Vuosi 2022 lähenee loppuaan.
Sen kaikki tapahtumat ovat rullanneet päässäni viimeaikoina vinhasti edestakaisin ja mutkittelevat edelleen mielessäni. Kaikenlaisia ajatuksia on pompsahtanut esiin ja vienyt tehoja arjen pyörittämisestä. Pienet, usein ne kaikkein pienimmät asiat ja tapahtumat vievät SUURIEN asioiden ääreen ja tuntuvat häiritsevän ja vievän energiaa eniten. Meillä on paljon mielessämme olevia suuria asioita pienentäviä sanontoja, kuten "anna mennä kuin vesi hanhen selästä" ja "älä välitä" ja "anna olla, mene eteenpäin" - mutta yritäpä suitsia laukkaavaa mieltä. Yritäpä pakottaa pintaan pyrkivät tunteet ja mielen mykkyrät pois ja äänettömälle.
Olen pohtinut paljon ylipäätään paheksuntaa.
Sitä jos mitä on some nykyään täynnä.
Paheksunnasta aina valmiina oleva Google toteaa mm. näin:
- Tunnet itsesi nohevaksi kun onnistut keksimään tuomitsemisen aihetta ympärilläsi olevista asioista ja ihmisistä.
- On yksinkertaisesti paljon helpompaa tuomita vieraalta tuntuva asia kuin että ottaisi kulloisestakin asiasta ensin selvää - jotta voisi fiilistellä mukana.
- Jos paheksut usein muita, kyse voi olla turvattomuuden tunteesta.
- Paheksuminen on pohjimmiltaan sukua inhon tunteelle.
- Jos toinen tekee jotain ärsyttävää, paheksumisen tunne auttaa tavallaan tunnistamaan oman moraalin rajat.
Löytyipä oikein hyvä esimerkkikin Googlen avulla paheksunnasta:
- Ystävä hakee sairaslomaa milloin minkäkin syyn varjolla. Ja saa jopa viikon pituisia sairaslomia. Sitten sitä remontoidaan ja maalataan asuntoa, ommellaan uusia verhoja ja juostaan lähipubissa.
Kielteisiin asioihin keskittyminen on kuluttavaa omalle mielelle.
Syy useilta somealustoilta poistumiselleni. Mietin silti, miksi kaiken pitää usein olla niin dramaattista ja raflaavaa. Koiralla on kennelyskä ja se VOI viitata AI-sairauteen. Pitkittynyt ripuli on heti IBD-sairaus - mutta eipäs sitten ollutkaan vaan giardia. Tänä päivänä tavallinen ihmisflunssakaan ei ole enää flunssaa vaan korona. Kotona tehdyt 6 negatiivista testiä ovat väärässä. Testiliuskat ovat kontaminoituneita tai niihin ei yksinkertaisesti voi luottaa. Pumpulipuikko ei ollut tarpeeksi pitkällä nenässä tai olit katsonut kellon väärin.
Aina kaikki on pielessä. Ja pahasti.
Epäily ja kalvava kriittisyys on vallannut mielemme.
Ja ihan omankin mielen. Yritän suitsia sitä ja ruokkia mieluummin "parempaa huomista" -ajattelua kuin että "huomenna kaikki on vielä pahemmin"!
Koiraihmiset edustavat lukuisia suuntauksia, mieltymyksiä ja ajattelumalleja.
Valitettavasti usein sitä omaa "lyhyen säären mieltymystä" toitotetaan suureen ääneen sen koiran omistajan vieressä, jonka koiralla nyt sääri ei noudata yleistä hyväksyntää. Noin karrikoiden. Ja vähän hihitellenkin.
Oman isäni ja äitini kuolemat veivät minut tummiin sävyihin ja mustiin mietteisiin.
Jokin, joka "on aina ollut" ei yhtäkkiä enää olekaan. Lukuisat pitkät puhelut isäni kanssa - niitä ei enää ole. Äitini ostoslistat palvelutaloon - niitä ei enää ole. Emme enää Caprin kanssa käy viihdyttämässä koko dementiaosaston väkeä. Hoitajatkin aina muistivat kysyä puhelimessa, että "tuleehan Capri" ja osaston mummot silittelivät Capria kilpaa.
Äitini kanssa nauroimme - vielä kun äitini oli järjissään ja tolkuissaan - sitä, että "miksi ihminen ei voisi syntyä viisaana ja kuolla tyhmänä. Miksi sen pitää olla toisinpäin. Synnymme tyhminä ja kuolemme viisaina. Keräämme dataa, perspektiiviä ja viisautta koko elämämme ajan - ja hyvä, jos sen kerätyn datan saa jotenkin käyttöön, mutta jollei, niin viisaudet kuolevat mukanamme.
Äitini oli aina valtavan iloinen koirieni menestyksestä.
Suurimmat kehut, glooriat ja waut tulivat aina hänen suustaan. Muulle koiraväellehän yksittäinen menestys on aina vain yksittäinen menestys. Äitini hurrasi jokaisen sertin ja SA:n kohdalla. Äitini oli hyvin kannustava ja kiinnostunut siitä, mitä, missä ja milloin koirieni kanssa teen. Isänikin jaksoi kysyä aina silloin tällöin, että "onko sinulle tullut uusia koiria" samalla kun hän kertoi mielenkiintoisesta luontodokumentista, jossa jokin eläinlaji oli toiminut mielenkiintoisella tavalla.
Ihminen tarvitsee peiliä, korvaa, hyväksyntää ja ymmärrystä läpi elämän.
Varmasti meistä jokainen haluaisi ympäröidä itsensä ihmisillä, joilta kaikkia edellä mainittuja asioita saa. Yleensä juuri vanhemmat hyväksyvät sinut prikulleen sellaisena kuin olet. Kun taas yhden kaverin mielestä voit olla melko räväkkä tai yhden mielestä pikkuisen äänekäs. Kolmannen mielestä "meillä ei oikein synkkaa" ja neljännen mielestä "miksi se ostaa kaikki koiransa yhtäkkiä Englannista".
Minulla on itseni kanssa vielä paljon tekemistä.
58 vuotta ei ole selvästikään riittänyt riittävään järkevöitymiseen ja uimahallissa eilen lausuttu "oletko jo 70-vuotias, niin saisit sporttikortin kaupungilta" - pisti miettimään, että kuinka paljon kaikki minussa jo roikkuukaan?!
Maaliskuussa loukkaantunut nilkka kipuilee yhä satunnaisesti ja olkapää samoin; tietty liike tuntuu kuin puukolla joku veistäisi kädestäni lihasta irti. Marssimurtuman alkukin muistuttelee välillä olemassaolostaan. Lisäksi polveni ovat alkaneet vihloa tietyissä asennoissa nekin. Ihanaa.
Meillä kaikilla on tarve tulla kuulluksi.
Minä voisin tehostaa tuota - sillä "ohipuhuminen" ja "aijaan" hokeminen ei ole tarpeeksi. Ei minulle eikä Sinulle.
Vähentäkäämme soimaamista ja paheksuntaa ja lisätkäämme kuulemista ja ehkä kuullun ymmärtämistäkin.
Me kaikki tulemme erilaisista ympyröistä ja elinpiireistä - jotkut meistä osaavat kääntää kaiken voitoksi ja vahvuudeksi. Toisilta meistä menneisyys on vienyt osan tervettä identiteettiä ja jättänyt osan sielusta kuolioon. Ottakaamme kaikki paheksunnan tilalle hiukan ymmärrystä ja soimaamisen sijaan ajattelumaailmamme laventaminen on mahdollista.
Tapanani on lopettaa raskaatkin postaukset kiitoksiin.
Niin tälläkin kertaa.
Ensinnäkin haluan kiittää omaa isääni ja äitiäni kaikesta. Me emme voi valita vanhempiamme - mutta ylpeydellä olen Sandqvist.
Vaikka matkani aikuisuuteen ja koiramaailmaan oli alun haparoiva - niin kuin kuuluu - ja se kulki opetuslapsien - anteeksi opetuskoirien - kautta; ensin dalmatiankoira, sitten basenjeja, sitten sekalauman whippet, basenji ja grey kautta pelkäksi whippetistiksi - niin paljon on kristalloitunut matkalla. Koirilla on valtavasti annettavaa. Koirat ovat huikeita persoonallisuuksia, luovia, nokkelia, alati antavia, vievät mennessään ainutkertaisten kokemusten äärelle.
Vaikka minulla on ollut laumassani niitä "vaikeampiakin tapauksia" - niin nekin ovat olleet selvästi tarkoituksella minulle annettuja.
Ota vastaan.
Ole onnellinen ja levitä hyvää mieltä ja iloa ympäristöösi. Älä tuomitse, ole pitkävihainen ja ilkeä. Ole enemmän koirasi kaltainen.
kuvat Honor70 ja oma kuva-albumi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti