Lenkillä 21.4.2013

Pienellä viiveellä tulee nyt blogitarinat. Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Rästissä olisi vielä yhtä sun toista tarinoitavaa. Pidemmittä puheitta siis taannoiselle sunnuntailenkille tähän malliin:

 Kevään ensikukkanen. Sieltä ne puskevat!

 Pojat tiirailevat. Isä ja poika.

 Kello on 11.40. Ensimmäiset jonottavat jo sunnuntaikaupoille.

 Fawnit auringossa. Isä ja poika tässäkin kuvassa.

 Opaskyltti ohjaa Ikeaan!

 Highway patrol partioi Hakunilassa.

 Kiire kotiin!

Toki takaisinkinpäin kiiruhdetaan suu messingillä!

Bali tutustuu pihapiiriin kera kevään ensimmäisten auringonsäteiden.

Pienenpieni Bali on ilahduttanut laumaamme jo kokonaisen viikon. 
En muistanutkaan, kuinka usein pennulta tulee pissa ja kuinka terävät pennun hampaat ovat! Usein - ja ovat TODELLA terävät.

Balille ihan kaikki on uutta ja viikon aikana olemmekin ehtineet tutustua niin (sadekeli)lenkkeilyyn, ostariin, eläinlääkärin vaakaan, lokkeihin, ohikulkijoihin, vesilätäköihin - ja ihan kaikkeen, mitä eteen sattuu. Kaikki on uutta!
Lauma - vanhimmat - mörreilevät vielä ja katsovat tulokasta pitkin nenänvartta, kuten kuuluukin. Kun Bali tepastaa tonteille, muut häipyvät vähin äänin. "Herramunjee, en saata olla samassa huoneessa TUON olion kanssa".
Bali sanoo huihai, puree sähköjohtoja, mattoa, viherkasveja, pissii lattialle, matolle ja satunnaisesti pihalle ja nakertaa luita, sähköjohtoja, leluja, mattoa ja viherkasveja. Se on pennun tehtävä.
Naskalihampaat pureutuvat myös mieluusti meidän ihmisten nenään, käsiin ja lenkkareihin. Ihan mihin vain. Onpa jännää lähteä pitkästä aikaa tutustumaan pentuun - ihan näin pieni vaava minulla on ollut viimeksi reilu 6 vuotta sitten, kun Luxi tuli kotiin. Huima - lauman nuorin- oli tullessaan 4,5-kuinen, joten se oli jo verrattain "pikkuvanha" liittyessään laumaamme. Sisäsiisti, siivo ja sieväkäytöksinen.

Bali tuntuu inhoavan sadetta, lätäköitä ja epämääräisiä lumimössöjä tiellä, joten tänään auringon paistaessa ja asvaltin ollessa kuivaa, hän ilakoi olan takaa pihallamme. 
Tulimme "lenkiltä" (juu, lenkit on olleet Balin mukaisia, n. 1-1,5 km) kotiin ja lapsi sinkoili kotimme edustalla sinne ja tänne kera auringonsäteiden, joten äkkiä nappaamaan kamera matkaan ja ikuistamaan Balin pihapiirin tutkimusta tähän tapaan:

Balilla on ihan omat pihatalkoot. Riips ja raaps, hän harventaa.

Ja sitten keulitaan! Olikos täällä missä muualla jotain syötävää?!

Juhuu! Naapurin pihalta löytyy tulppaanin taimia. Nam.

Jiihaa, ihan mieletöntä, kun on kuivaa ja aurinkoista! Kamera ei pysy Balin vauhdissa.

Välillä otettiin positionia tähän malliin.

Ja sitten taas nikerrettiin. Että täällä on näitä rikkakasveja.

Naapurin tyttö tuli pihalle moikkaamaan. Ja Bali pussaa.

Tämä vetäisi paremmin, jos syön tuon mähmän putken suulta. Nam ja maiskis.

Nyt on kiire.

Pihamuuri on tutkittava tarkkaan. Onko muurari kohdistanut kivet oikein?

Facebookissa sanoivat jäätävän hienoksi katseeksi. Sanoisin jäätävän styleksi puppikseksi. Ihan mä tässä tikkana törötän, kunnes puren taas ja kovaa. Pissat lirautan mennessäni ja tullessani ja sitten kiusaan vähän vanhempia koiria siinä sivussa. Puppisilmeellä saan (ihan) kaiken (taas) kuitenkin anteeksi.

Kenzolassa pohditaan.

Lenkeillämme on taas tupsahdellut mieleen yhtä ja toista.
Ajatuksentynkää, piukkaa pohdintaa ja virkkeiden vatkausta.

Luin Ilta-Sanomista 17.4. seuraavaa:
(case Alppila)
"Tapauksen jälkeenkään opettaja ei nähnyt toiminnassaan mitään moitittavaa. Tämä oli selkeä riski, koska hän työskenteli erityisluokassa, missä erityisesti täytyy tuntea voimankäytön rajat".
Helsingin perusopetuslinjan johtaja Outi Salo

Aloin leikitellä lauseella. Mitä jos opettaja-sanan korvaisi ministerillä? Laittaisi siihen tilalle korruptoituneen johtajan, optioilla vehkeilijän tai omaa etuaan tavoittelevan grynderin?
Kuinka monta kertaa olemme saaneet lukea esimerkiksi juuri ministerien toilailuista, on menty yli sieltä missä aita on matalin, hankkeiden kilpailutukset on menneet sinne päin ja verorahoilla pröystäilty enemmän kuin laki sallii? Uutisissa puoluetoverit läiskivät tovereitaan selkään ja ymmärtävät. Jos taksiseteleitä on mennyt liikaa, hallitus myöntää niitä pika-asetuksella lisää. Ministerit pahoittelevat - ehkä - ja sanovat "en tarkoittanut". Ja saavat lapsellisten tekstiviestikohujen jälkeen yhä sympatiaa.

Jos media haluaa, että mietitään sitä mitä opettaja - joka ehkä ensimmäistä kertaa puuttuu räävittömän teletapin käytökseen - viestittää käytöksellään yhteiskunnalle, lapsille ja vanhemmille, niin mitä nämä keplottelevat ministerit ja öykkäröivät johtajat sitten viestittävät? Miksi lapsen käyttäytymiseen puuttumisesta on tullut yht'äkkiä "punainen vaate"? Miksi tuntuu siltä, että silmäätekevät saavat tehdä mitä vain; eikä media tällöin marssita johtajia vastuuseen ja pidä heitä otsikoissa? Miksi tuntuu siltä, että liian moni yhteiskunnallisesti merkittävä asia painetaan villaisella ja media keskittyy toisarvoisiin asioihin? Missä on syvällinen keskustelu? Miksi hurskastelusta ja lain kirjaimen viilauksesta on tullut tärkeämpää kuin asioiden syvällisemmästä pohdiskelusta? Miksi media nostaa lillukanvarret tärkeämpään osaan kuin itse ASIAN?

En vain osaa nähdä Alppilan opettajan käyttäytymisessä irtisanomisperusteita, vaikken toki tunnekaan tapausta läpikotaisin. Haluaisin, että jos tilanne menee "sellaiseksi", että siihen pitää puuttua, siihen saa ja pitääkin puuttua. Minusta lapset tarvitsevat rajoja ja puuttumista. Se jos mikä on välittämistä.

Katsoin TV2:n Silminnäkijä-ohjelman muutama ilta sitten. 
Siinä TV2 oli maksanut kahdelle koirakolle koulutuksen kahdella eri koirankouluttajalla. Toinen oli ns. namikouluttaja ja toinen johtajuuteen nojaava. En mainitse tässä nimiä, koska muistan vain toisen kouluttajan nimen.
Kaikilla koirilla oli samankaltaisia ongelmia. Toisella omistajista oli 1 koira, toisella 2. Ne vetivät hihnassa, keulivat ja rähjäsivät muita koiria kohdatessaan.

Korvaani pisti erityisesti namikouluttajan sanoma, missä hän kyseenalaisti johtajuuteen perustuvaa koulutusta sanomalla "Koiraa ei pitäisi kouluttaa pelolla". Allekirjoitan väitteen yksinkertaistettuna. Mutta samalla ihmettelen sitä, että JOHTAJA olisi automaattisesti pelottava? Minusta hyvä johtaja on järkevä, fiksu, oikealla tapaa toimintatarmoinen, ohjaava, vierellä kulkeva ja ylipäätään henkilö, joka omalla auktoriteetillaan ja järkevyydellään OHJAA oikein ja niin, että koiralla on miellyttävää olla ja elää -> stressi väistyy. Koiran ei silloin ITSE tarvitse enää ottaa ohjia ja päättää; sen on helpompi olla ja elää, kun toinen, omistaja, ottaa vastuun. Tällöin koira myös voi elää stressittä. Asia, mihin koira kaikessa pyrkii -> rauhaan.

Olen aikaisemminkin kirjoittanut täällä blogissani siitä, että me ihmiset voisimme leikkiä ajatusleikkiä koskien omia työpaikkojamme. Johtaja, joka suuttuu, räyhää, tulee humalassa työpaikalle ja pitää alaisiaan varpaillaan "huvin vuoksi" tai on muutoin epäpätevä tehtäväänsä -> sellaisessa työpaikassa tai sellaisen pomon alaisuudessa ei ole hyvä olla. Alaiset eivät parhaassa tapauksessa tiedä toimenkuvaansa, yrittävät miellyttää tuuliviiri-pomoaan kuka mitenkin ja hermoilevat hermoilevan johtajansa otteessa usein sairaslomalle asti.

Eihän se oikea johtajuus näin mene. 
Sellainen työpaikka, jossa kaikilla on selkeät toimenkuvat ja liikkumavarat, ja missä johtaja on tasapainoinen ja tasapuolinen - hommat sujuvat ja kaikki voivat hyvin. Niin alaiset kuin johtajakin.
Mitä tulee koirankoulutukseen, niin ilmanmuuta ei-toivotun käytöksen huomiotta jättäminen ja oikean käytöksen palkkaus = monasti toimiva ja oikea avain auvoiseen yhteiselämään.
Ohjelmassa ollut "tiukemman linjan" kouluttaja oli kuitenkin erittäin osaava ja sai minut mietteliääksi. Varsinkin, kun koulutussession päätteeksi se koirakko, jota koulutti johtajuusteoriaan pohjaava kouluttaja, toimi lopulta paremmin. Häiriökäyttäytyminen tuntui kitkeytyneen kokonaan neljän koulutuskerran jälkeen kun namikoulutuskoirakko hapuili vielä.

Johtajuus ei siis mielestäni tarkoita sitä, että koiralta viedään luonne, se alistetaan ja koira muuttuisi pälyileväksi ja/tai olemukseltaan maataviistäväksi.
En ylipäätään liputa minkään koulutussuunnan puolesta mustavalkoisesti. Yhdellä koiralla toimii yksi tapa, toisella toinen. Haluan omalta osaltani tuoda esiin sen, että hyvä johtaja = hyvä johtaja. Koira ja ihminen voivat silloin kumpikin hyvin.

Minulla kasvaa kotona nyt pieni pentu. 
Tätä kirjoittaessa 9-viikkoinen. Annan sen olla ja elää, olla pentu. En lällyttele ja sylittele sitä, koska mielestäni se olisi karhunpalvelus. Vaikka se on pieni, on se pian suuri. Sen on opittava mahdollisimman pian ja nopeasti, että sateellakin lenkkeillään, jalat on tehty kävelemistä varten (SKL:n johtaja sen sanoi; jos Jumala olisi tarkoittanut koirat kannettaviksi sylissä, niin niillä ei olisi jalkoja), niillä voi juosta ja kurvailla. Jo pikkuisena kurvaileminen sen minkä jaksaa kehittää ei vain lihaksia, niveliä ja jänteitä vaan myös avartaa pennun maailmaa; joka sen on jokatapauksessa joskus kohdattava. En myöskään siirrä menneitä, ikäviä kokemuksia koskaan uuteen pentuun. "Kun X:n kanssa kävi näin, varon nyt sitä tämän pennun kanssa".
Ehei. Jokainen taulu ja kehys on uusi ja pentu tuo siihen omat värinsä ja sävynsä, minun avullani toki. Minä vien heti lenkille, sen minkä pentu jaksaa kävellä, piipahdan ostarilla, näytän maailmaa. Elän ja kuljen rinnalla ja näytän omalla esimerkilläni, että maailma on iso, mielenkiintoinen ja "siellä pärjää omillaan".

Pennun maailmaan kuuluu meillä myös aikuiset koirat. 
Ihmiset kyselevät kovin - mikä on toki normaalia - että "Ovatko ne jo sopeutuneet toisiinsa" - ja pentuhan oli ollut meillä vasta 4 päivää.
Ilmeisesti kansakoululaisen pitäisi osata jo derivoida ja läpäistä Mensan testit. Ja kun uusi oppilas tulee luokkaan, niin hetihän uusi koululainen bondaa muiden kanssa ja päinvastoin.
Siinä missä namikouluttaja vannoi namien voimaan pitkällä tähtäyksellä - ja mikä ettei - niin täytyy myös ymmärtää, ettei koirien välinen ystävyyskään syty heti.   Koira voi toki ehdollistua maukkaaseen kukkaruukkumultaan kertasyömisellä ja tyhjentää yhden päivän aikana kodin kaikki kukkaruukut, mutta yleensä asiat keksitään hiljaksiin, niitä makustellaan ja lukuisten toistojen jälkeen syntyy vasta se AHAA-elämys. 

Jos olemassa oleva lauma on hioutunut esimerkiksi kaksi vuotta yhteen, niin uusi tulokas tuo eittämättä uuden pohdinnan paikan, niin vanhimmalle kuin nuorimmallekin jo olemassa olevalle lauman jäsenelle. Olisin melkeinpä "huolissani", jos koirien kanssa asiat menisivät kuin elokuvissa, kun eivät ne mene niin oikeassa elämässä meillä kaksijalkaisillakaan.

On siis normaalia vieroksua, oudoksua, tutkia ja ihmetellä. 
Makustella ja pohtia, tutkia ja tiirailla tulokasta. Ja tulokkaan aikuisia. Johtajuuskouluttaja sanoi juurikin hyvin sanoessaan, että jos pentu vaikka nukkuu, sitä ei mennä siihen nukkumapaikalle lällyttelemään; äkkiäkös pieni pentu ajattelee, että "Onpas kuningasfiilis, tässä vain maata möllötän ja ihmiset tulevat kontallaan minua kohti samalla lässyttäen".
Näen nyt omin silmin, kuinka pentu lähestyy omia vanhempia koiriani pienenä ja niitä kunnioittaen (miksi siis minä lähestyisin pentua maataviistäen??). Kuinka ihailtava sisäänrakennettu ominaisuus kuitenkin pienellä pennulla!
Ja hyvin fiksusti, mielestäni, vanhemmat ovat ottaneet pennun. Sietävät, vaihtavat huonetta, ignooraavat ja hiippailevat hillitysti. Niillä on kaikilla hoksottimet paikallaan ja ne ovat olleet hyvin fiksuja JOHTAJIA pennulle. Osoittaen hiljaisella hyväksynnällä ja ohjauksella sen paikan; alimpana laumassa. Pitäisikö minun antaa nyt pennulle nameja? Vai aikuisille? Syöttäisivätkö ne ja namittaisivat toisiaan? Tämä se on koirienvälistä, normaalia johtajuutta. 
Pentu on siis ollut hyvin fiksu, se osaa sisäsyntyisesti käyttäytyä isompien kanssa, ilman niiden haastamista tai kiusaamista. Fiksu pentu osaa olla - kuten me aikuiset sen kanssa. Ilman kommervenkkejä. Vain ollen.

Oslon lentokentällä ehti muutama ihminen ihmetellä, että "Eikö Suomessa ole pentuja" tai "Miksi tulit tänne asti"? 
Onpa hankalaa alkaa selittää ihan ventovieraalle saati tutummalle, että MIKSI? Olen joskus sanonut, että pennun ottaminen on järjen ja tunteen yhteiskeitos, jossa yleensä tunne näyttelee suurinta osaa? Joku pentu, kuva, sukutaulu "vain" iskee ja siihen on sitten yleensä kenenkään muun turha sanoa mitään. Onko se sitten niin, että kun harrastusvuosia kertyy, kotimaan kuviot jäävät/tulevat pieniksi (?) ja jos vain suinkin on mahdollisuus niin katse etsiytyy ulkomaille? Norjahan ei nyt kauhean kaukana ole, ja Bali-pennunkin suku on osittain "tuttua ja turvallista", mutta jotain uutta on aina hurjan kiva ja mielenkiintoista saada.
Ja mikäs on jotain uutta saadessa, kun joutuu pohtimaan taas vaikuttimiaan, motiivejaan ja pääsee näkemään uuden elämän kasvun. Se, jos mikä on antoisaa ja pitää tässä niin ihanassa koiraharrastuksessa kiinni - uusi pentu on lupaus tulevasta, ja vie kohti uusia, mielenkiintoisia seikkailuja. Ihan koko lauman!

kuvituskuva Acer-kuvanäytteet

Matka Osloon - ja uusi perheenjäsen!

Kuten tunnettua, "oikeassa elämässä" harvoin mikään menee kuten elokuvissa. Hulan jättämän suuren aukon jälkeen oli tarkoitus carry on, ja ottaa samoista suvuista poika Kenzolaan; Carry On -kennelistä, mistä Hulakin oli. Yhdistelmä oli mieluisa mutta luonto saneli toisin. Valitettavasti nartun kohtu repesi ja se synnytti luonnollista tietä yhden kuolleen nartun ja keisarissa kaksi kuollutta narttua lisää. Onneksi narttu itse kuitenkin selvisi ja voi tätä kirjoittaessa hyvin.

Facebookin valtavassa kuvavirrassa olin kuitenkin törmännyt "plan b:hen", näpsäkkään sinibrindleen urokseen Pendahr-kennelissä, Norjassa.

Poika jäi vahvasti mieleeni. Kuvassa Bali 4,5 viikkoa. Sulin.

Aikani puppista tuijoteltuani lähdin kasvattajalta kyselemään, onko pentu mahdollisesti vapaa. Oletuksena, että se olisi myyty. Näin ei ollut ja selitin tilanteeni ja asia jäi hautumaan. Joskus asiat sitten rullaavat; tiedättehän jos jonkin asian on tarkoitus tapahtua se tapahtuu.

Monien käänteiden jälkeen ja onnellisten sattumusten osuessa kohdalle tuli mahdolliseksi lähteä 14.4. Finnairin sinivalkoisin siivin kohti Norjaa. Pienenpieni sinibrindle "Bali", Pendahr Fred Perry [Google] (Khalibadh Vintermåne x Ch Pendahr P.O.S.H.) matkusti Kenzolaan tämänpäiväisen vaiherikkaan reissun jälkeen.

Nyt siirrymme Matkailua Maailmalla -osioon. 
Usein kuulee, että ihmiset vain menevät kuka Haniaan ja kuka Rhodokselle, mutta harva tietää (?) kuinka vaivalloista matkailu on.

Ensinnäkin.
Soitat kuudesti matkatoimistoon, eri agenteille ja Finnairille ja säädät ja sävellät että kaikki ainakin paperilla olisi mallikkaasti. Kun matkapäivä koittaa, saat Finnairilta tekstiviestin, josta ei ainakaan ihan tavallinen rypäleenmurskaaja (ent.taatelintallaaja) ymmärrä. Kännykässä on linkki ja kun sen klikkaa auki, kännykän näytölle tulee ns. "häkkyrä". Mikä tuo häkkyrä on tai oli, ei ole minulle selvinnyt vieläkään.
Nohh, jo Helsinki-Vantaalla Finnairin edustaja nauroi hersyvästi minun pyytäessä apua ylipäätään etenemiseen kentällä. Tohdin ehdottaa harvoin matkustaville opaskoiraa kaveriksi edustajan viittoillessa hämärästi jonnekin kaukaisuuteen; "tuonnepäin". Kaikenmaailman kaukaloihin piti nakata liki kaikki päällä oleva ja TIESIN kyllä nesteiden kuljetuksen olevan tänä päivänä kyseenalaista, mutta en sitten saanut edes kahta pillimehua kuljettaa kansainväliselle alueelle vaikka kuinka lupasin imaista ne ennen konetta. Sinne jäi Rainbowit tiskille.

Ja toisekseen.
On aika rankkaa viihdyttää itseään kuusi tuntia lentokentällä.  Tein pari ristikkoa, pläräsin koirakirjaa ja anatomiapapereita, tein 12 koirakuvailua, otin oikein aikaa, saanko viiteen minuuttiin kuvattua koiran. No sain. Palelin ulkoilmassa ja juttelin rekkakuskien kanssa. Kävin vessassa useasti, sinne kun oli melkoisesti matkaa niin sain aikaa tapettua tepastellessani edestakaisin ja pestessäni käsiä huolella. Kävin tiskillä jos toisella ihmettelemässä asioita. Kuten kuinka paljon on NOKki suhteessa EURoon ja söin yhden tonnikalaleivän, imaisin 4 pillimehua ja ei mennyt kuin 25 euroa.

Ja sitten vielä.
Jos olisin ollut fiksu - tai vaihtoehtoisesti jos joku olisi kertonut minulle - olisin tehnyt ennakkotilauksen koneeseen ja saanut ostaa tuotteen jos toisenkin edullisesti, mutta nyt lentoemäntä kyllä toi minulle tilauskaavakkeen ripeästi jonka täytin turhaan; ei mitään ennakkotilauksia saa saman päivän lennolle. Pitikö siinä nyt olla 2 tai 3 päivää aikaa "pakata niitä". Calvin Kleinin One maksoi Helsinki-Vantaalla 36 euroa ja Oslossa 44 euroa. TätäKÄÄN ei kukaan kertonut minulle. Eikä sitäKÄÄN, että olisin voinut shoppailla kaikessa rauhassa tullessa Osloon; olin niin häkeltynyt Norjan hinnoista ja hinnoittelusta, että ajattelin YHÄ pohtivani ostoksia ja "ostan sitten mennessä".

Eikä tässä vielä kaikki.
Lentokentäthän ovat usein sangen isoja. Kuten edellä kuvasin, jo vessaan oli puoli kilometriä matkaa. Tiettyyn pisteeseen asti - ja kun aikaa on - niin mikäs siinä on tepastaessa, mutta kun tulee kiire, hiihtely "It's over there, you just walk about 300 metres" ei ole enää hauskaa, kun hiki virtaa, kassit painavat ja virkailija loihe lausuu: "No. You can not pay with euros here, you must go downstairs to change money and then come back". 

Ei todellakaan läheskään kaikki.
Menet puppiksen kanssa toiveikkaasti Finnairin tiskille ostaaksesi lapselle lentolipun. "No, you must go to there" ja virkailija viittoo KENTÄN PERIMMÄISEEN NURKKAAN jonne hiihdät liki viimeisillä voimilla. "No, you can not pay with euros here" (eurot käyneet tähän mennessä KAIKKIALLA muualla) ja sitten hiihdät kuusisataa metriä lisää SINNE mistä juuri TULIT ja saat kuulla Risto Rahanvaihtajalta: "Kurssi on much huonompi at taxfree, you should vaihtaa rahasi mun tiskillä". Kaivat kassiasi sen kuuteen kertaan ja vastaanotat epämääräisen näköisiä seteleitä ja kolikoita joissa lukee "5" mutta ne ovatkin vain YKSI NOKki. Kun vihdoin raahaudut NOKkien kanssa takaisin Finnairin tiskille, saat tepastaa TAAS kuusisataa metriä check-iniin huomataksesi, että lentosi lähtee kolmen vartin päästä. No, ei tässä vielä mitään.

Lentokenttäily ei todellakaan ole helppoa.
Olet menossa turvatarkastukseen ja näet miljoonan ihmisen olevan jonossa ennen sinua. Miljoonan. Taulu sanoo: "Estimated waiting time 10 minutes" ja lento olisi lähdössä tässä vaiheessa noin puolen tunnin kuluttua. Entäs se Calvin Klein? Vessakäynti? Hetken istahdus? Ehei. Jonotat kuin Tuurissa ikään, lappaat tavaraa kaukaloihin ja kannat pentua, kassia, nyssäkkää. Ota panta pois. Ota takki pois. Lappaa kaikki kaukaloihin. Onko vyötä? Myös pennunkuljetuskassi hihnalle ja kaukalot vain kolisevat, kun uutta tuppaa hihnalle yrittäessäsi laittaa pantaa ja hihnaa takaisin...

Eikä tässä TODELLAKAAN likipitäenkään vielä kaikki.
Kiiruhdat taxfreehen havaiten samalla lentosi "olevan punaisella"; Gate is closing. Se siitä shoppailusta. Mojova kiitos Mari Kääriäiselle, että ylipäätään SAAN sen CK Onen! Sheridans jäi haaveeksi muusta mahdollisesta tavaran puristelusta puhumattakaan.

SE HETKI.
Kun olet viettänyt lentoasemalla kymmenen tuntia hiihdellen eessuntaas ja kipität nyt kieli vyön alla kohti porttia. Mutta missä se on? Huutelet epätoivoissasi siivoojille ja kaikille mahdollisille ohikulkijoille. Ja tiedättehän; PORTTI ON PIILOTETTU. Se oli kentän perimmäisessä nurkassa, kuuden mutkan takana. Jemmassa. Se hetki kun tajuat tämän; on kiire ja porttia ei löydy, ei näy. Kukaan ei tunnu tietävän, missä se on. Epämääräistä viittilöintiä ja Juuri Se Portti mikä sinun tulee löytää on piilotettu kaikkien näkyvien porttien taakse, hämärään ja peittoon. Tunnet voimiesi uupuvan ja selkäsi katkeavan justiinsa. Pentuparka yrittää pysyä kassissaan sinun viilettäessä kilometrisiä, loputtomia käytäviä.

No kuinkas sitten kävikään.
Piilotetun portin takana oli putken pätkä, joka johti lentokenttäbussiin. Siihen, mihin juoksin kieli vyön alla. Mutta en ollutkaan viimeinen. Taisin olla neljänneksi viimeinen, ja niitä kolmea muuta odotettiinkin sitten huolella. Juoksin Gate is closing -portille seisoakseni nyt bussissa reilun kymmenen minuuttia.

Ja VIELÄ.
Bali matkusti uskomattoman hienosti ja pötkötti kassissaan lungisti ja nätisti. Jopa se lentoemäntä, joka ensin vaati "verkkokassia" tai "jollei sellaista ole, niin kiinnittämään vetoketjun, jotta pentu on pää alhaalla kassissa koko matkan" (!) hämmästeli Balin rauhallisuutta ja lungia matkustustapaa. Vain lähtökiihdytyksessä ja loppujarrutuksessa Bali yritti hieman pyrkiä kassista pois, mutta muutoin se krohasi koko lentopätkän, tunti ja 20 minuuttia vaakatasossa silmiään lupsotellen. Lentoemännän tuli kuitenkin virkansa puolesta pelotella, että "kaikki eivät välttämättä ota koiraa koneeseen, jos se on avonaisessa kassissa. Riippuu lentohenkilökunnasta".

Loppujen lopuksi.
Kännykkä soi, mutta en löytänyt sitä. Kone oli jo tyhjä, kun yhdessä lentoemännän kanssa yritimme etsiä kadonnutta kapulaani. Ystävällinen herrasmies viereiseltä penkkiriviltä kertoi nähneensä, että otin kännykän takin taskusta pois. Se soi laukussani, mutta en löytänyt sitä. Lentoemolla tuli jo huoli häätää minut pois, koska olin viimeinen koneessa. Temmokkaan etsimisen jälkeen puhelin löytyi taskusta, mistä en ollut sitä vielä osannut etsiä. Ja kun VIHDOIN ulostauduin koneesta, oli ulostuloportti kiinni. Kuinka ollakaan. Takaisin koneeseen (taas satoja metrejä!) ja avuksi pyytämäni lentoemäntä tuli avaamaan ovet omalla avaimellaan.

Pisteenä iin päälle: kun Balin kanssa marssimme Tullin punaiselle linjalle, siellä ei ollut ristinsielua. Oikein huhuilin kuuluvasti, kopistelin ja ryin, mutta kukaan ei tullut katsomaan Balin hienoa norjalaista passia tai sen saamia rokotusmerkintöjä mikrosirun lukemisesta puhumattakaan.

Bali ihmettelee moista vääntöä. Päästyään Kenzolan vihreälle Ikea-tatamille.

Näihin - sangen väsyneisiin - tunnelmiin päätän lentomatkailuraporttini tähän.

Ai mitä Kenzolan pojat tuumivat tulokkaasta? Viri haastoi tuijotushaastekilpailuun, johon Bali vastasi haukkumalla norjaksi. Luxi yritti hieman astua, Huima samoin ja Hupi nuuhki tulokkaan oitis vaarattomaksi.

Happy Bday Huima!

Our sweet little Huima, Nerejde Helter Skelter, turns 2 years today!

Have a sunny and funny day my birthday boy!


wishes: Anita, Viri, Hupi and Luxi


original pic in card by Petri Lehmus

Kakka on iloinen asia.

Wikipedia kertoo ulosteesta näin:

Uloste (lat. faeces) on eläimen peräaukosta poistuvaa ruoansulatuksen jätettä. Se on ruumiinlämpöistä ja yleensä kiinteähköä ainetta joka koostuu ruoan sulamattomista osista, bakteereista, limasta ja ruoansulatuselimistön omista eritteistä. Ulosteen ruskea väri on peräisin pääasiassa sapen tuottamista aineista, mutta myös kuolleista punasoluista, jotka poistuvat elimistöstä ulosteen mukana.

Tietyillä eläinlajeilla esiintyy ulosteen syömistä, joka voi olla joko normaalia tai johonkin sairauteen liittyvää. Ilmiö tunnetaan nimellä koprofagia.
Ihmisellä tavallisimpia ulostamiseen liittyviä ongelmia ovat ummetus ja ulosteenkarkailu.
Etenkin lihansyöjien uloste haisee usein epämiellyttävältä. Ulosteen erikoinen rakenne ja haju voivat johtua epäterveellisestä ruokavaliosta tai suolistosairaudesta - esimerkiksi keliakista tai Chronin taudista.

Sensijaan Vantaan Sanomat, Helsingin Sanomat ja lukuisat muut lehdet kertovat ulosteesta mm. näin:
HeSa yleisönosasto 11.3.2013, kirjoittajana Svante Sandström Helsingistä
"Näin kevättalvella hirvittää lumen alta paljastuvan ulosteen määrä. Jopa keskelle puistojen kävelyväyliä on jätetty koiranjätökset häpeilemättä ihmisten tallottaviksi. 
Tarvitsemme puistovahdit takaisin! Heidän tehtävänsä olisi sakottaa koirien ulostaessa puistoissa, muilla julkisilla paikoilla ja teiden varsilla. Samalla he voisivat tarkistaa, onko koiravero suoritettu. Maksamaton vero perittäisiin kolminkertaisena. 
Ulosteiden keräämättä jättämisestä ja virtsaamisesta rakennusten sokkelille tai pihojen aidalle sakotettaisiin teon törkeydestä riippuen 100-500 euroa."

Loistavaa, luovaa ajattelua! 
Juuri sitä, mitä valtiokin tarjoaa. Tehty budjetti ei riitä, niinpä nostetaan kätevästi ja näppärästi alkoholi-, tupakka- ja sähköveroa. Pian ovat keksitkin lisäverotettuja. Jäätelö- ja salmiakkivero odottavat oven takana.
Todellisuudessa valtio tarvitsee RAHAA ja se niin kauniisti verhotaan aina korulauseisiin: Alkoholikuolemat ovat nousussa. Työterveyslaitoksen pääjohtaja Aimo Absolutistin mielestä tehokkain ja ainoa keino maailmassa on nostaa alkoholin hintaa, jotta alkoholikuolemat kääntyvät vääjäämättä laskuun. Lisäksi Suomen Salmiakinvastaisen akatemiajohtajan Sari Salmiakin mielestä salmiakin mustan värin (E 153) on todettu aiheuttavan rasismia. Mitä vähemmän salmiakkia natustetaan, sen parempi.
  
Näppärästi veronkorotukset suunnataan aina sinne, mistä se raha HELPOITEN tulee. 

Kieltämättä kakka näkyy valkoista lunta vasten hienosti ja silmiinpistävästi. 
Ja kun talvi ahdistaa, mikä onkaan helpompi kohde kuin KOIRA! JIIHAA!

Minusta kuitenkin esimerkiksi Kreikka voisi asettaa EU:lle pimeysveron. Pimeydessä kuukausitolkulla talvisin elävä Suomi saisi maksaa sakkoa muille EU-maille kalliisti siitä, että sattuu sijaitsemaan pimeässä Pohjolassa. Vielä kun pimeys ahdistaa ja tympäännyttää ihmisiä voisi Facebook alkaa periä 100-500 euron sakkoa, postauksen törkeydestä riippuen, kun suomalainen julkeaa kirjoittaa viikko toisensa jälkeen profiiliinsa kuinka pimeys ja pakkanen ahdistavat. Valoisat ihmisethän eivät halua lukea moisia postauksia. He haluavat nähdä kakkujen kuvia ja päivityksiä ikkunanlaudan pelargonien kasvusta.

Parahin Svante, minussakin asuu pieni sakottaja. 
Ilkivallan törkeydestä riippuen ja RIIPPUMATTA siitä, onko asialla ollut alaikäinen teletappi, haluaisin asettaa bussipysäkkivahdit 24/7 viikonloppuisin jokaiselle vantaalaiselle bussipysäkille. Kun lasi helähtää, jokainen pienenpieni suloinen ja ahdistunut Jani pakotetaan maksamaan heti välittömästi sakko, mielellään 500 euroa. Ja kun Janilla ei ole rahaa, tietenkin pappa betalar!
Julkean myös haluta sakottaa korkeimman mukaan niitä perheitä, joissa joka viikonloppu piipahtaa poliisipartio tai kaksi. Voisiko näihin pahimpiin osoitteisiin asettaa myös viikonloppuvahdit, jotka istuisivat perheen parissa perjantaista aina maanantaiaamuun ja estäisivät turhaa ja tarpeetonta perheväkivaltaa, johon poliisit niin usein joutuvat puuttumaan?
Ostoskeskuksissa voisi myös olla ostarivahtitoimintaa, ja vahdeilla tulisi olla kaupungin kustantamia oksennuspusseja ja ankkoja, jotta pankkiautomaatit pysyisivät puhtaina oksennuksista ja ihmisvirtsasta. Mikään ei ole niin tympäännyttävää kuin näppäillä ottoa ihmisvirtsan hajussa, paprikan ja maissin täyttämillä näppäimillä.

Takaisin kakkaan.
Kuten sanoin, kakka näkyy talvisin hyvin. Jopa niin hyvin, että kakkakeskustelu alkaa vääjäämättä jokaisessa lehdessä heti kun kunkin kirjoittajan ahdistus on mennyt tappiin ja muutakaan tekemistä ei ole. Talvellahan ei ole juuri muuta katseltavaa lenkeillä kuin kakka. Liekö se johtuu siitä, että on niin pirullisen liukasta, että on katsottava siksi tarkkaan mihin astuu?
Jää väkisinkin näkemättä hehkuvat auringonlaskut ja -nousut, kauniit talvimaisemat, oravien tanssi puissa, tuhannet suksilla liikkuvat, pulkkamäessä ilta toisensa jälkeen ilakoivat? On vain kakkaa. Ja kakkaa. Ja kakkaa.

Kuitenkin tätä kakkaa tuottavat ihmisten rakkaat kotieläimet, jotka omalta osaltaan tuottavat niin paljon iloakin? Koirat ylläpitävät suurta teollisuutta; esimerkiksi vain pupeltamalla kuivamuonaa. Koirabisnes työllistää suurta ja monipuolista teollisuutta, monella koiriin liittyvällä alalla. He kaikki maksavat veroja. Koiratkin siis jatkuvasti välillisesti, koska esimerkiksi 15 kilon Brit Adult säkissä on 13%:n ALV; 4,02 euroa. 

Koira siis työllistää.
Ei vain omistajaansa kakan keräyksen muodossa (kyllä Svante, kerään kakat JOS ne osuvat jonkun tontille, hoidetulle alueelle ja/tai lähistöllä SATTUU olemaan roskis) vaan koiran kanssa käydään eläinlääkärissä, hierojalla ja kouluttautumassa esimerkiksi henkilöetsintään. Tiesitkö Svante, että koirat ovat taitavia nenänkäyttäjiä ulostamisen lomassa ja löytävät vuosittain useita eksyneitä metsistä ja haistavatpa hienosti huumeitakin. Myös poliisikoirat kakkaavat. Koirat työllistävät ompelijoita, taiteilijoita ja valokuvaajia. Koirat ehkäisevät masennusta, vievät omistajaansa säännöllisesti lenkille ja monet koiranomistajat pistävät mieluummin varansa koiriensa luihin, leluihin ja koirankekseihin sensijaan, että he istuisivat illat pitkät pubissa ja menisivät kotimatkalla pankkiautomaattiin virtsalle.

Minusta Svante kakka on kuin onkin iloinen asia. 
Kun se on oikein tiivis ja kaunis se kertoo koiran voivan hyvin ja ruokinnan olevan kunnossa. Ripuli ei ole koirallekaan kivaa - koira kärsii siitä aivan kuin ihminenkin.
Klikkaapa Svante vasempaan freimiin ja etsi sieltä otsikko Koirankakka/koiravastaisuus (29 kirjoitusta!!) ja löydät kaikki jo aiemmin moneen kertaan kirjoittamani asiat; mutta kuten sinun kirjoituksesi - vastaavia olen lukenut miljoona - niin totean; kertaus on opintojen äiti:
Toimisiko sittenkin KANNUSTIN paremmin kuin sakko? 
Peräänkuulutan luovuutta kakkakeskusteluun. Mikset Svante perustaisi kotikaupunkiisi kakankeräysyksikköä? Puntari ostarille ja 1 eur/kakkakilo, niin johan kakkaa kannettaisi selkä vääränä punnituspisteeseen!
Tiedätkö Svante, että kun pyysin lisäroskiksia aluelleemme, minulle kerrottiin, että niitä ei kannata asentaa lisää, koska - yllätys yllätys - ne rikotaan! Ja asiallahan ovat ihan Janit ja Jonit, jotka tekemisen puutteessa niitä potkivat rikki.

Mihin siis kakka laitetaan?
Taskuunko? Mitäpä jos Svante vetäydyt autotalliisi ja laitat keksijänhatun päähän ja alat innovoida. Kakkasuihke? Suihke, joka värjää kakan valkoiseksi? Suihke, joka maaduttaa kakan vartissa? Ja TURBOversio; maaduttaa PAKASTUNEENKIN kakan, huippua!! Ehkä kehität kakkaimurin? Meillähän on - yleisönosastokirjoitusten mukaan - velttoa väkeä maa täysi, jotka voisivat ajaa imureilla päivät pääksytysten ja saada siitä vaikka pientä palkkaakin? Entäpä selässä kannettava, kevyt imurin sisältävä reppu? Sinustahan voisi Svante tulla miljonääri!

Lisäksi olen lukuisissa kakkakannanotoissani peräänkuuluttanut parempaa ruokaa kauppoihin; mitä parempi - sulavampi - ruoka, sen pienempi kakka. Tiesitkö sinä Svante tämän? Lähikaupat myyvät halpaa marketruokaa, joka ikävä kyllä on laadultaan niin heppoista, että se tulee liki kaikki "läpi". Nyt Svante pipetit ojoon ja kemisti mukaan kehitystyöhön; kehittäkääpä edullinen marketruoka, jonka imeytyvyys on tapissa, johan pökäleet pienenee!
Ehkäpä saisit apua luontaistuotealalta? Yksi ECO-pökäletabletti mukaan koiranruoan sekaan ja kakka on kuin henkäys. Kun se osuu hangelle, sitä ei edes omistaja näe, se sulaa ja hajoaa hankeen samantien.

Kuvituskuvissa Virin kakka, joka on niin tiukkaa tavaraa, että jää usein iloisesti pystyyn. Kakka kerättiin Pirkka 3 kg:n pakastuspussiin ja laitettiin oman pihan roskakoriin, jota Jani eikä Jone ole päässyt kengittämään maan tasalle. Myöhemmin kakka kuljetettiin taloyhtiön jäteastiaan.

Maaliskuisia lenkkikuvia

Auringonpaiste on innoittanut ulkoiluttamaan myös kameraa melkoisen ahkerasti, vaikka kovin paljon kuvattavaa ei ole osunut kameran etsimeen. Tässä postauksessa onkin kuvia useammalta eri lenkiltä (7.3., 14.3., 15.3. ja 17.3.):

 Tonttu saa pian väistyä istutuksen tieltä?

 Ikkunasommitelma.

 Hakunilalainen jyhkeä kerrostalo sinistä taivasta vasten.

 Vuoren valloitus.

 Pitsiverhot saunamökissä.

Joulukoristeet pihapuussa.

Hieman tökkii maaliskuiset lenkit nyt.
Pakkanen paukkuu ja Siperiasta puhaltava kylmä tuuli pyörii joka kadulla ja kujalla vastaisesti. Auringonpaiste tekee myös melkoisen efektin valkoista hankea vasten; silmät ovat kovilla.
Koiria moiset vastatuulet ja silmiin osuva auringonpaiste ei tunnu haittaavan vaan reippaasti tepsuttavat menemään jokaista pissaa kovasti analysoiden ja kakkakikkareita rouskuttaen. Ilmeisesti muillakin valuu silmät ja nenä, sillä Luxille löytyy myös paljon tien poskeen heitettyjä nenäliinoja, joita tämä imee autuaasti. Ja jollei serlan imemistä satu näkemään; se myös nielaisee ne!

78:ssa kilometrissä mennään; tällä hetkellä n. 10 kilometriä helmikuuta jäljessä. Mahatauti verotti peräti viiden päivän osalta lenkkejä, joten kirittävää on melkoisesti, jos meinaa helmikuiset 148,4 kilometriä saavuttaa; TAI ylittää!

Lenkkeilemisiin! 

Tunnelmointia Kenzolassa - osa II "Virin pakkaspäivän possuperformanssi"

Pirre on melkoisen ihastunut äidiltäni saamaan pinkkiin possuun. Eikä ihme, sillä Virin lempivärihän on pinkki! Sitäpaitsi tämän kokoluokan lelua on myös hyvä pitää pään alusena jahka sitä on ensin retuuttanut ja pöyhinyt suussa.
Pirren päivän pinkki possuhetki:

 Ensin haukotellaan - pakkaspäivän ratoksi possu kainalossa.

 Hö. Miksei se liiku?

 Huima hiihteli Virin kauneussalonkiin ja saa tässä simmupesun.

 Kun asiakas lähti, on taas aika vähän levähtää.

 Ja hetken päästä halittiin taas tähän tapaan.

Huomenna sitten taas retuutellaan. Juuri ennen lenkille lähtöä.

Tunnelmointia Kenzolassa - osa I "Hupi auringossa"

Sattuipa aamuna eräänä aurinko mollottamaan siihen malliin ikkunasta sisään, että piti kaivaa Canon PowerShot SX 20IS tallentamaan näin aurinkoisia Hupi-kuvia:

Newsflash from Australia!

Rayne, Taejaan Set Fire To The Rain AI (Ch Twyborn Philadelphia x Ch Rushdale Kizmai) was shown at Canberra Royal and Hound Club ACT last weekend with smashing results: BOB puppy both days and at Royal Canberra Show also Best Baby on the day!

This lovely blue brindle boy is born 22.9.2012 and on the pic he is 5 mths.

Huge congratulations to all concerned! You made us very proud.

Breeder Molly Rule-Steele, knl Taejaan Australia and owner & handler Sonia Turay.

Thanks from pic goes to Ffiona Erskine.