaraja niille paukuille, heh. Tästä johtuen Viri meni niin lukkoon, ettei se toimittanut ulkona mitään asiaa. Muutkin koirani olivat ihmeissään, että mihin sodan keskelle olen ne oikein tuonut. Iltalenkin pituus taisi olla kaikki 800 metriä. Mihinköhän aikaan minun tulisi iltaulkoilla koirien kanssa, että se olisi vielä "turvallista"? Kello 15 kenties?

Kamoon tosiaan. Kyseessä on vain koira. Ei kai uuden vuoden ilotulituksia kielletä yhden koiran tai joidenkin koirien takia. Tuskin.
Erään eläinlääkäriaseman mukaan paukkuarkoja koiria olisi noin 30 %. Wikipedia sanoo Suomessa olevan koiria n. 600.000. Pikaisen laskutoimituksen mukaan niistä 180.000 on paukkuarkoja. Kyseessä on tosiaan vain yksi laji, koira. Mitähän muut eläimet ovat paukuista mieltä? En pidä itseäni kovinkaan kukkahattuhenkisenä, mutta mitenkäs tosiaan ne kaikki muut Suomen metsissä elävät eläimet - onkohan niillä kuinka "hauskaa" pauketta kuunnellessa? Ainiin, mutta sehän on vain yksi ilta ja yö, kamoon. Silmiini osui kyllä myös erään dementiayksikössä työskennelleen ihmisen avautuminen työstään; useampi potilas vaelsi yöllä hakemaan hoitajilta apua, koska he luulivat "sodan puhjenneen" ja monet myös tarvitsivat rauhoittavia.

Aamun Ilta-Sanomat kertoo "vain" seitsemän ihmisen loukanneen silmänsä sekä useista roskispaloista, autopaloista jne. Käydään läpi poliisihälytysten saldoa ja kommentoidaan, että "lämmin sää lisäsi ilkivallantekoja. Osasimme odottaa tätä".

Virin syömä lääke on Alprox ja siitä kerrotaan: Lääke vaikuttaa aivoissa siten, että se rauhoittaa ja vähentää ahdistusta ja tuskaisuutta.

Lääkettä annetaan Virin tapauksessa aamusta alkaen, neljän tunnin välein. Olemme joskus kokeilleet loiventaa lääkitystä - mutta kokemuksesta viisastuneena tämä on Virin kanssa toimivinta; aamusta alkaen ja tarvittaessa tiuhemmin.
Lääkityksestä johtuen koira on rauhallinen ja unelias, mutta ei tietenkään oma itsensä. Se hakeutui heti paukkeen alettua (kello 17 "lenkkimme" jälkeen) kylpyhuoneeseen rakentamaani pesään ja pysyi siellä 95%:sti välin 17.15-02.00 mutta esim.  n. 23.30-00.00 hätääntyi sen verran, että yritti "avata" yläkerran porttia.

Kiivaimman paukkeen aikana myös Hupi hakeutui kylpyhuoneeseen ja sain kummatkin rauhoittumaan kylppäriin siten, että olin itse hetken heidän kanssaan (Viri pyrki kokoajan "lähtemään johonkin"). Hupi ei oikein tiennyt, että mennäkö Virin kanssa mökkiin, maatako siinä hänen edessään vai vieressään. Lopulta Hupi makoili noin vartin verran mökin vieressä ja asensin mökin suulla olleen peiton vielä hänen päälleen. Yhden aikaan nukuimme kaikki neljä sängyssäni, ja kun yöllä 3-4 aikaan havahduin, nukkui Viri vieressäni. Lopulta kaikki oli hyvin.

Minulla ei ole mitään uudenvuoden raketteja "vastaan" - kunhan vain mietin, että onko se "kuinka tarpeellista" tai "tuoko se tosiaan kuinka paljon iloa" kun rakettien oheistuotteina myydään papatteja, pommeja sun muita hilavitkuttimia, joiden tarkoitus on vain aiheuttaa ÄÄNTÄ? Ja pitääkö niitä tosiaan ampua koko pitkä ilta - 8 tuntia, joka on todellisuudessa lähempänä kymmentä tuntia...
Jos on luotu aikaväli paukkeelle, niin miksi todellisuus on tosiaan jotain aivan muuta. En myöskään onnistu näkemään mitään positiivista näissä VAIN ääntä aiheuttavissa paukuissa. Ehkäpä joku avaa minulle pienten poikien sielunmaisemaa ja kertoo mikä niissä pommeissa on niin "kivaa" ja miksi niitä on niin "hauskaa" räjäytellä?  Lisäksi jos raketeilla on tarkoitus juhlistaa uutta vuotta - niin eikö niitä silloin "kuuluisi" ampua vain vuoden vaihtuessa, 00.00-00.30? Olen jostain vielä antanut itseni ymmärtää, että uuden vuoden raketteihin ja pommeihin lisätään niihin lisää ääntä aiheuttavia elementtejä. Kyllä paukkua pitää! 
Kunhan ihmettelen.

Ja ihmettelen muuten sitäkin kommentoijaa, jonka mielestä hysteerinen omistaja = hysteerinen koira. Voi, kun se olisikin noin yksinkertaista. Tyydyn toteamaan hänelle, että minulla on ollut ilo omistaa 17 koiraa joista yksi on ääniarka. Ihmeellistä, etteivät sitten nuo muut olleet/ole?

Koiramme muokkaavat meitä. Niin hyvässä kuin pahassa. Minulle koira ei ole koskaan "vain" koira, vaan se - itse eläin - ja sen omistaminen on jotain paljon kokonaisvaltaisempaa. Nyt minun pitäisi sitten pystyä asettumaan vaikkapa "koiranvihaajan" saappaisiin. Vaikeata se on. Varsinkin kun moni vihaa koiria siksi, että "ne ovat turhanpäiväisiä, haukkuvat, likaavat ja sotkevat" - ja suoranainen viha kumpuaa yleensä tietämättömyydestä. Minä en vihaa raketteja.

Mutta ahh, mikä ihana hiljaisuus. 


Hyvää Uutta Vuotta kaikille Kenzolan blogia seuraaville!